Koti Blogi Sivu 393

Poliisin pysyttämästä autosta löytyi anastettua omaisuutta

Poliisi9
Kuva: CvB.

Eilen alkuillasta poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen autosta, jonka kuljettaja aiheutti Oulun seudulla vaaratilanteita vastuuttomalla ajotyylillään.

Partiot tavoittivat kyseisen auton Pohjantiellä. Ajoneuvon kuljettajan puhallustulos oli nolla, mutta huumetesti osoittautui positiiviseksi.

Asian selvittelyssä kävi ilmi, että ajoneuvossa oli sisällä runsaasti omaisuutta. Poliisin tarkastaessa ajoneuvossa ollut omaisuutta selvisi, että osa omaisuudesta oli anastettu aikaisemmin asuntomurrossa.

Ajoneuvon kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeästä varkaudesta ja hänet toimitettiin kiinniotettujen tiloihin.

Lue myös

Parolassa rattijuoppo ajoi vastaantulevien kaistaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Parolassa rattijuoppo ajoi vastaantulevien kaistaa

Kuva: CvB.

Lauantaina klo 02.22 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Parolaan, jossa henkilöauton ajo on ollut epävarmaa.

Partio havaitsi Hattulantiellä kyseisen ajoneuvon ajavan lounaan suuntaan. Valtatie 3:a ylittävän sillan päällä auto ohitti liikenteenjakajan vastaantulevan liikenteen puolta käyttäen ja ajoi kyseistä ajokaistaa sillan yli.

Auto pysäytettiin ja sitä ajoi noin 25-vuotias mies. Mies puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen usealle huumausaineelle. Autosta löytyi vähäinen määrä huumausainetta.

Lue myös

Poliisi pyytää havaintoja Espoon eilisestä liikenneonnettomuudesta

Onko tämä tyypillinen autojen huoltopajojen tapa toimia?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi pyytää havaintoja Espoon eilisestä liikenneonnettomuudesta

Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja tapauksesta, jossa henkilöauton kuljettaja poistui paikalta osuttuaan autollaan mopoilijaan Viherlaaksossa torstaina 5.9.

Yläkouluikäinen mopoilija ajoi noin kello 16 Lukiotietä kohti Viherlaaksoa, kun häntä vastaan ajoi henkilöauto. Auto oli kääntynyt mopoilijan eteen, jolloin mopoilija osui autoon.

Mopoilija kaatui, ja mopoon tuli vaurioita. Mopoilija kuljetettiin sairaalaan.

Henkilöauton kuljettaja ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle, vaan kääntyi läheisen hoitokodin pihaan. Kun poliisi saapui paikalle, auto oli poistunut alueelta.

Poliisi pyytää paikalta poistunutta vaalealla henkilöautolla ajanutta autoilijaa ilmoittautumaan poliisille.

Poliisi pyytää myös havaintoja onnettomuuden ja siihen liittyvän auton nähneiltä. Havainnot voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 029 541 3031.

 

WRC: Tästä tilanteesta Kreikan MM-ralli jatkuu lauantaina

Ott Tänak. Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

Kreikan MM-rallissa on perjantaina ajettu kuusi erikoiskoetta ja kärjessä on Hyundain Ott Tänak.

Toisena on tallikaveri Dani Sordo, 21,8 sekuntia perässä. Kolmantena on myös Hyundailla ajava Thierry Neuville. Hän on jäänyt Tänakista jo yli 45 sekuntia.

Neljäntenä on Toyotan Sebastien Ogier ja viidentenä WRC2-luokan kärkimies, Skodalla ajava Robert Virves. Ogierin matka kärkeen on melkein 2,5 minuuttia.

Kuudentena on WRC2-luokan kakkosena ajava Sami Pajari. Hän ajaa Toyotalla.

Lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Kreikan MM-rallin tilanne perjantain jälkeen

  1. Ott Tänak/Martin Järveoja (Hyundai i20 N Rally1 HYBRID) 1.40.16,9
  2. Dani Sordo/Cándido Carrera (Hyundai i20 N Rally1 HYBRID) +21,8
  3. Thierry Neuville/Martijn Wydaeghe (Hyundai i20 N Rally1 HYBRID) +45,2
  4. Sébastien Ogier/Vincent Landais (Toyota GR YARIS Rally1 HYBRID) +2.26,4
  5. Robert Virves/Aleks Lesk (Škoda Fabia RS Rally2) +3.10,9
  6. Sami Pajari/Enni Mälkönen (Toyota GR Yaris Rally2) +3.12,4
  7. Grégoire Munster/Louis Louka (Ford Puma Rally1 HYBRID) +4.08,4
  8. Kajetan Kajetanowicz/Maciej Szczepaniak (Škoda Fabia RS Rally2) +4.09,0
  9. Fabrizio Zaldivar/Marcelo Der Ohannesian (Škoda Fabia RS Rally2) +4.19,7
  10. Nikolay Gryazin/Konstantin Aleksandrov (Citroën C3 Rally2) +4.22,5

 

Onko tämä tyypillinen autojen huoltopajojen tapa toimia?

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoalan moraali ja omintakeiset toimintatavat nousevat aina ajoittain keskustelunaiheiksi verkon keskustelupalstoilla. Syystä, tai ei, näitä keskustelijat eivät yleensä pidä alan vahvuuksina.

Kerron omasta tuoreesta kokemuksestani vietyäni autoni määräaikaishuoltoon ja kysyn samalla lukijoiden mielipidettä, menikö mielestänne kaikki nappiin? Antakaa palautetta omista kokemuksistanne autokaupan ja huoltoliikkeiden toimintatavoista, julkaisemme niitä anonymisoituina.

Olen ajanut vuoden 2020 vuosimallin autollani noin 107 000 kilometriä vajaassa neljässä vuodessa ja auto patisteli hakeutumaan määräaikaishuoltoon. Niinpä pyysin helsinkiläisliikkeiltä tarjouksia varsinaiseen huolto-ohjelmaan kuulumattomasta välihuollosta; edellisestä varsinaisesta huollosta oli kulunut 12 kuukautta.

Merkin virallinen maahantuoja tarjosi välihuoltoa hintaan 1100 euroa ja toinen omaa maahantuontiaan EU-alueelta harjoittava maahantuoja 990 euron hintaan. Kumpikin tuntui korkealta, olihan kyseessä kuitenkin välihuolto.

Pyysin sen vuoksi tarjouksia myös valmistajan valtuuttamilta ketjuhuoltamoilta, ja näiden tarjoukset liikkuivat haarukassa 300-500 euroa. Päätin valita erään herttoniemeläisen ketjuhuoltoliikkeen, joka tarjosi kyseistä huoltoa hintaan 309 euroa, ja johon vapaa huoltoaika järjestyi muita nopeammin. Kyseisen huoltoliikkeen ajanvaraussivulla erikseen todetaan, että sama pakettihinnoittelu koskee sekä polttomoottori-, että hybridiautoja. Oma autoni on bensahybridi.

Kaikki sujui joustavasti sovitulla tavalla ja sain auton valmistuttua tekstiviestin: ”Ajoneuvonne XXX on valmis noudettavaksi. Huollon loppusumma on 418 euroa.”

Menin noutamaan autoa jonkin ajan kuluttua ja näytin sähköpostilla saamaani varausvahvistusta, jossa huollon hinta on 309 euroa. Huoltoliikkeen perusteluna lisähinnalle oli, että autoon on tehty virallisen huolto-ohjelman ulkopuolisia töitä, erityisesti jarrunesteen vaihto, 79 euroa. Siitä ei oltu kuitenkaan ennakkoon sovittu, eikä huoltoliikkeen verkkosivuilla hinnoitellussa ”huoltopaketissa” mainittu. Lisäperusteena huoltoliike totesi, että autoni on bensahybridi, jonka huolto on oikeasti perineistä polttomoottoriautoa kalliimpaa ja vaikeampaa.

Huoltoliikkeen valinnassa hinta on keskeinen valintaperuste erityisesti tilanteessa, jossa valittavana on useita valtuutettuja, auton takuuehdot säilyttäviä vaihtoehtoja.

Kaikki on toki suhteellista. Isossa kuvassa kaikki meni hyvin. Huoltoliike teki tarvittavat toimenpiteet virallisesti valtuutettuna ja loppulasku oli vain reilu kolmannes virallisen maahantuojan hinnasta. Ja onhan tällainen keskustelu oikeasti ns. ensimmäisen maailman ongelmia ja vertautuu lähinnä lentopisteillä hankitun bisnesluokan matkustajan kiukutteluun vähäisistä jääpaloista gin&tonic -lasissa.

Mutta silti: loppusumma oli viidenneksen ennakkoon ilmoitettua korkeampi ja huoltoliikkeet varmasti tietävät asiakkaidensa olevan hintatietoisia. Lisähinnasta ei kerrottu ennakkoon, eikä lisätyön suorittamiseen kysytty ”lupaa” etukäteen, vaikka ennen huoltoa varauksesta oli viestitelty sekä puhelimitse, tekstiviesteillä, että sähköpostilla – eli tavoitettavuus oli kunnossa.

Ja kaiken kukkuraksi: huollon valmistumisesta kertovassa tekstiviestissä huollon hinnaksi kerrottiin 418 euroa, mutta autoa noudettaessa hinta ”laski” 388 euroon, kun hämmästelin ennakkotarjousta korkeampaa hintaa.

Onko Autotodayn lukijoilla vastaavia, tai vastakkaisia kokemuksia? Kertokaa niistä tämän jutun lopussa olevalla keskustelupalstalla, tai lähettämällä sähköpostia osoitteella toimitus@autotoday.fi.

Jukka Viitasaari
Kustantaja
Autotoday.fi

HUOM! Kommentit juttuun näkyvät alempaa juttulinkkien jälkeen.

Alla sähköpostilla tulleet kommentit.

Lukija 1

Minulla on aikamoinen lista virheistä, joita paikallinen Skodan merkkiliike on tehnyt. Minulla on kuudes Skoda Octavia alla, joten merkissä ei mitään valittamista, huollossa taas on. Ostankin uudet autoni Lappeenrannasta ja käyn myös huollattamassa siellä, vaikka välimatkaa on.

Esim. tapaus lohkolämmitin, vien auton huoltoon sadannen kerran abs:n merkkivalon palamisen takia. Kerroin samalla myös lohkolämmittimen viasta, koska työpaikalla lämmitystolpat menee oikosulkuun. Oli tammikuu, ja satoi hiljalleen pakkaslunta. No iltapäivällä huolto soitti, että auton voin hakea pois, abs:lle ei oltu tehty mitään. Huolto sanoi, että lohkolämmitin on kunnossa. Menin auton luo, se oli tismalleen samassa paikassa kuin mihin aamulla jätin ja kerros pakkaslunta päällä. Ajoin suoraan paikalliselle autosähköasentajalle ja hän sanoi että tutkitaan asiaa. Ajoin auton halliin ja nosturiin ja asentaja alkoi nostamaan autoa ylös. No kun auto nousi puoli metriä ylöspäin, niin asentaja sanoi, että lohkolämmitin on rikki kun jäähdytysnesteet ovat valuneet moottorin kylkeä pitkin. Niin siinä se merkkihuollon ammattitaito. Ja näitä tapauksia riittää ko. merkkikorjaamossa. Helkama ei tehnyt asialle mitään. Skodan edustus on siirtynyt Wetterille, ei ole kokemusta miten toimii.

Lukija 2

Mulla on sellainen mutu tosta hintakikkailusta, että sitä käytetään saadakseen kalan koukkuun ja sitten keksitään jotain hintalisiä keksittyjen huoltojen tarpeellisuudesta. Jos tarkasti ottaa tämän asian, ensin laskun maksu ei tarvii maksaa mistään muusta kuin siitä mistä on sovittu ja toiseksi olis hyvä tarkastaa onko ko. työtä edes tehty ja kuinka huolella.

Lukija 3

Hei, oma kari kokemukseni merkkihuollosta on seuraavanlainen.

Olen ajanut saksalaisella nelivedolla tyytyväisenä ajo-ominaisuuksiin jo noin 20 vuotta, kolmas saman merkkinen menossa.

No vein auton siis merkkihuoltoon ja noutaessani huoltopäällikkö sanoi että ”koiranluut” on väljät ja pitäisi vaihtaa. Kustannusarvio 1100 €

Varattiin aika parin viikon päähän, lähdin ajamaan ja ihmettelin kytkintä joka tuntui luistavan.

Palasin takaisin ja samalla huomautin että olin katsastanut auton juuri pari viikkoa aikaisemmin, katsastusmies sanoi tukivarsista niiden olevan hyvässä kunnossa, on kuulemma tyypillinen vika kyseisessä mallissa että tulee väljyyttä.

Kerroin huoltopäällikölle tämän ja kysyin kuka tuon ”koiranluut väljiä” diagnoosin teki, voinko kysyä häneltä tarkemmin asiasta?

No ”kaveri oli juuri lähtenyt asioille”  ja tarkennus oli että alkavaa väljyyttä oli tukivarsissa….

Peruin sovitun vaihtoajan, katsastin auton moitteetta seuraavat neljä vuotta ennen kuin täytyi vaihtaa yksi alatukivarsi väljyyden vuoksi, ajan noin 35 tuhatta kilometriä vuodessa.

Kyseisellä autolla ajoin 550 tuhatta kilometriä ennen seuraavaan vaihtoa, en kyseisen tapauksen jälkeen käyttänyt ”merkkihuoltoa”

Lukija 4

Samaiseen asiaan törmäsin kun vaihdoin autooni jakohihnan ja vesipumpun, kysyin ennakkoon hinnan mitä kyseinen työ maksaa ja menin maksamaan sitä ja hinta oli 80e korkeampi mitä ilmoitettu niin en suostunut maksamaan sitä ja sain sitten kuitenkin alun perin antamaan hintaan huollon.

Lukija 5

Vein jokunen vuosi sitten autoni merkkihuoltoon Kalliossa sijaitsevaan huoltoliikkeeseen. Ihmettelin puhelimitse annettuja huoltohintoja, jotka olivat merkillisen korkeita, mutta asuinpaikkani vuoksi valitsin tämän liikkeen. Muualla vuosihuolto olisi ollut huomattavan paljon edullisempi, mutta tarvitsin autoani työtilanteeni vuoksi lähes koko ajan ja sijaisautoja ei juurikaan ollut lähellä saatavilla. Olin myös sopinut katsastuksen seuraavaksi päiväksi jolloin noutaisin auton huollosta. Katsastus oli klo 12, ja odottelin tovin kunnes autoni putkahtaisi huollettuna ja kaikki kunnossa lapulla hallista ulos. Järkytys. Auto ei mennyt läpi, katsastuksessa oli vaikka mitä huomauttamista, huoltoja joita ei oltu merkkihuollossa tehty . Maksoin huollosta sikamaisen summan ja valitinkin liikkeeseen. ei vaikutusta, ”näitä sattuu” oli vastaus. En saanut mitään korvausta tästä valohoidosta ja huijauksesta. Nykyään ko huoltoliike on kadonnut vähin äänin, puskaradio toimii. Eipä heillä ole huoltoa muuallakaan enää PK-seudulla enää.

 

Poliisi otti kiinni laajasta autojen varaosahuijauksesta epäillyn!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi on ottanut kiinni laajasta huijaussarjasta epäillyn miehen. Häntä epäillään liki sadasta nettipetoksesta.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti kesäkuussa huijaussarjasta, jossa suuri joukko ihmisiä on joutunut huijatuksi netissä käydyssä autojen varaosakaupassa. Sarjahuijari tarjosi netissä varaosia etsiville ostajille tuotteita, vastaanotti rahat tililleen ja jätti varaosan toimittamatta ostajalle. Asianomistajat menettivät huijauksissa noin 20-200 euron summia.

Huijaussarjasta epäilty mies on järjestelmällisesti pyrkinyt pysymään poliisin tavoittamattomissa, mutta torstaina hänet saatiin kiinni pitkäjänteisten tutkintatoimien avulla. Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi ensi viikolla.

– Epäilty sarjahuijari toimi pitkän aikaa yhdellä ja samalla nimellä, mutta kesän aikana hän joutui käyttämään useita eri peitenimiä. Toimintatapa ja ”myytävät” tuotteet ovat kuitenkin pysyneet koko ajan samankaltaisina. Epäilty on joutunut myös turvautumaan useisiin eri ulkomaalaisiin pankkitileihin, sanoo rikosylikonstaapeli Karri Laakso Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Huijauksen uhri: tee rikosilmoitus

Poliisin tietojen mukaan epäilty aloitti aktiivisen petostelun huhtikuussa 2023, ja jatkoi sitä aina kiinnijäämiseensä saakka.

Tällä hetkellä miestä epäillään yhteensä 92 petoksesta. Poliisi uskoo, että todellisuudessa tapauksia voi olla vielä enemmän.

– Luultavasti osa huijauksien kohteiksi päätyneistä ei ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta, Laakso toteaa.

Poliisi kehottaakin kaikkia huijauksen uhreiksi joutuneita tekemään asiasta rikosilmoituksen. Ilmoituksen voi tehdä poliisin sähköisessä asiointipalvelussa tai lähimmällä poliisiasemalla.

Rikosilmoitusta tehdessä kannattaa liittää mukaan kaikki mahdolliset viestikeskustelut ja muut todisteet.

Lue myös tämä: Varokaa tällaista varaosahuijausta!

Moottoripyöräilijä menehtyi nokkakolarissa Lohjalla

Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotti eilen 5.9. Lohjalla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Onnettomuudessa menehtyi keski-ikäinen moottoripyöräilijä.

Onnettomuus tapahtui Hankoniementiellä hieman ennen kello 18. Kuorma-auto, jossa oli kiinni perävaunu, ajoi kohti Hankoa, kun sitä vastaan ajoi moottoripyörä.

− Hieman ennen ajoneuvojen kohtaamista moottoripyörä oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä kohti kuorma-auton keulaa, kertoo komisario Hannu Kontola.

Moottoripyörän kuljettaja menehtyi välittömästi. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut, mutta poliisi varmisti, että hän sai tarvittavaa tukea onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuuden ja sen jälkitoimien vuoksi tie oli tapahtumapaikalla suljettuna useita tunteja. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa Kouvolan Multamäentiellä.

Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Poliisin tiedotteen mukaan ajoneuvo oli suistunut kulkusuunnassa oikealle puolelle tietä. Ajoneuvo on tullut Valkealan suunnasta kohti Vuohijärveä.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

15-vuotias Martti Ritonen on Tero Palmrothin valinta Indy-ajoakatemian ensimmäiseksi testiajajaksi

Kuva: Rina Ritonen.

Tero Palmrothin kesällä 2023 perustama Indy junior akatemia Suomi-USA valitsi 15- vuotiaan Martti Ritosen hankkeen ensimmäiseksi testiajajaksi Yhdysvaltoihin. Ritonen valittiin 11 hakijan joukosta ja varakuljettajaksi valittiin 15- vuotias turkulainen Vilho Aatola.

Ritonen ajaa syyskuun lopulla kahden päivän testit Jay Howarthin tallissa ja testiluokka on USF 2000 junior joka Euroopassa vastaa formula 4-luokkaa. Testit ajetaan Chicagon lähellä normaaliradalla.

Indy junior akatemia Suomen ja Espoon Omnia yhteistyön myötä Ritosen mekaanikoksi testeihin lähtee Espoon Omnia mekaanikkokoulutuksen käynyt 22-vuotias Jiri Nummelin. Nummelinilla on paljon kokemusta myös kansainvälisestä autourheilusta ja hän toimii matkan koordinaattorina.

Indy Junior Akatemia Suomi-USA on perustettu 2023. Akatemia tekee vastuullista nuorisotyötä moottoriurheilua harrastavien nuorten keskuudessa ja etsii suomalaisia, lahjakkaita ja motivoituneita 13-16 vuotiaita kilpa-ajajia tavoitteena viitoittaa heille tie kohti amerikkalaista moottoriurheilumaailmaa. Osaavat taustahenkilöt auttavat ja tukevat nuoria kuljettajia ja mekaanikkoja löytämään omat vahvuudet ja kehityskohteet matkalla kohti suurta unelmaa.

 

 

Lauantaina on Auton Päivä

Kuva: Autoliitto.

Lauantaina 7.9. vietetään valtakunnallista Auton Päivää jo 28. kerran. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua autoilun merkityksestä Suomessa. Henkilöauto on kotitalouksille korvaamaton kulkuväline ja toimeentulon mahdollistaja työmatkaliikenteessä. Suoraan autonkäytöstä kerättävät verot tuottavat vuosittain miljardeja euroja valtion kassaan.

Tieliikenne pitää Suomen taloutta pystyssä niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Tieliikenne kattaa noin 90 prosenttia sekä tavara- että henkilöliikenteestä eikä tässä osuudessa ole ollut vuosien saatossa nähtävissä muutosta.

Autoliiton barometrin mukaan puolet suomalaisista kulkee työ- tai opiskelumatkansa pääsääntöisesti omalla autolla. Tämän lisäksi oman auton ja joukkoliikenteen yhdistää kuusi prosenttia suomalaisista ja pieni määrä käyttää yhteiskäyttöautoa tai kimppakyytejä.

Vajaat 40 % vastanneista ilmoitti tärkeimmäksi syyksi käyttää autoa sen tarjoaman vapauden ja joustavuuden. Reilu viidennes ei voi käytännössä korvata autoilua julkisilla kulkuvälineillä ja 14 prosenttia totesi työmatkan olevan helpointa ja tehokkainta tehdä omalla autolla.

”Suomessa auton omistaminen ja käyttäminen on sen verran kallista, että kyllä auto valitaan kulkumuodoksi ihan todellisesta tarpeesta. Töihin pitää mennä ja matkalla kenties hoitaa ostokset, harrastukset, lasten haku päiväkodista ja monia muita asioita”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Vain reilu viidennes Autoliiton barometriin vastanneista ajaa uutena hankitulla autolla ja vain 15 % ilmoittaa hankkivansa seuraavan oman autonsa uutena.

”Suomen autokanta on keskimäärin yli 13 vuoden ikäinen ja se vanhenee koko ajan, mikä on ongelmallista päästövähennystavoitteidenkin takia. Auto ei ole suomessa mikään luksustuote vaan arjen mahdollistaja”, Nieminen painottaa.

Auton Päivänä keskustelua ja koko perheen tapahtumia

Autoliitto järjesti ensimmäisen valtakunnallisen Auton Päivän vuonna 1997 herättääkseen keskustelua autonkäytön ja tieliikenteen merkityksestä Suomessa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton Päivänä yli 30 paikkakunnalla koko perheen tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan Autoliiton sekä erilaisten yhteistyökumppanien, kuten esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin toimintaan.

Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavissa tapahtumissa liikenneturvallisuus, autoilu ja liikkuminen ylipäänsä ovat eri tavoin esillä.

Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva.

Autoliiton barometrin tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa 28.12.2023-3.1.2024.
Kohderyhmänä olivat 16–79-vuotiaat suomalaiset, ja tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000.
Tulosten virhemarginaali kaikkien vastaajien tasolla (n=1000) on suurimmillaan +/- 3%.

Lue tästä  muita Autoliitto-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //