Ilmoitus eläinonnettomuudesta tuli Lounais-Suomen poliisille lauantaina puoli viiden aikaan. Neljä hevosta oli karannut omistajaltaan Salon Tuohitussa.
Autoilija törmäsi hevosiin Raja-ahteentiellä. Kaksi hevosista jouduttiin lopettamaan paikan päällä, kaksi oli oli löytänyt kotiinsa.
Paikalle hälytetty eläinlääkäri tutki kovia kokeneiden hevosten vammoja.
Onnettomuuteen johtaneita syitä selvitellään Salon poliisiasemalla.
Haastavasta markkinatilanteesta ja hienoisesta talouden taantumasta huolimatta Caravanlandia on päättänyt tilikautensa 11/23–10/24 vaikuttavalla taloudellisella tuloksella. Yhtiö onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa merkittävästi, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Caravanlandian liikevaihto kasvoi tilikauden aikana 44 %, nousten 47,7 miljoonasta eurosta 68,5 miljoonaan euroon. Käyttökatteen kasvu oli peräti 60 %, mikä kertoo liiketoiminnan tehokkuudesta ja yhtiön kyvystä hyödyntää markkinoiden mahdollisuudet vaikeistakin olosuhteista huolimatta.
Käytettyjen ajoneuvojen kauppa osoitti vahvaa kasvua
Caravanlandia säilytti asemansa Suomen suurimpana käytettyjen matkailuajoneuvojen kauppiaana, ja myynti kasvoi 29 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta Caravanlandia kasvatti markkinaosuutensa 6,8 %:iin, mikä tarkoittaa 30 %:n kasvua tilikaudesta 2023.
Uusien ajoneuvojen kauppa kasvussa ja valikoima laajenee
Uusien matkailuajoneuvojen myynnissä Caravanlandia ylsi merkittäviin tuloksiin. Euromääräinen myynti kasvoi 69 % ja kappalemäärissä mitattuna 45 %. Vaikka matkailuvaunujen kysyntä laski, matkailuautojen myynti kasvoi 13 %.
Lisäksi Caravanlandia toi valikoimiinsa kaksi uutta premium-brändiä, Kaben ja Adrian, jotka täydentävät nykyistä Hymer-, Sunlight-, Dethleffs- ja Bürstner valikoimaa.
Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa ja Lempäälässä. Yritys työllistää yli 50 kokoaikaista työntekijää. Edustuksiin kuuluu Hymer, Dethleffs, Bürstner, Sunlight, Kabe ja Adria matkailuautot ja -vaunut. Caravanlandia on myös ainoa matkailuajoneuvoalan yritys Suomessa, joka on saavuttanut arvostetun Great Place to Work -sertifikaatin. Tämä tunnustus vahvistaa yhtiön sitoutumista henkilöstön hyvinvointiin ja erinomaisen työympäristön luomiseen.
Lahdessa toteutettiin perjantaina laaja taksiliikenteen yhteisvalvonta, jonka suorittivat yhteistyössä Hämeen poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Etelä-Suomen Aluehallintovirasto ja Verohallinto. Valvontaiskussa tarkastettiin 58 taksia, joista 20:sta havaittiin puutteita.
Poliisi kirjoitti 10 sakkoa. Lisäksi 5:lle määrättiin liikennevirhemaksu.
Eniten puutteita havaittiin ajopäiväkirjan pidossa. Lisäksi puutteita havaittiin koskien tietojen esilläpitoa, kuten kuljettajan ja luvanhaltijan nimen sekä yhteystietojen puuttumista. Yhdellä kuljettajalla oli taksinkuljettajan ajolupa vanhentunut. Valvonnassa tavattiin myös yksi luvaton taksiliikenteen harjoittaja.
Valvonnan positiivinen anti oli, että ajoneuvot olivat hyväkuntoisia ja kaikki tarkastetut ajoneuvot oli rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön.
Valvonnassa myös muistutettiin kuljettajia taksinkuljettajan ajoluvan uusimisesta. Vuoden loppuun mennessä on kaikkiaan vielä noin 7 000 taksinkuljettajalla ajolupa vanhenemassa, joten hakemusruuhkaa on odotettavissa loppuvuoteen. Varmistaakseen ajoluvan yhtäjaksoisen voimassaolon, kannattaa kuljettajien huolehtia siitä, että ajoluvan uusimista koskeva hakemus käydään jättämässä Ajovarmaan mahdollisimman pian.
Havaitut rikkeet tai puutteet:
Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 3
Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 4
Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää 2
Taksinkuljettajan ajolupa ei voimassa 1
Ajopäiväkirjaa ei ollut esittää/oli puutteellinen 12
Ajoneuvon vakuutus maksamatta 2
Luvaton taksiliikenteen harjoittaminen 1
Poliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnasta
Monen viranomaisen yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Valvontaa suoritettiin Lahden alueella. Valvonnassa havaittiin jonkin verran puutteita.
”Sakkoja määrättiin pääosin siitä, että työntekijänä toimivalla kuljettajalla ei ollut esittää ajopäiväkirjaa tai se oli täytetty puutteellisesti. Liikennevirhemaksuja annettiin pääosin siitä, että kuljettajan nimi tai liikenneluvan haltijan nimi ja yhteystiedot ei ollut nähtävillä matkustamossa. Valvontatapahtuman erikoisuuksiin kuului se, kun siviilipukuiselle valvovalle poliisille tarjottiin luvatonta taksikyytiä,” kommentoi ylikonstaapeli Petri Molander valvonnan tuloksista.
”Liikenneturvallisuuden näkökulmasta todettuna ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Puutteita havaittiin silti yllättävän paljon siihen nähden, että kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä,” Molander toteaa.
Elinkaarensa päähän tulleita ajoneuvoja on viety romuttamolle viimeisen puolen vuoden aikana merkittävästi alkuvuotta enemmän. Taustalla on Suomen Autokierrätyksen kesäkuussa käyttöön ottama digitaalinen DELV-alusta, joka helpottaa kuluttajia auton kierrättämisessä, suitsii harmaata taloutta ja tuo monia positiivisia vaikutuksia autojen kiertotalouteen.
– Julkaisimme uuden digialustan kesäkuussa. Alkuvuonna autojen kierrätysmäärät olivat 12 prosenttia miinuksella edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Digialustan julkaisun jälkeen eli tämän vuoden kesä-lokakuussa romutusmäärät ovat kääntyneet kahdeksan prosentin kasvuun edelliseen vuoteen verrattuna, sanoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali.
Yksi syy romutusmäärien nousun taustalla on harmaan talouden suitsiminen.
– Uuden alustan myötä kaikki romutettavat autot tulevat digitaaliseen rekisteriin, eikä autojen ohivirtaus ole enää jatkossa niin yleistä. Aikaisemmin niin sanotut haamuautot ovat olleet iso ongelma. Osa niistä lojuu metsiin hylättynä, ja osa päätyy harmaan talouden kautta osina tai liikennekäyttöön ulkomaille, vaikka ajoneuvon tiedot jäävät Suomen rekisteriin. Tilanteen pitäisi nyt parantua, Kenraali sanoo.
Harmaan talouden torjunnan lisäksi alusta mahdollistaa helpomman auton romuttamisen kuluttajille, parantaa autosta saatavien materiaalien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä sekä tehostaa merkittävästi datankeräystä.
Näitä autoja romutetaan eniten
Uuden alustan kautta on kierrätetty ensimmäisen puolen vuoden aikana jo 12 000 autoa. Suurin osa autoista on viety järjestelmään operaattorina toimivan Kuusakosken kautta.
– Uusi alusta on meille kiertotaloustoimijoille todella tärkeä myös pitkällä tähtäimellä. Pystymme hyödyntämään dataa entistä paremmin materiaalivirtojen seurannassa ja ennakoinnissa. Digialusta mahdollistaa meille aiempaa tehokkaamman tavan toimia ja tuo uusia liiketoimintamalleja. Kaikki tapahtuu digialustalla läpinäkyvästi, Kuusakoski Oy:n vastuullisuus ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Haikka sanoo.
Datankeruu ja romutusautojen tilastointi on noussut digialustan myötä uudelle tasolle. Ensimmäisen 12 000 auton joukossa näistä autoja romutettiin eniten:
Volkswagen Golf
Opel Astra
Ford Focus
Eniten kierrätykseen tuotiin vuosimallin 2003 autoja ja väreistä ”suosituin” oli harmaa ja heti sen perässä punainen.
Suomen Autokierrätys ja Kuusakoski toivovat, että myös muissa EU-maissa olisi kiinnostusta lähteä kehittämään autonkierrättämistä yhdessä.
– Olemme saaneet alkuvaiheessa jo niin hyviä kokemuksia alustasta, että mielellämme tekisimme yhteistyötä myös muiden maiden kanssa muun muassa tiedonjaossa. Tästä voisi hyötyä monet ajoneuvojen kierrätystoimijat Euroopassa, Kenraali sanoo.
Ajoneuvon viimeisellä omistajalla on velvollisuus viedä romuajoneuvo Suomen Autonkierrätyksen viralliseen järjestelmään. Romuajoneuvot pitää käsitellä lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Romuttamolle päätyy Suomessa vuosittain noin 70 000 – 80 000 autoa. Sitran selvityksen mukaan virallisen järjestelmän kautta kierrättämättä jää vuosittain kuitenkin jopa 30 000 autoa.
Suomessa toteutettu DELV-autonkierrätyspalvelu on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Se kokoaa yhteen kuluttajat, tuottajayhteisön, kierrätysoperaattorit, vastaanottopisteet, autonvalmistajat, maahantuojat, realisoijat, vakuutusyhtiöt ja viranomaiset. Uudistuksen taustalla on tulossa oleva niin sanottu ELV-asetus (End of Life Vehicle), joka tulee tulevaisuudessa asettamaan entistä tiukemmat säännöt romuautojen kierrättämiselle.
Järvi-Suomen Energian kesällä 2024 vapaa-ajan asukkailleen teettämästä tutkimuksesta selviää, että vain 31 prosentilla sähköautoilijoista on oma latausasema mökillä. Mökkikuntien latausmahdollisuuksissa nähdään parantamisen varaa. Valtaosa lataa autoaan mökillä tavallisesta pistorasiasta ja omaa latausasemaa ei pidetä vielä kovin tärkeänä.
Järvi-Suomen Energia teetti kesällä 2024 sähköautoilututkimuksen, jossa kartoitettiin vapaa-ajan asukkaiden kiinnostusta sähköautoiluun, tyytyväisyyttä latausmahdollisuuksiin sekä sähköauton omistajien latauskäyttäytymistä Järvi-Suomen alueella.
Tutkimus kohdennettiin sähköauton omistajille ja sellaisen hankintaa harkitseville. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa sähköautojen määrästä ja niihin liittyvistä suunnitelmista ja odotuksista Järvi-Suomen Energian alueella.
Kyselyyn saatiin yhteensä 1522 vastaajaa, joista 63 % omistaa sähköauton ja 37 % suunnittelee sellaisen hankintaa tulevaisuudessa. Kyselyyn mukaan laskettiin sekä täyssähköautojen että hybridiautojen omistajat. Ladattavien hybridiautojen omistajat pääsivät vastaamaan myös sähköauton lataamista koskeviin kysymyksiin.
Sähköauto hankitaan alhaisten käyttökustannusten ja ympäristöystävällisyyden vuoksi
Vastausten perusteella yleisimmät syyt sähköauton hankintaan ovat alhaisemmat käyttökustannukset (59 %) ja ympäristöystävällisyys (51 %). Sen sijaan teknologiset ominaisuudet ja tietyn automerkin saatavuus eivät ole merkittäviä syitä sähköauton valintaan.
Moni on omaksunut sähköautoilun osaksi loma-asumista, ja lähes puolet sähköautoilijoista (48 %) käy mökillä ympäri vuoden. Lisäksi etätöiden tekeminen mökiltä on yleistynyt – kolmannes vastaajista tekee etätöitä ainakin kuukausittain.
Toimialueen luoteisosiin halutaan parempia latausmahdollisuuksia
Loma-asunnon latausmahdollisuuksiin ollaan kohtuullisen tyytyväisiä: 76 % vastaajista kokee oman vapaa-ajan asunnon latausmahdollisuuksien olevan riittäviä. Sähköauton latausmahdollisuuksiin matkalla loma-asunnolle ollaan melko tyytyväisiä (70 %), mutta vain puolet vastaajista ovat tyytyväisiä latausmahdollisuuksiin siinä kunnassa, jossa heidän loma-asuntonsa sijaitsee.
Myös kunta- ja aluekohtaisia eroja on havaittavissa, sillä länsi- ja luoteisosien asukkaat vaikuttaisivat olevan vähiten tyytyväisiä latausasemien määrään.
Toisaalta luoteisosissa näyttäisi myös olevan eniten kiinnostusta sähköauton hankkimiseen tulevaisuudessa (24 % vastaajista, joilla ei vielä ole sähköautoa). Luoteisosissa saattaakin tulevaisuudessa olla suurin paine kehittää latausinfrastruktuuria (Jyväskylä, Laukaa, Toivakka, Hankasalmi, Pieksämäki, Kangasniemi).
Luotettava sähköverkko ja hintajousto tärkeitä sähköautoilijoille
Vastausten perusteella sähköautoja ladataan kotona pääosin omasta latausasemasta (64 % vastaajista), mutta mökillä lataus tapahtuu useimmiten tavallisesta pistorasiasta (53 %). Täyssähköautojen omistajat vaikuttaisivat hyödyntävän omaa latausasemaa yleisemmin kuin hybridiautoilijat.
Kyselyn vastauksissa 95 % vastaajista pitääkin luotettavaa sähköverkkoa ja sähkönsaannin vaivattomuutta tärkeänä. Moni on myös valmis joustamaan omassa sähkönkäytössään, jos siitä saisi taloudellista hyötyä (71 % vastaajista). Sähköautojen omistajat ovat myös kiinnostuneita seuraamaan sähkön hintaa, ja ajoittamaan latausajat edullisimpiin aikoihin.
–Haasteena sähköautojen lataamisen kasvussa haja-asutusalueella verkkoyhtiön näkökulmasta ovat pitkät etäisyydet, harva asiakastiheys ja haja-asutusalueen jakeluverkko, joka ei aina vastaa uuden suurtehoisen sähkönkäytön tarpeisiin. Pienjänniteverkkojen laajamittaisen saneerauksen sijaan tutkimme aktiivisesti kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka mahdollistavat asiakkaidemme nykyaikaisen elämäntyylin, toteaa Järvi-Suomen Energian kehityspäällikkö Tomi Öster.
Perjantai-iltana henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle, toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Täysperävaunuyhdistelmä ajautui väistöliikkeen seurauksena ojaan. Henkilöauto vahingoittui pahasti keulasta päätyen tienpientareelle.
Onnettomuus tapahtui Ouluntiellä Paltamossa kello 22 jälkeen. Tapahtumien aikaan liikenne Paltamon tiellä oli kohtalaisen vähäistä, eikä onnettomuus aiheuttanut ruuhkia.
Pelastus- ja raivaustyöt kestivät useita tunteja tieosuudella ja poliisi ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla.
Täysperävaunuyhdistelmän kuljettaja ei vahingoittunut törmäyksessä. Pelastuslaitos irrotti henkilöautonkuljettajan keulasta vaurioituneesta ajoneuvosta. Henkilöautonkuljettaja loukkaantui kolarin seurauksena.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä rattijuopumuksena.
Valtatiellä 8 Närpiössä tapahtui tänään klo 19.23 henkilöauton ja rekan välinen nokkakolari.
Valtatietä etelän suuntaan kulkenut henkilöauto oli ajautunut vastaan tulevan liikenteen kaistalle ja törmännyt suoraan valtatietä Vaasan suuntaan ajaneen rekan keulaan.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi välittömästi tapahtumapaikalla. Rekka-auton kuljettaja ja rekassa ollut matkustaja eivät loukkaantuneet.
Autoilu on usein merkittävä kuluerä arjessa, mutta oikean auton valinta ja taloudellinen ajotapa voivat auttaa pitämään kustannukset kurissa. Kamux Suomen toimitusjohtaja Jani Koivu kertoo, millainen auto on keskimäärin taloudellisin ylläpidettävä ja ajettava, sekä antaa vinkkejä taloudelliseen ajotapaan, jolla voit vähentää polttoaineen kulutusta ja pienentää auton huoltokustannuksia.
Taloudellinen auto
Auton ylläpito- ja käyttökustannuksiin vaikuttavat auton koko, korin malli, moottorin koko, käyttövoima sekä auton arvon säilyminen.
Koko ja korin malli: Kevyet ja virtaviivaiset autot kuluttavat vähemmän polttoainetta tai sähköä. Hatchback- ja sedan-mallit ovat tyypillisesti polttoainetehokkaampia kuin painavat SUV- ja tila-autot, joissa ilmanvastus on suurempi.
Moottorin koko: Pienikokoiset, turboahdetut moottorit tarjoavat hyvän suorituskyvyn matalammalla polttoaineen kulutuksella. Pienemmät moottorit ovat myös yleensä edullisempia huoltaa ja ylläpitää.
Käyttövoima: Sähköautot ovat edullisimpia päivittäisissä käyttökustannuksissa, sillä niiden käyttövoimasta aiheutuvat kustannukset ovat merkittävästi alhaisemmat kuin bensiini- ja dieselautoilla. ”Hybridiautot ovat hyvä vaihtoehto, jos täyssähköauto ei ole käytännöllinen valinta arkeesi. Niissä yhdistyy sähkö- ja polttomoottorin hyödyt, joka mahdollistaa etenkin kaupunkioloissa erittäin taloudellisen ajamisen”, Jani Koivu vinkkaa.
Arvon säilyminen: Auton arvon aleneminen on yksi suurimmista kustannuksista. Tietyt merkit ja mallit säilyttävät arvonsa paremmin kuin toiset. Sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvaa, mikä voi auttaa niiden arvon säilymisessä pitkällä aikavälillä. Myös pienikulutuksiset bensiiniautot pitävät arvonsa usein hyvin. ”Yleisesti ottaen taloudellisin auto on pienikokoinen, kevytrakenteinen ja tehokkaalla mutta pienellä moottorilla varustettu malli, joka toimii joko sähköllä tai hybridikäytöllä”, Jani Koivu sanoo.
Taloudellinen ajotapa
Taloudellinen ajotapa ei pelkästään säästä polttoainetta, vaan myös vähentää auton kulumista ja sen myötä huoltokustannuksia. Seuraavat ajotapavinkit auttavat pienentämään kulutusta ja pidentävät auton käyttöikää.
Vältä turhaa kiihdyttelyä ja jarruttelua: Tasainen ja ennakoiva ajotapa on avainasemassa polttoaineenkulutuksen minimoimisessa. Vältä äkillisiä kiihdytyksiä ja jarrutuksia, sillä ne lisäävät merkittävästi kulutusta. Kiihdytä maltillisesti ja pyri pitämään tasainen nopeus liikenteen mukana.
Hyödynnä moottorijarrutusta: Kun hidastat, käytä moottorijarrutusta eli nosta jalka kaasulta ja anna moottorin vähentää nopeutta. Tämä vähentää jarrujen kulumista ja säästää polttoainetta. Manuaaliautolla ajaessasi vaihda vaihdetta pienemmälle auton hidastuessa.
Käytä oikeaa vaihdetta: Kiihdytettäessä käytä vaihteita niin, että moottori toimii sen parhaalla väännön alueella. Tasaisessa ajossa taloudellisin tapa on ajaa suurimmalla mahdollisella vaihteella, millä auto kulkee vaivattomasti. ”Uudemmissa autoissa ajotietokone saattaa ehdottaa optimaalisia vaihteen vaihtokohtia, joita kannattaa seurata”, Jani Koivu muistuttaa.
Rajoita ilmastoinnin ja muiden sähkölaitteiden käyttöä: Ilmastointi ja muut auton sähkölaitteet, kuten istuinlämmittimet, kuluttavat energiaa ja lisäävät polttoaineenkulutusta. Käytä niitä harkiten, erityisesti kaupunkiajossa ja lyhyillä matkoilla.
Vältä turhaa kuormaa ja vastusta: Kevyempi auto kuluttaa vähemmän polttoainetta. Älä siis käytä autoa varastona, ja irrota suksiboksi katolta silloin kun sitä ei tarvita. Boksi lisää painon lisäksi ilmanvastusta, kuten myös avonaiset ikkunat ja kattoluukku. Vertailun vuoksi: kattotelineet lisäävät kulutusta n. 0,3–0,5 litraa / 100 km ja suksiboksi n. 1 litran / 100 km.
Pidä renkaat oikeassa paineessa: Alhaisilla rengaspaineilla ajaminen lisää vierintävastusta ja kasvattaa polttoaineenkulutusta. Tarkista rengaspaineet säännöllisesti ja varmista, että ne ovat suositusten mukaiset. ”Jo 0,5 baarin vajaus rengaspaineissa lisää kulutusta noin 0,2–0,4 litraa / 100 km sekä lisää renkaiden kulumista. Liian matalat rengaspaineet vaikuttavat myös auton käyttäytymiseen varsinkin ääritilanteissa”, Jani Koivu toteaa.
Suunnittele reitti etukäteen: Vältä ruuhka-aikoja ja valitse reitti, jolla on mahdollisimman vähän pysähdyksiä ja risteyksiä. Moottoritieajo on usein taloudellisempaa kuin kaupunkiajo, joten valitse tarvittaessa pidempi, mutta nopeampi reitti.
”Taloudellinen autoilu on monen tekijän summa. Oikeanlaisen auton valinta ja ajotapa voivat vähentää merkittävästi autoilun kustannuksia. Pienikokoinen ja kevytrakenteinen auto, jossa on taloudellinen moottori ja edulliset huoltokustannukset, on yleensä paras valinta autoilijalle, joka haluaa minimoida kulut. Taloudellinen ajotapa puolestaan vähentää polttoaineenkulutusta ja auton kulumista, mikä säästää sekä rahaa että ympäristöä, ilman että mukavuudesta tai turvallisuudesta tarvitsee tinkiä”, Koivu summaa.
Käytettynä Suomeen maahantuotujen henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö (CO2-päästö) on laskenut ennätyksellisen alas vuoden 2024 aikana. Niiden keskimääräinen CO2-päästö, reilut 34 g/km, on ollut noin puolet alhaisempi kuin ensirekisteröityjen henkilöautojen (n. 70 g/km) WLTP-mittaustavalla mitattuna.
Vielä vuonna 2023 käytettynä maahantuotujen autojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö oli reilut 42 g/km. Laskun taustalla on ladattavien hybridiautojen ja täyssähköautojen suuri osuus käytettynä maahantuoduista autoista.
Kuva: Traficom.
Vuoden 2024 lokakuun loppuun mennessä on maahantuotu reilut 36 000 käytettyä henkilöautoa. Näistä täyssähköautojen osuus on 31 prosenttia ja ladattavien hybridiautojen 45 prosenttia. Vuonna 2023 täyssähköautojen osuus oli 26 prosenttia ja lataushybridien 38 prosenttia.
”Käytettynä maahantuotujen autojen vaikutus on merkittävä koko autokantamme uudistumiselle. Suomeen tuodaan vuosittain lähes 40 000 käytettyä henkilöautoa”, sanoo johtava asiantuntija Outi Ampuja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Ensirekisteröityjen henkilöautojen määrä on ollut viime vuosina laskussa. Esimerkiksi vuonna 2018 ensirekisteröitiin noin 120 500 henkilöautoa. Vuonna 2023 vastaava luku oli noin 87 500.
Kuva: Traficom.
Kuluvan vuoden tilastojen perusteella ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö (n. 70 g/km) on kasvanut vuoteen 2023 (n. 64 g/km) verrattuna. Nousun taustalla on bensiiniautojen osuuden kasvu ensirekisteröidyissä henkilöautoissa.
Vastaavasti täyssähköautojen ja ladattavien hybridien osuus ensirekisteröidyistä henkilöautoista on laskenut samalla ajanjaksolla. Luvut perustuvat tammi-lokakuun tietoihin, ja tilanne voi vielä muuttua loppuvuoden aikana.
”Kokonaisuutena vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevien osuus Suomen liikenteessä kulkevista henkilöautoista on kasvanut. Viime vuoden lopussa osuus oli 8,5 prosenttia, ja syyskuussa 2024 osuus oli noussut 10,3 prosenttiin. Tämä kehitys laskee myös liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä”, Ampuja sanoo.
Kuva: Traficom.
Ajoneuvojen vaihtoehtoisiksi käyttövoimiksi lasketaan sähkö (täyssähkö ja ladattavat hybridit), maa- ja biokaasu, korkeaseosetanoli (flexfuel) ja vety.
Suomen EU-velvoitteena on puolittaa taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna. Liikenteen (ilman lentoliikennettä) osuus Suomen kokonaispäästöistä oli noin 23 prosenttia vuonna 2023.
Suomen liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuoteen 2023 mennessä noin 3,3 miljoonaa tonnia vuoden 2005 tasosta. Yksi keskeinen toimi liikenteen päästöjen vähentämiseksi on liikennevälineiden irtautuminen fossiililista käyttövoimista.
Pakettiauto on aina pakettiauto, mutta yhä useampi pakettiauto on nykyään hyvin henkilöautomainen. Näin on myös Mercedes-Benzin Vito-malli.
Koeajossa oli Viton pisin, kaikilla herkuilla varustettu nelivetoinen malli. Tavaratilan pituus on yli kolme metriä, mikä tarkoittaa 6,6 kuutiometriä. Kantavuus on 1 080 kiloa. Hintaakin kertyy lisävarustein noin 90 000 euroa. Voidaankin todeta, että Vito on pakettiautojen aatelia.
Kuva: CvB.
Autoa ei tällä kertaa kokeiltu raskaalla kuormalla, vaan testimatka oli pääasiassa maantieajoa kevyellä kuormalla.
Viton saa monenlaisena mallina. Koeajossa oli kaksipaikkaisella ohjaamolla varustettu malli. Tarjolla on toki myös kolmipaikkainen versio. Vetotapa on joko kaksi- tai neliveto.
Ohjaamo on kokenut merkittävän muutoksen uuden MBUX-järjestelmän myötä. Se tuo mukanaan lukuisia uusia toimintoja.
Kuva: CvB.
Kojetaulun hallitseva elementti on 10,25-tuumainen korkearesoluutioinen kosketusnäyttö. Keskinäytön alapuolella ovat muun muassa lämmityksen ja ilmastoinnin painikkeet.
Kuljettajan mittariston näyttö on nyt 5,5-tuumainen värinäyttö.
Kaksipaikkaisuus mahdollistaa muun muassa paremman kakkoskuskin istuimen. Näin ollen auto sopii hyvin myös pitkille matkoille sekä kuljettajan että apukuskin näkökulmasta.
Kuva: CvB.
Nykyaikaisissa pakettiautoissa on melkein kaikki samat kuljettajaa avustavat järjestelmät ja turvavarusteet kuin henkilöautoissa. Näin on myös Viton osalta.
Järjestelmät toimivat hyvin, ja esimerkiksi kaistavahti toimi kiitettävän pehmeästi.
Autossa on myös ylinopeusvaroitin, joka piippaa heti nopeuden ylitettyä sallitun nopeuden. Toiminnon saa kuitenkin helposti kytkettyä pois päältä, minkä jälkeen auto ei aina piippaa mittarinopeuden ollessa suurempi kuin sallittu nopeus.
Kuva: CvB.
Koeajoauton moottorissa on tehoa 163 hevosvoimaa. Sillä teholla pysytään hyvin mukana liikennevirran nopeuksissa.
Auton WLTP-kulutukseksi luvataan 5,6 l/100 km, mutta aivan siihen ei koeajolenkillä päästy. Ajon aikana kulutus oli 7 – 8 l/100 km.
Kuva: CvB.
Pienenä erikoisuutena autossa on digitaalinen taustapeili. Peilissä on toki myös perinteisen peilin ominaisuus, joten eri tilanteita varten voidaan valita parhaiten toimiva taustapeili. Esimerkiksi pimeässä sadekelissä perinteisestä peilistä on enemmän iloa.
Suuri määrä aktiivisia turvavarusteita
Aktiivinen turvavarustelu sisältää vakiovarusteena nyt esimerkiksi aktiivisen kaista-avustimen, sivutuuliavustimen, nopeusrajoitusavustimen, vireystila-avustimen, ajovaloavustimen, vakionopeudensäätimen, lämmitettävän lasinpesujärjestelmän, sadetunnistimen ja kuolleen kulman varoittimen.
Peruutuskamera on vakiovaruste, ja sen yhteydessä on myös jalankulkijoiden tunnistus peruutettaessa.
Kuva: CvB.
Aktiivinen jarrutusavustin huomioi risteävän liikenteen, samalla kaistalla vastaantulevan liikenteen, vastaantulevan liikenteen risteyksessä vasemmalle käännyttäessä ja väärään ajosuuntaan liikkuvan ajoneuvon. Lisävarusteena Vitoon saa myös aktiivisen etäisyysavustimen.
Uutuutena ovat lisävarusteena valittavat Multibeam led -ajovalot. Valo tuotetaan 84 yksittäin ohjatun led-valonlähteen avulla, ja järjestelmän tuottama valokeila mukautetaan valaistusolosuhteiden, vallitsevan liikennetilanteen, sään ja ajoympäristön mukaan. Valonlähteiden ohjaus pohjautuu tuulilasiin sijoitetun monitoimikameran ja navigoinnin antaman tiedon käyttöön.
Neljä moottorivaihtoehtoa, kolme koripituutta ja kaksi vetotapaa
Moottorivalikoima sisältää neljä nelisylinteristä dieselvaihtoehtoa: 110 CDI (75 kW), 114 CDI (100 kW), 116 CDI (120 kW) ja 119 CDI (140 kW).
Pienin moottori on 102-hevosvoimainen, ja malliston huipulla on 190 hevosvoiman moottori. Lisäksi tarjolla on 136 hevosvoiman versio ja koeajettu 163 hevosvoiman malli.
Kuva: CvB.
Tarjolla on kolme koripituutta, ja voimansiirroksi asiakas voi valita 9-vaihteisen automaatin tai 6-portaisen manuaalivaihteiston. Vetotavoissa vaihtoehdot ovat takaveto tai jatkuva neliveto. Suurin kantavuus on 1 135 kg.
Malliston lähtöhinta on 48 200 euroa. Koeajetun version lähtöhinta ilman lisävarusteita on 69 600 euroa. Lisävarustein hinta onkin sitten jo noin 90 000 euroa.
Mercedes-Benz Vito 116 CDI A3
4-sylinterinen dieselmoottori 1 950 cm 3, 163 hv, 380 Nm