Koti Blogi Sivu 320

Volvo vahvisti asemaansa Suomen johtavien autobrändien joukossa

Volvo XC90. Kuva: Antti Järveläinen.

Vuosi 2024 oli Volvo Car Finlandille merkittävä, sillä se toi mukanaan suuria muutoksia ja uusia saavutuksia. Yhdistämällä vahvat perinteet ja innovatiiviset ratkaisut Volvo vahvisti asemaansa Suomen johtavien autobrändien joukossa matkalla kohti täyssähköistä tulevaisuutta, todetaan Volvon tiedotteessa.

Ennätyksellinen markkinaosuus

Vuosi 2024 oli merkittävä virstanpylväs sähköistymisen tiellä. Täyssähköinen Volvo EX30 ja ladattavat hybridimallit nousivat suomalaisten suosikeiksi. Rekisteröintitilastojen mukaan Volvo on Suomen toiseksi eniten rekisteröity automerkki ja saavutti kaikkien aikojen suurimman markkinaosuutensa, 10,7 prosenttia. Volvo on myös Suomen ladattavien autojen markkinajohtaja, kattaen sekä täyssähkö- että hybridimallit. Uutta EX30-mallia rekisteröitiin yli 2000 kappaletta ensimmäisenä vuotenaan, mikä toi mallille merkittävän 2,8 prosentin osuuden kokonaismarkkinoista.

“Olemme ylpeitä voidessamme vastata asiakkaidemme odotuksiin ja samalla edistää kestävämpää autoilua. Vuoden 2024 tulokset osoittavat, että suomalaiset arvostavat innovaatioita, jotka yhdistävät ympäristöystävällisyyden ja turvallisuuden”, summaa Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Yritysautojen markkinajohtaja

Volvo on Suomen suosituin yritysautomerkki, sen markkinaosuus yritysautokategoriassa on 14,5 prosenttia. Suosituimmat mallit – V60, XC60, EX30 ja XC40/EX40 – vastaavat yksilöllisiin tarpeisiin ja tukevat kestävän kehityksen tavoitteita.

Täyssähköautojen suosio yrityksissä kasvaa nopeasti, mutta ladattavat hybridit tarjoavat edelleen monille ihanteellisen ratkaisun yhdistämällä sähköautojen ympäristöhyödyt ja polttomoottoriautojen joustavuuden.

Suomen arvostetuin ja vastuullisin automerkki

Volvo on Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien Arvostus 2024 -tutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin autoalan brändi jo neljättä vuotta peräkkäin (2021–2024). Tutkimuksessa Volvo jatkoi asiakastyytyväisyyden osalta automerkkien ykkösenä ja Volvo- brändin suositteluhalukkuus kasvoi huomattavasti.

Volvoon yhdistetyt vahvat brändimielikuvat – turvallisuus, luotettavuus, laatu ja vastuullisuus – ovat erityisen tärkeitä suomalaisille.

Toinen merkittävä tunnustus saavutettiin Sustainable Brand Index 2024 -tutkimuksessa, jossa Volvo valittiin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä osoittaa Volvon aseman kestävän kehityksen edelläkävijänä autoalalla.

Volvo EX90 – turvallisuuden ja kestävän kehityksen uusi aikakausi

EX90 on Volvon uusi täyssähköinen lippulaivamalli, joka edustaa uuden aikakauden standardeja turvallisuudessa, kestävässä kehityksessä ja ihmiskeskeisessä teknologiassa.

EX90:n kuljettajan havainnointijärjestelmä, joka perustuu yli 50 vuoden tosielämän tutkimustuloksiin, edustaa Volvon viimeisintä turvallisuusinnovaatioiden huippua. Järjestelmän tavoitteena on vähentää onnettomuuksia ja varmistaa, että yksikään kuolemaan johtava tai vakava loukkaantuminen ei tapahtuisi uuden Volvon kyydissä.

EX90 yhdistää edistyneen teknologian ja ympäristöystävällisen suunnittelun. Langattomat päivitykset ja reaaliaikainen data parantavat jatkuvasti käyttäjäkokemusta ja turvallisuutta, mikä tekee EX90:stä aina ajantasaisen ja kehittyvän kumppanin. Ensimmäiset suomalaiset asiakkaat saavat oman EX90-mallinsa tammikuussa.

Uusi XC90 lataushybridilippulaiva tarjoaa valinnanvaraa

XC90-lataushybridi on ollut Volvon suosituimpia malleja jo vuosia tarjoten asiakkaille valinnanvaraa eri voimalinjojen välillä. Uudistus tuo malliin itsevarman ulkomuotoilun ja EX90/EX30-malleista tuttuja kehittyneitä ominaisuuksia. Isompi keskinäyttö suuremmalla tarkkuudella parantaa käyttökokemusta, ja säännölliset ohjelmistopäivitykset tarjoavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia ja sovelluksia.

Kohti vuotta 2025

Vuoden 2024 saavutukset luovat vankan pohjan tulevalle vuodelle. Volvo valmistautuu tukemaan suomalaisten siirtymää sähköautoihin tarjoamalla vastuullisia ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja muuttuvaan markkinatilanteeseen. Lisäksi turvallisuusominaisuuksien kehitys jatkuu jokaisessa uudessa Volvo -mallissa.

Lue muita juttuja Volvosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Neljä nuorta kuoli ulosajossa Nurmijärvellä

Kuva: CvB.

Poliisi selvittää Klaukkalassa sattunutta vakavaa liikenneonnettomuutta.

Poliisi sai lauantaina 4.1.2025 kello 03.51 tiedon Nurmijärven Klaukkalassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Tietojen mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä jokeen. Autosta löytyi neljä 17-19-vuotiasta nuorta kuolleena.

Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa ja poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.

Lue muita juttuja ulosajoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näitä henkilöautomalleja suomalaiset ostivat vuonna 2024

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

Viime vuonna suomalaisten suosikkimalli oli perinteitä noudattaen Toyota Corolla. Rekisteriin saatiin kaikkiaan 3 714 autoa ja markkinaosuus oli 5,1 prosenttia.

Toiseksi suosituin malli oli myös Toyota. Yaris Cross -mallia rekiteröitiin 2 895 autoa ja markkinaosuus oli 4,0 prosenttia.

Kolmannelle sijalle tuli Tesla Model Y, jota rekisteröitiin kaikkiaan 2 388 autoa. Markkinaosuus oli 3,3 prosenttia.

Seuraavina tulivat Toyota Yaris (2 367), Volvo EX30 (2 042), Skoda Octavia (1 973), Nissan Qashqai (1 761), Volvo XC60 (1 726), Skoda Enyaq (1 695) ja Kia Ceed (1 451).

30 suosituimman automallin joukossa oli edustettuna vain 12 merkkiä. Skodalta mukana on peräti kuusi mallia ja Toyotalta viisi.

Neljän mallin merkkejä ovat Volkswagen ja Volvo.

Kialla mukana on kolme mallia Tesla on edustettuna kahdella mallilla.

Yhden auton merkkejä ovat Audi, BMW, Ford, Mercedes-Benz, Nissan ja Opel.

Lue myös tämä: Katso tästä suomalaisten vuoden 2024 henkilöautojen suosikkimerkit

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

K-Auton käytettyjen autojen kaupan kasvu selvästi markkinaa vahvempaa

Kuva: K-Auto.

K-Auton käytettyjen autojen liiketoiminta jatkoi markkinaa nopeampaa kasvua vuonna 2024 ja viimeisen kolmen vuoden aikana K-Auton käytettyjen autojen myyntimäärä on kasvanut jopa lähes puolella, todetaan K-Auton tiedotteessa.

K-Auton käytettyjen autojen myymälöistä ostettiin vuonna 2024 yli 21 000 autoa, mikä on yli 6 000 autoa enemmän kuin kolme vuotta sitten. K-Auto on noussut neljänneksi suurimmaksi käytettyjen autojen myyjäksi Suomessa.

”Kattava myymäläverkosto on olennainen osa käytettyjen autojen myyntikonseptiamme ja tavoitteemme on kasvaa markkinaa nopeammin. Vuonna 2023-2024 verkostomme laajeni Ouluun, Poriin, Lempäälään ja Vantaan Petikkoon (K-Auto PRO). Vuonna 2025 avaamme myymälän Jyväskylään, ja 2026 vuorossa on Seinäjoki. Koko autovalikoimamme on kaikkien myymälöiden myytävissä – myös verkossa, jolloin asiakkaat voivat valita heille sopivimman tavan asioida kanssamme. Etämyynnin volyymin kasvusta huolimatta kivijalan merkitys ei ole katoamassa. Monet asiakkaat haluavat yhä tulla katsomaan autoja paikan päälle. Tarjoamme jokaiselle oman mieltymyksen mukaisen asiointitavan”, sanoo K-Autolla käytettyjen autojen liiketoiminnasta vastaava Ilkka Virtanen.

Mitkä merkit ja mallit jyräsivät vuonna 2024?

Polttomoottorikäyttöiset autot hallitsevat myös K-Auton käytettyjen autojen käyttövoimien tilastoja, vaikka kiinnostus ladattavia hybridejä ja sähköautoja kohtaan on kasvanut. Tällä hetkellä K-Auton käytettyjen autojen valikoimasta löytyy bensiiniautoja noin 40 % ja dieselautoja 30 %. Ladattavien hybridien osuus on puolestaan 20 % ja sähköautojen 10 %.

K-Auton valikoimasta suosituimmat merkit vuonna 2024 olivat Volkswagen, Audi, Skoda Mercedes-Benz ja Volvo. Malleista ylivoimainen ykkönen oli Volkswagen Golf. Seuraavina myyntitilastoissa tulivat Volkswagen Passat, Skoda Octavia, Audi A4 ja Volkswagen Polo.

K-Auto.fi:ssä haetuimmat mallit olivat puolestaan Mercedes-Benz C-sarja (yli 81 000 hakukertaa) ja Volkswagen Golf (yli 79 000 hakukertaa) sekä Audi A4, A3 ja A6.

K-Autossa on ammattilaisista koostuva ostotiimi, joka hankkii keskitetysti autoja kotimaasta ja ulkomailta, useista eri kanavista. Ulkomailta ostetaan jo vuosittain tuhansia autoja. Ulkomailta hankittavissa autoissa kiinnitetään huomiota sopiviin vakiovarusteisiin ja erityisesti ns. talvivarusteisiin kuten esim. toisiin renkaisiin, istuinlämmitykseen, lämmitettävään rattiin sekä sähköautoissa lämpöpumppuun.

Lähtökohdat vuoteen 2025

K-Auton tavoitteena on jatkaa myös käytetyissä autoissa markkinaa parempaa kasvua. Myymäläverkoston laajentamisen lisäksi K-Auto panostaa vuonna 2025 käytettyjen autojen leasing-palveluihin ja käytettyjen pakettiautojen valikoiman kasvattamiseen. Myös markkinalta odotetaan tukea kasvulle.

”Käytettyjen autojen markkina on piristynyt selkeästi ja rahoituksen suosio auton hankintakeinona on pysynyt vakaana. Samoin K-Auton oma lisäturva, joka kattaa laajasti yllättäviä korjauskuluja, kiinnostaa asiakkaita yhä enemmän. Odotamme vuodesta 2025 vilkasta kauppavuotta”, Virtanen jatkaa.

Lue muita juttuja K-Autosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz oli taas Suomessa saksalaisten premium-merkkien ykkönen

Kuva: Veho.

Päättynyt vuosi 2024 oli haastavasta markkinatilanteesta huolimatta Mercedes-Benzille Suomessa johdonmukainen jatkumo edellisten vuosien menestykselle, todetaan Mercedes-Benzin tiedotteessa.

Mercedes-Benz säilytti asemansa saksalaisten premium-merkkien rekisteröintitilastojen kärjessä, ja henkilö- ja pakettiautojen rekisteröintejä kertyi yhteensä 5012 kappaletta.

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 3876 kappaletta, joka toi merkille 5,3 prosentin markkinaosuuden. Tämä tulos on kokonaismarkkinan kehityksen mukainen.

Suosituimpia mallisarjoja olivat GLC, E ja EQA. Täyssähköautoista eniten rekisteröitiin malleja EQA, EQE ja EQB, kun taas lataushybridien kärjessä olivat GLC, E ja CLA. Merkittävänä osoituksena sähköistymisen etenemisestä nähtiin ensimmäisten täyssähköisten G-sarjan ja EQS Maybach -mallien rekisteröinti vuonna 2024.

Pakettiautojen osalta Mercedes-Benz saavutti 11,7 prosentin markkinaosuuden, nousten sijalle kolme segmentissään. Tämä nousu oli seurausta merkittävästi uudistetuista facelift-malleista, kuten Vito, eVito, V ja EQV.

Vuoden rekisteröidyimmäksi Mercedes-Benz-pakettiautomalliksi nousi Vito, joka ohitti Sprinterin. Pakettiautoja rekisteröitiin yhteensä 1136 kappaletta.

Taksimyynnissä Mercedes-Benz säilytti ykkössijansa 24,4 prosentin markkinaosuudella. Sprinter oli ykkönen muodostaen 50 % osuuden Mercedes-Benzin taksirekisteröinneistä. Mercedes-Benz on ollut taksimarkkinoiden johtaja jo yli 40 vuoden ajan.

Alkanut vuosi tulee olemaan Mercedes-Benzille varsin merkittävä

Keväällä esitellään uusi täyssähköinen CLA, joka perustuu täysin uuteen modulaariseen CLA-perusrakenteeseen. Uutuus tuo mukanaan Mercedes-Benz Operation System (MBOS) -käyttöjärjestelmän ja 800 voltin elektroniikkajärjestelmän, joka takaa korkean lataustehon. Sama teknologia toimii perustana kolmelle muulle uutuudelle, jotka tuodaan markkinoille nopealla aikataululla.

Pakettiautoissa kilpailukykyä edelleen merkittävästi nostavat teknisen loikan tulee ottamaan uusi täyssähköinen eSprinter. Sen WLTP-toimintamatkaksi ennakkoon ilmoitetaan akustosta ja korimallista riippuen yli 400 kilometriä yhdellä latauksella.

Smart

Täyssähköisen Smart-malliston asiakasluovutukset alkoivat toukokuussa 2024. Runsaan puolen vuoden myynnin aikana Smart-autoja rekisteröitiin yhteensä 173 kappaletta.

Malliston suosituimmaksi nousi #3-malli, joka keräsi kaksi kolmasosaa kaikista rekisteröinneistä. Varustetasolla suosituin oli nelivetoinen Pulse. Myynti kiihtyi vuoden lopussa, ja uuteen vuoteen lähdetään vahvan tilauskannan tukemana.

Vuodelle 2025 odotetaan merkittävää kasvua Smartin myynnissä. Keväällä markkinoille tuodaan täysin uusi ja tilavampi #5-malli, joka on testattu myös Suomen talviolosuhteissa ja jolla on keskeinen rooli Smartin tulevassa menestyksessä.

Lue muita juttuja Mercedes-Benzistä

Lue muita juttuja Smartista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä paikat ovat taksien suosituimmat määränpäät!

Kuva: 02 Taksi.

02 Taksin tilausdatan mukaan pääkaupunkiseudulla käytettiin vuonna 2024 taksia eniten silloin, kun lähdettiin matkalle, juhlittiin tai mentiin sairaalaan.

Taksimatkojen ylivoimaisesti suosituin määränpää pääkaupunkiseudulla oli Helsinki-Vantaan lentoasema. Lentoaseman jälkeen toista sijaa pitää Helsingin päärautatieasema, ja kolmannella sijalla ovat Haartmanin sairaala sekä Meilahden tornisairaala. Helsingissä muiden kaupunkien tavoin ylivoimaisesti suosituimmat määränpäät liittyvät matkustamiseen, terveydenhuoltoon sekä kulttuuriin tai hauskanpitoon.

Vuoteen 2023 verrattuna suosituimmat määränpäät ovat pysyneet jokseenkin samoina. Ainoa uusi tulokas listalla on Malmin sairaala.

Pääkaupunkiseudulla suosituimmat määränpäät painottuvat pitkälti matkustamiseen liittyviin paikkoihin sekä sairaaloihin, ja ainoastaan Ison Omenan kauppakeskus muodostaa listalla poikkeuksen. Tässä suhteessa pääkaupunkiseutu poikkeaa muusta Suomesta, sillä muissa kaupungeissa suosituimpien määränpäiden listoille mahtui myös runsaasti ravintoloita ja yökerhoja.

Helsingin top 10 suosituimmat määränpäät 2024 

  1. Helsinki-Vantaan lentoasema
  2. Helsingin päärautatieasema
  3. Haartmanin sairaala/Meilahden tornisairaala
  4. Tikkurilan rautatieasema
  5. Länsiterminaali
  6. Jorvin sairaala
  7. Pasilan asema
  8. Peijaksen sairaala
  9. Malmin sairaala
  10. Kauppakeskus Iso Omena

Näin muu Suomi liikkuu – taksiin luotetaan, kun lähdetään matkalle 

Valtakunnallisesti suosituimpia määränpäitä yhdistää sama teema; suosituimmat määränpäät ovat 02 Taksin tilausdatan mukaan poikkeuksetta lento-, linja-auto- tai rautatieasemia. Ensimmäisellä sijalla on Helsinki-Vantaan lentoasema, toisella sijalla Kupittaan asema Turussa ja kolmannella sijalla Seinäjoen matkakeskus. Taksin käyttäminen liittyy siis useimmiten matkustamiseen.

”Suosituimmat määränpäät kertovat siitä, että suomalaiset luottavat taksiin tyypillisesti matkustaessaan, juhliessaan ja hakeutuessaan terveydenhuollon pariin. Etenkin matkustukseen liittyvissä tilanteissa on hyvin tyypillistä käyttää taksipalveluita. Nykyisin kuitenkin taksiala on pirstaloituneempi kuin aikaisemmin, minkä takia on kiinnitettävä tarkasti huomiota siihen, mistä taksin tilaa. Taksi kannattaa tilata luotettavasta paikasta, niin reissu ei mene pilalle esimerkiksi lennolta myöhästymisen takia”, 02 Taksin Jaana Rantamäki sanoo.

Valtakunnallisesti suosituimmat määränpäät 2024 

  1. Helsinki-Vantaan lentoasema
  2. Kupittaan asema
  3. Seinäjoen matkakeskus
  4. Tampereen rautatieasema
  5. Oulun lentoasema
  6. Helsingin päärautatieasema
  7. Oulun rautatieasema
  8. Turun linja-autoasema
  9. Vaasan rautatieasema
  10. Turun lentoasema

Lue muita juttuja takseista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Huolestuttavia puutteita Lapin alueen linja-autokuljetuksissa

Kuva: Autotoday.

Lapin poliisilaitos valvoi joulukuussa Rovaniemellä ja tunturikeskuksissa linja-autoilla suoritettavia turistikuljetuksia. Osa löydetyistä puutteista erittäin vakavia.

Joulukuun raskaan liikenteen valvontaa keskitettiin linja-autoilla suoritettaviin henkilökuljetuksiin.

Linja-autoliikenne on ollut erittäin vilkasta Lapin turistisesongissa. Valvontajaksolla linja-autoja tarkastettiin 100 kpl. Tarkastukset jakaantuivat tasan kotimaisiin ja ulkomaisiin linja-autoyrityksiin.

– Kotimaisille kuljetuksille seuraamuksia annettiin 30 kpl ja ulkomaisille kuljetuksille 16 kpl. Kaikista kuljetuksista noin 45 prosenttia sai valvonnassa seuraamuksen, Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön ylikonstaapeli Jarkko Rytilahti summaa.

Vakavimmat puutteet riittämättömissä viikkolevoissa ja ajopiirturin käytössä

Vakavimmat puutteet olivat riittämättömissä viikkolevoissa ja ajopiirturin käytössä. Tarkastuksessa tavattiin esimerkiksi kuljetus, jossa kuljettajalla oli yhtäjaksoisesti jo 15. ajovuorokausi menossa ilman viikkolepoja.

Kuljettaja määrättiin välittömästi viikkolevolle ja liikenteen harjoittaja velvoitettiin hankkimaan uusi kuljettaja jatkamaan matkaseurueen kuljetusta. Poliisi antoi myös liikenteen harjoittajan ajojärjestelijälle sakon tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta työnantajan edustajana, Rytilahti kertoo.

Valvonnassa tavattiin neljä toisen yrityksen linja-autoa, joilla oli yöaikaan ajettu kymmeniä kertoja käyttämättä ajopiirturia, jolloin ajot eivät rekisteröityneet kenellekään kuljettajalle. Kyseisellä toiminnalla lähtökohtaisesti yritetään peittää ajo- ja lepoaikarikkeitä. Myös tässä tapauksessa työnantajan edustaja sai sakon tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta, Rytilahti jatkaa.

– Ajopiirtureissa käytettäviin kuljettajakortteihin oli tehty vääriä merkintöjä useissa tapauksissa. Kuljettajat olivat merkinneet itselleen lepoa, vaikka olivat siirtyneet toiselle paikkakunnalle aloittaakseen jälleen ajamisen. Matkustaminen toisella ajoneuvolla tulee merkitä muuksi työksi ja se vaikuttaa kuljettajan lepoaikoihin ja ajovuorokausien pituuksiin eikä sitä lueta levoksi, Rytilahti muistuttaa.

Räikeimmät rikkomukset tehty tietoisesti!

– Kulunutta valvontajaksoa viime vuoden vastaavaan verrattaessa tilanne ei näytä merkittävästi parantuneen. Viime vuonna poliisin tavoitteena oli rikkeiden määrän väheneminen, mutta tavoite ei ole toteutunut toivotusti. Samat rikkomukset ovat toistuneet, yksittäiset tapaukset jopa räikeämmässä muodossa. Räikeimmät rikkomukset ammattiliikenteessä eivät synny vahingossa vaan ovat tietoisesti tehtyjä liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos toteaa.

Grönroos huomauttaa, että säännöksiä rikkoneet aiheuttavat mainehaittaa niille liikenteen harjoittajille, jotka noudattavat säännöksiä ja haluavat toiminnallaan edistää liikenneturvallisuutta.

– Lapin poliisi tulee jatkamaan linja-autoliikenteen tehostettua valvontaa läpi vilkkaimman turistisesongin, ajo- ja lepoaikasäännöksillä on tarkoitus turvata niin matkustajien kuljetuksen turvallisuus kuin kuljettajan inhimilliset työ-olotkin, Grönroos painottaa.

Valvonnassa poliisin mukana oli myös Aluehallintoviraston työsuojelutarkastajia.

Valvonnan tulokset

  • 100 tarkastettua henkilöliikenteen kuljetusta, joista 50 kotimaista ja 50 ulkomaista
  • 30 kpl kotimaista kuljetusta sai seuraamuksen eli 60 prosenttia kotimaisista kuljetuksista.
  • 16 kpl ulkomaista kuljetusta sai seuraamuksen eli noin 30 prosenttia ulkomaisista kuljetuksista.
  • Noin 90 prosenttia seuraamuksista tuli ajo- ja lepoaikoihin sekä piirturin käyttöön liittyvistä rikkomuksista loput liikennelupien mukana pitämättömyyteen liittyvistä rikkomuksista.
  • Kaikista seuraamuksista reilu puolet olivat sakkoja ja liikennevirhemaksuja ja vajaa puolet huomautuksia. Lisäksi liikennelupaviranomaiselle tehtiin ilmoitus kaikista maksullisen seuraamuksen saaneista kuljetuksista.

Lue muita juttuja linja-autoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Käytettyjen autojen myynti kiihtyi loppuvuodesta

Kuva: Matti Sulanto

Käytettyjä autoja myytiin viime vuonna 4,5 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. Myynti kasvoi erityisesti loppuvuodesta: joulukuussa myytiin 11 % enemmän käytettyjä autoja kuin vuoden edeltävän vuoden joulukuussa.

02 Rekkarin yhteistyökumppanin Netwheelsin datasta selviää, että vuoteen 2023 verrattuna käytettyjen autojen myynti kasvoi 4,5 %. Käytettyjä autoja myytiin viime vuonna 690 104 kappaletta. Luku sisältää henkilöautot, matkailuautot ja pakettiautot.

Käytettyjen autojen kauppa kasvoi viime vuonna lähes kaikissa maakunnissa. Kaikkein eniten se kasvoi Pohjanmaalla (11 %) ja Keski-Pohjanmaalla (9 %). Kainuu oli ainoa maakunta, jossa käytettyjen autojen myynti oli edellisvuotta matalammalla (-1,3 %).

Uudellamaalla myydään kaikkein eniten käytettyjä autoja. Siellä niiden myynti kasvoi 6,1 % vuodentakaiseen verrattuna. Suurimmista kaupungeista käytettyjen autojen myynti kasvoi eniten Helsingissä (13 %), Vaasassa (11 %), Hämeenlinnassa (8,6 %) ja Rovaniemellä (7,1 %).

”On mukava nähdä, että suomalaiset uskaltavat taas ostaa käytettyjä autoja. Alkuvuoden patoutunut kysyntä lähti loppuvuodesta selvästi purkautumaan, kun korot alkoivat laskea. Uusien autojen myynti sen sijaan on ollut laskussa jo pitkään. On ymmärrettävää, että vaikea taloustilanne vaikuttaa siihen, että ihmiset ostavat mieluummin hyvän käytetyn auton kuin kalliin uuden auton”, toteaa 020202 Ratkaisuiden Business Lead Janni Päivärinta.

Sähköautoja ja hybridiautoja myydään koko ajan enemmän

Sähköautojen myynti jatkaa kasvuaan. Käytettyjä sähköautoja myytiin viime vuonna jopa 48 % enemmän kuin vuonna 2023. Bensahybridejä myytiin 31 % enemmän ja dieselhybridejä 29 % enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Kun katsoo autojen kappalemääriä, niin 52 % käytettyinä myydyistä autoista on edelleen bensa-autoja. Muut käyttövoimat tulevat bensiinin jälkeen. Käytettyjen dieselautojen osuus oli viime vuonna 35 %, bensahybridien osuus 9,3 %, sähköautojen osuus 3 % ja dieselhybridien osuus 0,6 %.

Bensa-autojen lisäksi suomalaisia kiinnostaa vanhat autot. Tästä kertoo se, että kaikkein eniten viime vuonna myytiin vuosimallin 2006 autoja. Sen osuus kaikista myydyistä autoista oli 5 %.

Tutut merkit ovat myydyimpien autojen listoilla

Volkswagen, Toyota ja Mercedes-Benz ovat tuttuun tapaan viime vuoden myydyimmät automerkit käytettyjen autojen kaupoilla. Toyota ja Volvo olivat hybridiautojen kärkisijoilla eri automalleillaan ja sähköautojen kärkipaikalla on jälleen Tesla.

Vuoden 2024 suosituimmat käytetyt automerkit kappalemäärien mukaan

  1. Volkswagen, 82 039 kpl
  2. Toyota, 76 201 kpl
  3. Mercedez-Benz, 65 825 kpl
  4. Volvo, 58 366 kpl
  5. Ford, 50 662 kpl
  6. BMW, 45 689 kpl
  7. Skoda, 33 778 kpl
  8. Audi, 33 434 kpl
  9. Nissan, 30 651 kpl
  10. Opel, 27 296 kpl

Vuoden 2024 suosituimmat käytetyt hybridiautot kappalemäärien mukaan

  1. Toyota Corolla,           6 309 kpl
  2. Toyota Yaris,              3 983 kpl
  3. Volvo XC60,               3 057 kpl
  4. Toyota RAV4,             3 050 kpl
  5. Toyota C-HR,             2 969 kpl
  6. Toyota Auris,             2 651 kpl
  7. Volvo V60,                2 395 kpl
  8. Mitsubishi Outlander,  1 953 kpl
  9. BMW 3-sarja,            1 791 kpl
  10. Volkswagen Passat,  1 771 kpl

Vuoden 2024 suosituimmat käytetyt sähköautot kappalemäärien mukaan:

  1. Tesla Model 3,     1 956 kpl

2. Tesla Model Y,      1 084 kpl

3. Škoda Enyaq,         961 kpl

3. Volkswagen ID.4,   961 kpl

5. Polestar 2,             951 kpl

6. Nissen Leaf,           826 kpl

7. Tesla Model S,       649 kpl

8. Volkswagen ID.3,   623 kpl

9. Volvo XC40,           608 kpl

10. Hyundai Kona,       578 kpl

Lähde: Netwheels

Katso tästä muita juttuja käytetyn auton kaupasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kyytiläiset julkaisivat kaahailusta livekuvaa somekanavalle!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilla tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä oli vuorokauden aikana kaikkiaan 168 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa kävi huilaamassa kuusi henkilöä.

Torstaina aamupäivällä kello 11.50 aikaan liikennevalvontaa Tammelan Kostintiellä suorittanut poliisipartio pysäytti paikalle tulleen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden.

Autoa kuljettanut noin viisikymppinen nainen puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.

Poliisi epäilee naista rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Perjantaina aamuyöstä kello 02.10 aikaan poliisi sai ilmoituksen kahdesta henkilöautosta, jotka kaahailivat Riihimäen Meijeritiellä ja tiellä 130.

Ilmoituksen mukaan huomattavalla nopeudella kulkeneet autot aiheuttivat vaaratilanteita luistattamalla autoja sivuluisussa koko tien leveydeltä. Autoissa olleet henkilöt lähettivät livekuvaa somekanavalle ajelustaan.

Poliisi tavoitti kyseiset autoilijat. Poliisi epäilee molempien autojen 1990-luvulla syntyneitä kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Katso muita juttuja luistattelusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Pääkaupunkiseudun Scania-keskus avautuu loppiaisen jälkeen uudessa paikassa

Ville Parma, Henna Wickström ja Tommi Salminen uusissa tiloissa. Kuva: Scania.

Uusi vuosi alkaa mitä parhaimmissa tunnelmissa Scanian asiakkaille, sillä Suomen suurin Scania-keskus avataan loppiaisen jälkeen Vantaalle. Modernin Scania-keskuksen ovet aukeavat 7. tammikuuta, ja avoimien ovien päiviä vietetään isosti 13-17. tammikuuta.

Kun uudet ovet avautuvat Tuupakassa, sulkeutuvat Scania Konalan taitto-ovet viimeistä kertaa. Konalaan pääkaupunkiseudun Scania-keskus muutti Valimotien tilojen käytyä ahtaiksi, vuonna -84.

Kyseessä oli silloisen yhtiön suurin investointi, jotta saman katon alle saatiin myös pääkonttorin, huoltokoulun ja varaosapalvelujen toimintoja. Konalan korjaamon alkuaikoina kuuminta uutuutta olivat Scanian 2-sarja ja sen mukanaan tuomat huippu-uutuudet, kuten ensimmäisen sukupolven robottivaihteisto.

Hallitilat palvelivat täydellisesti raskaan kaluston kokoluokkaa ja kuljetusalan kasvunäkymiä. Silloinen korjaamopäällikkö Onni Sirén oli legenda alallaan, ja monet muistavat, kuinka ”Scania ja Onni muuttavat Konalaan” -postikortteja, jääraappoja ja tarroja jaettiin asiakkaille.

Haastattelussa Sirén arveli, että tuskin kuorma-autot enää kooltaan kasvavat merkittävästi, ja Konalassa oli tulevaisuus. Niin vain historia toistaa itseään, sillä kuorma-autoalustat yhdistelmineen ovat kasvaneet sellaisiin mittasuhteisiin, että Konalan korjaamosta on tullut aika siirtyä järeämpiin nostureihin ja suurempiin hallitiloihin.

”Tilat kävisivät lähivuosina liian ahtaiksi Muonamiehentiellä – aivan kuten aikanaan kävi Valimotiellä, joten haluamme olla askeleen edellä tässä kehityksessä. Heijastuksia menneeseen näkyy myös investoinnin laajuudessa, sillä kyseessä on Scania Suomen historian uusi suurin investointi”, kuvailee Scania Suomen toimitusjohtaja Henna Wickström investoinnin taustoja.

Tulevaisuuden palvelutason varmistaminen onkin Wickströmin mukaan ollut tärkein syy tähän jättimäiseen rakennusurakkaan.

”Kuljetusala kokee murrosvuosiaan digiteknologian, sähköisten ratkaisujen ja kestävän kehityksen vauhdittamana. Näihin pitkän kehitystähtäimen näkymiin vastaamme siten, että varmistamme premium-tason palvelun saatavuuden kaikille asiakkaillemme. Tiedämme maailman muuttuvan paljon jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämä uusi Scania-keskus on meidän lupauksemme asiakkaillemme siitä, että Scanian kanssa tulevaisuus on turvattu.”

Uudella Scania-keskuksella pidetään pyörät pyörimässä

Scania-keskuksen myynnin ja huoltopalvelujen kasvojen lisäksi uudesta osoitteesta löytyvät pääkonttorin toimihenkilöt, sekä huoltokoulu kouluttajineen. Scanian aluejohtaja Tommi Salmisen mukaan tunnelma on muuttoa ja avoimien ovien viikkoa järjesteltäessä täynnä odotusta ja uskoa tulevaan.

”Arjen pyörittäminen uusissa tiloissa on mukava ja kutsuva ajatus, eikä enää edes kovin kaukainen. Kaiken kaikkiaan tämä on erittäin tervetullut muutos.”

Scanialaisten joukkuehengen ansiosta on asiakaspalvelupäällikkö Ville Parman mukaan saatu projekti melko mutkattomasti maaliin.

”Kun ensimmäisen kerran työpäivä starttaa Tuupakassa, uskon kaikkien tunteen olevan se, että oli tämä kaiken arvoista. Hallien sisäänajot on suunniteltu isoimpien HCT-yhdistelmien ehdoilla, ja se on ehdottomasti etu. Kun kysytään mekaanikoiltamme, mikä muutossa on parasta, niin tietysti nykyajan tekniikkaa edustavat koneet ja laitteet on se mitä odotetaan eniten. Yksi iso odotusten aihe on myös henkilökunnan kuntosali.”

Salminen komppaa Parmaa, ja kertoo että Suomen suurimmalle uudelle Scania-keskukselle on helppo tulla ja lähteä, eikä yhdistelmää tarvitse katkaista.

”Kyllä tulevaisuuden pyörät starttaavat Tuupakasta. Sijainti palvelee asiakkaitamme loistavasti, samoin kuin uudet tilat.”

Avoimet ovat

Pääkaupunkiseudun Scania-keskuksen toiminta siirtyy loppiaisen aikana uusiin tiloihin.

”Toivotamme Villen kanssa kaikki asiakkaat tervetulleiksi uuteen osoitteeseen 7. tammikuuta lähtien, ja erityisesti avoimien ovien päiville jotka järjestetään 13.-17. tammikuuta. Olemme suunnitelleet monenlaista mukavaa kiitokseksi asiakkaillemme, joten silloin kannattaa tulla käymään Tuupakassa!”.

Lue muita juttuja Scaniasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //