Koti Blogi Sivu 307

Rovaniemen joulukuun kuolonkolarin esitutkinta on valmistunut

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi on saanut valmiiksi Rovaniemellä Pellontiellä 19.12.2024 tapahtuneen kahden hengen vaatineen liikenneonnettomuuden esitutkinnan.

Poliisi epäilee minibussin kuljettajan väistäneen edellä kääntymään valmistautunutta hidastavaa ajoneuvoa kulkusuunnassaan vasemmalle, eikä havainnut vastaan tulevaa linja-autoa.

Linja-auton kuljettaja yritti jarruttaa ja väistää tien oikeaan reunaan. Tästä huolimatta minibussi osui linja-auton vasempaan etukulmaan.

Minibussin kuljettaja ja hänen takanaan istunut matkustaja menehtyivät välittömästi. Kolme muuta kyydissä ollutta loukkaantuivat vakavasti ja yksi kyydissä ollut lievästi. Linja-auton matkustajina olleet 30 henkilöä saivat lieviä vammoja.

Tapahtuma-aikaan ajokeli oli huono koko päivän jatkuneen lumisateen vuoksi.

Esitutkinnan perusteella poliisi ei epäile rikoksesta muita kuin minibussin kuljettajaa. Koska rikoksesta epäilty on kuollut, asia ei etene syyteharkintaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Globaali tutkimus: Melkein kaksi kolmesta kuluttajasta valitsee seuraavaksi sähköauton!

Kuva: TCS.

IT-palvelutalo Tata Consultancy Servicesin (TCS) uuden tutkimuksen mukaan globaalisti yli kuusi kuluttajaa kymmenestä (64 %) harkitsee todennäköisesti tai hyvin todennäköisesti seuraavaksi autokseen sähköautoa.

TCS:n kattavan Future-Ready eMobility Study 2025 -raportin mukaan yli puolet (56 %) kuluttajista olisi valmis maksamaan jopa lähes 40 000 euroa sähköautosta, mutta valtaosalle (60 %) latausinfrastruktuurin puutteellisuus on edelleen haaste auton ostossa.

Tutkimukseen osallistui yli 1 300 ihmistä Pohjois-Amerikasta (Yhdysvallat, Kanada), Euroopasta (Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Alankomaat, Belgia, Sveitsi, Ruotsi, Tanska, Suomi, Norja, Irlanti) sekä Aasian ja Tyynenmeren alueelta (Kiina, Intia, Japani, Australia, Uusi-Seelanti). Vastaajiin kuului muun muassa autonvalmistajia, latausinfrastruktuurin tarjoajia, ajoneuvokaluston omistajia, sähköautoalan vaikuttajatahoja sekä tavallisia kuluttajia.

Ympäristöhyödyt eivät aina vastaa kaikkien odotuksia

Vastuullisuus ja alhaisemmat käyttökustannukset olivat vastaajille tärkeitä tekijöitä sähköauton valinnassa. Vaikka kuluttajat ja alan vaikuttajat nimesivät usein ympäristöystävällisyyden valintansa perusteeksi, sähköautojen ympäristöhyödyt eivät ole aina vastanneet kaikkien odotuksia.

Lähes puolet (48 %) alan vaikuttajista sanoi sähköautojen lisäävän hiilidioksidipäästöjä yhtä paljon kuin mitä ne vähentävät. 10 % jopa väitti sähköautojen käytön vaikuttavan ympäristöön haitallisesti.

Kaupallisessa käytössä olevien ajoneuvojen kohdalla suhtautuminen sähköiseen liikenteeseen on positiivista ja yli puolet (53 %) kaluston omistajista kertoi alhaisempien käyttökustannusten puoltavan sähköajoneuvojen käyttöä.

Kaupallisen kaluston omistajat olivat jopa valmiita maksamaan sähköautoista enemmän kuin perinteisistä polttomoottoriautoista.

Vaikka kuluttajien kiinnostus sähköautoja kohtaan on kasvussa, etenkin latausinfrastruktuurissa ja teknologisessa kehityksessä on edelleen merkittäviä haasteita.

74 % sähköautojen valmistajista kertoi kunnollisen latausinfrastruktuurin puutteen olevan yhä suurin sähköautomarkkinoiden kasvua rajoittava este, mutta 55 % on jo alkanut investoida akkuteknologian edistysaskeleiden tutkimiseen. Lähes 78 % investoi myös ajoneuvokustannusten vähentämiseen voidakseen vastata sähköautojen kasvavaan kysyntään.

Tutkimuksen mukaan 90 % valmistajista uskoo akkuteknologian kehityksen parantavan ajoneuvojen toimintamatkaa ja latausnopeutta. Lisäksi he uskovat, että akkuteknologian kehitys vaikuttaa lähitulevaisuudessa sähköautojen suunnitteluun ja suorituskykyyn enemmän kuin mikään muu teknologinen edistysaskel.

Raportin tärkeimpiä tutkimustuloksia:

  • 90 % sähköautovalmistajista ja 84 % sähköautoalan vaikuttajista uskoo, että toimintamatkaa ja latausnopeutta optimoivat akkuteknologian parannukset tulevat parantamaan merkittävästi sähköautojen suorituskykyä
  • 74 % valmistajista uskoo latausinfrastruktuurin olevan edelleen suurin sähköautomarkkinoiden kasvua rajoittava este
  • 72 % sähköautojen latausinfrastruktuurin tarjoajista ennakoi alalle merkittäviä fuusioita taloudellisen kannattavuuden ja skaalaushaasteiden vuoksi
  • 41 % kuluttajista kertoo pitävänsä 300–500 kilometrin toimintamatkaa yhdellä latauksella riittävänä sähköautolle. 31 % vastaajista toivoo 500–650 kilometrin toimintamatkaa.
  • 63 % sähköautoalan vaikuttajista nimeää nettonollatavoitteen ja hiilijalanjäljen pienentämisen tärkeimmäksi syykseen käyttää sähköautoa
  • 55 % sähköautovalmistajista investoi akkuteknologian kehitykseen ja 78 % investoi ajoneuvojen kustannusten alentamiseen.

TCS:n visio tulevaisuuden liikkumisesta on yhdistelmä teknologisia innovaatioita, strategista yhteistyötä ja vankkaa asiantuntemusta, jonka avulla sähköautojen valmistajat ja sidosryhmät voivat rakentaa muutosta yhdessä. TCS on toiminut autonvalmistajien strategisena kumppanina jo yli kahden vuosikymmenen ajan auttaen heitä siirtymässä polttomoottoreista sähköautoaikaan. TCS on ollut mukana rakentamassa akunhallintaohjelmistoa (Battery Management System, BMS) yli 500 000 liikenteessä olevaan sähköautoon ja auttanut laitevalmistajia rakentamaan sähköautojen latausinfrastruktuuria yli 75 maahan.

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. 

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Mercedes-johtaja vaihtaa Kiaan ja Mitsubishiin!

Klaus Pohjala. Kuva: Astara.

Astara Auto Finland Oy:n uudeksi autoliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Klaus Pohjala. Hän aloittaa tehtävässään 17. päivä maaliskuuta 2025.

Pohjala siirtyy tehtävään Veholta, jossa hän toimi Mercedes-Benzin henkilöautojen maahantuonnin myyntijohtajana.

Kyseessä on uusi positio, jossa Pohjala tulee vastaamaan Kian ja Mitsubishin autoliiketoiminnoista Suomessa. Pohjala tulee olemaan osa Astara Auto Finland Oy:n johtoryhmää ja hän raportoi tehtävässään yhtiön toimitusjohtajalle Miska Tammelinille.

”Toivotan voitonriemulla Klausin tervetulleeksi Astaran tiimiin. On palkitsevaa saada huippuosaaja saksalaiselta kilpailijaltamme. Se on taas yksi osoitus autoalan sähköistyvästä murroksesta. Olemme viime vuosina vakiinnuttaneet asemamme Suomen autokaupan kärjen tuntumassa ja nyt laitamme seuraavan vaihteen sisään kasvun osalta. Klaus tuo vahvaa liiketoiminnan johtamiskokemusta toimintaamme”, iloitsee Tammelin.

”Yksi aikakausi tuli omalta osaltani päätökseen ja haluan kiittää Vehoa pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Samalla olen todella innostunut ja motivoitunut mahdollisuudesta luotsata Kian ja Mitsubishin Suomen maahantuonteja. Kian erinomaisesti onnistunut brändin uudistus ja nopeasti kasvava EV-mallisto luovat luotettavan kasvupohjan edelleen sähköistyvässä henkilöautomarkkinassamme. Mitsubishin kohdalla uudistunut Outlander antaa tälle perinteiselle ja vakaan asiakaskunnan omaavalle merkille hyvän mahdollisuuden kasvuun. On mahtavaa päästä mukaan rakentamaan uutta aikakautta Astara Suomen tiimissä”, toteaa Klaus Pohjala.

Lue muita juttuja Astarasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Moottoripajat ovat monen lapsen ja nuoren turvallisuuden ja vastuullisuuden keitaita!

Moottoripaja Söderkulla. Kuva: LNK.

Tuore kysely Lasten ja nuorten keskus ry:n Moottoripajojen nuorilta kertoo, että pajoista on muodostunut merkittäviä yhteisöjä, joissa nuoret kokevat olevansa turvassa, saavansa tukea elämän haasteisiin ja oppivansa vastuullisuutta liikenteessä. Yhteishenki ja mahdollisuus vaikuttaa pajan toimintaan nousivat vaikuttavuuskyselyn vastauksissa keskeisiksi teemoiksi.

Kyselyn tulokset osoittavat, että Moottoripajojen yhteisöllisyys on nuorille keskeinen vetovoimatekijä. Lähes kaikki vastaajat kokivat, että Moottoripaja on paikka, jossa voi aidosti olla oma itsensä. Pajojen väliset tapahtumat, kuten ajotapahtumat ja kisat, lisäävät yhteishenkeä ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

”Moottoripajat tarjoavat nuorille tilan, jossa he tuntevat itsensä kuulluiksi ja arvostetuiksi. Tämä on erittäin tärkeää erityisesti sellaisessa elämänvaiheessa, jossa oma paikka maailmassa vielä hakee muotoaan,” kommentoi Moottoripaja-toiminnasta LNK:n ulkopuolisuuden ehkäisyn asiantuntija Veijo Kiviluoma.

Vastuullisuus ja turvallisuus keskiössä

Kyselyssä korostuu myös Moottoripajojen rooli nuorten liikennekäyttäytymisen parantamisessa. Moni vastaaja kertoi, että liikennekäyttäytyminen, kuten nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen noudattaminen, on muuttunut parempaan suuntaan. Lisäksi nuoret ovat valmiita toimimaan vastuullisesti estämällä päihtyneitä kuljettajia lähtemästä liikkeelle.

”Nuorten vastaukset osoittavat, että liikenneturvallisuuden teemoja kannattaa pitää pajatoiminnassa jatkuvasti esillä. Tällä on kauaskantoisia vaikutuksia paitsi nuorten omaan hyvinvointiin, myös liikenneturvallisuuteen laajemmin,” Kiviluoma toteaa.

Tukea vaikeisiin hetkiin

Moottoripajoista on tullut monille nuorille paikka, josta he voivat hakea tukea elämänsä haasteisiin. Lasten ja nuorten keskuksen Moottoripaja- ja Saapas-toimintakonseptien ydinajatus on, että missä tahansa paikkakunnalla nuori kohtaa Moottoripajan tai Saappaan tunnuksilla toimivan aikuisen, hän voi luottaa siihen, että kyseessä on turvallinen ja luotettava aikuinen, vaikka he eivät olisi koskaan aiemmin tavanneet.

”Paja ja sen ohjaajat ovat olleet korvaamaton apu monelle, kun vastoinkäymiset ovat astuneet elämään,” Kiviluoma lisää.

Kysely pähkinänkuoressa

  • Moottoripajoilla ja niiden tapahtumissa oli vuonna 2024 yhteensä 19 297 nuorten käyntikertaa pajailloissa ja erilaisissa tapahtumissa.
  • Moottoripajojen toimintaa järjestettiin vuoden aikana 1 752 kertaa, mukaan lukien pajailtoja ja tapahtumia.
  • Yli 95 % vastaajista kokee, että Moottoripaja on turvallinen paikka, jossa voi olla oma itsensä.
  • Suurin osa vastaajista mainitsee pajan yhteisöllisen ilmapiirin ja vaikutusmahdollisuudet keskeisiksi.
  • Yhteishenkeä edistävät erityisesti pajojen väliset tapahtumat.
  • Nuoret kokevat liikennekäyttäytymisensä parantuneen Moottoripajan ansiosta.

Lasten ja nuorten keskus on valtakunnallinen lapsi- ja nuorisojärjestö, joka toimii tiiviissä yhteistyössä lähes 300 jäsenseurakuntansa kanssa. Lasten ja nuorten keskus ehkäisee lasten ja nuorten ulkopuolisuutta ja edistää osallisuutta, organisoi vapaaehtoistoimintaa ja tarjoaa tietoa ja työkaluja ammattilaisille.
lnk.fi

www.moottoripaja.fi

Lue muita juttuja Moottoripajoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempower toimittaa pikalatausteknologiaa Renault Groupin Ranskan uudelle pikalatausverkostolle

Mobilize on jo ottanut käyttöön 16 sähköautojen pikalatausasemaa Ranskassa, ja lisäksi 40 asemaa on parhaillaan rakenteilla. Kuva: Kempower.

DC-pikalatausteknologian valmistaja Kempower tekee yhteistyötä Renault Groupin uuden sähköisen liikkuvuuden tarjoajan Mobilizen kanssa tuodakseen pikalatausinfraa eri puolille Ranskaa.

Mobilize, joka on perustettu vauhdittamaan liikenteen sähköistämistä, on lanseerannut uuden sähköautojen pikalatausverkoston nimeltä Mobilize Fast Charge.

Osana yhteistyötä Kempower toimittaa DC-latausratkaisujaan Mobilize Fast Charge -verkoston latausasemille. Uudet Mobilize Fast Charge -latausasemat sijaitsevat pääasiassa Renault-jälleenmyyjien läheisyydessä ja strategisesti suurten moottoriteiden varsilla. Latausasemien vakiokonfiguraatio sisältää kuusi Kempower Single-output Satellite -lataussateliittia, joiden maksimiteho on 320 kW.

Ranska on nykyisellä, noin 130 000 sähköautojen latauspisteellä yksi maailman johtavista sähköautojen latausinfran maista. Ranska on asettanut tavoitteen ottaa 400 000 julkista latauspistettä käyttöön vuoteen 2030 mennessä. Helpottaakseen sähköautoilijoiden latausta pitkillä automatkoilla, Ranska keskittyy yhä enemmän pikalatauspisteiden rakentamiseen suurten moottoriteiden varsille.

Vähän pikalatureita

Noin 25 % Ranskan julkisista latauspisteistä luokitellaan tällä hetkellä nopeiksi (50 kW tai enemmän), ja vain alle 10 % julkisista latauspisteistä on pikalatureita (100 kW tai enemmän).

Kempowerin pikalatausteknologian ja Mobilize Fast Charge -verkoston avulla Mobilize pyrkii parantamaan mahdollisuutta pikalataukseen. Samalla Mobilize tukee liikenteen sähköistymistä tekemällä pitkistä sähköautomatkoista käytännöllisempiä, mukavampia ja helpompia.

Hankkeen pilotti käynnistyi tammikuussa 2024 Bordeaux’ssa. Sen jälkeen Mobilize on avannut 15 uutta pikalatausasemaa, ja noin 40 asemaa on parhaillaan rakenteilla tai odottaa yhdistämistä sähköverkkoon eri puolilla Ranskaa.

Vaikka kyseessä on Renaultin tukema hanke, jossa yrityksen jälleenmyyntipisteet toimivat latauspaikkoina, Mobilizen pikalatausasemat ovat avoinna kaikkien sähköautojen kuljettajille.

Mobilize valitsi Kempowerin pikalataustoimittajaksi pääasiassa latureiden luotettavuuden, suorituskyvyn ja tehokkaan suunnittelun vuoksi.

”Kun olemme kartoittaneet latauspaikkoja, on ollut selvää, että latausinfran osalta tilasuunnittelu ja tilan käyttö on ratkaisevaa. Rajoitetun tilan ja suuren pikalatauskapasiteetin tarpeen vuoksi Kempowerin latausratkaisu erottui vahvalla koko-tehosuhteellaan”, sanoi Anne-Cécile Bonneville, Mobilize:n Fast Charge -johtaja.

”Liikkumisen sähköistyessä pikalatauksen tehokkuus ja luotettavuus ovat keskeisiä ominaisuuksia, samoin kuin latauspisteiden saavutettavuus sähköautoilijoille. Siksi valitsimme laadukkaita ja suuritehoisia latureita, jotka toimivat tehokkaasti. Uskomme, että Mobilize Fast Charge -verkosto tulee auttamaan sähköautoilijoita taittamaan pitkiä matkoja luottavaisin mielin”, hän jatkoi.

Mobilize

Mobilize, Renault Groupin uusiin sähköisen liikkumisen ratkaisuihin keskittyvä brändi, tarjoaa laajan valikoiman ajoneuvoihin liittyviä palveluja. Mobilize edistää kestävää kehitystä, mikä on linjassa Renault Groupin tavoitteen kanssa saavuttaa hiilineutraalius Euroopassa vuoteen 2040 mennessä ja luoda arvoa kiertotalouden avulla. www.mobilize.com

Lue muita juttuja Kempowerista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä automerkit kiinnostivat eniten Baana-palvelussa vuonna 2024

Kuva: Baana.

Auton myynnin kilpailutuspalvelu Baana selvitti vuoden 2024 huudetuimmat automerkit ja niiden keskimääräiset tarjousmäärät.

Huudetuin automerkki autoliikkeiden kesken vuonna 2024 oli Volvo, joka sai keskimäärin 72 tarjousta. Toiseksi suurin tarjousmäärä oli Toyotalla, josta tarjottiin keskimäärin 64 kertaa. Volvo päihitti hieman yllättäen kakkoseksi tulleen Toyotan, joka on monella mittarilla Suomen suosituin automerkki.

“Volvon ykköspaikkaa Toyotan ohi voi pitää pienenä yllätyksenä, sillä Toyota on ikisuosikki Suomessa ja on autoliikkeiden suosiossa pienten reklamaatio- ja korjauskulujen ansiosta. Toisaalta myös Volvot ovat aina menneet hyvin kaupaksi Suomessa”, kommentoi Baanan liiketoimintapäällikkö Ville Vähämaa.

Kärkikolmikon täydensi kolmanneksi tullut Tesla, jonka keskimääräinen tarjousmäärä oli 55 huutoa.

“Teslan sijoitusta kärkikolmikossa voidaan pitää hieman yllättävänä, sillä Elon Muskin johdolla tehdyt hinnanalennukset ovat tehneet paljon hallaa Teslojen jälleenmyyntiarvoille”, Vähämaa toteaa.

Näitä automerkkejä autoliikkeet huusivat eniten vuonna 2024 – Top 10

1. Volvo               72 tarjousta
2. Toyota             64
3. Tesla               55
4. Kia                  52
5. Skoda              51
6. Mitsubishi         45
7. Mercedes-Benz 43
7. Honda             43
8. Volkswagen     36
9. Lexus              34

Baanan kautta myydyt autot ovat käytettyjä. Koko listan huudetuimmista automerkeistä löydät täältä.

Lue muita juttuja Baanasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Esittelyssä autourheilulaji: EcoRun

Ari Parkkinen ja Timo Eväsoja ajoivat Ecorun-kisan luokkavoittoon 2019. Kuva AL Helsinki.

EcoRun on autokilpailu, jossa ajetaan niin, että polttoaineen kulutus on mahdollisimman vähäinen. Se on kansanomaisesti sanottuna pihistysajoa, joka seuloo parhaat taloudellisen ajon taitajat.

Kilpailut ajetaan tieliikenteeseen rekisteröidyillä autoilla tieliikenteen ja kilpailun sääntöjä noudattaen. Reitti ilmoitetaan rallin tiekirjalla ja ajoajat annetaan ajomääräyksellä.

Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa, mutta kartturin tulee olla vähintään 15-vuotias.

Kilpailuihin voi osallistua erilaisilla autoilla, jotka täsmennetään kilpailukutsussa. Energian käyttö mitataan ja se muodostaa pohjan tuloksille.

AL-Sport myöntää EcoRunin kilpailuluvat sekä vuosilisenssit. Kaikilla AKK:n myöntämillä ja voimassa olevilla kilpailijalisensseillä on oikeus ottaa osaa myös Autoliiton hallinnoimien lajien kilpailuihin.

Henkilö, joka tulee kauden aikana kilpailemaan vain Autoliiton hallinnoimien lajien kilpailuissa voi niin halutessaan hankkia kilpailijalisenssin Autoliitosta (AL-Sport -lisenssi), jolloin lisenssitunnus = Autoliiton jäsennumero.

Lisätietoa AL-Sportin verkkosivuilta.

Tekstin lähde ja lisätietoa:  AKK

Lue muita autourheilun lajiesittelyjä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Rovanperä oli Monten testierikoiskokeen kakkonen

Kuva: TGR.

Monte Carlon MM -ralli käynnistyy torstaina. Tänään ajettiin testierikoiskoe.

Testierikoiskokeen nopein oli Hyundain Ott Tänak ja toiseksi ajoi Toyotan Kalle Rovanperä. Autokuntien välinen ero oli vain 0,8 sekuntia.

Kolmanneksi nopein oli Toyotan Sebastien Ogier, samalla ajalla Rovanperän kanssa.

Seuraavana tuli Toyotan Elfyn Evans, tasan sekunti kärjestä. Viidenneksi nopein oli Hyundain Thierry Neuville, 1,1 sekuntia Tänakista.

Toyotan Sami Pajari oli kymmenes, 7,1 sekuntia Tänakista.

Monte Carlo -ralli testierikoiskoe

1. Ott Tänak, Hyundai              2.09,8
2. Kalle Rovanperä, Toyota        2.10,6
3. Sebastien Ogier, Toyota        2.10,6
4. Elfyn Evans, Toyota              2.10,8
5. Thierry Neuville, Hyundai      2.10,9
6. Takamoto Katsuta, Toyota     2.12,3
7. Adrien Fourmaux, Hyundai    2.13,7
8. Joshua McErlean, Ford         2.14,5
9. Gregoire Munster, Ford          2.15,7
10. Sami Pajari, Toyota             2.16,9

Katso tästä muita WRC-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallin F-Cup käynnistyy lauantaina Imatralla

Joonas Lindroos on alkavalla kaudella yksi Nuotti-kategorian kuumimmista mestariehdokkaista. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

F-Cup Rallisarja käynnistyy tällä kaudella Imatralta, jossa avauskilpailu ajetaan 25. tammikuuta, eli tulevana lauantaina. Viime toukokuussa Imatralla ajettiin F-Cupia viimeksi ja kuljettajien sekä yleisön mieliksi alueen maittavat tiestöt ovat nyt mukana talvikilpailussa.

Kuuden erikoiskokeen reitti kiertelee Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen maastoissa ja kaikille avoin huoltoparkki sijaitsee Simpeleen Teboilin piha-alueella.

Kilpailun kokonaispituus on noin 194 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus on 60,7 kilometriä. Rallin lähtö tapahtuu Imatran jäähallin pihasta klo 10 lauantaina ja maaliin samaiseen paikkaan ensimmäinen autokunta saapuu klo 15:40 aikaan, Simpeleen huolto alkaa noin klo 12:20 alkaen.

F-Cup kaudella 2025

Viiden osakilpailun sarja sisältää kaksi talviosakilpailua ja kolme kesäkilpailua, näistä kuljettajien loppupisteisiin lasketaan neljä parasta tulosta.

Maantieteellisesti sarja antaa mukavan sekoituksen loistavia suomalaisia ralliteitä, kun Imatran lisäksi kaudella ajetaan Jyväskylän seudulla, Hankasalmen ympäristössä, Mynämäellä, sekä kauden päätöksessä pitkästä aikaa Lammilla. Mestaruuskategorioita kaudella 2025 on kaikkiaan kahdeksan, kun tälle kaudelle uutena mukaan tuli Naisten Cup.

Alkujaan F-Cupia ajettiin kaksivetoisilla ajokeilla, joiden kansainvälinen luokitus oli vanhentunut ja niiden käytölle saatiin näin kansallisesti jatkoaikaa. Ajat kuitenkin muuttuvat ja esimerkiksi Neliveto Cupissa on nähty myös suhteellisen tuoretta kalustoa joissakin osakilpailuissa mukana, kun sarjasääntö sen mahdollistaa.

Yli 30 vuoden ikään ennättänyt sarja on siis nykyisin yhdistelmä nostalgiaa ja nykyaikaa. Jos takavuosina sarjan suosio perustui näyttäviin tilanteisiin ja ulosajoihin, on niitä toki ralleissa edelleenkin.

Nuotitettavien luokkien myötä on ulosajojen määrä kuitenkin pudonnut, mutta vastaavasti vauhtia ja näyttävyyttä kyllä riittää vielä entistäkin enemmän ja onhan myös autojen alustat ja renkaat kehittyneet ajan myötä.

Kaudella 2025 F-Cupin suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa.

Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta f-cup.fi.

Kilpailun aikataulu

Lauantai 25.1.

10:01 LÄHTÖ Imatran Jäähalli
11:14 EK1 Kuokka Kaksikko Oy (13,99 km)
11:35 EK2 Imatran Autopurkamo Oy (11,14 km)
11:57 EK3 Torppari Yhtiöt (6,60 km)
12:24 HUOLTO – Vankkapuu Oy, Simpeleen TB, 60 min
14:02 EK4 Imatran Ruosteenesto Oy (11,17 km)
14:30 EK5 Imatran Öljy- ja Rengaspiste tmi (6,67 km)
14:48 EK6 Konepeikko Oy (7,43 km)
15:38 MAALI Imatran Jäähalli

Liput

Rallipaketti 20€, sisältää katsojaoppaan ja kaksi ranneketta
Lippuranneke 10€/kpl
Katsojaopas erikseen ostettuna 5€

Lipputuotteet voi maksaa myyntipisteissä myös MobilePay-sovelluksella, lyhytnumero 11710.

Yhdellä erikoiskoelipulla/lippurannekkeella pääsee kaikille erikoiskokeille katsomaan. Jos ostaa kaksi sähköistä lippua, saa katsojaoppaan veloituksetta myyntipisteestä näyttämällä lippuja. Katsojaoppaiden myynti alkaa viimeistään perjantaina 24.1. klo 15.00.

Rallipakettien myyntipaikat

  • Teboil Lappeentie, Lappeentie 40, IMATRA
  • Teboil Vuoksenniska, Ratamokatu 1, 55800 IMATRA
  • Teboil Simpele, Mäkiänkiläntie 2, 56800 RAUTJÄRVI
  • Kyläkuppila Käpälämäki, Pohjalankilantie 1888, 56440 RUOKOLAHTI

Liput ennakkoon osoitteessa https://imatraralli.johku.com/

Lue tästä muita juttuja F-Cupista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempower aloittaa yhteistyön Yhdysvalloissa toimivan Sprocket Powerin kanssa.

Kempowerin latausratkaisut integroidaan Sprocket Powerin mikroverkkoihin. Kuva: Kempower.

Kempower kasvattaa toimintaansa Yhdysvalloissa yhteistyösopimuksen avulla.

Sprocket Power tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisia ratkaisuja yhdistämällä sähköautojen latausasemat energiantuotanto- ja energianvarastointijärjestelmiin.

Sprocket Power Microgrids on edelläkävijä aurinkoenergian tuotantoon ja varastointiin liittyvissä integraatioissa ja vastaa ratkaisuillaan sähköautojen latausinfran kasvavaan kysyntään. Sprocket Powerin ratkaisuilla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkön kulutuksessa.

Yksi Kempowerin ja Sprocket Powerin ensimmäisistä yhteistyöhankkeista on sähköautojen latausinfran toimittaminen Sunrise Toyotan autoliikkeisiin New Yorkin alueella. Kempowerin latausratkaisut integroidaan Sprocket Powerin mikroverkkoihin Sunrise Toyotassa ja uudessa Sunrise Toyota Northissa.

Sprocket Power Microgridin integroitu energiajärjestelmä tuottaa ja varastoi aurinkoenergiaa. Varastoitu energia toimii sähköautojen latauksen ensisijaisena lähteenä ja optimoi energian käytön, verkosta otetun energian ja verkkoon syötetyn energian tehokkaasti olosuhteiden mukaan.

Innovatiivinen järjestelmä tukee New Yorkin osavaltion ilmastotavoitteita ja parantaa energian saatavuutta, varmistaen liiketoiminnan jatkuvuuden myös sähkökatkojen aikana.

”Kempower on sitoutunut kehittämään latausratkaisuja, jotka tarjoavat erinomaisen käyttäjäkokemuksen ja tukevat samalla kunnianhimoisia vastuullisuustavoitteita. Yhteistyö Sprocket Powerin kanssa mahdollistaa älykkään latausteknologian ja uusiutuvan energiajärjestelmän yhdistämisen. Samalla pienennämme asiakkaidemme energiakustannuksia ja ympäristövaikutuksia,” sanoo Marcus Suvanto, VP of Sales, Kempower.

Lue muita juttuja Kempowerista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //