Koti Blogi Sivu 300

Uusien henkilöautojen rekisteröintimäärä vielä laskussa!

Kuva: CvB

Tammikuussa 2025 rekisteröitiin 5744 uutta henkilöautoa, mikä on 12,9 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät olivat 15,8 prosenttia laskussa.

”Vuosi 2024 oli haastava uuden auton kaupalle, ja myös tammikuussa 2025 uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät jäivät vaatimattomalle tasolle. Uusien pakettiautojen myynnin kasvu piristi muuten alakuloista uusien autojen kauppaa. Pakettiautojen ensirekisteröinneistä sähkökäyttöisten osuus oli tammikuussa 15,4 prosenttia, mikä on yli viime vuoden keskiarvon, joka oli 12,7 prosenttia. Myyntiä on kirittänyt hankintatuki, jonka käyttöaika valitettavasti päättyi vuodenvaihteeseen ja jonka jatkosta tulisi päättää tänä vuonna”, kommentoi Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppa jatkui vilkkaana. Tammikuussa autoliikkeistä myytyjen käytettyjen henkilöautojen määrä oli 3,3 prosenttia edellisvuoden tammikuuta korkeammalla tasolla. Viimeisen 12 kuukauden aikana käytettyjen henkilöautojen myynnin määrä autoliikkeissä oli noin 6,7 prosenttia kasvussa.

Uusien pakettiautojen myynti käynnistyi edellisvuotta paremmin

Pakettiautoja rekisteröitiin 950 kappaletta tammikuun 2025 aikana. Määrä on 21 prosenttia edellisen vuoden tammikuuta suurempi. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat olleet 9,6 prosenttia laskussa.

Tammikuussa uusien pakettiautojen ensirekisteröinneistä 15,4 prosenttia oli sähkökäyttöisiä. Kun mukaan lasketaan ladattavat hybridit, ladattavien autojen osuus pakettiautojen ensirekisteröinneistä nousee 20,1 prosenttiin.

Suomen autokannassa sähkökäyttöisiä pakettiautoja oli vuoden 2025 alussa yhteensä 4470 kappaletta. Määrä on vielä pieni, mutta kasvusuunnassa. Vuonna 2024 liikennekäytössä olevien sähköpakettiautojen määrä kasvoi noin 40 prosentilla verrattuna edellisvuoteen. Kaasukäyttöisiä pakettiautoja oli autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 1227.

Vähäpäästöisten kuorma-autojen osuus on Suomessa alle EU:n keskiarvon – hankintatuen jatkolle tarvetta

Vuonna 2024 ensirekisteröidyistä uusista kuorma-autoista kaasukäyttöisiä oli 5,3 prosenttia ja sähkökäyttöisiä 1,8 prosenttia. EU-maissa sähkökuorma-autojen osuus kuorma-autojen ensirekisteröinneistä oli vuonna 2024 keskimäärin 2,3 prosenttia ja esimerkiksi Ruotsissa 8 prosenttia. Suomessa on käytössä muita EU-maita raskaampia kuorma-autoja, joissa sähkö yleistyy hitaammin kuin kevyemmissä painoluokissa. Lisäksi julkinen ja yksityinen latausverkosto ei vielä ole kattava raskaan liikenteen tarpeisiin.

”Raskaan liikenteen käyttövoimamurros vaatii investointeja. Logistiikkaketjun ja kuljetusten muuttaminen vähäpäästöisemmäksi on yrityksille ja julkisyhteisöille tärkeä keino kokonaispäästöjen vähentämisessä. Vuodenvaihteeseen päättynyt sähkö- ja kuorma-autojen hankintatuki edisti kuljetusyritysten investointipäätöksiä vähäpäästöisempään kalustoon ja hankintatuen jatko olisikin testatusti toimiva keino raskaan liikenteen käyttövoimamurroksen vauhdittamiseen,” linjaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Vuonna 2022 käynnistynyt ja vuoden 2024 loppuun päättynyt sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on ollut tärkeä hintaeroa tasoittava kannuste vähäpäästöisten kuorma-autojen hankinnassa Suomessa. Sähkökuorma-autojen hankintahinta on vielä toistaiseksi huomattavasti dieselautoa korkeampi.

Hankintatuen maltillinen, noin 6 miljoonan euron kolmivuotinen määräraha varattiin loppuun syyskuussa 2024. Mitä nopeammin autokanta sähköistyy, sitä vähemmän on painetta korottaa polttoaineen hintaa nostavaa jakeluvelvoitetta.

Kuorma-autokannassa diesel vielä vallitseva käyttövoima

Suomen kuorma-autokannasta vuoden 2025 alussa 96 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Muiden käyttövoimien osuus kuorma-autokannasta on vielä pieni, mutta nopeassa kasvussa.

Kaasukäyttöisiä kuorma-autoja oli Suomen autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 769. Niiden määrä autokannassa kasvoi vuonna 2024 noin 40 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Vielä vuoden 2021 lopussa kaasukuorma-autoja oli kannassa alle 400.

Sähkökuorma-autoja oli Suomen autokannassa vuoden 2025 alussa yhteensä 126. Liikennekäytössä olevien sähkökäyttöisten kuorma-autojen määrä lähes kaksinkertaistui vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2021 lopussa sähkökuorma-autoja oli autokannassa alle 10.

Lue muita juttuja rekisteröinneistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Taksimatkoista veloitettu reilusti liikaa – poliisilla useampia tapauksia tutkittavana!

Kuva: CvB

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana useita tapauksia, missä asiakkailta on taksimatkan päätteeksi veloitettu tahallaan liikaa. Pahimmissa tapauksissa veloitettu summa on ollut jopa monikymmenkertainen.

Ilmiötä leimaa, että useimmissa tapauksissa on käytetty hyväksi asiakkaan päihtymystilaa.

Tämän kaltaisista rikoksista ilmoitetaan poliisille joka viikko.

– Osassa tapauksista maksukorttia on asiakkaan huomaamatta veloitettu jopa kahdella eri maksupäätteellä, kertoo rikosylikonstaapeli Mikael Nummela.

Tapauksia, joissa maksukorttia veloitetaan oikeudettomasti tahallaan liikaa, tutkitaan maksuvälinepetoksina.

– Maksuvälinepetos on virallisen syytteen alainen rikos, joka tarkoittaa sitä, että syyttäjällä on oikeus nostaa asiassa syyte ilman asianomistajan suostumusta tai myötävaikuttamista, Nummela jatkaa.

Poliisi kehottaa kansalaisia oleman kyseisen ilmiön suhteen valppaana ja tarkistamaan maksutapahtuman yhteydessä, että maksusta saa asianmukaisen kuitin.

Kuitista tulee aina ilmetä mm. suoritettu maksu, elinkeinonharjoittajan nimi, yhteystiedot ja y-tunnus.

Jos matkan aikana tai sen päätteeksi herää kuitenkin epäilys väärinkäytöksestä tai huijatuksi tulemisesta, kannattaa ottaa vaikka kännykällä kuva auton rekisteritunnuksesta.

– Tämä ei vielä takaa, että kyseinen kuljettaja tavoitetaan, mutta se antaa poliisille paljon paremmat edellytykset lähteä selvittämään asiaa, toteaa Nummela.

Lue muita juttuja takseista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi tekniikka nopeuttaa merkittävästi teiden kuntokartoitusta!

Laserkeilaamalla saadaan tarkasti näkyviin tien pinnan vauriot. Kuva: Aimad El Issaoui / Paikkatietokeskus.

Teiden kunnossapitoon käytetään Suomessa satoja miljoonia euroja vuodessa, mutta menetelmät kuntokartoitukseen ovat vanhanaikaisia ja tehottomia. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkimuksessa on saatu lupaavia tuloksia liikkuvan laserkeilauksen käytöstä teiden kunnon arviointiin.

Tiet ovat suomalaisissa olosuhteissa kovilla. Talviaikaan niiden pintaa rasittavat voimakkaat lämpötilavaihtelut, routa ja nastarenkaiden mekaaninen kulutus. Lopputuloksena ovat syvät ajourat, kolot ja halkeamat tien pinnassa. Vuosittain Suomessa käytetään noin 600 miljoonaa euroa päällystettyjen teiden kunnostukseen.

Toistaiseksi käytössä ei ole automaattista menetelmää päällystevaurioiden havaitsemiseen ja teiden kuntoluokitukseen, mikä tekee siitä hidasta ja kallista. Perinteinen arviointi nojaa ihmisen havaintokykyyn ja jättää tilaa tulkintaeroille.

Ratkaisu nopeaan ja luotettavaan teiden kuntokartoitukseen voi löytyä lasersäteestä. Lupaavia tuloksia on saatu tutkimuksesta, jossa kehitetään liikkuvaa laserkeilausta teiden kunnon arviointiin.

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa on tutkittu tien kunnon arviointia sekä autoon kiinnitetyllä, laajasti tietä ja ajoympäristöä skannaavalla laserkeilaimella että autonomisesti ilman ihmistä ajavaan autoon kiinnitetyllä laserkeilaimella, joka skannaa erityisesti tien pintaa. Lasersäteen avulla tuotetaan tiheää pistepilviaineistoa, jonka pohjalta tehdään alueesta tarkka 3D-malli.

– Tavoite on päästä seuraavan kolmen vuoden aikana vaiheeseen, jossa teollisuus voi ottaa menetelmän käyttöön. Kuntotutkimuksen lisäksi samalla datalla on valtavasti potentiaalia esimerkiksi liikennesuunnittelussa, melumallinnuksessa ja liikennemerkkien sijainnin ja kunnon kartoituksessa, kertoo professori Juha Hyyppä.

Karkeasta arviosta tarkkaan mittaukseen

Tutkijat ovat nyt päässeet tarkkuuteen, joka vastaa manuaalisesti tehtyä työtä. Teiden urat onnistuttiin mittaamaan toistettavasti, ja urasyvyys havaittiin millimetrin tarkkuudella. Kolot, kuopat ja halkeamat tunnistettiin 75–80 prosentissa tapauksissa, jos niiden laajuus oli vähintään kaksi senttiä. Perinteisissä mittauksissa saadaan vain karkea käsitys siitä, millä tieosuudella pintavaurioita on.

Oleellinen ero perinteisiin menetelmiin on myös se, että mittaukset on tehty liikkuvasta autosta, joka voi ajaa jopa 80 kilometrin tuntivauhtia. Tulevaisuudessa tullaan parantamaan entisestään mittausten tarkkuutta ja nopeutta, sekä tutkimaan tievaurioiden kehittymistä ajan mittaan. Tavoitteena on tehdä liikkuvasta laserkeilauksesta erittäin kustannustehokasta.

Teiden ylläpidon lisäksi tutkimus hyödyttää autonomista autoilua. Itseajavat autot tarvitsevat tarkkaa reaaliaikaista tietoa ympäristöstään, ja voivat hyödyntää laserkeilausta paitsi turvalliseen ajamiseen, myös ajolinjan valitsemiseen uria välttäen. Laserkeilausaineistosta voidaan laskea myös niiden käyttämiä tarkkuuskarttoja, joiden avulla autot pystyvät paikantamaan itsensä ilman satelliittipaikannusta noin viiden senttimetrin tarkkuudella.

Paikkatietokeskuksessa on tutkittu myös metsäautoteiden ja junaraiteiden kuntoa vastaavalla tavalla. Tutkimusta on tehty kolmessa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa.

Lue lisää Quality4Roads-tutkimushankkeesta
Lue lisää Kohti automaattista tien laadun mittaamista -hankkeesta

Lue myös

Suomen liikenne on nykyään yhtä kuoppapujottelua!

Kysely: Joka neljäs suomalainen joutunut teiden huonon kunnon takia vaaratilanteeseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Beely ja Hedin aloittavat yhteistyön

Kuva: Beely.

Autokauppaketju Hedin Automotive ja kuukausihintaisena palveluna autoja tarjoava Beely aloittavat yhteistyön, joka vie suomalaista autoilua kohti tulevaisuutta. Tavoitteena on tuoda huolettomuutta ja sujuvuutta ihmisten arkeen kuukausiautoilun avulla.

”Hedin Automotive on vahva toimija automarkkinoilla, ja yhteistyö avaa meille loistavan mahdollisuuden kehittää suomalaista autoilua. Kun palvelumme yhdistyy laajaan vaihtoautovalikoimaan, asiakkaamme saavat entistä enemmän vaihtoehtoja löytää itselleen sopivan ja modernin liikkumisen ratkaisun”, Beelyn toimitusjohtaja Pertti Pigg summaa.

Palvelumallinen autoilu tuo mukanaan helppoutta:

  • Tarjolla vain luotettavia, vähän käytettyjä vaihtoautoja
  • Yksi kuukausihinta kattaa huollot, korjaukset ja katsastukset
  • Ei huolta arvon alenemisesta
  • Selkeä hinnoittelu ja ennakoitavat kulut
  • Joustavat sopimukset mahdollistavat sujuvat vaihdot
  • Helpottaa siirtymistä uusiin käyttövoimiin

”Beely auttaa kategoriansa markkinajohtajana meitä tavoittamaan täysin uuden kohderyhmän. Kuukausihinnoitellun liikkumisen suosio kasvaa jatkuvasti, ja voimme yhdessä vauhdittaa tätä kehitystä”, Hedin Automotiven toimitusjohtaja Helena Sauramo kertoo.

Yhteistyö käynnistyy helmikuun aikana.

Lue muita juttuja Beelystä.

Lue muita juttuja Hedinistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ennätysmäärä kävijöitä MP-messuilla

Kuva: Helsingin messukeskus.

MP 25 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna panostettiin erityisesti nuoriin motoristeihin, mikä näkyi selkeänä kasvuna kävijämäärässä. MP 25 -messuilla kävi kolmen päivän aikana 54 700 motoristia.

MP 25 -messut esitteli ennätysmäärän yli 1000 moottoripyörää, mopoa, mönkijää ja sähköavusteisia polkupyörää. Esillä on yli 20 merkin moottoripyöräuutuuksia ja Petrol Circus Custom Bike Show’ssa 99 rakennettua moottoripyörää sekä MP Jonnelassa 195 tuunattua mopoa tai muuta menopeliä. Sähköavusteisia polkupyöriä on esillä 17 merkiltä.

MP 25 -messujen kävijämäärä kasvoi viime vuodesta yli 5 %.

”MP-messut on vahvasti valtakunnallinen heimotapahtuma, jonka keski-ikä laski nyt varmasti huomattavasti. MP Jonnela toi messuille paljon nuorta porukkaa, mikä näkyi jo silmämääräisestikin messuilla. Tästä olemme erityisen iloisia”, toteaa projektijohtaja Niko Kantola Messukeskuksesta.

”Ensimmäistä kertaa järjestetylle Uuden motoristin polulle lähdettiin ohjatusti neljä kertaa messujen aikana. Kiinnostusta löytyi niin paljon, että kehitämme tätä konseptia varmasti ensi vuodelle vielä paremmaksi.”

MP-messujen toimeksiantaja Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Ari-Pekka Vanhala on myös tyytyväinen tapahtumaan.

”MP 25 -messut esitteli valtavan määrän moottoripyöräuutuuksia, joiden uusi tekniikka tuo ajamiseen turvallisuutta ja ajomukavuutta. Adventure- ja nakupyörät olivat edelleen suosituimpia malleja. Sähkömoottoripyörät eivät vielä ole tehneet nousua ja syynä lienee verotus, joka ei kulje samaa rataa autoverotuksen kanssa. Keskikokoisten moottoripyörien eli 300-500 kuutioisten myynti on noussut 40 % edellisestä vuodesta, mutta muuten moottoripyöräala elää haasteellisia aikoja. Keskikokoisia moottoripyöriä ostavat erityisesti nuoret ja henkilöt, jotka arvostavat helppoa käsiteltävyyttä ja näppärää lähiliikkumista. Juuri nyt on oikea aika ostaa moottoripyörä, ellei sitä tehnyt jo MP-messuilla, sillä useilla liikkeillä on vielä messujen jälkeenkin hyviä tarjouksia ja pyörän saa liikenteeseen heti, kun säät sallivat”, vinkkaa Vanhala.

Petrol Circus Custom Biken ja MP Jonnelan voittajat palkittiin

Petrol Circus Custom Bike Show’n rakennetut moottoripyörät palkittiin neljässä luokassa.

Custom-luokan voitti ja Tuomariston valinta oli Ismo Tynkkysen pyörä Triumph 650 1951 (nro 104), Street-luokan Anders Lönnforsin pyörä Honda Super Bold`or 1100 1984 Eskobar (nro 201), Classic-luokan Marek Kosen pyörä H-D Sportster 1991 Cafe Racer (nro 307) ja Open-luokan Jaakko ja Elmeri Mattilan pyörä Skyteam Monkey 190 (nro 412).
Näyttelyn paras pyörä oli Juuso Holopaisen Honda CX500 Green Phantom (nro 301). Yleisöäänestyksen voitti Ella Raitasen KTM EXC250 2019 (422).

MP Jonnelassa oli yleisöäänestys, jonka voitti William Bergqvistin Yamaha Dt (nro 233). Ääniä yleisöäänestyksessä annettiin 8972 ja kymmenen kärki oli erittäin tasainen. Eniten somenäkyyttä sai Arttu Vauhkosen KTM EXC 125 (nro 313).

MP-messut oli suurempi kuin koskaan

Pohjois-Euroopan suurimmat moottoripyörämessut MP 25 järjestettiin perjantaista sunnuntaihin 31.1.–2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Messukeskus järjestää MP-messut vuosittain Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta. Petrol Circus Custom Bike Show ja MP Jonnela on osa MP-messuja. Ensi vuonna MP 26 -messut järjestetään 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

www.mpmessut.fi

Lue muita juttuja MP-messuista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

17-vuotias suomalaiskuski ajaa Saksan ADAC GT4 -sarjaa

Kuva: Sylvestersson Racing.

Paraisilta kotoisin oleva 17-vuotias Benjamin Sylvestersson on rakentanut kansainvälistä kuljettajauraansa suurelta yleisöltä piilossa.

Systemaattinen ja suunnitelmallinen työ alkaa tuottaa tulosta ja Sylvestersson ajaa alkavalla kaudella Saksan ADAC GT4-sarjaa. Sylvestersson on solminut sopimuksen sarjan kärkitiimeihin kuuluvan FK Performance -tiimin kanssa.

Nuoremmalla iällä kansainvälisiä karting-sarjoja tahkonnut Sylvestersson suuntasi kansainvälisiin ratasarjoihin vuonna 2023. Sarjaksi valikoitui Italiassa ajettava Mini Challenge Academy, joka tarjoaa kuljettajilleen tasaväkisen kaluston.

– Kävin testaamassa Miniä ensimmäisen kerran 2022 marraskuussa Italiassa. Testien jälkeen sain paikan Academysta kaudelle 2023. Sarjan alaikäraja oli 16 vuotta, joten minulta jäi kaksi ensimmäistä osakilpailua ajamatta. Ajoin 10 kilpailua kauden aikana ja tuloksena oli 5 voittoa, 4 kertaa toinen ja kerran kolmas. Loppupisteissä jäin yhden pisteen päähän sarjan voitosta. Myös taktisesti oli järkevää ajaa Academya ja opetella kaikki tulevaisuudelle tärkeät radat, kuten Monza, Imola, Mugello, Vallelunga, Sylvestersson kertoo.

Sylvestersson vakuutti Academy-tiiminsä osaamisellaan ja he tarjosivat kauden päätteeksi testiä BMW M4 GT4-luokan autolla. Hyppäys Ministä 550 hevosvoimaiseen tykkiin oli hurja, mutta Sylvestersson teki kellontarkkaa työtä.

– Oli minun ensimmäinen kerta ajaa takavetoisella autolla ja tehoakin 550 hv. Testit menivät heti todella hyvin ja päätettiin jatkaa samassa tutussa tallissa uudella kalustolla. Italian GT4-sarjassa ajettiin kaudella 2024 10 osakilpailua ja nousin jokaisessa podiumille, joista 3 kertaa korkeimmalla korokkeelle. Sarjan loppupisteissä olin toinen. Täytyy olla tyytyväinen, Sylvestersson jatkaa.

Kauden lopulla Sylvestersson kävi ajamassa yhden ADAC GT4 -sarjan osakilpailun Itävallan Red Bull Ringillä. Kyseessä on maailman kovatasoisin GT4-sarja, mutta Sylvestersson osoitti kuuluvansa kärkikastiin myös siellä, kolkutellen TOP10 sijoitusta. Onnistunut näytös poiki kutsun 12 kuljettajan joukkoon BMW:n tehtaalle tehdaskuljettajatesteihin.

– Kauden päätteeksi BMW:n tehdastiimi kutsui 12 kuljettajaa ympäri maailmaa kahden päivän testeihin heidän tehtaalleen Müncheniin. Testeissä oli fysiikkatestit, simulaattorilla ajoa sekä paljon erilaisia haastatteluja. Olin testeihin kutsutuista nuorin. Testit menivät omalta osaltani todella hyvin, mutta vain yhden kauden kokemus vaativasta luokasta ei vielä riittänyt saamaan paikkaa BMW Academyssa. Ensi vuonna toivottavasti päästään uudestaan kokeilemaan.

Sylvestersson henkilökohtaisen kilpailun toiseksi Portugalin Portimaossa!

Valmistautuminen kauteen on jo alkanut ja ensimmäinen kilpailu ajettiin 23.-26.1. Portugalin Portimaossa. Kyseessä oli Winter Series 2025 -sarjan osakilpailu, joka toimii Sylvesterssonille testikilpailuna kesää varten. Viikonloppu sujui loistavasti.

– Viikonloppu sujui erittäin hyvin. Tavoitteeni oli olla viiden joukossa. Tavoite oli aika kova, kun sarjan ensimmäinen osakilpailu oli ajettu jo edellisellä viikolla, johon muut kuskit olivat osallistuneet. Vaikka takamatkalta lähdettiin, lauantain henkilökohtaisessa sprinttikilpailussa löysin hyvän vauhdin heti lähdöstä ja ajoin maaliin toisena. Oli hieno aloittaa kausi podiumilla! Vaikka sunnuntain parikilpailu päättyi tiimikaverin vuorolla kolariin, pitää olla tyytyväinen omaan panokseen.

ADAC GT4 -sarja ajetaan DTM-sarjan yhteydessä, mikä tarkoittaa suurta näkyvyyttä. Lisäksi kaikki kilpailut televisioidaan suorana.

– Odotan innolla, että pääsen taas ratin taakse. ADAC GT4 -luokka on kovin GT4-luokka ja kilpailut ajetaan samana viikonloppuna kuin DTM. Katsojia on todella paljon ja kaikki tehtaat seuraavat sarjaa tarkasti. Tavoitteena on nousta podiumille heti tulokaskaudella ja taistella sarjan loppupisteissä itseni viiden parhaan joukkoon.

Seuraavan kerran Sylvestersson ajaa joko Winter Series -sarjan osakilpailussa Barcelonassa maaliskuussa, tai huhtikuun alussa ADAC GT4 -sarjan virallisissa testeissä ennen sarjan alkua.

– Pitkäntähtäimen tavoitteena on päästä tehdaskuljettajaksi ja ajaa ammatikseen Hypercaria tai GT3-luokan autoa. Yksittäinen unelma on voittaa Le Mans 24h, Sylvestersson päättää.

www.benjaminsylvestersson.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi tapa myydä moottoripyörä tai mopo!

Kuva: Baana.

Kotimainen, vuonna 2023 perustettu Baana laajentaa autojen lisäksi motokauppaan.

Baana on kuluttajille ja liikkeille suunnattu palvelu, jossa ajoneuvoaan myyvä yksityishenkilö voi kilpailuttaa ostotarjoukset auto- tai motoliikkeiltä. Kilpailutus tapahtuu tekemällä myynti-ilmoitus, jonka näkevät sadat ostajaliikkeet.

Baanassa voi tammikuun lopusta alkaen kilpailuttaa moottoripyörän, mopon, mönkijän, mopoauton ja skootterin myynnin. Aiemmin kilpailutus oli mahdollista vain autoille. Palvelun kautta voi myytäville ajoneuvoille ei ole ikärajoitusta. Auton on oltava alle 250 000 km ajettu. Moottoripyörille, mopoille ja muille ajoneuvoille kilometriraja on 100 000 km.

Baanan kautta ostavat kaikki suuret autoliikeketjut, ja iso osa pienemmistä toimijoista. Moni liike tekee autokaupan ohella motokauppaa. Ostajina on myös lukuisia pelkkään motopuoleen keskittyneitä liikkeitä.

“Liikkeet ovat toivoneet mahdollisuutta ostaa myös kaksipyöräisiä ja muita ajoneuvoja”, Baanan liiketoimintapäällikkö Ville Vähämaa sanoo.

“Motoristeille Baana antaa hyvän kanavan myydä luotettavasti ja samalla aidosti käyvällä hinnalla. Kilpailutuksen ansiosta korkein tarjous on se, mitä liikkeet enimmillään kyseisestä ajokista maksavat.”

Lue myös

Nämä automerkit kiinnostivat eniten Baana-palvelussa vuonna 2024

Autoliikkeiden kiinnostus sähköautoja kohtaan on kasvanut merkittävästi!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mopon kyydissä ollut matkustaja loukkaantui vakavasti

Kuva: CvB.

Myöhään lauantai-iltana poliisi hälytettiin Karttulaan Pörönsolatielle, jossa oli tapahtunut liikenneonnettomuus.

Paikalle menneelle poliisipartiolle selvisi, että henkilöauto oli törmännyt mopoon suoralla tieosuudella. Nuoren kuljettajan lisäksi mopon kyydissä oli nuori matkustaja.

Poliisin tullessa paikalla tätä nuora matkustajaa oltiin jo siirtämässä sairaalahoitoon. Alkutietojen mukaan matkustaja sai turmassa vakavia vammoja. Myös mopon kuljettaja loukkaantui, mutta hänen vammansa eivät vaatineet ensitietojen mukaan sairaalahoitoa.

Onnettomuuteen johtaneet syyt ovat toistaiseksi epäselvät, tutkittavat rikosnimikkeet täsmentyvät tutkinnan aikana.
Tällä hetkellä henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen ainakin törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Tapauksen nähneitä pyydetään ilmoittamaan tietonsa vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lue myös

Karkuun ajanut mopoilija törmäsi henkilöautoon ja sai vakavia vammoja!

Karkuun ajaneessa mopossa ei ollut minkäänlaisia valoja!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällä autolla Renault aikoo tehdä ennätyksiä!

Kuva: Renault.

Renault Filante Record 2025 on sähkömoottorinen kokeiluauto, joka on kehitetty käyttämään energiaa mahdollisimman tehokkaasti. Sillä on tarkoitus tehdä ennätyksiä niin energian kulutuksessa kuin toimintamatkassa, todetaan Renaultin tiedotteessa.

Yksipaikkaisen, erittäin aerodynaamisen auton mitat ovat poikkeukselliset, sillä se on 5,12 metriä pitkä ja 1,19 metriä korkea omamassan ollessa ainoastaan vajaa tuhat kiloa. Inspiraatio on haettu Renaultin ennätysautoista vuosilta 1925 ja 1956.

Renault on tehnyt jälleen jotain persoonallista ja massasta eroavaa, sillä Filante Record 2025 ei ole mikään tavallinen tutkielma. Se on sähkömoottorinen koeauto, joka on suunniteltu rohkeaksi ja innovatiivisesti. Siinä yhdistetään Renaultin jännittävä menneisyys visioon sähköautoilun tulevaisuudesta.

Kuva: Renault.

Tutkielmalla kunnioitetaan myös merkin historiaa, missä moottoriurheilulla ja ennätyksillä on ollut aina suuri merkitys innovaatioiden testaamiseen ennen niiden ottamista käyttöön tuotantomalleissa.

Inspiraationa tutkielmalle ovat legendaariset 40 CV des Records (1925-1926), Nervasport des Records (1934) ja Etoile Filante (1956). Uusi yksipaikkainen tutkielma näyttää ilmavirran muotoilemalta. Se ei ole vain tyylikkyyden harjoitus, vaan se myös havainnollistaa äärimmäistä aerodynaamista tehokkuutta ja edistyksellistä tekniikkaa. Kaikki muistuttaa Renaultin sitoutumisesta kehittää ympäristön paremmin huomioon ottavaa ja tehokkaampaa liikkumista.

Historiaa ja avaruusaikaa

Korin värinä on uusi Ultraviolet Blue, joka näyttää siniseltä tai violetilta valosta ja siitä riippuen, mistä kulmasta autoa katsotaan. Väri muistuttaa 40 CV des Recordsista, ja se kehitettiin varta vasten Filante Record 2025:een.

Monet korin yksityiskohdat ovat muotoilun inspiraationa olleista Renaultin ikonisista malleista, kuten pyöreät valot edessä ja korista erilliset pyörät (40 CV des Records ja Nervasport des Records), pyörien suojukset (Etoile Filante), etusäleikkö, ohjaamon sijoitus ja istuimen säätöhihnat (40 CV des Records).

Kaikki nuo muodot ja osat muistuttavat menneestä

Filante Record 2025:n nykyaikaiseen ulkonäköön. Integroituessaan harmonisesti auton futuristiseen visioon ne luovat luontevan dialogin menneen ja tulevan välillä.

Kuitenkin avaruustekniikka on pääosassa tutkielman muotoilussa. Suojaavan aerodynaamisen kuplan kanssa ohjaamo tuo mieleen suihkuhävittäjän. Samaan aikaan jokainen korin yksityiskohta on optimoitu pienentämään ilmanvastusta, aivan kuten huippunopean lentokoneen kaaret ja muodot.

Kuva: Renault.

Edessä ja takana pyörien suojukset ovat katseet kääntävä yksityiskohta, jotka antavat autolle tyyliä samalla kun niillä on suuri merkitys auton aerodynamiikkaan. Suojuksilla ohjataan ilmavirtaa niin, ettei se jää pyörteilemään ja kasvattamaan ilmanvastusta.

Ohjaamo on suunniteltu tehokkuutta varten

Filante Record 2025:n ohjaamossa on sama asenne kuin korissa. Inspiraatio on haettu ilmailusta ja avaruusmatkailusta, joissa jokainen yksityiskohta on hiottu maksimaalisen suorituskyvyn, mukavuuden ja tehokkuuden ehdoilla. Niinpä jokainen hallintalaite ja katkaisin on helposti kuljettajan ulottuvilla, samalla kun niissä on painotettu ergonomiaa ja painon vähentämistä.

Materiaalivalinnat kuvaavat tätä, sillä esimerkiksi kuljettajan istuin on tehty venytetystä purjekankaasta samaan tapaan kuin riippumatto. Istuin on erittäin kevyt ja antaa mainion tuen. Se mukautuu täydellisesti kuljettajan vartaloon antaen tunteen, että hän on yhtä auton kanssa. Istuinta tukevat ohuet hiilikuituiset seinämät, jotka on päällystetty teknisellä kankaalla. Jälleen valinta, mikä on suoraan avaruusaluksista.

Hallintalaitteissa ja mittareissa on minimalistinen lähestyminen. Kaikki toiminnot näkyvät äärimmäisen ohuella digitaalisella näytöllä, joka on sijoitettu ohjauspyörän keskelle. Ohjauspyörä edustaa uudenlaista auton käsittelyä, sillä sen avulla hallitaan myös jarrutusta. Ohjauspyörä on kiinnitetty ohjaamoa suojaavaan kuplaan, ja se nousee katteen mukana helpottaen kuljettajan autoon pääsyä ja sieltä poistumista.

Nerokkaisiin järjestelmiin kuuluu ilmankierto ohjaamossa niin, ettei siellä tarvita mitään erillistä tekniikkaa. Silläkin säästetään painoa ja energiaa. Ajoasento on samantyylinen kuin F1-autoissa, millä päästään hyvään ergonomiaan ja näkyvyyteen.

Ohjauksen, jarrujen ja kuljettajan välillä ei ole lainkaan mekaanista yhteyttä

Renault Filante Record 2025:ssa perinteiset mekaaniset järjestelmät on korvattu sähköisellä ohjauksella (steer-by-wire) ja sähköisillä jarruilla (brake-by-wire). Niillä saadaan aikaan täydellisempi ajokokemus samalla kun vähennetään mekaanisia osia. Uusi ajattelu antaa myös mahdollisuuden suunnitella uudelleen auton arkkitehtuuri ja vähentää samalla omamassaa.

Sähköisessä ohjauksessa ei ole mitään mekaanista yhteyttä ohjauspyörän ja pyörien välillä, vaan vain sähköinen linkki ohjauspyörästä ohjausvaihteeseen. Ohjauspyörän kääntäminen lähettää sähköisen signaalin auton keskusyksikköön toiveesta muuttaa suuntaa, missä voidaan käyttää etupyörien lisäksi apuna moottoria, jarruja ja jousitusta.

Jarrut toimivat samalla periaatteella, minkä ansiosta Filante Record 2025:ssa ei tarvita perinteistä poljinmekanismia. Sen sijaan jarrutus hoidetaan elektroniikalla. Kun kuljettaja haluaa vähentää vauhtia, sähkösignaali lähetetään jarrujärjestelmään, joka jakaa voiman pyörille optimaalisesti. Uusi järjestelmä antaa sähköisen ohjauksen tapaan mahdollisuuden suunnitella ohjaamo uudelleen.

Pienellä ilmanvastuksella energiatehokkuutta

Pyrittäessä mahdollisimman hyvään energiatehokkuuteen Renaultin ja Ligierin insinööri- ja muotoilutiimit tekivät yhteistyötä Filante Record 2025:n kehityksessä. Kunnianhimoisena päämääränä oli keskittyä tyyliin ja saada samalla aikaan erinomainen aerodynamiikka. Se oli yksi syistä, miksi yksipaikkaisesta autosta tuli niin pitkä, sillä suurempi korin pituus auttaa hallitsemaan ilmavirtaa.

Kuva: Renault.

Projektissa muotoilijat ja aerodynamiikasta vastaavat insinöörit tekivät siis työtä rinta rinnan löytääkseen oikean tasapainon. Joissain kohdissa jouduttiin tekemään kompromisseja, mutta muotoilu oli koko ajan etusijalla.

Tähän saakka aerodynamiikan kehitystä ovat ohjanneet monipuoliset simulaatiot. Insinöörit jatkavat sen viimeistelyä tuulitunnelissa keväällä 2025. Silloin on tarkoitus vahvistaa simulaatioiden tulokset, ja tehdä koriin mahdollisesti vielä pientä hienosäätöä optimaalisen aerodynamiikan saavuttamiseksi.

Yhtenä osana aerodynamiikkaa ovat renkaat, jotka ovat Filante Record 2025:ssa Michelinin tätä projektia varten kehittämät 19-tuumaiset. Renkailla on suuri vaikutus energian kulutukseen etenkin vierintävastuksen myötä. Michelin on saanut pienennettyä sitä erikoisrenkaissa 40 prosentilla. Lisäksi renkaat ovat kapeat, mikä vähentää niiden kääntämiseen tarvittavaa voimaa ja helpottaa aerodynamiikan viimeistelyä.

Pieni omamassa vähentää energian kulutusta

Yksi kehityksen pääkohteista oli tehdä Filante Record 2025:sta mahdollisimman kevyt, mikä tarkoittaa pienempää energian kulutusta ja pidempää toimintamatkaa. Siihen tähdättiin erittäin keveillä materiaaleilla ja edistyksellisellä tuotantotekniikalla. Jokainen auton osa tutkittiin, analysoitiin ja optimoitiin omamassan pienentämiseksi.

Rakenteissa käytetään erittäin paljon hiilikuitua, joka on kevyt ja vahvistaa samalla auton rakennetta. Rungossa optimoitiin materiaalien käyttöä yhdistämällä alumiinia, hiilikuitua ja suurlujuusterästä. Osana keveyttä on Scalmalloyn käyttö, joka on erittäin luja 3D-tulostukseen tarkoitettu alumiini.

Uutena ajatuksena oli myös topologinen optimointi. Käyttämällä edistyksellisiä tietokonelaskelmia insinöörit pystyivät määrittämään, missä materiaalia tarvittiin ja mistä sen saattoi turvallisesti jättää pois. Näin saatiin rakenteellisesti kevyempiä osia, joiden lujuus on juuri sellainen kuin tarvitaan.

Kuva: Renault.

Oma osansa Filante Record 2025:n keveyteen on Amperen toimittamalla ajoakulla. Siinä kennot on integroitu suoraan ajoakkuun ilman moduuleja. Tekniikka vähentää ajoakun painoa, antaa vapautta sen muodolle ja pienentää tarvittavaa tilaa. Hiilikuituisen kotelon ansiosta energiasisällöltään 87 kWh (sama kuin Scenic E-Tech electricissä) ajoakun paino on 600 kiloa.

Kaiken työn tuloksena, vaikka Filante Record 2025:n jäykkyydestä ja turvallisuudesta ei ole tingitty, jää sen omamassa alle tuhannen kilon.

Filante Record 2025 – nimellä on monta merkitystä

Renaultin tutkielman harvinaisen kaksoisnimen lähteenä ovat historian ennätysautot. Nimi Filante tulee vuonna 1956 esitellystä Étoile Filantesta, jolla ajettiin saman vuoden syyskuussa useita nopeusennätyksiä, kuten viiden kilometrin matka 308,85 km/h keskinopeudella.

Auton korin muodot kaksine takasiipineen olivat lainaa avaruusaluksista. Poikkeuksellisessa ennätysautossa oli moottorina 199 kW (270 hv) käyntinopeudella 28 000 r/min kehittävä turbiini. Yksivaihteinen Transfluide-vaihteisto otettiin myöhemmin puoliautomaattisessa muodossa käyttöön Frégatessa.

Auton Filante-nimi tuli myös ranskan kielen verbistä filer, joka tarkoittaa venymistä. Se viittasi muun muassa auton pitkään, aerodynaamiseen koriin. Samalla sana viittasi keveyteen, voimaan, tähdenlentoihin ja avaruuteen.

Record puolestaan viittaa 40 CV Recordsiin, yksipaikkaiseen Renaultin huippumallia 40 CV:tä kapeampaan autoon, jolla tehtiin paljon nopeusennätyksiä vuosina 1925 ja 1926. Vuonna 1926 auton umpikorisella versiolla ajettiin vuorokauden eli 24 tunnin aikana 4 167,578 kilometriä, mikä tarkoitti 173,649 km/h keskinopeutta. Siihen tarvittiin 9-litrainen 110 kW (150 hv) tehoinen rivikuutonen.

Eikä unohtaa sovi vähemmän tunnettua Nervasport des Recordsia. Sillä ajettiin vuonna 1934 yhdeksän kansainvälistä ja kolme maailmanennätystä. Viime mainittuihin kuului 48 tuntia ajoa 167,445 km/h keskinopeudella, mikä tarkoitti 8 037 kilometrin matkaa.

Renaultin nopeusennätysten tehtailu alkoi vuonna 1925, siis sata vuotta sitten. Samana vuonna ranskalaisvalmistaja otti käyttöön timantin muotoisen merkkinsä. Sekin viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa. Niinpä vuosiluku 2025 otettiin osaksi tutkielman nimeä.

Renault Filante Record 2025 esitellään Pariisissa Rétromobilessa, missä se on näyttelyvieraiden ihailtavana 5.–9. helmikuuta. Vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon aikana Filante Record 2025:lla on tarkoitus ajaa ennätyksiä. Tällä kertaa ei pyritä äärimmäiseen nopeuteen, vaan sähköautojen pienimpään energian kulutukseen ja pisimpään toimintamatkaan.

Lue myös

Selvä voittaja maailman suurimmassa sähköautojen talviolojen toimintamatkatestissä!

Maailman suurimmassa sähköautotestissä laitettiin sähköautot järjestykseen toimintamatkan mukaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hämeen poliisilla varsin työntäyteinen vuorokausi

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä on kertynyt kaikkiaan 312 kappaletta koko laitoksen alueelta. Poliisia on työllistänyt mm. rattijuopot.

Hämeenlinnan alue

Lauantain alkuillasta kello 17.20 aikaan poliisipartio pysäytti Hämeenlinnan Viipurintiellä kaksi henkilöauto joidenka partio havaitsi jättäneen noudattamatta punaisen liikennevalon kääntyessään Keinusaarentieltä Viipurintielle.

Toisen auton kuljettajalle kirjattiin tapahtuneen johdosta liikennevirhemaksu. mutta toisen auton 1990-luvulla syntynyttä mieskuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sunnuntain puolella noin kello 03.00 aikaan poliisipartio mittasi VT3:lla etelän suuntaan menneelle henkilöautolle nopeudeksi 130 km/h, rajoituksen ollessa 100 km/h.

Poliisi epäilee 1990-luvulla syntynyttä mieskuljettajaa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kortitta ajoja on miehelle kertynyt seitsemän kappaletta vuoden sisällä.

Orimattilan alue

Lauantai-iltana kello 20.45 aikaan poliisipartio pysäytti Orimattilan Erkontiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Myös huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehelle ollut.

Riihimäen alue

Lauantai-iltana kello 22.25 aikaan poliisipartio pysäytti Riihimäen Hiivolan kartanotiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Sunnuntain puolella noin kello 01.05 aikaan poliisipartio pysäytti Hämeenkadulla epävarmasti edenneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Kuljettaja puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei ollut. Kortitta ajoja on miehelle kertynyt 10. kappaletta vuoden sisällä.

Sunnuntaina aamuyöstä kello 05.20 aikaan poliisipartio pysäytti Kauppakujalla henkilöauton tarkistusta varten. Autolla liikkeellä ollut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopmukseen.

Forssan alue

Sunnuntaina aamuyöllä kello 03.50 aikaan poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton Forssan Linikkalankadulla tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. 1970-luvulla syntynyt mieskuljettaja puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lue myös

Vakava loukkaantuminen Ysitiellä

Tässä maassa kokemattoman ei kannata kokeilla moottoripyöräilyä!

Näin paljon hyvä automyyjä voi tienata vuodessa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //