Koti Blogi Sivu 2613

Mies ajoi poliisia karkuun, ajoi ulos ja menehtyi

27- vuotias kontiolahtelainen mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kontiolahdella perjantai aamuyöllä noin kello 00.45.

Päijänneajo, suuri suomalainen seikkailu

Päijänteen ympäriajo, ajetaan tänä viikonloppuna. Suuri suomalainen seikkailu on tänä vuonna suuri seikkailu myös monelle ulkomaalaiselle kilpailijalle, kun Päitsi on osa enduron MM-sarjaa.

Lappeenrantaan jatkossa pääasiassa vain kaasu- ja sähköautoja

Kuva: Ville Reinikainen.
24.3.2017 19.15

Lappeenrannan kaupunki, kaupungin konserniyhtiöt ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) haluavat jatkossa hankkia pääosin uusiutuvalla energialla käyviä autoja, eli kaasu- ja sähköautoja.

Tavoitteena on, että fossiilista polttoainetta käyttäviä autoja hankittaisiin jatkossa vain erillissyistä.

Näin kaupunkikonserni haluaa edistää liikenteen päästöjen vähentämistä ja uusiutuvaan energiaan siirtymistä Etelä-Karjalassa.

Asia on päätettävänä Lappeenrannan kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 27. maaliskuuta. 

─ Haluamme uusia konsernin ajoneuvojen hankintakriteerit kestävää kehitystä edistäviksi. Jatkossa huomioimme autojen hankinnoissa voimakkaammin ympäristökriteerit ja autojen käytönaikaiset taloudelliset elinkaarivaikutukset, sanoo Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen

Käytännössä ympäristöä suosivia autoja hankitaan jo vuoden 2017 aikana noin 15─25 kappaletta. Määrään sisältyy henkilö-, paketti- ja pienoiskuorma-autoja.

Pääsääntöisesti autohankinnat tehdään pitkäaikaisina vuokra- eli leasing-sopimuksina. Tarkoitus ei ole tehdä isoa kertahankintaa, vaan ajoneuvokanta uusiutuu asteittain, kun käytöstä poistuvat autot korvautuvat uusilla. 

Kaupunkikonsernissa voidaan jatkossakin hankkia fossiilista polttoainetta käyttäviä autoja, jos tiettyyn käyttötarkoitukseen ei ole saatavilla uusiutuvalla energialla käyvää autoa.

Muun muassa raskaan liikenteen erikoisajoneuvot voivat olla tällaisia. Fossiilista polttoainetta käyttävä auto voidaan hankkia myös silloin, jos sen hankinta- ja käyttökustannukset alittavat uusiutuvalla energialla käyvän auton kustannukset.

Kaasuautoja katukuvaan 

Alkuvaiheessa kaupunkikonserni panostaa kaasuautoihin ja synnyttänee näin myös markkinoita omassa maakunnassa tuotettavan kaasun käytölle. Myöhemmin kuvaan astunevat voimakkaammin sähköautot. 

─ Kaasuauton leasing-hinta on nyt tasan sama kuin polttoaineauton, mutta sen käyttö on perinteistä polttoaineautoa edullisempaa. Lisäksi kaasutankkausasemia on jo Lappeenrannassa ja Imatralla, ja niitä avautunee tulevaisuudessa lisää, avaa Heinonen. 

Pohjimmiltaan ajoneuvokannan uudistuksessa on kyse siitä, että kaupunkikonsernin pakollinen liikkumistarve halutaan hoitaa niin ympäristöystävällisesti ja kokonaisedullisesti kuin mahdollista. 

Tavoitteena on myös kasvattaa maakunnan energiaomavaraisuutta ja lisätä ympäristö- ja energia-alan yritysten työpaikkoja. Lisäksi kun Lappeenrannan Hyväristönmäen jätevedenpuhdistamo aikanaan valmistuu, toiveissa on aloittaa biokaasun tuottaminen yhdyskuntalietteistä. 

─ Hiilineutraaliuden ja resurssiviisauden edelläkävijänä haluamme rohkaista myös alueen eri toimijoita ja etenkin liike-elämää miettimään omia tulevia hankintojaan ja tarpeitaan, tiivistää Heinonen. 

Ajoneuvouudistusten lisäksi Lappeenrannan kaupunki aikoo lähitulevaisuudessa myös lisätä aurinkovoiman käyttöä omissa kiinteistöissään, jopa kolminkertaiseksi nykyisestä.

Toyotan puusta valmistettu konseptiauto yleisön nähtävänä Pariisissa

Festival Automobile International -tapahtumassa palkittu konseptiauto Toyota Setsuna on nähtävillä ensi kertaa Toyotan showroomilla, Le Rendez-Vous Toyotalla, Pariisin kuuluisalla Champs-Élyséesillä.

Suojatiellä kulkenut jalankulkija kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin

Torstaina aamupäivällä 23.3.2017 Oriveden Keskustiellä tapahtuneen autoilijan ja kahden jalankulkijan suojatieonnettomuuteen on saatu esitutkinnassa lisäselvyyttä.

F1: Bottas molemmissa harjoituksissa Räikköstä nopeampi

Australian GP:n ensimmäiset harjoitukset on ajettu ja kärjessä oli odotetusti Mercedeksen auto.

Kuolonkolari Uudessakaupungissa

Uudessakaupungisa tiellä 43 tapahtui säiliörekan ja henkilöauton yhteentörmäys eilen noin kello 16.15.

Tässä hieman esimakua Seatin ensi vuonna tulevasta isosta SUV-mallista

Kuva: Seat
23.3.2017 22.55

Seat-mallivalikoima jatkaa kasvuaan. Atecalla SUV-markkinoille saapunut barcelonalainen autonvalmistaja vahvistaa asemaansa lanseeraamalla kolmannen SUV-mallinsa, josta tulee samalla Seatin lippulaivamalli.

Tämä uusi SUV-malli asettuu mallistossa erinomaisesti menestyneen Atecan yläpuolelle. Auto tulee saataville sekä 5- että 7-paikkaisena versiona. Seatin uusi SUV-malli saapuu jälleenmyyjille vuonna 2018.

Tänään julkistettu SUV-malli tullaan valmistamaan Volkswagenin tehtaalla Wolfsburgissa. Tämä mahdollistaa entistä paremmin konsernin synergioiden ja Wolfsburgin tehtaalle jo asennetun MQB A2 -tuotelinjan hyödyntämisen. 

Seatin uuden SUV-mallin myötä, mallisto jatkaa kasvuaan myös vuoden 2017 jälkeen.

Kuva: Seat

Toyota vahvasti mukana Suomen MM-rallissa

Heinäkuun lopussa ajettava, Suomen MM-ralli saa kumppanikseen Toyotan.

Tutkimus todistaa: suomalainen ei luovu autostaan

Auto on omistajalleen erittäin tärkeä: vain 3 prosenttia auton omistavista uskoi Ifin kyselytutkimuksessa tulevansa helposti toimeen ilman autoa.