Koti Blogi Sivu 242

Tänä viikonloppuna tehdään Alastarossa sähköisen moottoriurheilun historiaa

Kuva: Battery Racing Team.

Battery Racing Team osallistuu 2.–3. toukokuuta 2025 Alastaron moottoriradalla järjestettävään King of Finland -kilpailuun, joka tuo kansainvälisen huipputason Time Attack -sarjan ja ensimmäisen virallisen sähköautoluokan Suomeen.

Kilpailu on osa ruotsalaisen Scandinavian Time Attack (STA) sarjan tapahtumia, ja Suomessa pääorganisoijina toimivat sähköisen liikenteen asiantuntija Kirsi Immonen sekä Ratanen Motorsportin Tomi Asikainen.

Tänä vuonna tapahtumassa tehdään moottoriurheilun historiaa – ensimmäistä kertaa mukana on sähköautoluokka, joka on heti ensiesiintymisellään noussut kilpailun suurimmaksi sarjaluokaksi.

Tämä heijastaa motorsportin muuttuvaa suuntaa, jossa suorituskyky ja kestävä teknologia yhdistyvät uusilla tavoilla.

”On todella hienoa nähdä, että sähköautot eivät ainoastaan osallistu, vaan muodostavat kilpailun suurimman luokan,” sanoo Battery Racing Teamin manageri Kirsi Immonen.

”Tämä osoittaa, että siirtymä uuteen aikakauteen on jo käynnissä myös moottoriurheilussa.”

King of Finland -tapahtuma houkuttelee paikalle kuljettajia ja tiimejä eri puolilta Pohjoismaita. Time Attack -muotoisessa kilpailussa taistellaan nopeimmasta kierrosajasta – ei kontakteista – mikä nostaa tekniikan ja kuljettajan yhteistyön keskiöön.

Tapahtumatiedot

  • King of Finland – Scandinavian Time Attack
  • Päivämäärä: 2.–3.5.2025
  • Sijainti: Alastaron moottorirata, Loimaa, Suomi
  • Erityistä: Ensimmäistä kertaa mukana sähköautoluokka – tapahtuman suurin sarjaluokka

Lue muita juttuja Time Attackista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Tutkanpaljastin ei auttanut tässä tapauksessa

Kuva: Poliisi.

Oulun poliisin liikenneyksikön poliisipartio suoritti vappuaattona illalla liikenteen valvontaa Oulun Pohjantiellä.

Partiota vastaan ajoi hieman klo kahdeksan jälkeen pakettiauto selvästi muuta liikennettä kovempaa. Autolle mitattiin nopeudeksi yli 160 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.

Partio kääntyi auton perään, ja sai sen pysäytettyä läheiselle levähdyspaikalle. Autosta löytyi sisältä tutkanpaljastin, joka otettiin poliisin haltuun.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja paljastinlaiterikkomuksesta.

Lue muita juttuja tutkanpaljastimista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Pohjanmaan liikenteessä tapon yritys — poliisi kaipaa havaintoja tapahtumasta ja kuvan Mersusta

Kuva: Poliisi.

Liikenteessä tapahtui vakava rikos sunnuntaina 27.4. klo 01.10 yöllä. Tilanne sai alkunsa Vähässäkyrössä.

Henkilöautolla liikkeellä ollut autoilija, kyydissään kaksi matkustajaa, kohtasi Vähänkyrön keskustassa tumman Mercedes-Benz -merkkisen katumaasturin (jäljempänä tekstissä ”maasturi”).

Maasturi kääntyi henkilöauton perään ja ajoi aivan sen takapuskurissa kiinni. Tilanne säikäytti kuljettajan, joka lisäsi vauhtia ja yritti paeta. Maasturi törmäsi tämän jälkeen tahallisesti useita kertoja henkilöauton perään.

Takaa-ajo jatkui Hiiripellontietä pitkin, josta henkilöauto kääntyi soratielle yrittäen karistaa seuraajansa. Maasturin kuljettaja onnistui ohittamaan henkilöauton ja pysäytti ajoneuvonsa keskelle tietä.

Henkilöautoilija peruutti ja pääsi hetkellisesti pakenemaan, mutta maasturi jatkoi takaa-ajoa. Se törmäsi useita kertoja henkilöauton perään, kunnes autoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan ja suistui ojaan Porinmäentiellä.

Henkilöautossa olleet kuljettaja ja matkustajat pääsivät ulos autosta ja pakenivat peltoa pitkin Porinmäelle, jonne he pääsivät turvaan erääseen taloon.

Paikalle saapunut poliisipartio sai näköyhteyden maasturiin Kirstantiellä ja aloitti takaa-ajon, mutta menetti näköyhteyden hetken kuluttua. Toinen poliisipartio havaitsi maasturin Alhontiellä ja lähti seuraamaan sitä. Maasturi kääntyi pellolle ja onnistui pakenemaan poliisia. Ajoneuvo löytyi myöhemmin hylättynä metsän keskeltä.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan rikosnimikkeillä tapon yritys ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Pohjanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut yhden henkilön todennäköisin syin epäiltynä asiassa.

Poliisi kaipaa havaintoja itse tapahtumasta tai vihjeitä. Niitä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen numeroon 029 541 5501.

 

 

 

Suomi mukaan Ayvensin ja BYDin yhteistyöhön

Stella Li ja Tim Albertsen. Kuva: Ayvens.

Ayvens julkistaa tänään kumppanuuden laajentamisesta BYD:n, maailman johtavan uuden energian ajoneuvojen (NEV) valmistajan, kanssa.

Yhteistyö kattaa jatkossa myös täyden palvelun huoltoleasingpalvelut kansainvälisille ja paikallisille yritysasiakkaille sekä räätälöidyn BYD white label -kumppanimallin pienyrityksille ja yksityishenkilöille Kreikassa, Unkarissa, Portugalissa, Suomessa, Irlannissa, Romaniassa ja Ruotsissa.

Laajentuminen perustuu vuonna 2024 allekirjoitettuun aiesopimukseen sähköisten henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen jakelusta yrityksille ja yksityishenkilöille Euroopassa.

Kumppanuuden tavoitteena on yhdistää Ayvensin johtava markkina-asiantuntemus huoltoleasingissä sekä BYD:n laaja erityisosaaminen sähköajoneuvojen valmistuksessa. Yhdessä he tarjoavat kunkin markkinan ainutlaatuisia tarpeita vastaavia täyden palvelun leasingratkaisuja BYD:n jälleenmyyjäverkoston kautta.

”Olemme innoissamme, saadessamme aloittaa kumppanuusyhteistyön BYD:n kanssa Suomessa, kertoo Daniela Kalpala, Ayvens Suomen kaupallinen johtaja. BYD tukee vahvasti yrityksemme tavoitetta vähentää hiilidioksidipäästöjä ja tehdä liikkumisesta entistä kestävämpää.”

Uuden energian ajoneuvojen (NEV) kehittämisen edelläkävijänä BYD on sitoutunut jatkuvaan parantamiseen ja innovaatioihin. Se on äskettäin laajentanut ajoneuvovalikoimaansa lanseeraamalla DENZA-nimisen brändin, joka keskittyy premium-segmenttiin. BYD leasingpalvelulla asiakkaat hyötyvät BYD:n koko sähköautovalikoimaa koskevista kattavista sähköautoilun ratkaisuista.

Yhteistyösopimuksen laajentaminen BYD:n kanssa on merkittävä virstanpylväs molemmille yrityksille. Yhteistyösopimus kattaa nyt yhteensä 11 Euroopan maata, ensimmäisten neljän markkinan Belgian, Ranskan, Luxemburgin ja Alankomaiden lisäksi.

Kumppanuuslähtöisen täyden palvelun huoltoleasingin edelläkävijänä Ayvensillä on nyt yli 100 sopimusta 18 autonvalmistajan kanssa, kattaen laajasti 31 Euroopan maata.

BYD:n toimitusjohtaja Stella Li: ”Olemme todella innoissamme BYD-leasingin ja Ayvensin kumppanuuden laajentamista. Tärkeä osa strategiaamme Euroopassa on luoda kumppanuuksia alan avainasiantuntijoiden kanssa, ja nämä uudet sopimukset mahdollistavat meille sen, että voimme laajentaa jo neljässä markkinassa menestynyttä leasingpalvelua. Olemme päättäneet tuoda vastuullisen teknologiamme mahdollisimman monien saataville ja odotamme innolla yhteistyötä Ayvensin kanssa houkuttelevien leasingratkaisujen tarjoamiseksi seitsemässä uudessa maassa.”

”Olemme iloisia voidessamme laajentaa kumppanuuttamme BYD:n kanssa näihin seitsemään uuteen maahan. Tämä vahvistaa johtavaa asemaamme täyden palvelun huoltoleasing-sektorilla Euroopassa. Tämä yhteistyö kuvastaa sitoutumistamme kumppaneidemme tukemiseen ensiluokkaisilla huoltoleasingpalveluilla, edistäen molemminpuolista kasvua ja menestystä”, kertoo Tim Albertsen, Ayvensin konsernijohtaja.

”Olemme optimistisia tulevaisuudestamme BYD:n kanssa ja sitoutuneita tiiviiseen yhteistyöhön laajentaaksemme markkinajohtavien sähköajoneuvojen ja akkuteknologian saatavuutta tulevina vuosina.”

Tietoja BYD:stä

BYD on monikansallinen korkean teknologian yritys, joka on omistautunut hyödyntämään teknisiä innovaatioita paremman elämän takaamiseksi. Akkujen valmistajana vuonna 1995 aloittanut yhtiö omaa nykyisin monipuolisen liiketoiminnan, joka kattaa autot, junaliikenteen, uuden energian ratkaisut ja elektroniikan. Yhtiöllä on yli 30 teollisuuspuistoa Kiinassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Brasiliassa, Unkarissa ja Intiassa. Sekä Hongkongin että Shenzhenin pörssissä listattu yhtiö tunnetaan Fortune Global 500 -yrityksenä, joka toimittaa innovaatioita kohti vihreämpää maailmaa.

Vuonna 2003 perustetun tytäryhtiö BYD Auton tavoitteena on nopeuttaa autoalan vihreää muutosta. BYD Auto keskittyy sähköisten ja ladattavien hybridiautojen kehittämiseen. Yhtiöllä on omaa tuotantoa ladattavien ajoneuvojen koko teollisen ketjun ydinteknologioissa, kuten akuissa, sähkömoottoreissa ja elektroniikassa. Sen tunnettuja teknologioita ovat esimerkiksi Blade Battery, DM-i Super Hybrid Technology, e Platform 3.0, CTB Technology, e⁴ Platform, BYD DiSus Intelligent Body Control System ja DMO-superhybridijärjestelmä. BYD Auto on myös maailman ensimmäinen autonvalmistaja, joka lopettaa fossiilisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen tuotannon. BYD on ollut myydyin ladattavien henkilöautojen merkki Kiinassa jo 11 vuotta peräkkäin.

Lisätietoja: www.bydglobal.com

Tietoja Ayvensistä

Ayvens on yksi maailman johtavista kestävien liikkumisratkaisujen kumppaneista, joka tarjoaa täyden palvelun leasingia, joustavia tilauspalveluita, autokannan hallintapalveluita ja erilaisia liikkumisratkaisuja suuryrityksistä, pk-yrityksistä, ammattilaisista ja yksityishenkilöistä koostuvalle asiakaskunnalleen. Yli 14 000 työntekijän voimin 42 maassa, 3,3 miljoonalla ajoneuvolla ja maailman suurimmalla monimerkkisellä sähköajoneuvokalustolla olemme ainutlaatuisessa asemassa johtamassa tietä kohti nollapäästöjä ja edistämässä liikkuvuusalan digitaalista muutosta. Yritys on listattu Euronext Pariisin A-osastolle (ISIN: FR0013258662; Ticker: AYV). Société Générale Group on Ayvensin enemmistöosakkeenomistaja.

Lisätietoja: www.ayvens.fi

Lue myös tämä: ALD Automotive on nyt Ayvens

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tämä kiinalaismerkki kasvaa voimakkaasti Euroopassa

MG ZS täyshybridi. Kuva: MG.

MG Motor Europe on saavuttanut voimakasta kasvua Euroopassa vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä.

ACEA:n (European Automobile Manufacturers’ Association) julkaisemien virallisten lukujen mukaan MG Europe rekisteröi 78 505* ajoneuvoa vuoden 2025 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, mikä merkitsee 33,5 %:n kasvua verrattuna vastaavaan jaksoon vuonna 2024, jolloin ensirekisteröintien määrä oli 58 800 ajoneuvoa.

MG:n markkinaosuus kasvoi myös vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä vuoteen 2024 verrattuna, nousten 2,3 prosenttiin edellisvuoden 1,7 prosentista.

Voimakkaan myynnin takana olivat useiden avainmallien lanseeraukset Euroopassa, mukaan lukien MG3 täyshybridi, MG ZS täyshybridi, täysin uusi lataushybridi MG HS, sekä täyssähköinen palkittu MG4. Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä täyshybridi MG ZS oli Ison-Britannian myydyin hybridiauto.

Myös Suomessa MG kasvaa vahvasti ja laajentaa mallistoaan entisestään kuluvana vuonna.

*Luvut on toimittanut ACEA. Uusien autojen rekisteröinnit koskevat EU:ta, EFTAa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Lue tästä muita juttuja MG:stä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tesla käynnistää korkokampanjan uusille Model Y ja Model 3 -ajoneuvoille

Tesla Model Y. Kuva: Tesla.

Teslan missiona on nopeuttaa maailman siirtymistä kestävään energiaan, ja tärkeä osa tätä työtä on tuoda Tesla saataville yhä useammalle ihmisille. Tesla edistää tätä työtä tuomalla uudet Model Y ja Model 3 -ajoneuvot entistäkin helpommin saataville Suomessa.

Model Y on suunniteltu alusta alkaen täydelliseksi perhemaasturiksi, joka tarjoaa monipuolisuutta korkealla tasolla. Tuhannet suomalaiset ovat valinneet Model Y:n pääasialliseksi ajoneuvokseen. Autossa on runsas tavara- ja matkustajatila, energiatehokas voimansiirto ja vakiovarusteena oleva vetokoukku, jonka vetokyky on yli 1600 kg.

Hankkimalla Model Y -ajoneuvon pääsee myös hyötymään Teslan yli 320 Supercharger-latauspaikasta Suomessa sekä innovatiivisesta sekä kehittyneestä huoltoverkostosta ja Teslan Mobile Service -huoltopalvelusta.

Saatavilla nyt 1,99 % korkokampanja 60 kuukaudeksi kaikille uusille Model Y -ajoneuvoille ja 0,99 % kaikille Model 3 -ajoneuvoille.

Tesla Model Y on nyt saatavilla rahoituksella alkaen 436 € / kk ja Model 3 alkaen 354 € / kk *.

Model Y valmistetaan Gigafactory-tehtaassa Berliinissä-Brandenburgissa, joka on Teslan ensimmäinen tuotantolaitos Euroopassa ja tähän mennessä edistynein, kestävin ja energiatehokkain tehdas. Toimitusaika on arviolta noin 2–3 viikkoa.

Tesla jatkaa Suomen sähköistämistä

Model Y:stä ja Model 3:sta tulee nyt entistäkin edullisempi omistaa ja ajaa matalammilla rahoituskoroilla. Ottaen huomioon kannustimet, polttoainesäästöt**, korkean jälleenmyyntiarvon*** ja minimaaliset huoltotarpeet, Model Y:n omistuskustannukset ovat suunnilleen samat kuin markkinoiden yleisimmillä ajoneuvoilla, joissa on perinteiset voimansiirrot ja huomattavasti vähemmän premium-tason varusteita.

Molemmat mallit nyt helposti koeajettavissa Teslan Roadshow 2025 – kevätkoeajokiertueen aikana. Tesla järjestää kevään aikana koeajokiertueen ympäri Suomen ja tuo uusimat mallinsa helposti koeajettavaksi lähemmäksi asiakkaitaan. Lähimmät koeajopisteet löydät täältä.

Käy Design Studiossa tutustumassa eri kokoonpanoihin, katso arvioidut toimitusajat ja käytä rahoituslaskuria nähdäksesi lainan kuukausittaisen hinnan.

*Kertaluoton rahoitusesimerkki Model Y: hinta 47 090 € (sis. toim. kulut), käsiraha 4 709 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 437 €, luoton määrä 42 451 €, viimeinen suurempi erä 20 249 €. Kuukausierä sisältää koron 1,99 %, perustamismaksun 70 € ja käsittelykulun 7 €/kk. Luottokustannukset yht. 3 618 €, todellinen luottohinta 50 708 € ja todellinen vuosikorko 2,32 %.

*Kertaluoton rahoitusesimerkki Model 3: hinta 40 590 € (sis. toim. kulut), käsiraha 4 059 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 350 €, luoton määrä 36 151 €, viimeinen suurempi erä 17 454 €. Kuukausierä sisältää koron 0,99 %, perustamismaksun 70 € ja käsittelykulun 7 €/kk. Luottokustannukset yht. 1 808 €, todellinen luottohinta 41 898 € ja todellinen vuosikorko 1,36 %.

Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki tai tai DNB Auto Finance Oy, Urho Kekkosen katu 7B, 00100 Helsinki. Suositeltava korkein jäännösarvo 10 000 kilometrin vuotuiselle ajomäärälle, Tesla ei takaa jäännösarvoa.

**Arvioidut polttoainesäästöt 5 vuoden aikana 1000 km:n ajomäärällä ovat 5 000 euroa. Huollot ovat vain suosituksia eivätkä ehto Teslan uuden auton 4 vuoden tai 80 000 km:n takuun voimassaololle.

***Myyntitilastot osoittavat, että Teslan jälleenmyyntiarvo on 64 prosenttia 30 000 kilometrin jälkeen. Lähde: Netwheels mittaristo

Lue tästä muita Tesla-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Benjamin Sylvestersson hyvässä vauhdissa ADAC GT4 -sarjan avauksessa

Kuva: Vinyi Arnau.

Paraisilta kotoisin oleva 17-vuotias Benjamin Sylvestersson teki vakuuttavaa työtä ADAC GT4-sarjan kauden avauksessa. Omalla ajovuorollaan Benjamin oli sunnuntaina koko luokan nopein, mutta tallikaverin muutama virhe pudotti parivaljakon pois kärkipaikoilta.

Sylvestersson valmistautui ADAC GT4 -sarjaan ajamalla kaksi Winter Series -sarjan osakilpailua sekä sarjan viralliset testit huhtikuussa. Talvisarjan podium-sijoitukset sekä hyvä vauhti virallisissa testeissä nosti odotuksia viikonlopun avauskilpailuun.

– Lähdin hyvillä mielin ja luottavaisena Oscherslebenin avausviikonloppuun. Talvella ajoin kaksi Winter Series sarjan osakilpailua, joissa olin heti kärjessä. Kun huhtikuun viralliset testitkin menivät mallikkaasti, oli odotukset luonnollisesti korkealla avauskisaan, Sylvestersson kertoo.

Simulaattorilla koko talvikauden ajotuntumaa ylläpitänyt Sylvestersson aloitti kilpailuviikonlopun perjantaina virallisilla harjoituksilla, joissa kärkivauhti löytyi nopeasti.

– Harjoitukset menivät hyvin ja olin heti hyvässä vauhdissa. Säädimme autoa päivän aikana ja löysimme enemmän pitoa taakse, mikä osaltaan paransi ajettavuutta.

Lauantaina ajettiin aika-ajo, josta vastasi Sylvestersson, sekä yksi kilpailulähtö, johon aloittavana kuljettajana starttasi niin ikään Sylvestersson.

– Lauantaina oli minun aika-ajovuoroni ja auto oli siinä todella hyvän tuntuinen. Sain paranneltua aikaa kierros kierrokselta, kunnes tuli punaiset liput ja minun viimeinen hyvä kierros jäi kesken. Sijoitus kuitenkin tyydyttävä P9/21 kovassa seurassa, Sylvestersson jatkaa.

– Kisan alussa menetin pari sijaa, mutta saatiin ehjä startti ja vältettiin ongelmat. Autossa oli vauhtia, mutta ohittaminen Oscherslebenin radalla on todella hankalaa. Ennen pakollista varikkokäyntiä ja kuljettajan vaihtoa, olimme sijalla 6. Kisan loppupuolella muutama pieni ajovirhe tallikaverin ajaessa ja lopputulos maalissa 14. Pääasia että saatiin ajaa ehjä kisa ja nähtiin että vauhti riittää kyllä tähän kovaan sarjaan.

Sunnuntain aika-ajosta ja ensimmäisestä ajovuorosta vastasi tallikaveri Joseph Ellerine. Aika-ajossa oli haasteita saada puhdasta kierrosta ja sijoitus olikin sen mukainen, P20/21. Kilpailun taktiikkana oli ajaa kuljettajavaihtoon heti kun siihen oli mahdollisuus ja näin antaa enemmän kierroksia nopeammalle Sylvesterssonille.

– Kilpailuun lähtöpaikka viimeisestä rivistä ja kisan alkupuolen ajoi tallikaverini. Alussa oli muutama läheltä piti -tilanne, jotka onneksi pystyttiin välttämään. Varikkopysähdys tehtiin heti varikkoikkunan auettua ja kisan loppupuolella olin kierrosajoissa nopein ja onnistuin tekemään muutamia tärkeitä ohituksia, tuoden auton maalin sijalla 12. Tästä kun saadaan aika-ajot kohdalleen ja päästään radoille, joissa ohittaminen on mahdollista, on mahdollisuudet taistella ihan kärjen kanssa, Sylvestersson päättää.

Sylvesterssonin kausi jatkuu sarjan seuraavalla osakilpailulla Norisringilla heinäkuun alussa. Mahdollisuuksien mukaan, tavoitteena on päästä ajamaan testiä, jotta ajotuntuma pysyy hyvänä ennen heinäkuun alkua.

www.benjaminsylvestersson.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Harrasteauto vaatii erityistä huomiota liikenteessä

Kuva: Clas von Bell

Vappuviikolla järjestetään useita harrasteajoneuvotapahtumia ja moni autoharrastaja kaivaa silmäteränsä esiin. Harrasteajoneuvojen kanssa ennakointi on tavallistakin tärkeämpää ja myös muilta tielläliikkujilta vaaditaan ymmärrystä.

Vanha ja vähäisellä käytöllä oleva menopeli edellyttää tiettyjen asioiden huomioimista sekä kuljettajaltaan että muilta tienkäyttäjiltä. Esimerkiksi sivupeilit ovat monessa vanhemmassa autossa todella pienet ja näkyvyys niiden kautta on näin ollen varsin rajallinen.

”Pään kääntäminen katveen varmistamiseksi ennen liikenteeseen liittymistä, kaistan vaihtoa tai kääntymistä on ensiarvoisen tärkeää kaikilla autoilla, mutta sen merkitys korostuu harrasteautojen kohdalla”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen painottaa.

Harrasteauton pienten peilien vaikeuttamaa havainnointia voi huomaavainen kanssa-autoilija osaltaan helpottaa sijoittumalla viisaasti eli välttämällä harrasteauton rinnalla, katveessa, ajamista.

Suuntamerkki voi olla vaikea havaita

Todella vanhoissa harrasteautoissa käytetään nykyautojen kaltaisten vilkkujen sijaan auton kyljestä ulos ponnahtavia suuntaviittoja.

”Monikaan nykyautojen seassa ajava ei ole tottunut tällaisia suuntaviittoja havainnoimaan, jolloin ennakointivirheitä syntyy herkästi”, Vesalainen varoittaa.

Suuntaviitta. Kuva: CvB.

Merkinannot on tehtävä riittävän ajoissa kaikilla ajoneuvoilla. Muiden tienkäyttäjien tulisi tiedostaa vanhojen merkinantolaitteiden hankalahko havaittavuus ja terästää havainnointiaan tällaisen ajoneuvon nähdessään.

Hallinta vaatii enemmän huomiota ja aikaa

Vanhemman harrasteauton jarrut eivät ole nykyautojen veroiset. Myöskään jalan siirtäminen kaasulta jarrulle ei välttämättä käy yhtä helposti ja nopeasti kuin uudessa autossa vaan jalkaa joutuu nostamaan reilusti saadakseen siirrettyä sen selvästi korkeammalla olevan jarrupolkimen päälle. Harrasteajoneuvon kuljettajan onkin pyrittävä ennakoimaan liikennetilanteet erityisen huolellisesti.

”Myös kiihtyvyydessä on vuosien saatossa tapahtunut isoja muutoksia. Siinä, missä jollekin tämän päivän täyssähköiselle perheautolle luvataan alle viiden sekunnin kiihtyvyyttä nollasta sataan, kuluu samaan toimenpiteeseen vanhemmalla autolla herkästi useampi kymmenen sekuntia”, Vesalainen kertoo.

Valtavirrasta poikkeavat vanhemmat autot ovat ehkä hieman hitaampia käänteissään, mutta ne rikastuttavat mukavasti tasaisen harmaata liikennevirtaa.

Lue muita juttuja harrasteautoilusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tällainen on tänä vuonna markkinoille tuleva uusi Citroënin lippulaivamalli C5 Aircross!

Kuva: Citroen.

Uuden C5 Aircrossin lanseerauksen myötä Citroën on päivittänyt mallistonsa täydellisen uudistuksen vain kahden vuoden sisällä.

Uuden C5 Aircrossin myötä Citroën saavuttaa uuden ulottuvuuden C-SUV-markkinassa, joka on yksi Euroopan tärkeimpiä segmenttejä.

Uusi C5 Aircross tarjoaa mielenrauhaa useammalla tavalla: uutuuteen on tarjolla ensi kertaa Citroën Matrix LED -matriisivalot, useita eri tarpeisiin soveltuvia sähköistettyjä voimalinjoja, jotka mahdollistavat liikkumisen jokaiselle. Lataushybridiversio tarjoaa jopa 100 km sähköistä toimintamatkaa kaupungissa, täyssähköversio on saatavilla jopa 680 km toimintamatkalla (WLTP) ja hybridimallin tankillisella pääsee jopa 950 km.

Suurin osa C5 Aircrossin kehitysaskelista liittyy uuteen STLA Medium -perusrakenteeseen, joka on lanseerataan nyt ensi kertaa Citroënissa. Rakenne tarjoaa todella paljon muunneltavuutta niin mittojen (pitkä akseliväli) kuin voimalinjojen osalta (hybridi, lataushybridi ja täyssähkö). Rakenteen suunnittelu mahdollistaa jopa todella isojen akkujen käytön auton alla ilman, että matkustamossa täytyy tehdä tiloille kompromisseja.

Kuva: Citroen.

Uutuus on kehitetty ja valmistettu Ranskassa, ja sen myynti alkaa Euroopan päämarkkinoilla vuoden toisella puoliskolla 2025.

Suuret mittasuhteet ja graafinen valoilme

STLA Medium -perusrakenteen mahdollistamien mahdollisuuksien ansiosta Citroën on luonut uuteen C5 Aircrossiin todella tasapainoisen ilmeen, vaikka uutuus on kookas auto: 4 652 mm pitkä (+150 mm) ja 1 902 mm leveä.

Akseliväliä on jatkettu aina 2 784 mm:iin, mikä on 60 mm enemmän kuin edeltävässä sukupolvessa. Tästä kasvusta lähes kaikki on käytetty takamatkustajien jalkatilojen hyväksi, minkä myötä uuden C5 Aircrossin polvitila vastaa C5 X:n tiloja.

Uutuuden matkustamon suunnittelun ohjenuorana on käytetty Citroënin C-Zen Lounge -arkkitehtuuria, jonka tavoitteena on luoda loungemainen tunnelma tilaan, jossa niin matkustajat kuin kuljettaja voivat kokea hyvää oloa ja mahdollisimman helppoa arkea.

Kuva: Citroen.

Citroënin “Sofa Design” kattaa pitkän ja ilmavan vaakasuuntaisen kojetaulun, jonka inspiraatio tulee olohuoneen huonekaluista. Kojetaulun alaosa on verhoiltu laadukkaalla täytetyllä kankaalla, joka jatkuu aina ovipaneeleihin ja istuimiin asti. Toteutus tarjoaa yhtenäisen ja mukavan tunnelman, joka vastaa kotoisaa nojatuolia. Verhoilu on saatavilla niin vaaleana kuin tummana.

Citroënin parhaimmat Advanced Comfort -istuimet

Uudet Advanced Comfort -istuimet ovat tärkeä osa uuden C5 Aircrossin tarjoamaa hyvinvointia. Niiden ruudukkokuvio kutsuu istumaan pehmeille istuimille. Citroënin pitkällisen tutkimuksen ja muista malleista saadun kokemuksen lopputulemana uuden C5 Aircrossin Advanced Comfort -istuimet saavuttavat ennennäkemättömän mukavuuden.

Takamatkustajat voivat myös nauttia Citroënin erityislaatuisesta mukavuudesta, joihin sisältyy kevyesti muotoiltu istuinosa ja selkänojat, joissa on käytetty erittäin korkeatasoisia pehmusteita. Takaselkänojat voidaan kallistaa 21–33 asteen kulmassa mukavaa istuma-asentoa varten. Korkeimmissa varustetasoissa takaistuimet ovat myös lämmitetyt.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä Citroënin mukavuuden kannalta on progressiivisiin hydraulityynyihin perustuva jousitus, joka nielee tien epätasaisuudet ja tarjoaa ”taikamattomaisen” kyydin.

Waterfall-kosketusnäyttö

Uudessa Citroën C5 Aircrossissa on suurin teräväpiirtoinen kosketusnäyttö, jota Stellantis-konsernin autoissa on koskaan käytetty. Sen pystysuuntaisen muotonsa ansiosta näyttö ikään kuin kelluu kojetaulun edessä. Näytön alla oleva paneeli jatkuu yhtenäisenä osana aina keskikonsoliin saakka.

Kuva: Citroen.

Uusi Waterfall-kosketusnäyttö on sekä täysin muokattavissa että pitää sisällään kiinteitä osioita helpoille oikopoluille ja nopeaan pääsyyn tärkeimpiin toimintoihin. Uutta näyttöä voidaan myös operoida ergonomisesti olkapään nojatessa käsinojaan. Näytössä on houkuttelevat grafiikat sekä yksinkertainen pääsy auton tärkeimpiin toimintoihin.

Suunniteltu perheille

Citroënin DNA:lle uskollisena uusi C5 Aircross on suunniteltu tekemään pidemmistä matkoista helppoja ja mukavia. Ison, 2,78 metriä pitkän akselivälin ansiosta C5 Aircross tarjoaa sisätilat, jotka ovat luokkansa aivan kärkeä ja selkeä parannus edeltävään sukupolveen verrattuna.

Tämä on etenkin totta takarivillä, jossa polvitila on identtinen suuren C5 X -mallin kanssa ja peräti 51 mm paremman polvitilan ansiosta kuin edeltäjämallissa. Pitkät matkustajat istuvat aiempaa mukavammin myös peräti 68 mm kasvaneen pääntilan ansiosta.

Kuva: Citroen.

Uuden perusrakenteen ansiosta C5 Aircross tarjoaa tavaratilan, jonka koko ei riipu valitusta käyttövoimasta. C5 Aircrossin suurin tavaratila on kooltaan 565 litraa ja kaikki istuimet kaadettuna peräti 1 668 litraa.

Tavaratilan pohjan alla on peräti 75 litraa lisätilaa, ja pohjan korkeutta voidaan säätää kahteen eri tasoon. Matkustamossa on erilaisia säilytystiloja yhteensä 40 litraa, mikä on luokkansa kärkitulos.

C5 Aircross Hybrid 145 Automaatti

Hybrid 48 V -tekniikka yhdistää helppokäyttöisyyden – ei lataamista, yli 950 km tankillisella – kykyyn vähentää ajon aikaisia hiilidioksidipäästöjä ja polttoaineenkulutusta ja näin ollen käyttökuluja. Kun uudella C5 Aircross Hybrid 145:lla ajaa kaupungissa, voidaan jopa 50 % ajasta kulkea pelkällä sähköllä.

C5 Aircross Plug-In Hybrid 195 Automaatti

Uusi lataushybriditekniikka vie C5 Aircrossin aivan uudelle tasolla luoden siitä luokkansa helppokäyttöisimmän auton. Se tarjoaa jopa 86 km sähköistä toimintamatkaa (WLTP), mikä on 33 % enemmän kuin edeltävässä sukupolvessa ja jopa 100 km toimintamatkaa kaupungissa. Mallin todella iso 55 litran polttoainetankki (28 % kasvu) nostaa uutuuden kokonaistoimintamatkan moottoritiellä peräti 650 kilometriin.

Uuden C5 Aircrossin lataushybriditekniikka yhdistää 150 hv (110 kW) tuottavan nelisylinterisen 1,6-litraisen turbomoottorin 92 kW (125 hv) tuottavaan sähkömoottorin, jota tukee auton lattian alla sijaitseva 21 kWh ajoakusto. Mallin kokonaisteho on 195 hv (143 kW). Sähkömoottori on sijoitettu uuden 7-vaihteisen kaksoiskytkentävaihteiston yhteyteen.

Kuva: Citroen.

Citroën ë-C5 Aircross

STLA Medium -perusrakenteen monipuolisuus mahdollistaa täyssähköisten voimalinjojen käytön, mitkä vastaavat erilaisten eurooppalaisten asiakkaiden tarpeisiin.

Uusi ë-C5 Aircross on saatavilla kahdella täyssähköisellä voimalinjalla:

  • 210 Standard Range: riittävä ja helposti saavutettava toimintamatka, 210 hv (157 kW) sähkömoottori yhdistettynä 73 kWh akustoon, joka tarjoaa jopa 520 km WLTP-toimintamatkaa
  • 230 Long Range: korkea toimintamatka, joka on optimoitu pitkiä ajomatkoja varten tarjoten jopa 680 km sähköisen toimintamatkan, 230 hv (170 kW) sähkömoottori ja 97 kWh akusto.

Aito ranskalainen kauttaaltaan

Uutta Ranskassa suunniteltua ja muotoiltua C5 Aircrossia valmistetaan myös Ranskasssa Rennes’n tehtailla. Kestävän kehityksen edistämiseksi ja hiilijalanjäljen vähentämiseksi istuinpäälliset on tehty kierrätyskankaista.

Uusi C5 Aircross pitää sisällään jopa 160 kg kierrätettyjä materiaaleja ja 47 kg kierrätettyjä tai luonnonmukaisia muoveja.

Sähköisen ë-C5 Aircrossin Long Range -mallissa käytetään akustoa, joka valmistetaan ACC-gigafactoryssä Douvrinissa Ranskassa. Auton akkupaketit kootaan myös Ranskassa. Lisäksi Sähkömoottorit ja invertterit ovat myös ranskalaisvalmisteisia.

Lue muita juttuja Citroënista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Onko Satakunnassa löydetty ratkaisu mopomiittiongelmaan?

Arkistokuva. Kuva: CvB

Satakunnassa järjestetään tulevana kesänä entistä turvallisempia mopomiittejä. Poliisin, miittijärjestäjien, kaupungin ja hyvinvointialueen tiiviillä yhteistyöllä varmistetaan, että nuorten kokoontumisajot Porissa ovat jatkossa lainmukaisia.

Nuorten mopomiitit keräävät kesäisin useita satoja mopoilijoita ja muita moottoriajoneuvoilla liikkuvia yhteisiin kokoontumisiin, jotka liikkuvat ennalta suunnitellun reitin mukaisesti paikasta paikkaan.

Porilaiset miittijärjestäjät haluavat nyt viranomaisten tuella ja ohjauksessa kehittää suosittuja ajotapahtumia niin, että ne jatkossa olisivat lainmukaisia ja entistä turvallisempia.

– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että miitit ilmoitetaan poliisille etukäteen ja tapahtumiin laaditaan pelastuslain mukaisesti yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma ja ensiapusuunnitelma, kertoo ylikomisario Petri Kangas Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Kangas muistuttaa, että mopomiitit kuuluvat luonteensa mukaisesti kokoontumislain piiriin, ja siksi niitä koskevat samat velvoitteet kuin muitakin yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia.

Tapahtuma- ja liikenneturvallisuus paranee, kun mopoilijoiden liikkuminen, liikenteen ohjaaminen ja oleilu kokoontumisajojen kohteissa on johdettua.

Tukea ja yhteistä työtä turvallisuuden eteen

Järjestäjät eli ns. liiderit ovat saaneet viranomaisilta koulutusta, jossa heitä on opastettu muun muassa yleisötilaisuusilmoituksen laatimisessa, kokoontumislain vaatimien tapahtumanjärjestäjän velvoitteiden ymmärtämisessä, yleisötilaisuuden pelastussuunnitelman laatimisessa, hätäensiavun antamisessa sekä ensiapu- ja liikenteenohjaussuunnitelmien laatimisessa. Tuorein koulutus järjestettiin huhtikuun alussa.

Porin kaupungin moniammatillinen mopomiittityöryhmä on kokoontunut säännöllisesti viime syksystä alkaen. Kokouksissa on keskitytty siihen, että miitteihin liittyviä lupaprosesseja ollaan viety vaihe vaiheelta eteenpäin liidereiden ja kaupungin lupavastaavien sekä viranomaisten yhteistyönä.

– Kokoontumiset ovat nuorille tärkeää yhteisöllistä toimintaa, ja kaupunki haluaa ehdottomasti osoittaa tukensa nuorille, jotka työskentelevät itse aktiivisesti tehdäkseen mopomiiteistä kaikille osapuolille entistä turvallisempia, sanoo Porin kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Kalle Salmi.

Työryhmässä on ollut mukana myös Satakunnan pelastuslaitos.

– Kaikkea kivaa ei välttämättä aina tarvitse kieltää, vaan voidaan löytää myös muita ratkaisuja. Yhteistyö mopomiittien järjestämisessä on hyvä esimerkki siitä. On hienoa nähdä, että liiderit ottavat vastuuta ja ovat valmiita kehittämään tapahtumia turvallisempaan suuntaan, iloitsee vastuualuejohtaja Mikko Puolitaival Satakunnan pelastuslaitokselta.

Turussa laillisia miittejä jo neljän vuoden ajan

Lounais-Suomen poliisilla on hyviä kokemuksia lainmukaisten ja entistä turvallisempien kokoontumisajojen edistämisestä. Varsinais-Suomen puolella on tehty kunnianhimoista työtä alueellisten viranomaisten, sidosryhmien ja mopomiittijärjestäjien kanssa jo vuosien ajan.

Ensimmäinen laillinen mopomiitti järjestettiin Turun seudulla kesällä 2021, ja pääsääntöisesti siellä tilaisuudet nykyään järjestetään hallitusti ja suunnitellusti, lainmukaisesti ja yhä turvallisemmin. Satakunnan puolella Raumalla on myös jo takana useita laillisia miittejä.

Porissa nuoret toivottavat lainmukaiset miitit erittäin tervetulleiksi.

– Aiemmin meno on muistuttanut lähinnä kissa-hiiri-leikkiä poliisin kanssa. Luvattomissa miiteissä on jouduttu joka kerta etukäteen jännittämään, koska miitti keskeytetään, Porin liidereihin kuuluva Jake Nousiainen taustoittaa.

Hän toivoo, että muutos vie miittejä parempaan suuntaan niin ulkopuolisten ja viranomaisten kuin myös miittikävijöiden osalta.

– On hienoa, että yhteistyö nyt toimii, ja olemme saaneet paljon apuja laillisten miittien järjestämiseen, Nousiainen kiittelee.

Lupavalvonnan lisäksi valvontaa myös tien päällä

Lupavalvonnan lisäksi Lounais-Suomessa mopo- tai automiittejä valvotaan aktiivisesti myös yleisötilaisuuden järjestämisen, liikenneturvallisuuden sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden näkökulmasta.

– Poliisi valvoo mopomiittien sujumista sekä puuttuu tarvittaessa ja tapauskohtaisesti tilanteisiin, jotka aiheuttavat vaaraa tai muuta häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Poliisi kiinnittää huomioita erityisesti mopoilijoiden ajokuntoon, ajotapaan, mopojen kuntoon ja ajoturvallisuuteen, Kangas muistuttaa.

Eniten häiriötä ja puututtavaa on havaittu niissä muutamissa kokoontumisajoissa, joista ei ole ilmoitettu etukäteen poliisille.

Lue tästä muita juttuja mopomiiteistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //