Koti Blogi Sivu 2230

Näillä pienillä vinkeillä vähennät parkkipaikkakolhujen riskiä!

Kuva: Clas von Bell

20.8.2018 22.45

Tuliko autoon kolhu parkkipaikalla? Törmäsikö takana ajava takapuskuriin? Liikenteessä tapahtuu paljon harmittavia, pienempiä kolareita. LähiTapiolan tiedotteessa kerrotaan, mitkä ovat tyypillisimpiä vahinkoja ja miten niitä voi välttää.

1. Peruuta parkkiruutuun jo saapuessa.

Ongelma: Autojen koko kasvanut viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana mutta parkkiruutujen koko ei. Ruudut ovat ahtaita ja pieniä.

Ratkaisu: Suunnitellaan fiksuja pysäköintipaikkoja. Tehdään isompia parkkiruutuja ja jätetään ruutujen väliin tilaa, jotta oven mahtuu avaamaan. Hyvä suunnittelu ei vähennä oleellisesti parkkiruutujen määrää. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos peruutat, peruuta mieluummin saapuessa kuin lähtiessä. Liikkeellelähtö helpottuu, kun lähdet ruudusta etuperin. Näkyvyys on parempi ja lähtö turvallisempaa ja nopeampaa. Keskity, ole huolellinen.

2. Peräänajoja voi ehkäistä ennakoinnilla.

Ongelma: Peräänajoja tapahtuu ympäri vuoden, vaikkakin riski on suurempi talvella lumisella ja jäisellä kelillä. Kaupunkien sisäänajoteillä peräänajoja sattuu eniten, ja seurauksena ovat ihmisille tyypillisimmillään niskavammat, autoille peltivahingot. Vammat ovat vakavampia, jos nopeudet ovat suuria.

Ratkaisu: Pidetään riittävä välimatka. Ennakoidaan tilanteita. Luetaan liikennettä. Keskitytään. Jo pienikin huomion herpaantuminen – ajatukset kiinnittyvät radioon, puhelimeen, maisemaan tai matkustajaan – voi olla kohtalokas.

3. Risteyksissä kannattaa vilkaista sivulle aina kaksi kertaa.

Ongelma: Uusien autojen ohjaamon pilarit ovat paksuja ja leveitä ja voivat haitata näkyvyyttä. Toinen auto jää helposti niiden taakse piiloon.

Ratkaisu: Vilkaise risteyksissä sivullesi aina vähintään kaksi kertaa. Yksi vilkaisu ei riitä.

4. Kaikkien kannattaa ottaa aikaa risteyksissä.

Ongelma: Esimerkiksi ikääntyvien kuljettajien on vaikea hahmottaa nopeuksia ja etäisyyksiä risteysalueilla.

Ratkaisu: Älä hosu risteysalueella. Älä pidä kiirettä jonossa. Risteyskolareita sattuu monista eri syistä. Tyypillisin on havaintovirhe. Kuljettaja ei ole nähnyt toista osapuolta tai hän ei ole keskittynyt ajamiseen vaan katse tai ajatus on ollut muualla. Joskus kuljettaja on ajanut päin punaisia.

GT4: Ilmari Korpivaaralla onnistunut viikonloppu Slovakiassa

Petr Fryba

20.8.2018 22.15

Ilmari Korpivaaralla ja Benjamin Mazatisilla oli onnistunut kilpailuviikonlopun Slovakiaringillä, GT4 Central European Cup –sarjassa.

Ajopari sijoittui molemmissa lähdöissä toiseksi. Piste-ero sarjan kärkeen kaventui 23 pisteestä 2 pisteeseen.

Aika-ajo ajettiin lauantai aamuna. Korpivaara sijoittui aika-ajossa kahdeksanneksi ja Mazatis kuudenneksi.

Ensimmäiseen kilpailulähtöön Mazatis starttasi ruudusta kuusi ja hän onnistui ajovuoronsa aikana nousemaan kolmanneksi. Korpivaara nousi ajovuorollaan puolestaan kolmannelta sijalta toiseksi.

– Eka kisa oli onnistunut. Harjoittelimme ennen kilpailua kuljettajan vaihdosta, jotta voisimme minimoida virheet. Harjoittelun tuloksena onnistuimme tekemään täysin virheettömän varikkopysähdyksen. Olemme toiseen sijaan erittäin tyytyväisiä, vaikka siitä ei aivan maksimipisteitä saakaan. Meillä kävi vielä vähän tuuria, kun sarjaa johtava kuljettaja joutui keskeyttämään ja piste-ero kaventui selvästi, Korpivaara kertoo.

Sunnuntaina ajettiin viikonlopun toinen kilpailulähtö. Korpivaaran kahdeksas lähtöruutu nosti vaatimustasoa hieman ylemmäs kilpailussa. Onnistuneen ensimmäisen kierroksen jälkeen Korpivaara nousi sija sijalta ylöspäin.

Mazatiksen ajovuoron alkaessa Korpivaara oli nostanut sijoituksen kahdeksannesta neljänneksi. Mazatis nousi vielä ennen maalia hienosti kaksi sijaa toiseksi.

– Kokonaisuutena viikonloppu oli huikea, vaikka alussa oli hieman haasteita. Piste-ero kaventui selvästi ja nyt asetelma viimeistä Zandvoortin osakilpailua ajatellen on erinomainen, Korpivaara tiivistää.

Sarjan päättävä osakilpailu ajetaan Zandvoortin legendaarisella GP-radalla 6.-7.10.

Uusi Kia Ceed on nyt hinnoiteltu – halvimman mallin hintaa ei saatu puristettua alle 20 000 euroa!

Kia

20.8.2018 16.50

Kia on nyt saanut hinnoiteltua uuden Ceed-mallinsa. Halvimman mallin hinta jäi 490 euroa yli 20 000 euron rajaa.

Hinta perustuu syyskuun alussa voimaan tulevaan WLTP-päästöstandardiin.

Kolmannen sukupolven Kia Ceed esitellään Suomessa syyskuun alussa.
 
Ceed on ollut yksi luokkansa kestosuosikkeja Suomessa. Mallia on myyty meillä yhteensä yli 27 000 kappaletta.

Ceed on nauttinut suurta suosiota myös muualla Euroopassa. Kia Ceediä on valmistettu ensimmäisestä sukupolvestaan vuodesta 2006 lähtien jo 1,28 miljoonaa kappaletta. Uusi Ceed on suunniteltu ja valmistettu edeltäjiensä tavoin Euroopassa

Uuden Ceed Sportswagonin muotoilu on mahdollistanut tavaratilan kasvattamisen 625 litraan, joka on enemmän kuin monella suuremmalla D-segmentin mallilla. Hatchback-mallin tavaratilan koko on 395 litraa.

Uuden Ceedin ja Ceed Sportswagonin asiakkailla on valinnanvaraa moottoreiden osalta. 

Moottorivalikoima koostuu kahdesta eri bensiinimoottorista ja kahdesta dieselmoottoriversiosta.
Bensiinimoottorivalikoimassa on saatavana Kian 1.0 T-GDI -moottori (120 hv). Uutena moottorina tulee tarjolle 1.4 T-GDI -bensiiniturbomoottori (140 hv).

Uusi Kia Ceed on saatavana myös 1.6 CRDI -dieselmoottorilla (115 & 136 hv).

Kaikki moottorit ovat saatavana kuusivaihteisella manuaalivaihteistolla. 1.4 T-GDi ja 1.6 CRDi -moottorit tulevat tarjolle myös Kian 7-vaihteisella kaksoiskytkin automaattivaihteistolla.

Uudessa Kia Ceedissä on varustetasoja neljä: LX, EX, Business Premium sekä myöhemmin esiteltävä GT-Line.

Jo LX-varustetasoon kuuluvat vakiona muun muassa: aktiivinen kaistavahti, kaukovaloautomatiikka, automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä ja kuljettajan vireystilan valvonta ja vakionopeudensäädin.

Ceed on ensimmäinen Kia, joka on saatavana myös autonomisen ajon tason kaksi mukautuvalla kaistallapitoavustimella.

Järjestelmä seuraa tiemerkintöjä ja pitää auton kaistallaan, kiihdyttää, jarruttaa ja ohjaa edessä olevaan liikenteeseen mukautuvasti.

Kaistallapitoavustin käyttää sensoreita pitämään turvallisen välimatkan edessä ajavaan liikenteeseen ja on toiminnassa 0-130 km/h nopeuksissa.

Uusi Ceed-mallisto esitellään Suomessa 8.-9. syyskuuta.

Auto hinauskuntoon ampiaisen takia!

Clas von Bell

20.8.2018 15.50

Sunnuntaina iltapäivällä Janakkalassa valtatiellä 3 etelän suuntaan matkalla ollut noin 30-vuotias nainen suistui kuljettamallaan henkilöautolla ajosuunnassaan oikealle pientareelle,

Poliisin tiedotteen mukaan auto törmäsi ojan vastapenkkaan ja kaatui katolleen.

Pääkaupunkiseudulta olleet kuljettaja ja kyydissä ollut noin 40-vuotias mies vietiin sairasautolla Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkistettavaksi.

Auto vaurioitui hinauskuntoon ulosajossa.

Poliisin mukaan kuljettaja kertoi hätistäneensä ampiaista pois kasvoiltaan ja silloin hän oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan.

Naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan taksinkuljettajien kurssille

Lähitaksi

Lähitaksin koulutusjärjestelmä.

20.8.2018 13.55

Lähitaksi on kehittänyt uuden koulutusohjelman varmistamaan kuljettajien ammattitaidon ja tukemaan työllistymistä.

Lähitaksilla on pitkä kokemus kuljettajakoulutusten järjestämisestä, ja ensimmäinen heinäkuun taksilakimuutoksen jälkeen toteutettava uudistettu kuljettajakoulutusjakso alkoi tänään.

Laadun ja palvelun kehittämiseksi räätälöity uudenlainen taksinkuljettajan koulutusohjelma sisältää muun muassa liikenneturvallisuuden ja ennakoivan ajon koulutusta, opetusta ajo- ja maksuvälinepäätteiden käytössä, asiakaspalvelua sekä paikallistuntemusta.

Viiden päivän mittaisen intensiivikoulutuksen aikana kuljettajat antavat kouluttajille myös yksilökohtaisen ajonäytteen.

Koulutuksen osa-alueet on suunniteltu yhteistyössä taksiyrittäjien kanssa siten, että jokaisessa osiossa on otettu huomioon niin kuljettajan kuin asiakkaankin näkökulma asiakaspalvelutilanteessa.

Kurssin päätteeksi ensimmäinen oikea taksikyyti ajetaan Lähitaksin autolla, jolloin kurssilla opittuja asioita sovelletaan käytännössä.

– Kuljettajakoulutus on otettu innolla vastaan. Kursseille on hinnasta huolimatta paljon enemmän halukkaita kuin mitä meillä on paikkoja vapaana, Lähitaksin koulutuskoordinaattori Tanja Tervalahti kertoo.

Lähitaksilla ollaan luottavaisia uudistetun koulutusohjelman toimivuuteen ja tuloksiin. Lähitaksi valitsee koulutusohjelmaan hakevat haastattelujen perusteella. Edellytyksenä osallistumiselle on myös voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa.

Seuraava koulutusohjelma on vuorossa syyskuussa.

– Siihenkin varatut paikat ovat täyttyneet ennakoitua nopeammin, Tervalahti sanoo tyytyväisenä.

Poliisi tiedottanut lisää Puumalan kuolonkolarista

Clas von Bell

20.8.2018 12.25

Puumalassa valtatiellä 62, Reimaniementien risteyksen kohdalla tapahtui kahden vastakkaisista suunnista tulleen henkilöauton törmäys 19.8.2018 noin kello 15.30 aikaan.

Onnettomuudessa kuoli 16-vuotias tyttö ja muut kolarissa osallisena olleet henkilöt loukkaantuivat, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan törmäys on aiheutunut Puumalasta Anttolan suuntaan ajaneen henkilöauton ajautumisesta vastaantulevien kaistalle.

Tämän auton kuljettajana oli 1995 syntynyt, Etelä-Suomesta kotoisin oleva nainen. Ajoneuvossa ei ollut muita matkustajia.

Kolarin toisen osapuolen henkilöt ovat kotoisin Kaakkois-Suomesta.

Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui paikalla, jossa tie kaartuu pitkän suoran päässä.

Tapahtumahetkellä tien pinta oli kuiva ja ajo-olosuhteet olivat hyvät.

Poliisin alustavan selvityksen mukaan alkoholilla ei ole osuutta onnettomuuteen.

Poliisi kiittää tapahtumapaikalle tulleita sivullisia, jotka olivat aloittaneet pelastustyön ensitoimet ennen viranomaisten paikalle tuloa.

Joka kuudes kuljettaja on menettänyt malttinsa liikenteessä!

Clas von Bell

20.8.2018 09.45

Liikenneruuhkat ovat palanneet kaupunkeihin koulujen ja töiden alettua. Erityisesti ruuhka-aikaan matkanteko kestää kauemmin ja ajoittain myös tunteet kuumenevat liikenteessä.

– Yleisimmät syyt maltin menettämiseen liikenteessä ovat kiire sekä muiden tielläliikkujien aiheuttamat yllätykset, kun he eivät toimi sääntöjen mukaan tai odotetulla tavalla, toteaa LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Niemisen mukaan aggressiivinen suhtautuminen muihin liikkujiin ja esimerkiksi tarpeeton äänimerkin käyttö provosoi myös muita.

Tunnekuohun vallassa kuskin keskittyminen herpaantuu ja aggressiivinen olotila voi johtaa äkkipikaisiin, huonoihin päätöksiin.

– Lääkkeet rattiraivoon ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset. Jos esimerkiksi lähdet joka aamu töihin hieman liian myöhään, stressikierre on valmis. Tähän ei auta muu kuin muuttaa omaa toimintatapaa: pakota itsesi lähtemään aikaisemmin ja jätä pelivaraa omaan matka-aikaasi, Nieminen sanoo.

– Muiden virheistä hermostuminen puolestaan ymmärrettävästi turhauttaa, mutta on hyvä muistaa, että me kaikki teemme joskus virheitä ja tämä pitää hyväksyä arjessa. Ennakoivaan ajamiseen kuuluu myös se, että varaudumme toisten virheisiin. Näin tilanteet eivät tule yllätyksenä eivätkä ne suotta nosta pulssia tai kiristä hermoja

Rattiraivon kokemuksia joka kuudennella

Noin kuudesosa suomalaisista kertoo menettäneensä malttinsa liikenteessä viimeisen vuoden sisällä, selvisi LähiTapiolan vuonna 2017 teettämästä tutkimuksesta.

Yhtä lailla noin joka viides koki joutuneensa myös rattiraivon kohteeksi.

Kyselytutkimuksen mukaan eniten rattiraivon kokemuksia on nuorilla 15–24 -vuotiailla ja myös lapsiperheiden vanhempien maltti on koetuksella liikenteessä. Selvästi vähiten rattiraivon kokemuksia on iäkkäämmillä yli 65-vuotiailla.

Tutkimustiedot perustuvat LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen. Kantar TNS:n tekemä tutkimus toteutettiin toukokuussa 2017 ja siihen vastasi 1 007 iältään 15–74 -vuotiasta suomalaista.

Valtteri Bottas nimikkokisassaan kymmenenneksi!

Valtteri Bottas Duathlon

19.8.2018 23.59

Valtteri Bottas Duathlon järjestettiin sunnuntaina Lahdessa Liikuntakeskus Pajulahdessa vaihtelevassa säässä.

Aamupäivän sateiden jälkeen itse kisat saatiin vietyä läpi lähes poutaisessa säässä.

Sade ei pelottanut tapahtumavieraita, sillä heitä oli huomattavasti suurempi määrä kuin viime vuonna.

Yleisömääräksi arvioitiin 3500 ja tuo määrä levittäytyi reippaasti tapahtuma-alueelle sekä metsäreittien varrelle. Kilpailuun osallistui 106 miestä, 35 naista ja 45 perhettä.

Tuttuja voittajia ja uusia nimiä

Perheduathlonin voitti viime vuoden tapaan Team Borremans, Kasper (11 v) ja Erwin Borremans. Toiseksi sijoittui Team Piitulainen ja kolmanneksi Team Soininen.

Miesten kisan voittajaksi kiri niin ikään viime vuoden voittaja Markus Vuorela ajalla 1:15:20, joka alitti hänen viime vuotisen aikansa 10 sekunnilla. Toiseksi tiukassa kilpailussa sijoittui Antti Kosonen ja kolmanneksi tuli Valtteri Repo.

Naisten sarjan voittoon kiiruhti Noora Kanerva ajalla 1:30:39. Toiseksi sijoittui viime vuoden voittaja Elisa Sihvola ja kolmas oli Niina Kosunen.

Valtteri Bottas paransi viime vuoden sijoitustaan yhdellä ollen 10:s ja omaa aikaansa lähes puolella minuutilla.

Kilpailun jälkeen Valtteri kiitteli runsaslukuista yleisöä, yhteistyökumppaneita ja kanssakilpailijoitaan sekä tapahtuman tuotannossa mukana olleita henkilöitä.

Valtteri korosti puheenvuorossaan tapahtuman hyväntekeväisyysnäkökulmaa, sillä tänäkin vuonna tapahtumalla saatiin kerättyä 10 000 euroa Starlight Children´s Foundationin lapsille, jotka ovat vakavasti sairaita.

Mika Häkkisen osallistuminen innosti radan varrelle

Kaksinkertainen F1-sarjan maailmanmestari Mika Häkkinen osallistui kisaan osana kolmen hengen joukkuetta.

Hyväntuulinen Häkkinen pyöräili kevyen näköisesti ja ilahdutti yleisöä matkan varrella heilutellen ja huikaten tervehdyksiä. Häkkinen oli kilpailun jälkeen selvästi otettu tapahtuman luonteesta ja lupasi harkita tuloaan uudelleen ensi vuonna.

Katso tarkat lopputulokset täältä:

Perheduathlon: http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2018_vbduathlonv/family/lopputulokset/

Miehet ja naiset: http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2018_vbduathlon/lopputulokset/

WRC: Taisko Lariolle ylivoimainen voitto Saksan rallin WRC3-luokassa

Honza Fronek

19.8.2018 22.35

Taisko Lario ja kartturi Tatu Hämäläinen pääsivät juhlimaan sunnuntaina Saksassa uransa avausvoittoa rallin MM-sarjassa.

Suomalaiskaksikko vei WRC3-luokan nimiinsä murskaavasti yli 11 minuutin erolla ennen Italian Enrico Brazzolia.

CHL Sport Auto -tallissa Peugeot 208 R2:lla ajava Lario oli myös kaksivetoisten nopein Saksassa.

Luokkavoitto ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä Saksan asvalttiteillä vaanii aina monia yllätyksiä liukkaan soran ja mudan muodossa.

Isommilla autoilla ajavat MM-sarjan kärkinimet nostavat myös kiviä tielle mutkissa.

Lariolle ja Hämäläiselle voitto tuli tärkeään saumaan. Ykkössijan myötä suomalaiset nousivat WRC3-luokan MM-sarjassa toiseksi. Eroa MM-sarjaa johtavaan Jean-Baptiste Franceschiin on 11 pistettä. 

Kartturi Hämäläisen mukaan yksi voiton avaintekijä oli kokemus. Lario ja Hämäläinen olivat Saksan MM-rallissa mukana myös viime kaudella. 

Rallin MM-sarja jatkuu syyskuussa Turkissa. Lario ja Hämäläinen ajavat seuraavan kerran MM-pisteistä Walesin MM-rallissa lokakuun alussa. 

WRC3-luokassa kuljettajat voivat ajaa seitsemän kisaa, joista kuusi parasta tulosta lasketaan lopullisiin pisteisiin.

Konsta Lappalainen nousi Moskovan viikonloppuna Formula 4 -sarjan johtoon

SMP Formula 4 NEZ Championship

Konsta Lappalainen juhli voittoa.

19.8.2018 22.12

SMP Formula 4 NEZ Championship –sarjan neljäs osakilpailu ajettiin kuluneena viikonloppuna Venäjän Moskovassa.

Konsta Lappalainen nousi kahden lähtövoittonsa ja yhden kakkossijan ansiosta sarjassa selvään pistejohtoon.

Edellisen osakilpailun kaksi lähtövoittoa antoivat odottaa hyvää tulosta myös kuluneelta viikonlopulta.

Viikonlopun ensimmäiset aika-ajot antoivatkin esimakua nuoren suomalaisen vauhdista.

Lauantain aika-ajo takasi Lappalaiselle paalupaikat molempiin lauantain kilpailulähtöihin, jotka suomalainen myös täydellisesti hyödynsi ajaen molempien lähtöjen voittoon.

Sunnuntaina ajettuun viikonlopun kolmanteen kilpailulähtöön Lappalainen starttasi toisesta lähtöruudusta. Tasaisen kilpailun aikana sijoitukset eivät vaihtuneet, joten suomalainen ylitti maaliviivan toisena jääden kilpailun voittaneelle belgialaiselle Amaury Cordeelille 0,975 sekuntia.

Kulunut viikonloppu oli kokonaisuudessaan menestyksekäs Lappalaisen tiimille Kart In Club Driving Academylle. Talli nappasi viikonlopun ensimmäisestä lähdöstä kaksoisvoiton toisen suomalaisen Jesse Salmenaution ajaessa kakkossijalle.

Sarja ylittänyt puolivälin krouvin

Viikonlopun Moskovan osakilpailun myötä SMP Formula 4 NEZ Championship –sarja ylitti puolivälin krouvin. Lappalainen sanoo olevansa tähän astisiin esityksiinsä melko tyytyväinen.

– Melko tyytyväinen olen kauden suorituksiini. Muutamat ensimmäiset kilpailut olivat vähän hakemista, ja niiden jälkeen olinkin noin 40 pistettä kärkeä perässä sarjataulukossa. Kaksi viimeistä kilpailua ovat olleet kuitenkin onnistuneita, ja nyt sarjajohto on kasvanut jo 28 pisteeseen, Lappalainen iloitsee.

Seuraava kilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua 1.-2.9. Ahveniston moottoriradalla. Kyseessä on suomalaisten kotikilpailu, jonne Lappalainen lähtee luottavaisin mielin.

Lähtö 1, lauantai 18.8.
1. Konsta Lappalainen (FIN) 21:57.126
2. Jesse Salmenautio (FIN) +5.777
3. Michael Belov (RUS) +8.152
4. Amaury Cordeel (BEL) +9.523
5. Pavel Bulantsev (RUS) +10.146
6. Isac Blomqvist (SWE) +10.380

Lähtö 2, lauantai 18.8.
1. Konsta Lappalainen (FIN) 20:31.161
2. Michael Belov (RUS) +5.795
3. Tuomas Haapalainen (FIN) +6.180
4. Jesse Salmenautio (FIN) +8.421
5. Pavel Bulantsev (RUS) +10.083
6. Amaury Cordeel (BEL) +10.477

Lähtö 3, sunnuntai 19.8.
1. Amaury Cordeel (BEL) 27:38.226
2. Konsta Lappalainen (FIN) +0.975
3. Michael Belov (RUS) +3.539
4. Jesse Salmenautio (FIN) +5.652
5. Isac Blomqvist (SWE) +6.924
6. Ivan Berets (RUS) +8.234

Pistetilanne 4/7 kilpailuviikonlopun jälkeen:
1. Konsta Lappalainen 176
2. Isac Blomqvist 148
3. Mikhael Belov 142
4. Ivan Berets 108
5. Jesse Salmenautio 98
6. Ivan Shvetsov 75

SMP Formula 4 NEZ Championship –sarjan seuraavat osakilpailut:
1.-2.9.2018 Ahvenisto
15.-16.9.2018 Pärnu, Viro
20.-21.10.2018 Assen, Hollanti