Koti Blogi Sivu 2189

Rallicross: Autokrossi-luokan mestaruus ratkesi jo Jalasjärvellä

AKK / Toni Ollikainen

Juha Rytkönen varmisti jo Autokrossi-luokan mestaruuden.

10.8.2018 22.59

Rallicrossin SM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Murtoharjun uudella moottoriradalla Jalasjärvellä.

Viime vuodesta poiketen vesisateelta onneksi säästyttiin, joten rata pysyi mainiossa kunnossa aivan loppuun saakka.

Runsaslukuinen yleisö pääsi nauttimaan huimista tilanteista sekä kaksintaisteluista läpi päivän, ja finaalilähtöjen päätteeksi saatiin juhlia myös yhtä tuoretta Suomen mestariakin.

Tahko nousi sarjakärkeen


SuperCar-luokka käynnistyi Riku Tahkon komennuksessa. Tahko vei nimiinsä kaikki alkuerät sekä semifinaalin, joten finaaliin irtosi ansaitusti paalupaikka. 

Finaalilähtöön Mini-kuski sai kuitenkin huonon startin, joten kärkeen ampaisi kotiyleisön suureksi riemuksi Jukka Lautamäki.

Lautamäki ajoi virheettömästi aina ruutulipulle saakka, joten jalasjärveläinen pääsi juhlimaan kotikilpailussaan kauden toista SM-osakilpailuvoittoaan.

Tahko taisteli itsensä lopulta toiseksi ja nousi samalla sarjakärkeen ohi Ari Perkiömäen. Kolmas oli luokan kolmannella sijalla kärkkyvä Mikko Ikonen.

Haapamäelle kauden avausvoitto suuren fanijoukon edessä

Yksi mies oli ylitse muiden SRC-luokassa. Auton vasta viime hetkillä moottorituhon jälkeen kuntoon saanut Henri Haapamäki nappasi suurimman pistepotin jo heti alkuerissä.

Sama meno jatkui heti semifinaalissa, ja sastamalalainen kruunasi päivän ajamalla suuren fanijoukon edessä kauden ensimmäiseen voittoonsa juuri SM-finaalin kynnyksellä.

Toinen oli Joni-Pekka Rajala ja kolmanneksi itsensä taisteli Antti Suutarinen.

Rajala säilytti paikkansa sarjakärjessä, mutta Haapamäki nosti itsensä toiselle sijalle ainoastaan neljän pisteen päähän Rajalasta.

Juha Rytkönen varmisti Suomen mestaruuden Autokrossi-luokassa!

Ensimmäistä kauttaan rallicrossin SM-sarjassa kilpaileva Rytkönen on ollut läpi koko kauden aivan ylivoimaisessa vauhdissa.

Mies on voittanu kaikki 20 tähän mennessä ajettua lähtöä, eikä pysäyttäjää hänelle ole vielä löytynyt.

Kautta on ajamatta vielä yksi osakilpailu, kahden viikon päästä käynnistyvä Rallycross Festival Kouvola, mutta Rytkösen ylivoimasta kertoo jotain se, että hän varmisti mestaruutensa jo tänään ajetussa Jalasjärven osakilpailussa.

Toiseksi Autokrossi-luokassa ajoi Tero Tukiainen ja kolmas oli Joni-Pekka Rajala.

Tämä kaksikko on myös tasapisteissä toisella sijalla, kun lähdetään valmistautumaan kohti kauden huipentavaa Kouvolan osakilpailua.

Crosskart-luokalle kyseessä oli vasta kauden kolmas osakilpailu. Voittoon ajoi Aatu Matikainen ennen Valtteri Koskea, kolmas oli Konsta Saarinen.

RX Academy marssitti kuljettajansa niin ikään vasta kauden kolmanteen osakilpailuun.

Voiton vei nimiinsä suomalaisyleisön iloksi Sami-Matti Trogen. Toinen oli Puolan Oskar Leitgeber ja kolmanneksi sijoittui Viron Marko Muru.

Rallicrossin SM-sarja huipentuu kahden viikon kuluttua ajettavaan Rallycross Festival Kouvola -viikonloppuun, jossa mittaa toistaan ottavat kotimaisten kärkinimien lisäksi RallyX Nordic -sarjan Pohjoismaalaiset tähtikuljettajat. Tätä spektaakkelia ei kannata missata!

Henkilöauto ja pakettiauto nokkakolarissa Kuusamossa – neljä loukkaantui vakavasti!

Clas von Bell

11.8.2018 22.45

Kuusamossa sattui lauantaina 11.8 klo 13.40 aikaan pakettiauton ja henkilöauton nokkakolari Kajaanintiellä Pohjolanvaaran kohdalla.

Poliisin tiedotteen mukaan etelästä päin tullut henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistalle törmäten pohjoisen suunnasta tulevan pakettiauton keulaan.

Molemmissa autossa oli kuljettajien lisäksi yksi matkustaja. 

Kaikki ajoneuvoissa olleet henkilöt loukkaantuivat pahoin ja heidät kuljetettiin Ouluun jatkohoitoon, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajan syyllistyneen useisiin rikoksiin, muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen ajo-oikeudetta.

ETN: Virtuaalinäyttö formulakypärässä

JDI

11.8.2018 17.55

ETN-verkkolehden mukaan Japanissa on kokeiltu virtuaalinäyttöä formulasarjan kuljettajan kypärässä.

Jutun mukaan japanilaisen JDI:n eli Japan Display Inc:n läpinäkyvää näyttöä on testattu Japanin Super Formula -sarjan autossa.

Testissä kypärän visiiriin asennettiin virtuaalinäyttö, johon voidaan kuljettajalle heijastaa erityyppistä informaatiota.

Testi toteutettin heinäkuussa Japanin Super Formula -sarjassa.

Testissä kuljettajalle näytettiin visiirissä esimerkiksi moottorin lämpötilaa ja polttoaineen kulutusta kuvaavia lukemia, todetaan ETN:n jutussa.

Lue koko juttu tästä.

Hämeessä ikävä alku koulutielle

Poliisi

Arkistokuva.

11.8.2018 13.35

Toissa viikolla rattijuopumusvalvontaa suoritettiin kohdennettuna erityisesti alemmalle tieverkostolle eli hiljaisimmille tieosuuksille niin sanotuille mökkiteille.

– Huolestuttavan paljon oli taas niitä, joiden arviointi- tai harkintakyky oli pettänyt ja he olivat lähteneet liikenteeseen juopuneina. Murheellista oli myös se, että pikkumaistissa olevia oli runsaasti, toteaa ylikomisario Reijo Tuovinen Hämeen poliisilaitokselta.

Poliisi tiedotti valtakunnallisesta valvontateemastaan erittäin paljon, mutta tällä ei poliisin kannalta ollut toivottua vaikutusta, kun kuitenkin liian monet pitivät kiinnijäämisriskiään pienenä ja lähtivät ajamaan alkoholia veressään. Tänä vuonna on pian tuhat rattijuoppoa jäänyt kiinni Hämeessä ja alle 25-vuotiaita heistä on noin neljännes.

– Tilanne on huolestuttava. Jatkamme edelleen aktiivista rattijuopumusvalvontaa, mutta toivomme samalla etteivät rattijuopumustilastot enempää kasva. Valitettavan usein kuolemantapaukset ja vakavat loukkaantumiset yhdistyvät rattijuopumuksiin, Tuovinen kertoo.

Ikävä alku koulutielle

Hämeen poliisi valvoi myös Hämeenlinnan keskustassa koulujen ympäristön liikennettä koulujen aloituksen yhteydessä keskiviikkona 8.8.

Hämeenlinnassa poliisipartio pysäytti autolla ajaneen hämeenlinnalaisen naisen, joka puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Naisen kyydissä oli matkustajana mies ja heidän lapsensa, jota oltiin viemässä kouluun ekalle luokalle.

Koska oli syytä epäillä rattijuopumusta, kuskilta otettiin ajokortti pois ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asia päätyy aikanaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Lapsi pääsi aloittamaan koulunsa, mutta koulukyyti ei ollut turvallinen. Tällä kertaa lapsen tie rattijuopon kyydissä kouluun päättyi onnellisesti.

Aina ei ole näin ollut. Poliisin tiedossa on monta surullisempaakin tapahtumaa. Poliisi teki asiasta lastensuojeluilmoituksen.

Kaikesta huolimatta poliisi toivottaa kaikille koulunsa aloittaneille turvallista koulumatkaa.

Muista tämä! Takapenkiltä ehkä huomataan oletettua enemmän!

Kuva: Kaisa Tanskanen / Liikenneturva.

11.8.2018 10.40

Syksyn lähestyessä vanhemmat kyyditsevät taas lapsiaan tiuhaan tahtiin kouluun ja harrastusten pariin, ja näyttävät näin esimerkkiä liikennekäyttäytymisestä myös takapenkille.

Merkittävä osa vanhemmista on kuitenkin menettänyt hermonsa tai rikkonut liikennesääntöjä myös silloin, kun autossa on lapsia, todetaan Autoklinikan tiedotteessa.

On siis hyvä muistaa ajaa kunnolla ja liikennesääntöjen mukaan, kun lapsi on kyydissä.

Lapsiperheille syksyn tulo tarkoittaa usein lisää kiirettä ja tiheää ajoa kodin, työpaikkojen, koulun ja lasten harrastusten välillä.

Kolarikorjaamo Autoklinikka teetti kesän aikana kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin, millaista esimerkkiä autoilevat aikuiset näyttävät lapsilleen.

Kyselyn mukaan kolmannes autoilijoista on joskus menettänyt hermonsa muille autoilijoille, kun kyydissä on ollut lapsia.

Lisäksi 52 prosenttia myöntää joskus arvostelleensa toisen kuljettajan ajotyyliä lasten kuullen.

Molemmissa tapauksissa vain kaksi prosenttia vastanneista kertoo sortuneensa näihin virheisiin usein.

– Lapset ja nuoret ovat erittäin vaikutusalttiita, ja takapenkeillä istuvat tulevaisuuden autoilijat seuraavatkin tarkkaan vanhempiensa esimerkkiä. Liikenteessä on tietysti tärkeää pysyä rauhallisena aina, mutta eritoten lasten kanssa liikkuessa on hyvä kiinnittää huomiota omaan käytökseensä. Omalla liikennekäyttäytymisellä voi olla kauaskantoiset seuraukset niin hyvässä kuin pahassa, Autoklinikan aluepäällikkö Ari Hostikka toteaa.

Tutkimuksen mukaan kaksi autoilijaa viidestä myöntää rikkoneensa liikennesääntöjä, kun auton kyydissä on ollut lapsia.

Yleisin liikennesääntörikkomus on ylinopeus 76 prosentin osuudella.

Noin puolet sääntöjä rikkoneista on puolestaan livahtanut joskus risteyksestä niin sanotusti vanhoilla vihreillä lapsia kuljettaessaan.

Lisäksi 27 prosenttia kertoo tinkineensä turvavälistä.

Kyselyyn vastanneista suomalaisista 44 prosenttia muistaa myös nähneensä omien vanhempiensa menettäneen hermonsa auton ratissa.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

Auto törmäsi Riihimäellä liikennemerkkiin, pyöräilijään ja autoon!

Clas von Bell

10.8.2018 23.20

Torstaina iltapäivällä Riihimäen keskustassa noin 30-vuotias mies kuljetti henkilöautoa kovalla nopeudella ja törmäsi polkupyöräilijään ja autoon.

Poliisin mukaan auto törmäsi ensin liikennemerkkiin. Sen jälkeen auto törmäsi noin 65-vuotiaaseen naiseen, joka oli liikkeellä polkupyörällä.

Tämän jälkeen auto törmäsi toiseen autoon, joka kimposi törmäyksen voimasta jalkakäytävän ylitse ja kiinteistön lauta-aidasta läpi.

Törmännyt auto jatkoi vielä matkaa noin 100 metriä ja pysähtyi sitten ajokaistalle.

Autot romuttuivat hinauskuntoon. Myös polkupyörä vaurioitui käyttökelvottomaksi, poliisi toteaa.

Polkupyöräilijä vietiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan hoitoon.

Poliisi epäilee autoilijaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

Moottoripyöräilijä menehtyi ohituksen jälkeisessä ulosajossa Jyväskylässä

Clas von Bell

10.8.2018 22.59

Keski-ikäinen mies lähti alkuillasta Jyväskylän Ysitiellä ohittamaan autoa noin yhden kilometrin Keljonkankaan risteyksestä Jyväskylän suuntaan.

Ohituksen yhteydessä hän menetti moottoripyöränsä hallinnan ja törmäsi kaiteeseen.

Poliisin mukaan moottoripyörä syttyi törmäyksen yhteydessä palamaan.

Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti ja häntä yritettiin elvyttää tapahtumapaikalla, elvytyksestä huolimatta keski-ikäinen moottoripyöräilijä kuoli tapahtumapaikalla, todetaan poliisin tiedotteessa.

Rallicrossin SM-sarjan ensimmäinen Suomen mestaruus katkolla Jalasjärvellä

AKK / Taneli Niinimäki

Jukka Lautamäki letkan kärjessä.

10.8.2018 22.39

Rallicrossin SM-sarja jatkuu lauantaina, kun viime vuonna juuri rallicrossin SM-osakilpailussa kilpailukäyttöön vihitty Jalasjärven Murtoharjun moottorirata toimii näyttämönä kauden neljännessä osakilpailussa.

Rata keräsi jo viime kaudella runsaasti kehuja kuljettajilta, vaikka kova vesisade yrittikin tulla sekoittamaan pakkaa kesken kisapäivän.

SuperCar-luokassa on nähty tähän mennessä jo hienoja taisteluita ja dramaattisia käänteitä, joten mestaruuskamppailun osalta kaikki on vielä auki.

Sarjan kärkipaikalla on jo kaksi kertaa korkeimmalle korokkeelle tällä kaudella noussut Ari Perkiömäki, mutta ainoastaan seitsemän pisteen päässä niskaan hengittää tasaisia otteita Saabillaan esittänyt Mikko Ikonen.

Kolmannella sijalla vain pisteen päässä Ikosesta majailee kolme palkintokorokesijoitusta napannut Riku Tahko, joka starttaa erittäin nälkäisenä tavoittelemaan kauden ensimmäistä ykkössijaansa Jalasjärven osakilpailuun.

Jalasjärveltä kotoisin oleva Jukka Lautamäki koki epäonnea edellisessä kilpailussa Honkajoella, mutta kotikilpailuunsa mies starttaa vain ja ainoastaan voitto mielessä.

Lautamäki on kolmen ajetun osakilpailun jälkeen SuperCar-luokassa neljännellä sijalla 14 pistettä mitalisijojen ulkopuolella, mutta kuten SuperCar-luokka on jälleen tänä vuonna osoittanut, mitä vain voi vielä tapahtua sijoitusten suhteen

Jere Kalliokoski tuo lisäväriä jo ennestään kovatasoiseen SRC-luokkaan

SRC-luokassa lisäväriä tulevana viikonloppuna nähdään EM-sarjassa kilpailevan Jere Kalliokosken toimesta.

Kalliokoski osallistuu ensimmäiseen SM-osakilpailuunsa sitten viime kauden Kouvolan kisan, mutta nuorukainen voidaan varmasti luokitella mustaksi hevoseksi, kun puhutaan palkintokoroketaistelusta.

Kolmen kärki on SRC-luokassa päässyt kolmen ajetun osakilpailun jälkeen karkumatkalle, mutta mitalisijoitusten suhteen kaikki on vielä ratkaisematta. 

Piikkipaikkaa pitää hallussaan Joni-Pekka Rajala, joka on vienyt nimiinsä nyt kaksi edellistä osakilpailua.

Toisella sijalla kärkkyy Mika Perttula, joka on viiden pisteen päässä Rajalasta ja kolmantena on Henri Haapamäki, joka koki Botniaringillä kauhunhetkiä moottorin leimahdettua liekkeihin kesken finaalin.

Haapamäki on kuitenkin vain pisteen päässä Perttulasta, joten mikäli auto on täysin kunnossa Jalasjärvellä, niin SRC-luokassa tullaan näkemään huima taistelu kilpailun voitosta.

Suomen mestaruus katkolla Autokrossi-luokassa

Juha Rytköselle ei ole löytynyt vielä haastajaa Autokrossi-luokassa, ja tästä on osoituksena 15 erävoittoa 15:sta mahdollisesta.

Maksimipistein sarjaa johtava Rytkönen on erittäin lähellä sinetöidä Suomen mestaruutensa jo Jalasjärvellä, mutta varmistelemaan hän ei kuitenkaan aio ryhtyä.

Toisella sijalla Autokrossi-luokassa on Joni-Pekka Rajala, joka metsästää tältä kaudelta kahta SM-mitalia. Rajala on 25 pistettä Rytköstä jäljessä, mutta toisesta sijasta tullaan käymään vielä hieno taistelu kauden loppupuoliskolla, sillä Tero Tukiainen kärkkyy ainoastaan pisteen päässä Rajalasta.

Jalasjärvellä nähdään mukana myös kauden kolmanteen osakilpailuun starttaava Crosskart-luokka sekä RX Academy-luokka, jolle tämä on vasta toinen esiintyminen Suomen radoilla tänä vuonna. Kausi heillä käynnistyi Ruotsin Höljesistä.

Aikataulu:

9:00 Alkuerät
n. 15:00 Semifinaalit
n. 16:30 Finaalit
n. 17:15 Palkintojenjako

Karting: Viikonloppuna heitetään jäähyväiset Valtteri Bottaksen kotiradalle

AKK / Anssi Vieruaho

10.8.2018 15.30

Kartingin SM-kauden neljänteen kisaviikonloppuun Lahdessa valmistaudutaan päättäväisin, mutta haikein mielin.

Toistaiseksi viimeiseksi radalla ajettavaan SM-kisaan ladataan järjestäjätaholta kaikki tarmo ja osaaminen.

Pippon kartingrata joutui kärsijäksi Lahden kaupungin kasvaessa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi.

Vuokrasopimuksen päättyminen sekä moottoritien laajeneminen tarkoittavat sitä, ettei kisan järjestämiselle löydy enää jatkossa tarvittavia fasiliteetteja.

Kilpailunjohtaja Risto Salonen kertoo kisajärjestäjien olevan nykytilanteesta harmissaan. Voivottelun sijaan tänä viikonloppuna kaikki panokset lyödään kuitenkin järjestelyihin ja niiden onnistumisen takaamiseen

– Kieltämättä tämä on haikeaa, sillä emme tiedä, milloin saamme seuraavat SM-kisat järjestettäväksemme. Radan 40-vuotisjuhlatkin olisivat kahden vuoden päästä, Salonen toteaa.

Viikonloppuna kuljettajien ja yleisön ei tarvitse taustalla piilevistä epävarmuustekijöistä välittää.

F1-tähti Valtteri Bottaksen kotiratanakin tunnettava Pippon rata on yksi kuljettajien suosikeista. Salonen kertoo sen nousevan vuosittain korkealle kuskien äänestäessä lempiradastaan Suomessa.

Salosen mukaan tämä ei ole mikään ihme. Rata tarjoaa kuljettajille runsaasti haasteita ja katsojillekin paljon jännitettävää.

OK Junioreiden ja OK:n lisäksi radalla kisataan viikonloppuna Rotax-sarjan viimeinen kisaviikonloppu.

Kun SM-sarjoista on jäljellä vielä kaksi kisaviikonloppua, ei mikään ole vielä ratkennut.

OK Junioreissa kärkipaikkaa pitää Matias Salonen 113 pisteellä, mutta Samuli Mertsalmi väijyy vain kahden pisteen päässä.

Atte Salmenautio (96 pistettä) ja Hugo Heinonen (92 pistettä) ovat myös vielä kyttäysasemissa mestaruutta ajatellen.

OK-luokassa Juho Valtanen johtaa sarjaa 112 pisteellään, mutta mitä tahansa voi vielä sattua. Sen on puolustava mestari saanut tälläkin kaudella todeta.

Mikäli epäonni iskee, ovat lähimmät haastajat Luka Nurmi (88 pistettä), Axel Saarniala ja Nikolas Pirttilahti (80 pistettä) valmiita iskemään.

Rattijuoppo törmäsi lapseen ja lastenrattaisiin, rattaissa 1-vuotias!

Clas von Bell

10.8.2018 13.15

Torstaina 9.8. kello 17 jälkeen tapahtui Haukiputaan Martinniemessä liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi 5-vuotiaaseen lapseen sekä lastenrattaisiin.

Törmäyksen voimasta 5-vuotias kaatui maahan ja loukkasi kättään. Lastenrattaissa ollut 1-vuotias ei loukkaantunut, lastenrattaista vääntyi rengas, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan henkilöauton keski-ikäinen mieskuljettaja poistui tapahtumapaikalta, mutta poliisi tavoitti hänet lähistöltä.

Poliisin hänelle suorittama puhalluskoe antoi tuloksen 2,05 promillea.

Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä ajoneuvorikkomukseen.

Kuljettajalla ei ole ajokorttia ja hänen kuljettamansa auto oli katsastamattomuuden vuoksi käyttökiellossa.