Koti Blogi Sivu 2178

Lauantaina vietetään Poliisin päivää

Poliisi

24.8.2018 15.15

Järjestyksessään kymmenettä Poliisin päivää vietetään lauantaina 25.8. kaikkien poliisilaitosten alueella. 

Päivän teemoina ovat tänä vuonna poliisin toimintavalmius ja ammattitaito. Lisäksi poliisilaitokset nostavat tapahtumissa esille omia paikallisia teemojaan kuten kyberturvallisuutta ja rekrytointia.

– Toimintavalmius on valittu teemaksi sen ajankohtaisuuden ja tärkeyden vuoksi. Turussa runsas vuosi sitten tapahtunut terroritekohan osoitti, että kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi poliisin toimintavalmiuden on oltava huippukunnossa jatkuvasti, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Ammattitaiton merkitystä ei hänen mielestään koskaan voi arvostaa liikaa. Sen takeena on tänä vuonna 100 vuotta täyttävä kansainvälisestikin arvostettu Poliisiammattikorkeakoulu.

– Keskustelemme luonnollisesti Poliisin päivässä kaikista kansalaisia askarruttavista asioista. Esimerkiksi liikenne ja katuturvallisuus, varsinkin omalla asuinalueella, ovat aina tärkeitä puheenaiheita, Kolehmainen sanoo.

Poliisin päivän tavoitteena on edistää poliisin paikallista, kasvollista näkymistä ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Tapahtumissa on hyvä tilaisuus kysyä suoraan poliisilta mieltä askarruttavista asioista.

Sivulta https://www.poliisi.fi/poliisin_paiva löytyy tarkempaa tietoa paikallisten tapahtumien aikataulusta ja sisällöstä.

F1: Vettel kärjessä Belgian GP:n ensimmäisissä harjoituksissa

Ferrari

Sebastian Vettel.

24.8.2018 13.50

Ferrarin Sebastian Vettel oli nopein Belgian GP:n ensimmäisissä harjoituksissa.

Toiseksi ajoi Red Bullin Max Verstappen ja kolmanneksi Mercedeksen Lewis Hamilton.

Verstappen jäi Vettelistä noin puolitoista kymmenystä ja Hamilton Vettelistä runsaat kolme kymmenystä.

Ferrarin Kimi Räikkönen oli neljänneksi nopein ja Mercedeksen Valtteri Bottas viidenneksi nopein.

Red Bullin Daniel Ricciardo oli kuudenneksi nopein.

Seuraavina tulevat Ocon, Hülkenberg, Perez, Sainz, Gasly, Grosjean, Leclerc, Ericsson, Hartley, Stroll, Magnussen, Norris, Sirotkin ja Vandoorne.

Bottaksella rangaistus

Harjoitusten aikana tiedotettiin myös, että Bottas saa melkoisen lähtöruuturangaistuksen moottorivaihdon takia.

Rangaistuksen myötä Bottas lähtee kisaan aivan hänniltä, riippumatta aika-ajojen tuloksesta.

Bottas saa seuraa Renaultin Nico Hülkenbergilta, joka sai samanlaisen rangaistuksen.

                                                                            Kier.
1    Sebastian Vettel     Ferrari       1:44.358    19
2    Max Verstappen     Red Bull        +0.151s    20
3    Lewis Hamilton     Mercedes       +0.318s    22
4    Kimi Räikkönen     Ferrari            +0.360s    17
5    Valtteri Bottas     Mercedes        +0.366s    25
6    Daniel Ricciardo     Red Bull       +1.200s    4
7    Esteban Ocon     Force India      +1.428s    22
8    Nico Hulkenberg     Renault       +1.593s    19
9    Sergio Perez     Force India        +1.811s    21
10    Carlos Sainz     Renault            +1.852s    19
11    Pierre Gasly     Toro Rosso       +1.942s    25
12    Romain Grosjean     Haas       +2.029s    20
13    Charles Leclerc     Sauber        +2.196s    20
14    Marcus Ericsson     Sauber      +2.199s    19
15    Brendon Hartley     Toro Rosso+2.574s    23
16    Lance Stroll     Williams             +2.607s    25
17    Kevin Magnussen     Haas         +2.654s    21
18    Lando Norris     McLaren          +3.006s    26
19    Sergey Sirotkin     Williams        +3.009s    23
20    Stoffel Vandoorne     McLaren  +3.094s    13

Kialle ja Mitsubishille jälleenmyyjä Raisioon

Antti Järveläinen

24.8.2018 12.35

Bergé Auto Nordics Oy laajentaa jälleenmyyntiverkostoaan Suomessa. Kian ja Mitsubishin myynnin ja huollon aloittaa syyskuussa Raisiossa Turun Auto-Center Oy.

Kia & Mitsubishi Center Raisio palvelee asiakkaita osoitteessa: Allastie 2. Ovet avautuvat Raisiossa 8.-9. syyskuuta ja avajaisia vietetään loppuvuodesta.

Berge Auto Nordics Oy on Kian ja Mitsubishin maahantuoja Suomessa. Sen emoyhtiö Bergé Automotion SL (Bergé Auto) on perinteinen espanjalainen perheyhtiö ja vahva globaali autoalan toimija.

Bergé Auto myy maailmanlaajuisesti vuosittain noin 130 000 ajoneuvoa, joista noin 40 000 on Kia-merkkisiä ja noin 30 000 Mitsubishejä.

Kian ja Mitsubishin jälleenmyyjänä Turussa jatkaa Delta Auto, jonka automyynti ja huolto palvelevat osoitteessa: Rieskalähteentie 71.

Kartingin MM-mitalisti rallicross-auton rattiin Kouvolassa

RallyX Nordic

Oliver Solberg.

24.8.2018 10.12

Rallycross Festival Kouvola on houkutellut useita kovatasoisia kuljettajia ottamaan mittaa toisistaan ja itsestään Tykkimäen moottoriradalle elokuun 25.-26. päivä.

Rallicrossin SM-sarjan päätöskilpailun lisäksi estradilla nähdään kovatasoinen RallyX Nordic -sarja. SuperCar-luokkaan ilmoittautuneiden vanhojen mestareiden lisäksi RX Academy -luokassa nähdään kansainvälisesti meritoitunut tähti, kun Juho Valtanen pääsee näyttämään kyntensä rallicross-auton ratissa.

Kartingin puolella viime vuonna MM-pronssia ajanut Valtanen odottaa innolla uutta haastetta.

– En itseasiassa ole ollut edes aiemmin paikalla rallicross-kisassa, mutta upean näköinen kontaktilaji on kyseessä. Kontaktia on ainakin enemmän kuin kartingin puolella. Uskon, että pystyn taistelemaan Kouvolassa hyvistä sijoituksista, toteaa 22-vuotias Valtanen.

RX Academy -luokassa kilpa-autona on kaikilla identtinen Renault Clio RS RX, mikä takaa tasaisen kamppailun nuorten, eteenpäin urallaan pyrkivien kuljettajien välillä.

16-vuotias superlahjakkuus

Kun puhutaan Rallycross Festival Kouvolan mielenkiintoisimmista kuljettajista, niin voitaneen nostaa esille vuoden 2003 rallin maailmanmestarin Petter Solbergin poika, vasta 16-vuotias Oliver. Hän on varmasti Kalle Rovanperän ohella yksi lupaavimmista rattitaitureista koko maailmassa.

Norjalainen ajaa isänsä entisellä MM-sarjan Citroen DS3 -SuperCarilla, ja on onnistuessaan erittäin vahvoilla voittotaistelua ajatellen.

Vaikka nuorukainen on kilpaillutkin vasta kaksi kautta rallin ja rallicrossin parissa, on menestystä tullut jo heti ensimmäisistä kilpailuista lähtien.

Latvian rallisarjasta palkintokorokesijoituksia on jo kasapäin, mutta myös rallicrossin pohjoismaisessa RallyX Nordic -sarjassa Solberg on yksi SuperCar-luokan suurimpia suosikkeja, kun tarkastellaan mestaruustaistelua.

Kilpailemisen Solberg aloitti kuitenkin jo kahdeksan vuotta sitten crosskartin ratissa, ja tuolloin hän nappasi mestaruudet lähes jokaisesta sarjasta, jossa kävi esittelemässä lahjojaan.

Kun RallyX Nordic -sarjan karavaani suuntaa viikonloppuna Tykkimäelle, on luvassa erittäin jännittävä, ellei jopa ratkaiseva kilpailu mestaruustaistelua ajatellen. 

Solberg on neljän ajetun osakilpailun jälkeen tasapisteissä sarjan kärkipaikalla yhdessä Thomas Bryntessonin kanssa.

Solbergilla on edessään normaalia kiireisempi viikonloppu, sillä ennen sunnuntain Rallycross Festivalia hän osallistuu perjantaina starttaavaan kaksipäiväiseen Latvian rallisarjan viidenteen osakilpailuun, Louna-Eesti Ralliin, joka ajetaan Virossa.

Tähän kun lisätään vielä kaikki suomalaiset SuperCar-luokan huippukuljettajat, jotka nuorukainen kohtaa Kouvolassa, ei hän usko pääsevänsä koitoksesta helpolla.

Lauantaina radalla nähdään SM-luokista Autokrossi, SRC ja Crosskart. 

Sunnuntaina vauhdissa ovat sekä kotimaiset että RallyX Nordicin SuperCarit sekä RX Academy ja niin ikään RallyX Nordicin Supercar Lites -luokka.

Autotoday 10 vuotta sitten: "Seat Ibiza on Saksan ekologisin auto"

Seat

23.8.2018 22.25

Tasan kymmenen vuotta sitten autojen ekologisuus oli hieman eri tasolla kuin tänä päivänä. Vuonna 2008 Seat Ibizan dieselmoottorin hiilidioksidipäästöt olivat 99 g/km.

Seat Ibiza on Saksan ekologisin auto

Saksassa on valittu vuoden ekologisin auto. Yhdistys Verkehrs-Club Deutschland valitsi voittajiksi Seat Ibiza Ecomotiven ja Volkswagen Polo Blue Motionin.

Arviossa otetaan huomioon autojen hiilidioksidipäästöjä. Seat Ibiza Ecomotiven hiilidioksidipäästöt ovat alhaisimmat segmentissään. Lukema 99 g/km mahdollistaa auton ostamisen Espanjassa ilman niin sanottua rekisteröintiveroa.

Ibizan 1,4-litraisen TDI-moottorin teho on 80 hevosvoimaa. Auto kuluttaa keskimäärin vain 3,8 litraa dieseliä sadalla kilometrillä.

Seat kaupallistaa paraikaa kolme Ecomotive-mallia. Ibizan lisäksi on tulossa Leon (119 g/km) ja Alhambra (159 g/km).

Juttu oli Autotodayssa 22.8.2008


Nokian Renkailta uusi talvirengas perävaunuille

Nokian Renkaat

23.8.2018 22.05

Nokian Renkaat tuo markkinoille uuden kuorma-autorenkaan, joka on suunniteltu erityisesti talviseen perävaunukäyttöön. 

Rengas on nimeltään Nokian Hakkapeliitta Truck T.

Uutuuden ominaisuuksiin kuuluvat uudet polveilevat urat, jotka Nokian Renkaiden mukaan parantavat itsepuhdistumista ja lumipitoa. 

Uudenlainen trapetsinmuotoinen lamellointi varmistaa pidon kuluneenakin. Rengas on helppo nastoittaa merkittyihin kohtiin.

Kun rengas asennetaan syksyllä, se soveltuu Nokian Renkaiden mukaan ympärivuotiseen käyttöön.

Nokian Hakkapeliitta Truck -sarjaan kuuluvat myös vetorengas Nokian Hakkapeliitta Truck D ja E sekä eturengas Nokian Hakkapeliitta Truck F2.

BMW esittelee uuden sukupolven Z4 Roadsterin

BMW

23.8.2018 21.25

Viime vuonna esitelty BMW Concept Z4 -konseptiauto toteutuu BMW Z4 M40i First Edition -tuotantomallina, joka esitellään Pebble Beachissä, Kaliforniassa.

Keula ulottuu pitkälle etuakselin taakse, ja suuret ilmanottoaukot sekä takaluukkuun integroitu voimakas spoileri ovat aitoa urheiluautomuotoilua. Ohjaamo on sijoitettu keskelle autoa.

19-tuumaiset alumiinivanteet ovat kaksiväriset ja tuplapuolaiset. BMW Z4 M40i First Edition -erikoismallin ulkovärinä on metallinhohtoinen Frozen Orange -mattaväri.

Avokattoisen ja kaksipaikkaisen BMW Z4:n matala painopiste, leveä raideleveys ja täydellinen 50:50 painojakauma korostavat klassisen roadsterin tunnusmerkkejä.

BMW Z4 M40i First Editionissa on erittäin tehokas kuusisylinterinen moottori (250 kW/340 hv), urheilujousitus, sähkösäätöiset iskunvaimentimet, M Sport -jarrujärjestelmä ja elektronisesti ohjattu M Sport -tasauspyörästö. BMW Z4 M40i kiihtyy nollasta sataan 4,6 sekunnissa.

Led-ajovalot on asetettu pystysuuntaisesti ja kaukovalot mukautuvat ajotilanteen mukaan. Tuulilasinäyttö heijastaa ajon kannalta tärkeimmät tiedot suoraan kuljettajan näkökenttään, joten kuljettaja näkee ne kääntämättä katsettaan liikennetilanteesta ja tiestä.

Mittariston lisäksi kojelaudassa on toinen näyttö joka toimii yksiöitävänä hallintapaneelina auton toimintojen ohjaamiseen.

Sisustuksessa on käytetty mustaa Vernasca-nahkaa ja koristetikkauksia. Sähkösäätöisissä urheiluistuimissa on muistitoiminto.

BMW Z4 M40i First Edition -erikoismalli on maistiainen uudesta roadster-sukupolvesta.

BMW julkistaa muut moottorivaihtoehdot ja tekniset innovaatiot syyskuussa. Autonäyttelyissä uusi BMW Z4 esiintyy ensimmäisen kerran Pariisissa 4.–14.10.2018, ja mallin myynti aloitetaan keväällä 2019.

BMW Z4 M40i First Edition
Moottorin teho: 250 kW/340 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 7,1–7,4 l/100 km
CO2-päästöt*: 162–168 g/km

*Kulutus- ja päästölukemiin vaikuttaa valittu rengastyyppi.

Fortum avasi tänään Ruotsin ensimmäisen sähköautojen suurteholatauspisteen

Fortum

23.8.2018 20.05

Fortum Charge & Drive avasi tänään Kristinehamniin Ruotsin ensimmäisen sähköautojen suurteholatauspisteen.

Latauspiste on osa Fortumin rakentamaa sähköautojen suurteholatausverkostoa Oslon, Tukholman ja Helsingin välillä, todetaan Fortumin tiedotteessa.

Norjan ensimmäinen suurteholatauspiste avattiin Oslon ulkopuolelle kuluvan vuoden huhtikuussa, ja rakennusprojekti saadaan päätökseen vielä myöhemmin tänä syksynä, kun Suomen ensimmäinen suurteholatauspiste avataan Lohjan ABC-huoltoasemalle yhteistyössä Suur-Seudun Osuuskaupan kanssa.

Suurteholatausasemat mahdollistavat lataamisen 150–350 kilowatin teholla, kun nykyiset pikalatauspisteen pystyvät 50 kilowatin tehoon.

Suurteholatausverkoston avulla uusimmilla sähköautomalleilla, joiden toimintasäde on yli 300 km, voidaan ajaa Helsingistä Osloon yhtä nopeasti kuin polttomoottoriautoilla.

– Fortum Charge & Drive aloitti toimintansa vuonna 2010 tavoitteenaan rakentaa pikalatausasemien verkosto pohjoismaisten pääkaupunkien välille. Nyt olemme edelläkävijänä tekemässä saman suurteholatausasemien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköautoilijat voivat nyt todella hyödyntää uuden sukupolven autojaan pitkän matkan autoilussa, Fortum Charge & Drive -verkostosta Suomessa vastaava Tero Era sanoo.

Pohjoismaiseen Fortum Charge & Drive -verkostoon kuuluu jo yli 2 000 laturia eli noin 4 000 latauspistettä. Pikalatureita verkostossa on noin 700. Suomessa sähköautoilijoiden käytössä on jo yli 500 latauspistettä.

Scanian keskeytyksissä olleen V8-moottorin tuotanto käynnistyi jälleen

Scania

23.8.2018 19.25

Scania on aloittanut V8-moottoreiden ruuhkautuneen tilauskannan purkamisen. Tilauskanta kasvoi, kun kuorma-auto- ja merimoottoreita ei väliaikaisesti pystytty toimittamaan V8-moottorilohkoja valmistaneessa tehtaassa olleen pitkittyneen lakon vuoksi.

– Tämä on luultavasti pahin katkos vuosikymmeniin yhtiömme tuotteiden toimituksissa, sanoo Scania Trucksin johtaja Alexander Vlaskamp.

– Haluan kiittää asiakkaitamme suuresta kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä, jota he ovat osoittaneet tämän hirvittävän tilanteen aikana. Me Scanialla teemme nyt kaikkemme voidaksemme palauttaa tilanteen normaaliksi ja tarjota V8-kuorma-autoja ja -moottoreita mahdollisimman pian.

Scania on nyt turvannut rajoitetut, mutta säännöllisesti tapahtuvat moottorilohkotoimitukset, jotka ovat Ruotsin Södertäljessä rakennettavien V8-moottoreiden perusta.

Tämän suuruusluokan tuotantohäiriö aiheuttaa kuitenkin kaikenlaisia ​​logistisia haasteita ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin kasautunut tilaus- ja toimituskanta saadaan puretuksi.

– Epävarmuustekijöitä on vielä ja kestää muutaman viikon, ennen kuin olemme saaneet kokonaiskuvan tilanteesta. Tämän jälkeen alamme lisätä tuotantoamme, Vlaskamp vahvistaa.

Tuotanto on jo käynnistynyt ja lisäämme sitä vähitellen. Tavoitteenamme on vahvistaa lähiviikkojen aikana tarkka toimitusaikataulu olemassa oleville tilauksille. Valitettava tilanne osui ajankohtaan, jolloin olimme erittäin kiireisiä uusien V8-moottoreiden valmistuksessa. Voin vain syvästi pahoitella, että tämä tapahtui Scanian uskollisille asiakkaille.

Scanian uuden kuorma-autosukupolven V8-moottorit sekä Scanian teollisuus- ja merimoottorit valmistetaan Södertäljessä.

Kuorma-autojen moottorimallisto koostuu neljästä erillisestä versiosta, joiden teho vaihtelee 520 hevosvoimasta 730 hevosvoimaan, merimoottoreissa jopa yli 1 150 hevosvoimaan.

Scanian ensimmäinen 350 hv: n V8-moottori lanseerattiin vuonna 1969, ja moottori täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

 

VTT:n robottiauto Martti keskustelee nyt 5G-yhteyden avulla

VTT

23.8.2018 16.05

VTT ja Nokia ovat yhdessä toteuttaneet robottiauto Marttiin 5G-yhteyden, jonka ansiosta auto voi havaita yhä kauempana olevat kohteet ajoympäristössään ja lähettää omia havaintojaan tiedoksi muille autoille, todetaan VTT:n tiedotteessa.

Martti ottaa samalla askeleen kohti turvallisempaa ajamista. Myös tielläliikkujien liikenneturvallisuus paranee, kun 5G-teknologiaan perustuvat uudet ratkaisut ja palvelut saadaan laajemmin käyttöön.

VTT koordinoi parhaillaan menossa olevaa 5G-Safe-projektia, jossa pilotoitavia uusia ratkaisuja viimeistellään jo saatujen kokemusten ja tulosten pohjalta. Lisäksi projektissa analysoidaan 5G-teknologian rajoitteita ja ideoidaan uusia mahdollisuuksia.

– Robottiauto Martissa on hankkeessa testattu Nokian 5G-radiolinkkiä, jonka välityksellä ajoneuvo lähettää havaintojaan nopean 5G-linkin yli palvelimelle prosessoitavaksi. Havaintodatan pohjalta voidaan tarkastella teiden kuntoa ja vallitsevia olosuhteita sekä muuttaa auton käyttäytymistä niiden pohjalta, kertoo robottiautotiimin Matti Kutila.

– Nyt rakennettu 5G-yhteys on merkittävä edistysaskel kohti tulevaisuuden ajoneuvopalvelujen kehitystä ja testausta 5G-laitteilla, joita odotetaan kaupallisesti saataville vuoden 2019 kuluessa, korostaa 5G-Safe-hankkeen projektipäällikkö Tiia Ojanperä.

5G-teknologiaan perustuvat uudet palvelut liittyvät tiesääpalveluihin, teiden kunnossapitoon, automaattiajamiseen ja ajoneuvojen väliseen nopeaan 3D-näkymien välittämiseen.

Uusilla ajoneuvoverkkoratkaisuilla ja niiden mahdollistamilla paikallisilla tiesää- ja tieturvallisuuspalveluilla tuetaan VTT:n mukaan kuljettajien, teiden ylläpitäjien ja automaattiautojen hallintajärjestelmiä. Ne eivät edellytä autoilijalta ajonaikaisia toimia, vaan tietojen keräys ja varoitusten lähettäminen käyttäjille tapahtuvat automaattisesti.

5G:n mahdollistamat uudet tieturvallisuuspalvelut lisäävät VTT:n mukaan sekä ihmisten että yhteiskunnan hyvinvointia. Tämä näkyy liikenneturvallisuuden parantumisena ja onnettomuuksien vähenemisenä sekä liiketoiminta- ja kustannushyötyinä, kun eri osapuolten, kuten teiden ylläpidon, toiminnot ja valvonta automatisoituvat.