Koti Blogi Sivu 2158

Poliisi takavarikoi kortittoman naisen auton

Clas von Bell


15.9.2018 10.45

    

Poliisi tapasi Jokioisissa 23-vuotiaan kortittoman naisen kuljettamassa henkilöautoa kahdesti tunnin sisällä perjantai-iltapäivällä.

Jälkimmäinen kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli naiselle jo 21. kerta vuoden sisällä, kun hän jäi siitä kiinni.

Poliisi takavarikoi naisen auton.

WRC: Aamun ensimmäinen pätkä Turkissa muutti taas kärjen järjestystä

Hyundai Motorsport

Thierry Neuville.

15.9.2018 10.13

 

Turkin rallin aamun ensimmäinen erikoiskoe oli turmiollinen Hyundain kärjessä ajaneelle Theirry Neuvillelle. Auton vasemman etupyörän iskunvaimentimen kiinnitys petti, ja he joutuivat hidastamaan erikoiskokeen aikana.

Neuville putosi yhdeksänneksi ja eroa kärkeen tuli yli 3,5 minuuttia.

Neuville ja hänen kartanlukijansa yrittävä korjata autoa tilapäisesti, koska vielä on kaksi erikoiskoetta, ennen kuin auton saa huoltoon.

He menettävät joka tapauksessa paljon aikaa, mutta tavoitteena on pysyä mukana kisassa.

Kärkeen nousi nyt Neuvillen pahin kilpailija MM-taistossa, Fordin Sébastien Ogier.

Toisena ajaa Hyundain Andreas Mikkelsen, mutta hän on jo Ogierista 25,5 sekuntia.

Kolmantena oleva Toyotan Jari-Matti Latvala on Mikkelsenistä 20,4 sekuntia.

Latvalan tallikaveri Ott Tänak on neljäntenä, 8,2 sekuntia Latvalan perässä.

Suomalaisista Toyotan Esapekka Lappi on kuudentena ja Fordin Teemu Suninen kahdeksantena. Suninen on vain 0,9 sekuntia Citroënin Craig Breenistä.

Turkin MM-rallin tilanne erikoiskoe 8 jälkeen

1.    S. OGIER           2:19:48.2    Ero kärk.
2.    A. MIKKELSEN        +25.5     +25.5
3.    J. LATVALA              +20.4     +45.9
4.    O. TÄNAK                  +8.2     +54.1
5.    H. PADDON           +20.4     +1:14.5
6.    E. LAPPI                 +29.5     +1:44.0
7.    C. BREEN               +41.8     +2:25.8
8.    T. SUNINEN            +0.9     +2:26.7
9.    T. NEUVILLE      +1:05.6     +3:32.3

Nissan mukaan formula-talliin

Nissan


14.9.2018 22.10

    

Nissan vahvistaa kumppanuuttaan e.dams:in kanssa hankkimalla osuuden mestaruuksia voittaneesta kilpa-autotallista juuri ennen Nissanin ensiesiintymistä täyssähköisten kilpa-autojen Formula E -sarjassa.

Nissan on ensimmäinen japanilainen autonvalmistaja, joka osallistuu innovatiiviseen Formula E –sarjaan.

Ranskan Le Mansissa majaansa pitävän e.dams-organisaation yksi perustajista on tallipäällikkö Jean-Paul Driot

Organisaatio kehittyi aikanaan Damsista, joka on jo 30 vuoden ajan ollut yksi johtavista kilpa-autotalleista eurooppalaisissa formula- ja autourheilusarjoissa.

Edellisen kumppanuuden aikana Nissanin allianssiyrityksen Renault’n kanssa e.dams voitti tallimestaruudet Formula E –mestaruus-sarjassa kolmella ensimmäisellä kaudella. Sillä on myös ennätyksellisesti eniten voittoja ja paalupaikkoja.

Nissan ja e.dams ovat aloittaneet täysin uuden ”Gen2” Formula E –auton testauksen. Autoon tehdyt parannukset lisäävät auton tehoa ja toimintamatkaa. Autoa ei siten tarvitse enää vaihtaa kesken kisan, toisin kuin neljällä ensimmäisellä kilpailukaudella.

Suomen vanhimmassa autourheilusarjassa mukana yli 150 kilpailijaa

Pekka Virtanen

Teemu Lehtinen ja Jussi Kokko.


14.9.2018 22.10

    

Suomen vanhimmassa autourheilusarjassa, 60-luvulta alkaen yhtäjaksoisesti pyörineessä Kanta-Hämeen autosuunnistussarjassa, ajettiin kesän aikana yhdeksän osakilpailua.

Sarjaan osallistui yli 150 eri kilpailijaa, ja sarjassa tehtiin yhteensä lähes 330 parisuoritusta.

Aloittelijaluokan ylivoimaisiksi mestareiksi ajoivat tuusulalaiset Teemu Lehtinen ja Jussi Kokko, jotka voittivat seitsemän ajamistaan kahdeksasta kisasta.

Koska kilpailijan kuusi parasta suoritusta laskettiin hänen loppupisteisiinsä, E-luokan mestaruus matkasi Tuusulaan maksipistein.

Kakkoseksi aloittelijaluokassa sijoittuivat Timo Mannila ja Timo Pekurinen ja kolmanneksi Valtteri Mäkelä ja Mikko Winsten.

C-luokan mestaruuden jo ennen päätöskisaa varmistaneet vantaalaiset Janne Haaparanta ja Jussi Pasanen sijoittuivat päätöskisassa toiseksi ja ratkaisivat samalla himmeämpien mitalisijojen kohtalon.

Päätöskisan väliin jättäneet tamperelaiset Harri Kivimäki ja Jani Joensuu säilyttivät toisen sijansa, sillä Lopen UA:n Mikko Alitalo ja Johanna Erämaja olisivat tarvinneet yhden pisteen enemmän noustakseen Kivimäen ja Joensuun ohi.

Myös B-luokan mestaruus ratkesi jo ennen sarjapäätöstä. Mestaruuteen ajaneet Hyvinkään UA:n Jani Muhli ja Antti Niemelä jäivät sarjapäätöksessä toiseksi, kun voittoon suunnistivat Riihimäen UA:n Mika ja Eemi Salo.

14-vuotiaan Eemin luotsaama Salojen autokunta nousi voitolla B:n hopealle ohi toisen isä-poikaparin eli Raul ja Jarno Kotajärven (Oulu/Espoo).

Ylimmän MA-luokan sarjamestariksi ajoi HeiUA/KangUA-pari Raimo VennolaJari Kulmala.

Sarjan yhdeksän järjestäjäseuran kesken käydyn seurakilpailun voitti Lopen Urheiluautoilijat.

 

Mercedekselle jättikauppa Yhdysvalloissa

Daimler

Amazon on Yhdysvalloissa ostanut 20 000 Sprinter-pakettiautoa.

14.9.2018 21.45

 

 

Kolmannen sukupolven Mercedes-Benz Sprinter on kiinnostanut pohjoisamerikkalaisia asiakkaita poikkeuksellisen paljon.

Mercedes-Benz Vans on solminut toimitussopimuksen peräti 20 000 uudesta Sprinteristä verkkoyhtiö Amazonille.

Yhtiön tunnuksilla varustettuja autoja käyttävät kuriiri- ja jakeluyhtiöt, jotka ovat mukana Amazonin Delivery Service Partner -palvelussa.

Palvelun suosio on kasvanut niin vauhdikkaasti, että Amazon päätyi laajentamaan alkuperäistä kalustotilaustaan Mercedes-Benziltä.

Uudet Sprinterit valmistetaan Mercedes-Benzin uudessa tuotantolaitoksessa Charlestonissa Yhdysvalloissa.

Päätös tehdasinvestoinnista tehtiin maaliskuussa 2015, ja se on luomassa kaupunkiseudulle 600 uutta työpaikkaa. Koko tehtaan työntekijämäärä nousee 1 300:aan vuoden 2020 loppuun mennessä.

Scanialta järjestelmä, joka osaa automaattisesti säätää auton toimintoja sijainnin mukaan

Scania

Scania Fleet Management -järjestelmässä Scania Zonen avulla on helppoa säätää ajoneuvon asetuksia tietyillä alueilla, joilla sovelletaan erityisiä ehtoja ja sääntöjä, esimerkiksi tiettyinä kellonaikoina tai viikonpäivinä. Tämä tukee kuljettajaa automaattisesti.

14.9.2018 20.50

 

 

Scania Zone on sijaintipohjainen palvelu ajoneuvon automaattiseen säätöön, joka auttaa kuljettajia noudattamaan liikennesääntöjä ja ympäristömääräyksiä, mahdollistaa kuorma-autojen ympäristöystävällisen käytön ja parantaa kansalaisten turvallisuutta.

Scania Zone on Scania Fleet Management -palvelun valinnainen lisäosa.

Sen avulla kukin asiakas voi linkittää säännön (esim. ”Enimmäisnopeus 15 km/h”) esimääritetylle geofence-vyöhykkeelle. Kun ajoneuvo tulee vyöhykkeelle, se ottaa säännön automaattisesti käyttöön.

Sääntö voi olla informatiivinen, jolloin kuljettaja saa siitä ilmoituksen, tai vapaaehtoinen, jolloin ajoneuvon käyttäytyminen muuttuu, mutta kuljettaja voi ohittaa säännön.

Vyöhykkeet voivat olla laajoja maantieteellisiä alueita tai rajatumpia osioita tietyllä tieosuudella.

Samalle alueelle voidaan määrittää erilaisia vyöhykkeitä, jotka voivat olla myös päällekkäisiä.

Ne voidaan määrittää myös olemaan voimassa vain tiettyinä aikoina, esimerkiksi öisin. Kun kuorma-auto poistuu vyöhykkeeltä, se palaa taas normaaliin toimintaan.

Scania Fleet Management -järjestelmässä Scania Zonen avulla on helppoa säätää ajoneuvon asetuksia tietyillä alueilla, joilla sovelletaan erityisiä ehtoja ja sääntöjä, esimerkiksi tiettyinä kellonaikoina tai viikonpäivinä. Tämä tukee kuljettajaa automaattisesti.

Monet Euroopan kaupungit ovat ottamassa käyttöön erilaisia vyöhykkeitä, joilla pyritään parantamaan ilmanlaatua tai turvallisuutta tai vähentämään liikenneruuhkia.

Käytettävissä ovat alusta lähtien muun muassa seuraavat toiminnot: nopeusrajoitus, alhaiset päästöt (esim. pakokaasujen nollapäästöt hybridiajossa); alhainen melutaso (ajo sähkökäytöllä) ja yleisen päällirakenteen (esim. pyörivän varoitusvalon päällekytkentä ajettaessa koulun pihaan). 

Nämä ovat vain joitakin esimerkkejä mahdollisuuksista, jotka ovat tulevaisuudessa saatavilla erilaisissa sovelluksissa.

Toyota järjestää lauantaina Instagram-tempauksen Aygo-mallilla

Toyota

14.9.2018 19.59

 

Tempauksen päätähtenä on Aygo x-cite, ja ohjaajina kaksi Instagram-vaikuttajaa: Veronica Verho (@mariieveronica) ja Hermanni Hyyryläinen (@ihanahermanni).

He tuovat uuden Aygon esille reaaliaikaisesti Instagramissa.

Instagram-postaukset siirtyvät sosiaalisesta mediasta 41 digitaaliseen ulkomainospintaan Helsingin keskustassa.

Tänä vuonna uudistunut Toyota Aygo on Toyotan malliston pienin auto ulkomitoiltaan.

Digitaalisissa mainosnäytöissä pyörii ainoastaan Verhon ja Hyyrylläisen tuottamaa Instagram-sisältöä kello 13–16.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun sosiaalisesta mediasta siirretään sisältöä suoraan ulkomainontaan.

Verhon ja Hyyryläisen koeajo tapahtuu lauantaina Helsingin keskustan alueella, joten ulkomainonnan ohella heidät voi nähdä kaupungilla Aygo x-cite -mallin ratissa.

Verho ja Hyyryläinen suorittavat koeajonsa aikana erilaisia tehtäviä ja testaavat uuden Aygo-mallin ominaisuuksia.

F1: Kimi Räikkönen oli nopein Singaporen toisissa harjoituksissa

Ferrari

Kimi Räikkönen.

14.9.2018 17.27

    

Ferrarin

Kimi Räikkönen

oli nopein Singaporen illan harjoituksissa. Hän löi toiseksi tuleen Mercedeksen

Lewis Hamiltonin

0,011 sekunnilla.

Kolmanneksi nopein oli Red Bullin Max Verstappen. Hän jäi Räikkösestä 0,522 sekuntia.

Seuraavina tulivat Red Bullin Daniel Ricciardo, Mersun Valtteri Bottas, Rernaultin Carlos Sainz, Haasin Romain Grosjean, McLarenin Fernando Alonso ja Ferrarin Sebastian Vettel.

Kolmannet harjoitukset ajetaan lauantaina.

Singaporen GP:n toiset harjoitukset

                                                                             Kier.
1    Kimi Räikkönen     Ferrari          1:38.699    35
2    Lewis Hamilton     Mercedes        +0.011s    20
3    Max Verstappen     Red Bull          +0.522s    28
4    Daniel Ricciardo     Red Bull          +0.610s    33
5    Valtteri Bottas     Mercedes           +0.669s    33
6    Carlos Sainz     Renault                  +1.575s    36
7    Romain Grosjean     Haas             +1.685s    33
8    Fernando Alonso     McLaren       +1.760s    31
9    Sebastian Vettel     Ferrari           +1.934s    12
10    Nico Hulkenberg     Renault       +1.969s    35
11    Sergio Perez     Force India        +2.075s    30
12    Marcus Ericsson     Sauber        +2.113s    37
13    Esteban Ocon     Force India     +2.171s    33
14    Charles Leclerc     Sauber         +2.363s    37
15    Kevin Magnussen     Haas        +2.455s    32
16    Stoffel Vandoorne     McLaren  +2.465s    32
17    Brendon Hartley     Toro Rosso +2.843s    38
18    Pierre Gasly     Toro Rosso         +2.916s    36
19    Lance Stroll     Williams              +3.442s    17
20    Sergey Sirotkin     Williams        +3.482s    36

WRC: Esapekka Lappi pääsi hyvään vauhtiin Turkin rallin päivän viimeisellä pätkällä

TGR

14.9.2018 17.13

 

Toyotan Esapekka Lappi oli toiseksi nopein Turkin MM-rallin perjantain viimeisellä erikoiskokeella.

Lappi hävisi kärkiajan ajaneelle tallikaverilleen Ott Tänakille 2,6 sekuntia.

Perjantain jälkeen kärjessä ajaa Hyundain Thierry Neuville ja toisena on Fordin Sébastien Ogier. Miesten välinen ero on vain 0,3 sekuntia.

Kärjessä ollut Hyundain Andreas Mikkelsen putosi päivän viimeisellä erikoiskokeella kolmanneksi. Hän on Ogierin perässä 2,3 sekuntia.

Toyotan Jari-Matti Latvala on neljäntenä, 16,3 sekuntia kärjestä.

Latvalan tallikaveri Ott Tänak nousi viidenneksi ja on Latvalan perässä 15,6 sekuntia.

Lappi on seitsemäntenä, mutta kuudentena olevaan Hyundain Hayden Paddoniin on vain 1,7 sekuntia.

Fordin Teemu Suninen on perjantain jälkeen yhdeksäntenä, yli minuutin kärjestä.

Lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Turkin MM-rallin tilanne erikoiskoe 7 jälkeen

1.    T. NEUVILLE     1:52:28.2    Ero kärk.
2.    S. OGIER                  +0.3     +0.3
3.    A. MIKKELSEN         +2.3     +2.6
4.    J. LATVALA            +13.7     +16.3
5.    O. TÄNAK             +15.6     +31.9
6.    H. PADDON           +3.2     +35.1
7.    E. LAPPI                 +1.7     +36.8
8.    C. BREEN             +13.3     +50.1
9.    T. SUNINEN         +12.8     +1:02.9

Toyota esittelee kaksi Yaris-uutuutta Pariisin autonäyttelyssä

Toyota

14.9.2018 16.56

Pariisin vuoden 2018 autonäyttely tuo näytille kaksi Yaris-uutuutta.

Päivänvalon, tai pikemminkin näyttelyn valokeilan näkee niin Toyota Gazoo Racingista ja Yaris GRMN-mallista alkunsa saanut Yaris GR Sport sekä kolmannen sukupolvensa myötä teini-iän taakse jättäneen mallin Y20 Edition -erikoismalli.

Yaris GR Sport on ensimmäinen GR Sport -malli Euroopassa

Rajoitettuna eränä valmistetun Yaris GRMN -mallin inspiroima Yaris GR Sport tähtää isompaan ajamisen nautintoon Toyotan malliston erittäin houkuttelevassa hintaluokassa.

Pariisin autonäyttelyssä ensiesittelynsä saava malli saapuu Suomeen keväällä 2019. Malli on ensimmäinen GR Sport -malli Euroopassa.

Yaris GR-S on esimerkki Toyota Gazoo Racingin menestyksestä eri autourheilun kilpasarjoissa, ja miten tuo menestys tuodaan kaikkien ulottuville.

Toyotan päätös palata WRC-rallisarjaan kaudelle 2017 sai aikaan Yaris GRMN -mallin, minkä rajallinen 400 kappaleen erä myytiin loppuun äärimmäisen nopeasti.

Uusi Yaris GR Sport tuo Gazoo Racingin sielun Yaris-malliston ytimeen tuottaen enemmän ajamisen hauskuutta ja urheilullisempaa ulkonäköä.

GRMN:n innoittamat muutokset keskittyvät jousitukseen muun muassa Sachs Performance -iskunvaimentimien ja jäykemmän kallistuksenvakaajan kautta. Auto kulkee normaaliin Yarisiin verrattuna 11 mm matalammalla ja pyörän sekä lokasuojan välinen rako vähenee 18 mm:llä.

Mustat 17 tuuman kevytmetallivanteet ovat saatavilla vain GR Sport -malliin, mutta rengastus on sama kuin GRMN-mallissa: Bridgestone Potenza RE50 205/45R17. Erityisen tarkan suunnittelun avulla auton massa kasvaa normaalimalliin verrattuna alle viisi (5) kg.

GR Sport -malli on aina viisiovinen ja saatavilla Yarisin 1,5-litraiseen polttomoottoriin perustuvalla hybridivoimalinjalla.

Ulkodesign noudattelee Yaris GRMN -mallin linjaa: musta katto haineväantennilla sekä takailmanohjain. Kylkilistat ovat kiiltomustat ja etusäleikkö sekä sumuvalojen kehykset mustat.

Ajovalot ovat vain GR Sport -mallille varatut, mustilla yksityiskohdilla ehostetut. Takaikkunoiden tummennus ja GR-mallimerkinnät ovat vakioina, lisävarusteena etu- ja takapuskuriin on saatavilla punaiset tarrat antamaan erityisen silauksen sporttiselle ulkonäölle.

Sisätiloissa Gazoo Racingin vaikutus on erittäin selkeästi näkyvillä muun muassa ultrasuede-verhoilluissa GR-etuistuimissa.

Kun kuljettaja painaa käynnistyspainiketta, mittariston monitoiminäyttö herää eloon GR-logon kera.
Jotta suorituskykyisestä autosta saadaan kaikki ilo irti, on GR Sport -malleissa sama, pienikokoinen ohjauspyörä kuin Yaris GRMN-mallissa.

Urheilullista tunnelmaa korostetaan niin mustalla sisäkatolla, satiinikromatuilla yksityiskohdilla kuin hopeareunuksisilla GR-lattiamatoilla.

Toyota Yaris Y20 Edition

Toyota Yaris viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan, sillä ensimmäisen sukupolven Yaris esiteltiin juuri Pariisin autonäyttelyssä 1998.

Kahden vuosikymmenen ja kolmen mallisukupolven myötä Yaris on löytänyt oman paikkansa Toyotan parhaiten myyvänä mallina Euroopassa. Yaris myös rakennetaan Euroopassa, tarkemmin Valenciennes-nimisellä paikkakunnalla Ranskassa.

Tänä vuonna Yarisin uutuutena on muun muassa älypuhelinintegraatio.

Vuodenvaihteessa 2019 Suomeen rantautuva Y20 Edition -malli on saatavilla samalla kullan sävyisellä metallivärillä kuin 1998, mutta modernin mausteen siihen tuo kaksivärisyys tummanharmaan katon kautta.

Kaksiväriset autot ovat saatavilla hopean, helmenvalkoisen tai mustan sekä aiemmin mainitun tummanharmaan katon yhdistelmällä. Myös normaalit värit löytyvät mallin väripaletista.

Tummanharmaata käytetään reilusti auton ulkodesignissa. Tummanharmaat kylkilistat, etusäleikkö, ulkopeilien kuoret, sumuvalojen kehykset sekä 16 tuuman kevytmetallivanteet koneistettuine ehosteineen sävyttävät auton ulkonäköä yhdessä haineväantennin, takaikkunoiden tummennuksen ja Y20-mallimerkintöjen kanssa.

Samaa, hyväksi havaittua väriä käytetään myös sisätiloissa. Esimerkiksi keskikonsoli ja verhoilukangas ovat saaneet uutta väriä pintoihinsa, ja satiinikromatut yksityiskohdat kuten tuuletussuulakkeiden sekä kaiuttimien kehykset, mittarien ulkokehät antavat sopivan arvon Y20-mallimerkinnälle kojetaulussa.

Uusi multimediajärjestelmä

Yaris Y20 Edition -mallin multimediajärjestelmä haluaa mahdollistaa älypuhelimien ja auton saumattoman integraation. Tämä tänä päivänä tuiki oleellinen varuste mahdollistaa erilaisten mobiiliapplikaatioiden käytön ajon aikana suoraan multimediakeskuksen kosketusnäytöltä.

Järjestelmässä on selkeä ja yksinkertainen toteutus, mikä tekee siitä helppokäyttöisen. Sitä voidaan hyödyntää esim. puhekomennoilla ja navigoinnilla, ja mobiililaitteista totutut pyyhkäisy- ja muut kosketusnäyttötoiminnot kuuluvat myös järjestelmän ominaisuuksiin.