Koti Blogi Sivu 2153

Päivän automainos: ”Nyt tarkkana, autoilija! Voiteluöljy meille suomalaisille.”

Kuva: CvB

Suomalainen Keskon öljy-yhtiö Kesoil on ollut kuopattuna jo yli 20 vuotta.

Yhtiö aloitti toimintansa jo vuonna 1949 ja lakkautettiin 1995, kun Kesoil-asemat muuttuivat Neste-merkkisiksi asemiksi.

Vuonna 1978 Kesoil toi omat öljyt markkinoille. Öljyt perustuivat Gulfin öljyihin ja Neste Oy hoiti Suomessa laadunvalvonnan.

Mainoksen ilmestymisen aikaan elettiin vielä aikaa, jolloin synteettinen moottoriöljy oli vasta tulollaan.

Katso myös: Päivän automainos: Ajattele talvea.

Mainoksessa todetaan muun muassa: ”Useimmissa tapauksissa perinteisten öljyjen voiteluominaisuudet riittävät mainiosti, tänäkin päivänä. Mutta erityisen vaativissa oloissa synteettinen öljy näyttää parhaat puolensa. Esimerkiksi kovilla pakkasilla moottorin käynnistyvyys paranee huomattavasti.”

Kesoilin öljyvalikoima oli melko kattava.

”Eri käyttökohteissa öljyltä vaaditaan erilaisia ominaisuuksia. Siksi yksi ja sama öljy – hyväkään – ei sovellu mihin tahansa.

Kesoil-valikoima on varsin monipuolinen jo syntyessään. Siitä on helppo valita varma voitelu eri käyttötarkoituksiin – moottorisahasta maansiirtokoneeseen, moposta kilpa-autoon.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 16/1978.

Ratakuorma-autoilu: Mika Mäkinen pääsi Brands Hatchin viikonloppuna kerran palkintopallille

Kuva: Ian Jarvis.

Britannian avoimen ratakuorma-autojen BTRC (British Truck Race Championship) -sarjan hallitseva mestari Mika Mäkinen ajoi Brands Hatchin moottoriradalla kauden viimeisen kilpailuviikonlopun ensimmäisessä startissa kolmanneksi.

Toisessa startissa Mad-Croc Racingin suomalaiskuljettaja oli neljäs.

Viikonlopun kolmas startti päättyi teknisen vian takia keskeytykseen.

Mäkisen Sisua ei saatu viikonlopun viimeisen lähtöruudukkoon, joten se jäi suomalaiskuljettajalta ajamatta.

– Aika-ajossa kävi huono tuuri. Neljän ensimmäisen kierroksen aikana rata oli kuiva, jonka jälkeen se kostui. Hyvä aika olisi pitänyt ajaa heti. Mutta ruudusta 10 nousu kolmanneksi oli hyvä tulos. Toiseen lähtöön starttasin ruudusta 13 ja nousin neljänneksi. Se oli myös ihan OK kisa.

Mäkisen ongelmat alkoivat viikonlopun kolmannessa startissa kuuden ajetun kierroksen jälkeen.

– Vesipumppu rupesi vuotamaan ja moottorin lämmöt nousivat nopeasti. Keskeytin, sillä moottoria oli turha hajottaa. Viimeinen startti jäi samasta syystä ajamatta.

Mäkinen oli tyytyväinen Sisunsa uuteen perään ja aikaisempaa tiuhempaan perävälitykseen.

– Sisuun vaihdettiin uusi perä ja samalla tiuhempi välitys. Se oli ihan onnistunut kokeilu. Mutta auto oli koko viikonlopun jotenkin tuhnun tuntuinen. Säädimme polttoaineen syöttöä täällä pienemmälle. Viimeiseen lähtöön lisäsimme syöttöä, mutta se jäi nyt testaamatta.

Brands Hatchin kilpailuviikonloppu oli Mäkiselle kauden viimeinen. Mestaruuksia tuoneesta Sisusta on kaupat suullisesti sovittu. Se, missä ja millä kalustolla auralaiskuljettaja tulevaisuudessa ajaa, on vielä päättämättä. Englanti on yksi vaihtoehto.

– Englannissa ihmiset kertoivat tulleensa Brands Hatchiin minun takiani kisaa katsomaan. Täällä on faneja ja hyvä fiilis. Kaikki on kuitenkin vielä jatkon suhteen auki. Aika näyttää, mitä uusi kausi tuo tullessaan, Mäkinen toteaa.

Autotoday tutustui: Seatista eriytynyt Cupra Ateca – 300 hevosvoiman raju katumaasturi

Kuva: Cupra

Pääsimme marraskuun alussa kokeilemaan todellista voimanpesää, Cupra Atecaa.

Cupra on jonkin aikaa sitten eriytetty Seatin alla omaksi merkikseen, ja Cupra Ateca on ensimmäinen malli omalla nimellään.

Auto perustuu Seat Ateca -malliin, mutta on saanut aimo annoksen lisäpotkua tehokkaan moottorin avulla.

Seat haluaa Cupra-merkillä tuoda markkinoille tehokkaan ja urheilullisen auton ja samalla nostaa merkkiä lähemmäksi premium-luokkaa.

Barcelonan ympäristössä ajetun tutustumisajon yhteydessä kyllä selvisi, että autossa on todellista potkua.

Lue myös tämä. Autotoday testasi: Seat Ateca 2.0 TDI 4Drive DSG Xcellence – Seatin ensimmäinen katumaasturi

Pääosa tutustumisajosta ajettiin rauhalliseen tahtiin mutkittelevia vuoristoteitä ja moottoriteitä pitkin. Niillä auto käyttäytyi kuin mikä tahansa hyvä auto.

Jousitus on jämäkkä ja ohjautuvuus tarkka. Auto on myös melko äänetön, ja pakoputken äänistä pääsi nauttimaan vain hetken kovien kiihdytysten aikana.

Parhaimman kuvan autosta sai kuitenkin suljetulla kestopäällystetyllä tiellä, jossa sai päästellä niin kovaa kuin kuljettajan taidot vain antoivat myöten.

Auto reagoi nopeasti ohjaukseen ja taittui mutkiin hyvin.

Ajotilana käytettiin kaikkein urheilullisinta Cupra-ajotilaa. Sen yhteydessä voi käyttää myös lähtöavustinta (Launch Control), joka toden teolla pani selän painautumaan selkänojaa vasten.

Kuva: CvB

Dsg-vaihteiston toimintaa kehitetty Cupraa varten

Suoraruiskutuksella ja turbolla varustetun 1984 kuutiosentin koneen sylinterin halkaisija on 82,5 mm ja iskun pituus 92,8 milliä.

Puristussuhde 9,3:1 auttaa tuottamaan 300 hevosvoiman tehon kierroslukujen 5 300 ja 6 500 välisellä alueella. Kun tähän lisätään 400 Nm:n vääntö laajalla kierroslukualueella 2 000–5 200, päästään 247 km/h huippunopeuteen.

Koeajossa ei päästy lähellekään auton huippua, mutta suljetulla pätkällä päästiin noin 180 kilometrin tuntinopeuteen.

Cupra Ateca kiihtyy nollasta sataan 5,2 sekunnissa. Kiihtyvyyttä parantaa hiljattain kehitetty uusi seitsenvaihteinen DSG-vaihdelaatikko, joka Cupran tiedotteen mukaan on suunniteltu luomaan sporttisempi tuntuma.

Cupra Atecan CO2-päästöt jäävät välille 192–201 g/km ja polttoaineen kulutus välille 8,5–8,9 l/100 km WLTP-päästömittaustavalla mitattuna.

Kuva: CvB

Nelivetojärjestelmä säätyy tarpeen mukaan

Edessä on MacPherson-pyöräntuennalla varustettu erillisjousitus ja takana MultiLink-monivarsituenta, jonka lisäksi käytössä on mukautuva Dynamic Chassis Control -alustansäätöjärjestelmä.

Cupran tiedotteen mukaan Cupra Atecan nelivetojärjestelmä analysoi olosuhteita reaaliajassa huomioiden auton nopeuden, jokaisen pyörän pyörimisnopeuden, ohjauspyörän asennon sekä ajotyylin ja -tilan. Näin auto tuottaa koko ajan juuri tarvittavan voiman kullekin pyörälle nopeasti ja progressiivisesti.

Nelivetojärjestelmä on optimoitu toimimaan kaikissa ajotiloissa: Normal, Sport, Individual, Snow, Off-Road ja tietysti Cupra.

Kun Cupra-ajotila on valittuna, mukautuva alustansäätö tarjoaa urheilullisemman ajokokemuksen ja moottori reagoi välittömämmin.

Cupra Atecan jarrujärjestelmää on myös päivitetty Seat-versiosta. Isommat etu- ja takajarrulevyt (340 ja 310 mm) lisäävät turvallisuutta.

Lisävarusteena saatava Performance Pack tuo autoon 18 tuuman mustat Brembo-jarrut.

Kuva: CvB

Sisätilassa paljon Alcantaraa

Koko ulkoasun kattavan teeman muodostavat kiiltävän mustat yksityiskohdat: kattokaiteet, sivupeilit, ikkunakehykset, kylkilistat, pyörät, etusäleikkö, diffuusorit edessä ja takana samoin kuin takaikkunaa kehystävät spoilerit.

Sisustan ovipaneelit on verhoiltu Alcantaralla ja alumiinisissa kynnyslistoissa loistaa Cupra-logo. Mustissa Alcantara-verhoilluissa istumissa on kuparinväriset tikkaukset ja hiilikuitutehosteet sivulla.

Kuljettajan paikalla vaikutelmaa täydentävät urheiluohjauspyörän nahkapäällysteessä jatkuva kuparitikkaus sekä ratin keskiöön että vaihdekepin nuppiin kohokuvioitu Cupra-logo.

Kuva: CvB

Monipuolinen varustelu

Avaimeton keskuslukitus ja käynnistys, langaton lataus, matkapuhelimen signaalivahvistin, 360 asteen top view -kamera, kahdeksantuumainen kosketusnäyttö plus-navigointijärjestelmällä, digitaalinen mittaristo sekä pysäköintiavustin ovat vakiovarusteita.

Digitaalisen ohjaamon tiheäpikselinen digitaalinen mittaristo tarjoaa paitsi enemmän toimintoja myös kaiken tarpeellisen informaation kuljettajalle.

Klassisten analogisten nopeusmittarin ja kierroslukumittarin lisäksi entistä täsmällisempää tietoa saa värillisistä kartoista ja navigointijärjestelmästä.

Digitaalimittariston urheilunäyttö on kehitetty erityisesti Cupra Atecaa varten ja kierroslukumittari näkyy siinä korostuneesti ja selkeästi.

Kahdeksantuumaista kosketusnäyttöä voidaan käyttää tavanomaisten toimintojen lisäksi navigointi- ja viihdenäyttönä sekä aktiivisesti ajettaessa myös tärkeiden suorituskykyyn, kuten öljyn lämpötilaan ja G-voimiin, liittyvien tietojen esittämiseen.

Seat Full Link ja DriveApp integroivat matkustamoon myös älypuhelinten toiminnot. Järjestelmä toimii sekä Apple- että Android-puhelimien kanssa.

Kuva: CvB

Kenelle?

Cupra Ateca on melkoinen peto lampaan vaatteissa. Selvästi halvempia katumaastureita on olemassa, muun muassa Seat Ateca.

Seat haluaa Cupra-brändillään houkutella asiakkaita, joille tavallinen auto ei kelpaa. Cupran ostaja haluaa jotain ylimääräistä, ja nimenomaan tehoa ja suorituskykyä.

Niitä Cupra Atecassa ainakin on, mutta niiden lisäksi siinä on kaikki Seatin perus-Atecan ominaisuudet ja tilat. Auto käy siis vaikkapa perheautoksi, kunhan on valmis maksamaan lisää Cupran ominaisuuksista.

Cupra Atecaa ei ole vielä hinnoiteltu, ja auto ensiesitellään Suomessa Auto 2018 -tapahtumassa 9.-11.11.

Klikkaa alla olevat kuvat suuremmiksi.

Lapsia vaarassa henkilöauton hurjastelussa Joensuussa

Kuva: CvB

Lauantai-iltana noin klo 19 alkaen poliisi sai useamman ilmoituksen Joensuun Rantakylä-Utra-suunnalta. Ensimmäinen tieto oli, että henkilöauto oli peruuttanut pysäköityyn taksiin S-Market Utran parkkialueella ja paennut paikalta.

Hetkeä myöhemmin tuli ilmoitus, että osoitteessa Latolankatu 13 on tapahtunut pahoinpitely, jossa tekijät olivat poistuneet teon jälkeen henkilöautolla.

Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että henkilöauto on ajautunut kovalla vauhdilla ulos tieltä kevyen liikenteen väylällä Ranta-Mutalantien ja Tiirantien välissä rikkoen lauta-aitaa ja törmäten puihin.

Poliisin mukaan autossa oli useita henkilöitä, jotka poistuivat paikalta ennen poliisin tuloa, mutta heitä tavoitettiin lähistöltä ja otettiin kiinni. Poliisi epäilee, että kaikissa edellä mainituissa rikoksissa on samat tekijät.

Erään silminnäkijän mukaan lapsia on mahdollisesti ollut vaarassa ennen ulosajoa heidän joutuessaan väistämään autoa, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisilla ei kuitenkaan ole heidän yhteystietojaan ja vanhempia pyydetäänkin puhuttamaan tapahtuma-aikana tapahtumapaikan läheisyydessä mahdollisesti olleita lapsia.

Yhteydenotot poliisille tutkijan puhelinnumeroon 029 545 6461 tai toissijaisesti vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Päivän kuva: Berliinin muurin viimeisiä pätkiä surkeassa kunnossa

Muuriin on tehty isoja reikiä. Kuva: CvB

Berliinin muuri rakennettiin 1961 ja sen tarina loppui Saksojen yhdistymiseen 1990.

Nyt Berliinissä on enää lyhyitä pätkiä jäljellä muurista, ja ainakin kuvassa näkyvä osa on surkeassa kunnossa.

Katso myös: Päivän kuva: Tommi Mäkisen ja Seppo Harjanteen kädet ikuistettuna rantakadulla Kataloniassa

Muuria on pitänyt suojata aidalla, jotta se ei kärsisi enemmän ihmisten toiminnasta.

Ohittaessamme muuria yksi mies oli kunnostamassa muuria.

Muuriin on tehty isoja reikiä ja betoni haurastuu ja muuri rapistuu, ellei sitä saada estettyä korjaustoimilla.

Muuri on suurimmalta osin purettu ja muurin paikka on merkitty tiehen viivana.

Klikkaa alla olevat kuvat suuremmiksi.

Historian havinaa: Kiinnostus konevoimaan kasvaa

Kopio maailman ensimmäisestä öljynporaustornista. Kuva: Wikimedia.

Teksti: Usko Sipilä

Vuosisadan alkupuolella moottorien polttoaineina tunnettiin kaasut, vety sekä happi. Entä vaihtoehdot?

Miten olisi jo vuosituhansia tunnettu maan pintaan nouseva öljy?

Amerikasta alkoi kuulua kummia. Pennsylvanian maaperä oli siitä erikoinen, että sen maanpintaan pursui öljyä.

Sen soveltumista lääketieteellisiin tarkoituksiin alettiin tutkia. Olisiko moiselle tummalle ja pahalle haisevalle aineelle jotakin käyttöä. Näin ajatteli liikemies George Bissell.

Katso myös: Historian havinaa: Aasista ensimmäiseen konevoimaan

Asian selvittämiseksi hän perusti yhtiön vuonna1859 poraamaan maan kuoreen syviä reikiä. Työtä johti eversti Edwin L. Drake.

Ensimmäisen, vain 22,8 metrin syvyisen porauksen tulos oli häkellyttävä. Suonesta syöksyi öljyä 4 000 litran päivävauhdilla. Maan uumenista nousevalle nesteelle löytyi käyttö muun muassa lamppujen polttoaineen.

Maaöljyn löytyminen mullisti maailman

Maaöljyn tislaaminen 1852 loi pohjan polttomoottorin keksintöjen kiinnostukselle. Ratkaisevaa moottorien kehityksen kannalta oli tumman nesteen jalostaminen helpommin palavaksi.

Kunnia tästä oivalluksesta kuuluu puolalaiselle farmaseutille nimeltään Ignacy Łukasiewicz. Hän pystyi 1852 tislaamaan raakaöljystä helpommin palavaa. Tuloksena oli petroli ja bensiini. Häntä pidetään öljyn jalostamisen keksijänä.

Tästä uudesta aineesta, bensiinistä kiinnostui itävaltalainen 17-vuotias Siegfried Samuel Liepmann Marcus.

Hän rakensi 1864 polttoaineen höyrystimen, jota pidetään kaasuttimen esiasteena. Vuonna 1873 syntyi kaksitahtinen ja 1888 ensimmäisenä käyttökelpoinen, nelitahtisen polttomoottorin avulla toimiva kulkupeli.

Kiistaa nelitahtimoottorin keksijästä on käyty. Todellisuudessa toiminnon perusperiaatteet patentoi ranskalainen insinööri Alphonse Beau de Rochas jo vuonna 1862.

USA:ssa ensimmäisen polttoöljyä käyttävän moottorin patentoi puolestaan bostonilainen George Brayton samoihin aikoihin eli 1872.

Saksalaista Nicolaus Ottoa on pidetty bensiinimoottorin keksijänä. Hän laati nelitahtimoottorin kuvauksen vuonna 1876.

Kuuluisaksi tulleessa ottomoottorissa teho kasvaa, kun kaasuseos puristetaan kokoon ennen sen sytyttämistä. Historiasta löytyy muuten tieto, että kun Rochasin patentti löydettiin vuonna 1884, Otton Saksan patentti nelitahtimoottorista kumottiin.

Samojen ajatusten kanssa kamppaili myös englantilainen Dugald Clerk. Hänen kehittelyjensä tuloksena syntyi 1879 kaksitahtimoottori.

George Braytonin polttooljya kayttava moottori. Kuva Wikimedia

Nuoret miehet ajoivat peräkkäin kovaa ylinopeutta

Kuva: CvB

Poliisipartiot suorittivat eilen illalla liikenteenvalvontaa Pirkkalassa Nokian moottoritiellä.

Poliisin tiedotteen mukaan partiot havaitsivat kaksi ajoneuvoa ajamassa peräkkäin silminnähden kovalla nopeudella. Tutka näytti ajoneuvoille nopeudeksi 154 km/h. Alueella on satasen nopeusrajoitus.

Partiot lähtivät tavoittelemaan henkilöautoja, jotka nousivat rampille kohti 3-tietä.

Poliisin mukaan autot jatkoivat edelleen ajoa peräkkäin ja ohittivat useita autoja vasenta kaistaa käyttäen. Partiot mittasivat 3-tiellä keskinopeusmittarilla molemmille ajoneuvoille nopeudeksi 154 km/h.

Poliisipartiot saivat pysäytettyä ajoneuvot. Molempia ajoneuvoja kuljetti vuonna 2000 syntynyt pirkkalalaismies.

Päivän museoauto: Tämä malli oli inspiraationa VW Golfin kehittelyssä

Kuva: CvB

Päivän museoautona on Simca 1100 -mallin farmariversio vuodelta 1969.

Tietojen mukaan Simca 1100 olisi ollut yhtenä lähtökohtana, kun Volkswagenin suunnittelijat kehittivät ensimmäisen Golf-mallin.

Kuvan Simca 1100 GLS Tourisme -mallissa on nelisylinterinen 1,1-litrainen moottori. Tehoa moottorissa on 55 hevosvoimaa ja auton huppunopeus on 139 km/h.

Katso myös: Päivän museoauto: Venäjän sotasaaliiksi joutunut yksi ensimmäisistä Berliinissä rakennetuista autoista

Kuvan auto on melkein alkuperäisessä kunnossa ja mittarissa on vain 87 692 kilometriä. Sisältä auto näyttää kuin sitä ei olisi käytetty lainkaan.

Tietojen mukaan Saksassa on vain 19 Simca 1100 -mallia, joista enintään viisi ovat farmarimallia.

Auto on kuvattu Classic Remise -näyttelyssä Berliinissä. Kuvan auto on myynnissä hintaan 12 800 euroa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

 

Rekisteröinti: Tässä Suomen 31 suosituinta henkilöautomallia

Alkuvuoden rekisteröintitilastojen mukaan Nissan Qashqain asema Suomen suosituimpana automallina ei ole uhattuna.

Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Qashqai-mallia on rekisteröity melkein 5 200 kappaletta.

Toisena oleva Škoda Octavia on jäänyt jo melkein 730 autoa. Kolmantena oleva Toyota Yaris on jo melkein 1500 autoa perässä.

Lokakuun suosituin malli ei kuitenkaan ollut Qashqai vaan Toyota Yaris. Toiseksi suosituin malli oli Skoda Octavia ja kolmanneksi suosituin Toyota Auris.

Neljänneksi suosituin malli lokakuussa oli Ford Focus ja Qashqai oli vasta viidennellä sijalla.

31 suosituimman mallin listauksessa on malleja vain 13 merkistä

Eniten malleja on sekä Toyotalla että Volkswagenilla. Molemmista merkeistä on 5 mallia mukana 31 suosituimman listassa.

Neljään malliin ovat päässeet Škoda ja Volvo.

Kaksi mallia on merkeistä Ford, Hyundai, Kia ja Mercedes-Benz.

Yhden mallin ovat saaneet mukaan Audi, BMW, Citroën, Nissan ja Opel.

Suomen suosituimmat automallit 1-10/2018

1. Nissan Qashqai             5 194 rekisteröityä autoa
2. Skoda Octavia              4 465
3. Toyota Yaris                 3 704
4. Toyota Auris                 3 604
5. Volkswagen Golf           3 221
6. Ford Fiesta                   2 780
7. Toyota Avensis             2 384
8. Volkswagen Polo           2 325
9. Volvo XC60                   2 314
10. Ford Focus                  2 090
11. Opel Astra                   2 079
12. Toyota C-HR                1 812
13. Volkswagen Passat       1 594
14. Kia Ceed                     1 412
15. Volvo V90                   1 370
16. Volvo V40                   1 360
17. Skoda Fabia                1 332
18. Audi A4                      1 327
19. Skoda Kodiaq              1 323
20. Skoda Superb              1 297
21. Hyundai i20                 1 262
22. Mercedes-Benz E-sarja 1 174
23. BMW 5-sarja                1 157
24. Hyundai i30                  1 120
25. Toyota RAV4                 1 120
26. Kia Rio                         1 058
27. Volvo V60                     1 016
28. Volkswagen Tiguan        1 013
29. Volkswagen T-Roc          1 004
30. Citroen C3                       996
31. Mercedes-Benz C-sarja     979

 

Humalassa ollut kuljettaja sammui hampurilaisravintolan autokaistalla

Vantaalaisen hampurilaisravintolan henkilökunta soitti viime yönä poliisille henkilöautoa kuljettaneesta miehestä, jonka he epäilivät olevan päihtynyt.

Poliisin mukaan henkilökunnan epäilykset olivat heränneet viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakkaana autokaistalla ollut mies oli hetkeksi sammunut autoonsa.

Poliisin tullessa paikalle kyseinen mies havahtui hereille ja auto liikkui hitaasti eteenpäin.

Poliisi pysäytti auton, ja sitä kuljettaneelle vantaalaiselle miehelle tehtiin puhalluskoe. Tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Mies kuljetettiin poliisiasemalle, missä hänen kuntonsa tarkastettiin vielä tarkkuusalkometrillä. Sen tulos oli 0,90 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.