Autonomisti oli tässä pakkaspäivän sunnuntaiajelulla, puistotietä hissun & kissun matalalta mollottavaan vasta-aurinkoon.
Yhtäkkiä auton edessä haahuilee kaksi nuorta tyttöä, päät huivin uumenissa, nilkat paljaana ja kuinkas muuten, napit korvilla ja naama kännykän ruutuun naulittuna, virtuaalisessa maailmassa hyvin verkostoituneena, mutta vaaralle alttiina, suojatiestä kun ei ollut tietoakaan.
Onneksi kuskilla on vielä reaktiot, ja autossa jarrut & renkaat, kunnossa.
Auton pysähtyessä renkaat ulvahtaen tyttöset säpsähtävät, toiselta putoaa kännykkä ja alkaa hermeettinen v…n huutaminen, sättiminen ja keskisormen heiluttelu, kuskin vika, kun lasi meni sirpaleiksi.
Mitäpä siitä, että kuskin tarkkaavaisuuden ansiosta ei mennyt sirpaleiksi nuoren ihmisen kallo ja elämä, tuleepahan taukoa somettamiseen, ”my bad”, sanovat…
Koulussa jo silloin aikanaan opetettiin, että ”ihminen on sosiaalinen eläin”.
Ja tottahan se on, yksinäisyys ei meille sovi, vaikka Suomessa etäisyyttä toiseen tarvitaankin osimoilleen se käsivarren ja puukon yhteismitta.
Sitten kun sitä etäisyyttä toiseen on hiukan enemmän, on ihminen keksinyt jo reilut parituhatta vuotta sitten tavan viestiä kaukaisten kavereiden kanssa, kirjoituksia vaan tauluihin tai nahkoihin, sitten Kusti polkee ja posti kulkee.
Perinteinen etäkommunikointi koki ison mullistuksen joskus kolmisen sataa vuotta sitten kun keksittiin sähke, tuo oman aikakautensa tekstin tiivistyksen multihuipentuma, ja siitä on sitten tultu aikamoista karkua eteenpäin, kommunikoinnin sähköistyessä puhelimen, radion ja television kautta kohti nykymaailman internettiä ja datavirtoja.
90-luvulla päästettiin sitten sosiaalinen kirppusirkus kunnolla valloilleen, IRC etunenässä, eikä sille enää ole pysäyttäjää näköpiirissä.
Onko ihmiskunta enää kehittymässä?
Facebookin ja Twitterin saavuttua reilut kymmenen vuotta takaperin on ihmiskunta, Autonomisti muiden mukana, siirtänyt kasvavan määrän keskinäistä höpinäänsä digitaaliseen ympäristöön.
Osa tästä höpinästä on toki kovin vaikuttavaa, sivistävää ja asiallista, iso osa jopa aidosti tarpeellistakin.
Mutta kun katsoo mitä kaikkea internetin ihmeellisessä maailmassa eteen kävelee, juoksee, hyppii, vaappuu tai uiskentelee, tulee väkisinkin mieleen, onko ihmiskunta aidosti edelleen kehittymässä vai joko on huippu ohitettu ja taantuma alkamassa?
Älypuhelinvallankumouksen myötä digitaalinen ja sosiaalinen media pääsi tiiviisti mukaan päivittäiseen elämäämme.
Se seuraa meitä joka paikkaan, saa meidät kiinni joka paikasta, kommunikointi on äärettömän vaivatonta erilaisten viestipalveluiden kautta ja mainostajat tavoittavat meidät omilla viesteillään juurikin sillä herkällä hetkellä, ostohousut tukevasti jalassa.
Kaikki digitaalinen kehitys ei ole negatiivista
Älypuhelimista on tullut myös iso osa nykyautojen tieto-viihdejärjestelmiä, kantaen mukanaan auton poppikoneisiin käytännössä maailman kaiken musiikin ja osaan uusimmista autoista myös puhelinsovelluksien kautta kaiken maailman kartat, puhumattakaan takapenkin räpätyksen hillitsemiseen loisteliaasti soveltuvista videontoisto-palveluista.
Kaikkea digitaalista kehitystä ei siis todellakaan pidä ajatella negatiivisesti, varsinkin kun muistelee sitä C-kasettien sekamelskaa ja hiirenkorville selattua karttakirjaa Autonomistin ensimmäisissä autoissa.
Mutta taasen kun katselee ruuhkaisilla kehäteillä naapurin autoon ja näkee siellä olevan menossa Netflixin hittisarjan tiivis seuraaminen, siis siinä ratin ja penkin välissä, mahdollisen meikkaamisen tai selfieiden napsimisen ohessa, tulee jälleen kerran väkisinkin mieleen, että ollaankos me sittenkään ihan valmiita tällaisiin, lähes rajattomiin mahdollisuuksiin viihdyttää itseämme ja sosiaalista piiriämme?
Vanha, tämäkin koulussa aikanaan opittu sanonta sanoo ”tulen olevan hyvä renki, mutta huono isäntä”.
Samaa voisin, näin jo vanhemman valtiomiehen elämänkokemuksella sanoa digitaalisesta ja sosiaalisesta mediasta, osaa meistä kun se ikävä kyllä vie kuin sitä kuuluisaa ruåtsalaista puolustusta, kebab-kioskille.
Mitäpäs jos osaisimme antaa sen vaan olla hyödyllinen, viihdyttävä ja ajatteluamme voimisteluttava ympäristö, jonka kautta voimme olla yhteydessä toisiin ihmisiin, kaikenlaiseen tietoon ja viihteeseen, aina silloin kun se on tarpeellista, ja ennen kaikkea turvallista, itsellemme ja muille?
Ja niille toivottavasti ”sopivasti säikähtäneille” tyttösille; eihän se nilkkojen jäätyminenkään tietysti terveellistä ole, mutta vanhaa jääkiekko-sanontaa mukaillen, oman turvallisuutenne vuoksi, ”pidetään se pää ylhäällä”…
Terveisin, Autonomisti
”Anonyymi Autonomisti” on keski-ikäinen, autojen sisällä, alla ja ympärillä ikänsä viettänyt autoalan ammattilainen, aina autoista lapsellisen kiinnostunut, hiukan sarkastinen, ja aina oikeassa.
