Koti Blogi Sivu 2080

Joensuun Enossa harvinainen risteyskolari

Kuva: CvB.

Joensuun Enossa sattui eilen melko erikoinen liikenneonnettomuus. Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto ja potkukelkkailija törmäsivät Enon keskustassa, Niskantien ja Kirkkotien risteyksessä.

Poliisin mukaan joensuulainen 61-vuotias nainen ajoi henkilöautolla Niskantietä Enontien suuntaan ja joensuulainen 83-vuotias nainen laski potkukelkalla Kirkkotietä Lossitien suuntaan. Risteyksessä kelkkailijalla on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus.

Henkilöauto törmäsi etuosallaan potkukelkkailijan oikeaan kylkeen seurauksella, että kelkkailija lensi maahan.

Potkukelkkailija vietiin ambulanssilla keskussairaalaan.

Poliisin mukaan potkukelkan oikea jalas vaurioitui ja henkilöautoon ei tullut vaurioita.

Poliisin tiedotteen mukaan tapahtumapaikalla on katuvalaistus. Tien pinta oli luminen ja jäinen.

WRC: Monten kisa ei suomalaisittain alkanut parhaalla mahdollisella tavalla

Teemu Suninen. Kuva Miika Wuorela.

Tämän vuoden rallin MM-sarja olisi suomalaisittain voinut alkaa paremmin. Kärjessä tosin ajaa ”suomalaistallin” Toyotan Ott Tänak, mutta suomalaiskuljettajat ovat kaukana kärjestä.

Citroënin Esapekka Lappi ajaa parhaana suomalaiskuljettajana sijalla 4, mutta hän on kahden erikoiskokeen jälkeen kärjestä jo 45,2 sekuntia. Heti seuraavana tulee Toyotan Jari-Matti Latvala, ja hän on kärjestä jo 46,4 sekuntia.

Toisena kisassa ajaa Citroënin Sébastien Ogier ja kolmantena Hyundain Thierry Neuville.

Jäinen jarrutus yllätti Sunisen

M-Sportin Teemu Sunisen kilpailu Monte Carlossa sai harmillisen alun, kun Ford-kuljettaja lipsahti tieltä yllättävästä jääosuudesta.

Suninen ja kartanlukija Marko Salminen pääsivät torstai-iltana, rallin ensimmäistä erikoiskoetta vain kolme kilometriä, kunnes äkisti muuttuneet olosuhteet pääsivät yllättämään kaksikon. Sunisen lähtiessä jarruttamaan viitosvaihteen vauhdista oikea-vasen –mutkayhdistelmään, huomasi hän nopeasti, ettei renkaiden alla ollutkaan pitoa odotetusti.

– Nuoteissa oli merkintä ”kosteaa” ja ”likaa”, joten otin paikan sen vuoksi varovaisemmin. Mutta siinä olikin mustaa jäätä, joka pääsi yllättämään. Jarrutin pitkän matkaa, mutta auto ei aivan pysähtynyt, vaan meni ojaan.

Paikalla oli runsaasti avustavia katsojia, jotka koettivat saada Sunisen Fordin takaisin tielle. Muutaman minuutin yrityksen jälkeen järjestysmiehet totesivat kuitenkin tehtävän liian vaaralliseksi takaa tulevien kilpailijoiden vuoksi – varsinkin kun auto ei tuntunut liikahtavan mihinkään.

Sunisen autoon osui voimalla saman paikan yllättämäksi tullut Kalle Rovanperä, jonka auto rikkoontui rytäkässä keulastaan.

– Marko oli varoittamassa takaa tulevia, mutta siitä huolimatta parilla muullakin autolla oli lähellä samassa paikassa. Kalle tuli paikkaan todella vauhdikkaasti, mutta ei meidän rallimme mennyt pilalle hänen vuokseen. Auto vain jäi pohjasta kiinni kiven päälle, emmekä saaneet sitä edes vetoliinojen ja katsojien avulla takaisin tielle.

Takaisin rallin huoltoalueelle Suninen palasi vasta kun jokainen kilpailija oli saanut erikoiskokeen ajettua. Pettymys oli luonnollisesti rajunpuoleinen.

– Olihan tämä pahin mahdollinen tapa aloittaa kausi, mutta Monte Carlossa tällaista saattaa sattua. Perjantaiksi tiimi saa kyllä auton taas kuntoon.

Rovanperä pääsi jatkamaan matkaansa, mutta keula oli vahingoittunut ja osa valoista puuttuivat.

Suninen jatkaa kisaa tänään sijalta 75 ja Rovanperä sijalta 79. Sunisen ero kärkeen on melkein 14 minuuttia ja Rovanperän yli 14,5 minuuttia.

Perjantaina ajetaan kolme erikoiskoetta kahteen kertaan.

Monte Carlo -rallin tilanne erikoiskoe 2 jälkeen

1. O. TÄNAK       26:33.0 Ero kärk.
2. S. OGIER            +9.1 +9.1
3. T. NEUVILLE        +5.2 +14.3
4. E. LAPPI            +30.9 +45.2
5. J. LATVALA          +1.2 +46.4
6. E. EVANS            +1.8 +48.2
7. K. MEEKE            +5.6 +53.8
8. S. LOEB              +1.4 +55.2
9. A. MIKKELSEN    +4.4 +59.6
10. P. TIDEMAND  +41.5 +1:41.1

Škodan uuden katumaasturin nimi on Kamiq

Kuva: Skoda.

Škodan uuden katumaasturin nimi on Škoda Kamiq. Tämä crossover on jo Škodan kolmas katumaasturimalli Euroopan markkinoilla. Kamiq-nimi on peräisin Pohjois-Kanadassa ja Grönlannissa asuvien inuiittien kielestä.

Sana kuvaa jotakin, joka sopii kuin valettu mihin tahansa tilanteeseen. Siksi uudelle crossover-mallille myös Euroopassa valittiin tämä nimi, jolla yksi katumaasturimalli on jo tunnettu Kiinassa.

Škoda Kamiq on urbaani crossover-malli, joka soveltuu mainiosti sekä kaupunkien katujen arkeen että maanteille. Škoda Kamiq on Kiinassa jo tunnettu automallin nimenä, joten sen käyttö uuden crossoverin nimenä on luontevaa.

Samalla uuden mallin nimi noudattaa nimityyliä, joka liittää kaikki Škodan katumaasturimallit yhteen: niiden nimi alkaa kirjaimella K ja päättyy kirjaimeen Q.

Kamiq -mallilla Škoda ottaa seuraavan askeleen katumaasturimallistonsa laajentamisessa. Euroopassa myytävään mallistoon tulee nyt mukaan kompaktikokoinen malli.

Škoda Kamiq yhdistää kätevänkokoisen auton ketteryyteen ja vaivattomaan käsiteltävyyteen katumaasturin tunnetut vahvuudet: korkeampi istuma-asento, parempi näkyvyys, helpompi autoon kulku sekä suurempi maavara.

Skaalautuvaan, poikittaisasennetuilla moottoreilla varustettujen automallien perustekniikkaan perustuvassa Škoda-mallissa on uusia avustinjärjestelmiä ja monia Simply Clever -ratkaisuja.

Uusi Škoda Kamiq ensiesitellään Geneven autonäyttelyssä 5.‒17. maaliskuussa 2019.

Joulukuussa 23 liikennekuolemaa

Kuva: CvB.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui joulukuussa 313 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 23 ja loukkaantui 384 ihmistä.

Kuolleita oli 11 enemmän ja loukkaantuneita 32 vähemmän kuin vuoden 2017 joulukuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuolleista 17 oli liikkeellä henkilöautolla ja 2 kuorma-autolla. Jalankulkijoita kuoli 3 ja polkupyöräilijöitä 1. Surmansa saaneista oli miehiä 15 ja naisia 8.

Tammi-joulukuussa tapahtui kaikkiaan 4 281 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 223 ja loukkaantui 5 286 ihmistä.
Kuolleita oli 11 enemmän ja loukkaantuneita 284 vähemmän kuin vuoden 2017 vastaavana aikana.

Surmansa saaneista oli liikkeellä henkilöautolla 143, 6 pakettiautolla, 3 mopolla, 24 moottoripyörällä, 3 kuorma-autolla ja 4 linja-autolla. Jalankulkijoita kuoli 21 ja polkupyöräilijöitä 14. Lisäksi kuoli 5 muuta tienkäyttäjää.

Melkein 1200 kilpamoottoripyöräilijää haki rahallista tukea — 13 onnellista saajaa arvotaan MP-messuilla

Mika Kallio MP-messuilla 2015. Kuva: CvB.

MP Stars -tuen hakuaika päättyi 22.1.2019. Yhteensä arvontaan ilmoittautui tarkalleen 1 191 motoristia, jotka haluavat ajaa kilpaa moottoripyörillä MP Stars -tuen turvin.

Kolmetoista MP Stars -kisaaja arvotaan MP-messujen avajaispäivänä 1.2. klo 16.30 koeajoradalla Messukeskuksessa Helsingissä. Voittaakseen arvonnassa, täytyy olla myös paikalla arvontatilaisuudessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hakijoista 44 % haki Motocrossin eri ikäluokkiin, 18 % Enduroon ja 17 % Road Racingiin. Näissä kolmessa lajissa oli 2-4 eri ikäluokkaa.

Ratalajeihin haki 5 % osallistujista, Classic-sarjaan 5 % ja Supermoto/minisupermotoon 4 %. Muihin lajeihin tuli ilmoittautumisia 7 %.

Jännittäviä hetkiä on luvassa, kun vaikkapa Supermoto ja minisupermoto -sarjaan ilmoittautuneesta vajaasta 50 osallistujasta valitaan yksi, joka saa huikean tuen kisakaudelleen. Jos ei ole paikanpäällä, arvotaan uusi tuen saaja.

Arvonnan MP-messuilla suorittavat menestyneet kilpamoottoripyöräilijät, joiden nimet julkaistaan ennen tapahtumaa.

Tukea jaetaan yhteensä yli 150 000 euron arvosta. Voitettuaan arvonnassa kilpamoottoripyöräilijä saa tukea mm. lisenssiin, kilpailumaksuihin, varaosiin ja varusteisiin.

MP Stars kouluttaa kuskeja myös toimimaan sponsoreiden kanssa ja kertomaan kisakaudestaan median kautta suurelle yleisölle. Kilpailijoille tarjotaan myös huoltokoulutusta, eri lajien kokeilumahdollisuuksia ja ajopäiviä.

MP 19 -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa perjantaista sunnuntaihin 1.– 3.2.2019.

Kamuxilla jo viisi myymälää Saksassa

Kuva: Kamux.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Kamux laajentaa jälleen toimintaansa Saksassa avaamalla uuden myymälän Tostedtiin kesällä 2019.

Tostedtin myymälä sijaitsee Hampurin lounaispuolella Bremenin suunnassa. Tostedt kuuluu suur-Hampurin vaikutuspiiriin, ja uusi myymälä vahvistaa Kamuxin jalansijaa alueella entisestään.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Myymälä on noin 45 minuutin ajomatkan päässä Kamuxin Nedderfeldin myymälästä. Viides myymälä tarkoittaa laajempaa autovalikoimaa ja lisää vaihtoehtoja asiakkaille.

Tostedtin myymälän automäärä on noin 140, mutta Kamuxin konseptin mukaisesti koko Saksan valikoima on asiakkaiden ulottuvilla riippumatta siitä missä tai miten kukin haluaa asioida.

www.kamux.com

Sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akut kierrätyksen piiriin

Arkistokuva. Kuva: Nissan.

Myös Suomessa sähkö- ja hybridiautot ovat yleistyneet, ja tavoitteet niiden lisäämiseksi ovat korkealla.

Ensirekisteröinnit osoittavat näiden osuuden selvää kasvua, sillä vuonna 2018 jo lähes 15 prosentissa ensirekisteröidyistä autoista oli ajovoima-akku.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

-Sähkö- ja hybridiautojen keräys- ja kierrätysjärjestelmä on ollut jo pitkään olemassa, mutta nyt uutena on perustettu kierrätysjärjestelmä myös näiden sisältämille ajovoima-akuille, kertoo Arto Silvennoinen Suomen Autokierrätys Oy:stä.

Pirkanmaan ELY-keskus on hyväksynyt Suomen Autokierrätys Oy:n sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akkujen keräyksestä ja kierrätyksestä vastaavaksi tuottajayhteisöksi.

Ajovoima-akut poikkeavat täysin perinteisistä autojen käynnistysakuista, sillä ne ovat merkittävästi kalliimpia, osa painaa jopa 400 kiloa, ja niissä on monen sadan voltin jännite.

Latausten purkaminen on vaarallista työtä, jossa on noudatettava sähköturvallisuusmääräyksiä ja siksi akkujen käsittely vaatiikin henkilökunnan koulutuksen.

Vastaanottopisteitä yli 700

Elinkaarensa päässä olevien ja vikaantuneiden ajovoima-akkujen vastaanottopisteitä ovat valtuutetut automerkkihuollot sekä Suomen Autokierrätyksen romuajoneuvojen vastaanottopisteet, yhteensä noin 760 vastaanottopistettä.

Merkkihuollot ovat pääasiallinen vastaanottopiste niille akuille, jotka tulevat elinkaarensa päähän ajoneuvon käytön aikana. Romuajoneuvojen vastaanottopisteet puolestaan vastaanottavat ajovoima-akkuja lähinnä kierrätettäväksi tulevista elinkaarensa päässä olevista sähkö- ja hybridiautoista.

Toistaiseksi akkuja on palautunut kierrätykseen vuosittain vain joitakin kappaleita, mutta tulevaisuudessa autojen lisääntyessä myös akkujen määrien odotetaan luonnollisesti kasvavan, toteaa ylitarkastaja Johanna Alakerttula Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Uudelleenkäyttö, hyödyntäminen ja muu jätehuolto

Käytöstä poistetuille akuille tehdään aina kuntoarvio. Tehtaalle palautuneet akut pyritään kunnostamaan käytettäväksi uudelleen ajovoima-akkuina tai hyödyntämään muussa käytössä.

Joissain tapauksissa akku on mahdollista kunnostaa uudelleenkäyttöön merkkihuollossa. Akut, jotka eivät kelpaa kunnostukseen, kierrätetään. Tuottajayhteisön käyttämien operaattorien kierrätysprosessit ovat lainsäädännön mukaisia.

Maahantuojat vastuussa jätehuollon järjestämisestä

Jätelain mukaan sähkö- ja hybridiautojen sekä niihin asennettavien ajovoima-akkujen maahantuojat vastaavat akkujen jätehuollon järjestämisestä ja kustannuksista. Tätä vastuuta kutsutaan tuottajavastuuksi.

Suomen Autokierrätys Oy vastaa ajovoima-akkujen tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamisesta jäseneksi liittyneiden maahantuojien puolesta. Tavanomaisten lyijyakkujen tuottajayhteisönä jatkaa aiempaan tapaan Akkukierrätys Pb Oy.

Pirkanmaan ELY-keskus toimii valtakunnallisena tuottajavastuuviranomaisena ja hyväksyy kaikkien tuottajavastuun alaisten tuotteiden kuten akkujen, ajoneuvojen, sähkölaitteiden, renkaiden, paperin ja pakkausten keräyksestä ja kierrätyksestä vastaavat tuottajayhteisöt.

Ministeriö ehdottaa yli 40-vuotiaille ajoneuvoille katsastusvapautta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että yksityiskäytössä olevat yli 40 vuotta vanhat ajoneuvot vapautettaisiin määräaikaiskatsastuksesta.

Katsastusvelvollisuutta ei jatkossa olisi myöskään O2-luokan perävaunuilla.

Ministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle asiaa koskevan asetusluonnoksen. Asetus on uusi, ja sillä korvattaisiin voimassa oleva asetus.

Kyse on katsastuslainsäädännön uudistamisen toisesta vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa muutettiin muun muassa määräaikaiskatsastusten välejä.

Asiaa koskevassa arviomuistiossa vuonna 2017 esitettiin vapautuksen koskevan museoajoneuvoja, mutta vapaus ehdotetaan laajennettavaksi kaikkiin muussa kuin luvanvaraisessa käytössä oleviin yli 40-vuotiaisiin ajoneuvoihin.

O2-luokan perävaunun luokittelumassa on 0,75-3,5 tonnia. Nykysäädöksissä katsastusvelvollisuudesta vapaita ovat vain kevyet perävaunut, joiden massa on enintään 0,75 tonnia.

Asetusluonnoksen lausuntoaika päättyy 20.2.2019. Lausuntopyyntö on julkaistu osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi.  Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset.

Lausuntokierroksen jälkeen asetuksen valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

WRC: Rallin MM-sarja polkaistaan käyntiin Monte Carlossa — mukana neljä suomalaista

Teemu Suninen 2018. Kuva:M-Sport.

Rallin MM-sarjan avausosakilpailu ajetaan Monte Carlossa tulevana viikonloppuna. Perinteiseen kauden avauskilpailuun Suomesta osallistuu neljä kuljettajaa.

Monte Carlon MM-rallin on asfalttipäällysteellä ajettava kisa. Silti sitä ei voi laskea puhtaisiin asfalttiralleihin, sillä sen olosuhteet voivat muuttua minuuteissa aivan muuksi. Lumi, vesi, jää ja vuoriston tuomat olosuhteet pistävät kuskit lujille heti kauden alkumetreistä lähtien.

Monte Carlossa eniten voittoja saavuttanut suomalainen on Toyota Gazoo Racing WRT:n tallipäällikkö Tommi Mäkinen, joka on voittanut rallin neljästi.

2000-luvulla rallin ovat suomalaisista voittaneet myös Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen. Hirvosen voitto vuonna 2010 tuli Monten ollessa IRC-sarjan osakilpailu.

Monte Carlossa ajetaan neljän päivän aikana 16 erikoiskoetta. Yhteismittaa erikoiskokeille kertyy 323,83 kilometriä.

Torstaina, rallin avauspäivänä ralli aloitetaan vasta illalla 20.38 Suomen aikaa. Torstaina ajetaan kaksi erikoiskoetta.

Perjantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, jotka koostuvat kolmesta kahteen kertaan ajettavasta erikoiskokeesta. Perjantaina erikoiskoekilometrejä kertyy 125,12 kilometriä.

Lauantaina ohjelmassa on neljä erikoiskoetta, jotka koostuvat kahdesta kahteen kertaan ajettavasta erikoiskokeesta. Lauantain erikoiskokeiden yhteismitta on 93,38 kilometriä.

Rallin ratkaisut sunnuntaina tehdään neljällä erikoiskokeella, joiden yhteismitta on 63,98 kilometriä. Lauantain tapaan sunnuntaina ajetaan kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan. Rallin päättävä Power Stage alkaa kello 13.18 Suomen aikaa.

Neljä suomalaista mukana

WRC-tallien kuljettajista suomalaisia värejä edustavat Toyotan Jari-Matti Latvala, M-Sport Fordin Teemu Suninen ja Citroenille siirtynyt Esapekka Lappi. WRC 2 Pro -luokassa kilpailuun osallistuu Skoda Motorsportin Kalle Rovanperä.

Hallitsevana kuljettajien maailmanmestarina reitille lähtee jälleen ranskalainen Sebastien Ogier. Huolimatta tutusta lähtönumerosta, Ogierin talli on vaihtunut Lapin tapaan Citroeniin, jonka värejä hän edusti viimeksi kaudella 2011.

Uusissa talleissa Monte Carlossa nähdään myös Kris Meeke Toyotalla ja rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb Hyundailla.

Tänä vuonna Monte Carlon MM-ralliin WRC-autoilla osallistuvista kuljettajista kyseisen kilpailun voittoon aiemmin ovat pystyneet ainoastaan Ogier ja Loeb. Ogierilla on nyt mahdollisuus tavoittaa Loeb voittotaulukossa, sillä Loebilla voittoja on seitsemän ja Ogierilla kuusi.

Lisäksi Loebilla on mahdollisuus nousta Walter Röhrlin ohi kaikkien aikojen eniten Monte Carlon erikoiskoevoittoja saavuttaneeksi kuljettajaksi, mikäli hän ajaa vähintään seitsemälle erikoiskokeella pohja-ajan tulevana viikonloppuna.

Hyundain tiimissä Loebin lisäksi ajavat viime kauden MM-sarjassa toiseksi tullut Belgian Thierry Neuville sekä norjalainen Andreas Mikkelsen.

M-Sport Fordilla Sunisen tallikaverina jatkaa Walesin Elfyn Evans. Fordin rattiin Monte Carlossa hyppää myös ruotsalainen WRC 2 -mestari Pontus Tidemand.

Toyotalla Latvalan ja Meeken lisäksi ajaa kauden alla suurimmaksi mestarisuosikiksikin arvioitu virolainen Ott Tänak.

Erikoiskokeiden määrä: 16
Erikoiskoekilometrejä: 323,83 km
Kilpailun kokonaispituus: 1366,43 km

Tältä näyttää Genevessä julkistettava Hondan uusi sähköauton prototyyppi

Kuva: Honda

Vuoden 2019 Geneven autonäyttely avaa ovensa medialle tiistaina 5. maaliskuuta. Honda on tänään vahvistanut, että se näyttää tuolloin osastollaan maailmalle ensimmäistä kertaa täysin uuden sähköauton prototyypin.

Honda on kehittänyt uuden sähköautonsa keskittyen sen käytännöllisyyteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva vahvistaa uuden sähköauton selkeän yhteyden Hondan Urban EV Conceptiin, joka oli ensi kerran nähtävänä vuonna 2017 Frankfurtin autonäyttelyssä.

Uutuuden esittely vahvistaa Hondan ”Electric Vision” -ohjelman toteutumista aikataulun mukaisesti.

Honda on sitoutunut siihen, että vuonna 2025 vähintään kaksi kolmasosaa sen Euroopassa myymistä autoista on sähköistettyjä.

Genevessä nähtävän sähköauton prototyypin tuotantoversio esitellään myöhemmin tämän vuoden aikana.