Koti Blogi Sivu 2074

Autoala ja taksiliitto: Suomen liikenteen verotus on uudistettava seuraavalla vaalikaudella

Kuva: Matti Sulanto

Tampereella järjestettiin viime viikolla Autoilu- ja ilmasto -paneelikeskustelu. Paneelikeskustelu toi esiin tärkeitä teemoja liikenteen ja ilmaston suhteesta.

Paneelikeskustelijoiden mukaan liikenteen verotus tulee uudistaa seuraavalla vaalikaudella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenteen verotus on Suomessa kehittynyt vuosikymmenien saatossa pienten verouudistusten myötä monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Verouudistuksia on tehty olemassa ollutta verotusta tilkitsemällä sekä erilaisia pienimuotoisia korjaustoimenpiteitä toteuttamalla.

Näin on saatu aikaan verotuksen malli, joka ei enää palvele tarkoitustaan. Siksi Suomessa tarvitaan seuraavalla vaalikaudella liikenteen verotuksen kokonaisuudistus, todetaan keskustelun järjestäjien tiedotteessa.

Turvallisempia ja edullisempia autoja suomalaisille

Suomessa liikenteen verotuksella on myös vaikutuksia liikenneturvallisuuteen, sillä kuluttajat tinkivät korkeiden kustannusten takia turvallisuusvalinnoissaan. Auton hankinnan verotuksen takia kuluttajat ajavat vanhoilla autoilla pidempään kuin keskimäärin Euroopassa.

Suomalainen keskivertoauto on 12-vuotias ja poistuu liikenteestä yli 20 vuoden iässä. Liikenneturvallisuus paranee autokannan uusiutuessa.

Liikenteen verotuksen tulisi tukea kaikkia mahdollisia turvallisuusvalintoja. Siitä hyötyy koko kansantalous. Liikenteen verotusta tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa entistä vähäpäästöisemmät, turvallisemmat ja edullisemmat autot suomalaisille, tiedotteessa todetaan.

Suomi ei voi olla autojen eurooppalainen kaatopaikka

Viime vuosien aikana käytettyjen autojen maahantuonti Suomeen on kasvanut voimakkaasti. Muutos aiempiin vuosiin verrattuna on huomattava, mutta halvempien käytettyjen autojen maahantuonnilla on laajoja vaikutuksia pitkällä aikavälillä.

Käytettyinä maahantuodut autot ovat keskimäärin 9 vuoden ikäisiä. Pahimmillaan Suomeen päätyvät muualla Euroopassa hyljeksityt automallit. Tämä kehitys olisi Suomen kannalta turmiollista, sillä autokantaan syntynyt vinouma poistuu hyvin hitaasti, tiedotteessa todetaan.

Vanhojen ja suuripäästöisten käytettyjen autojen tuonti etäännyttää Suomea ilmastotavoitteista

Suomessa autokanta on eurooppalaisella mittakaavalla erittäin iäkästä. Tänään ostettava uusi auto on liikenteessä vielä 2030-luvulla. Siksi on tärkeää kannustaa kuluttajia valitsemaan jo tänään ilmaston kannalta järkeviä automalleja.

Nykyinen liikenteen verotus on kuitenkin tämän tavoitteen kanssa ristiriidassa ja uusien vähäpäästöisempien automallien sijaan Suomeen on järkevää tuoda suuripäästöisiä vanhoja käytettyjä autoja henkilöauto- sekä taksiliikenteen käyttöön.

Liikenteen verotus ei mahdollista vuoden 2030 ilmastotavoitteita

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on välttämätöntä vauhdittaa autokannan uusiutumista. Nykyiset sähköautoinsentiivit tai autoverotuksen päästökomponentit eivät riitä ratkaisemaan Suomelle asetettuja ilmastotavoitteita.

Autoveron vaiheittainen poistaminen voisi kattaa noin viidenneksen liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteista vuoteen 2030 mennessä.

Tämä tarkoittaa noin 600 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Seuraavan hallituksen on käynnistettävä liikenteen verotuksen kokonaisuudistus, jonka keskeisenä tehtävänä on varmistaa ilmastotavoitteiden onnistuminen ja autokantamme nopea uudistuminen, tiedotteessa sanotaan.

Paneelikeskustelun järjestivät Autoalan Keskusliitto ry, Autotuojat ja -teollisuus ry sekä Taksiliitto ry.

Kuljetusyrittäjien mukaan autonomiset autot tulevat tavaraliikenteeseen — mutta ei ihan vielä

Autonominen kuorma-auto kaivoksessa. Kuva: Volvo

SKAL Kuljetusbarometriin vastanneiden kuljetusyrittäjien mukaan autonomisilla ajoneuvoilla on tulevaisuutta normaalin tieliikenteen ulkopuolella.

Alle kolmannes vastanneista arvioi autonomisten* ajoneuvojen tulevan kaupalliseen tavaraliikenteeseen 2020-luvun loppuun mennessä. Yhtä moni arvioi niiden tulevan 2030-luvulla.

Runsas kymmenes ei usko niiden tuloon lainkaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuljetusyrittäjät arvioivat autonomisen tavarankuljetuksen soveltuvan suljetuille alueille tieliikenteen ulkopuolella (74 %) tai korkeintaan yksittäisten tuotantolaitosten tai satamien väliseen liikenteeseen (36 %).

Suoritealoittain tarkasteltuna tukki- ja kuitupuukuljetuksissa nähdään vähiten tulevaisuutta autonomisilla ajoneuvoilla.

Letkassa ajo eli platooning saa tylymmän vastaanoton kuljetusyrittäjiltä. Vain kuusi prosenttia arvioi, että siitä olisi hyötyä kuljetustehtävissä.

Näissä vastaajissa oli suhteessa eniten elintarvike- ja jakelukuljetusten suorittajia.

Letka-ajon koetaan soveltuvan korkeintaan kuivalla kelillä hyväkuntoiselle moottoritielle, kun lastataan ja puretaan vain kerran ja asiakkaan toimitusaikataulu sallii letkasta aiheutuvan viiveen.

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2019

SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL:n Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa, neljän kuukauden välein. Sähköinen kysely lähetetään noin 4 300 jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kysely toteutettiin 14.12.2018–6.1.2019.

*”Autonominen” oli kyselyssä selitetty ”ilman kuljettajaa ohjaamossa”

Rekisterikilpi kannattaa pitää puhtaana — monestakin syystä

Kuva: Matti Sulanto.

Talvinen Suomi voi yllättää autoilijan pienellä, mutta ikävimmillään kalliilla sattumuksella. Oli lumikaaos tai suojasää, ajoneuvon rekisterikilpi peittyy herkästi lumeen, jäähän, loskaan tai likaan.

Niin ei saisi käydä, sillä lain mukaan jokainen rekisteröity ajoneuvo tulee olla aina tunnistettavissa. Tunnistaminen tapahtuu rekisterinumerolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

– Rekisterikilven lumisuus tai likaisuus voi muodostua ongelmaksi parkkihalleissa, joissa on käytössä kamerapysäköinti. Se on järjestelmä, jossa kamerat lukevat ajoneuvon rekisteritunnuksen ja pysäköintioikeus ja -maksu määräytyvät automaattisesti. Kamerahalleissa ei siis ole puomeja sisään- ja uloskäynnillä, vaan saapuminen ja poistuminen hoituvat ilman turhaa pysähtelyä, mikä taas lyhentää jonoja selkeästi, mobiilipysäköintipalveluja tarjoavan EasyParkin Suomen asiakkuuksista vastaava Joel Pallaskorpi kertoo.

Täyden hyödyn kamerapysäköinnin elämää helpottavasta automatiikasta saa EasyParkin mobiilisovelluksella, johon vain merkitään joko kartalta tai aluenumerolla, että ollaan kamerapysäköinnin alueella. Poistuessa kameratunnistus pysäyttää pysäköintiajan sovelluksesta.

Tämä vaatii vain sen, että rekisterinumero on tunnistettavissa kulkuneuvon molemmissa päissä.

– Voi käydä niinkin, että auton perän rekisterikilpi on peittynyt, eikä kamerajärjestelmä saa rekisterinumerosta selvää. Tällöin järjestelmä ei havaitse ajoneuvon poistumista parkkihallista eikä siksi katkaise pysäköintiaikaa, joka sitten jatkuu niin kauan kuin käyttäjä huomaa asian. Seurauksena on mahdollisesti aivan turhan iso lasku tai vähintäänkin turhaa vaivaa tämän yhtälön setvimisessä, Pallaskorpi muistuttaa.

Poliisi voi antaa rikesakon

Luminen tai likainen kulkupeli voi tulla kuljettajalle kalliiksi myös ilman pysäköintivirhemaksua. Suomessa saa ajaa julkisilla teillä vain rekisteröidyillä ajoneuvoilla. Koska rekisteröidyn ajoneuvon tulee olla aina tunnistettavissa rekisterinumerolla, asian toteutumisen valvonta on rikesakon alaista. Lumi tai lika saattava luoda sakkoriskin missä vain.

– Poliisi toteaakin kilven likaisuudesta, että ajoneuvot pitää pystyä tunnistamaan liikenteessä rekisterikilven avulla. Lainsäädäntömme mukaisesti sakon voi saada, jos kilpi ei ole vaikeuksitta luettavissa. Poliisi antaa esimerkkeinä lumisuuden, likaisuuden, kilven vaurioituneisuuden, sijoittamisen ja kiinnittämisen, Pallaskorpi kertoo.

– Valvontaa suorittava poliisi arvioi onko esimerkiksi takarekisterikilpi pöllynnyt lumen peittämäksi kyseisen ajon aikana vai ollut piilossa jo pidempään. Ajoneuvon kuljettaja voi kesken matkan joutua puhdistamaan kilven. Poliisista kerrotaan, että lievimmillään tehtävä hoituu neuvoin, ohjein ja huomautuksin, mutta voi olla myös ajoneuvorikkomus, mistä kirjattavien päiväsakkojen määrä voi olla 4–12 kappaletta, Pallaskorpi jatkaa.

Tampereella pysäköinninvalvojilla on lumiharjat

Menopelin rekisterinumeroa ei kannata myöskään pyrkiä tietoisesti pitämään vaikeasti luettavana pysäköintivirhemaksujen välttämiseksi. On kyllä niin, että pysäköinninvalvojat tarvitsevat ajoneuvon rekisterinumeron virhemaksun kirjaamiseksi, mutta heillä on oikeus koskea kulkupeliin putsatakseen haittaavan lumen tai lian rekisterikilveltä.

– Vaikka ajoneuvot ovat toisen omaisuutta, pysäköinninvalvojilla on oikeus käpälöidä hieman. Esimerkiksi Tampereella valvojilla on talvisaikaan lumiharjatkin mukanaan juuri tämän pulman vuoksi, Pallaskorpi toteaa.

Lumi ja lika saattavat olla näköesteitä myös tuulilasissa. Pysäköinninvalvojilla on oikeus tarvittaessa puhdistaa myös tuulilasia nähdäkseen, onko kuljettaja muistanut pysäköintikiekon asiallisesti.

Sama koskee mahdollista asukaspysäköintitunnusta. Asukaspysäköintioikeus ilmoitetaan tuulilasin sisäpuolelle sijoitettavalla lapulla.

Älä hölmöile liikenneonnettomuustilanteessa — näin toimit oikein

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu onnettomuustilanteissa muiden auttaminen ja avun hälyttäminen.

Liikenneonnettomuuksiin kuuluu myös asian hoitaminen vakuutusyhtiön kanssa.

Ohessa Poliisin ja vakuutusyhtiön ohjeet oikeanlaiseen toimintaan onnettomuustilanteessa.

Suomessa sattuu vuosittain noin 100 000 liikennevakuutuksesta korvattavaa liikennevahinkoa. Onnettomuustietoinstituutin mukaan vuonna 2017 sattuneesta 94 969 liikennevahingosta oli henkilövahinkoja 17 904. Miten onnettomuustilanteessa tulisi toimia?

– Onnettomuuspaikalle saapuvan tai onnettomuuteen joutuneen on pyrittävä estämään lisävahinkojen syntyminen, varoitettava muita tielläliikkujia ja autettava vahingoittuneita tai avuttomaan tilaan jääneitä. Lisäksi paikalle pitää hälyttää tarvittaessa apua. Tieliikennelaki velvoittaa tähän jokaista, kertoo komisario Pasi Tuominen Helsingin poliisilaitokselta.

Monille suomalaisille on syntynyt käsitys, että poliisi on hyvä kutsua varmuuden vuoksi aina liikenneonnettomuudessa paikalle.

– Poliisi pitää kutsua liikenneonnettomuuspaikalle aina, kun onnettomuudessa on joku kuollut tai loukkaantunut tai jos on syntynyt merkittävää aineellista vahinkoa. Mikäli onnettomuudesta on haittaa muulle liikenteellä tai tilanteeseen liittyy epäselvyyksiä, niin on myös hyvä ilmoittaa poliisille. Esimerkiksi jos joku onnettomuuden osapuolista yrittää paeta onnettomuuspaikalta tai on päihtynyt, on syytä ilmoittaa poliisille, Tuominen sanoo.

Jos esimerkiksi onnettomuuden osalliset ovat onnettomuuden syistä ja syyllisyyskysymyksistä yksimielisiä, poliisia ei välttämättä tarvita.

Poliisille ei tarvitse ilmoittaa myöskään, jos liikennevaurio on pieni, aineelliset omaisuusvahingot ovat vähäiset, onnettomuus ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja, liikenne onnettomuuspaikalla sujuu tai onnettomuuden aiheuttaja on tiedossa.

Vakuutuskorvauksiin tarvitaan tiedot onnettomuuspaikalta

– Vakuutusyhtiön kannalta ei ole tarvetta varmuuden vuoksi kutsua poliisia paikalle lievissä liikenneonnettomuuksissa, vahvistaa LähiTapiolan liikennevahinkojen asiantuntija Johanna Määttä.

Vakuutuskorvausten sujuvan maksamisen kannalta olennaisia asioita onnettomuuspaikalla toimimiseen ovat onnettomuustietojen kirjaaminen mahdollisimman tarkasti ylös.

Liikenneonnettomuuden osallisten kannattaa aina vaihtaa yhteystietonsa ja kirjata ylös onnettomuudessa osallisina olleiden ajoneuvojen rekisteritiedot.

Epäselvissä tilanteissa on myös hyvä kirjata mahdollisten silminnäkijöiden yhteystiedot ylös. Onnettomuuspaikalla on myös hyvä ottaa valokuvia vahingoista ja onnettomuuspaikasta.

– Liikennevahingot kannattaa aina hoitaa vakuutusyhtiön kanssa tekemällä vahinkoilmoitus. En suosittele sopimaan onnettomuuksia kolaripaikalla maksettavalla rahallisella korvauksella. Silmämääräisesti pieniltäkin vaikuttavista kolarivahingoista voi aiheutua mittavia korjauskuluja, jotka voivat nousta tuhansiin euroihin. Vakuutusyhtiön kanssa asioimalla voi varmistua, että saa itselleen kuuluvan korvauksen, Määttä toteaa.

Älä aiheuta lisää onnettomuuksia omalla käytökselläsi

Komisario Tuomisen mukaan autoilijat saattavat ennalta arvaamattomassa ja yllättävässä tilanteessa aiheuttaa omalla käytöksellään lisää vaaraa tai jopa vahinkoa. Hän kehottaakin autoilijoita keskittymään muuhun liikenteeseen onnettomuustilanteissa.

– Onnettomuuspaikalle saatetaan pysähtyä tai pysäköidä vaarallisesti, mikä pahimmillaan saattaa johtaa lisäonnettomuuteen. Lisäksi onnettomuuspaikan ohiajavien huomio saattaa liiaksi keskittyä onnettomuuspaikan katsomiseen, mikä sekin voi aiheuttaa vaaratilanteita ja lisäonnettomuuksia. Onnettomuuspaikalle ei ylipäätään ole suositeltavaa jäädä ihmettelemään, vaan on parempi antaa työrauha onnettomuudessa auttamistyötä tekeville, Tuominen toteaa.

Viime vuosina on keskusteltu säännöllisesti liikenneonnettomuuksien kuvaamisesta.

– Vakavan liikenneonnettomuuden uhrien kuvaaminen on epäeettistä. Kuvaamisesta voi aiheutua ikäviä tilanteita, joissa omaiset näkevät läheisensä sosiaalisen median kuvissa ennen viranomaisen toimittamaa suruviestiä. Onnettomuuspaikan kuvaaminen ei myöskään ole sivullisten vaan viranomaisten tehtävä, Tuominen kertoo.

Vakuutusyhtiön vinkit autoilijan vahinkotilanteisiin

  • Soita 112, jos tilanteessa on henkilövahinkoja, jotka vaativat apua.
  • Poliisi pitää kutsua aina paikalle liikenneonnettomuudessa, mikäli joku on kuollut tai loukkaantunut. Poliisi on syytä kutsua paikalle myös, jos tilanteessa on epäselvyyttä tai omaisuutta on merkittävästi vahingoittunut.
  • Tarkista aina kolarin toisen osapuolen henkilöllisyys, ajoneuvon tiedot ja vakuutusyhtiö.
  • Jos tilanne on epäselvä, ota mahdollisuuksien mukaan silminnäkijöiden yhteystiedot ylös. Ota valokuvat tapahtumapaikasta ja vahingoista.
  • Älä ota vastaan vahingosta rahallista korvausta onnettomuuspaikalla tai maksa vahingon kärsineelle suoraa korvausta, vaan selvitä vahinko vakuutusyhtiön kanssa. Pienestäkin vahingosta vai aiheutua yllättävän suuret euromääräiset korjauskustannukset.
  • Jos jotakin sovitaan kolaripaikalla, tee sopimus kirjallisesti. Autossa kannattaa pitää mukana vakuutusyhtiön vahinkoilmoituksia.
  • Kolarin jälkeen voi joutua odottamaan toisen osapuolen vakuutusyhtiön korvauskäsittelyä ja maksua. Omasta kaskovakuutuksesta voi kattaa ensin korvauskustannukset ja toisen yhtiön korvatessa vahingon takaisin omalle vakuutusyhtiölle saa myös omavastuun takaisin ja bonus palautetaan.

Uusi Fiat 500X on viikonloppuna jälleenmyyjillä

Kuva: FCA

Uusi Fiat 500X on nyt Suomessa ja esillä viikonloppuna jälleenmyyjillä.

Suomeen uutta 500X tuodaan kahdessa varustetasossa; Urban ja CityCross, etuvetoisena kolmella eri moottorilla manuaali- ja automaattivaihteisena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

FCA-konserni on kehittänyt uuden FireFly turbomoottori-perheen tarjotakseen valikoiman pienempiä bensiinimoottoreita, joille on ominaista parantunut energiataloudellisuus.

Fiat 500X esittelee ensimmäisenä Fiat-mallina 3- ja 4-sylinteriset FireFly Turbomoottorit, joissa Fiatin mukaan on parempi polttoainetehokkuus kuin aiemmissa bensiinimoottoreissa.

1,0-litrainen 3-sylinterinen Turbomoottori tuottaa 120 hevosvoiman tehon ja 190 Nm maksimiväännön. 1,3-litraisessa 4-sylinterisessä Turbomoottorissa vastaavat arvot ovat 150 hv ja 270 Nm.

Uuden 500X:n vakiovarusteisiin on lisätty ajomukavuutta ja turvallisuutta lisääviä varusteita kuten älykäs nopeusavusteinen liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja kaistavahti.

Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä toimii tuulilasin sisäpuolelle asennetun kameran avulla. Kamera lukee liikennemerkkien nopeusrajoitukset ja lähettää tiedot reaaliajassa mittariston näytölle, jolloin kuljettaja voi aktivoida Intelligent Speed Assistant -nopeusavustimen, joka mukauttaa ajonopeuden vastaamaan nopeusrajoitusten mukaista nopeutta.

Kaistavahti on varoitusjärjestelmä joka kamerassa sijaitsevan optisen anturin avulla havainnoi ajoneuvon sijainnin tiellä, ja huomatessaan auton siirtyvän pois kaistalta ilman suuntamerkkiä, varoittaa kuljettajaa.

Autossa on led-ajovalot.

Fiat 500X -mallissa on 7 tuuman kosketusnäyttö ja Apple CarPlay ja AndroidAuto -yhteensopivuus.

Uuden 500X:n WLTP-mittaustapaan perustuvat hinnat, jotka astuvat voimaan 1.2.2019:

500X 1.0 T3 120hv City Cross: 23 799 €.
500X 1.3 T4 150hv DCT City Cross: 26 799 €.

Urban-varustetason hinnoittelu julkaistaan myöhemmin keväällä.

 

Surkeita tuloksia suksiboksien törmäystestissä

Kuva: Testfakta.

Ruotsalainen Testfakta on testannut suksiboksien kestävyyttä mahdollisessa kolaritilanteessa.

Testissä tehtiin kaksi törmäystestiä. Toisessa suksiboksi kulki nopeudella 30 km/h ja toisella 40 km/h. Molemmissa nopeuksissa bokseille tehtiin äkkipysähdys ja tutkittiin, kuinka hyvin boksit kestivät.

Testissä oli mukana kaikkiaan yhdeksän suksiboksia ja kaikki kuormattiin valmistajan ohjeiden mukaan neljällä suksiparilla ja kahdella kassilla.

Jo nopeudella 30 km/h Hamron Spark  ja Carwise 580 L boksit avautuivat ja sisältö lensi ulos. Kun nopeutta nostettiin 40 km/h Hamron Spark ja Calix H20 irtosivat kokonaan taakkatelineestä. Myös Bilteman boksista tavarat tulivat ulos.

Testissä oli kuitenkin mukana myös bokseja, jotka kestivät melkein muuttumattomina.

Testfaktan mukaan useimpien suksiboksien pitäisi kestää kolari nopeudella 16-18 km/h. Vakuutusyhtiö Folksamin mukaan paljon onnettomuuksia sattuu kuitenkin nopeudella 40 km/h, ja boksien tulisi Folksamin mukaan kestää tämän nopeuden.

Testissä pärjäsi parhaiten Thule XL Motion, joka testin jälkeen sai vain pienen halkeaman etuosaan. Testfaktan mukaan Thulen boksi oli testien jälkeen vielä aivan käyttökelpoinen.

Thulen boksi on myös täysin vesitiivis ja helppo käsitellä, kiinnittää ja pakata, todetaan Testfaktan raportissa.

Testin suoritti norjalainen testilaitos RISE yhdessä Norges Automobil-Forbund (NAF) -järjestön kanssa.

Testissä oli kolme osa-aluetta: Törmäyskoe (painoarvo 60 %), käsiteltävyys (30 %)  ja vedenpitävyys (10 %). Törmäyskokeessa käytettiin uusi boksi molemmissa nopeuksissa.

Testin maksimipistemäärä oli 5 pistettä.

Testatut suksiboksit

  • Thule Motion XT XL            4,5 pistettä
  • Packline NX Premium XL    3,8
  • Packline Basic                     3,6
  • Skiguard 860 Touring        3,4
  • Mont Blanc Altitude 450    3,4
  • Calix H20                           2,8
  • Biltema                              2,7
  • Carwise 580L                    2,2
  • Hamron Spark                  1,8

Katso tästä koko taulukko.

Katso tästä koko juttu.

Tärkeä muistutus: Aloita nyt jo valmistautuminen hiihtolomamatkalle

Arkistokuva. Kuva: Thule.

Muutaman viikon päästä käynnistyvä hiihtolomakausi tulee monelle autoilijalle ”yllätyksenä”.

Ongelmien välttämiseksi reissuun kannattaa valmistautua hyvissä ajoin, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Automatkalle lähdettäessä viime hetkeen valmistautuminen saattaa aiheuttaa ongelmia, jotka olisivat olleet vältettävissä pienellä etukäteisvarautumisella.

Esimerkiksi auton huollon tarve on syytä tarkastaa hyvissä ajoin ennen lähtöpäivää. Mikäli huolto alkaa olla ajankohtainen, voi sen ehtiä teettää vielä ennen lomaa.

Säännöllisesti huolto-ohjelman mukaan huolletulla autolla pääsee huomattavasti todennäköisemmin perille. Auton pienetkin viat kannattaa korjauttaa kerralla huollon yhteydessä, sillä usein viat johtavat toisiin ja sitä kautta myös suurempiin korjauskustannuksiin.

Vaikkei varsinaista huollon tarvetta tai vikoja olisi, on autoon syytä tehdä tiettyjä tarkastuksia aika ajoin – varsinkin ennen pidemmälle matkalle lähtöä.

– Autojen huoltovälit ovat nykyään varsin pitkiä. Näin ollen ei ole mitenkään tavatonta, että esimerkiksi moottoriöljyä joutuu lisäilemään huoltojen välillä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Varmista nesteiden pakkaskestävyys

Öljymäärän lisäksi on kannattaa tarkastaa ainakin jäähdytinnesteen pakkaskestävyys ja määrä, jarrunesteen määrä sekä huolehtia, että lasinpesunestesäiliö on täynnä riittävän vahvaa seosta. Dieselautossa pitää huolehtia jo ajoissa, että tankissa on riittävän pakkaskestävää polttoainetta.

– Lasinpesunestesäiliö on syytä täyttää vielä viimeisenä iltana ennen matkalle lähtöä. Nesteen pakkaskestävyyttä on kuitenkin järkevää nostaa jo hyvissä ajoin, jos matka suuntautuu Pohjois-Suomeen tai muualle, missä pakkasta on paljon. Vastaavalla tavalla dieselautossa kannattaa ryhtyä käyttämään ajoissa mahdollisimman kovaa pakkasta kestävää polttoainetta, Vesalainen neuvoo.

Myös rengaspaineet voi tarkastaa ja säätää suuremman kuormituksen lukemiin hyvissä ajoin. Talvirenkaissa suositellaan käytettävän 0,2 baria valmistajan ohjetta korkeampia paineita, koska lämpötilan laskiessa rengaspaine alenee. Renkaita tarkistettaessa on syytä kiinnittää huomiota myös niiden kuntoon eli kulutuspinnan urasyvyyteen sekä nastarenkaissa nastojen määrään.

Renkaat, joiden valmistushetkestä on kulunut yli kymmenen vuotta tai joilla on ajettu yli kuusi ajokautta, tulisi uusia, vaikka ne muuten näyttäisivätkin olevan kunnossa.

– Mikäli renkaiden kunto arveluttaa, kannattaa ne uusia ennen lomamatkalle lähtöä. Siihenkin on hyvin aikaa, jos ei jätä tarkistamista viimetinkaan, Vesalainen muistuttaa.

Asenna taakkateline ja suksiboksi ajoissa

Taakkateline ja suksiboksi on syytä asentaa ajoissa. Mikäli asennus jää viimeiseen iltaan, saattavat esiin mahdolliset ongelmat olla ratkaisemattomissa. Esimerkiksi jos jokin osa hajoaa asennusvaiheessa, ei varaosaa välttämättä saa pikaisella aikataululla. Huonossa tapauksessa taakkateline ja suksiboksi voivat jäädä asentamatta.

– Taakkatelinettä tai suksiboksia hankittaessa kannattaa panostaa laatuun eikä ostaa välttämättä halvinta vaihtoehtoa. Yleensä tunnettujen valmistajien tuotteet ovat laadukkaampia ja niihin on myös varaosia saatavilla varmemmin ja nopeammin, Vesalainen arvioi.

Uusi Honda CR-V Hybrid on nyt Suomessa — halvin versio maksaa runsaat 40 000 €

Honda CR-V Hybrid. Kuva: Honda

Hondan CR-V-malliston hybridiversio on nyt Suomessa.

Katso tästä lisätietoa: Tällainen uusi Honda CR-V Hybrid tulee keväällä Suomeen

Kaikissa CR-V-malleissa, Comfort-varustetasosta alkaen, on kattavan turvavarustelun lisäksi paljon mukavuutta lisääviä yksityiskohtia kuten aktiivinen melunvaimennusjärjestelmä, automaatti-ilmastointi, sähkökäyttöiset ikkunannostimet ja led-ajovalot pesimillä.

Vain etuvetoisena saatavan Comfort Hybridin hinta on 40 350 euroa.

Elegance-varustetasossa ikkunat voidaan avata tai sulkea avaimenperästä, jolla voi myös taittaa peilit koria vasten. Varusteisiin tulee Honda Connect navigaattorilla, jossa on 7-tuumainen kosketusnäyttö. Pysäköinnissä auttavat pysäköintitutkat edessä ja takana sekä peruutuskamera. Myös sadetunnistin ja parempi äänentoistojärjestelmä kuuluvat

Elegance-varusteluun. Hinta on etuvetoisena 42 160 ja nelivetoisena 49 400 euroa.

Kuva: Honda.

Lifestyle-varustetaso lisää CR-V:hen kattokaiteet, tummennetut takaikkunat ja älyavaimen. Nahkaverhoilu tuo matkustamoon ylellisyyttä ja tunnelmavalot varmistavat miellyttävän valaistuksen. Turvallisuutta parantavat entisestään kuolleen kulman avustin, poikittaisliikennehälytin ja aktiiviset kulmavalot.

Etuvetoisena Lifestyle Hybridin saa 46 683 eurolla ja nelivetoisena 51 599 eurolla.

Mallisarjan huipulla on vain nelivetoisena saatava Executive, jossa on edellisten lisäksi vielä avattava lasikatto, tuulilasinäyttö, sähkötoiminen takaluukku ja sähkösäätöinen kuljettajan istuin avainkohtaisella muistitoiminnolla.

Huippumallin hinta on 56 003 euroa.

Vehon paketti- ja kuorma-autokorjaamot ja huollot kohta auki iltakymmeneen

Vehon kuorma-autojen ja pakettiautojen huollot ovat nyt auki arkisin 7-22 ja lauantaisin 7-15. Kuva: Veho.

Veho muuttaa paketti- ja kuorma-autokorjaamoiden ja huoltojen aukioloaikoja helmikuun alussa.

– Haluamme panostaa yhdenmukaisiin toimintamalleihin sekä palvelutuotteisiin. Asiakkaiden kannalta näkyvin toimenpide tällä hetkellä on liikkeiden aukioloaikojen maanlaajuinen laajentaminen asiakaspalvelun tehostamiseksi. Asiakkaamme ajavat kalustoillaan pitkiä matkoja Suomen läpi ja käyttävät palvelujamme eri paikkakunnilla. Siksi on tärkeää, että aukioloajat ovat yhtenäiset ja asiakas tietää, milloin palvelua saa, kertoo Vehon vähittäiskaupan huollon ketjuohjauksesta vastaava huoltojohtaja Miikka Lindström.

Vehon paketti- ja kuorma-autokorjaamoiden/huoltojen uudet aukioloajat astuvat voimaan 4.2.2019.

Liikkeiden aukioloajat ovat arkisin 7-22 ja lauantaisin 7-15.

Poikkeuksena ovat Kuopion ja Salon toimipisteet. Kuopiossa uudet aukioloajat otetaan käyttöön 2.5.2019 ja Salossa aukioloajat ovat arkisin 7-20.

Uudet aukioloajat koskevat seuraavia Vehon paketti- ja kuorma-autokorjaamoja/huoltoja

  • Veho Jyväskylä, Kuormaajantie 55, 40320 Jyväskylä, puh. 010 569 3163
  • Veho Kokkola, Indolantie 2, 67600 Kokkola, puh. 010 569 8371
  • Veho Kouvola, Koriansuora 15, 45130 Kouvola, puh. 010 569 8327
  • Veho Lahti, Kasaajankatu 8, 15520 Lahti, puh. 010 569 8235
  • Veho Lieto, Loukinaistentie 10, 21420 Lieto, puh. 010 569 2890
  • Veho Lommila, kuorma- ja linja-autot sekä erikoisajoneuvot, Lommilanrinne 1-3, 02740 Espoo, puh. 010 569 3550
  • Veho Lommila, paketti- ja kevyet kuorma-autot, Lommilanrinne 1-3, 02740 Espoo, puh. 010 569 8080
  • Veho Oulu, Kaarnatie 32, 90530 Oulu, puh. 010 569 8361
  • Veho Pirkkala, Jasperintie 1, 33960 Pirkkala, puh. 010 569 3060
  • Veho Pori, Korjaamonkatu 3, 28610 Pori, puh. 010 569 8281
  • Veho Raasepori, Teknikontie 17, 10600 Tammisaari, puh. 010 569 8191
  • Veho Rovaniemi, Teollisuustie 62, 96320 Rovaniemi, puh 010 569 8386
  • Veho Seinäjoki, Puuhaajantie 1, 60510 Hyllykallio, puh. 010 569 8273
  • Veho Ylästö, Ansakuja 3, 01740 Vantaa, puh. 010 569 8170

Kysely: Yli viidennes vastaajista voisi nyt harkita sähköauton hankintaa — 30 % ei missään nimessä

Kuva: Kamux.

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan sähköauton hankinnan tärkeimmiksi kriteereiksi nousevat sopivuus omaan ajoon, vähäpäästöisyys ja kiinnostus tulevaisuuden teknologioita kohtaan.

Tulevaisuudessa moni voisi uskoa hankkivansa sähköauton, jos sen toimintasäde pitenisi ja hinta olisi alempi. Sähköauto puhuttaa, mutta monella ei ole kokemusta sen käytöstä eikä tietoa, millaisia eri vaihtoehtoja olisi tarjolla, todetaan Kamuxin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan sähköauton hankinta jakaa mielipiteitä.

Tulosten mukaan 22 prosenttia vastaajista päätyisi sähköautoon melko suurella todennäköisyydellä, jos auton hankinta olisi lähiaikoina ajankohtaista.

Hankinnan todennäköisyyttä jaksaa epäillä 37 prosenttia vastaajista, ja 30 prosenttia vastaajista ei pidä sähköautoa lainkaan varteenotettavana vaihtoehtona. Loput vastaajista eivät osaa ottaa kantaa suuntaan tai toiseen.

Toimintasäteet vaihtelevat eri sähköautotyyppien mukaan

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan sähköauton hankinta houkuttaa eniten niitä vastaajia, jotka asuvat kaupungeissa ja joille toimintasäde riittäisi omaan tarpeeseen.

Muut hankintaa puoltavat syyt ovat vähäpäästöisyyden tukeminen, kiinnostus tulevaisuuden teknologiaa edustaviin moderneihin autoihin ja halu olla edelläkävijänä edistämässä sähköautoihin siirtymistä.

‒ Sähköautoa miettivän kannattaa vertailla erilaisia sähköautotyyppejä ja miten ne sopivat omiin kilometreihin ja latausmahdollisuuteen. Sähköauton toimintasäteeseen vaikuttaa muun muassa sen akuston koko. Suuremmalla akustolla varustetuilla täyssähköautolla taittaa jopa 500 kilometriä, mutta pienemmän akuston autoilla noin 100-150 kilometriä, kertoo Hannes Vuorma, joka on vähäpäästöisiin autoihin erikoistuneen Kamux Greenin myyntipäällikkö.

Sähköauto ja latausmahdollisuus kulkevat käsi kädessä

Täyssähköjen lisäksi hybridit sopivat juuri kaupunkiseuduille lyhyisiin ajomatkoihin. Oli auton tyyppi mikä tahansa, ennen sähköauton hankintaa kannattaakin kartoittaa auton latauspaikat.

‒ Lataushybrideissä on sähköakun lisäksi myös polttoainemoottori, jonka voimalähteenä on joko bensiini tai diesel. Jos hybridillä haluaisi ajaa työmatkoja vain sähkön avulla, matkan pitäisi olla suuntaansa enintään noin 30 kilometriä ja sen lisäksi pitäisi sekä kotona että työpaikalla olla latausmahdollisuus. Mitä enemmän voi käyttää sähköä, sitä edullisempia ovat myös käyttökustannukset, Vuorma huomauttaa.

Vaikka lataushybridissä akusto tyhjenisi, matka jatkuu polttoainemoottorin voimin. Lataushybridien bensiini- tai dieseltankit ovat yleensä reilun kokoiset, ja esimerkiksi Volkswagen Passatin bensatankillisella ajaa noin 400-500 kilometriä ja aina voi tankata lisää.

‒ Niin sanotuissa REX-autoissa on sähköakuston lisäksi bensiinillä toimiva polttoainegeneraattori, jolla akustoon saa lisävirtaa. Sen myötä autolla ajaa noin 100 kilometriä, jos välillä ei pääse lataamaan varsinaista akustoa, Vuorma selventää eri vaihtoehtojen eroja.

Sähköauto houkuttaa tulevaisuudessa, jos hinta halpenee ja toimintasäde pitenee

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksessa luodattiin vastaajilta myös niitä tekijöitä, jotka puoltaisivat sähköauton hankintaa tulevaisuudessa. Kaksi kolmasosaa vastaajista odottaa sähköautojen hintojen halpenevan nykyisestään.

‒ Mielikuva sähköautoista voi olla kallis esimerkiksi Teslan myötä. Käytetyn hybridin saa hankittua noin 10 000 eurosta ylöspäin. Keskihinnaltaan hybridit ja täyssähköautot ovat noin 20 000‒40 000 euron luokkaa. Niiden hintataso on polttomoottoriautoihin verrattuna ehkä hivenen korkeampi, mutta taas käyttökustannukset puolestaan ovat edullisemmat, toteaa Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Lisää toimintasädettä ja kattavampi latausverkosto

Tutkimuksen mukaan sähköauton halutaan kehittyvän toimintasäteen osalta, jotta se olisi houkutteleva vaihtoehto. Sähköautojen akuston teho kehittynee ajan myötä, mutta toimintasäteeseen vaikuttavat niin autoilijan ajotapa, mukavuudet kuin ulkoisetkin tekijät.

‒ Toimintasäteeseen vaikuttaa eniten kaasujalan käyttö ja ajonopeus. Auton sisätilamukavuudet, kuten ilmastointi ja penkin lämmittimet vievät myös virtaa, ja siten lyhentävät hieman toimintasädettä, Vuorma listaa.

Vastaajien tulevaisuuden sähköautojen hankintaa edistäväksi tekijäksi mainittiin myös kattavampi latausverkosto. Melko moni näkee myös kehitystarvetta saada auto toimivaksi Suomen talvisissa olosuhteissa.

‒ Latausverkosto kehittyy jatkuvasti, joten on odotettavissa, että tulevaisuudessa sähköautoilu onnistuu missä päin Suomea tahansa. Julkinen latausverkosto on jo varsin kattava lukuun ottamatta oikeastaan Kainuuta ja Pohjois-Karjalaa Joensuusta ylöspäin. Sähköautot on suunniteltu kestämään myös pohjoismaisia olosuhteita. Niiden toimintasäde lyhenee kovilla pakkasilla, mutta ei kuitenkaan dramaattisesti, Vuorma toteaa.

Sähköauton lataukseen suositellaan kiinteää latauspistettä

Sähköauton lataaminen kiinteällä latauslaitteella on helppoa ja turvallista. Akuston latausaika vaihtelee akuston koon ja latauspisteestä saatavan virran ampeeritason mukaan.

‒ Taloyhtiön asukkaan kannattaa selvittää ennakkoon latausmahdollisuutensa sekä miten latauksesta syntyvät kulut kohdistetaan. Joillakin taloyhtiöillä on jo tarjolla kiinteitä latauslaitteita asukkaille. Parkkipaikan lämmitystolpasta tai tavallisesti pistorasiasta voi ladata tilapäisesti sähköä, mutta se on hidasta enkä muutenkaan suosittele sitä vakituiseksi latauspaikaksi, jatkaa Vuorma.

Sähkö voimalähteenä on edullista verrattuna bensiiniin tai dieseliin, ja hintaan vaikuttaa akuston koon lisäksi latauspisteen sähkön hinta. Kustannukset 100 ajokilometriä kohden ovat keskimäärin kahden kolmen euron luokkaa.

Sähköautojen huoltoihin kuuluvat tarkistukset ja kuluvien osien vaihdokset

Sähköautoja huolletaan siinä missä polttomoottoriautojakin. Huolto-ohjelmat ja -välit ovat merkkikohtaisia, ja aika monille suositellaan vuosittaista tai kilometreihin perustuvaa huoltoa.

‒ Sähköautossa on yhtä lailla kuluvia osia kuten polttomoottoriautossa, eli huollossa voidaan tarkastuksen lisäksi myös vaihtaa osia. Huollot eivät ole sen kalliimpia kuin polttomoottoriautoissakaan, ehkä jopa hieman edullisempia, kertoo Hannes Vuorma.

Hänen mukaansa käytetyissä sähköautoissa akut kestävät hyvin, mutta monella voi olla toisenlainen ennakkoasenne esimerkiksi pienelektroniikan akkujen keston myötä.

‒ Monet sähköautojen valmistajat antavat akuille pitkän, viiden tai jopa 10 vuoden takuun. Itse en ole törmännyt kuin kerran sähköauton akun vaihtotarpeeseen ja silloin sen kustannus oli muutaman tuhannen euron luokkaa, toteaa Vuorma.

Vähäpäästöiset sähköautot kulkevat myös melko äänettömästi, mikä voi tuntua aluksi oudolta esimerkiksi käynnistysvaiheessa.