Koti Blogi Sivu 2058

Oulussa erikoinen nokkakolari — toinen auto oli paikallaan

Kuva: CvB.

Kello 13.50 aikoihin sattui Oulussa Limingantiellä kahden henkilöauton nokkakolari.

Poliisin mukaan Limingantullin suuntaan matkannut henkilöauto oli pysähtynyt hetkeksi tien reunaan, kun kuljettaja oli havainnut, että vastaan tullut henkilöauto suuntasi kohti heidän autonsa keulaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaksi edellä ollutta autoa ehtivät väistää vastaan tulleen auton, mutta pysähdyksissä ollut auto ei ehtinyt alta pois. Ajoneuvot osuivat keulat vastakkain toisiinsa.

Pysähtyneessä henkilöautossa matkasi oululaiset mies ja nainen. Vastaan tulleessa autossa oli kuljettajana oululainen mies.

Kaikki osalliset kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta kenelläkään ei aiheutunut vakavia vammoja.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ole osuutta tapahtumiin.

Nissan yhdistää erikoisessa konseptiautossaan oikean ja virtuaalimaailman

Kuva: Nissan.

Tietoverkkoihin kytketyissä tulevaisuuden autoissa hyödynnetään teknologiaa, jossa oikeat ja virtuaalimaailmat sulautuvat toisiinsa, ja joka auttaa autoilijoita näkemään vaikeasti havaittavia kohteita

Las Vegasin tämänvuotisessa kuluttajaelektroniikkaa esittelevässä CES-näyttelyssä (International Consumer Electronics Show) Nissan raottaa tulevaisuuden visiotaan ajoneuvosta, joka auttaa kuljettajaansa näkemään vaikeasti havaittavia kohteita.

Oikeaa ja virtuaalimaailmaa yhdistävän teknologian avulla kuljettaja pääsee kokemaan todellisen tietoverkkoon kytketyn auton.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Invisible-to-Visible eli lyhyesti i2V hyödyntää tulevaisuuden teknologiaa, jonka perustana on Nissan Intelligent Mobility eli Nissanin visio siitä, kuinka autoilla ajetaan, mistä ne saavat käyttövoimansa ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa.

Nissanin ständillä nähtävä i2V havainnollistaa autoilun tulevaisuutta CES-näyttelyn kävijöille interaktiivisen ja kolmiulotteisen elämyksen avulla.

i2V avustaa autoilijaa yhdistämällä auton ulko- ja sisäpuolilla olevien sensorien keräämää tietoa pilvipalveluista saatavaan dataan.

Tämän ansiosta järjestelmä seuraa ajoneuvon lähiympäristöä ja ennustaa myös sitä, mitä saattaa olla odotettavissa esimerkiksi rakennuksen toisella puolella tai kulman takana.

Ajokokemuksesta tulee entistä miellyttävämpi myös interaktiivisen ja ihmisläheisen, auton sisätiloihin ilmestyvän avatar-hahmon ohjauksen ansiosta.

Virtuaalimaailmaa hyödyntävä i2V-järjestelmä avaa lukemattomia mahdollisuuksia erilaisiin palveluihin tehden autoilusta entistäkin miellyttävämmän kokemuksen.

Kuva: Nissan.

Edistyksellistä tietoliikenneverkkoihin kytkettyä autoilua

i2V-järjestelmän pohjana on Nissanin Omni-Sensing-teknologia, jonne kerätään keskitetysti reaaliaikaista tietoa liikenneolosuhteista, ajoneuvon ympäristöstä ja auton sisätiloista.

Nissanin SAM-teknologia (Seamless Autonomous Technology) analysoi tien olosuhteita keräten siitä olennaista, reaaliaikaista dataa ja ProPILOT, puoliautomaattinen kuljettajaa avustava järjestelmä, tarjoaa puolestaan tietoja auton ympäristöstä.

Järjestelmä kartoittaa auton ympäriltä 360-asteisen virtuaalisen tilan ja tarjoaa tietoja esimerkiksi tiestä ja risteyksestä, näkyvyydestä, kylteistä ja lähistöllä kulkevista jalankulkijoista.

Järjestelmä käyttää myös sisätilasensoreita ajoneuvossa olevien henkilöiden vireystilan tarkkailuun, muistuttaen kuljettajaa esimerkiksi kahvitauosta tai erityisestä tarkkaavaisuudesta.

i2V voi myös luoda yhteyden kuljettajan, matkustajien ja Metaverse-virtuaalimaailmassa olevien ihmisten välille. Näin perheenjäsenet, ystävät ja muut henkilöt näyttävät olevan auton sisällä kolmiulotteisina virtuaalihahmoina, tarjoten seuraa tai apua.

Kuva: Nissan.

Lisää tukea itseohjautuvaan tai kuljettajan ohjaamaan ajamiseen

i2V voi tehdä autoilusta miellyttävämmän kokemuksen itseohjautuvan ajon aikana. Esimerkiksi sateella ajettaessa auton sisälle voidaan tuoda näkymä aurinkoisesta maisemasta.

Uuteen paikkaan ajettaessa järjestelmä voi hakea Metaversestä asiantuntevan paikallisoppaan, joka voi keskustella autossa olevien henkilöiden kanssa reaaliajassa.

Oppaan tarjoamia tietoja voidaan kerätä Omni-Sensing-järjestelmän avulla ja tallettaa pilvipalveluun, jolloin muut samalla alueella vierailevat henkilöt voivat hyödyntää samaa opastusta. Auton tekoäly voi myös hyödyntää samoja tietoja löytääkseen tehokkaamman ajoreitin.

Kuljettajan ohjaaman ajon aikana i2V tarjoaa Omni-Sensing-järjestelmän tietoja läpinäkyvänä näkymänä kuljettajan näkökentässä. Tarjotun tiedon avulla kuljettaja voi valmistautua erilaisiin olosuhteisiin kuten huonoon näkyvyyteen, muuttuviin tieolosuhteisiin tai lähestyvään liikenteeseen.

Kuljettaja voi myös varata Metaversestä käyttöönsä ammattilaiskuljettajan, joka ohjaa kuljettajaa henkilökohtaisesti ja reaaliaikaisesti.

Ammattilaiskuljettaja näkyy auton sisällä olevana virtuaalihahmona tai virtuaalisena johtoautona kuljettajan näkökentässä, näyttäen parhaan tavan ajaa.

Sen lisäksi, että i2V kertoo liikenneruuhkista tai arvioidusta matka-ajasta, se pystyy myös kertomaan yksityiskohtaisia tietoja kuljettajalle tiellä odotettavista olosuhteista vähentäen näin autoiluun liittyviä stressitilanteita.

Paikalliskarttojen reaaliaikaisia Omni-Sensing-tietoja hyödyntävä i2V-järjestelmä pystyy myös esittämään kuljettajalle erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi nopeammasta kaistasta liikenneruuhkien aikana.

Kohteeseen saavuttaessa i2V voi ottaa käyttöön SAM-järjestelmän, minkä avulla se kartoittaa vapaita parkkiruutuja ja jopa pysäköi ajoneuvon kuljettajan puolesta kiperissä paikoissa.

Kuva: Nissan.

i2V-demo Nissanin ständillä

CES-näyttelyn kävijät pääsevät kokemaan i2V-järjestelmän käyttämällä virtuaalilaseja demotilassa, jossa on kolmiulotteisia käyttöliittymiä ja näyttöruutuja.

Käyttäjiä ohjataan erilaisissa ajotilanteissa, joita ovat esimerkiksi seuraavat: ajo kaupungin läpi, parkkiruudun löytäminen vilkkaassa ostoskeskuksessa, ajaminen sateessa siten, että auton sisältä näkyykin aurinkoinen maisema, ajaminen ammattilaiskuljettajan perässä ajotaitojen parantamiseksi ja I2V:n näkeminen rakennusten läpi ja kulman taakse.

CES 2019 –näyttely on avoinna yleisölle 8.-11.1.2019 Las Vegasin Convention Center –messukeskuksessa.

Autourheilun maajoukkueessa on nyt kolme tasoa

Juuso Puhakka selkälihastestissä. Kuva AKK Riikka Silkala

Vuosittain uusia nuoria autourheilun kansainväliselle tasolle nostava AKK:n valmennusryhmä on nyt nimeltään Flying Finn Academy.

Historiansa ensimmäiselle toimikaudelle sen sisältämiin maajoukkueisiin on valittu 15 urheilijaa ja haastajaryhmään 19 urheilijaa, todetaan AKK:n tiedotteessa.

Muun muassa Esapekka Lapin ja Valtteri Bottaksen valmentamisesta aikanaan vastanneen AKK:n valmennusryhmän kokoonpano koostuu jatkossa kolmesta tasosta: A-maajoukkueesta, B-maajoukkueesta ja Rookies-haastajaryhmästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmennuksen valintaprosessissa toteutettiin ensimmäistä kertaa kahden kuukauden mittainen try out -jakso, jonka aikana kerättiin tietoa nuorten kuljettajien fyysisestä ja henkisestä tasosta.

– Saimme tästä try-out -jaksosta paljon dataa kuljettajien tahtotilasta ja kuntotasosta. Kokemukset tästä olivat erittäin positiivisia ja tulemme käyttämään tätä menetelmää myös ensi syksyn valintatilanteissa, pohjustaa AKK:n valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola.

A-maajoukkueesta seuraavat suomalaiset maailmanmestarit?

Autourheilun A-maajoukkueeseen on valittu viisi urheilijaa. Heistä William Alatalo, Juuso Puhakka ja Paavo Tonteri kilpailevat rata-autoilun puolella.

Sami-Matti Trogen kilpailee rallicrossin parissa ja Juho Valtanen karting-autoilussa.

A-maajoukkue on Flying Finn Academyn keihäänkärki, jonka urheilijat ovat myös historiallisesti ensimmäisiä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tukemia moottoriurheilijoita.

– A-maajoukkueen urheilijoista kaikki ovat tekemässä läpimurtoa kansainvälisen tason kärkeen lajeissaan. A-maajoukkueen urheilijoiden valmennusarki on yksilöidysti räätälöity kunkin urheilijan oman kilpailu- ja muun ohjelman mukaan. Valmennus suunnitellaan mahdollisimman hyvin heidän urakehitystään varten, Nikkola kertoo.

B-maajoukkueen urheilijat tavoittelevat paikkaa A-maajoukkueessa

Autourheilun B-maajoukkue koostuu kymmenestä urheilijasta. Rasmus Joutsimies, Samuli Mertsalmi, Olli-Petteri Munne ja Axel Saarniala kilpailevat karting-radoilla.

Rallipolkujen valloituksesta joukkueessa vastaavat tutut Aleksi Röyhkiö, Henri Hokkala ja Jari Huttunen.

Rallicrossradoilla menestystä jahtaavat Jesse Kallio, Rasmus Tuominen sekä Luka Nurmi, jonka lajivalikoimaan tulee kuulumaan myös rata-autoilu ja ralli.

– B-maajoukkueen urheilijat kilpailevat jo kansainvälisellä tasolla tai ovat SM-tason kärkikuljettajia, jotka parin vuoden aikana mahdollisesti nousevat A-maajoukkueeseen.
Haastajaryhmäläiset ovat erityisen mielenkiintoisessa asemassa – on urheilijasta itsestään kiinni, miten asiat järjestyvät, Nikkola sanoo.

Rookies-valmennusryhmä on uusi polku kohti autourheilun huippua

Flying Finn Academyn uudeksi osaksi muodostetaan Rookies-nimeä kantava haastajaryhmä, joka on ponnahduslauta seuravalmennuksesta kohti maajoukkueita.

Urheilijasopimukset ovat vuodeksi kerrallaan edellyttäen sovittujen kriteerien täyttämistä urheilijan toiminnassa.

Toisaalta siis kriteerien täyttyessä Rookies-kuljettaja voi nousta maajoukkuevalmennukseen ja toisaalta taas maajoukkueista voi pudota Rookies-ryhmään, mikäli maajoukkuekriteerit eivät täyty.

Rookies-ryhmässä kaudella 2019 nähdään 19 urheilijaa, joista 14 kilpailee kartingin puolella. Rallin parista menestystä jahtaa viisi urheilijaa.

– Rookies-ryhmän tarkoitus on antaa ensiaskeleet tavoitteelliseen harjoitteluun ja toimintaan autourheilussa. Uusi toimintamalli korvaa aiemman aluevalmennustoiminnan, Nikkola valaisee.

”Vähintään yksi EM- tai MM-mitali vuodessa”

Huolimatta kokonaan uudistetusta valmennuskonseptista, AKK:n Flying Finn Academyn tavoitteet kaudelle 2019 ovat kovat.

– Vuosittainen tavoite on saavuttaa vähintään yksi MM- tai EM-mitali. Lisäksi tavoitteena on vähintään yksi pistesija (sijat 4-8) kansainvälisten sarjojen lopputuloksissa. Tavoite on myös kehittää ja kasvattaa vuonna 2018 aloitettua yhteistyötä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa, Nikkola paaluttaa.

Autourheilun nuorisomaajoukkueet kaudelle 2019 

A-Maajoukkue
Alatalo William s.2002, Ilmajoki, rata-autoilu
Puhakka Juuso s.1998, Kirkkonummi, rata-autoilu
Tonteri Paavo s.2000, Helsinki, rata-autoilu
Trogen Sami-Matti s.2002, Lohja, rallicross
Valtanen Juho s.1996, Ulvila, karting

B-Maajoukkue
Joutsimies Rasmus s.2003, Vantaa, karting
Mertsalmi Samuli s.2005, Söderkulla, karting
Munne Olli-Petteri s.2003, Rautjärvi, karting
Saarniala Axel s.2002, Espoo, karting
Hokkala Henri s.1994, Jyväskylä, ralli
Huttunen Jari s.1994, Kiuruvesi, ralli
Röyhkiö Aleksi s.2000, Ylöjärvi, ralli
Kallio Jesse s.1999, Kellokoski, rallicross
Nurmi Luka s.2004, Tampere, rallicross/rata/ralli
Tuominen Rasmus s.2000, Jämsä, rallicross

Rookies
Abrahamsson Peik s.2006, Espoo, karting
Hakalehto Aatu s.2006, Hämeenlinna, karting
Herranen Toni s.2003, Jääli, karting/ralli
Jalava Aleksi s.2007, Haarajoki, karting
Koivula Aaron s.2005, Kauhajoki, karting
Kortelainen Rasmus s.2001, Helsinki, karting
Lemberg Nico s.2007, Espoo, karting
Perttala Niko s.2003, Nokia, karting
Pirttilahti Nikolas s.2003, Nokia, karting
Rajala Veeti s.2007, Sipoo, karting
Saarijärvi Frans-Emil s.2003, Helsinki, karting
Taponen Tuukka s.2006, Lohja, karting
Vahlberg Daniel s.2007, Orimattila, karting
Vappula Leevi s.2006, Nokia, karting
Saarinen Konsta s.2004, Orivesi, crosskart/ralli
Kauppi Roni s.2000, Ii, ralli
Koski-Lammi Juho s.1999, Jalasjärvi, ralli
Pajari Sami s.2001, Lahti, ralli
Timo Laine s.1987, ralli (kartanlukija)

Valmennustiimi
Tuomo Nikkola
Mika Leistiö
Jan Lönegren
Matti Rantanen
Mikko Pajunen
Jukka Korhonen
Teemu Arminen
Juuso-Matti Pajuranta
Juho Valtanen
Johan Vilo
Joonas Kostiainen
Tero Puustinen
Olli-Pekka Remes

www.flyingfinnacademy.fi

Näitä automalleja ruotsalaiset ostivat viime vuonna — katso 100 auton listaus!

Kuva: Antti Järveläinen.

Ruotsin henkilöautomarkkina poikkeaa merkittävästi Suomen markkinasta.

Vuosi 2018 oli historian kolmanneksi paras vuosi henkilöautojen rekisteröintimäärien suhteen. Ruotsissa rekisteröitiin kaikkiaan 353 666 henkilöautoa viime vuonna. Näistä 64 prosenttia rekisteröitiin jo alkuvuonna, koska kesällä astui voimaan uusi verojärjestelmä Bonus-malus.

Bilswedenin mukaan myös ladattavien autojen osuus kasvaa koko ajan.

Bilsweden ennustaa tämän vuoden rekisteröintimääräksi 335 000 henkilöautoa.

Sadan suosituimman mallin listauksessa on alku hyvin V-voittoinen. Seitsemän ensimmäinen malli on joko Volvo tai Volkswagen. Vasta kahdeksantena tuleva Nissan Qashqai edustaa muuta merkkiä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ykköspaikalla on Volvo S90/V90, joita on rekisteröity yli 24 000. Toisena oleva VW Golf on jäänyt yli 7000 autoa.

Kolmannella sijalla oleva Volvo S60/V60 on vajaat 700 autoa Golfin perässä.

Sadan suosituimmalla listalla on kaikkiaan 26 eri automerkkiä.

Sähköautoista Nissan Leafia on rekisteröity 1 831 autoa, Renault Zoea 1 663 autoa ja Tesla Model S -mallia 877 autoa.

Ruotsin 100 suosituinta henkilöautomallia 2018

1 Volvo S90/V90         24 346
2 Volkswagen Golf      17 093
3 Volvo S60/V60        16 412
4 Volkswagen Passat  13 650
5 Volvo XC60            13 293
6 Volkswagen Tiguan   9 821
7 Volvo V40                7 151
8 Nissan Qashqai        6 344
9 Volvo XC40              6 175
10 Kia Niro                  5 403
11 Toyota Auris            5 387
12 Skoda Octavia         5 348
13 Mercedes E-sarja     5 302
14 Toyota Yaris            5 274
15 BMW 5-sarja           5 016
16 Kia Cee’d                4 789
17 Renault Clio            4 766
18 Volkswagen Polo     4 590
19 Audi A6                  4 559
20 BMW 3-sarja          4 452
21 Skoda Fabia          4 080
22 Toyota C-HR          4 073
23 Toyota RAV4          3 612
24 Audi A4                 3 465
25 Kia Optima             3 447
26 Mitsubishi Outlander 3 247
27 Mercedes GLC          3 177
28 Peugeot 3008           3 174
29 Mercedes C-sarja      3 099
30 Mercedes A-sarja      2 925
31 Renault Captur         2 902
32 Skoda Superb           2 782
33 Volkswagen T-Roc     2 752
34 Skoda Kodiaq           2 690
35 Seat Leon                2 678
36 Audi A3                   2 677
37 Dacia Duster            2 608
38 Volvo XC90              2 559
39 Ford Focus               2 414
40 BMW 1-sarja            2 310
41 Peugeot 2008           2 018
42 Kia Sportage            1 985
43 Skoda Karoq             1 939
44 Audi Q5                    1 928
45 Kia Picanto               1 876
46 Subaru Outback        1 864
47 Ford Fiesta                1 852
48 Nissan Leaf                1 831
49 Kia Rio                      1 813
50 Peugeot 308              1 799
51 Peugeot 208              1 784
52 Ford Kuga                 1 761
53 BMW X3                    1 731
54 Subaru XV                1 695
55 Mazda CX-5              1 688
56 Citroën C3                1 675
57 Renault Zoe              1 663
58 Mini 3d/5d                1 647
59 Opel Astra                 1 614
60 Seat Arona                1 554
61 Mazda CX-3                1 550
62 Kia Stonic                   1 535
63 Mercedes CLA             1 490
64 Renault Mégane          1 474
65 Opel Insignia              1 450
66 Opel Corsa                 1 438
67 Peugeot 5008              1 391
68 BMW X1                      1 312
69 Audi Q2                       1 276
70 Volkswagen Caddy        1 228
71 Honda Civic                  1 220
72 Renault Kadjar              1 212
73 Seat Ibiza                    1 207
74 BMW 2-sarja                1 095
75 Mazda 3                      1 089
76 Toyota Avensis             1 084
77 Mini Countryman          1 072
78 Hyundai i30                 1 070
79 Nissan X-Trail               1 051
80 Seat Ateca                   1 050
81 Hyundai Ioniq                 990
82 Audi A5                          988
83 Citroën C4 Cactus            982
84 Audi A1                           980
85 Ford Mondeo                    972
86 Suzuki Vitara                    972
87 Fiat 500                           962
88 Lexus NX                         939
89 Dacia Sandero                  935
90 Toyota Aygo                      930
91 Volkswagen Sharan            913
92 Fiat Tipo                            900
93 Suzuki Swift                      888
94 Subaru Forester                 879
95 Tesla Model S                    877
96 Hyundai Tucson                  863
97 BMW 4-sarja                      830
98 BMW X5                            817
99 BMW i3                             803
100 Honda CR-V                      769

Klikkaamalla tästä pääsee katsomaan yli 300 automallin listauksen. Pdf-tiedosto löytyy sivun aivan alalaidassa.

Kamuxin viime vuoden suosituimmat automerkit ja automallit

Kuva: Kamux.

Käytettyihin autoihin erikoistuneen Kamux-ketjun verkkosivujen viime vuoden katsotuimpien automerkkien viiden kärjessä komeilivat Mercedes-Benz, BMW, Audi, Volkswagen ja Volvo.

Näiden jälkeen seuraavaksi suosituimpia merkkejä olivat taas Ford, Toyota, Skoda, Nissan ja Opel.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Samat merkit olivat myös Kamuxin myydyimpien autojen listalla.

‒ Viime vuoden katsotuimpien automerkkien lista oli myös hyvin samansuuntainen kuin meidän myydyimpien merkkien lista. Se osoittaa, että verkkosivuilla tutustutaan jo tosimielessä autoihin, joista lähdetään hieromaan kauppaa, toteaa Kamuxin Suomen maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Kamuxin myydyin merkki vuonna 2018 oli Volkswagen, ja sen vanavedessä seurasivat Mercedes-Benz, BMW, Audi ja Volvo. Myös vuonna 2017 Volkswagen oli myyntitilaston ykkönen.

Iiskonmäen mukaan moni ostaa haluamansa auton vähän ajettuna ja hyvillä lisävarusteilla, jolloin sen arvossa tapahtuu hitaammin laskua suhteessa uuteen autoon. Moni voi laskea saavansa hyvät lisävarusteet käytetyssä autossa jopa melkein kaupan päälle.

Kamuxin katsotuimmat automerkit 2018

  1. Mercedes-Benz
  2. BMW
  3. Audi
  4. Volkswagen
  5. Volvo
  6. Ford
  7. Toyota
  8. Škoda
  9. Nissan
  10. Opel

Kamuxin katsotuimmat mallit 2018

  1. Mercedes-Benz, E-sarja
  2. Mercedes-Benz, C-sarja
  3. Volkswagen Golf
  4. Volkswagen Passat
  5. Audi A4
  6. Audi A6
  7. BMW 520
  8. Škoda Octavia
  9. BMW 320
  10. Volvo V70

Ensi viikolla alkaa Scanian kuljettajakilpailu — pääpalkintona upouusi Scania

Kuva: Scania.

Scania järjestää nyt seitsemännen kerran Euroopassa kuljettajakilpailun.

Vuosina 2003, 2005, 2007, 2010, 2012 ja 2015 kilpailu oli nimeltään Young European Truck Driver (YETD) ja siihen pystyi osallistumaan 35 vuotta ja sitä nuoremmat ammattikuljettajat.

Nyt kilpailusta on poistettu ikäraja, ja kilpailun nimi on Scanian kuljettajakilpailu (Scania Driver Competitions – Europe).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kilpailun tavoitteena on ammattikuljettajien osaamisen ja alan arvostuksen lisääminen.
Kuljettaja on kuljetustoiminnan tärkein tekijä niin turvallisuuden, taloudellisuuden kuin ympäristönkin kannalta.

Kilpailuun voi osallistua joko tekemällä 36 kysymystä käsittävän teoriakokeen osoitteessa: www.scania.fi/sdc tai ajosuorituksen perusteella Fleet Management System -järjestelmän avulla.

Jatkoon pääsee noin 70 kilpailijaa, jotka kutsutaan maalis-huhtikuussa järjestettäviin aluekilpailuihin Hämeenlinnaan, Jyväskylään ja Ouluun.

Aluekilpailuissa testataan muun muassa kuljettajien turvallista ja taloudellista ajamista, ajoneuvon käsittelyä erilaisissa ajotaitotehtävissä sekä toimintaa onnettomuustilanteessa.

Kilpailuajoneuvoissa käytetään ympäristöystävällisiä, vaihtoehtoisia polttoaineita – biokaasua ja HVO:ta (Hydrotreated Vegetable Oil, vetykäsitelty kasviöljy).

Aluekilpailujen jälkeen kaksitoista parasta kuljettajaa jatkaa Suomen loppukilpailuun, joka järjestetään 10. – 11. toukokuuta Helsingissä Kuljetus-Logistiikka 2019 -näyttelyn yhteydessä.

Loppukilpailun voittaja edustaa Suomea 25. toukokuuta Södertäljessä Ruotsissa, jossa hän kohtaa muut Euroopan parhaat kuljettajat. Voittaja saa palkinnoksi upouuden Scanian, arvoltaan 100 000 euroa.

Jaguar Land Roverille uudet myymälät Helsinkiin ja Turkuun

Kuva: Jaguar Land Rover.

Jaguar Land Rover (JLR) ja LänsiAuto Oy ovat solmineet jälleenmyyntisopimuksen, jonka mukaan LänsiAuto aloittaa Jaguar Land Roverin myynti- ja huoltotoiminnot Turussa ja Helsingissä.

LänsiAuto avaa Jaguar Land Roverin myymäläkonseptin mukaiset autoliikkeet Turun kupeeseen Raisioon sekä Helsingin Herttoniemeen. Liikkeet palvelevat asiakkaita 18. tammikuuta alkaen. Uudet konseptimyymälät valmistuvat vielä vuoden 2019 aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

LänsiAuton JLR-myynti ja -huolto Herttoniemen Laivalahdenkadulla tuovat Herttoniemen perinteiseen autokaupan keskittymään asiakkaille uuden vaihtoehdon. Turun seudulla LänsiAuto palvelee osoitteessa Raisiontie 93.

LänsiAuto liittyy Jaguar Land Roverin verkostoon, johon kuuluvat Helsingin Tikkurilan (Sports Car Center Airport) ja Tampereen Lielahden (Tampereen AutoCenter) täyden palvelun konseptimyymälät.

Jaguar ja Land Roverin brandien mallistoon kuuluu tällä hetkellä yhteensä 13 mallisarjaa. Kaikissa JLR mallisarjoissa on vuoden 2020 jälkeen sähkömoottori joko ainoana voimanlähteenä tai polttomoottoria avustamassa.

Alaikäinen ajoi poliisia pakoon henkilöautolla Ulvilassa

Kuva: CvB.

Porin poliisipartio yritti pysäyttää 4.1.2019 kello 03.24 edellään Porin suuntaan menneen henkilöauton Satakunnantiellä Ulvilassa.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto kuitenkin kiihdytti vauhtiaan ja kääntyi Vanhalle Harmaalinnantielle, josta se jatkoi matkaansa kovalla nopeudella Friitalantien kautta Kartanonrantaan, jonne henkilöauto lopulta pysähtyi.

Auton kuljettajaksi selvisi vuonna 2001 syntynyt mieshenkilö. Auton kyydissä oli neljä matkustajaa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kortitta-ajona.

Melkein puolet kännykuskeista on joskus joutunut vaaratilanteeseen

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Liikenneturva selvitti kännykän käytön yleisyyttä suomalaisten kuljettajien keskuudessa viime vuoden lopulla.

Kyselyyn vastanneista kuljettajista lähes kaksi kolmesta kertoo käyttävänsä puhelinta ajaessaan jollain tavoin. Heistä neljä kymmenestä kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen kuluneen vuoden aikana puhelimen ajonaikaisen käytön takia.

– Vaaratilanteet liittyivät yleisimmin havainnoinnin herpaantumiseen, nopeuden alentumiseen ja ajolinjan pettämiseen. Osa kerrotuista tilanteista oli kuitenkin hyvin vaarallisia, kuten se, ettei kävelijää tai pyöräilijää havaittu ajoissa, tarkentaa Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen.

Kuljettajan kännykän käyttöä pidetään vakavana liikennerikkomuksena

Liikenneturvan edellisessä kyselyssä kesältä 2018** selvisi, että suomalaiset suhtautuvat ajonaikaiseen kännykän käyttöön vakavasti.

Ajonaikaista viestittelyä pitää vakavana yli yhdeksän kymmenestä ja puhumista ilman hands freetä yli kaksi kolmesta vastaajasta. Silti moni kuljettaja käyttää kännykkää ajossa.

Liikenneturva kysyi puhelinta ajon aikana käyttäviltä syitä tähän. Kolmasosa koki, että puhelimen käyttö on vain tapa, sille ei ole kummempaa syytä. Moni haluaa olla tavoitettavissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä o

Vain joka seitsemäs koki, ettei puhelimen käytöstä aiheudu vaaraa ajon aikana.

Jääskeläinen pitää ongelmallisena sitä, että kuljettaja ei saa minkäänlaista palautetta kännykän käytöstään ratissa, paitsi sitten onnettomuuden tai läheltä piti -tilanteen muodossa.

– Kun puhelimen näpräämisestä ajamisen lomassa ei saa mitään palautetta, voi tulla tuntu toiminnan riskittömyydestä. Palaute saattaa tulla onnettomuuden muodossa, eikä sitä kannattaisi jäädä odottamaan, Jääskeläinen painottaa.

Liikenneturva selvitti suomalaisten kuljettajien kännykän käyttöä kyselytutkimuksella marraskuussa 2018. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi yhteensä 1009 henkilöä, joista autoilijoita oli 795.

**Suhtautumista liikennerikkomuksiin ja niiden vakavuuteen selvitettiin kyselytutkimuksella toukokuussa 2018. Kantar TNS Oy:n Liikenneturvan toimeksiannosta toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1198 15-79-vuotiasta, joista autoilevia oli 82 %.

Vuonna 2010 tavoitteeksi asetettu tieliikennekuolemien määrän puolittaminen vuoteen 2020 mennessä tuskin toteutuu!

Kuva: Timo Eskeli.

Tieliikenteessä kuoli ennakkotietojen perusteella vuonna 2018 likimain yhtä paljon ihmisiä kuin edellisenä vuonna, todetaan Liikenne- ja viestintäviraston tiedotteessa.

Tammi-marraskuussa kuolleita oli ennakkotietojen perusteella 200.

Kun otetaan huomioon joulukuun liikennekuolemat sekä myöhemmin kuolinsyytilaston perusteella tehtävät korjaukset, lopullisen määrän odotetaan olevan noin 230 – 240 kuollutta.

Vuonna 2010 Suomi asetti tavoitteeksi puolittaa tieliikennekuolemien määrän vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuonna 2020 kuolisi enintään 136 henkilöä.

Vuoden 2018 kuolleiden määrä ylittää tämän tavoitetason noin sadalla kuolemalla.

Kun tarkastellaan koko 2000-lukua, liikennekuolemat ovat lähes puolittuneet, sillä vuosituhannen vaihteessa tieliikenteessä kuoli noin 400 henkilöä vuodessa.

Kehitys on ollut myönteistä myös suhteessa autoliikenteen kasvuun, sillä maanteiden liikennemäärä kasvoi 25 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2017.

Useimmat liikennekuolemat tulevat nokkakolareissa ja ulosajoissa

Kuolemaan johtavat liikenneonnettomuudet ovat yleisimmin kohtaamisonnettomuuksia tai tieltä suistumisia.

Vuonna 2018 tieliikenteessä kuolleista noin 60 prosenttia oli liikkeellä henkilöautolla. Vakavasti loukkaantuneista noin 40 prosenttia on viime vuosina ollut jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä on noin 12 vuotta. Autokannan uudistumisen nopeuttaminen olisi yksi keino parantaa liikenneturvallisuutta, koska uusien autojen aktiivinen ja passiivinen turvallisuus on vanhoja autoja parempi.

Uudet henkilöautomallit on arvioitu sekä suomalaisissa ja ulkomaisissa tutkimuksissa 10–40 prosenttia turvallisemmiksi verrattuna 10 vuotta vanhempiin automalleihin.

Monet käynnissä olevat tiehankkeet lisäävät ajosuunniltaan erotettujen teiden määrää ja tulevat jatkossa estämään kohtaamisonnettomuuksia päätieverkolla.

Pääteiden kehittämisen lisäksi on tärkeää parantaa myös jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita taajamissa.

Myös Euroopan unionissa on tavoitteena puolittaa liikennekuolemien määrä 2010-luvulla, mutta kuolemat ovat vähentyneet tavoitteeseen nähden liian hitaasti.