Koti Blogi Sivu 2039

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Huoltamot löytyvät Polttoaine.netin karttapalvelusta”

Onhan hienoa, että verkossa oleva autoilijoita palveleva www-sivusto on ollut toiminnassa jo yli 10 vuotta. Polttoaineiden hintoja kertova Polttoaine.net-palvelu käynnistyi todennäköisesti jo vuonna 2006, ja vielä se on toiminnassa.

Huoltamot löytyvät Polttoaine.netin karttapalvelusta

Polttoainehintojen seurantapalvelu Polttoaine.net otti käyttöön web-kartat kuluttajien ohjaamiseksi haluamilleen huoltoasemille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen 50 arvostetuimman verkkobrändin joukkoon kuuluvan Polttoaine.netin hintaseurantapalvelusta löytyy nyt hintatietojen lisäksi myös web-kartta. Karttapalvelun avulla kuluttajan on helppo paikallistaa haluamansa huoltoasema.

– Nyt halvimman polttoaineen löytäminen käytännössä on aiempaa helpompaa, kun saimme web-kartat palveluumme. Jatkossa vieraammillakin seuduilla liikkuva autoilija pystyy paremmin löytämään halvimman tankkauspisteen, iloitsee Polttoaine.netin Juhani Lappalainen.

Ensimmäisen viikon aikana karttapalvelua käytti 25 000 kävijää ja näistä toista sataa hakivat palvelusta myös oman sijaintinsa ja valitsemansa huoltoaseman välisen ajo-ohjeen.

Hintaseurantapalvelun kartat toteutettiin Karttagon Geonaut Suomi -ratkaisulla. Kaikkiaan Polttoaine.net-palvelua käyttää yli 100 000 käyttäjää viikossa.

https://www.polttoaine.net

Juttu oli Autotodayssa 28.1.2009.

Kuljetusbarometri: Kuljettajan vaihteleva työ säilyy ja monipuolistuu

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

SKAL:n Kuljetusbarometrin kyselyssä on selvitetty kuljettajan työn muutosta.

Vastausten mukaan ajaminen muodostaa kuljettajan työajasta alle 60 prosenttia joka kolmannessa kuljetusyrityksissä. Joka neljännessä kuljetusyrityksessä kuljettaja ajaa 70 prosenttia työajastaan ja joka viidennessä vähintään 80 prosenttia.

Muu työ liittyy tavallisesti kuorman käsittelyyn ja apuvälineiden, kuten nostolaitteiden, käyttöön, kuljetuksen suunnitteluun ja järjestelyyn sekä asiakaspalveluun. Muu työ korostuu erityisesti jakelutehtävissä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Myös logistiikan automatisointi asiakkaan vastaanotto- ja lähetyspäässä tai terminaalitehtävien ulkoistus kuljetusyritykselle tuo enemmän omatoimista työskentelyä, joka on pois ajoajasta.

Vaikka muuta työtä kuin ajamista on runsaasti, lähes 70 prosenttia kuljetusyrittäjistä kokee, että kuljettajan perustehtävä säilyy samana.

Teknologiakehityksen myötä erityisesti kuljettajan tietotekniset valmiudet nousevat tärkeämmiksi. Lähes yhdeksän kymmenestä on sitä mieltä, että kuljettajan on opiskeltava lisää pysyäkseen kehityksessä mukana.

Kaksi kolmesta arvioi, että kuljettajan on tulevaisuudessa opittava huomioimaan yhä enemmän ympäristöstä tulevia signaaleja työssään.

Vain harva (11 %) pitää mahdollisena, että kuljettaja voi tulevaisuudessa tehdä työtään muualta kuin ajoneuvon ohjaamosta. Vielä harvempi (8 %) uskoo, että kuljettaja voisi ohjata useampia ajoneuvoja yhtäaikaisesti.

Suuri enemmistö, kolme neljäsosaa, kuljetusyrittäjistä arvioi, että teknologiakehityksellä ei ole vaikutusta kuljettajatarpeeseen.

Joka kuudes kuljetusyrittäjä arvioi kuljettajatarpeen pikemminkin kasvavan.

SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL:n Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa, neljän kuukauden välein. Sähköinen kysely lähetetään noin 4 300 jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kysely toteutettiin 14.12.2018–6.1.2019.

Mobiiliajokorttisovellus ei ehkä saada käyttöön helmikuun alkuun mennessä

Kuva: Trafi

Helmikuun alussa tulee voimaan lakimuutos, joka tekee mobiiliajokortistakin virallisen ajokortin.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kehittämä mobiiliajokorttisovellus on viimeistelyvaiheessa, mutta laadun takaamiseksi palvelu julkaistaan vasta toimintavarmuuden varmistamisen jälkeen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mobiiliajokorttisovellus on ollut testikäytössä pilottiryhmällä vuoden verran ja saanut erinomaista palautetta. Sovelluksen skaalaus laajamittaiseen käyttöön asettaa toiminnallisuudelle kovat lisävaatimukset.

– Teemme parhaillaan julkaistavan sovellusversion kokonaisarviointia, jonka perusteella voimme vielä joutua kehittämään palvelun ominaisuuksia. Tavoitteenamme on mobiilisovellus, joka palvelee kansalaisia ja sidosryhmiämme luotettavasti alusta alkaen, toteaa toimialajohtaja Hanna Hakanen.

– Ennen käyttöönottoa haluamme vielä varmistaa, että mobiiliajokortti toimii varmasti laajamittaisessa käytössä yhtä hyvin kuin pilottinakin. Palvelu avataan vasta laadukkuuden toteamisen jälkeen, jatkaa Hakanen.

Mobiiliajokortti on osa Traficomin kehittämää Autoilija-sovellusta.

Lisätietoja pilottiryhmällä testikäytössä olevasta Autoilija-sovelluksesta www.traficom.fi/fi/autoilija-sovellus.

Seat Leoniin tarjolla uusi kaasumoottori

Kuva: Seat.

Seat tarjoaa Leoniin nyt 1,5 litraisen TGI Evo -kaasumoottorin. Moottori on nelisylinterinen turboahdettu suorasuihkutusmoottori ja perustuu samankokoiseen TSI-bensiinimoottoriin.

Kaasumoottorin suorituskyky ja palamisprosessin taloudellisuus on optimoitu yhdistämällä edistynyt start-stop-järjestelmä, viimeisimmän sukupolven muuttuvageometrinen VTG-turboahdin sekä Miller-työkierto.

Moottorin komponentteja on lisäksi muokattu paremmin kaasukäyttöön soveltuviksi.

Kromi-nikkelipäällysteisisissä männissä käytetään uudenlaisia kaasumoottorille tarkoitettuja männänrenkaita, venttiili-istukat on vahvistettu kulutuskestävyyden lisäämiseksi ja venttiilien avautumista on lisätty kaasun kierron tehostamiseksi palotilassa.

Leon TGI Evo 1,5-litrainen moottori tuottaa 131 hv tehoa 5000 kierrosnopeudella, mikä on 21 hv enemmän kuin 1,4-litrainen edeltäjänsä.

Vääntömomentti on 200 Nm, ja käytössä laajalla alueella 1400 ja 4000 kierroksen välillä. Vaihteistovaihtoehdot ovat kuusivaihteinen manuaalivaihteisto ja seitsenvaihteinen automaattivaihteisto kaksoiskytkimellä.

Kuten muutkin Seatin maa-/biokaasua käyttävät ajoneuvot, myös Leon TGI Evo käyttää polttoaineena bensiiniä vasta kaasusäiliöiden tyhjennyttyä.

Kuva: Seat.

Kolme kaasusäiliötä — toimintamatka kaasulla 500 km

Uuden Seat Leon TGI Evo:n kolmesta kaasusäiliöstä kaksi on kevyttä hiilikuitukomposiittia. Leon TGI Evon kaasukapasiteetti on 17,7 kg ja kaasulla se tarjoaa 500 kilometrin toimintamatkan.

Mikäli maa-/biokaasu loppuu, polttoaineeksi vaihtuu automaattisesti bensiini, joka riittää vielä 150 kilometrin lisämatkalle (polttoainesäiliön kapasiteetti 9 litraa). Kokonaistoimintamatka on näin ollen noin 650 kilometriä.

Leon TGI Evo on puhtaampi vaihtoehto ja se tarjoaa myös parempaa vastinetta rahalle, koska kaasulla on muita polttoaineita parempi hyötysuhde: yksi kilo paineistettua maakaasua vastaa energiasisällöltään kahta litraa nestekaasua – 1,3 litraa dieseliä tai 1,5 litraa bensiiniä.

Seatilla on eurooppalaisista merkeistä kattava kaasuautomallisto, jonka avulla voidaan vähentää hiilidioksidi- ja typenoksidipäästöjä sekä tuoda diesel- ja bensiiniautoihin verrattuna säästöjä mm. polttoainekustannuksissa sekä nopeuttamalla tankkauksia.

Seat Leon TGI Evo on saatavana Style-varustelutason lisäksi ensimmäistä kertaa myös FR- ja Xcellence-varustelutasoilla.

Seat Leon TGI Evon hinnat alkavat 21 946 eurosta (Seat Leon 1,5 TGI Evo 96 kW (131 hv), Style-varustelutaso, manuaalivaihteisto) ja Seat Leon ST TGI Evon hinnat puolestaan 23 203 eurosta (Seat Leon ST 1,5 TGI Evo 96 kW (131 hv), Style-varustelutaso, manuaalivaihteisto).

Kuva: Seat.

SEAT Leon TGI Evo

  • Moottori 1,5 TGI Evo
  • Sylinteri/venttiilit 4/16
  • Tilavuus 1498 cm3
  • Männän halkaisija/iskun pituus 74,5 mm / 85,9 mm
  • Puristussuhde 12,5
  • Maksimiteho 131 hv
  • Maksimivääntö 200 Nm
  • Huippunopeus 206 km/h

Seat Leon TGI Evon hinnasto ja lisävarustehinnasto.
Seat Leon ST TGI Evon hinnasto ja lisävarustehinnastot.

Uudessa Ford Ranger 4WD-mallissa on parempi suorituskyky ja pienempi polttoaineenkulutus

Kuva: Ford.

Ford on esitellyt uuden Ford Ranger ‑lava-auton. Malli on kuluttajien ostettavissa kaikkialla Euroopassa vuoden 2019 alkupuolella.

Uuteen malliin on nyt saatavana Fordin 2-litrainen Ford EcoBlue -dieselmoottori, jonka selektiivinen katalysaattori (SCR) puhdistaa pakokaasut. Moottorin polttoaineenkulutus on Fordin mukaan automaattimallissa jopa 9 prosenttia aiempaa pienempi.

Rangerin tehokkain moottori on 2.0 Ford EcoBlue 213 hv -kaksoisturbodieselmoottori, jonka vääntö on 500 Nm. Siinä on 13 hv ja 30 Nm enemmän kuin edeltävässä 3.2 TDCi -dieselmoottorissa.

Suomessa uusi Ranger 4WD on saatavissa Super Cab- ja Double Cab -korimalleina.

Rangerin vakiovarusteena on jalankulkijoiden tunnistuksella varustettu törmäyksenestoavustin ja älykäs nopeudenrajoitin. Nykyisten edistyksellisten kuljettajaa avustavien järjestelmien lisäksi tarjolla on nyt myös aktiivinen pysäköintiavustin.

Rangerin Double Cab 213 hv -malleissa on nyt vakiovarusteena mukavuutta parantava Active Noise Control -tekniikka.

Uuden Rangerin kahluusyvyys on 800 mm ja maavara 230 mm. Auto on suunniteltu kulkemaan vaativassakin maastossa sekä työ- että vapaa-ajan käytössä.

29 asteen lähestymiskulma ja 21 asteen jättökulma antavat kuljettajalle hyvät mahdollisuudet selvitä jyrkistäkin esteistä. Vahvoja maastoajo-ominaisuuksia täydentää 3 500 kilogramman vetopaino ja jopa 1 252 kilogramman kantavuus.

Ford myi vuonna 2018 Euroopassa 51 500 Rangeria, minkä ansiosta se oli Fordin mukaan luokkansa myydyin auto. Myynti kasvoi edellisestä vuodesta 15 prosenttia.

Ford Performancen kehittämä uusi Ranger Raptor – tähän asti suorituskykyisin ja tehokkain Ranger – tulee elämyksiä etsivien asiakkaiden saataville Euroopassa vuoden 2019 puolivälissä.

Katso tästä lisätietoa.

 

Ny Teknik: Vauhtipyörätekniikka tulee Volvoihin jo tänä vuonna

Volvon vauhtipyörä 2011. Kuva: Volvo.

Ny Teknik -lehti kertoo Volvon tuovan vielä tänä vuonna autoihinsa tarjolla vauhtipyörätekniikan.

Vauhtipyörään kerätään jarrutusenergia, joka säilyttää sen pyörimisliikkeen avulla.

Yksinkertaisesti järjestelmä toimii niin, että jarrutusenergia pistää vauhtipyörän pyörimään sen sijaan että jarrutusenergia muuttuisi lämmöksi jarrupaloissa.

Kun autolla taas kiihdytetään siirtyy vauhtipyörään varastoitu energia auton pyöriin.

Lehden jutun mukaan tekniikka tekee saman asian kuin kevythybridit, jotka ottavat talteen jarrutusenergian sähkömoottorin avulla. Jarrutuksessa sähkömoottori toimii laturina ja lataa virtaa akkuun.

Volvo on jo ilmoittanut, että kaikissa tänä vuonna markkinoille tulevissa uusissa automalleissa on sähkömoottori.

Ny Teknik -lehden mukaan se tarkoittanee käytännössä 48 voltin kevythybridijärjestelmää, mutta viimeisten tietojen mukaan myös vauhtipyörätekniikkaa.

Ny Teknik -lehden mukaan Volvo ei ole suostunut kommentoimaan tätä uutista.

Testattu jo vuodesta 2011

Volvo on jo pitkään valmistellut vauhtipyörätekniikkaansa. Jo vuonna 2011 Autotodayssa julkaistiin oheinen juttu.


Volvon vauhtipyörätekniikalla polttoaineen säästöt ovat jopa 25 prosenttia

Vauhtipyörätekniikka on kevyt, edullinen ja ympäristöystävällinen ratkaisu, joka saa nelisylinterisen moottorin tuntumaan kuusisylinteriseltä ja vähentää samalla polttoaineen kulutusta jopa 25 prosenttia.

Volvo Car Corporationista tulee tänä syksynä yksi maailman ensimmäisistä autonvalmistajista, joka testaa vauhtipyörätekniikan potentiaalia yleisillä maanteillä.

Volvo on saanut Ruotsin energiavirastolta 6,57 miljoonan kruunun (730 000 euroa) apurahan, joka on tarkoitettu uuden jarrutusenergian talteenottotekniikan kehittämiseen yhteistyössä Volvo Powertrain -yksikön ja SKF:n kanssa.

– Tavoitteenamme on kehittää kokonainen kineettisen energian talteenottojärjestelmä. Testit Volvo-autoilla alkavat vuoden 2011 jälkimmäisellä puoliskolla. Tällä tekniikalla on potentiaalia vähentää polttoaineen kulutusta jopa 25 prosenttia. Lisäksi se antaa kuljettajan käyttöön 80 ylimääräistä hevosvoimaa, mikä saa nelisylinterisen moottorin kiihtymään kuusisylinterisen voimanlähteen tavoin, kertoo Volvon voimansiirtoyksikön varajohtaja Derek Crabb.

60 000 kierrosta minuutissa

Uusi järjestelmä tunnetaan nimellä Flywheel KERS, ja se asennetaan auton taka-akseliin. Jarrutusenergia saa auton hidastamisen yhteydessä vauhtipyörän pyörimään jopa 60 000 kierrosta minuutissa. Kun auto jälleen lähtee liikkeelle, vauhtipyörän pyöriminen välitetään takapyörille erityisen vaihteiston kautta.

Etupyöriä pyörittävä polttomoottori sammutetaan heti, kun jarrutus alkaa. Vauhtipyörän energialla voidaan kiihdyttää autoa, kun on jälleen aika lähteä liikkeelle, tai se voi tuottaa autolle tehoa, kun matkanopeus on saavutettu.

– Vauhtipyörän varastoitu energia riittää antamaan autolle tehoa lyhyeksi ajaksi. Tällä on merkittävä vaikutus polttoaineen kulutuksen kannalta. Laskelmiemme mukaan polttomoottori voidaan sammuttaa noin puolet ajasta uuden eurooppalaisen ajosyklin (NEDC) mukaisessa ajossa, Crabb kertoo.

Koska jarrutus aktivoi vauhtipyörän ja energian varastoinnin kesto – eli aika, jolloin vauhtipyörä pyörii – on rajallinen, tekniikka on tehokkaimmillaan ajossa, johon sisältyy toistuvia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Toisin sanoen, polttoainesäästöt ovat suurimmat ruuhkaisessa kaupunkiliikenteessä sekä aktiivisessa ajossa.

Jos vauhtipyörän energia yhdistetään polttomoottorin täyteen kapasiteettiin, auto saa 80 hevosvoimaa ylimääräistä tehoa. Nopean väännön muodostumisen ansiosta tämä tarkoittaa ripeää kiihtyvyyttä ja lukemat 0 – 100 km/h voivat pudota useita sekunteja.

Hiilikuitu varmistaa kevyen ja kompaktin ratkaisun

Volvo testasi vauhtipyöräsovellusta jo 1980-luvulla Volvo 240 -mallissa, ja viime aikoina eri autonvalmistajat ovat tutkineet teräksestä valmistettujen vauhtipyörien mahdollisuuksia. Mutta koska teräksestä valmistettu yksikkö on suurikokoinen ja painava ja sen pyörimisominaisuudet ovat rajalliset, se ei ole Volvolle varteenotettava vaihtoehto. Volvon testiautossa käyttämä vauhtipyörä on valmistettu hiilikuidusta. Se painaa noin kuusi kiloa ja sen halkaisija on 20 senttimetriä. Hiilikuitupyörä pyörii tyhjössä, mikä minimoi kitkahävikit.

– Emme ole ensimmäinen autonvalmistaja, joka testaa vauhtipyörätekniikkaa, mutta kukaan ei ole aikaisemmin käyttänyt sitä taka-akselissa autossa, jonka polttomoottori pyörittää etupyöriä. Jos testit ja tekninen kehitystyö etenevät suunnitelmien mukaisesti, uskomme, että vauhtipyörätekniikalla varustettuja malleja nähdään autoliikkeissä muutaman vuoden kuluttua. Vauhtipyörätekniikka on suhteellisen edullista. Sitä voidaan käyttää huomattavasti useammassa autossamme kuin huippuluokan plug-in-hybriditekniikkaa. Tämän ansiosta sillä on potentiaalia nousta merkittäväksi tekijäksi nollapäästöstrategiassamme, Crabb toteaa.

Juttu julkaistiin Autotodayssa 30.5.2011

Goodyear tuo markkinoille uusia kesärenkaita — myös ratakäyttöön sopivia

Goodyear Eagle F1 Asymmetric 5. Kuva: Goodyear

Goodyear on esitellyt Eagle F1 Asymmetric 5:n, joka on yhtiön seuraavan sukupolven UHP
(Ultra High Performance) -rengas.

Goodyear on yhtiön tiedotteen mukaan käyttänyt tässä kesärenkaassa innovatiivisia teknologioita, joilla Goodyearin mukaan on saatu aikaan parannuksia märkäjarrutuksessa ja kuivakäsittelyssä ajomukavuudesta, melutasosta tinkimättä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Goodyear tuo markkinoille 51 kokoa helmi- ja toukokuun 2019 välillä ja 10 kokoa lisää kesä- ja joulukuun 2019 välillä.

Goodyear tarjoaa malleja vannekoolla 17–22”, leveydellä 205–315 mm ja sivuprofiililla 50–25, jotka sopivat useisiin automalleihin Volkswagen Golfista ylellisempiin autoihin, kuten Mercedeksen C-luokan malleihin ja BMW 3-sarjan malleihin sekä Porsche 911:n
vakioversioihin.

Goodyear Eagle F1 SuperSport R. Kuva: Goodyear.

Tie- ja ratakäyttöön tarkoitettu mallisto

Goodyear on myös ilmoittanut uudesta kolmen UUHP-renkaan (Eagle F1 SuperSport, SuperSport R ja SuperSport RS) mallistosta.

SuperSport-malliston lippulaivarenkaissa käytetään Goodyearin tiedotteen mukaan innovatiivisia teknologioita ja seoksia, joilla saavutetaan huomattavia parannuksia jarrutusmatkoissa ja kierrosajoissa.

Helmi- ja toukokuun 2019 välillä lanseerataan 25 Eagle F1 SuperSport -tuotetta mahdollistaen asennuksen vannekoossa 18–21”, leveys 205–305 mm ja profiilisuhde 45–30.

Eagle F1 SuperSport on tarkoitettu suorituskykyisiin viistoperäisiin automalleihin, kuten Volkswagen Golf GTI, suorituskykyisiin sedaneihin, kuten BMW M3 ja Mercedes-AMG C63, ja päivittäiseen käyttöön sopiviin superautoihin, kuten Porsche 911 Turbo.

Helmi-maaliskuun 2019 välillä markkinoille tuodaan 10 Eagle F1 SuperSport R -tuotetta, joiden vannekoko on 18–21”, leveys 205–305 mm ja profiilisuhde 25–40.

Eagle F1 SuperSport R on kehitetty autoihin, joissa korostetaan suorituskykyä. Tällaisia ovat esimerkiksi Volkswagen Golf Club sport, BMW M4 CS ja Porsche 911 GT3.

Eagle F1 SuperSport RS on Goodyearin eniten kisakäyttöä painottava rengas, joka on suunniteltu koettelemaan rajoja radalla, vaikka onkin tieliikennekäyttöön hyväksytty rengas.

Kaksi kokoa tuodaan markkinoille maaliskuussa 2019: 265/35 ZR20 ja 325/30 ZR21.

Kuljetusbarometri: Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Tuoreen SKAL Kuljetusbarometrin mukaan myönteinen suhdannekehitys on taittunut.

Kuljetusyrittäjien ennusteet kevätkaudelle kääntyivät laskuun. Kuljetusmäärissä ja liikevaihdossa tarkasteltuna useampi ennustaa laskua kuin nousua.

Kevättä kohti useampi kuin joka neljäs (28 %) yrittäjä arvioi kuljetusmäärien laskevan. Nousua odottaa joka viides (21 %).

Parhaat kasvuodotukset ovat tukki- ja kuitupuukuljetuksissa, joissa 49 prosenttia ennustaa kuljetusmäärien kasvua ja vain neljä prosenttia laskua.

Maa-aineskuljetuksissa ennuste on synkin: 42 prosenttia yrittäjistä ennustaa laskua.

Tilastokeskuksen tuoreen laskelman mukaan myönnettyjen rakennuslupien määrä laski 29,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakentamisen hiipuminen näkyi jo loppuvuonna 2018, jolloin ajosuoritteet laskivat maa-aineskuljetuksissa.

Muilla suoritealoilla tilanne oli varsin vakaa.

Loppuvuoden 2018 liikevaihtoviisarit näyttävät positiivisilta. Syyskauden liikevaihto on kehittynyt suotuisasti erityisesti keskisuomalaisilla ja helsinkiläisillä yrityksillä.

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2019

SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. SKAL:n Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa, neljän kuukauden välein. Sähköinen kysely lähetetään noin 4 300 jäsenyrittäjälle. Barometrikyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kysely toteutettiin 14.12.2018–6.1.2019.

Päivän automainos: ”Sisu – eniten myyty linja-auto maassamme v. 1951”

Kuva: CvB.

Autoliitto juhli vuonna 1989 70-vuotista historiaansa. Teemaan liittyen Moottori-lehdessä julkaistiin vanhoja mainoksia.

Oheinen mainos julkaistiin Moottorissa 11/1989.

Mainoksessa todetaan muun muassa: ”Sisu kuorma-auto ovat rakennetut raskaita ajoja varten. Ne ovat luotettavia ja taloudellisia.”

Autot sai joko bensiini- tai dieselmoottorilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mainoksen mukaan Sisu-merkkisiä kuorma-autoja ja linja-autoa oli vuonna 1951 tarjolla kumpaakin seitsemän vaihtoehtoa.

Kuorma-autojen suurin kantavuus oli 9 000 kiloa ja tehokkaimmassa moottorissa oli 145 hevosvoimaa.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Suurimpaan bussiin mahtui 68 matkustajaa.

Sisun valmistaja oli Oy Suomen autoteollisuus Ab. Yhtiön konttori oli Helsingissä Fleminginkadulla.

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Luksus-luokan golf-autoja Uudestakaupungista”

Kuva: Garia

Kymmenen vuotta sitten Uudenkaupungin autotehdas ilmoitti uudesta valmistussopimuksesta Garia-yhtiön kanssa. Autotehtaalla aloitettaisiin luksus-luokan golf-autojen valmistuksen. Iloa ei kestänyt kuin pari vuotta ja kaikkiaan valmistui vajaat 2 200 golf-autoa.

Luksus-luokan golf-autoja Uudestakaupungista

Valmet Automotive ja tanskalainen Garia A/S ovat tehneet sopimuksen luksusluokan golf-auto Garian suunnittelusta ja valmistuksesta.

Sähköauton valmistus alkaa vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa.

Sopimus on monivuotinen ja se sisältää muutamien tuhansien Garia golf-autojen valmistuksen vuosittain. Autot valmistetaan Valmet Automotivessa uudella erillisellä korinvalmistus- ja kokoonpanolinjalla. Valmet Automotive investoi tuotantoprosessiin noin kaksi miljoonaa euroa.

Garia golf-auton on suunnitellut Garia A/S. Valmet Automotive osallistuu tuotekehitykseen ja vastaa projektinhallinnasta, osatoimittajaverkoston hallinnasta, logistiikasta ja autojen valmistuksesta. Projekti työllistää Valmet Automotivessa noin viisikymmentä henkeä. Kyseessä on lyhyen ajan sisällä toinen sähköautotilaus Valmet Automotivelta.

Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen sanoo, että sopimus Garia A/S:n kanssa on yhtiölle tärkeä uusi aluevaltaus suunnittelu- ja valmistuspalvelujen tarjoajana.

Garia A/S perustettiin vuonna 2005 Tanskassa tarkoituksena kehittää luksusluokan golf-auto, joka täyttää vaativimpien asiakkaiden suunnittelulle ja teknologialle asettamat odotukset. Auto esitellään 31.8.-2.9. Las Vegasissa ja myöhemmin tänä vuonna Lähi-Idässä. Ensimmäiset toimitukset on suunniteltu syyskuuksi.

Juttu oli Autotodayssa 27.1.2009