Volvo on selvä markkinajohtaja lataushybridien osalta. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana Volvon markkinaosuus on 56 prosenttia, eli 491 ladattavaa Volvo-hybridiä rekisteröitiin vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Volvo XC60 on Volvon suosituin lataushybridi. Vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana XC60-mallia on rekisteröity 723 kappaletta, joista 314 on ladattavia hybridejä.
Toiseksi suosituin Volvon lataushybridi on V60-malli, Mallin asiakasluovutukset alkoivat käytännössä vasta helmikuussa, jolloin rekisteröitiin 50 autoa (aikaisemmin yhteensä 14 autoa).
Toiseksi suosituin lataushybridi on Mitsubishi Outlander ja kolmanneksi suosituin BMW:n 5-sarja.
Ladattavat hybridit, rekisteröinnit Suomessa 1-2/2019
Merkit:
1) Volvo 491 autoa
2) BMW 137
3) Mitsubishi 111
4) Kia 50
5) Mini 28
6) Land Rover 19
7) Hyundai 18
8) Mercedes-Benz 8
9) Toyota 7
10) Porsche 4
11) Audi 3
12) Volkswagen 1.
Jari-Matti Latvala Meksikossa 2018. Kuva: Toyota Gazoo Racing.
Rallin MM-sarjassa on vuorossa tulevana viikonloppuna kauden 2019 ensimmäinen sorakisa, kun edessä on Meksikon MM-ralli.
Paahtavasta helteestään ja korkeilla vuoristoissa kiertelevästä reitistään tutun rallin lähtökohdat ovat suomalaisittain kutkuttavat.
Esapekka Lappi, Jari-Matti Latvala ja Teemu Suninen starttaavat matkaan MM-pistetaulukon mukaisten sijotustensa perusteella, joten ainakin teoriassa pistekärjessä olevien kuljettajien pitäisi aurata pahin irtosora suomalaisten tieltä.
Yhteensä Meksikon MM-ralliin osallistuu 24 kuljettajaa.
MM-sarjan kärjessä Meksikoon lähtee Toyota Gazoo Racing WRT:n virolaiskuljettaja Ott Tänak (47 pistettä). Ruotsissa paitsi kilpailun, myös viimeisenä ajetun Power Stagen voittanut Tänak saa peräänsä Thierry Neuvillen (40 pistettä) ja hallitsevan maailmanmestarin Sebastien Ogierin (31 pistettä).
Lappi on MM-pisteissä parhaana suomalaisena viidentenä 19 pisteellä. Latvala on kymmenellä pisteellään yhdeksäntenä ja Suninen yhdellä pisteellään 15:s.
Tallimestaruuspisteissä Toyota jatkaa johdossa 58 pisteellä. Toisena oleva Hyundai on kuitenkin kirinyt eron ainoastaan yhteen pisteeseen. Citroen on kolmantena (47 pistettä) ja M-Sport Ford neljäntenä (30 pistettä).
Sordo ”perii” paikan yhdeksänkertaiselta maailmanmestarilta SébastienLoebilta, joka tosin palaa ratin taakse Meksikon jälkeen ajettavassa Korsikan MM-rallissa.
M-Sport Fordilla Monte Carlossa ja Ruotsissa ajanutta PontusTidemandia ei Meksikossa nähdä.
Lämpö ja ohut ilma kuljettajien ja autojen haasteena
Rallin MM-sarjan kahta ensimmäistä kilpailua, Monte Carloa ja Ruotsia kutsutaan erikoiskilpailuiksi olosuhteidensa vuoksi.
MM-rallikaravaanin siirtyessä soralle, on Meksikossakin luvassa hyvin vaativat olosuhteet. MM-sarjan kärkitiiminä olevalla Toyotalla on ollut vaikeuksia kahtena aiempana vuotena kilpailun aikana olevien lämpötilojen ja ohuen ilmanalan kanssa.
Tänä vuonna MM-sarjan kärjessä kilpailuun lähtevä Tänak tullee kohtamaan haasteita tienauraajan roolissa, sillä tiet ovat yleensä pölyisiä ja irtosoran päällystämiä.
Ralliin osallistuu tänä vuonna ainoastaan 10 WRC-kuljettajaa, joten olosuhteiden pitäisi olla verrattain tasaiset myös toiseen kertaan ajettavilla erikoiskokeilla.
Meksikossa ajetaan neljän vuorokauden aikana 21 erikoiskoetta. Ralli alkaa Suomen aikaa torstaina aamuyöllä kello 04.08 ajettavalla kaupunkierikoiskokeella.
Rallin ensimmäinen lenkki jatkuu Suomen aikaa kello 18.18 perjantai-iltana ja päättyy lauantaiaamuyönä kolmen jälkeen. Ensimmäisellä lenkillä ajetaan yhdeksän erikoiskoetta, yhteismitaltaan 115,33 kilometriä.
Lauantaina ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta, joihin lukeutuu muun muassa rallin pisin erikoiskoe, 32,27-kilometrinen Otates. Lauantai on pisin myös erikoiskoekilometreiltään, joita ajetaan yhteensä 138,37.
Rallin päätöspäivänä sunnuntaina kilpaa ajetaan 60,17 kilometrin verran ja ne jakautuvat kolmelle erikoiskokeelle.
Rallin loppuhuipennus nähdään sunnuntaina kello 20.18 Suomen aikaan alkavalla Las Minasin erikoiskokeella, joka on myös rallin Power Stage -erikoiskoe.
Erikoiskokeiden määrä: 21
Erikoiskoekilometrejä: 313,87 km
Kilpailun kokonaispituus: 1002,49 km
Testaajien yhteenveto Teslasta: Tesla on kallis mutta kaikin puolin toimiva auto ympärivuotiseen käyttöön. Siinä on paljon hyvää, mutta myös selkeitä parannuskohteita.
Testaajien mukaan Hyundaissa hyvää on lämmityslaite ja toimintamatka. Teslassa hyvää on etenemiskyky ja myös toimintamatka.
Huonoa Hyundaissa on jarrut ja latausluukun toiminta. Teslassa huonoa on myös jarrut ja lisäksi ajovalot.
Tasapisteistä huolimatta autojen hinnoissa on merkittävä ero: Hyundai maksaa 46 990 ja Tesla 118 111 euroa.
Kolmanneksi tuli Hyundain sisarmalli Kia Niro EV Business Premium. Se sai 8,5 pistettä, eli vain kymmenyksen vähemmän kuin voittajapari.
Testaajien yhteenveto Kiasta: Kohtuullinen toimintamatka ja asiallinen ajettavuus myös talviolosuhteissa kuuluvat Kian parhaimpiin ominaisuuksiin.
Testaajien mukaan Kiassa hyvää on kylmäkulutus ja toimintamatka. Huonoa on etenemiskyky ja latausluukun toiminta.
Neljänneksi tuli Jaguar I-Pace Se, viidenneksi Nissan Leaf Tekna ja kuudenneksi BMW i3 120 Ah Charged Edition.
Koko testi on luettavissa Tekniikan Maailman numerossa 5/2019.
TM:n talvisähköauto 2019
1. Hyundai Kona Electric 64 kWh Style 8,6 pist.
1. Tesla Model S 100D 8,6
3. Kia Niro EV Business Premium 8,5
4. Jaguar I-Pace SE 7,8
5. Nissan Leaf Tekna 7,0
6. BMW i30 120 Ah Charged Edition 6,9
Julkisen liikenteen yritykset Scania ja Nobina aloittavat yhteistyössä itseohjautuvien bussien kokeilut linjaliikenteessä Tukholman alueella.
– Tekniikka on nyt kypsynyt riittävästi, jotta voimme aloittaa kokeilut bussiliikenteessä julkisilla teillä. Tästä projektista tulee näin ensimmäinen laatuaan Euroopassa tämänkokoisilla busseilla, sanoo Scanian linja-auto-osaston johtaja KarinRådström.
– Projektista saadaan runsaasti tietoa isojen itseohjautuvien bussien jatkokehitystä varten ennen laajamittaista käyttöönottoa.
Kokeilut suoritetaan kahdessa vaiheessa: ensin ilman matkustajia ja sitten matkustajien kanssa. Koska kaikkein tärkeintä kokeiluissa on turvallisuus, mukana on turvallisuudesta vastaava apukuljettaja, joka valvoo toimintaa ja avustaa matkustajia.
– Panostamme Nobinalla vahvasti tähän, sillä uskomme tämän olevan tulevaisuudessa tärkeä osa julkista liikennettä”, sanoo Ruotsin Nobinan toimitusjohtaja HenrikDagnäs.
– Näistä kokeiluista saamme vastaisuuden varalle paljon tietoa ja kokemusta itseohjautuvien bussien hallintaa ja liikennöintiä koskevista käytännön asioista sekä siitä, miten saadaan enemmän ihmisiä käyttämään julkista liikennettä. Itseohjautuvien bussien vaatimukset eivät eroa muun liikennöinnin vaatimuksista – niihin kuuluvat luotettavuus, turvallisuus ja käytettävyys.
Kaksi Scania Citywide LF -sähköbussia toimivat yhteyslinjana noin 20 kilometriä Tukholman keskustasta sijaitsevan nopeasti kasvavan Barkarbyn asuinalueen ja sen läheisen metroaseman välillä.
Nämä bussit liikennöivät uudella 5 kilometrin reitillä, jolla on neljä pysäkkiä. Suunnitelman mukaan aluksi ajetaan noin kilometrin osuus itseohjautuvasti. Kokeilujen toisessa vaiheessa tätä palvelua käyttää odotusten mukaan päivittäin 300 matkustajaa.
Scania ja Nobina hallitsevat itseohjautuvien bussien liikenne- ja ohjausjärjestelmiä yhteistyössä.
Kehitysprojekti on jo alkanut, ja kokeilujakso on suunniteltu alkavaksi vuonna 2020. Kokeilujen aikana kerätään tietoja esimerkiksi keskinopeuksista, käytettävyysajasta, aikataulujen pitävyydestä, poikkeamavasteesta ja asiakastyytyväisyydestä.
Barkarbyssä on jo käynnissä useita innovatiivisia julkisen liikenteen projekteja. Tätä on kutsuttu maailman moderneimmaksi kaupunkiliikennejärjestelmäksi. Projekteihin kuuluvat Euroopan ensimmäiset itseohjautuvat bussit säännöllisessä linjaliikenteessä, Bus Rapid Transit -infrastruktuuri ja -ajoneuvot sekä uusia digitaalisia ratkaisuja – kaikki yhteistyössä Tukholman alueen, Järfällan kunnan sekä Nobinan kanssa.
Tietoja busseista:
Malli: Scania Citywide LF (matalalattia)
Pituus: 12 m
Voimansiirto: sähköinen
Latausteknologia: varikkolataus
Kapasiteetti: 80 matkustajaa, 25 istumapaikkaa
Tänä aamuna tapahtui Liperissä valtatiellä 502 Polvijärventien ja Vaiviontien risteyksessä Härkinvaarassa vakava liikenneonnettomuus. Pohjois-Karjalan rajavartioston henkilökuljetuksessa käytetty kuorma-auto törmäsi henkilöautoon.
Henkilöautoa ajanut, vuonna 1984 syntynyt nainen loukkaantui vakavasti. Hänet on kuljetettu pelastushelikopterilla Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi.
Rajavartioston kuorma-auton lavalla istui 12 varusmiestä, lisäksi ohjaamossa oli kuljettajan lisäksi kaksi varusmiestä. Poliisin saaman tiedon mukaan kuorma-auton kyydissä olleille ei ole tullut vammoja.
Poliisin mukaan kuorma-auton kuljettajana toiminut, 1998 syntynyt varusmies ajoi Mertalammentietä kohti Polvijärventietä.
Saapuessaan risteykseen, jossa on pakollinen pysähtyminen (STOP), kuljettaja oli havainnut Polvijärventien suunnasta lähestyvän kaksi henkilöautoa ja aloittanut jarrutuksen.
Poliisin tiedotteen mukaan kuorma-auto ei ehtinyt täysin pysähtyä ennen törmäystä jälkimmäisenä Polvijärventien suunnasta tulleen henkilöauton etuosaan.
Onnettomuushetkellä Polvijärventiellä vallitsi hyvät ajo-olosuhteet. Mertalammentien tienpinta oli tamppaantuneen lumen liukastama.
Vehon linja-autokiertue starttaa Veho Ylästöstä 8.3. ja kiertää maaliskuun aikana 13 paikkakunnalla eri puolella Suomea.
Kiertueella on mahdollisuus tutustua uuteen Mercedes-Benz Sprinter -linja-autoon ja esillä on kolme eri versiota: kaksi 19-paikkaista Mercedes-Benz Sprinter 519 -turistibussia Avestarkin varustuksella, joista toisessa iso tavaratila ja Autosisustus Kare Tervosen valmistama uusi Mercedes-Benz Sprinter 316 -invabussi.
Suuremman kokoluokan busseista mukana kiertueella ovat 50-paikkainen Mercedes-Benz Tourismo -tilausajobussi ja 50-paikkainen Setra S515HD -turistibussi.
Ajoneuvojen lisäksi kiertueella esitellään alan palveluja.
Veholaisten avustuksella on mahdollisuus tutustua Mercedes-Benzin Omniplus-palvelupakettiin, huolenpitosopimuksiin ja leasing-ratkaisuihin.
Rahoituspuolen ratkaisuista on kertomassa Nordea Rahoitus.
Liikenne- ja viestintäministeri AnneBerner pitää ehdottoman tärkeänä, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto tutkii perusteellisesti Kela-kyytien välittämiseen liittyvät ongelmat, joista on esitetty runsaasti aiheellista kritiikkiä.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi 5. maaliskuuta 2019, että taksiliikenteen välityskeskukset ovat saattaneet toimia kilpailulain vastaisesti Kela-kyytien välittämisessä.
– Jos viraston epäilemä välityskeskusten harjoittama taksiyritysten syrjintä ja epätasapuolinen kohtelu pitää paikkansa, on vakavasti pohdittava pitääkö taksivälityskeskukset ottaa tiukemmin sääntelyn piiriin, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
– Yhteiskunnan ja kansalaisen on voitava luottaa, etteivät taksikeskukset käytä markkina-asemaansa väärin. Kilpailun rajoittamisesta kärsii viime kädessä taksimatkustaja, joka ei pääse hyötymään monipuolisemmasta palvelutarjonnasta tai pahimmillaan ei saa lainkaan tarvitsemaansa taksia, ministeri Berner sanoo.
– Mikäli Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen tulos osoittaa taksivälityskeskusten toiminnan vaativan nykyistä tiukempaa erityissääntelyä, on liikenne- ja viestintäministeriön selvitettävä yhdessä Kelan ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa voisiko välityskeskuksia koskevaa sääntelyä tiukentaa osana liikennepalvelulakia, ministeri Berner toteaa.
Liikennepalvelulaki avasi taksitoiminnan kilpailulle
Taksiliikennettä koskeva lainsäädäntö on osa liikennepalvelulakia, joka tuli pääosin voimaan 1. heinäkuuta 2018. Lain keskeisenä tavoitteena on tarjota kansalaisille parempia liikennepalveluita ja edistää liikenteen palvelujen digitalisointia. Laki myös tukee kuljetusten tehostamista ja sitä kautta ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on kannanotoissaan pitänyt perusteltuna taksimarkkinoiden avaamista kilpailulle.
Virasto on saanut kanteluita taksivälityskeskusten toiminnasta jo ennen liikennepalvelulain voimaan tuloa, mutta vanhan taksiliikennelain aikaan kilpailuongelmiin puuttuminen ei olisi lisännyt kilpailua markkinoilla.
On noin vuosi siitä kun Audi esitteli ensimmäisen täyssähköisen sarjatuotantomallin samassa paikassa: Audi e-tron oli silloin tosin vielä camouflage-verhouksessa.
Nyt Audi luo silmäyksen uuden täyssähköisen Audi-mallin tulevaisuuteen Geneven autonäyttelyssä: Audi Q4 e-tron on kompaktin kokoluokan SUV.
Audi Q4 e-tron -konseptiauto on 4,59 metriä pitkä, 1,90 metriä leveä ja 1,61 metriä korkea.
Sen akseliväli 2,77 metriä puolestaan sijoittaa auton sisätilat vähintään yhtä luokkaa ylemmäksi. Koska autossa ei ole tilaa rajoittavaa kardaanitunnelia, sen sisätilat tarjoavat tilavuutta ja mukavuutta, erityisesti jalkatilan suhteen niin edessä kuin takanakin.
Kuva: Audi.
Kattoverhoilu, ikkunapilarit ja kattokaiteen yläosa ja kojelauta ovat valkoista ja beesiä mikrokuitutekstiiliä. Auton lattiaverhous on tehty kierrätetyistä materiaaleista.
Neljä istunta pääntukineen on päällystetty käsin työstetyllä Alcantara-nahkalla. Paksulla langalla tehdyt kaksoistikkaukset koristavat verhoilua.
Virtuaalinen mittaristo näyttää kuljettajalle tärkeimpiä tietoja, kuten nopeuden, lataustason, toimintamatkan ja navigointitiedot.
Suuri tuulilasinäyttö lisätyn todellisuuden toiminoilla on täysin uusi ominaisuus. Se pystyy näyttämään tärkeitä graafisia tietoja, kuten suuntanuolia käännyttäessä, suoraan tien suuntaisesti.
Kuva: Audi.
Ohjauspyörän toimintopainikkeet on suunniteltu kosketuselementeiksi ja niitä voi käyttää useimmin käytettyihin toimintoihin.
Keskellä keskikonsolin yläpuolella on 12,3-tuuman kosketusnäyttö infotainment- ja toimintojärjestelmineen. Näyttö on suunnattu kuljettajaa kohti käytön helpottamiseksi. Sen alapuolella olevasta näytöstä säädetään ilmastointia.
Koska keskikonsoliin ei tarvitse sijoittaa perinteistä vaihteenvalitsinta tai käsijarrua, se on voitu suunnitella säilytystilaksi, jossa voi ladata mm. älypuhelinta.
Vaihdevalintakytkin on sijoitettu korkealaatuisesti muotoiltuun vaakasuoraan osaan, joka toimii myös konsolin etupuolen kantena. Perinteisen alasäilytystilan lisäksi ovien yläosaan on voitu sijoittaa säilytystilaa juomapulloille, jolloin niihin ylettyy helpommin.
Audi Q4 e-tron -konseptiauton etusäleikössä on perinteisesti Audin logo, jolloin auton tunnistaa ensisilmäyksellä Audiksi.
Toisella silmäyksellä huomaa, että kyseessä on Audin e-tron täyssähköauto: kuten Audin ensimmäisessä sarjatuotantoisessa täyssähköautomallissa, tässäkin konseptimallissa on perinteisen etusäleikön tilalla umpinainen, leveä ja melkein pystyasentoinen kahdeksankulmainen kehikko.
Ilma ohjataan suurten ilmanottoaukkojen kautta, jotka sijaitsevat kahden Matrix led -ajovalon alapuolella.
Audin perinteistä muotoilulinjaa jatkavat myös ulkonevasti muotoillut lokasuojat.
Audi Q4 e-tron -konseptiauton näyttävän leveä valonauha, joka yhdistää kaksi takavaloa, heijastaa sukunäköä Audi e-troniin ja näin e-tronien sukulaisuussuhde tulee entistä näkyvämmäksi.
Tämä pätee myös valojen sisällä, sillä led-segmenttien paljonpuhuva kuvio muistuttaa selkeästi isomman veljen elementeistä.
Auton ulkoväri väri heijastaa tehokkaasti auringonvalon lyhytaaltojakeita. Tämä vähentää sekä auton ulkopinnassa että sisätiloissa syntyvää lämpöä merkittävästi.
Tästä hyötyvät matkustajat auton sisällä, sillä auton sisätiloja ei tarvitse viilentää kuumana päivänä yhtä paljon. Samalla ilmastoinnin vaatima energiatarve vähenee, ja tämä vuorostaan pidentää toimintamatkaa ja vähentää globaalia hiilijalanjälkeä.
Kuva: Audi.
Nelivetoinen kahdella sähkömoottorilla
MEB-alustarakenne tarjoaa laajan valikoiman vetotapoja ja tehotasoja. Audi Q4 e-tron -konseptiauto on täyssähköisen auton urheilullinen versio.
Sekä etuakselilla että taka-akselilla on sähkömoottori – Q4 on quattro. Akselien välillä ei ole mekaanista yhteyttä.
Sen sijaan väännön jako etu- ja taka-akseleille toteutetaan sähköisesti ja sitä koordinoidaan optimaalisesti, vain sekunnin murto-osissa. Tämä mahdollistaa täyssähköisen SUV:n optimaalisen pidon kaikissa sääolosuhteissa ja kaikenlaisilla pinnoilla.
Korkeimman mahdollisimman tehokkuuden saavuttamiseksi Audi Q4 e-tron -konseptiauto käyttää pääasiallisesti takasähkömoottoria.
Tehokkuuden saavuttamiseksi vääntö jaetaan yleensä taka-akselille. Mikäli kuljettaja vaatii enemmän voimaa kuin mitä takasähkömoottori pystyy tuottamaan, sähköinen quattro-neliveto käyttää etusähkömoottoria jakaakseen vääntöä myös etuakselille.
Tämä tapahtuu myös ennakoivasti, jo ennen kuin pito heikkenee esimerkiksi jäisen olosuhteen tai liian nopean kaarteen vuoksi tai kun auto pyrkii aliohjaamaan tai yliohjaamaan.
Taka-akselin sähkömoottorin teho on 150 kW ja se tuottaa vääntöä 310 Nm; edessä olevan sähkömoottorin teho on 75 kW ja vääntö 150 Nm. Kokonaistehon ollessa 225 kW.
Auton alla oleva akku varastoi 82 kWh, joka mahdollistaa yli 450 kilometrin toimintamatkan WLTP-syklillä mitattuna. Akkua voi ladata enimmillään 125 kW:n teholla. Auton voi ladata tyhjästä 80 % varaukseen noin 30 minuutissa.
Erinomaisen toimintamatkan lisäksi auto tarvitsee muutakin kuin vain suurikapasiteettisen akun. Sähkömoottorien ja akun yhdistetty lämmönhallinta, sekä lämpöpumppu myötävaikuttavat myös toimintamatkaan.
MEB-alustarakenne
Urheilullisen ajon ja erinomaisen poikittaisdynamiikan avaintekijänä ovat alhaalle ja keskeisesti sijoitetut komponentit.
Korkeajänniteakku on sijoitettu optimaalisesti Audi Q4 e-tronin mittasuhteet huomioon ottaen, ja se sijaitsee akselien välissä matalana ja leveänä matkustamon alla.
Akku painaa 510 kg. Audi Q4 e-tron -konseptiauton painotaso on sen vuoksi samaa tasoa kuin esimerkiksi perinteisen polttomoottorilla varustetun sedan-mallin.
Akselien painojakauma on täydellisesti balanssissa, lähes 50:50. Audi Q4 e-tron -konseptiauton etuakselit ovat MacPherson -tyyppiset ja ne on varustettu adaptiivisilla iskunvaimentimilla. Takana käytetään monituenta-akselia, jossa on erilliset jouset ja adaptiiviset iskunvaimentimet.
Nämä alustarakenteet on suunniteltu ensisijaisesti perinteisiä polttomoottorilla varustettuja autoja varten. Mikä on uutta MEB-alustarakenteessa: se on suunniteltu erityisesti ja yksinomaan täyssähköautoille.
Akselit, voimalinja, akseliväli ja komponenttien välinen toiminta on suunniteltu ja muokattu vain täyssähköautoja varten.
Suuren volyymin akusto ja sen sijainti ja muoto voidaan optimoida ilman, että tarvitsee tehdä myönnytyksiä toisten voimalinjojen takia.
1950- ja 1960-lukujen legendaarinen kustomoitu auto Golden Sahara II oli yksi ensimmäisistä itse ajavista konseptiautoista. Se oli varustettu Goodyearin erikoisvalmisteisilla, hehkuvilla, läpikuultavilla renkailla.
Goodyear esittelee nyt yhteistyössä Klairmont Kollectionsin kanssa entisöidyn Golden Sahara II:n vuoden 2019 Geneven autonäyttelyssä.
Jim Streetin ja legendaarisen kustomoitujen autojen suunnittelijan, GeorgeBarrisin, kehittämä Golden Sahara II konseptiautoa käytettiin testaamaan uusia elektroniikkajärjestelmiä.
Siinä oli lentokoneista innoituksen saanut ohjausjärjestelmä, jolla ohjattiin kiihdytystä, jarrutusta ja ohjausta, ja automaattinen jarrutusjärjestelmä, joka tunnisti auton kulkuväylällä olevat mahdolliset esteet antureiden avulla.
Kuva: Goodyear.
– Golden Sahara II on ainutlaatuinen auto ja osa amerikkalaista autoilun historiaa, sanoi Klairmont Kollectionsin perustaja ja omistaja LarryKlairmont.
Klairmont Kollections:lla on 300 kustomoidun ja klassikkoauton museo Chicagossa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kulta-aikanaan Golden Sahara II kiersi ympäri Yhdysvaltoja ja esiintyi televisiossa ja elokuvissa. Sitten se seisoi lähes 50 vuotta eräässä autotallissa, kunnes Klairmont Kollections osti sen Mecum Auctions -huutokaupalta toukokuussa 2018.
Golden Sahara II entisöitiin Speakeasy Customs and Classics -yrityksen avustuksella Chicagossa ja esitellään Genevessä neljällä tuliterällä Goodyearin läpikuultavalla renkaalla varustettuna.
– 1950- ja 1960-luku olivat intensiivistä innovoinnin aikaa Goodyearilla. Teimme yhteistyötä kaikenlaisten liikkumisen pioneerien kanssa kuun tutkimuksesta maanopeusennätyksiin, kertoi Goodyear Euroopan kuluttajarenkaiden varatoimitusjohtaja HenryDumortier (Vice President Consumer Europa).
Goodyear kehitti auton renkaat Neothane-materiaalista, joka on synteettisen kumin läpinäkyvä muoto. Renkaan sisällä oli myös valoja, jotka saivat renkaan hehkumaan.
Tämä rengas oli osa Goodyearin laajempaa tutkimusta, jolla tutkittiin olisiko mahdollista toteuttaa sellaiset renkaat, joilla näkyvyyttä voitaisiin parantaa huonoissa sääolosuhteissa tai joissa syttyisi valo kuljettajan jarruttaessa.
Kuva: Goodyear.
Klairmont Kollectionsista
Klairmont Kollections on yksityinen museo Chicagossa. Vastikään yleisölle avatussa Klairmont Kollections -museossa on tilaa lähes 9 300 neliömetriä ja 300 sähköautoa näytteillä. Museon valikoimassa on autoja vuosisadan vaihteen autoista Golden Sahara II:n kaltaisiin ainutlaatuisiin historiallisiin autoihin. Klairmontissa on yksityinen tapahtumatila, jossa on istumapaikat 250 hengelle, joten se on erinomainen paikka autoharrastus-, turistiryhmä ja yritystapahtumien järjestämiselle.