Koti Blogi Sivu 1952

Yksi kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa

Kuva: CvB.

Maanantai-iltana hieman kello 19 jälkeen sattui Sievissä kantatiellä 86 kahden henkilöauton välinen kolari.

Törmäyksessä menehtyi toisen auton kuljettaja, 42-vuotias paikkakuntalainen mies.

Toisen auton kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin pelastushelikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Toisessa autossa ollut matkustaja loukkaantui lievästi.

Tapahtumapaikalla olosuhteet olivat vuodenaikaan nähden normaalit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kantelu Euroopan komissiolle Suomen kevytautoja koskevasta lainsäädännöstä

Kuva: Clas von Bell

Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaosto on tehnyt Euroopan komissiolle kantelun Suomen kevytautoja koskevasta lainsäädännöstä.

Jaoston mielestä 1. marraskuuta 2019 voimaantuleva lainsäädäntö rikkoo EU-lainsäädännön ajokorttidirektiiviä 2006/126, jonka mukaan AM-luokan ajokortti on varattu käytettäväksi vain mopoille ja kevyille nelipyörille.

Suomen edellinen eduskunta hyväksyi keväällä lainsäädännön, jolla sallitaan AM-luokan ajokortin käyttö uudentyyppisellä nopeusrajoitetulle kevytautolla, jonka osalta olisi vaadittava B-luokan ajokorttia.

Useampien komissiolle tehtyjen kanteluiden mukaan tämä on vastoin ajokortteja koskevan direktiivin 2006/126 / EY-säännöksiä.

Komissiolta (DG Mobility and Transport) saadun alustavan analyysin perusteella näyttää siltä, ​​että muun muassa Teknisen Kaupan Liiton esiin tuoma ongelma todellakin osoittaa mahdollisen yhteisön lainsäädännön rikkomisen.

Teknisen Kaupan Liiton tiedotteen mukaan komission edustaja vahvistaa, että käytettävissä olevien tietojen arviointi ja koordinointi Suomen viranomaisten kanssa on edelleen kesken.

Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaosto ehdottaa, että kevytautoja koskevan lain voimaantulo perutaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pyörävaras jäi kiinni itse teosta

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Lahdessa jäi varhain maanantaina kiinni 26-vuotias mies hämäräpuuhissa matkakeskuksen tunnelissa.

Poliisin tiedotteen mukaan mies oli anastanut polkupyörän tunnelissa sijaitsevasta pyöräparkista ja poliisi oli havainnut teon.

Poliisin mukaan mies oli varustautunut keltaisilla huomioliiveillä.

Poliisin mukaan miehen hallusta löytyi poliisin turvallisuustarkastuksessa murtovälineitä sekä huumausaineita vähäinen määrä.

Poliisi otti hänet kiinni poliisilaitokselle varkauteen epäiltynä ja poliisi laittoi anastetun pyörän takaisin paikalleen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto- ja kuljetusala houkuttelee uusia työntekijöitä alalle

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen Liikenneareenalla tehdään historiaa, kun auto- ja kuljetusalojen järjestöt, Puolustusvoimat ja yritykset edistävät yhdessä alalle hakeutumista.

Auto- ja kuljetusalat tarjoavat runsaat 7 000 uutta työpaikkaa joka vuosi. Alojen toimijat ovat ensimmäistä kertaa yhdistäneet voimansa esitelläkseen koko auto- ja kuljetusklusteria, sen tarjoamia työ- ja uramahdollisuuksia sekä koulutuspolkuja Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla 9.-11.5. Liikenneareena-osastolla.

Liikenneareena on tutustumisfoorumi kaikille, jotka harkitsevat tulevaisuuden suuntaansa. Onpa kyse peruskoulun päättävästä nuoresta, varusmiespalvelusta aloittavasta, alan vaihtoa pohtivasta tai auto- ja kuljetusalalla jo töissä olevasta.

Auto- ja kuljetusala ovat monipuolisia aloja, jotka tarjoavat runsaasti erilaisia opiskelu- ja työmahdollisuuksia – ja ne ovat varmoja työllistäjiä myös tulevaisuudessa.

Ammattien ja työtehtävien kirjo auto- ja kuljetusaloilla on laaja kuljettajasta ja mekaanikosta aina logistiikan ja liiketoiminnan johtotehtäviin asti. Alat tarjoavat hyviä erikoistumisen ja kehittymisen mahdollisuuksia.

Liikenneareenan tavoitteena on saada nuoret ja erilaisissa ammateissa työskentelevät kiinnostumaan näistä toimialoista ja houkutella näin alalle uusia työntekijöitä. Se tarjoaa tietoa myös aloilla jo työskenteleville siitä, miten he voivat kouluttautua ja vaihtaa tehtäviä alan sisällä.

Liikenneareenalla kerrotaan työtehtävistä sanoin ja kuvin, ja myös jäätelöä on tarjolla. Tosielämän uraoppaina toimivat alojen ammattilaiset, joilta voi kysyä suoraan ammatin sisällöstä. Koulutusmahdollisuuksista kertovat koulutuksen asiantuntijat. Osastolla on mahdollisuus kokeilla taitojaan ja vaikkapa kisailla kuljetus- ja autoalan simulaattoreilla ja VR-sovelluksilla.

Auto- ja kuljetusalojen ajoneuvoja ja laitteita on esillä Liikenneareenan taustavoimien omilla osastoilla, joista monella on myös rekrytointiväkeä paikan päällä.

Auto- ja kuljetusaloilla työskentelevät henkilöt kertovat omasta työstään, urastaan, alan koulutuksesta ja tulevaisuudesta myös messujen seminaarilavalla:

Torstai 9.5. klo 16.00-16.45
Koulutuspäällikkö Reijo Sippola, ajomestari Mikko Kurkela, kuljetusesimies Teemu Järvelä, huoltopäällikkö Panu Leivo

Perjantai 10.5. klo 15.00-15.30
Ylikersantti Tomi Luukkonen, kuljetuspäällikkö Jani Ojanen, liikenne-esimies Eero Ahonen

Lauantai 11.5. klo 12.00-12.30
Ammattitaidon Suomen mestarit, Taitajien Taitajat Roope Juutilainen (Kuljetuslogistiikka) ja Ville Hietikko (Autonasennus).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Cars antaa kaikille tuoreille vanhemmille kuuden kuukauden palkallisen vanhempainvapaan

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Cars aloittaa tänään palkallisen sukupuolineutraalin vanhempainvapaakäytännön kaikille työntekijöille EMEA-alueella (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka). Se tarjoaa äideille ja isille yhteensä kuuden kuukauden vanhempainvapaan 80 prosentin palkalla.

Volvon uusi käytäntö on kattavampi kuin useimmat kansalliset vanhempainvapaat Euroopassa, ja se on ensimmäinen laatuaan autoteollisuudessa.

Uusi käytäntö on saanut innoituksensa Ruotsin kotimarkkinoiden lainsäädännöstä, joka on maailmankuulu monipuolisista vanhempainvapaajärjestelyistä, jotka tarjoavat huomattavia etuja vanhemmille ja lapsille.

Volvon uusi vanhempainvapaakäytäntö on pilottiohjelma, joka voi mahdollisesti johtaa kansainväliseen, vastaavien käytäntöjen käyttöönottoon kaikille Volvon 43 000 työntekijälle eri puolilla maailmaa.

EMEA-aloite auttaa tunnistamaan ja ratkaisemaan käytännön esteitä, joita voi seurata ohjelman lanseeraamisesta Ruotsin ulkopuolelle.

Useimmat maat EMEA-alueella tarjoavat jonkinlaista maksettua vanhempainvapaata, mutta äideille ja isille tarjottavien mahdollisuuksien välillä on usein suuri kuilu – ja yleensä isät ovat heikommassa asemassa.

Tasa-arvoisella vanhempainvapaalla on kuitenkin potentiaalia tehostaa työmarkkinoita ja luoda uramahdollisuuksia myös naisille.

Ruotsin lähestymistapaa jäljittelevä Volvon käytäntö on sukupuolineutraali, ja sitä sovelletaan myös samaa sukupuolta oleville vanhemmille ja adoptiolasten vanhemmille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottorikelkka kovalla vauhdilla henkilöauton kylkeen

Kuva: Autotoday.

Henkilöauton kuljettaja oli kertomansa mukaan ajanut sunnuntaiaamuna noin puoli seitsemän aikaan Rautalammilla Repolantietä, kun häntä vastaan oli tullut moottorikelkka kovalla nopeudella.

Poliisin tiedotteen mukaan moottorikelkka oli törmännyt henkilöauton kuljettajan puoleiseen kylkeen.

Kelkkailija poistui paikalta jalkaisin ennen poliisipartion paikalle tuloa.

Kelkka on kilvetön minkä vuoksi kelkan kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös ajoneuvorikkomuksesta.

Henkilöauton kuljettajalle ei tullut vammoja törmäyksessä.

Poliisi seurasi kelkan jälkiä, mutta ei löytänyt etsinnöistä huolimatta kelkan kuljettajaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tämä auto on tämän vuoden Classic Motorshow -tapahtuman Omistajien helmi

Vuonna 2019 Omistajien helmien voiton vei Jorma ja Joni Valkaman vm. -66 Volkswagen T2 T1 Kastenwagen. Kuva: CvB.

Omistajien helmet on Classic Motorshown osasto, johon kuka tahansa on voinut ilmoittaa oman, vähintään 25 vuotta vanhan helmensä moposta raskaaseen kalustoon.

Tänä vuonna Omistajien helmiin ilmoitettiin 54 ajoneuvoa, joista nettiäänestyksellä valikoitiin kymmenen ajoneuvoa itse näyttelyyn.

Näistä kymmenestä ajoneuvosta näyttelykävijät äänestivät suosikkiaan ja tämän vuoden Omistajien helmeksi kruunattiin vm. 1966 Volkwagen T2 T1 Kastenwagen.

Tämä retkeilyvarusteinen Volkkari on rovaniemeläisten Jorma ja Joni Valkaman omin käsin viimeistelty yksilö.

Kuva: CvB.

Ennen auton ostoa isä ja poika Valkamat suostuttelivat kahden vuoden ajan sen edellistä omistajaa myymään autonsa.

Kauppojen synnyttyä sitä kunnostettiin neljä vuotta ja nyt se on ensimmäistä kertaa näyttelyssä suuren kansan edessä. Kunnostusprojektissa paranneltiin muun muassa auton moottoria ja alustaa.

Valkamat saapuivat Classic Motorshowhun Rovaniemeltä.

Tällä autolla on ajettu jopa Sodankylästä Saksaan ja 1970-luvulla sillä kuljettiin Keski-Eurooppaan markkinoimaan kullanhuuhdonnan MM-kisoja.

Autossa on vielä vetovoimaa ja se yhä tänä päivänä kääntää ihmisten päitä ihmisten ilmoilla liikkuessaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Suomalaistiimille ensimmäinen F3 Regional -luokan paalupaikka

Konsta Lappalainen. Kuva: ACI Sport.

Raju vesisade aiheutti yhden osakilpailulähdön peruutuksen ja haittasi toista F3 Regional -luokan EM-sarjan osakilpailussa Italian Vallelungassa.

Vaihtelevissa sääoloissa ajetussa kilpailussa sarjan suomalaistiimi KIC Motorsport pääsi hyvään sadekelin vauhtiin, mutta kuivalle ja etenkin kuivuvalle radalle tiimi ei löytänyt kilpailukykyisiä säätöjä.

Tiimin ruotsalaiskuljettaja Isac Blomqvist toi märällä radalla ajetussa aika-ajossa suomalaistiimille sen historian ensimmäisen paalupaikan, kun hän ajoi aika-ajon kolme nopeinta aikaa.

Konsta Lappalainen, 17, oli myös hyvässä vauhdissa, mutta ajovirhe ja ajautuminen hiekalle söi tulosta.

– Vauhtimme perjantain harjoituksissa oli lupaavaa eikä vauhtimme lauantain aika-ajossakaan ollut missään vaiheessa huonoa. Ensimmäisissä aika-ajoissa Isac (Blomqvist) ylsi paalulle ja olin itsekin hyvässä vauhdissa, mutta aika-ajokierroksellani ajauduin radan loppuosuudella hiekalle ja nopein noteeraukseni jäi piippuun. Sama toistui toisessa aika-ajossa, Lappalainen sanoo.

– Viikonlopun kolmas startti peruttiin kovan vesisateen takia. Yritimme aloittaa kilpailua kahteen eri otteeseen turva-auton takaa, mutta vesisade vain yltyi ja kilpailu päätettiin peruuttaa.

Vallelungan jälkeen FIA F3 Regional -sarja jää kahden kuukauden mittaiselle tauolle.

Sarjan seuraava kilpailuviikonloppu ajetaan 6.-7. heinäkuuta Hungaroringin moottoriradalla Unkarissa.

F3 Regional Euroopan mestaruussarja käsittää kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 24 kilpailustarttia. Sarja päättyy lokakuun 20. päivä Italian Monzaan.

FIA F3 Regional, Vallelunga, Italia

Lähtö 1/3:

1. David Schumacher (GER) US Racing 31.43,376

11. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport + 27,571

12. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 31,427

Lähtö 2/3:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32.34,375

6. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport +13,449

10. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 33,851

Lähtö 3/3:

Peruutettiin kovan vesisateen takia

Pistetilanne kuljettajat 6/24 osakilpailua:

1. Frederik Vesti (DEN) 103

8. Isac Blomqvist (SWE) 27

11. Konsta Lappanen (FIN) 13

Pistetilanne tallit 6/24 osakilpailua:

1. Prema Powerteam 200

2. DR Formula 76

3. US Racing 73

4. Van Amersfoort Racing 52

5. KIC Motorsport 34

6. Scorace Team 11

www.kicmotorsport.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Classic Motorshow houkutteli aikaisempaa enemmän kävijöitä

Kuva: CvB.

Lahden Messukeskuksessa 5.–6.5. järjestetty klassikkoajoneuvonäyttely, Classic Motorshow, keräsi kahden päivän aikana yhteensä 19580 kävijää. Kävijämäärä on ollut nousussa viimeiset kolme vuotta.

– Kävijöidemme jättämä palaute on ollut positiivista ja saimme tuttuun tapaan kiitosta näyttelyn monipuolisuudesta. Positiivisen palautteen ja nousevan kävijämäärän johdosta Classic Motorshow saa jatkoa myös ensi vuonna, kertoo näyttelyn järjestäjä Risto Laine.

Ensi vuonna Classic Motorshow järjestetään 2.–3.5.2020, jolloin teemana on ”Työn sankarit – Ajoneuvot töissä”.

Katso tästä muita juttuja Classic Motorshow -tapahtumasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benzin päivitetty CLA Coupé on hinnoiteltu

Kuva: Daimler.

Päivitetty Mercedes-Benz CLA Coupé on saanut Suomen hinnat. Mallin saa edullisimmillaan 37 271 euroin hintaan (180 A Business Progressive).

Edullisin dieselmalli 180 d Business Progressive puolestaan maksaa 37 944 euroa.

Hinnaston yläpäätä edustaa nelivetoinen 250 4Matic A Business AMG -malli 52 299 euron hinnallaan.

CLA:n vakiovarusteisiin hinnat alkaen -mallista lähtien kuuluvat esimerkiksi 7G-DCT-automaattivaihteisto, madallettu Comfort-alusta, monitoimiohjauspyörä nahka- tai nappanahkaverhoiltuna, MBUX-käyttöliittymä puheohjauksella sekä aktiivinen kaista-avustin, vakionopeussäädin ja nopeudenrajoitin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //