Koti Blogi Sivu 1854

Taloudellisuusajon Pohjois-Euroopan mestaruuteen sähköautolla

Raimo Alm ja Markku Lehisto. Kuva: Jaguar.

Markku Lehisto kartanlukijansa Raimo Almin kanssa voittivat luokkansa 11.8.2019 Jyväskylän ympäristössä ajetussa Suurajot EcoRun -taloudellisuusajossa.

He kilpailivat suurten sähköautojen luokassa jaguar I-Pacella.

Voiton myötä he saavuttivat taloudellisuusajon Pohjois-Euroopan cup-mestaruuden.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Euroopan sarja on voitettu sähköautolla.

Jyväskylän kilpailun reitille oli mahdutettu lukuisia MM-rallista tuttuja erikoiskokeita. Lehiston ja Almin kilpailukulutus oli 21,3 kWh/100 km. Tällä he jättivät Audi e-tronilla ajaneiden Jenni Rossin ja Seppo Järvisen 2,3 kWh:n päähän.

Ajokkina Lehistolla ja Almilla on tällä kaudella ollut Jaguar I-Pace sähköauto.

Lehistolle sarjan voitto oli kuljettajana viides kansainvälinen mestaruus ja Almille kartanlukijana neljäs. Jaguar I-PACElla on nyt ajettu luokkavoitto kauden kaikissa kilpailuissa.

Kaikki kolme Pohjois-Euroopan sarjan kärkisijaa tulivat Suomeen. Neljänneksi sijoittuivat norjalaiset Anders TollaasJan Henriksen.

NEZ EcoRun Cup

1. Markku Lehisto – Raimo Alm, Jaguar I-Pace 202 p.
2. Timo Eväsoja – Ari Parkkinen, BMW i3        202 p.
3. Tomi Salo – Juha Hakuli, Toyota Corolla      196 p.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Poliisi on julkaissut sakkokäsikirjan — katso tästä sakotustaulukot

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Poliisihallitus on julkaissut sakkoa koskevat ohjeet ja sakotusta ohjaavan sakkokäsikirjan. Ohje tulee voimaan syyskuussa, mutta käsikirjaa voi soveltaa jo nyt, koska se on voimassa olevan lainsäädännön tulkintaohje.

Ohessa on kaksi sakotustaulukkoa käsikirjasta. Ensimmäisenä on ylinopeussakotus, kun suurin sallittu nopeus on 60 km/h. Käsikirjasta näkee, että ylityksen ollessa enintään 20 km/h on rangastuksena aina rikesakko. Se on suurimmillaan 200 euroa.

Toisessa taulukossa on tilanne, että ylinopaus on ajettu alueella, jossa suurin sallittu nopeus on suurempi kuin 60 km/h.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan uutta sakkokäsikirjaa on kovasti kaivattu sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) sakkomenettelyn soveltamisen tueksi, koska rikesakkomenettelyssä ja rangaistusmääräysmenettelyssä sakkokäsikirja oli keskeinen arjen työkalu

Arvelinin mukaan sakkokäsikirjassa korostuu jokaiselle tuomiovaltaa ja ratkaisuvaltaa käyttävälle virkamiehelle kuuluva vastuu tekemistään lainkäyttöratkaisuista.

Tästä taulukosta näkee sakotuskäytännön, kun suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h. Kuva: Poliisi.

Arvelin korostaa, että sakkomenettelyn käyttämisen tulee olla laadukasta, huolellista ja vastuullista sekä ennen kaikkea yhdenmukaista rikosasioiden laadusta riippumatta.

– Poliisi toimii sakkomenettelyssä tuomarin roolissa ja tekee päätöksiä rikosasioissa, jonka vuoksi tuomiovallan käytön pitää olla yhdenmukaista koko maassa. Yhdenmukainen sakkomenettelyn soveltaminen myös osoittaa lainsäätäjän luottamusta poliisia kohtaan. Tämä luottamus halutaan ansaita jatkossakin, Arvelin korostaa.

Sakkokäsikirja on julkaistu suomeksi. Ruotsiksi ja englanniksi se julkaistaan myöhemmin. Käsikirja löytyy poliisin verkkosivulla osoitteesta https://www.poliisi.fi/rikoksen_esitutkinta/suppea_esitutkinta

Käsikirjan liitteissä on lisää taulukoita, esimerkiksi ajoneuvokohtaisen nopeurajoituksen ylityksestä.

Tästä taulukosta näkee sakotuskäytännön, kun suurin sallittu nopeus on enemmän kuin 60 km/h. Kuva: Poliisi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Volkswagen Passatin koko mallisto uudistui

Kuva: Volkswagen.

Uudistuneet Volkswagen Passatin myynti on alkanut Suomessa. Uudistus on muokannut Passatin ulkonäköä mutta suurin muutos on tapahtunut auton sisällä.

Tekninen päivitys tuo mukanaan mm. uuden kolmannen sukupolven infotainment-järjestelmän (MIB3) sisäänrakennetulla sim-kortilla, joka mahdollistaa uudet online-ominaisuudet. Uudet kuljettajaa avustavat järjestelmät tekevät Passatista entistä turvallisemman, samalla voimalinja ja moottorit ovat uusiutuneet.

Suomessa Volkswagen Passatin Sedan ja Variant -mallit tulevat saataville kahdella varustelutasolla: Style ja R-Line.

Lisäksi Passatin mallistossa jatkavat itsenäisinä versioina Alltrack ja ladattava hybridi GTE.
Saksan perusmalli Passat-varustelutasolla ei kuulu Suomen maahantuontiohjelmaan.

Kuva: Volkswagen.

Kaikissa malleissa on vakiovarusteina mm. ensimmäistä kertaa Volkswagenissa ohjeet suomeksi puhuva Discover Media -navigaattori 8 tuuman näytöllä, mukautuva vakionopeudensäädin jossa uutuutena ennakoivat ominaisuudet, App-Connect Apple CarPlay -älypuhelinliittymä, We Connect Plus palvelut (12 kk) ja monitoiminäyttö Premium sekä Travel Assist -varustepaketti, joka sisältää mm. uuden sukupolven kaista-avustimen.

Lisäksi jo Style varustelutasossa on vakiovarusteena led-ajovalot ja 17 tuuman alumiinivanteet. R-Line varustelutasossa on puolestaan mm. R-Line ulkonäköpaketti, IQ. Light-led-matriisiajovalot, lämmitettävä ohjauspyörä sekä 18 tuuman alumiinivanteet.

Lisävarusteina saataville tulevat mm. Area View -kamerajärjestelmä, perävaunun peruutusavustin, pysäköintiavustin, digitaalinen mittaristo navigaattorin yhteydessä sekä tanskalaisen Dynaudion äänentoistojärjestelmä Confidence.

Passatin uusi sähkömekaaninen jarrutehostin on optimoitu lyhyempiin jarrutusmatkoihin hätätilanteissa.

Aikaisemmin tällaista järjestelmää käytettiin vain ladattavassa hybridissä GTE:ssä mutta nyt se on käytössä kaikissa Passatin versioissa. Järjestelmä lisää mukavuutta ja turvallisuutta.

Tämän lisäksi sähkömekaaninen jarrutehostin takaa, että uuden Passatin jarrut reagoivat entistä nopeammin. Sähkömekaaninen jarrutehostin parantaa myös avustettua ajamista – mukautuva vakionopeudensäädin reagoi tehokkaammalla tavalla, kun jarrutustilanteita voidaan säädellä entistä tarkemmin.

Yhdessä ympäristönvalvontajärjestelmän jalankulkijatunnistuksen kanssa jarrutusmatka on vähentynyt 33 prosentilla, todetaan VW:n tiedotteessa. Mahdollisessa törmäystilanteessa sekä jalankulkijan onnettomuusriski että auton nopeus törmäyshetkellä pienenee huomattavasti.

Kuva: Volkswagen.

Viisi moottorivaihtoehtoa

Myynnin alkaessa saatavilla on viisi moottorivaihtoehtoa, kolme TSI-bensiinimoottoria teholuokissa 110 kW (150 hv), 140 kW (190hv) ja 200 kW (272 hv) sekä kolme TDI-dieselmoottoria teholuokissa 110 kW (150 hv), 140 kW (190 hv) ja 176 kW (240 hv).

Kaikki TSI- ja TDI-moottorivaihtoehdot täyttävät Euro 6d-TEMP – päästöstandardit ja kaikki moottorit on varustettu hiukkassuodattimella. Passat GTE puolestaan alittaa jo Euro 6d -päästönormin rajat, joita sovelletaan uusiin ajoneuvoihin vuodesta 2021 alkaen.

Myöhemmin markkinoille tulevat ladattava hybridi Passat GTE sekä 1,6 TDI –dieselmoottorilla varustettu versio.

Ladattava hybridit Passat GTE Sedan ja Variant tarjoavat tehoa 160 kW (218 hv). Passat Sedanin toimintamatka sähköllä on kasvanut 55 kilometriin (WLTP) ja Variantin puolestaan 56 kilometriin (WLTP).

Volkswagen Passatin uusi 110 kW:n (150 hv) 2,0 TDI Evo -dieselmoottori on uranuurtaja uuden sukupolven dieselmoottorien saralla ja hyötysuhteen parantamistoimien myötä sillä on entistä alhaisemmat CO2-päästöt.

Uudessa TDI-dieselmoottorissa on kaksoiskatalysaattorilla varustettu SCR-järjestelmä ja AdBluen kaksivaiheinen annostelu.

Passat GTE:n ja 1,6 TDI:n tekniset tiedot julkaistaan myöhemmin kyseisten malli-/moottoriversioiden myynnin alkaessa.

Passat Alltrack on itsenäinen malli joka yhdistää perinteisen Variantin ja SUV:n puolia. Passat Alltrack tarjoaa erityisen off-road-ajotilan, muunnellun voimalinjan korkeammalla maavaralla sekä jatkuvan nelivedon.

Volkswagen Passat Alltrack tulee saataville 2,0 TSI -bensiinimoottorilla, jonka teho on 200 kW (272 hv) sekä 2,0 TDI -dieselmoottoreilla teholuokissa 140 kW (190 hv) ja 176 kW (240 hv). Passat Alltrackissä on aina dsg-automaattivaihteisto.

Kuva: Volkswagen.

Kuljettajaa avustavat järjestelmät ja infotainment-järjestelmä

Volkswagenin uusi IQ.Drive-järjestelmäryhmä kokoaa yhteen kuljettajaa avustavat järjestelmät.

Jo olemassa olevat teknologiat yhdistetään osittain uusiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin. Näihin kuuluvat mm. kaistanvaihtoavustin, Rear Traffic Alert, kaistanpitoavustin, ympäristönvalvontajärjestelmä jalankulkijatunnistuksella, perävaunun peruutusavustin ja pysäköintiavustin sekä hätätilanneavustin.

Passatin uusia kuljettajaa avustavia järjestelmiä ovat Travel Assist -järjestelmä ja hätäohjausavustin sekä ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin.

Ruuhka-avustin yhdessä mukautuvan vakionopeudensäätimen kanssa on vastuussa Travel Assist -järjestelmän pituussuuntaisesta ohjauksesta, kun taas kaistanpitoavustin ohjaa poikittaisia liikkeitä.

Ennen nämä ruuhka-avustimen toiminnot olivat käytössä 60 km/h nopeuteen asti, kun nyt uuden Travel Assist -järjestelmän avulla auto automatisoi ajamista aina 0–210 km/h nopeuksissa.

Travel Assist -järjestelmä aktivoidaan monitoimiohjauspyörästä napin painalluksella. Kun Travel Assist -järjestelmä on aktivoituna, mahdollistetaan automatisoitu ajaminen SAE 2-tasolle saakka.

Laillisista ja turvallisuussyistä kuljettajan täytyy kuitenkin aktiivisesti tarkkailla järjestelmää. Taatakseen tämän järjestelmä tarkkailee pitääkö kuljettaja käsiä ohjauspyörässä. Nyt tämä on kuitenkin paljon käytännöllisempää Volkswagen Passatin uuden kapasitiivisella ohjauspyörällä.

Nyt riittää, että kuljettaja pelkästään koskettaa ohjauspyörää, jolloin kapasitiivinen ohjauspyörän pinta tunnistaa, että auto on edelleen kuljettajan hallinnassa. Aiemmin kuljettajan täytyi käytännössä tehdä ohjauspyörällä pieni ohjaava liike.

Tämän lisäksi, mikäli kuljettaja päästää ohjauspyörästä irti yli 10 sekunnin ajaksi, auto antaa sarjan varoitusmerkkejä (visuaalinen, akustinen ja jarrusysäys). Viimeistään tällöin kuljettajan täytyy koskettaa ohjauspyörää, sillä muuten hätätilanneavustin aktivoituu ja Passat ohjataan automaattisesti pysähdyksiin.

Passatin uusia ominaisuuksista on myös hätäohjausavustin, joka lisää turvallisuutta väistötilanteissa.

Ensimmäistä kertaa Volkswageniin saatava avustin aktivoituu automaattisesti heti kun kuljettajan täytyy väistää estettä. Mikäli Passatin etuosassa sijaitseva tutkasensori havaitsee esteen, se varoittaa kuljettajaa sekä visuaalisesti että akustisesti.

Tyypillinen esimerkki tällaisesta tilanteesta on, jos edellä ajava auto tekee äkkipysähdyksen.

Perässä ajava kuljettaja tekee intuitiivisesti väistöliikkeen. Tällainen väistöliike on uudessa Passatissa nyt paljon nokkelampaa ja kontrolloidumpaa kuljettajaa avustavan järjestelmän suorittaman kohdistetun jarrutuksen ansiosta. Auto myös vakautuu, kun se ohjataan äkillisesti takaisin tielle ja mahdollinen kääntyminen estetään järjestelmän rajoissa.

Kolmannen sukupolven MIB3-infotainment-järjestelmä tekee ensiesiintymisensä Passatissa. Suomessa 8 tuuman Discover Media on vakiovaruste ja lisävarusteena saatavilla on 9,2 tuuman Discover Pro MIB3 radio-navigaatiojärjestelmä.

Ajantasaista tietoa navigaattoriin tuo online-liikennetiedot.

Navigaation menu-valikko on uudelleensuunniteltu ja se sisältää nyt neljä pientä symbolia. Lisäksi järjestelmässä on uutta teknologiaa ja palveluita, kuten musiikin suoratoistopalvelut, internet-radio, online-ääniohjaus ja Volkswagen We -online-palvelut sekä tulevaisuudessa myös pilvipalvelun kautta siirrettävät ajoneuvoasetukset.

Tietyt älypuhelimet voivat toimia myös ”mobiiliavaimena”, jolla voi sekä avata Passatin ovet että käynnistää auton. MIB3 on integroitu sulavasti myös uuteen digitaaliseen mittaristoon.

Digitaalinen mittaristo (lisävaruste) on kehittynyt huomattavasti aiemmasta Active Info Display -mittaristoista.

Korkeakontrastinen näyttö on selkeä ja muokattavuus ja käytettävyys on Volkswagenin mukaan nostettu täysin uudelle tasolle.

Uudella monitoimiohjauspyörällä voidaan yhdellä napin painalluksella käyttää kolmea erilaista näyttöä.

Digitaalinen mittaristo Digital Cockpit on 11,7 tuumainen ja tarjoaa entistä parempaa graafista suorituskykyä, suuremman pikselitiheyden, parannetun valoisuus-, väri- ja kontrastiominaisuudet.

Ensimmäinen näyttövaihtoehto tarjoaa kaksi interaktiivista pyöreää mittaria oikealla (kierrosluku) ja vasemmalla (nopeus). Kuljettaja voi valita mittareiden sisällön annetuista vaihtoehdoista.

Itsenäisesti personoitavan keskinäyttö sijaitsee näiden kahden mittariston keskellä. Kuljettaja voi vaihtaa digitaaliseen näyttöön vain View-nappia painamalla. Toinen painallus tekee kartasta koko näytön levyisen, jolloin esimerkiksi nopeus näytetään näytön alareunassa.

Uudet Volkswagen Passatit saapuvat Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille alkusyksystä 2019.

Hinnat alkaen 33 019 euroa (Passat Sedan, Style 1,5 TSI EVO 110 kW).

Volkswagen Passat Sedan ja Variant hinnastot ja lisävarustehinnasto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kia Niron uudet hybridiversiot Suomeen syyskuussa

Kia Niron ladattava hybridi. Kuva: Kia.

Kia esittelee uudistuneen Niro-hybridi-crossverin Suomessa syyskuussa. Vuonna 2016 ensiesittelynsä saanut Niro on saatavana hybridinä, ladattavana hybridinä sekä sähköisenä versiona.

Nyt ensiesittelyssä ovat uudistuneet versiot hybridi- ja pistokehybridimalleista.

Vuodesta 2016 lähtien Niroa on myyty maailmanlaajuisesti yli 270 000 kappaletta, näistä Euroopassa yli 100 000 autoa.

Vuonna 2018 Niro oli Euroopassa Kian viidenneksi myydyin malli, jonka myynnin kasvu oli 33 prosenttia.

Myydyistä autoista oli 34 642 hybridejä ja 9 951 pistokehybridejä. Mallisto laajeni täyssähköisellä e-Nirolla vuoden 2018 lopulla.

Niro-hybridissä on 1,6-litrainen suorasuihkutusmoottori sekä sähkömoottori, jonka parina on hybridiversiossa 1,56 kWh:n ja ladattavassa hybridissä 8,9 kWh:n litiumionipolymeeriakku.

Hybridimallin hiilidioksidipäästöt yhdistetyssä ajossa ovat alhaisimmillaan 100 g/km, kun taas pistokehybridin vastaavat päästöt ovat 31 g/km. Ladattavan Niro Plug-in Hybridin toimintamatka sähköllä on Kian tiedotteen mukaan 49 kilometriä.

Niro on uudistunut niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Auto on saanut uuden keulamaskin lisäksi uudet etu- ja takapuskurit, alumiinivanteet sekä näyttävät led-ajovalot eteen ja taakse.

Sisällä puolestaan uutta on koko kojelauta jopa 7-tuumaista digitaalimittaristoa myöten.

Autoon on saatavana myös suomenkielinen, 10,25-tuumainen kosketusnäyttö puheohjauksella.

Niro-malliston muita sisätilan uudistuksia ovat Business Luxury -varustetasoon saatavilla olevat kojelaudan oranssit somisteet ja penkkien tikkaukset sekä vakiovarustukseen kuuluvat jarrutusenergian ja vaihteiston säätimet ohjauspyörän takana ja sähköinen käsijarru.

Uudistunut Niro-mallisto esitellään Suomessa 7.-8. syyskuuta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kännykkä vei huomion — kortiton nuori mies ajoi päin punaisia ja törmäsi toiseen autoon

Kuva: CvB.

Tiistai-iltana Kempeleessä, Etelä-Suomentien ja Komeetantien risteyksessä sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantui yksi osallisista.

Poliisin tiedotteen mukaan tapahtumapaikalla on valo-ohjattu risteys.

Poliisin mukaan toinen osallisista tuli Komeetantieltä tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Kempeleen keskustan suuntaan. Autoilija oli ajanut risteysalueelle vihreän valon palaessa.

Auton ollessa risteysalueella Kempeleen suunnasta tullut auto jätti noudattamatta punaista liikennevaloa. Tämän seurauksena autot törmäsivät risteysalueella.

Komeetantietä tulleen ajoneuvon kuljettajana toiminut nuori nainen loukkaantui onnettomuudessa. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan ajoneuvon rakenteita saadakseen kuljettajan ulos autosta.

Sairaankuljetus kuljetti naisen hoidettavaksi OYS:aan. Hän oli alustavan tiedon mukaan saanut vammoja niskaan ja lantion seudulle. Hänen vammansa eivät kuitenkaan olleet henkeä uhkaavia, poliisin tiedotteessa todetaan.

Poliisin mukaan päin punaisia ajaneen auton kuljettaja, Oululainen noin 20-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin lähelle rattijuopumuksen rajaa olevan tuloksen lukeman. Kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajokorttia.

Kuljettaja kertoi poliisille selanneensa ajon aikana matkapuhelintaan, eikä hän ollut ajoissa havainnut liikennevalon vaihtumista punaiseksi.

Mies ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Miehestä otettu verikoe antaa lopullisen tuloksen verenalkoholimäärästä. Tuolloin ratkeaa, täyttyykö mahdollinen rattijuopumusrikos.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Suomeen tuotu 15 000. Mercedes-Benz -dieseltaksi

Kuva: Veho.

Taksiliikenteen kehittyminen liittyy vahvasti Mercedes-Benzin historiaan.

Daimlerin autotehtaan taksit alkoivat liikennöidä Stuttgartissa vuonna 1897. Toimintaa kutsuttiin nimellä Motor-Wagen-Kutscherei. Mainoksen mukaan taksa-auton etuja olivat ”meluton, hajuton ja täysin vaaraton käyttö”.

Daimler-Motor-Taxameterissa oli neljä hevosvoimaa tuottava kaksisylinterinen moottori, ja auto ylsi noin 35 kilometrin huippunopeuteen. Englannin kielessä sana taxameter kääntyi vuokra-autoksi jo 1894.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Ensimmäinen Suomeen tuotu Mercedes-Benz-merkkinen dieseltaksi oli vuonna 1950 tullut 170 D –malli.

Ajan tuontisäännöstelystä huolimatta 1958 neuvoteltiin erillinen valuuttakiintiö taksikäyttöön tuleville autoille. Vuonna 1962 dieseltakseja olikin Suomessa jo lähes 3000 kappaletta.

Tuontisäännöstelyn purkaminen samana vuonna auttoi Mercedes-Benzin lopullista läpimurtoa taksimarkkinoilla.

Vuonna 1979 maahan tuli kuvan 15 000. Mercedes-Benz dieseltaksi.

Tekstin lähde: Vehon tiedote vuodelta 2014.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Vuosikausiksi – eniten myyty henkilöauto Suomessa 1971

Kuva: CvB.

Fiat markkinoi vuonna 1972 Fiat 128 -mallia vuosikausiksi. Mainoksen mukaan Fiat oli vuonna 1971 eniten myyty henkilöauto Suomessa.

Mainoksen mukaan Fiat 128 oli tilava etuvetoinen 5 hengen perheauto.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

”Yhä useammat valitsevat Fiatin sen turvallisuuden, taloudellisuuden ja erinomaisten ajo-ominaisuuksien vuoksi.”

Teho 55 hv/DIN
Nopeus yli 140 km/t

Auto oli saatavana 2-ovisena, 4-ovisena ja farmari-mallina.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 15/1972.

Toimituksen kommentti: On se hurjaa ajatella, että Fiat oli aikoinaan Suomen suosituin henkilöauto. Nyt Fiat mahtuu nipin napin 30 suosituimman merkin joukkoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomen joukkue Mercedes-Benzin raskaan kaluston huoltokisaan valittu

Palkinto. Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz kuorma-autojen huollon henkilöstölle tarkoitettu Global TechMasters Truck 2019-kilpailun Suomen karsinnat ja semifinaalit on saatu päätökseen.

Suomen joukkue on valittu edustamaan maatamme syksyllä 2019 Saksan Stuttgartissa järjestettävään finaalikilpailuun.

Suomen joukkueessa kilpailevat huoltotarkastaja Ari Kangaskesti (Veho Oy Ab, maahantuonti), diagnoositeknikko Toni Mäkelä (Veho Oy Ab, Kokkola), huoltoteknikko Petri Hartikainen (Raskone Oy, Kotka), työnjohtaja Peter Loman (Veho Oy Ab, Lommila) ja varaosamyyjä Harri Sinokki (Veho Oy Ab, Kuopio).

Kansainvälisessä Global TechMasters Truck 2019 -finaalikilpailussa valitaan maailman parhaat Mercedes-Benz-kuorma-autohuollon ammattilaiset.

Katso myös tämä: Kaksi pronssipaikkaa Suomeen Mercedes-Benzin kuorma-autojen huoltokisassa

Kilpailussa mitataan taitotasoa ja oman työprofiilin mukaista toimintaa niin yksilönä kuin tiiminä. Kilpailu pitää sisällään kirjallisia monivalintatehtäviä sekä käytännön kilpailutehtäviä asiakaspalvelusta, kuorma-autohuollosta sekä vikadiagnooseista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomen talviset tiesääolot voidaan nyt arvioida aikaisempaa paremmin

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Ilmatieteen laitoksen tiesäämalli yhdistettiin ensimmäistä kertaa onnistuneesti alueelliseen ilmastomalliin. Menetelmän avulla ilmastonmuutoksen vaikutuksia kotimaan tiesäähän on mahdollista arvioida entistä paremmin.

Tieliikennesektori hyötyy tarkemmista sää- ja ilmastotiedoista etenkin pohjoisilla leveysasteilla.

Nykyiselläänkin Suomen talviset tiesääolosuhteet tuovat haasteita päivittäiselle tieliikenteelle. Etenkin liukkaat lumiset tai jäiset tienpinnat kasvattavat onnettomuusriskiä, joten on tärkeää arvioida, kuinka usein tällaisia olosuhteita esiintyy tulevaisuudessa.

– Tiesäämallin ja alueellisen ilmastomallin yhdistelmällä liukkaiden tienpintojen esiintyvyyttä voidaan tutkia yhä yksityiskohtaisemmin, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Erika Toivonen.

Aikaisemmissa tutkimuksissa tulevaisuuden tiesäätä on arvioitu epäsuorasti lähinnä lämpötilan ja sateen muutokset huomioiden.

Alueellisella ilmastomallilla voidaan tuottaa tietoa sekä nykyisestä että tulevaisuuden ilmastosta, ja tätä tietoa voidaan hyödyntää tiesäämallissa.

Tiesäämalli kertoo tienpinnan lämpötilasta ja liukkaudesta

Tiesäämalli tuottaa tietoa muun muassa tienpinnan lämpötilasta ja tienpinnan luokasta, eli siitä, onko pinta esimerkiksi kuiva, luminen tai jäinen. Lisäksi se kertoo tiellä olevista vesi-, lumi- ja jäävarastoista. Tutkimuksessa huomattiin, että tiesäämalli simuloi luotettavasti tienpinnan lämpötilat sekä nolla-asteen ylitykset ja alitukset.

– Tutkimustulos oli toivottu, sillä tienpinta on usein liukkaimmillaan nolla-asteen tuntumassa, sanoo Erika Toivonen.

Tiesäämalli yliarvioi hieman lumisten ja jäisten tienpintaluokkien esiintymistä. Tämä selittyy todennäköisimmin sillä, ettei tiesäämallissa huomioida teiden talvihoitoa, kuten lumen aurausta tai liukkauden torjuntaa.

Toisaalta tulevaisuuden tiesäätä arvioitaessa teiden talvihoitotoimenpiteiden puuttuminen mallista on eduksi, koska malli on näin ollen ihanteellinen suhteellisten muutosten tutkimiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Nyt autoalan heikko tilanne konkretisoituu — Keskon autoyhtiöissä alkaa yt-neuvottelut

Arkistokuva. Kuva: VV-Auto.

Autoalan markkinatilanne Suomessa on heikentynyt olennaisesti vuoden 2019 alkupuoliskon aikana.

Markkinatilanteen voimakkaan muutoksen takia autojen maahantuojana toimiva K Auto Oy ja vähittäismyynnistä vastaava K Caara Oy aloittavat yhteistoimintaneuvottelut.

– Alkuvuoden aikana henkilöautojen ensirekisteröintien määrä Suomessa on pudonnut yli 12 prosenttia viime vuodesta. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi kuluttajien epävarmuus autoalan teknologiamurroksen keskellä, ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen määrän selvä kasvu ja WLTP-päästömittausten käyttöönotto. Osa näistä tekijöistä on väliaikaisia, mutta emme odota markkinoiden palautuvan aiemmalle tasolle lähitulevaisuudessa. Siksi joudumme sopeuttamaan toimintaamme vallitsevaan tilanteeseen, K Auto Oy:n toimitusjohtaja Johan Friman sanoo.

K-Autolla on kannattavan kasvun strategia, jota se on toteuttanut alkuvuoden aikana muun muassa yritysostojen kautta.

– Tehdyt yritysostot ovat olleet tärkeitä K Auto Oy:n pitkän aikavälin menestyksen kannalta, mutta ne eivät yksin riitä turvaamaan liiketoimintamme kilpailukykyä tulevaisuudessa. Myös organisaatiomme rakennetta on tarkasteltava, Friman sanoo.

Muutoksista johtuen Kesko-konserniin kuuluvat K Auto Oy ja K Caara Oy käynnistävät yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on henkilöstömäärän sopeuttaminen ja organisaatiorakenteen uudistaminen vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta.

Neuvotteluiden piirissä on molempien yhtiöiden koko henkilökunta, yhteensä lähes 1500 henkilöä. Neuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 190 henkilön työsuhteen päättymiseen.

Yhteistoimintaneuvotteluilla pyritään löytämään ratkaisu, jolla on pienin mahdollinen henkilöstövaikutus. Lisäksi mahdollisissa irtisanomistilanteissa pyritään löytymään ratkaisuja työntekijöiden uudelleentyöllistymiseen.

Mahdollisten henkilövähennysten lisäksi muita toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi erilaiset työtehtävien ja vastuualueiden olennaiset muutokset sekä siirrot tehtävästä ja yksiköstä toiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //