Vuonna 1931 kieltolaki oli vielä voimassa ja ehkä sen takia poliisi tässä kuvassa tarkastaa taksia.
Tarkastuspaikka on Mariankatu 3 Helsingissä.
Katso tästä muut Päivän taksiautot.
Kuva kuuluu Museoviraston Muskettikokoelmaan. Kuvaaja on Pietinen.
Vuonna 1931 kieltolaki oli vielä voimassa ja ehkä sen takia poliisi tässä kuvassa tarkastaa taksia.
Tarkastuspaikka on Mariankatu 3 Helsingissä.
Katso tästä muut Päivän taksiautot.
Kuva kuuluu Museoviraston Muskettikokoelmaan. Kuvaaja on Pietinen.
Valtteri Bottaksen nimikkoduathlonkipailu järjestettiin sunnuntaina Lahdessa Liikuntakeskus Pajulahdessa. Tapahtuma houkutteli paikalle ennätysyleisön.
Arviolta yli 4000 vierasta tutustui päivän aikana tapahtumaan.
Hyväntekeväisyyssummaksi oli alun perin sovittu 15 000 euroa. Kisaa ennen Westpron toimitusjohtaja Heikki Schemeikka laittoi pottiin vielä lisää. Naisten sekä miesten sarjojen voittoaikojen alituksista Westpro lupasi lisää 1500 euroa kummastakin, lisäksi mikäli Bottas alittaa oman aikansa, summa nousee vielä 2000 eurolla.
Kannustimet toimivat loistavasti ja lopullinen hyväntekeväisyyssumma kasvoi 5000 eurolla yhteensä 20 000 euroon. Hyväntekeväisyyskohteena on tänä vuonna Lahden kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisotyö Nastolan alueella.
Alkuperäinen summa, 15 000 euroa, kohdistetaan liikkuvan nuorisotyön mahdollistamiseen ja oman auton ostamiseen.
Palvelupäällikkö Virpi Rantanen Lahden kaupungin nuorisopalveluista kertoi lahjoituksen jaossa, että auto on tarkastusta vaille hankittu ja se on mahdollisesti käytössä jo syyskuun aikana. Lisäpotin kohdennuksesta sovitaan vielä erikseen.
Kilpailuun oli ilmoittautunut 125 miestä, 25 naista, 15 joukkuetta ja 27 perhettä.
Ensimmäisen kerran järjestettyyn Mini-VBD -kirmaukseen osallistui arvioilta nelisenkymmentä alle 7-vuotiasta lasta, jotka saivat kaikki kaulaansa mitalit.
Lapsia oli vastaanottamassa ja mitaleita jakamassa Westpro4U:n toiminnanjohtaja Emilia Bottas sekä hallituksen puheenjohtaja Alexandra Procopé.
Perheduathlonin voitti kahden viime vuoden tapaan Team Borremans, Kasper ja Erwin Borremans. Toiseksi sijoittui Mukulamäen pojat ja kolmas oli Team Kairikko.
Miesten kisan voittajaksi huippuajalla 1:11:07 kiri Sasu Halme (Continental-focus), mikä on kilpailuennätys, vaikka juoksumatkan pituus kasvoi viime vuodesta noin 200 metrillä. Toiseksi tiukassa kilpailussa sijoittui Arto Talvinen ja kolmanneksi tuli Teemu Eerola.
Valtteri Bottas paransi omaa aikaansa ja oli kisassa 11:s ajalla 1:23:12 (viime vuonna 1:24:57). Bottas hävisi voittajalle runsaat 12 minuuttia ja sijoittui sijalle 11.
Naisten sarjan voittoon kiiruhti toissa vuoden tapaan Elisa Sihvola ajalla 1:30:05. Toiseksi sijoittui Anniina Hakkarainen ja kolmas oli Elina Wiik.
Joukkuekisan voittoon kirmasi Team Taste like Pepsi Co, johon kuuluivat Susanna Huttunen ja Eemil Uitto, Krista Pärmäkosken tiimi sijoittui kakkoseksi.
Valtteri Bottas Duathlon powered by Tunturi
Kokonaiskisan 20 parasta.
1 Sasu Halme 01:11:07
2 Arto Talvinen 01:14:24
3 Teemu Eerola 01:16:04
4 Olli Miettinen 01:16:11
5 Lauri Lepistö 01:16:27
6 Antti Kosonen 01:19:27
7 Eero Mäenpää 01:20:44
8 Mikko Ovaska 01:21:49
9 Ibai Mendia Iztueta 01:22:25
10 Aki Kosunen 01:22:43
11 Valtteri Bottas 01:23:12
12 Joni Karjalainen 01:24:24
13 Atte Järvinen 01:25:14
14 Joonas Jämsén 01:25:41
15 Esa Vironen 01:26:35
16 Olli Hoikka 01:28:11
17 Juuso Honkanen 01:29:57
18 Elisa Sihvola 01:30:05
19 Jussi Makkonen 01:31:09
20 Jarkko Tonttila 01:31:59

Työpaikan tarjoama auto on mukava luontoisetu, ja siitä pääsee usein nauttimaan yrityksen johto tai paljon ajavat työntekijät.
Yritykset tarjoavat autoetua, koska se on järkevä ja perusteltavissa oleva kuluerä. Yritykselle hyöty on myös se, että näin kilometrikorvaukset pysyvät hallinnassa.
VertaaEnsin.fi selvitti kannattaako autoetu työntekijän kannalta, vai voiko kyseessä olla
taloudellisesti epäviisas valinta.
Vertailu autoedusta – etu onkin taloudellinen haitta!
Yllä olevassa vertailussa on otettu huomioon henkilö, joka pohtii autoedun kannattavuutta.
Vertailun taustatietoina on käytetty keskiarvoja auton hankintaan ja käyttöön liittyen.
Vertailun yksityiskohdat löytyvät lähdeaineistosta: https://www.vertaaensin.fi/blog/autoetu
Kannattaako autoetu?
– Vastaus kysymykseen, kannattaako autoetu yksittäisen työntekijän tapauksessa, ei ole aina selkeä ja absoluuttista vastausta. Jokaisen autoilijan ja työntekijän tarpeet ja tilanteet
vaihtelevat, joten huolellinen vertailu kannattaa aina, kertoo rahoituspalveluiden vertailusivusto VertaaEnsin.fi:n toimitusjohtaja Jussi Valsta.
Karkeasti voidaan sanoa, että jos työntekijä saa työsuhdeauton vapaalla autoedulla niin, että auto ja kulut tulevat palkan päälle, se on usein yksinkertainen ja helppo vaihtoehto, mutta ei automaattisesti taloudellisesti järkevää.
On myös huomionarvoinen seikka, että autoetu nostaa eläkettä. Jos työntekijä näkee autoedun arvokkaana, myös eläke-etu tulee huomioida laskelmissa.
Koko analyysi sekä artikkeli autoedusta löytyy osoitteesta https://www.vertaaensin.fi/blog/autoetu
Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailuun liittyvät saattueet ja eristykset vaikuttavat liikenteeseen Helsingissä ja Vantaalla keskiviikkona 21. elokuuta 2019.
Merkittävimpiä vaikutukset ovat Mannerheimintiellä ja Presidentinlinnan ympäristössä. Esimerkiksi Kauppatorin normaali toiminta on suljettuna koko päivän.
– Liikennerajoituksista johtuen suosittelen välttämään yksityisautoilua keskustassa tai ainakin varaamaan siirtymisiin riittävästi aikaa, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.
Saattueet aiheuttavat katkoksia Helsingissä ja Vantaalla
Pääkaupunkiseudulla liikkuu vierailun aikana saattueita, jotka aiheuttavat liikenteeseen katkoksia erityisesti Helsingin keskustassa mutta myös Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin keskustan välisillä väylillä. Saattueiden reiteillä ei sallita muuta liikennettä.
Koko kauppatorin ympäristö suljettu
Keskiviikkona Kauppatori on suljettu kaikelta ajoneuvoliikenteeltä kello 12:n jälkeen. Ajo Eteläsatamaan tapahtuu eteläisen Helsingin kautta Tehtaankatua tai muita poliisin erikseen osoittamia reittejä pitkin.
Noin kello 12 alkaen Helsingin keskustan ajoneuvoliikenteessä on seuraavia poikkeusjärjestelyjä:
Pohjoisrannasta pääsee keskustaan Liisankadun kautta Mannerheimintie on osan ajasta suljettu, ja eri kohdissa Mannerheimintietä on liikennekatkoksia Pohjoisesplanadi on osan ajasta suljettu muulta liikenteeltä.
Rajoitukset koskevat myös huoltoliikennettä.
Vierailun vuoksi rajoitetaan myös vesiliikennettä. Presidentinlinnan edustalla ei sallita keskiviikkona yksityisiä veneitä.
Satamaliikenne hankaloituu
Poikkeusjärjestelyt vaikuttavat keskiviikkona iltapäivällä satamiin suuntautuvaan liikenteeseen. Katajanokalle ja Katajanokalta pääsee ajamaan vain pohjoiskautta Meritullintoria ja Kanavakatua pitkin, ja Ullanlinnaan, Kaivopuistoon ja Olympiaterminaaliin pääsee vain lännen suunnasta.
– Raskaan liikenteen ajo Eteläsatamaan on melko haasteellista, sillä riittävän leveitä reittejä ei vierailun aikana juuri ole. Asiaan vaikuttavat alueen tietyöt, jotka estävät esimerkiksi Telakkakadun käyttämisen reittinä. Siirtymät tulee mahdollisuuksien mukaan ajoittaa vierailua edeltävälle tai vierailun jälkeiselle ajankohdalle, ohjeistaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.
Suomenlinnan lautta ja muu julkinen liikenne
Kauppatorin toritoiminta on suljettu koko vierailupäivän ajan, joten myös vesibussi- ja risteilylaiturit ovat poissa käytöstä. Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan avulla. Suomenlinnaan ja Vallisaareen pääsee myös vesibussilla Hakaniemestä.
Muussa joukkoliikenteessä on odotettavissa poikkeusreittejä ja viivästyksiä. Poikkeuksista kerrotaan HSL:n verkkosivuilla osoitteessa hsl.fi-sivulla, Reittiopas.hsl.fi-sivulla sekä HSL-sovelluksessa viikon alkupuolella.
Pysäköinti rajoitettu kantakaupungissa
Vierailun vuoksi on voimassa pysäköintikieltoja lähinnä Helsingin kantakaupungin alueella. Kieltoalueille pysäköidyt ajoneuvot siirretään poliisin päätöksellä pois. Siirrot tehdään lähisiirtoina.
Ilmailussa kolme erillistä rajoitusaluetta
Ilmailua rajoitetaan laajasti Uudenmaan alueella tilapäisillä lentorajoitusalueilla. Rajoitukset alkavat keskiviikkona 21.8.2019 kello 06.00 ja päättyvät kello 24.00.
Uudenmaan alueelle on perustettu kolme erillistä rajoitusaluetta (EFR1154 A, B ja C), joista kaksi (A ja B) kattaa Helsingin keskustan ja sen eteläpuolisen merialueen, sekä Malmin lentokentän alueen. Kolmas, laajempi rajoitusalue (C) ulottuu pohjoissuunnassa Riihimäen pohjoispuolelle, idässä Loviisan länsipuolelle, lännessä Lohjan länsipuolelle ja etelässä useiden kilometrien päähän Suomenlahdelle. Rajoitusalueet kannattaa selvyyden vuoksi tarkistaa kartasta.
Kaikki kolme rajoitusaluetta alkavat maanpinnasta, mutta ulottuvat korkeussuunnassa eri tasoille. Näin ollen myös miehittämättömien ilma-alusten ja lennokkien käyttö on kokonaan kielletty rajoitusten voimassaoloaikana poikkeuksellisen laajalla alueella.
Rajoitusalueet on perustettu Venäjän presidentin turvallisuusjärjestelyjen takia.
Ais.fi ja Droneinfo.fi-sivustolta internetissä löytyvät tarkat tiedot tilapäisestä lentorajoitusalueesta. Huomio! Tietoa ei löydy Droneinfo-sovelluksesta.
– Toinen vaihtoehto on käyttää muita tietolähteitä, joista mainittakoon epävirallinen aviamaps.com-sivusto ja Aviamaps-sovellus, jotka kertovat ajantasaisen tiedon. Me viranomaisetkin olemme havainneet ne toimiviksi ja luotettaviksi tietolähteiksi koskien tilapäisiä lentorajoitusalueita, opastaa vierailun aikana lentotoiminnasta vastaava ylikomisario Sami Hätönen.
Helsingin poliisilaitos kertoo tilapäisestä lentokieltoalueesta vierailun aikana luotettavasti Twitterissä: www.twitter.com/helsinkipoliisi
Vierailua ennen ja sen aikana kannattaa seurata seuraavia nettisivuja ja sosiaalisen median kanavia:
Helsingin poliisilaitos: www.twitter.com/helsinkipoliisi, www.poliisi.fi/helsinki, www.facebook.com/helsinginpoliisilaitos, www.instagram.com/helsinkipoliisi
Itä-Uudenmaan poliisilaitos: www.twitter.com/IUPoliisi
Helsingin kaupunki: hel.fi, twitter.com/helsinki, twitter.com/HelsinkiKymp
Konela mainosti vuonna 1972 Moskvitsh Elite -malliaan ajovarmuudella. Tai oikeastaan mainoksessa ei puhuttu Mossesta ollenkaan! Markkinoinnissa käytettiin vain Elite-nimeä.
Miksiköhän oli kuvattu Elite Sibelius-monumentin edessä? Toiko se lisää ”ajovarmuutta”?
Katso tästä muut Päivän automainokset.
”4-ovinen ja 5 hengen Elite tarjoaa poikkeuksellisen hyvät edut: se on nimenomaan riittävän iso ja samalla kuitenkin taloudellinen auto. Ja se on edullinen myös käytössä. Eliten valinnut saa sitten rahalleen täyden vastineen: ajovarmuutta, viihtyisyyttä, käytännöllisyyttä.
Eliten hyvä ajo-ominaisuudet, kestävä moottori ja moderni tekniikka takaavat huolettoman luotettavan ajon ympäri vuoden.
Valitkaa Elite – matka taittuu nopeasti ja turvallisesti. Käsiraha 40 %, maksuaika 18 kk. Käykää koeajamassa!”
Autotodayn sivustolla on kysely polttoaineen hinnasta ja erityisesti polttoaineveron korotus-suunnitelmasta.
Kun parikymmentä lukijaa on vastannut kysymykseen, on 70 prosenttia sitä mieltä, ettei enää pitäisi korottaa senttiäkään.
Mitä mieltä sinä olet? Ellei kysely näy sivustolla, voit käydä antamassa äänesi tästä!
APR Competition -kilpatiimin kuljettajat Johan Ahokas ja Leevi Lintukanto osallistuivat viikonloppuna Ruotsin mestaruussarjan osakilpailuun Gelleråsenin radalla Karlskogassa. Aika-ajot kellotettiin lauantaina ja molemmat kilpailulähdöt olivat vuorossa sunnuntaina.
Ahokas lähti sunnuntain ensimmäiseen kilpailuun neljänneltä sijalta, ja oli maalissa lopulta viides.
Lintukanto starttasi kilpailuun kahdeksannelta sijalta, mutta joutui keskeyttämään kaasuvaijerin poikettua.
Sunnuntain toisessa kilpailussa Ahokas onnistui kiipeämään yhden sijan ollen maalissa neljäntenä.
Lintukanto ylitti päivän jälkimmäisessä lähdössä maaliviivan sijalla 12.
Viikonloppuna paikalla nähtiin myös kolmas suomalaiskuljettaja Tommi Nyvall, joka nostatti siniristilipun korkeimmalle korokkeelle voittamalla sunnuntain toisen kilpailun.
Ahokkaalle viikonloppu oli vaikea, eikä kolmen kärkeen ollut tällä kertaa asiaa. Vaasalaisella on kuitenkin uusi iskun paikka heti viikon päästä.
Lintukannolle Ruotsin osakilpailu toi toivottua ajokokemusta, ja kangasalalainen oli viikonlopun päätteeksi melko tyytyväinen tuloksiinsa.
Seuraava Legends-luokan osakilpailu ajetaan Kemoran radalla Vetelissä 24.-25. elokuuta. Kyseessä on toiseksi viimeinen SM-sarjan osakilpailu.
Kanonloppet, Legends Pro
Kilpailu 1
1. Christofer C.Karlsson 1:15.976
2. Tommi Nyvall +0.841
3. Daniel D.Lennartsson +3.144
4. Rasmus Eriksson +5.425
5. Johan Ahokas +6.104
***
Leevi Lintukanto, kesk.
Kilpailu 2
1. Tommi Nyvall 15:55.106
2. Christofer C.Karlsson +0.544
3. Rasmus Eriksson +0.871
4. Johan Ahokas +1.409
***
12. Leevi Lintukanto +6.824
Poliisi sai eilen alkuillasta hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli törmännyt Revontulen kauppakeskuksen parkkihallissa toiseen autoon.
Poliisipartio tavoitti kyseisen auton Pohjolankadulta, ja yritti pysäyttää autoa kytkemällä pysäytysvalot ja hälytysäänet päälle.
Auton kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysäytyskäskyä. Auto ajoi Pohjolankadulta Koskikadun kautta Lapinkävijäntielle, josta se kääntyi vasemmalle Kittiläntielle kohti Kittilää.
Kittiläntielle päästyään auto kiihdytti voimakkaasti vauhtia, ja pakeni poliisia käyttäen huomattavaa ylinopeutta. Auto ohitti pakomatkan aikana useita autoja.
Kittiläntieltä auto kääntyi oikealle Lehtikankaantielle ja jatkoi siitä Ylikyläntietä pitkin kohti keskustaa.
Tuossa vaiheessa toinen poliisipartio laittoi piikkimaton Ylikyläntielle. Pakeneva ajoneuvo ajoi piikkimaton ylin hidastamatta vauhtiaan, ja jatkoi Ylikyläntietä pitkin Kittiläntien liikennevaloristeykseen, jossa se ajoi päin punaisia päätyen lopulta Kittiläntien ylitse ojaan.
Ojaan ajon jälkeen autosta kuljettajanpaikalta nousi reilu kolmekymppinen mies, jonka poliisi otti kiinni.
Mies puhalsi alkometriin 2,16 promillen lukemat.
Ensihoito tarkisti miehen tapahtumapaikalla ja hänellä ei ollut hoidon tarvetta, joten hänet otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan.
Miehen kuljettama auto vaurioitui ulosajossa ajokelvottomaksi.
Tulli oli suorittamassa eteläsuomalaisen 29-vuotiaan kohdehenkilön kiinniottoa Tervolassa Louella. Miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään veropetokseen.
Poliisin tiedotteen mukaan kohdehenkilö pääsi pakenemaan paikalta ja jatkoi matkaansa kohti Itäpuolentietä pohjoiseen ja siitä Suolijoentielle.
Suolijoentieltä kohdehenkilö kääntyi kulkusuunnassaan oikealle metsäautotielle, joka johtaa umpiperälle. Kohdehenkilö teki u-käännöksen ja palasi samaa reittiä takaisin kohti Suolijoentietä.
Yksi tullin partio pysäytti auton poikittain metsäautotielle hieman ennen Suolijoentien risteystä.
Autossa olleet tullimiehet nousivat ulos autosta ja sijoittuivat auton taakse, kun kohdeauto ajoi heitä kohti huomattavaa nopeutta.
Kohdeauto käänsi auton kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle ojaan, josta auto jatkoi matkaa eteenpäin, jolloin ulkona olleet tullimiehet joutuivat juoksemaan auton alta pois välttääkseen yliajetuksi tulemisen.
Kohdehenkilö hyppäsi autosta ulos risteysalueella ja jatkoi matkaansa maastoon.
Poliisi suoritti alueella useiden partioiden toimesta henkilön etsintää ja sai henkilön kohdennettua lopulta Kemijoen rantaan, missä kohdehenkilö saatiin otettua kiinni.
Mies kertoi pakonsa syyksi peräkontissa olleet nuuskat, jota oli huomattava määrä.
Pakomatkan aikana kohdehenkilö osui yhteen henkilöautoon. Asiassa vältyttiin henkilövahingoilta.
Poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä, koska virkatehtävää suorittaneet tullimiehet olivat jäädä auton yliajamaksi sekä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikennerikkomuksena.
Leo ”Lokari” laine keksi sisälokasuojan 1960-luvulla. Alun perin se oli alumiinista, mutta nykyään sisälokasuoja on pääasiassa muovia.
Nykyään sisälokasuoja on useimpien autojen vakiovaruste, mutta vielä 1970-luvun alussa monet asennuttivat Lokarit jälkikäteen.
Katso tästä muut Päivän autmainokset.
Mainoksen mukaan Lokareihin luotettiin.
”Syyskuussa valmistui tehtaallamme sadastuhannes Lokari-pari. Se on osoitus luottamuksesta ja Lokareiden tarpeellisuudesta.
Jokaisen harkitsevan autoilijan autoon, uuteen tai käytettyyn, kuuluu Lokarit.
Nykyisin asennetaan muuten joka kolmanteen uuteen autoon Lokari-sisälokasuojat. Jotkut automerkit ovat ottaneet ne jopa vakiovarusteisiin.
Alkuperäiset Lokari-sisälokasuojat on valmistettu erikoisalumiinista sekä varustettu varmoin kiinnittimin ja tarkoituksenmukaisin tiivistein.
Lokareita saatte ruosteenesto- ja autoliikkeistä.
LOKARI – AUTONNE ARVOSUOJA”
Mainos oli Tekniikan Maailmassa 19/1972.