Suomalainen voi nyt muuttaa puhtaammin. Muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys Niemi Palvelut tarjoaa jatkossa asiakkailleen puhtaimman tavan muuttaa, ottamalla 100 %:sti jätteistä ja tähteistä valmistetun Neste MY uusiutuva diesel -polttoaineen käyttöönsä kaikissa dieselautoissaan ja luopumalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Uudistuksen myötä Niemen asiakkaiden muuttojen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt vähenevät jopa 90 %.
Niemi tekee vuosittain noin 35 000 koti- ja yritysmuuttoa. Muuttamisen päästöistä valtaosa syntyy ajokilometreistä, joita Niemellä kertyy vuosittain arviolta kolme miljoonaa kilometriä.
Kasvihuonekaasupäästöiksi muutettuna tämä tarkoittaa 2,1 miljoonaa kiloa päästöjä. Vaihtamalla fossiilisen polttoaineen uusiutuvaan vaihtoehtoon päästövähennykset vastaavat käytännössä esimerkiksi noin 700 henkilöauton poistamista liikenteestä vuodeksi.
– Neste MY uusiutuvan dieselin myötä voimme luvata asiakkaillemme Suomen puhtaimmat muutot, ja lopettaa fossiilisten polttoaineiden käytön. Viidesosa autoistamme kulkee jo biokaasulla, ja nyt otamme Neste MY uusiutuvan dieselin käyttöön kaikkiin dieselautoihimme, eli jäljellä olevaan 80 %:iin kalustostamme, kertoo Niemi Palvelut Oy:n asiakassuhdejohtaja JuhaNiemi.
Niemi ottaa samalla käyttöön Helsingissä Hankasuontiellä sijaitsevan logistiikkakeskuksensa yhteyteen Nesteen Oma Asema -palvelun, jossa työntekijät voivat tankata muuttoautot ennen liikkeellelähtöä. Turhia ajokilometrejä ja päästöjä ei näin synny tankkaamisesta.
Neste MY uusiutuva diesel on Nesteen kehittämä suomalainen innovaatio, joka on valmistettu kokonaan jätteistä ja tähteistä.
Neste MY uusiutuvaa dieseliä voi tankata Suomessa Nesteen asemaverkostosta lähes 50 asemalla, joilla valtakunnallisesti jo viidesosa autoilijoista valitsee sen fossiilisen dieselin sijaan. Pääkaupunkiseudun asemilla vaihtoehdon valitsee hieman useampi, lähes 30 % tankkaajista.
Nokian Renkaiden Yhdysvaltojen tehtaan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisellä viikolla Daytonissa, Tennesseessä.
Modernin tuotantolaitoksen käynnistyminen tukee yhtiön strategiaa, jossa Pohjois-Amerikan myynnin kasvattamisella on merkittävä rooli.
Nokian Renkaat tavoittelee nopeampaa kasvua Pohjois-Amerikasta ja Keski-Euroopasta. Pohjoismaissa ja Venäjällä tavoitteena on vahvistaa entisestään vahvaa markkina-asemaa.
– Daytonin-tehtaan toiminnan käynnistyminen on tärkeää kasvustrategiamme kannalta, sillä tavoittemme on kaksinkertaistaa myyntimme Pohjois-Amerikassa vuoteen 2023 mennessä. Tuotantolaitos vahvistaa kykyämme valmistaa erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattuja tuotteita. Tehtaan myötä myös asiakaspalvelu paranee, kun toimitusajat lyhenevät. Lyhyemmät kuljetusmatkat tukevat myös vastuullisuutta, kertoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen tehtaan avautumisen kynnyksellä.
Korhonen tähdentää, että Daytonin tehtaan tuotantokapasiteetti vapauttaa Venäjän tehtaan kapasiteettia muille markkinoille, ja siten tukee Pohjois-Amerikkaa laajemmin yhtiön kasvumahdollisuuksia.
Hille Korhonen. Kuva: CvB.
Suunniteltu pohjoismaisella osaamisella, testattu Espanjassa ja valmistettu Yhdysvalloissa
Pohjois-Amerikan markkinoilla tavoitteena on vahvistaa suhdetta nykyisiin asiakkaisiin, mutta myös laajentaa asiakaskuntaa. Daytonin tehtaan tuotantoa keskitetään henkilöautojen, SUV- ja kevytkuorma-autojen renkaisiin.
Nokian Renkaiden Amerikan liiketoiminta-alueen johtaja Mark Earl näkee alueellisesti mielenkiintoisia mahdollisuuksia muun muassa Yhdysvaltojen pohjoisosan ja Kanadan talvirengasmarkkinoilla, kun taas etelämmässä on kysyntää premium-luokan ympärivuotisille renkaille. Kaikissa renkaissa yhdistyy turvallisuus ja vastuullinen ajattelu.
– Vaikka Pohjois-Amerikan markkinat ovat suuret, ne ovat myös erittäin kilpaillut. Voimme kasvattaa myyntiämme premium-renkaiden räätälöidyllä valikoimalla, jälleenmyyjien palvelulla sekä vahvalla jakeluverkostolla, jossa suurilla, itsenäisillä jälleenmyyjillä on merkittävä rooli, summaa Earl.
– Pohjois-Amerikan markkinoilla jälleenmyyjille ja loppuasiakkaille on merkitystä sille, että renkaissa lukee ”Made in USA”, ja niiden suunnittelun takana on vahvaa pohjoismaista osaamista vaihtelevista luonnon olosuhteista. Ensi vuonna valmistuva testikeskuksemme Espanjan Santa Cruz la Zarzassa tukee tuotteidemme tutkimus- ja kehitystyötä myös näille kasvumarkkinoille, jatkaa Earl.
Mark Earl. Kuva: CvB.
Ympäristötekijät huomioon jo rakennusvaiheessa
Nokian Renkaat teki vuonna 2017 historiansa suurimman investointipäätöksen rakentaa Daytonin tehtaan Tennesseen osavaltioon Yhdysvaltoihin. Tehdasinvestointi on noin 360 miljoonaa dollaria.
– Tehtaan rakennustyöt ovat edenneet hienosti sekä aikataulussa että budjetissa. Aloitamme kaupallisen tuotannon alkuvuodesta, ja tehtaan tuotantokapasiteettia lisätään vähitellen. Tehtaan tuleva tuotantokapasiteetti on neljä miljoonaa rengasta, ja tulevaisuudessa toimintaa voidaan laajentaa tarpeen mukaan, kertoo toimitusjohtaja Korhonen.
Uusinta teknologiaa hyödyntävät, automatisoidut tuotantolinjat käyttävät entistä vähemmän energiaa renkaiden valmistukseen. Ne tekevät tuotantolaitoksesta yhden maailman moderneimmista rengastehtaista myös ympäristöystävällisemmän tuotannon osalta.
– Haluamme olla toimialallamme vastuullisuuden edelläkävijä ja huomioida vastuullisuusnäkökulmat kaikessa mitä teemme. Aiomme hyödyntää muun muassa aurinkovoimaa tehtaan energialähteenä, Korhonen kertoo esimerkkinä.
Yhtiön pysäköintialue tullaan kattamaan aurinkopaneeleilla. Sähköntuotannon lisäksi autot pysyvät viileämpinä aurinkopaneellikatoksen alla.
Tehtaan toimiessa neljän miljoonan renkaan vuosituotantokapasiteetilla, sen eri toiminnot työllistävät yli 400 henkilöä. Hille Korhonen kertoo, että Nokian Renkaat haluaa tuoda pohjoismaisia arvoja paikalliseen työympäristöön ja olla mukana alueen yhteiskunnallisena toimijana.
– Näiden vuosien aikana tähän merkittävään hankkeeseen on osallistunut laaja joukko renkaalaisia eri toiminnoista ympäri maailmaa. Olemme kaikki innostuneita nyt kun tuotantolaitos avataan ja pääsemme ensi vuonna aloittamaan kaupallisen tuotannon, summaa Korhonen.
On helppo ajatella lukemattomia tilanteita, joissa ihminen tarvitsee ajoneuvoa työn tekoon. Toisaalta, sopii myös miettiä, milloin itse ajoneuvon voi sanoa tekevän työtä? Näitä asioita käsitellään ensi keväällä Classic Motorshown teemaosastolla ”Työn sankarit – ajoneuvot töissä”.
On edelleen helppo todeta, että kauhakuormaajalla tehdään työtä.
Tiekarhun kohdalla ehkä lähestytään sitä, että työn pääosin tekee kone itse, vaikka laitteen käyttöön tarvitaankin ihminen.
Tuttuja esimerkkejä heruu vaivatta lisää. Lukemattomat erikoisajoneuvot, samoin kuin kaikki kuljetustehtäviin valmistetut ajoneuvot ovat olleet ”työssä”. Eikö muka mopolähetin kiituri olisi työajoneuvo?
Ihmisten liikkumista helpottaneet julkiset kulkuneuvot, kuten taksit ja linja-autot kuuluvat ilman muuta myös joukkoon.
Näistä taksien kohdalla tullaan jo alueelle, jolla käytettyjä autoja ei enimmäkseen ole varsinaisesti suunniteltu hyötykäyttöön, ne vain on syystä tai toisesta valittu siihen.
Lisäksi on paljon ammatteja, joiden harjoittaminen olisi käytännössä käynyt mahdottomaksi ilman moottorilla toimivia kulkuneuvoja.
Aikanaan monet metsurit siirtyivät hevosesta moottoripyörään päästäkseen työmailleen usein tiettömien taipaleiden taakse.
Ja kerrotaan, että maaseudulla pitkällä toimintasäteellä työskennelleet keinosiementäjät muodostivat aikanaan merkittävän ryhmän varhaisten Kupla-Volkkareiden asiakaskunnasta.
Edustustehtäviin on taas usein hankittu menopelejä, joiden ominaisuuksia ei ole säädellyt aivan pelkkä ankara tarkoituksenmukaisuus. Kyydittävän aseman korostamiseksi varsinkin ajoneuvon koko on saattanut venähtää tarvittavaa isommaksi.
On paljon sellaisiakin ajoneuvoja, joita jotkut saattavat pitää turhakkeina, mutta jotka kiistatta on rakennettu ammattimaista käyttöä varten.
Esimerkiksi huippuluokan kilpa-autoja tai -moottoripyöriä ei ole tehty huviajelua varten silloin, kun niitä ajavat vain kalliisti palkatut alan ammattilaiset. Työssään siinä ovat niin kuski kuin ajokkikin.
Ajoneuvot ovat läsnä ihmisten arjessa sekä elämän käännekohdissa – ovathan ne olleet saattamassa ihmistä niin elämän alkuun kuin myös siitä pois.
Työajoneuvojen monimuotoisuus tekeekin ensi kevään teemaosastosta yllätyksellisen ja tiedossa on mielenkiintoinen kattaus erilaisista työn sankareista.
SaiPa, Gasum ja Auto-Suni jatkavat kaasuautoyhteistyötä alkaneella jääkiekon SM-liigakaudella.
Ensimmäisen vuoden kokemukset osoittivat, että biokaasulla toimivien autojen käyttö on paitsi vaivatonta myös kustannustehokasta, todetaan Gasumin tiedotteessa.
Vuoden aikana SaiPalle kertyi 150 000 biokaasulla ajettua kilometriä, mikä tarkoittaa jopa 18 tonnin CO2-päästövähennystä bensiiniautoihin nähden.
SaiPa haluaa toimia ympäristöystävällisten valintojen suunnannäyttäjänä SM-liigassa ja on painottanut toiminnassaan vähäpäästöisiä liikkumisen ratkaisuja.
SaiPan pelaajien, valmentajien ja muun henkilökunnan käytössä on ollut nyt vuoden ajan kymmenen uusiutuvalla biokaasulla kulkevaa Škoda Octavian G-TEC-kaasuautoa.
Biokaasukäyttöisiin autoihin siirtyminen toi SaiPalle myös Suomen Ympäristökeskuksen myöntämän Hinku-teko -palkinnon tammikuussa 2019.
Ympäristöystävällisellä kaasuautolla ajaminen on tullut tärkeäksi myös SaiPan pelaajille.
Puolustaja Erik Autio kertoo ajaneensa viime vuoden aikana yhteensä 15 000 kilometriä, joista suurimman osan kotikaupunkinsa Espoon ja Lappeenrannan välillä.
– Tankkausasemat osuvat ajomatkan varrelle, ja olenkin ajanut biokaasulla 95 prosenttisesti. Olen ollut todella tyytyväinen kaasuautoon, ja ympäristöystävällisellä autolla ajaminen myös tuntuu mukavalta, Autio kertoo.
Kaasutankkausasemia löytyy jo lähes kaikilta SM-liigan paikkakunnilta, ja Gasum tulee avaamaan uuden aseman myös Kuopioon.
Vähäpäästöistä biokaasua tuotetaan biohajoavista raaka-aineista, kuten kotitalouksien biojätteistä, kauppojen hävikistä ja yhteiskunnan jätevesilietteestä sekä maatalouden sivuvirroista.
Biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia perinteisiin polttoaineisiin verrattuna.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui elokuussa 422 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 23 ja loukkaantui 507 ihmistä.
Kuolleita oli 2 enemmän ja loukkaantuneita 36 vähemmän kuin vuoden 2018 elokuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.
Kuolleista 12 oli liikkeellä henkilöautolla ja 5 moottoripyörällä. Jalankulkijoita kuoli 1 ja polkupyöräilijöitä 2. Lisäksi kuoli 3 muuta tienkäyttäjää. Surmansa saaneista oli miehiä 17 ja naisia 6.
Tammi-elokuussa tapahtui kaikkiaan 2 595 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 145 ja loukkaantui 3 298 ihmistä.
Kuolleita oli 6 enemmän ja loukkaantuneita 283 vähemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana.
Surmansa saaneista oli liikkeellä henkilöautolla 84, 6 pakettiautolla, 2 mopolla, 20 moottoripyörällä ja 3 kuorma-autolla. Jalankulkijoita kuoli 9 ja polkupyöräilijöitä 15. Lisäksi kuoli 6 muuta tienkäyttäjää.
”Vie tie sitten venesatamaan, leirintäalueelle, surffirannalle, laskettelukeskukseen, ratsastustalleille tai jylhään maastoon, niin Land Cruiser on varmasti sen tien päällä.
Toyota Land Cruiser -maastureista ovat juuri liikkuvasti harrastavat saaneet mukavan ja varman kumppanin harrastukseensa.
Nyt tulevat uudet Land Cruiserit. Näkyvimmin on uudistunut HJ-sarja. Ajomukavuutta on tullut uuden jousituksen ja iskunvaimennuksen myötä enemmän ja uusi kojelauta on henkilöautomaisen tyylikäs.
HJ 61 Turbo on markkinoiden tehokkain diesel-maasturi, 103 kW/140 hv, ja mitoiltaan mitä sopivin esimerkiksi matkailuvaunun vetämiseen.
Toyota Land Cruiserit kuuluvat Suomen suosituimpaan automallistoon. Toyota-maastureita on kolme sarjaa: LJ ja HJ niin kaupunkiin kuin maastoon ja BJ järeään ammattikäyttöön, yhteensä 6 mallia.”
Volvo International Service Training Awards (VISTA) – on maailman suurin huolto- ja varaosahenkilökunnan kilpailu.
Kilpailun osallistujamäärät ovat kasvussa, ja tänä vuonna mukaan odotetaan jopa 20 000:ta jälkimarkkinahenkilöä maailmanlaajuisesta Volvo Trucks- ja Volvo Buses ‑jälleenmyyjäverkostosta.
VISTA-kilpailulla pyritään kehittämään Volvon jälkimarkkinahenkilöstön osaamista ryhmätyön hengessä.
Vaikka VISTA on kilpailu, tärkeimmät tavoitteet ovat kannustaminen ryhmätyöhön, ryhmähengen ja ammattiylpeyden kasvattaminen, sekä osaamisen kehittäminen. Näin huolto- ja varaosahenkilökunta voi parantaa osaamistaan sekä työn laatua, mikä viime kädessä vaikuttaa parempaan asiakaspalveluun ja asiakastyytyväisyyteen.
Osaavien korjaamomekaanikkojen värvääminen ja pitäminen palveluksessa on korjaamojen haasteena kaikkialla maailmassa, ja kilpailun avulla Volvo Trucks pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen.
Osaavien ja motivoituneiden mekaanikkojen ansiosta Volvo Trucksin korjaamoilla tehdään vikadiagnooseja ja korjataan kuorma-autoja aikatauluista ja tiukoista laatustandardeista tinkimättä.
Nämä taidot ovat välttämättömiä, jotta asiakkaat varmasti saavat parhaan mahdollisen käyttöasteen kuorma-autoilleen.
Tällä kertaa Volvon VISTA –kilpailuihin odotetaan mukaan kaikkiaan 5 000 joukkuetta maailmanlaajuisesta Volvo jälleenmyyjäverkostosta.
– Suomalaisjoukkueiden menestys Volvo VISTA -kilpailussa kertoo maamme jälleenmyyjäverkoston huolto-ja korjausosaamisen korkeasta tasosta, Volvo Finland Ab:lla osaamisen kehittämisestä vastaava päällikkö Merja Leppänen kertoo.
– Team Harju Volvo Truck Center Tampereelta toi maailmanmestaruuden kotiin vuosina 2013 ja 2016 ja nappasi pronssisijan vuonna 2018. Myös muut Suomi-tiimit ovat olleet menestykkäitä. Tästä on hyvä lähteä jälleen jahtaamaan hyviä sijoituksia VISTA 2019-2020 kisassa. Kisan ulkopuolella luova ongelmanratkaisukyky, ammattitaito ja sitoutuminen näkyvät päivittäisessä asiakastyössämme, ja asiakkaamme voivat luottaa saavansa Volvo Trucks & Buses pisteissämme asiantuntevaa palvelua, Leppänen jatkaa.
VISTA –kilpailu
VISTA on lyhenne sanoista Volvo International Service Training Awards. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1957 Ruotsissa. Vuoteen 1977 mennessä kilpailu oli laajentunut kaikille mantereille ja houkutteli mukaan Volvo jälleenmyyjiä kaikkialta maailmasta. Nykyään joka toinen vuosi järjestettävä VISTA on maailman suurin jälkimarkkinahenkilökunnan kilpailu. VISTA-kilpailuun voivat osallistua Volvo Trucks- ja Volvo Buses -jälleenmyyjät ja niissä työskentelevät mekaanikot kaikkialta maailmasta. Mukaan haluavien tiimien on selvitettävä kaksiosainen koe, joka koostuu teoriaosuudesta ja teknisistä kysymyksistä.
Edellisen, Göteborgissa 2017–18 järjestetyn kilpailun välieriin selviytyi kaikkiaan 240 tiimiä. 40 parasta joukkuetta otti mittaa toisistaan VISTA-maailmanmestaruuskilpailuissa Brasilian Curitibassa kesäkuussa 2018. Voiton vei nimiinsä virolainen Viies Ratas –tiimi, Suomen kaksinkertaisen maailmanmestarijoukkueen (2013 ja 2016), team Harjun jäätyä tällä kertaa täpäristi pronssille.
Oulun poliisilaitos yhdessä katsastuksen kanssa suoritti raskaan liikenteen valvontaa tiistaina 17.9.19.
Päivän aikana poliisi tarkasti yhteensä 28 raskaan liikenteen ajoneuvoa. Tarkastetuista poliisi määräsi kymmenen ajokieltoon.
Lisäksi paljastui kuusi ylikuormaa eli ajoneuvon kokonaismassa oli suurempi kuin sallittu massa kyseiselle ajoneuvolle. Kolmella kuljettajalla ei ollut ammattipätevyyttä.
Ajokieltoon määrätyissä ajoneuvoissa puutteet liittyivät runkorepeämiin, jarruvikoihin, rengaspuutteisiin, ympäristöhaittoihin, kytkentälaitteisiin sekä katsastamattomuuteen.
Poliisin mukaan tulosta ei voi pitää hyvänä liikenneturvallisuuden näkökulmasta. Kaikki ajoneuvot tavattiin liikenteestä ja ne olivat ”työtehtävissä”. Kaikkiaan lähes jokaisessa tarkastetussa oli jotain huomautettavaa.
Tarkastuksen kohteeksi joutuneet ajoneuvot otettiin liikennevirrasta valikoimatta ja kohdentamatta valvontaa.
Ne kuljettajat, joilla ei ollut huomautettavaa tai vähäistä huomautettavaa pääsivät jatkamaan työtään joustavasti.
Vikojen lukuisuudesta johtuen joidenkin ajoneuvojen kohdalla aikaa tarkastukseen jouduttiin käyttämään pidempään.
Valvontaa tehtiin Oulun Ruskossa ja Haukiputaalla sekä Jäälissä.
Kevytautolait pitäisi kumota pikaisesti sen sijaan, että niiden voimaantuloa siirretään. Jos tai kun nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta halutaan parantaa, olisi selvitettävä EU-tasolla, mitkä olisivat siihen parhaat keinot. Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaosto antoi aiheesta lausuntonsa eduskunnalle tänään.
Kiisteltyjen kevytautolakien voimaantuloa ollaan siirtämässä vuodella eteenpäin. Lykkäyksen aikana lainsäädäntöä yritetään korjata siihen kuntoon, että se voisi astua voimaan myöhemmin.
Moottoripyöräjaoston mielestä siirtäminen ei muuta nykytilannetta ja samalla Suomi saattaa joutua rikkomusmenettelyn kohteeksi. Lisäksi Suomen oikeuskansleriviraston mukaan mahdollisten lakimuutosten läpimeno EU:ssa olisi hyvin epätodennäköistä.
– Siirrolla vain varmistettaisiin markkinahäiriön jatkuminen. Kevytautolait ovat jo valmisteluvaiheessa aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia menetyksiä sekä kuluttajille että yrityksille, sanoo moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa.
Kevytautolait ovat ongelmallisia monesta näkökulmasta. Tavoitteena on ollut saada kevytautot rekisteröityä traktoriksi, jota saisi kuljettaa mopokortilla. Henkilöautosta ei kuitenkaan saa millään keinolla muutettua traktoria eikä traktoria edes saa ajaa mopokortilla.
– Kevytautoja puolustetaan usein vetoamalla nuorten kuljettajien turvallisuuteen. Teillä on kuitenkin muitakin liikkujia, joiden turvallisuus Euroopan komissionkin mukaan heikkenisi merkittävästi, jos kevytautot tulisivat mukaan liikenteeseen. Kevytauto on massaltaan yli kolme kertaa mopoauton kokoinen ja teholtaan moninkertainen. Lisäksi nuorten kuljettajien tiedetään ottavan liikenteessä tavallista enemmän riskejä. Tällainen yhdistelmä olisi merkittävä riski muille tiellä liikkujille.
Kevytautojen myötä myös liikenteen päästöt kasvaisivat. Trafin selvityksen mukaan liikenteeseen voisi tulla jopa 41 000 kevytautoa, ja liikenne- ja viestintäministeriön arvion mukaan 20 000. Mopoautoja on tällä hetkellä noin 8 100 eli molemmat arviot ovat moninkertaisia siihen verrattuna. Trafin keskivertoskenaarion mukaan hiilidioksidipäästöt kasvaisivat 20 prosenttia, mikä on räikeästi ristiriidassa Suomen liikenteelle asetettujen päästötavoitteiden kanssa.
Erityisesti heikkenevän talouden aikana on muistettava myös kevytautojen vaikutus toimialan liiketoimintaedellytyksiin. Mopoautojen myynti on jo nyt romahtanut käytännössä nollatasolle ja myös L-luokan ajoneuvojen eli kaksipyöräisten myynti on laskenut. Työllisyysvaikutukset alalla näkyvät jo nyt.
– Epämääräinen tilanne näkyy myös mopoautojen omistajien kukkarossa, sillä mopoautojen jälleenmyyntiarvo on jo nyt romahtanut. Yhteensä voidaan puhua kymmenistä miljoonista euroista, Summa muistuttaa.