Koti Blogi Sivu 1764

Yksi merkki hallitsee taksiautomarkkinoita

Kuva: Veho.

Kotimaisen taksiautokaupan hyvä veto on jatkunut koko vuoden, ja ala näyttää nyt 18,9 prosentin kasvulukemia.

Kärjessä kulkevan Mercedes-Benzin kasvuluku on 27,3 prosenttia.

Tammi-lokakuun aikana asiakkaille on toimitettu 858 uutta Mercedes-Benz-taksia (vrt. 674 autoa 1­–10/2018), mikä tuo 31,6 prosentin markkinaosuuden.

Osuus on Vehon tiedotteen mukaan kaksi kertaa suurempi kuin seuraavana tulevan Volkswagenin ja suurempi kuin VW:n ja Toyotan yhteensä.

Taksiautokaupan kaksi kärkimallia ovat Mercedes-Benzin E-sarja ja Sprinter (400 ja 299 kpl).

Sprinterin markkinaosuuden kasvu on 124,8 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Valtteri Bottaksen kaudesta tehty televisiodokumentti

Valtteri Bottas. Kuva: C More.

Valtteri Bottaksella on meneillään erittäin värikäs F1-vuosi 2019. Matkalle on mahtunut paalupaikkoja ja peräti 15 podium-sijoitusta, mutta myös takaiskuja, mokia ja pitkät sopimusneuvottelut.

C More julkaisee perjantaina 13. joulukuuta dokumentin Never give up – F1-kausi Valtterin silmin.

Bottaksen kolmas kausi F1:n ykköstiimissä Mercerdeksellä sai räjähtävän startin, kun nastolalainen palasi Australiassa voittokantaan yli vuoden kuivan jakson jälkeen.

Dokumentissa Bottas kuljettaa erikoishaastattelussa katsojat värikkäitä vaiheita sisältäneen kauden läpi.

Dokumentin toisessa eksklusiivisessa haastattelussa kuullaan Mercedeksen sanavalmista tallipäällikköä Toto Wolffia.

Bottaksen tallikaveri Lewis Hamilton varmisti Teksasissa jo uransa kuudennen mestaruuden ja suomalainen samalla MM-sarjan hopeasijan.

Formulakautta on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, ja Brasiliassa (15.–17.11.) sekä Abu Dhabissa (29.11.–1.12.) kaksikko mitteleekin jo lähtöasetelmista seuraavaan kauteen.

Mitä voidaan odottaa vuodelta 2020? Se tiedetään varmasti, että Bottas haastaa Hamiltonin ennätysnälkäisenä formuloiden juhlakaudella.

F1:n 70. sesonki on pidempi kuin koskaan, peräti 22 osakilpailun mittainen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Taksipalvelu Menevä panostaa entistä vahvemmin ruotsinkieliseen palveluun

Kuva: Menevä.

Suomalainen perheyritys taksipalvelu Menevä on kasvattanut toimintaansa harppauksin tämän vuoden aikana.

Huhtikuussa alkaneen Uudenmaan Kela-kuljetussopimuksen myötä yrityksen henkilöstömäärä on kolminkertaistunut ja asiakasmäärät moninkertaistuneet.

Yrityksen vaikutuspiiriin kuuluu tällä hetkellä reilusti yli 1 000 autoa.

– Kela-kuljetukset muodostavat ison osan päivittäisestä tilausliikenteestä, mutta sen rinnalla olemme kasvattaneet merkittävästi myös yrityssopimusten ja tilausasiakkaiden määriä, kertoo taksipalvelu Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halminen.

Kelan palvelukuvauksen mukaisesti Menevällä on ruotsinkielinen palvelunumero kuljetuksille.

Nyt yritys haluaa kehittää asiakaspalveluaan erityisesti ruotsinkielisillä alueilla avaamalla myös maksuttoman ruotsinkielisen tilausnumeron taksitilauksia varten.

– Toki meiltä on saanut ennenkin ruotsiksi palvelua, mutta se on voinut tapahtua pienellä viiveellä. Näemme, että tämä entisestään tekee meistä lähestyttävämmän myös ruotsinkielisten asiakkaidemme parissa. Erityisesti heitä on Menevän uusilla toiminta-alueilla Hangossa, Raaseporissa ja Tammisaaressa, toteaa Halminen.

Yksi Menevälle ajavista yrittäjistä on kolme taksia omistava Oscar Cavonius, jonka autot palvelevat Hangon alueen asukkaita.

– Meidän asiakkaistamme noin puolet on ruotsinkielisiä. Toki he ovat ennenkin saaneet tilattua kyydit Menevältä omalla äidinkielellään, mutta tämä on mielestäni entistä nopeampaa ja kätevämpää palvelua alueen asukkaille. Meillä on asiakkainamme täysin ruotsinkielisiä asiakkaita sekä suomenkielentaitoisia, jotka kuitenkaan eivät puhu mielellään suomea. Menevä haluaa kehittää nyt heidän saamaansa palvelukokemusta.

Samalla Cavonius muistuttaa, että tilauskanavia on muitakin, kuin perinteinen puhelin. Menevän tilaussovellus toimii myös kätevästi kyytien tilaukseen.

– Menevä-sovellus on ollut jo pitkään kolmikielinen eli myös sitä kautta voi tilata kyydin ruotsiksi.

Lue myös: Päivän taksiauto: Tarkalleen 40 vuotta sitten Jyväskylän MM-rallissa luokkavoiton napannut taksiauto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autovertaamosta löytyy nyt vähäpäästöiset autot

Kuva: Autovertaamo.

Harkitsetko uuden auton ostamista? Haluaisitko tehdä mahdollisimman ympäristöystävällisen valinnan? Koukkaa uudistuneen Autovertaamo.fi-palvelun kautta ja löydä juuri sinulle parhaiten sopiva vähäpäästöinen auto.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Autovertaamosta löydät kaikki Suomessa myytävät uudet automallit. Palvelussa voit esimerkiksi vertailla eri automalleja nykyiseen autoosi. Palvelu on maksuton.

Pieni CO2-luokassaan -merkki erottaa vähiten CO2-päästöjä tuottavat autot

Pieni CO2-luokassaan -merkki ajoneuvon tietojen yhteydessä kertoo, että kyseinen automalli on omassa ryhmässään vähäpäästöisimpiä.

Jotta auto saa merkin, on sen oltava ryhmässään 10 % vähiten CO2-päästöjä tuottavien autojen joukossa.

Uutena hakukriteerinä vähäpäästöinen ajoneuvo

– Haluamme helpottaa vähäpäästöisten ajoneuvojen vertailua, joten lisäsimme yhdeksi hakukriteeriksi vähäpäästöisen ajoneuvon. Käyttämällä vähäpäästöisyyttä hakukriteerinä, löytää palvelusta helposti kaikki ajoneuvot, joiden CO2-päästöt ovat 0-50 g/km, kertoo Traficomin asiantuntija Erno Aholammi.

Autovertaamon tiedot on koostettu Traficomin tyyppihyväksynnässä keräämistä sekä autojen maahantuojien omista tiedoista.

Tutustu palveluun https://autovertaamo.traficom.fi/

Lue myös: Kuorma-autojen päästömanipulointi on merkittävä ongelma

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Volvon sähkökuorma-autojen myynti alkaa — ei kuitenkaan vielä Suomessa

Kuva. Volvo Trucks.

Volvo Trucks aloittaa Volvo FL ja FE Electric sähkökuorma-autojen myynnin Euroopassa vastaten kestävän liikenteen ratkaisujen kasvavaan kysyntään kaupunkiympäristöissä.

Sähkökuorma-autojen myynti alkaa maaliskuussa 2020 Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Alankomaissa.

Volvo FL ja FE Electric mallien tuonti Suomeen aloitetaan myöhemmin, tuotantomäärien kasvaessa.

– Alkuvaiheessa tuotantomäärät ovat rajalliset ja Suomen markkinoille tästä alkutuotannossa ei tuoda sähkökuorma-autoja. Tulevien vuosien aikana tulemme toimimaan aktiivisesti Suomen markkinalla täyssähkökuorma-autojen kanssa ja tuomme ne myyntiin Suomeenkin mahdollisimman pian, Volvo Trucks kuorma-autojen Suomen myyntijohtaja Reino Manninen kertoo.

Pakokaasupäästöjen puuttuessa sekä vähäisen melutason ansiosta sähkökuorma-autoilla on valtava potentiaali kaupunkialueilla.

Hiljaiset sähkökuorma-autot mahdollistavat toimitukset ja jätteiden keräykset aikaisin aamulla, myöhään illalla tai jopa yöllä, mikä tehostaa kuljetuslogistiikkaa ja vähentää kuljetuksia ruuhka-aikoina.

Parempi ilmanlaatu ja sähkökuorma-autojen alhaisemmat melutasot luovat uusia mahdollisuuksia kaupunkisuunnitteluun sekä teiden infrastruktuuriin.

Sähkökuorma-autoa voidaan käyttää esimerkiksi sisätiloissa olevilla lastausalueilla ja päästöttömillä ympäristövyöhykkeillä.

Yksi haaste on maksimoida hyötykuorma samalla kun ajomatkaa optimoidaan.

Volvo FL Electric ja Volvo FE Electric kehitettiin läheisessä yhteistyössä Göteborgissa, Ruotsissa toimivien valittujen asiakkaiden kanssa.

Palaute on ollut positiivista, ja yhteistyöhön osallistuvat kuljettajat ovat olleet tyytyväisiä voimansiirtoon, saumattomaan kiihdytykseen, sekä kuorma-autojen hiljaisuuteen.

Volvo FL Electric ja Volvo FE Electric

  • Volvo FL Electric- ja Volvo FE Electric -kuorma-autot on kehitetty jakelu-, jätteenkäsittely- ja muuhun kaupunkiliikenteeseen.
  • Myynti alkaa Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Alankomaissa.
  • Tuotannon on suunniteltu alkavan maaliskuussa 2020.
  • Volvo FL Electricin kokonaismassa on 16 tonnia, Volvo FE Electricin kokonaismassa on 27 tonnia.

Lue myös: Volvolta toinen sähköinen kuorma-auto, nyt tulee 27 tonnin versio

www.volvotrucks.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuorma-autojen päästömanipulointi on merkittävä ongelma

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kuorma-autoissa on yleistynyt laiton auton päästöjä vähentävien laitteiden kiertäminen eli päästömanipulointi.

Manipulointi kasvattaa auton päästöt moninkertaiseksi.

Laittomat päästömanipulaatiot aiheuttavat kuljetusalalle epätervettä kilpailua, sillä laitteistojen purkamisella pyritään kustannussäästöihin.

Kuorma-autojen päästömanipuloinnissa on kyse päästöjä vähentävien tehdasasennettujen järjestelmien ohittamisesta tai kiertämisestä.
Tämän seurauksena esimerkiksi typenoksidi- ja hiukkaspäästöt kasvavat moninkertaiseksi auton alkuperäisiin ja lain vaatimukset täyttäviin päästöihin nähden.

Kuorma-autojen päästöt ovat vähentyneet viime vuosikymmenen aikana merkittävästi ja uusimmat päästönormit edellyttävät autoihin erilaisia pakokaasupäästöjä vähentäviä laitteistoja.

Tyypillistä on purkaa autosta esimerkiksi SCR-laitteisto, joka vähentää typenoksidipäästöjä yli 90 prosenttia.

Tavoitteena vähentää kustannuksia

Laittoman päästömanipuloinnin taustalla on pyrkimys kustannusten vähentämiseen.

Säästöjä syntyy, kun päästöjä vähentäviä laitteita ei tarvitse huoltaa tai autossa ei tarvitse käyttää SCR-laitteiston edellyttämää AdBlue-lisäainetta.

– Kuorma-autovalmistajat ovat investoineet viime vuosina eniten juuri päästöjen vähentämiseen ja turvallisuuden parantamiseen. Uusimmat Euro VI -päästönormit täyttävissä ajoneuvoissa manipulointi voi nostaa terveydelle haitallisten päästöjen määrän jopa yli kymmenkertaiseksi, kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Päästömanipulointi on huomattava ongelma myös muualla Euroopassa.

Esimerkiksi Tanskan ympäristöviranomaiset ovat arvioineet, että lähes neljännes tiellä liikkuvista kuorma-autoista on päästömanipuloituja.

Yritysten tulisi kantaa vastuuta toiminnastaan

Lapin poliisilaitos uutisoi syyskuun lopussa Meri-Lapin alueella tehdystä raskaan liikenteen valvonnasta. Valvonnassa tarkistetuista autoista joka kymmenennessä paljastui ympäristöhaittoja aiheuttavaa päästömanipulointia.

Kiinni jääneistä autoista poistettiin rekisterikilvet ja ne määrättiin ajokieltoon.

– Päästömanipuloitu auto ei ole tieliikennekelpoinen. Mikäli manipulointia havaitaan, auto määrätään ajokieltoon, kunnes se on palautettu ennalleen ja katsastettu uudelleen tieliikennekelpoiseksi. Myös valmistajan autolle myöntämä takuu katkeaa, Kallio toteaa.

Suomessa kuorma-autoista on tutkittu päästömanipulointeja tienvarsitarkastusten yhteydessä vuoden 2018 keväästä saakka.

Valvontaa jatketaan myös jatkossa osana tarkastuksia. Valvonta ei kuitenkaan yksin riitä karsimaan laittomia manipulointeja.

Päästömanipulointiratkaisujen tarjonta pitäisi kriminalisoida

Päästömanipulaatioita tarjoavat yritykset markkinoivat laitteistojen purkupalveluja aktiivisesti. Päästöjä vähentävien laitteistojen ohituksen väitetään olevan vaikeasti huomattavissa.

Manipulaatiot on kuitenkin mahdollista tunnistaa tienvarsitarkastuksissa.

Manipulointeja tarjoavat yritykset kiertävät vastuutaan mainitsemalla, että auto ei muokattuna enää sovellu tieliikennekäyttöön – tosiasiallisesti autoa on kuitenkin tarkoitus käyttää tiekuljetuksiin.

Näin ollen myös palveluja tarjoavat yritykset ovat vastuussa autoihin tehdyistä muutoksista.

Laittomien manipulointien vähentämiseksi Euroopan autonvalmistajien yhdistys ACEA on ehdottanut, että päästömanipulointipalvelujen tarjoaminen kriminalisoitaisiin.

Lisäksi laittomien manipulaatioiden tekemisestä tulisi aiheutua tuntuvat sanktiot.

Esimerkiksi Tanskassa manipuloinnista kiinni jääminen aiheuttaa kuljetusyritykselle kuorma-auton ennalleen palauttamisen aiheuttamien kustannusten lisäksi tuhansien eurojen sakot.

Myös kuljetuksia tilaavien yritysten tulisi ottaa aktiivinen rooli manipuloinnin vähentämiseksi.

Vastuullisena tilaajana yritysten tulisi edellyttää, etteivät kuljetuspalveluita tarjoavat yritykset operoi päästömanipuloidulla kuorma-autoilla.

Lue myös tämä: Rekkakuskien väärennetyt junaliput eivät kelvanneet poliisille

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday 10 vuotta sitten: Sähköautomessut alkavat tänään

Kymmenen vuotta sitten järjestettiin Helsingissä sähköautomessut. Olikohan se 10 vuotta liian aikaisin?

Sähköautomessut alkavat tänään

Electric Motor Show avaa ovensa tänään Helsingin Messukeskuksessa.

Uusien autojen ohella tapahtumassa nähdään sähköautoiksi muunnettuja konversioita.

Historiikkiautot ja kymmenet muut sähkökäyttöiset ajoneuvot ovat yleisön nähtävillä Messukeskuksen hallissa 5.

Uusien sähköautojen, -skoottereiden, sähköpolkupyörien, liikuntarajoitteisille tarkoitettujen sähköajoneuvojen sekä sähkökäyttöisen traktorin ja moottoripyörän lisäksi messuilla nähdään polttomoottoriautoista muunnettuja sähköautoja.

Tietoa sähköisen liikkumisen ajankohtaisuuksista saa lisäksi neljältä keskustelufoorumilta sekä messuilla esiteltäviin alan tutkimus- ja kehityshankkeisiin tutustumalla.

Parhaiten sähköajoneuvoihin saa tuntumaa messujen koeajoradalla, sähköskoottereita, sähkökäyttöisiä polkupyöriä ja Segwayta itse testaamalla.

Electric Motor Show on avoinna pe klo 9-19 ja la-su klo 10-18.
Sisäänpääsy samalla messulipulla yhteensä viiteen tapahtumaan.
Pääsyliput: aikuiset 13 euroa, lapset 7-15 v., eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 9 euroa.

Perhelippu 28 euroa. Alle 7-v. lapset ilmaiseksi.

Juttu oli Autotodayssa 6.11.2009.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mercedes-Benzin globaali henkilöautomyynti lisääntyi 8 ja pakettiautojen 10 prosenttia

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benzin emoyhtiön Daimlerin 3. vuosineljänneksen tulos osoittaa 43,3 miljardin euron liikevaihtoa (+ 8 %) ja vertailukelpoinen liikevoitto 2,7 miljardia euroa (+ 8 %).

Daimler myi kolmen kuukauden aikana 839 300 henkilöautoa ja hyötyajoneuvoa (Q3 2018: 794 700).

Erityisen hyvin vetivät Mercedes-Benzin henkilö- ja pakettiautot: uusia henkilöautoja toimitettiin 604 700 (+ 8 %) ja pakettiautoja 100 300 kappaletta (+ 10 %).

Mercedes-Benz-henkilöautojen osuus Daimlerin liikevaihdosta oli 23,5 miljardia (+ 9%) ja vertailukelpoisesta liikevoitosta 1,4 miljardia (+ 4 %).

– Henkilö- ja pakettiautojemme voimakas kysyntä siivitti koko vuosineljänneksen tulosta. Selvitäksemme lähivuosien suurista muutoksista meidän on kuitenkin petrattava vielä melkoisesti: alennettava kustannuksia ja lisättävä kassavirtaa, Daimler AG:n pääjohtaja Ola Källenius toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Katso tästä norjalaisten vuoden 2019 suosikkiautot — sähköautojen kauppa on romahtanut

Lähde: OFV.

Norjassa on tänä vuonna rekisteröity jo 121 096 uutta autoa. Lisäksi on maahan tuotu käytettyinä 13 831 autoa.

Norja on ollut yksi Euroopan merkittävimmistä sähköautomarkkinoista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.

Norjan rekisteröintitilastojen mukaan lokakuussa rekisteröitiin vain 3 742 sähköautoa.

Se on 2 344 autoa vähemmän kuin syyskuussa. Prosenteissa pudotus on peräti 38,5 prosenttia.

Jos vertaa viime vuoden lokakuuhun on pudotus 16,9 prosenttia.

Lokakuussa sähköautojen osuus rekisteröinneistä oli 35,7 prosenttia.

Teknikens Värld -lehden mukaan sähköautojen suosion hiipumiseen on ehkä vaikuttanut muun muassa ruuhkamaksujen käyttöönotto myös sähköautoille. Lisäksi on keskusteltu, pitäisikö sähköautojen ilmainen pysäköinti lopettaa.

Tesla Model 3 kaikkein suosituin

Oheisessa kuvassa näkee 20 suosituinta automallia. Tästä tilastosta ei näy suoraan sähköautojen suosio, koska moni malli saattaa olla myynnissä useammalla voimalinjalla.

Norjan suosituin automalli tänä vuonna on Tesla Model 3. Sitä on rekisteröity melkein 14 000 kappaletta.

Toiseksi suostuin on VW Golf, mutta ero on yli 5 300 autoa.

Kolmantena olevaa Nissan Leafia on alkuvuonna rekisteröity 5 285 autoa.

Neljännellä sijalla on Audi e-tron (4 577 autoa) ja viidennellä sijalla Toyota RAV4 (4 394).

Seuraavina tulevat BMW i3 (4 379), Mitsubishi Outlander (4 199), Hyundai Kona (2 953), Hyundai Ioniq (2 889) ja Jaguar I-Pace (2 820).

Audi e-tron oli lokakuun suosituin

Jos katsoo pelkästään lokakuun lukuja on Audi e-tron ykkönen (873 autoa). Toisena on VW Golf (748) ja kolmantena Mitsubishi Outlander (614).

Neljänneksi suosituin lokakuussa oli Nissan Leaf (518) ja viidenneksi suosituin Toyota RAV4 (411).

Lokakuussa Tesla Model 3 -mallia saatiin rekisteriin vain 121 autoa.

Lue myös: Norjassa Tesla Model 3 on kaikkein suosituin henkilöauto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Tässä yksi ratkaisu, jos haluaa vähentää omaa kaahailua ja rattiraivoa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kuljettaja voi muokata omaa liikennekäyttäytymistään vaihtamalla ajoneuvonsa brändiä ja mallia.

Asiasta on puhunut Suomessa muun muassa liikennepsykologi Mika Hatakka. Kyse ei ole peruspersoonallisuuden muuttamisesta, vaan taipumusten lietsomisesta tai lieventämisestä.

– Esimerkiksi kaahailuun ja parkkisakkoihin taipuvainen voi rauhoittaa liikennekäyttäytymistään vaihtamalla isosta ja maskuliinisesta kulkupelistä vaikkapa rauhallisempaan perheautoon. Kyse on brändeistä, jollaiset eri automerkit ovat rakentaneet itsestään. Brändit ovat mielikuvia, ja mielikuvat muokkaavat toimintaamme, mobiilipysäköinnin maksupalveluja tarjoavan EasyParkin Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen kommentoi.

Luonnollisestikaan kyse ei ole varmuudella kaikkien kohdalla toimivasta psykologiasta, mutta peruslähtökohta on se, että auto- tai moottoripyörämerkkivalinnalla voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä liikenteessä.

Jos tuntee tarvetta hienoiselle itseluottamuksen lisäykselle, kannattaa etsiytyä esimerkiksi BMW:n tai Mercedes-Benzin rattiin. Ja jos taas pyrkii rauhoittamaan rattiraivoaan, vaikkapa Škoda tai Kia voisi toimia.

– Toki brändit usein tavoittavat hakemansa ihmisryhmät. Niinpä luonnostaan intohimoiset kuskit tapaavat ajaa intohimoja lietsovilla brändeillä. Se liittyy siihen, että ajoneuvolla rakennetaan paitsi omaa julkikuvaa myös minäkuvaa. Siksi ei ole yleistä, että tietynlainen ihminen valitsee luonteensa kanssa ristiriidassa olevan autobrändin. Silloin tämä liikennekäyttäytymisen muokkaamiskeino jää käyttämättä, Kolehmainen kertoo.

Vaikutuksessa ei ole kyse suorituskyvystä. Muskeli-Mersulla saattaa päästä lujempaa kuin kauppakassi-Kialla, mutta kaahailu ja parkkitörttöily luonnistuu kyllä kaikenlaisilla autoilla.

– Toki tämä on turvallisuuskysymyskin. Kaikki tahdikasta ja sujuvaa liikkumista edistävät keinot totta kai lisäävät liikenneturvallisuutta, Kolehmainen muistuttaa.

Liki puolet BMW-kuskeista pysäköi tietoisesti väärin

Mobiilipysäköintipalvelu EasyPark teetti vuoden 2017 toukokuussa kyselytutkimuksen pysäköintivirhemaksujen ja liikennerikkomuksista saatujen sakkojen määristä.

Tuolloin huomattavaa oli, että neljännes BMW-kuljettajista oli itsekin sitä mieltä, että BMW-kuljettajien liikennekäyttäytymisessä olisi petraamisen varaa.

Tutkimuksen vastauksista selvisi, että liikennerikkomuksista (esim. punaisia päin ajaminen, puhelimen käyttö ajaessa, turvavyön käyttämättömyys, liikennemerkkien noudattamatta jättäminen) eniten sakkoja kirjoitetaan Mercedes Benz -kuskeille.

Heistä melkein neljännes on saanut viranomaisen maksulapun. Seuraavaksi korkeimmalle sakkopallille nousi BMW ja kolmanneksi tuli Škoda. Vähiten liikennerikkomussakkoja saavat Volvolla, Nissanilla ja Fordilla ajavat.

BMW ja Mercedes Benz olivat kärkikaksikko myös vastauksissa, joissa autoilijat yksilöivät automerkkejä, joilla parkkeerataan leväperäisimmin. Parhaiten parkkeerataan Toyotalla, Volvolla ja Volkswagenilla.

– Peräti 41 prosenttia BMW-kuskeista kertoi pysäköivänsä tietoisesti lainvastaisesti. Mutta ylipäätään kyselytutkimuksen vastauksissakin todennäköisesti näkyvät mielikuvat autoista ja niiden kuljettajista. Jos BMW-kuski vaihtaisi perhe-Toyotaan, sekä muiden että hänen oma mielikuvansa hänestä muuttuisi heti, Kolehmainen toteaa.

Suomalaiset kiihtyvät pysäköidessään

Ajoneuvobrändeihin liitettävän kiihkomielisyyden sävy määräytyy pitkälti machoajattelulla. Mitä miehisempi – machompi – ajoneuvo ikään kuin on, sitä kiihkeämmin se kutsuu villiintymistä puoleensa.

Sinänsä suomalainen liikennekulttuuri ei kokonaisuutena ole mainittavan mahtaileva, mutta parkkeeraamisessa suomalaiset ovat eurooppalaisessa vertailussa kärsimättömiä.

EasyPark tutki asiaa vuoden 2018 tammi–helmikuussa teetetyllä kansainvälisellä kyselytutkimuksella. Selvisi, että Pohjoismaissa ärsyynnytään parkkitilan pitkittyvästä etsinnästä nopeammin kuin etelämpänä.

– Stereotypia kuumaverisistä eteläeurooppalaisista ei ainakaan tässä toteudu. Joka neljäs suomalainen sanoi ärsyyntyvänsä parkkipaikan etsimisestä viidessä minuutissa tai jopa nopeammin. Yli puolet suomalaiskuskeista ärsyyntyy etsinnän venyessä kymmeneen minuuttiin. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ollaan vielä Suomeakin kärsimättömämpiä. Näissä varmaankin näkyvät asukasmäärät ja kaupunkien rakenteet. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa on paljon Pohjoismaita enemmän populaatiota ja vanhempia kaupunkeja, joten siellä on jouduttu tottumaan ahtauteen. Suomessa taas on totuttu, että oma soppi löytyy noin vain, Kolehmainen sanoo ja jatkaa:

– Pysäköintimielessä eri automerkeillä on jo ihan konkreettisiakin eroavaisuuksia autojen kokoeroissa. Useimmat BMW:t ja Mercedes Benzit ovat kookkaita, joten niille on myös vaikeampaa löytää tilaa. Kun taas vaikkapa Toyotalta löytyy paljon kompaktin kokoisia parkki-ihmeitä. Tosin tämä seikka ei taida päteä Volvoon, jonka kuljettajat myös mainittiin erityistunnollisiksi parkkeeraajiksi.

Katso myös tämä: Rattiraivo on tullut aikaisempaa näkyvämmäksi

Lue myös tämä: Kuulutko riskiryhmään? Ärsyynnytkö helposti parkkipaikan etsinnässä?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //