Koti Blogi Sivu 1751

Poliisi kaipaa tietoa harmaan Volvo V70 -mallin liikkeistä Somerolla — asia liittyy kesäkuiseen murhaepäilyyn

Kartalla näkyvillä varjostetuilla alueilla on suoritettu laajoja ja pitkäkestoisia etsintöjä toistaiseksi tuloksetta. Kuva: Poliisi.

Poliisi toivoo yleisövihjeitä somerolaisen Milla Arosen murhasta epäillyn miehen liikkeistä ajalta ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen tapahtumisen. Kesäkuussa kadonneen Arosen ruumis on edelleen kateissa.

Esitutkinnan perusteella Aronen ja henkirikoksesta epäilty ovat olleet liikkeellä yhdessä epäillyn harmaalla Volvo V70-merkkisellä autolla kahtena peräkkäisenä yönä 7. ja 9. kesäkuuta välillä.

He ovat liikkuneet Someron ja Somerniemen alueilla, joissa molemmissa on syrjäisiä maasto- ja metsäalueita sekä vesistöjä. Arosen matkapuhelimen teletapahtumat päättyvät Someron keskustaan 9. kesäkuuta kello 8 aamulla.

– Arosen pankkikortilla on tehty Someron keskustan Osuuspankin automaatilta 9. kesäkuuta kello 7.36 nostoyritys, jossa henkilö on ollut kasvot peitettynä. Ennen nostoyritystä epäilty on ollut liikkeellä Volvo V70-autolla Someron kaupungissa keskustan pohjoispuolella, josta hän on siirtynyt pankkiautomaatille. Tämän jälkeen epäilty on ajanut Salon Kruusilaan, josta paluu Somerolle on tapahtunut noin kello 10.30 aikaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.

Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä jossakin kartalla näkyvällä alueella. Kartalla näkyvillä varjostetuilla alueilla on suoritettu laajoja ja pitkäkestoisia etsintöjä toistaiseksi tuloksetta.

Poliisi pitää mahdollisena, että Arosen ruumis on henkirikoksen tekopaikalta siirretty jossakin vaiheessa muualle ja pyytää yleisöhavaintoja kaikesta mahdollisesta liikkumisesta yllä mainittuina ajankohtana ja sen jälkeisinä päivinä ainakin 18. kesäkuuta saakka. Tällöin epäilty on myynyt Volvo V70-auton eteenpäin.

Henkirikoksesta epäillään vuonna 1995 syntynyttä miestä, joka vangittiin elokuun lopussa.

Poliisi pyytää vihjeitä puhelinnumeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Lexus esittelee nyt ensimmäisen täyssähköautonsa, UX 300e -mallin

Kuva: Lexus.

Lexus esittelee ensimmäisen täyssähköautonsa, UX 300 -mallin Guangzhoun autonäyttelyssä Kiinassa. Näyttely on avoinna 22.11. – 1.12.2019.

Kuljettajan valittavissa on eri ajotiloja, jotka tasapainottavat kiihtyvyyden ja hidastuvuuden aina tilanteeseen sopiviksi.

Kuljettaja voi tuntea sähköisen voimalinjan tehon ja välittömän väännön painaessaan kaasupoljinta, käyttää voimansiirron valintasiivekkeitä moottorijarrutusefektin luomiseksi mutta ottaen samalla energiaa talteen neljällä eri regenaraatiotasolla.

Katso myös tämä: Lexus esittelee Tokiossa sähköisen LF-30-konseptimallin

Lexus UX 300e -mallin matala painopiste on saavutettu asentamalla sähkömoottori ja akusto mahdollisimman alas. GA-C -alustarakenteen ominaisuuksia on vielä parannettu uusilla rakenneratkaisuilla sekä iskunvaimentimien vaimennusvoimien hienosäädöillä, jotta ne vastaavat mahdollisimman hyvin sähköisen voimalinjan tarpeisiin.

Kuva: Lexus.

Täyssähköauton luonnollinen hiljaisuus pääsee UX 300e:n myötä aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mikäli kuljettaja niin haluaa, pystyy ASC-järjestelmä (Active Sound Control) luomaan luonnollisia taustaääniä vastaamaan ajo-olosuhteita.

Sähkömoottorin, invertterin, voimansiirron ja korkeajänniteakun hyötysuhde ovat Lexuksen tiedotteen mukaan huippuluokkaa, kiitos vuosikausien kehitystyön hybridien parissa. Koko järjestelmän tehokkuutta hiomalla on UX 300e:n toimintamatka yli 300 km* (WLTP).

UX 300e tarjoaa viimeisintä teknologiaa myös infotainmentin osalta. LexusLink-sovelluksen avulla voidaan älypuhelimella tarkistaa latauksen tila ja käytettävissä oleva toimintamatka.

Sovellus mahdollistaa myös latauksen ajastintoiminnon esim. täyden latausasteen saavuttamiseksi juuri ennen seuraavaa liikkellelähtöä. Myös esilämmitys ja -viilennys ovat mahdollisia.

Sähkömoottori on sijoitettu eteen ja se tuottaa 150 kW:n maksimitehon* ja 300 Nm:n maksimiväännön*. Korkeajänniteakun kapasiteetti on 54,3 kWh.

Latausteho on normaalimoodissa 6,6 kW (vaihtovirtalataus) ja pikalatauksessa 50 kW (tasavirralla).

Lexus UX 300e -mallin ennakkomyynti käynnistyy Suomessa syksyllä 2020 ja ensimmäiset asiakastoimitukset tapahtuvat kevättalvella 2021.

* Arvot vahvistetaan lopullisella tyyppihyväksynnällä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Fordin auto valittiin sekä Vuoden pakettiautoksi että Vuoden avolavaksi

Kuva: Ford.

Uudet Transit Custom -hybridimallit, ladattava hybridi (PHEV) ja Transit Custom EcoBlue Hybrid -kevythybridi, saavuttivat yhdessä voiton International Van of the Year (IVOTY) -kisassa, jonka tuomaristo koostuu 25 erikoistoimittajasta 25 Euroopan maasta.

Voitto julkistettiin tilaisuudessa Lyonissa, Ranskassa. Ford on nyt voittanut IVOTY-tittelin kuusi kertaa.

Lue myös: Ford tuo Transit-mallistoon kaksi pistokehybridiä

Tuomarit korostivat Ford Transit Custom -malliston hybridimallien valikoimaa. Mallit ovat suunniteltu pienentämään polttoainekustannuksia, mahdollistamaan pääsy jatkuvasti lisääntyville matalapäästöisille alueille.

Tonnikokoluokan Transit Custom -ladattava hybridi (PHEV) ja Transit Custom EcoBlue Hybrid -kevythybridi sekä toiseksi tullut 2-tonninen Transit EcoBlue Hybrid -kevythybridi kuuluvat 14 sähköistetyn auton joukkoon, jonka Ford esittelee Euroopassa vuoden 2020 loppuun mennessä.

Transit Custom -ladattavahybridi (PHEV) tarjoaa mahdollisuuden nollapäästöiseen ajoon ilman huolta toimintamatkasta. Autoon voi ladata verkkovirralla jopa 56 kilometrin toimintamatkan (NEDC-mittaustavalla).

Auton eturenkaiden pyörittämiseen käytetään 92,9 kW:n sähkömoottoria, joka saa virtansa 13,6 kWh:n litiumioniakustosta. Fordin 1,0 litran EcoBoost-bensiinimoottori pidentää kokonaisajomatkan 500 kilometriin.

Transit Custom EcoBlue Hybrid -kevythybridivoimansiirrossa on normaalin laturin sijaan hihnakäyttöinen integroitu laturi, joka ottaa talteen jarrutuksessa ja moottorijarrutuksessa normaalisti hukkaan menevän energian ja lataa sillä ilmajäähdytteistä 48 voltin litiumioniakkua.

Varastoitua energiaa käytetään tuottamaan vääntöapua moottorille ja se on optimoitu parantamaan Fordin parannetun 2.0 litran EcoBlue-dieselmoottorin polttoainetaloudellisuutta jopa 8 prosenttia.

Ford Ranger on Vuoden avolava

Ford Ranger teki Fordin tiedotteen mukaan vaikutuksen 18 tuomariin tehokkaammalla ja polttoainetaloudellisella 2.0 litran EcoBlue-dieselvoimansiirrolla ja edistyksellisillä kuljettajaa avustavilla teknologioilla.Tämä toi Rangerille kahden vuoden välein jaettavan International Pick-Up Award (IPUA) -tittelin.

Uusi Ford Ranger on saatavana Regular Cab, Super Cab ja Double Cab -ohjaamolla. Siinä on vakiona neliveto ja parannettu versio 2.0 litran Ford EcoBlue-dieselmoottorista, joka tarjoaa 9 prosenttia paremman polttoainetaloudellisuuden yhdistettynä 10-nopeuksiseen automaattivaihteistoon.

Lue myös: Uudessa Ford Ranger 4WD-mallissa on parempi suorituskyky ja pienempi polttoaineenkulutus

Kuljettajaa avustaviin teknologioihin kuuluvat muun muassa vakiona törmäyksenestoavustin jalankulkijan tunnistuksella. Uudet ominaisuudet kuten FordPass Connect -modeemiteknologia lisäävät mukavuutta ja tuottavuutta.

Ranger-mallistoon kuuluu myös uusi Ranger Raptor – kaikkien aikojen tehokkain Ranger. Ranger Raptorissa on 213 hv Bi-turbo 2.0 litran EcoBlue-dieselmoottori ja ainutlaatuinen tyyli. Ajokokemuksen viimeistelee ainutlaatuinen Ford Performance -alusta, joka on optimoitu nopeaan off-road ajoon ja kykyyn ajaa missä oloissa tahansa.

Ford on Fordin tiedotteen mukaan Euroopan myydyin pakettiautomerkki; Transit Customia on myyty tänä vuonna lokakuuhun mennessä 114 000 kappaletta, missä on 2,6 prosenttia kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Ranger on Euroopan myydyin avolava-auto. Sitä myytiin samana ajanjaksona 43 300 kappaletta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Suomen suositelluimmat brändit-listauksen kärkikymmenikössä kaksi automerkkiä

Kuva: YouGov.

YouGov BrandIndexissä on tutkittu mitkä yritykset ja brändit ovat hyviä luomaan ns. brändilähettiläitä, eli tyytyväisiä asiakkaita, jotka suosittelisivat brändiä.

Fiskars ja Fazer ovat kärjessä Suomen suositelluimmat brändit listauksessa. Fazer oli viime vuonna ykkösenä, mutta nyt viime vuoden kakkonen, Fiskars ohitti Fazerin. Fiskars saa pistemääräkseen 65,0 ja Fazer 64,5, todetaan YouGovin tiedotteessa.

Hackman on kolmas 57,9 pisteillään.

Katso myös: Mercedes-Benz on ainoa automerkki, joka työnantajamaineeltaan on kympin sakissa

Autoteollisuus on aina ollut hyvä luomaan brändilähettiläitä ja nyt top-10 -listalle on noussut kaksi autobrändiä, Volvo ja Toyota. Volvo on seitsemäs ja Toyota kahdeksas.

Mercedes Benz ei mahtunut kymmenen kärkeen enää tänä vuonna.

Kuva: YouGov.

Mitsubishi kovin nousija

YouGov julkaisi myös listauksen eniten Brand Advocacy-pisteitään parantaneista brändeistä.

Vaikka Mitsubishin Brand Advocacy pisteet ovat kaukana Suomen suositelluimmat brändit 2019 -listauksen parhaiden automerkkien pisteistä, on sen pistemäärä noussut selvästi vuoden takaa. Pisteet ovat nousseet peräti 5,8 pistettä 25,8 pisteeseen ja Mitsubishi onkin listauksen suurin kasvaja.

Mitsubishi on myös yksi niistä automerkeistä, jonka myynti on kasvanut selvästi viime vuoteen verrattuna.

YouGov Profiles-profilointityökalun mukaan Mitsubishin brändilähettiläät ovat keskimääräistä useammin miehiä ja yli 60-vuotiaita. Suomalaiseen aikuisväestöön verrattuna he ovat myös keskimääräistä kiinnostuneempia autoista ja autoilusta.

Myös Santander Consumer Finance on parantanut pistemääräänsä viime vuodesta. Viime vuonna sen Brand Advocacy -pisteet olivat miinusmerkkiset, mutta nyt pisteet ovat parantuneet peräti 5,6 pistettä ja ovat nyt +3,5.

Yksi mahdollinen selitys voisi olla vuonna 2018 alkanut yhteistyö If-vakuutusyhtiön kanssa liikennevakuutuksissa.

YouGov BrandIndex -rankingista

BrandIndex on päivittäin toteutettava seuranta, jossa tutkitaan suomalaisten käsityksiä yli 200 brändistä monissa eri sektoreissa. BrandIndexissä haastatellaan kansallisesti edustavalla otoksella päivittäin sata suomalaista kuluttajaa, vastaajat arvioivat brändejä kaikkiaan 16 eri mittarilla.

BrandIndexin Brand Advocacy pisteet lasketaan jokaisen brändin omien asiakkaiden antamista suosittelupisteistä 12 kuukauden ajalta lokakuun 2019 loppuun asti. Suosittelupisteet brändeille lasketaan kysymällä: ”Suosittelisitko brändiä ystävällesi vai haluaisitko hänen välttävän sitä?”

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Isoja seuraamismaksuja autokoulujen hintakartellista — suurin maksu yli 61 000 euroa

Kuva: Matti Sulanto.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää, että markkinaoikeus määrää yhteensä noin 300 000 euron seuraamusmaksut Uudenmaan Autokouluyhdistys ry:lle ja kahdeksalle autokoululle.

Uudenmaan Autokouluyhdistys ja sen hallitukseen kuuluneet kuusi autokoulua kannustivat autokouluja korottamaan hintoja. Porvoossa hintasuositus johti kolmen autokoulun hintakartelliin.

KKV:n selvitysten mukaan Uudenmaan Autokouluyhdistys ja yhdistyksen hallituksessa edustettuina olleet kuusi autokoulua suosittelivat alalla toimiville yrityksille korotuksia B-korttiopetuksen hintaan.

Lisäksi Porvoossa vuoden 2014 syksyllä aloittaneita uusia toimijoita kehotettiin korottamaan hintojaan, jotta vanhat yrittäjät eivät joutuisi laskemaan omiaan. Hintojen korottamista esitettiin yhdistyksen järjestämissä alueellisissa keskustelu- ja koulutustilaisuuksissa.

Porvoolaiset autokoulut Porvoon Autokoulu, Drivers’ Club ja Auto-opisto nostivat yhteisellä sopimuksella B-korttiopetuksen kokonaishintaa vuoden 2013 tammikuussa voimaan tulleen lakiuudistuksen yhteydessä noin 600 eurolla.

Nämä yritykset noudattivat sovittua hintatasoa siihen asti, kun kaksi uutta toimijaa aloitti toimintansa Porvoossa syksyllä 2014 ja yrittivät silloin saada uudetkin toimijat nostamaan B-kortin perusvaiheen hintaa 300–400 eurolla.

Hinnoista ei saa sopia

Keskenään kilpailevat yritykset eivät saa keskustella tai sopia keskenään hintojen nostamisesta. Hintojen suositteleminen ja hinnoista sopiminen ovat erittäin vakavia kilpailunrajoituksia, joiden ainoa tarkoitus on nostaa hintatasoa kuluttajien vahingoksi.

– Yritysten on päätettävä itse, miten ne hinnoittelevat tuotteensa. Ne eivät saa sopia tai keskustella keskenään hinnankorotuksista eikä toimialayhdistys saa suosittaa hintojen korottamista. Yhteinen hinnoista sopiminen on kuluttajien huijaamista, KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo toteaa.

KKV esittää Uudenmaan Autokouluyhdistykselle ja kuudelle autokoululle seuraamusmaksua hintasuosituksesta vuosina 2012–2015. Lisäksi KKV esittää seuraamusmaksuja Drivers’ Clubille, Auto-opistolle ja Porvoon Autokoululle hintakartellista, joka kesti vuoden 2013 alusta vuoden 2014 syksyyn.

Seuraamusmaksujen kokonaismäärä on noin 300 000 euroa ja ne jakautuvat alla olevan taulukon mukaisesti eri yrityksille ja Uudenmaan Autokouluyhdistykselle.

Esitetyt seuraamusmaksut

  • Uudenmaan Autokouluyhdistys ry                           12 251,60 euroa
  • Porvoon Autokoulu Oy                                           31 300 euroa
  • Oy Autokoulu Drivers’ Club Bilskola Ab                    61 200 euroa
  • Timo Anttila Yhtiöt Oy (ent. Porvoon Auto-opisto Oy) 54 300 euroa
  • Autokoulu Hakala Ky                                              17 568,50 euroa
  • Eko-Center Liikennekoulutuspalvelut Ky                     6 881,84 euroa
  • Järvenpään Ajokoulutuskeskus Oy                           55 100 euroa
  • Oy Hangö Bilskola – Hangon Autokoulu Ab               13 900 euroa
  • Malmin Autokoulu Oy                                             57 800 euroa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

BMW tuo urheilullista suorituskykyä Los Angelesin autonäyttelyyn

BMW M8 Gran Coupé. Kuva: BMW.

BMW M8 Gran Coupé tuo BMW:n tiedotteen mukaan ylellisen urheilullisuuden luksussegmenttiin. Mallin urheilullista ajotuntumaa säestävät sisätilojen luksus ja elegantti ulkomuoto.

Autossa on kierrosherkkä V8-moottori, kahdeksanvaihteinen M Steptronic -automaattivaihteisto DriveLogic-järjestelmällä, M xDrive -neliveto ja Active M -tasauspyörästö.

Lue myös tämä: Varkaat iskivät BMW-autoihin Espoossa — veivät ajotietokoneita ja ratteja

Huippumalli BMW M8 Competition Gran Coupén teho on 460 kW/625 hv. Akseliväli on 200 mm Coupé-mallia pidempi.

BMW X5 M ja X6 M – mallit ensiesitellään näyttelysssä. Kolmannen sukupolven katumaasturien perusmalleissa on tehoa 441 kW/600 hv ja Competition-malleissa 460 kW/625 hv. Jousitus on suunniteltu M-filosofian mukaan huomioiden myös autojen monipuolisen luonteen.

M2-mallin ärhäkkä erikoisversio BMW M2 CS tuo rata-autoilun tekniikan ja tunnelman jokapäiväiseen ajoon. Auton ensiestittely on Los Angelesissa.

Kaksoisahdettu kuusisylinterinen moottori antaa tehoa 331 kW/450 hv – yli 40 hevosvoimaa M2 Competition -mallia enemmän.

Valittavissa on vakiovarusteinen kuusiportainen käsivaihteisto tai seitsemänvaihteinen M-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto. Korissa on käytetty runsaasti hiilikuitua painon minimoimiseksi.

BMW 2-sarjan Gran Coupé – maailman ensiesiintyminen

BMW tuo mallistoonsa uuden 2-sarjan Gran Coupén. Auto on perinyt isommilta malleilta tutun pitkän ja matalan sivuprofiilin, minkä ansiosta akseliväli on hieman coupéa pitempi ja takapenkkiläisille on 33 mm enemmän jalkatilaa.

Huippumalli M235i xDrive (225 kW/306 hv) kiihtyy nollasta sataan 4,9 sekunnissa.

Nelivetoisen M235i xDrive -mallin erikoisuus on mekaaninen torsen-tasauspyörästö, joka tasauspyörästön lukon tavoin jakaa voimaa tasaisesti molemmille etupyörille.

Malli tulee markkinoille maaliskuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Salon akkutehtaan tuotanto on käynnistynyt

Salon akkutehdas. Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive on käynnistänyt autoteollisuuden käyttöön tarkoitettujen akkujen tuotannon Salossa. Akkutehdasprojekti on edennyt aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti. Tuotannon käynnistyessä Salon akkutehdas jatkaa edelleen henkilöstön rekrytointeja.

Lue tästä muita juttuja Valmet Automotivesta.

Salon akkutehdasprojekti on edennyt erittäin nopeasti, sillä matkapuhelinvalmistukseen käytettyjen tilojen muutostyö akkujen kokoonpanon tarpeisiin alkoi toukokuussa 2019. Mittavissa muutostöissä on muun muassa vahvistettu tuotantotilan lattiaa, rakennettu logistiikalle uudet tilat ja rakennettu tuotantolinjat akkuvalmistusta varten.

Tänään Salossa valmistuneet akut ovat ensimmäisiä asiakastoimitukseen meneviä akkupaketteja. Tuotannon toimivuutta ja laatua on testattu kattavasti jo pitkään.
Akkutehtaan valmistuskapasiteetin käyttöastetta nostetaan nopeasti, ja tuotantomäärät kasvavat kunnes suunnitelmien mukainen tuotantotaso saavutetaan ensi vuoden alkupuolella.

Valmet Automotiven akkutehdas Salossa jatkaa rekrytointejaan. Tehtaan tuotannon kasvaessa työntekijämäärän arvioidaan nousevan ensi vuoden aikana yli 300:een henkilöön.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Poliisi kaipaa havaintoja Liperin maanantain pyöräilijän kuolonkolariin liittyen

Kuva: CvB.

Liperissä Tutjuntien ja Niinikkosaarentien risteysalueella tapahtui maanantaina 18.11.2019 klo 15.37 aikaan liikenneonnettomuus, jossa menehtyi siinä osallisena ollut polkupyöräilijä.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta on pyrkinyt selvittämään tapahtumienkulkua erilaisilla tutkintatoimenpiteillä.

Onnettomuus oli tapahtunut siten, että polkupyörällä liikkunut mies oli tullut hautausmaan suunnasta[mappress mapid=”null”][mappress mapid=”null”][mappress mapid=”null”] suojatielle ja Tutjuntietä Rääkkylän suunnasta tullut pakettiauto oli törmännyt suojatiellä mieheen.

Pyöräilykypärää käyttänyt noin 60-vuotias paikkakuntalainen mies menehtyi välittömästi tapahtumapaikalle. Tapahtuma-aikaan pimeys ja sumu heikensivät näkyvyyttä.

Pakettiauton kuljettajaa ja pyöräilijää epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tämän lisäksi pakettiauton kuljettajaa epäillään kuolemantuottamuksesta. Sekä poliisi että tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä.

Poliisi pyytää edelleen onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa tai tietonsa joko sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 029 541 5232.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Opel Vivaron sähköversio markkinoille ensi vuonna

Kuva: Opel.

Opelin sähköistymistarina saa jatkoa. Opel Vivaro -mallisto kasvaa vuonna 2020 täyssähköversiolla – Vivaro-e:llä.

Uutuuteen on tarjolla kaksi eri akkuvaihtoehtoa, joista asiakkaat voivat valita omaan käyttötarkoitukseensa paremmin sopivan vaihtoehdon.

Lue myös tämä: Kolmannen sukupolven Opel Vivaron ennakkomyynti on alkanut

Pienempitehoinen, 50 kWh:n akku tarjoaa 200 kilometrin toimintamatkan ja 75 kWh:n akku puolestaan 300 kilometrin toimintamatkan (WLTP).

Vivaro-e on rakennettu muuntautumiskykyiselle EMP2-pohjalevylle, mikä mahdollistaa niin perinteisen kuin sähköisen voimanlähteen käytön.

Vivaron kolmas sukupolvi saapui jälleenmyyntiliikkeisiin tänä syksynä. Monikäyttöinen malli on nyt saatavana kahden sijaan kolmella eri pituudella (4,60 m, 4,95 m ja 5,30 m).

Edeltäjään verrattuna myös hyötykuorma on kasvanut 200 kilolla (nyt 1400 kg) ja vetopaino 500 kilolla (nyt 2500kg).

Myös kuljettajan ja matkustajan mukavuuteen on panostettu. Uutuudessa on paljon kuljettajaa avustavia järjestelmiä, kuten IntelliGrip-pidonhallinta ja 180 asteen panoraamanäkymän auton taakse tarjoava kamera.

Jokapäiväistä käyttöä helpottaa myös jalanheilautuksella avautuvat ja sulkeutuvat liukuovet sekä pitkätkin kuljetustarpeet mahdollistava FlexCargo-järjestelmä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Nainen kuoli henkilöauton ja rekan nokkakolarissa Sodankylässä

Kuva: CvB.

Henkilöautoa kuljettanut nainen kuoli henkilöauton ja rekan yhteentörmäyksessä lähellä Tankapirttiä 4-tiellä Sodankylässä torstaina 21.11. aamulla hieman ennen kello viittä.

Rekassa olleet kuljettaja ja matkustaja eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

Poliisin tiedotteen mukaan liettualainen rekka ajoi pohjoisen suuntaan, kun sitä vastaan tullut henkilöauto tuli yllättäen rekan käyttämälle kaistalle ja törmäsi rekan vasempaan etukulmaan. Molemmat autot suistuivat törmäyksen jälkeen tieltä ajosuunnassaan oikealle.

Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui valaisemattomalla tieosuudella pimeän aikaan. Tiellä oli normaali talvinen keli.

Henkilöauton kuljettaja kuoli mitä ilmeisimmin välittömästi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, todetaan tiedotteessa.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //