Koti Blogi Sivu 1719

Motoristit kokevat muut kuljettajat riskinä!

Kuva: Liikenneturva.

Tieliikenteessä loukkaantuneiden moottoripyöräilijöiden määrä laski koko 2010-luvun ajan. Sen sijaan menehtyneiden määrä kääntyi kasvuun vuosien 2018 ja 2019 ennakkotietojen mukaan.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneet motoristit kokevat moottoripyöräillessään suurimmiksi riskeiksi muut kuljettajat.

Ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä menehtyi 25 ja loukkaantui 321 moottoripyöräilijää vuonna 2019.

Loukkaantuneiden motoristien määrä laski tasaisesti 2010-luvulla. Sen sijaan kuolleiden määrä kääntyi uudestaan nousuun vuosikymmenen lopussa.

Suunta oli pitkään laskeva ja vuonna 2017 menehtyi vain 13 motoristia, mutta 2018 ennakkotiedoissa menehtyneitä oli jo 24 ja viime vuonna siis 25.

– Myönteistä on, että loukkaantuneiden moottoripyöräilijöiden määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toivottavasti kuolemien osalta kaksi viime vuotta ovat poikkeuksia. Parantamisen varaa on, jokainen kuolema on liikaa, pohtii Liikenneturvan moottorpyöräkoulutuksista vastaava koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Kaksi kolmesta moottoripyöräilijän kuolemasta ja puolet loukkaantumisista tapahtuu taajaman ulkopuolella.

Ulosajojen osuus näkyy edelleen suurena, ja toinen merkittävä onnettomuustyyppi on kohtaamisonnettomuus.

Kaikista moottoripyörällä loukkaantuneista 40 prosenttia oli 15-24-vuotiaita.
Menehtyneistä nuoria oli kolmannes.

Motoristit kokevat muut kuljettajat riskinä

Liikenneturva toteutti laajan moottoripyöräilykyselyn* syksyllä 2019. Tuloksista selviää, että moottoripyöräilijät kokevat tien päällä suurimmiksi riskeiksi itselleen muut kuljettajat, erityisesti autoilijat.

Kolmeksi suurimmaksi riskiksi koettiin kännykkään ajamisen sijaan keskittyvät autoilijat, kolmion takaa eteen tulevat autoilijat sekä se, etteivät muut kuljettajat näe motoristia.
Pienimpänä riskinä annetuista vaihtoehdoista pidettiin oman itsehillinnän pettämistä.

– Tyypillisin vakava moottoripyöräilyonnettomuus on kuitenkin yksittäisonnettomuus kuten tieltä suistuminen. Ihminen kokee yleensä ulkopuolisen riskin, kuten muut tienkäyttäjät, suuremmaksi kuin oman toimintansa. Usein omaa toimintaa tai mahdollista riskinottoa kokee hallitsevansa, kun taas muiden tienkäyttäjien toimintaan on hankalampi vaikuttaa. Toinen syy koetun turvallisuuden ja onnettomuustilastojen väliseen ristiriitaan on se, että vakaviin onnettomuuksiin joutuneet harvemmin edustavat keskivertomotoristia, Vuoristo selvittää.

Mahdollisen onnettomuuden sattuessa asianmukaiset ajovarusteet ehkäisevät vammoja ja niiden vakavuutta. Kypärä on luonnollisesti tärkein, lisäksi tärkeää on suojata erityisesti rinta-alue. Kyselyyn vastanneista yli yhdeksän kymmenestä pitikin hyvien turvavarusteiden käyttöä itsestään selvänä osana moottoripyöräilyä.

– On hienoa, että motoristit arvostavat turvallisuuteen liittyviä asioita. Kypärän ja rintapanssarin tai airbag-liivin lisäksi asianmukaisiin ajovarusteisiin kuuluvat myös kunnon ajotakki, ajohousut, saappaat ja hanskat. Nämä kaikki lisäävät omalta osaltaan suojaavuutta, Vuoristo luettelee.

*Liikenneturva selvitti moottoripyöräilijöiden näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä moottoripyöräilystä verkkokyselyllä syksyllä 2019. Laajaan kyselyyn vastasi yhteensä 4 953 henkilöä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

F1: Kiinan GP ei ajeta huhtikuussa koronaviruksen takia

Shanghain kisan lähtö 2019. Kuva: Daimler.

Kiinan GP piti ajaa 17.-19.4 Shanghaissa, mutta koronaviruksen takia kisa siirretään.

Järjestäjät yrittävät löytää uuden päivämäärän, jos viruksen leviäminen laantuu.

Kausi alkaa Barcelonan talvitesteillä 19.2. Kaikkiaan testataan ennen kautta kuusi päivää.

Katso tästä muita F1-juttuja.

Ensimmäinen testijakso on 19.-21.2 ja toinen 26.-28.2.

Ensimmäinen kisa ajetaan Australiassa 15.3.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi sai kameratallenteiden avulla kiinni Vääksyn juoksuradalla autoilleen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Radalla autoillut mies aiheutti helmikuun toisena päivänä merkittävät vahingot Vääksyn urheilukentälle Asikkalassa.

Tekopäivän aamuna juoksuradalle tehdyllä ladulla havaittiin autoilun jälkiä. Lumen alla juoksuradan pinnoite oli renkaiden pyörimisestä kulunut ja vaurioitunut. Lisäksi oli vaurioitettu kenttää ympäröivää aitaa.

Polliisi on saanut selvitettyä radalla ajossa käytetyn auton kameratallenteiden avulla.
Myöhemmin on selvinnyt myös autoa kuljettaneen nuoren miehen henkilöllisyys.

Kuulusteluissa epäilty on kertonut, että autossa on lisäksi ollut kyydissä toinen nuori mies.

Autolla on ajettu radalla huvin vuoksi tarkoituksena kokeilla liukasajoa ja luisuttaa auton perää.

Asiaa tutkitaan vahingontekona, jonka epäilty on myöntänyt. Hän on myös halukas korvaamaan aiheuttamansa vahingot.

Vahinkojen korjausten kustannukset selviävät vasta myöhemmin keväällä lumien sulamisen jälkeen. Poliisin arvion mukaan ne ovat kuitenkin vähintään tuhansia euroja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Daimler myi viime vuonna yli 3,3 miljoonaa ajoneuvoa

Kuva: Daimler.

Daimler AG myi vuonna 2019 yhteensä 3,34 miljoonaa henkilöautoa ja hyötyajoneuvoa (2018: 3,35 milj.).

Daimler AG:n liikevaihto kasvoi 172,7 miljardiin euroon (2018: 167,4 miljardia).
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 4,3 miljardia (2018: 11,1 mrd.) ja tilikauden tulos 2,7 miljardia euroa (2018: 7,6 mrd.).

Tulos osaketta kohti oli 2,22 euroa (2018: 6,78 €). Hallitus esittää osingon suuruudeksi 0,90 euroa/osake (2018: 3,25 €). Osinkoa jaettaisiin esityksen perusteella 1,0 miljardia euroa (2018: 3,5 mrd.€).

Daimler AG käytti tutkimukseen ja tuotekehitykseen 9,7 miljardia euroa vuonna 2019 (2018: 9,1 mrd.). Vuoden 2019 lopussa Daimler AG työllisti yhteensä 298 655 henkilöä eri puolilla maailmaa. Saksassa heistä työskenteli 173 813 ja Yhdysvalloissa 25 788 henkeä.

Vuoden 2019 tulos toimialoittain

Mercedes-Benz Cars (Mercedes-Benz, Mercedes-AMG, Smart, EQ ja Mercedes-Maybach) toimitti asiakkaille 2 385 400 uutta autoa. Myynti oli 2 600 autoa edellisvuotta suurempi ja ryhmän liikevaihto 93,9 miljardia euroa. Liikevoittoa kertyi 3,4 miljardia euroa (2018: 7,2 miljardia euroa).

Mercedes-Benz Vans teki 6. peräkkäisen uuden ennätyksen, kun myynti kasvoi 4 prosenttia 438 400 Sprinteriin, V-sarjaan, Varioon, Vitoon ja Citaniin. Liikevaihto oli 14,8 miljardia euroa (2018: 13,6 mrd. euroa) ja liikevoitto putosi 3,1 miljardia euroa tappiolliseksi (2018: + 312 milj. euroa).

Daimler Trucks myi 488 500 ajoneuvoa (-6 %). Liikevaihto oli 40,2 miljardia euroa (2018: 38,3 mrd. euroa) ja liikevoitto 2,5 miljardia euroa (2018: 2,8 mrd euroa).

Daimler Buses myi 32 600 uutta linja-autoa ja auton koria (+6 %). Ryhmän liikevaihto oli 4,7 miljardia euroa (2018: 4,5 mrd.euroa) ja liikevoitto 283 miljoonaa euroa (2018: 265 milj.euroa).

Plug-in-hybridien ja sähköautojen myynti nelinkertaistuu 2020

Daimler AG vastaa autoteollisuuden käynnissä olevaan muutokseen omalla kestävällä liiketoimintastrategiallaan, joka painottaa CO2-neutraaleja liikkumisratkaisuja.

Yhtiö ennakoi premium-henkilöautojen markkinoiden kasvavan kestävästi ja nopeammin kuin volyymimallien kysynnän.

Materiaali-, hallinto- ja henkilöstökuluja on määrä pienentää yli 1,4 miljardilla eurolla vuoteen 2022 mennessä.

Daimler ennakoi tämän vuoden ajoneuvomyynnin jäävän hieman alhaisemmalle tasolle kuin vuonna 2019. Liikevaihdossa saavutetaan kuitenkin viime vuoden taso, ja vertailukelpoisen liikevoiton on määrä nousta huomattavasti korkeammaksi kuin viime vuonna.

Mallistojen määrätietoinen sähköistäminen jatkuu keskeytyksettä, sillä myyntiin tulevat esimerkiksi kompakti SUV-malli EQA sekä niin ikään täyssähköinen EQV-tila-auto.

Mercedes-Benz esittelee vuonna 2020 täysin uuden S-sarjan ja sen yhteydessä MBUX-käyttöjärjestelmän viimeisimmän kehitysversion.

Mercedes-Benz ennakoi, että lataushybrien- ja täyssähkömallien kysyntä nelinkertaistuu vuoden 2020 aikana.

Mercedes-Benz tarjoaa jo nyt henkilömarkkinoiden laajimman pistokehybridien valikoiman, joka kaksinkertaistuu uusien mallien myötä vuoden 2020 loppuun mennessä.

• Daimler AG myi 3,34 miljoonaa ajoneuvoa 2019 (2018: 3,35 milj.)

• Liikevaihto kasvoi 3 % päätyen 172,7 miljardiin (2018: 167,4 mrd.)

• Oikaistu liikevoitto oli 10,3 miljardia euroa

• Osingon suuruudeksi ehdotetaan 0,90 euroa/osake (2018: 3,25 €)

• Mercedes-Benz ennakoi plug-in-hybridien ja täyssähköautojen myynnin nelinkertaistuvan 2020

• Daimler investoi 2019 tuotekehitykseen enemmän kuin edellisenä vuonna

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

F1: Tältä näyttää vuoden 2020 Ferrari

Kuva: Ferrari.

Ferrari julkisti eilen tämän kauden F1-autonsa ulkonäön.

Auto mallimerkinnältään SF1000 on perinteinen punainen. Aikaisemmin Ferrari on valmistanut kaikkiaan 65 F1-autoa.

Katso myös tämä: F1: Tältä näyttää Bottaksen ja Hamiltonin tämän kauden auto

Auto on saanut nimensä siitä, että tänä vuonna ylittyy tuhannen F1-kisan raja Ferrarille. Ferrari on ensimmäinen F1-merkki, joka saavuttaa tämän rajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: Ferrari.
Kuva: Ferrari.
Kuva: Ferrari.

Škodan ensimmäinen täyssähköinen katumaasturi on nimeltään Enyaq

Kuva: Skoda.

Enyaq-nimisellä täyssähkö-katumaasturimallilla Škoda aloittaa uuden nimeämistavan, jossa sähköllä liikkumiseen (electromobility) viittaava E-kirjain yhdistyy Škodan kaikkien katumaasturimallien nimien viimeiseen Q-kirjaimeen. Uusi Enyaq on Škodalle merkittävä askel autoilun sähköistymisen aikaan vuonna 2020.

Škoda Enyaq -nimi on johdettu irlantilaisesta, elämän lähdettä tarkoittavasta Enya-nimestä. Enya-sana on peräisin iirin kielen sanasta ‘Eithne’, joka tarkoittaa olemusta, sielua tai periaatetta.

Škodan suosittujen katumaasturimallien Kodiaq, Karoq ja Kamiq -nimet juontavat Pohjois-Kanadassa ja Grönlannissa asuvien inuiittien kielestä.

Nyt Škoda yhdistää MEB-perustekniikkaan pohjautuvat tulevat täyssähköautomallit legendoista tunnetun pohjoisen seudun iirin kieleen.

Nimen E-alkukirjain tarkoittaa sähköllä liikkumista (electromobility), ja Q-kirjain lopussa luo yhteyden katumaasturimallistoon.

Škoda Enyaq on Škodan ensimmäinen Volkswagen-konsernin sähköautojen skaalautuvaan MEB-perustekniikkaan pohjautuva sarjatuotantoautomalli.

Samalla se on ensimmäinen niistä yli kymmenestä sähköä voimalinjassaan hyödyntävistä automalleista, jotka Škoda iV -alatuotemerkkisinä tuodaan markkinoille vuoden 2022 loppuun mennessä.

Škoda investoi noin kaksi miljardia sähköautoiluun

Škoda arvioi, että vuoteen 2025 mennessä sen valmistamista autoista täyssähköautojen ja lataushybridimallien osuus on 25 prosenttia.

Vuoteen 2021 mennessä Škoda investoi noin kaksi miljardia euroa sähköä voimalinjassaan hyödyntävien automallien sekä niiden kokonaisvaltaisen, yhteenliittyvän ekosysteemin ja ympäristövastuullisten liikkuvuusratkaisujen kehittämiseen.

Katso tästä muita juttuja sähköautoista.

Ensimmäinen yksityiskohtakuva näyttää pilkahduksen Škoda Enyaq -mallin muotoilusta. Kuvassa on uuden katumaasturimallin perää koristava ENYAQ-tekstilogo.

Enyaq on Škodan toinen täyssähköautomalli Citigoe iV:n jälkeen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kia paljasti lisää luonnoskuvia uudesta Sorentosta

Kuva: Kia.

Kia on paljastanut lisää luonnoskuvia täysin uudesta Sorentosta, joka esitellään Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa.

Uudet kuvat antavat käsityksen Sorenton muotoilusta sekä auton ohjaamosta. Neljännen sukupolven Sorento on Kian SUV-malliston globaali lippulaiva. Malli on samalla ensimmäinen Kia, joka perustuu Kian uuden sukupolven SUV-alustalle.

Kuva: Kia.

Kia on myynyt yli kolme miljoonaa Sorentoa vuonna 2002 tapahtuneen ensiesittelyn jälkeen.

Uusi Kia Sorento paljastetaan Geneven autonäyttelyssä 3. maaliskuuta. Suomessa uusi neljännen sukupolven Sorento esitellään syys-lokakuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: Kia.

Tältä näyttää Genevessä esiteltävän uuden Hyundai i30-mallin keula

Kuva: Hyundai.

Ensimmäiset kuvat Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä esiteltävästä uudesta Hyundai i30 -mallista on julkaistu.

Uutuuden muotoilussa on useita uudistuksia, kuten uusitut puskurit ja uudet led-ajovalot.

Uutuusmallin ensimmäisissä kuvissa nähdään i30 N Line. Etupuskuri ja etusäleikkö on suunniteltu uudelleen.
Auton keulassa on uudet led-ajovalot ja v-muotoiset integroidut päiväajovalot.

Lisää kuvia uudesta Hyundai i30 -mallista nähdään vielä ennen Geneven maaliskuun alussa alkavaa autonäyttelyä.

Kuva: Hyundai.

Malli saa myös uuden takapuskurin, takavalot sekä uuden alumiinivanne-designin. Myös sisätilat saavat uutta ilmettä, mm. uuden digitaalisen mittariston ja 10,25 tuuman näytön.

Katso tästä muita Hyundai-juttuja.

Uusi Hyundai i30 tuo mukanaan myös N Line -mallin i30 Wagon -farmariautosta, joten myöhemmin kaikki i30-korimallit ovat ensimmäistä kertaa saatavilla urheilullisina N Line -versioina.

Uusi Hyundai i30 ensiesitellään Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä maaliskuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Helsingin taksitarkastaja voi auttaa myös sydänpysähdyksessä

Kuva: Veho.

Tänään vietetään valtakunnallista 112-päivää, joka on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi.

112-päivänä halutaan kiinnittää suomalaisten huomio tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla – pieniin arjen tekoihin ja valintoihin, joilla jokainen meistä voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta.

Taksi Helsinki on osallistunut arjen turvallisuuden parantamiseen jo vuodesta 2016, jolloin taksitarkastajan autoon hankittiin sydäniskuri eli defibrillaattori. Kaikki taksitarkastajat on koulutettu elvytykseen sekä laitteen käyttöön.

Kuka tahansa voi saada äkillisen sydänpysähdyksen ilman aikaisempaa sydänsairautta. Sydänpysähdyksen tapahtuessa kyse on ajasta.

Jokainen minuutti, jonka aikana puhallus-painantaelvytys ja defibrillaatio viivästyy, heikentää potilaan ennustetta selviytyä.

Defibrillaattorilaite taksitarkastajan autossa yhdessä koulutetun kuljettajan kanssa täydentää omalta osaltaan ensihoidon valmiutta.

– Taksitarkastaja-auto on liikkeellä lähes 24/7 ja he saattavat olla apua tarvitsevan lähistöllä jo valmiiksi. Defibrillaattorihan ei ole tarkoitettu vain meidän asiakkaillemme, vaan se on olemassa kaikkia varten, sanoo Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Jari Kantonen.

Taksi Helsingin taksitarkastajan auton tunnistaa taksikuvussa olevasta Taksitarkastaja merkinnästä. Taksitarkastajaan saa tarvittaessa yhteyden myös puhelimitse 09 8770 2424.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tuulilasi kannattaa putsata kunnolla ennen hiihtolomareissua — myös sisäpuolelta!

Kuva: Autoalan tiedotuskeskus.

Likainen, kulunut tai rikkinäinen tuulilasi vaikeuttaa havainnointia autosta erityisesti auringon paistaessa matalalta tai jos on vastaantulevaa liikennettä.

Tuulilasin puhdistaminen ja tarvittaessa vaihtaminen uuteen tekee ajamisesta mukavampaa ja turvallisempaa.

Koulujen hiihtolomakausi käynnistyy ensi viikolla Etelä-Suomesta ja moni perhe suuntaa autolla kohti Lapin lumisia hiihtokeskuksia. Pitkällä ajomatkalla on syytä huolehtia, että kuljettaja pysyy virkeänä.

Vireystilaa heikentää huomattavasti, jos kuljettaja joutuu koko ajan ponnistelemaan ja siristelemään silmiään nähdäkseen autosta ulos.

Tuulilasiin kertyy pölyä ja muuta likaa, joka pinttyy harmaaksi kalvoksi. Kalvo häiritsee havainnointia varsinkin vasta-auringossa ja vastaantulevien autojen valoissa.

Tästä on haittaa maantieliikenteen lisäksi taajamissa. Esimerkiksi suojatielle astuvaa jalankulkijaa on erittäin vaikea nähdä likaisen tuulilasin läpi, jos silmiin paistaa aurinko tai vastaantulevan auton ajovalot.

Ennen matkalle lähtemistä onkin syytä käyttää pari minuuttia aikaa lasipintojen ja erityisesti tuulilasin sisäpinnan huolelliseen puhdistamiseen lasinpuhdistusaineella.

Tuulilasin ulkopinnan puhdistaminen on aivan yhtä tärkeää näkemisen kannalta. Lasin pitäminen puhtaana lisää myös sen käyttöikää, sillä puhdas pinta ei naarmuunnu niin helposti harjattaessa lumesta tai raavittaessa jäästä puhtaaksi. Naarmuista lasia ei saa enää kirkkaaksi puhdistamalla, vaan se pitää vaihtaa uuteen.

Lasin naarmuuntumista voi ehkäistä myös vaihtamalla pyyhkijänsulat säännöllisesti uusiin ja käyttämällä riittävästi pesunestettä tuulilasia pyyhittäessä.

Kiveniskemiltä ja halkeamilta on vaikea sataprosenttisesti välttyä, mutta riittävät turvavälit pienentävät niiden todennäköisyyttä.

Viime keväällä pidetyssä Kirkkaasti turvallisin -tuulilasikampanjassa tarkistetuista tuulilaseista 18 % oli joko kulumien tai halkeamien takia vaihtokunnossa.

Korjattavia tuulilaseista oli 23 % ja 59 % oli hyvässä kunnossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //