Koti Blogi Sivu 1689

Henkilöauto pakeni eilen poliisi huomattavalla nopeudella Helsingin keskustassa — lopuksi pakenija juuttui ruuhkaan

Kuva: CvB.

Poliisi tutkii 4.2.2020 iltapäivällä tapahtunutta takaa-ajoa, jossa henkilöauto pakeni poliisia ajoittain huomattavalla nopeudella Helsingin keskustassa.

Poliisin mukaan tilanne sai alkunsa Tehtaankadulta, jossa poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkistusta ja kuljettajan kunnon tarkistamista varten.

– Henkilöauto lähti kuitenkin karkuun, ja perään lähtenyt poliisipartio menetti kohta näköyhteyden autoon. Autosta saatiin uudelleen havainto hetken kuluttua toisaalla keskustassa, ja poliisi yritti pysäyttää ajoneuvoa Topeliuksenkadulla Töölön sairaalan kohdalla. Auto jatkoi kuitenkin pakoaan keskustan suuntaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin tiedotteen mukaan Mannerheimintien ja Tukholmankadun kohdalla autoa yritettiin pysäyttää uudelleen usean poliisiauton voimin, mutta pakoauto onnistui jatkamaan edelleen pakoaan liikennevirrassa pujotellen ja ajaen ajoittain myös jalkakäytävällä.

– Auto eteni huomattavan kovalla nopeudella raitiovaunukaistoja pitkin keskustaan päin kunnes se juuttui liikenneruuhkaan Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksessä. Tuolloin poliisi sai auton motitettua ja pysäytettyä, kuvaa Jokinen.

Takaa-ajo sitoi useita poliisipartioita, ja pysäytyksen yhteydessä useisiin poliisiajoneuvoihin ja ainakin yhteen taksiautoon tuli vaurioita. Tapahtumassa ei useista vaaratilanteista huolimatta aiheutunut henkilövahinkoja.

Katso tästä muita juttuja takaa-ajoista.

Poliisi tutkii tapausta epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja niskoitteluna poliisia kohtaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Eilen varmistui — Ruotsin MM-ralli voidaan ajaa

Esapekka Lappi vuonna 2019 Ruotsin rallissa. Kuva: Citroën Racing.

Ruotsin MM-rallin tilanne on ollut hankala huonon talven takia. Eiliseen asti oli vielä epävarmaa, voidaanko kisa ajaa ollenkaan.

Eilen FIA:n Timo Rautiainen tarkasti tilanteen ja antoi vihreää valoa järjestäjille.

Kisa tullaan ajamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan neljän päivän kisana, mutta reitti tulee hieman muuttumaan alkuperäisestä.

Kisassa tullaan ajamaan kaikkiaan noin 180 kilometriä erikoiskokeita.

Kisa alkaa ensi viikon torstaina Karlstadissa yleisöerikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kolmannen sukupolven Renault ZOE -mallilla pääsee aikaisempaa pidemmälle

Kuva: CvB.

Renault ZOE oli Renaultin mukaan viime vuosikymmenellä Euroopan eniten myyty sähköauto. Nyt kolmannen sukupolven ZOE:lla pääsee entistä pidemmälle.

Varustelu ja yhdistettävyys ovat ZOE:ssa nyt uudella tasolla ja hinnat aiempaa edullisemmat alkaen 29 390 eurosta. Valtion hankitatuen kanssa 27 390 euroa.

Kymmenen vuotta sitten Renault esitteli Frankfurtin autonäyttelyssä lähes tuotantovalmiin ZOE Conceptin ja nyt on edetty ZOE:n kolmanteen sukupolveen.

Kuva: CvB.

Päättyneen vuosikymmenen aikana ZOE oli Euroopan ykkönen. Peräti 178 405 asiakasta ympäri Eurooppaa valitsi ZOE:n omaksi sähköautokseen.

Suurempi akku, enemmän latausvaihtoehtoja ja tehoa

Uuden kolmannen sukupolven ZOE:n tarkka mallimerkintä on Z.E. 50, mikä on itse asiassa vähättelevä. Luku viittaa ajoakun energiasisältöön, joka on todellisuudessa 52 kWh eli yli neljänneksen enemmän kuin aiemmassa ZOE:ssa.

Renault ja LG Chem kehittivät akustoa yhteistyössä niin, että suuremmasta energiasisällöstä huolimatta sen koko on ennallaan. Eikä akun paino noussut kuin parikymmentä kiloa. Parannus saatiin aikaan akun uudelleen suunnitellulla sisäisellä arkkitehtuurilla.

Kuva: CvB.

Uuden ajoakun ansiosta ZOE:n toimintamatka on WLTP:n mukaan enimmillään 395 kilometriä eli neljänneksen pidempi kuin ennen.

Mahdollisimman vähäiseen energiankulutukseen on päästy monella tavalla, kuten käyttämällä lämmityksessä ja viilennyksessä ilmalämpöpumppua sekä jarrutusenergian talteenotolla. Lisäksi ajajaa ohjataan aktiivisesti taloudelliseen ajotapaan.

Latausaika täyteen on kotona 7 kilowatin Wallboxia käyttäen yhdeksän tuntia ja 25 minuuttia eli akun saa täyteen yön aikana.

Kuva: CvB.

Yleisillä paikoilla 120 kilometrin ajoon tarvittavan virtamäärän saa ladattua 22 kilowatin laturilla tunnissa.

Lisävarusteena saatavalla pikalaturilla saa pidemmillä matkoilla 50 kilowatin teholla 150 kilometrin ajoon tarvittavan energian ladattua puolessa tunnissa.

Moottoreina uudessa ZOE:ssa ovat vuonna 2018 esitelty 80 kilowatin ja uusi 100 kilowatin sähkömoottori, jotka ovat molemmat Renaultin suunnittelemia ja valmistamia.

Väkevämmän uutuusmoottorin suurin vääntömomentti on 245 Nm. Uudella R135-moottorilla varustettuna ZOE kiihtyy nollasta sataan 9,5 sekunnissa ja 80 – 120 km/h kiihdytys sujuu yli kaksi sekuntia nopeammin kuin ennen.

Kuva: CvB.

Levyjarrut myös taakse

Kolmannen sukupolven ZOE on kehitetty monin tavoin. Perusrakenne on muokattu kasvaneen tehon vaatimuksien mukaiseksi.

Ajettavuus on Renaultin tiedotteen mukaan tarkempaa uusien takaiskunvaimentimien ja alustaan tehtyjen säätöjen myötä. Lisäksi ZOE:ssa on nyt takanakin levyjarrut ja vakiovarusteisiin kuuluu automaattisesti toimiva sähköinen käsijarru.

Katso tästä muita juttuja sähköautoista.

Ajamisesta on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa.

ZOE käynnistyy napin painalluksella ja nyt perinteisen vaihteenvalitsimen tilalla on kevyesti toimiva e-shifter. Se lähettää kuljettajan toiveet sähköisesti eteenpäin ja säästää yhdessä automaattisen käsijarrun kanssa tilaa keskikonsolissa.

Kuva: CvB.

Etenkin kaupungissa on hyötyä uudesta ajotilasta, B-modesta, joka tehostaa jarrutusta, kun jalka nostetaan kaasupolkimelta. Sen ansiosta ZOE:a voi ajaa lähes koko ajan yhdellä polkimella siirtämättä jalkaa jarrulle.

Valinta tavallisen ajon (D-mode) ja uuden B-moden välillä tehdään e-shifterillä.

Renault suunnitteli ZOE:en täysin uuden sähköjärjestelmän, jonka avulla siihen lisättiin kuljettajaa avustavia järjestelmiä sekä täysin automaattisia järjestelmiä.

Kaupungissa on iloa mäkilähtöavustimesta, joka pitää auton paikallaan kun jalka nostetaan jarrulta aina siihen saakka kunnes painetaan uudelleen kaasupoljinta.

ZOE tunnistaa nyt nopeusrajoitusmerkit ja näyttää ne kuljettajalle reaaliajassa. Ylinopeussakkojen saamista vähentää myös mittaristoon tuleva varoitus, jos ajetaan suuremmalla nopeudella kuin liikennemerkin osoittama.

Kuva: CvB.

Katvealueen varoitusjärjestelmästä on iloa niin kaupungissa kuin maantiellä ja pimeällä auttaa kaukovaloassistentti, joka vaihtaa automaattisesti lähi- tai kaukovaloille.

Turvallisuutta lisääviin järjestelmiin kuuluvat vielä hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti ja kaista-avustin. Myös pysäköinti on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä saatavilla ovat niin pysäköintiavustin, jota käytettäessä tarvitsee vain valita suunta ja painaa kaasua tai jarrua sekä pysäköintitutkat edessä, takana ja sivuilla.

Kuva: CvB.

Edistyksellisempi ja tyylikkäämpi

Suurimmat ulkoiset parannukset ZOE:n korin muotoiluun on tehty keulaan, missä kaikki on uutta konepeltiä myöten.

Uusimpien Renault-mallien tapaan myös ZOE:ssa on nyt edessä ledivalot, joissa on tunnusmerkkinä päiväajovaloissa C-kuvio. Etusäleikössä sekä uudelleen muotoiltuun puskuriin upotettujen sumuvalojen kehyksissä on kromia.

Keulamerkki on kasvanut ja timantin takaa paljastuvat paikat latauspistokkeille.

Takana suurin muutos on siirtyminen ledivaloihin. Niissä on lisäksi dynaamiset suuntavalot.

Kuva: CvB.

Digimittaristo

Kuljettajan edessä on perusmallista alkaen suuri 10-tuumainen digitaalinen mittaristo, jossa eco-mittari ohjaa kuljettajaa taloudelliseen ajotapaan.

Kojelaudan keskellä on joko 7- tai 9,3-tuumainen kosketusnäyttö.

Käyttöliittymänä ZOE:ssa on uusimpien Renault-mallien tapaan valmistajan Easy Link, joka toimii aiempaa nopeammin ja on samalla helppo käyttää. Järjestelmään voi liittää älypuhelimen Apple CarPlayn tai Android Auton avulla.

Sähköisen e-shifter -vaihteenvalitsimen ja sähköisesti toimivan, automaattisen käsijarrun ansiosta uudessa keskikonsolissa on runsaasti säilytystilaa. Siinä on muun muassa lokero älypuhelinta varten, jossa on Zen-varustetasosta alkaen langaton latausalusta.

Kuva: CvB.

Vakiovarustelu aivan uudella tasolla

Uudessa kolmannen sukupolven ZOE:ssa ympäristö otetaan huomioon monipuolisesti muun muassa käyttämällä autossa paljon kierrätysmateriaaleja.

Esimerkiksi Zen-varustetasosta alkaen kojelaudan kangas ja istuinverhoilu on tehty sekoituksesta, jossa puolet on mm. turvavöitä ja toinen puoli käytettyjä muovipulloja. Käyttämällä kierrätettyjä materiaaleja vähennetään kankaan tuotannon aiheuttamia päästöjä 60 prosentilla.

Perusmallina on nyt ZOE Z.E. 50 R110 Life, jossa on sen 29 390 euron hintaan nähden paljon varusteita. Vakiona ovat automaattinen ilmastointi, lämmitettävä nahkapäällysteinen ohjauspyörä, täys-led-ajovalot, älyavainkortti ja paljon muuta.

Zen-varustetaso nostaa hintaa 1 600 eurolla ja se tuo mukanaan muun muassa 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, kaukovaloavustimen, kaista-avustimen, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän ja pysäköintitutkan taakse.

Kuva: CvB.

Uudessa ZOEn huippumallissa on tehokkaampi R135-moottori ja Intens-varustelu. Tämä malli maksaa 32 990 euroa. Tässä mallissa on kaikkien edellä mainittujen varusteiden lisäksi suurempi 9,3-tuumainen kosketusnäyttö navigoinnilla, jonka ohjeet näytetään myös mittaristossa, aktiivinen pysäköintiavustin, peruutuskamera, katvealueen varoitin ja tummennetut takalasit vain muutama mainiten.

Katso tästä muita juttuja Renault Zoesta.

Intens-varustetasoon on saatavana lisävarusteina vain metalliväri, Bosen äänentoisto ja CCS Combo 2 -pikalaturi.

Kaikista hinnoista saa valtion 2 000 euron hankintatuen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Pakettiauton kuljettaja menehtyi Närpiössä

Kuva: CvB.

Närpiössä, Närpiöntiellä sattui keskiviikkona klo 13.00 jälkeen vakava liikenneonnettomuus, jossa pakettiauton kuljettaja menehtyi.

Pakettiauton kuljettaja oli lähtenyt liikekiinteistön pihasta aikomuksenaan ylittää Närpiöntie.

Samaan aikaan Närpiöntietä kulkenut kuorma-auto törmäsi pakettiauton kylkeen.

Poliisi ei epäile alkoholilla olleen yhteyttä onnettomuuteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Tältä Škoda Octavia RS iV -malli näyttää taiteilijan silmin

Kuva: Skoda.

 

Škoda näyttää ensimmäiset kuvat täysin uudesta Škoda Octavia RS iV -mallista. Škoda on julkaissut kolme virallista ulkonäköluonnoskuvaa neljännen sukupolven Octavian urheilullisimmasta mallista, joka esitellään Geneven autonäyttelyssä 3. maaliskuuta 2020.

Škoda Octavia RS iV on RS -malliston ensimmäisenä lataushybridi.

Octavia RS on suosittu valinta Octavia-mallistosta: Euroopan ydinmarkkinoilla Saksassa, Britanniassa ja Sveitsissä joka viides Octavia on ollut RS-malli.

Myös Suomessa Octavia RS -mallin osuus on ollut jopa 20 prosenttia mallin myynnistä. Asiakkaat ovat ihastuneet runsaisiin sisätiloihin, monikäyttöisyyteen ja sporttiseen suorituskykyyn.

Luonnoskuvat esittävät Octavia RS iV:n coupémaisen liftbackin ja dynaamisen Combi-farmarimallin piirteet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: Skoda.
Kuva: Skoda.

Jalankulkija menehtyi aamulla Vaasan suojatieonnettomuudessa — poliisi kaipaa havaintoja

Kuva: CvB.

Vaasan Kappelinmäentiellä, Radiotien risteyksen kohdalla, sattui keskiviikkona klo 8.40 vakava liikenneonnettomuus jossa suojatietä ylittävä vanhempi mies menehtyi kun noin 20 vuotias naiskuljettaja törmäsi häneen henkilöautollaan.

Alkoholilla ei epäillä olevan yhteyttä onnettomuuteen. Poliisi pyytää tapauksen silminnäkijöitä ottamaan yhtettä osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Näistä autoista valitaan World Car of the Year 2020 –tittelin saajat

Kuva: WCOTY.

World Car of the Year 2020 eli Maailman Vuoden Auton 2020 on täydessä vauhdissa ja tänään medialle avatussa Intian Delhi Auto Showssa paljastettiin toiselle kierrokselle päässeet ehdokkaat.

Kerta on ensimmäinen, kun tulokset julkistetaan sitä varten järjestetyssä tilaisuudessa.

Tulosten julkistamista varten näyttelyyn rakennettiin paviljonki, jossa ovat esillä World Car Awards voittajat vuosilta 2010, 2017 ja 2018 eli Volkswagen Polo, Jaguar F-Pace ja Volvo XC60.

Lisäksi esillä on ensimmäinen intialainen kolmen kärkeen yltänyt automalli, vuoden 2019 World Urban Car -ehdokas Hyundai Santro.

Tuomaristossa on 86 jäsentä, joista Suomea ja Pohjoismaita edustaa Toni Jalovaara.

Äänestyksessä on kaksi kierrosta.

Ensimmäisellä kierroksella valitaan jatkoon pääsarjassa kymmenen ja muissa kategorioissa viisi tuomareiden mielestä parasta ehdokasta ja nyt julkistettiin siis jatkoon päässeet.

Katso tästä muita juttuja WCOTY:sta.

Pääsarjassa, 2020 World Car of the Year (WCOTY), titteliä lähti tavoittelemaan 29 ehdokasta.

Pääsarjassa jatkoon päässeet

  • Hyundai Sonata
  • Kia Soul EV
  • Kia Telluride
  • Land Rover Range Rover Evoque
  • Mazda3
  • Mazda CX-30
  • Mercedes-Benz CLA
  • Mercedes-Benz GLB
  • Volkswagen Golf
  • Volkswagen T-Cross

Kaupunkiauto eli 2020 World Urban Car on yksi tästä viisikosta:

  • Kia Soul EV
  • Mini Electric
  • Peugeot 208
  • Renault Clio
  • Volkswagen T-Cross

Loistoauto eli 2020 World Luxury Car -tittelin saa yksi näistä viidestä ehdokkaasta:

  • BMW X5
  • BMW X7
  • Mercedes-Benz EQC
  • Porsche 911
  • Porsche Taycan

Urheiluautojen sarjassa, 2020 World Performance Car, kilpailevat:

  • BMW M8
  • Porsche 718 Spyder/Cayman GT4
  • Porsche 911
  • Porsche Taycan
  • Toyota GR Supra.

Vuoden parhaan muotoilun eli 2020 World Car Design of the Year -palkinnon viisi ehdokasta valitsi arvostettu asiantuntijaraati.

Heidän näkemyksensä mukaan viisi muotoilultaan parasta uutuutta ovat:

  • Alpine 110S
  • Mazda3
  • Mazda CX-30
  • Peugeot 208
  • Porsche Taycan

Seuraavaksi ehdokkaiden määrää rajataan 3. maaliskuuta Geneven autonäyttelyssä, jolloin kerrotaan kunkin sarjan kolme loppusuoralle päässyttä. Lisäksi palkitaan vuoden tärkein autoalan henkilö, 2020 World Car Person of the Year.

Vuoden 2020 voittajat julkistetaan New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä 8. huhtikuuta. Tämä on 15. kerta, kun World Car Awards -palkintogaala järjestetään New Yorkin autonäyttelyssä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Tilastokeskus: Toissa vuoden tieliikenteessä kuoli 239 ihmistä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Tilastokeskuksen lopullinen onnettomuustilasto vuodelta 2018 on valmistunut. Sen mukaan vuonna 2018 tapahtui 4 312 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Onnettomuuksissa kuoli 239 ja loukkaantui 5 303 ihmistä. Kuolonuhrien määrä on 16 enemmän kuin vuosi sitten julkaistu ennakkotieto.

Loukkaantuneista noin 9 prosenttia, eli 485 ihmistä, loukkaantui vakavasti 1) . Vuonna 2018 kuolleita oli 1 henkilö enemmän ja loukkaantuneita 271 vähemmän kuin vuonna 2017.

Menehtyneistä 74 prosenttia ja loukkaantuneista 58 prosenttia oli miehiä.

Vähennystä alle 45-vuotiaiden ryhmässä

Vuonna 2018 tieliikennekuolemien määrä väheni alle 45-vuotiaiden ikäryhmissä, mutta 16- ja 18-vuotiaita kuoli enemmän kuin edellisvuonna. 16-vuotiaita kuoli tieliikenteessä 7, eli 2 enemmän kuin vuotta aiemmin.

18-vuotiaita kuoli 14, joka on 9 enemmän kuin vuonna 2017.

Vanhemmista ikäryhmistä eniten lisäystä oli 45–54-vuotiaiden ikäryhmässä. Heitä kuoli tieliikenneonnettomuuksissa 27, kun vuotta aikaisemmin lukumäärä oli 21.

Vuonna 2018 loukkaantumisia oli aiempaa vähemmän useimmissa ikäryhmissä. Tieliikenteessä loukkaantuneiden määrä lisääntyi eniten 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä. Suhteellisesti eniten kasvua oli 0–5-vuotiaiden loukkaantumisten määrässä.

Tieliikenteessä loukkaantui vakavasti vuoden 2018 aikana 485 ihmistä. Näistä henkilöauton kuljettajia oli 160 ja matkustajia 68. Moottoripyöräilijöitä loukkaantui vakavasti 74 ja mopoilijoita 44. Vakavasti loukkaantuneita jalankulkijoita oli 43 ja pyöräilijöitä 56.

Eniten tieliikennekuolemia vuonna 2018 sattui henkilöautoissa, joissa kuljettajia kuoli 113 ja matkustajia 33.

Edellisvuoteen verrattuna kuljettajia kuoli yhdeksän enemmän ja matkustajia neljä enemmän.

Moottoripyöräilijöitä menehtyi 24, joka on 11 enemmän vuoteen 2017 verrattuna.

Mopoilijoita kuoli kolme, joka on kaksi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Jalankulkijoita menehtyi vuoden 2018 tieliikenneonnettomuuksissa 25, joka on kaksi vähemmän edellisvuoteen verrattuna.

Polkupyöräilijöiden tieliikennekuolemia oli puolestaan 21 eli kaksi vähemmän kuin vuonna 2017.

Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista suurin osa oli kohtaamisonnettomuuksia ja tieltä suistumisia.

Kohtaamisonnettomuuksissa menehtyi 86 henkilöä ja suistumisonnettomuuksissa 77 henkilöä. Loukkaantumisista 25 prosenttia (1 351 henkilöä) tapahtui suistumisonnettomuuksissa.

Vuonna 2018 tieliikenteessä tehtiin 27 itsemurhaa, joihin liittyi moottoriajoneuvo. Itsemurhien osuus tieliikennekuolemista oli noin kymmenen prosenttia. 2)

Vuonna 2018 henkilövahinkoon johtaneita alkoholionnettomuuksia tapahtui kaikkiaan 407 kappaletta mikä oli 39 vähemmän kuin vuonna 2017.

Näistä rattijuopumusonnettomuuksia oli 370 kappaletta. Tieliikenteen rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyi 37 ja loukkaantui 500 ihmistä vuonna 2018, kun edellisvuonna vastaavat luvut olivat 52 kuollutta ja 549 loukkaantunutta.

Eniten henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui kesäkuukausina.

Henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui eniten heinäkuussa, kaikkiaan 482 kappaletta, joista kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli 30 ja loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia 452. Heinäkuussa 2018 vakavaan loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia tapahtui 61.

1) Vakavasti loukkaantuneella henkilöllä tarkoitetaan tieliikenneonnettomuudessa osallisena ollutta henkilöä, joka on AIS-vakavuusluokituksen (AAAM, Association for the Advancement of Automotive Medicine) mukaisesti luokiteltu vakavasti loukkaantuneeksi. Vakavuusluokituksessa on hyödynnetty tieliikenneonnettomuusaineiston lisäksi myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoja.
2) Lähteenä on käytetty Tilastokeskuksen Kuolemansyytilaston tietoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Uusi Hyundai i20 saa urheilullisen ulkonäön — katso ensimmäiset kuvahahmotelmat

Kuva: Hyundai.

Ensimmäinen kurkistus täysin uuteen Hyundai i20 -malliin kertoo, että se saa täysin uuden ulkoasun.

Ensimmäisten luonnosten perusteella täysin uusi Hyundai i20 antaa aiempaa urheilullisemman vaikutelman.

Cascading grille -etusäleikkö jatkuu vaakasuuntaisina linjoina keulan sivuille, mikä antaa autolle leveän ja matalan ilmeen.

Auton valodesign alleviivaa uutuusmallin leveyttä. Auton takaosa on viimeistelty vaakasuuntaisella takavalolla, joka on kytketty saumattomasti takalasiin.

Täysin uusi Hyundai i20 saa maailman ensi-iltansa Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: Hyundai.

Päivän automainos: Peugeot 1977

Kuva: CvB.

Vuonna 1976 Peugeot markkinoi vuoden 1977 mallistoa muun muassa mukavuudella.

Peugeotin kuulu mukavuus on aktiivinen osa turvallisuutta.

Tieliikenneasetuksen mukaan auton kuljettaminen väsyneenä on rangaistava teko. Niin myös Peugeotin mielestä, sillä rasittunut kuljettaja on liikenteelle vaarallinen. Peugeot on omasta puolestaan pyrkinyt parantamaan liikenneturvallisuutta tekemällä autosta mukavan. Katso esimerkiksi kuvassa olevia Peugeot 504 GL:n istuimia. Uskallamme väittää, että monessa autossa ei ole näin mukavia istuimia.

Väsymättömään matkantekoon vaikuttavat myös kevytkäyttöinen ohjaus ja ergonomisesti sijoitetut hallintalaitteet. Olet varmaan kuullut puhuttavan ranskalaisen auton mukavuudesta. Peugeotin erinomaisen jousituksen ja alustarakenteen ansiosta kulku on tasaista ja miellyttävää huonoillakin teillä. Kaikki tämä merkitsee auton hallinnan helppoutta ja varmuutta, mikä vapauttaa ajajan huomion liikenteen tarkkailuun ja pienentää riskitilanteiden mahdollisuutta. Tätä Peugeot tarkoittaa ennakkoturvallisuudella.

Auton passiivinen turvallisuus joutuu koetukselle silloin, kun onnettomuus kaikesta huolimatta sattuu. Peugeot tehtaiden koeradoilla rikotaan vuosittain yli sata prototyyppiä ja sarjavalmisteista autoa, jotta pystyttäisiin kehittämään autosta yhä turvallisempi myös kolaritilanteissa. Tässä työssä Peugeot on pitkällä.

Peugeotilla on tarjottavana eniten vaihtoehtoja myös Sinulle joka haluat säästää ajokustannuksissa mutta et ajomukavuudessa.

Peugeotilla on autoja, jotka eivät kuluta tippaakaan bensaa, mutta jotka eivät ole tippaakaan vähemmän mukavia kuin muut Peugeotit. Diesel Peugeotit ovat saavuttaneet suuren suosion yksityisautoilussakin. Ammattimiehet, jotka laskevat markat tarkkaan, ovat jo pitkään havainneet dieselauton ylivoimaisen edullisuuden. Syykin on selvä – millä muulla luulisit ajavasi kilometrin 6,5* pennillä? Tämä on Peugeot 304 GLD:n polttoainekustannus DIN normikulutuksen mukaan. Käytännössä keskikulutus on usein vieläkin pienempi.
Peugeot dieselit: Peugeot 304 GLD ja GLD Break, Peugeot 504 LD, GLD, LD Farmari ja Familiale. *)Lokakuu -76.

Muistitko Peugeotin kalliiksi? Vertaapa hintojamme kilpailijoihin.

Pienin mallimme, neliovinen 104 painii samassa sarjassa kuin esimerkiksi kolmiovinen Ford Fiesta L, kolmiovinen Golf L ja kaksiovinen Datsun 120 Y.
Eniten myyty Peugeot, 504 on sekin edullinen luokassaan. Voit verrata 504 L:n hintaa vaikkapa koviin kilpailijoihimme, nelioviseen Saab 99:ään tai Volvo 244 L:ään.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Ennakkoturvallista Peugeot-vuotta 1977.

Peugeot bensiinimallit:
Peugeot 104, Peugeot 304 SL, GL ja GL Break, Peugeot 504 L, GL, TI, GL Break ja Familiale, Peugeot 604 SL.”

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 24/1976.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //