Sastamalan kuolemaan johtaneen ulosajon auton kuljettaja oli kortiton ja oli käyttänyt huumaavia aineita

Kuva: CvB.

Poliisi on kertonut lisää tiistain Sastamalan kuolemaan johtaneesta ulosajosta.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui tiistaina kello 01.59 Sastamalan Tampereen tien Kataransuoralla.

Poliisin mukaan auto ajautui ensin vastaantulijoiden kaistalle, sieltä takaisin omalle kaistalle ja jälleen jyrkästi kääntyen vasemmalle, jolloin auto lähti sivuluisuun asfaltilla ja ajautui tien oikealle puolelle viheralueelle, josta alkoi pyöriä katon kautta ympäri päätyen kevyen liikenteen väylälle.

Tiedotteen mukaan autossa oli viisi nuorta, joista neljä sinkoutui ulos autosta. Kahdella kyydissä olleella oli turvavyö. Yksi auton kyydistä sinkoutunut matkustaja todettiin myöhemmin kuolleeksi.

Autoa kuljettanut auton juuri hankkinut 18-vuotias mies on kuulustelussa tunnustanut ajaneensa autoa ja menettäneen ajoneuvon hallinnan.

Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän oli kertomansa ja testien mukaan käyttänyt huumaavia aineita.

Matkustajien mukaan auton hallinnan menetys oli aiheutunut kuljettajan toimista.

Auton kuljettajan epäillään tässä vaiheessa tutkintaa syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään kuoleman tuottamukseen, törkeään rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Rikosnimikkeet voivat vielä muuttua ja niihin voi tulla lisäyksiä, kunhan matkustajien terveydentilaan saadaan selvyyttä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here