Koti Blogi Sivu 1677

Tammikuussa enemmän tieliikennekuolemia kuin vuosi sitten

Kuva: CvB.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui tammikuussa 298 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 17 ja loukkaantui 383 ihmistä.

Kuolleita oli 4 enemmän ja loukkaantuneita 1 vähemmän kuin vuoden 2019 tammikuussa.
Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Katso tästä muita Tilastokeskuksen juttuja.

Kuolleista 10 oli liikkeellä henkilöautolla, 1 pakettiautolla ja 1 moottoripyörällä.
Jalankulkijoita kuoli 3 ja polkupyöräilijöitä 1. Lisäksi kuoli yksi muu tienkäyttäjä.

Surmansa saaneista oli miehiä 13 ja naisia 4.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Video: BMW M4 Coupé käytti kiertoliittymää hyppyrinä!

Oheinen raju lento sattui Kaliforniassa Long Beachilla. Nainen ajoi BMW M4 Coupé -mallilla suoraan päin kiertoliittymään.

Törmäyksessä kiertoliittymään auto lähti kunnon lentoon. Lisäksi kiertoliittymästä irtosi iso kivi, joka osui pysäköityyn Chevrolet Camaroon.

Hyppy aiheutti myös kolhuja muhin pysäköityihin autoihin.

Tietojen mukaan nopeus olisi ollut reilusti toista sataa kilometriä tunnissa.

Katso tästä muita videoita.

Auton 27-vuotias naiskuljettaja ajoi luultavasti huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ongelmia akkujen toimituksessa keskeyttää Jaguarin sähköauton tuotannon

Jaguar I-Pace. Kuva: CvB.

The Verge -verkkolehti kertoo Jaguarin keskeyttäneen sähköautonsa I-Pacen valmistuksen akkupulan takia. Keskeytys kestää viikon.

Akut tulevat korealaiselta LG Chemiltä, mutta nyt akkuja ei ole saatu riittävästi.

Jaguarin sähköauton tuotannosta vastaa Magna Steyrin tehdas Itävallassa. Viikon tauko alkoi tästä päivästä.

Tämä ei ole ensimmäistä kertaa, kun sähköauton valmistus keskeytetään akkupulan takia.

The Vergen jutun mukaan Hyundai ei päässyt Ioniq-mallinsa myyntitavoitteisiin nimenomaan LG Chemin akkujen toimitusvaikeuksista johtuen. Viime vuoden huhtikuussa Audi joutui samasta syystä siirtämään E-Tron-mallinsa toimituksia. Myös Mercedes-Benz on samasta syystä pienentänyt EQC-mallinsa myyntitavoitettaan.

Jaguar Land Rover kertoo The Vergelle, että toimitusvaikeudet koskevat LG Chemin Puolan tehdasta. LG Chem ei ole vastannut The Verge -lehden yhteydenottoon.

Katso koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Näin räväkästi uusi Land Rover Defender liikkuu uudessa Bond-elokuvassa

Land Roverin televisiomainoksesta saa kuvan, mitä uudesta Defenderistä voidaan odottaa Bondin No Time To Die -elokuvassa. Elokuvan ensi-ilta on huhtikuussa.

Defendereillä ajetaan huippunopeudella läpi soiden ja jokien.

No Time To Die:n takaa-ajokohtausta johti stuntkoordinaattori, Lee Morrison, joka työskenteli yhdessä Oscar-voittajan ja erikoistehosteiden ja action-ajoneuvojen ohjaajan Chris Corbouldin kanssa.

– Kehitimme Defenderille uuden testistandardin, joka on haastavin mitä meillä koskaan on ollut ja joka on ainutlaatuinen tälle ajoneuvolle. Fyysistä voimaa ja kestävyyttä mitataan useilla eri testeillä, mukaan lukien siltahyppytesti, joka antoi meille itseluottamusta suorittaa se mitä stuntryhmä tarvitsi No Time To Die -elokuvaan ilman, että korin rakenteeseen olisi tehty muutoksia. Ajoneuvoon lisättiin ainoastaan turvakaaret, sanoo Nick Collins, Land Rover Defender ajoneuvomalliston johtaja.

Katso tästä muita James Bond -juttuja.

No Time To Die:n kuvauksissa käytettiin kymmentä Defenderiä, joiden joukossa oli seitsemäs valmistettu yksilö, valmistenumeroltaan 007.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi: Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on kohtuuttoman suuri!

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Poliisin raskaan liikenteen tehovalvonnassa viime viikolla määrättiin 74 seuraamusta tarkkaamattomuudesta liikenteessä.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onnisen mukaan määrä nelinkertaistui edelliseen tehovalvontajaksoon verrattuna. Tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavien tekijöiden valvonta olikin valvontaviikon erityisteemana.

Tarkkaamattomuuden lisäksi ajo-oikeudettomuus ja rattijuopumukset nousivat huolestuttavina ilmiöinä esille. Tarkastuksissa tavattiin 13 ajo-oikeudetonta ja 12 etsintäkuulutettua henkilöä.

Lisäksi valvontajakson aikana paljastui kahdeksan alkoholirattijuopumusta, kun edellisellä kerralla lukema oli nolla.

-Ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on edelleen kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon määrään. Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut, Onninen sanoo.

Ajo- ja lepoaikarikkomuksia todettiin 268 sekä ajopiirturirikkomuksia 38 kappaletta. Ajo- ja lepoaikarikkomukset lisääntyivät syksystä 86 tapauksella eli noin 47 prosenttia, ja vastaavasti ajopiirturirikkomukset lisääntyivät 58 prosenttia edellisestä tehovalvontajaksosta.

Epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 93:ssa tapauksessa. Näistä 16:ssa tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan.

500 seuraamusta ja 250 huomautusta

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 791 raskasta ajoneuvoa, mikä vastaa hyvin ennalta asetettua tavoitetta.

Tarkastetuista ajoneuvoista noin viidennes (21 %) oli ulkomaisia ajoneuvoja. Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan lähes viisisataa eri seuraamusta sekä annettiin lisäksi lähes 250 huomautusta. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä.

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla 10.2. – 16.2.2020 koko maassa. Valvontateeman osallistuivat kaikki poliisilaitokset.

Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta

Lue tästä  muita juttuja raskaan liikenteen tehovalvonnoista.

Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ensimmäiset viralliset kuvat uudesta Kia Sorentosta

Kuva: Kia.

Kia on paljastanut ensimmäiset viralliset kuvat täysin uudesta Sorentosta, joka esitellään Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä maaliskuussa.

Neljännen sukupolven Sorentossa on enemmän teräviä linjoja kuin sen pyöreäreunaisessa edeltäjässään. Myös Kian tunnusomainen ”tiger nose” -keulasäleikkö on saanut Sorentossa uuden tulkinnan. Siinä ajovalot on integroitu osaksi aiempaa leveämpään keulamaskiin.

Uusi Sorento on mitoiltaan edeltäjäänsä pidempi. Sen sivuprofiilista erottuvat aiempaa lyhyemmät etu- ja takaylitykset sekä pidempi akseliväli. Uudet mittasuhteet korostavat myös konepellin pituutta.

Kuva: Kia.

Sorenton A-pilari on siirretty 30 mm etuakselista taaksepäin. Uuden Sorenton muotoilusta ovat vastanneet yhteistyössä Kian Euroopan, Etelä-Korean ja Pohjois-Amerikan designstudiot.

Katso tästä muita juttuja Kiasta.

Sorento on Kian SUV-malliston globaali lippulaiva. Malli on samalla ensimmäinen Kia, joka perustuu Kian uuden sukupolven SUV-alustalle. Kia on myynyt yli kolme miljoonaa Sorentoa vuonna 2002 tapahtuneen ensiesittelyn jälkeen. Uusi Sorento tarjoaa useita erilaisia innovaatioita sekä ensiluokkaista mukavuutta.

Täysin uusi Kia Sorento paljastetaan Geneven autonäyttelyssä 3. maaliskuuta. Suomessa uusi neljännen sukupolven Sorento esitellään syys-lokakuussa 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Nainen kuoli lumitöissä olleen kauhakuormaajan alle

Kuva: CvB.

Posion taajamassa kauppaliikkeen pihalla tapahtui aamulla klo 05.30 jälkeen onnettomuus, jossa menehtyi paikkakuntalainen vuonna 1941 syntynyt nainen.

Pihamaalla oli lumitöissä kauhakuormaaja, jonka kuljettaja aloitti peruuttamisen ja siinä yhteydessä pihalle kävellyt nainen jäi kauhakuormaajan alle ja menehtyi onnettomuuspaikalla.

Poliisi ja tutkijalautakunta jatkaa onnettomuuden selvittämistä.’

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Sami Pajari neljänneksi JWRC-kauden avauksessa Ruotsin MM-rallissa

Kuva: M-Sport.

Uran toiseen MM-ralliinsa osallistunut Sami Pajari ajoi Ruotsin MM-rallissa Junior WRC -luokassa neljänneksi.

Kilpailun avauserikoiskoe perjantaina ei sujunut aivan tavoitteen mukaisesti, kun sijoitus oli kuudes ja eroa kilpailua johtavaan Tom Kristenssoniin kertyi miltei puoli minuuttia. Auton säätöjä saatiin hieman muutettua ennen seuraavaa erikoiskoetta ja tuloksena sen jälkeen tauluun syntyi jo luokan neljänneksi nopein aika.

Kolmen erikoiskokeen jälkeen sijoitus autokunnalla oli viides, mutta eroa kärkeen oli kertynyt jo 53 sekuntia. Perjantain päätteeksi ajettiin Torsbyssa alle kolmekilometrinen yleisöpyrähdys täysin soralla, jossa auton ohjaustehostin rikkoutui ja ero kärkeen kasvoi kahdeksalla sekunnilla.

Lauantaina ohjelmassa oli tismalleen sama neljän erikoiskokeen lenkki. Päivä alkoi selkeästi vauhdikkaammin ja heti aamun ensimmäiselle kellot pysähtyivät luokan neljänneksi nopeimpaan noteeraukseen. Toisella erikoiskokeella sijoitus oli jälleen neljäs vain hieman yli 2 sekuntia pohja-ajasta.

Kolmannelle erikoiskokeelle syntyi sitten jo pohja-aika. JWRC-luokan joka erikoiskokeen pohja-ajasta saa yhden MM-pisteen, joten nekin saattavat nousta arvokkaiksi loppukautta kohden.

Lauantain päätteeksi ajettiin vielä Torsbyssa sama yleisöerikoiskoe kuin perjantaina, ja samat ohjaustehostinongelmat alkoivat vaivata kyseisellä erikoiskokeella.

Kokonaisuutena kilpailun kakkospäivä sujui kuitenkin tasaisen hyvin ja Pajari olikin JWRC-kuljettajista lauantain erikoiskoeajat huomioiden toiseksi nopein ja kokonaistuloksissa ennen päätöspäivää viides.

Katso tästä muita JWRC-juttuja.

Sateinen keli muutti viimeisetkin lumiset osuudet jäälle ja soraosuudet jopa mudalle ja Pajari päätti ottaa viimeisen erikoiskokeen rauhallisesti virheitä kartellen. Keliolosuhteet osoittautuivat muun muassa toiselle JWRC-luokan suomalaiselle, Lauri Joonalle, kohtalokkaaksi, kun rengasrikko pilasi hyvin sujuneen kisan.

Maalissa kaksikko oli lopulta neljäs, edelle ajoivat koko kisaa hallinnut kotimaan Tom Kristensson, toiseksi tullut Latvian Martins Sesks sekä podiumin täydentänyt Viron Ken Torn.

Lauri Joona oli yhdeksäs.

Junior WRC -sarja jatkuu 4.-7. kesäkuuta Sardiniassa.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Hyundaille skeittilautaa muistuttava alustarakenne

Kuva: Hyundai.

Hyundai Motor Group on aloittanut yhteistyön yhdysvaltalaisen Canoo-yrityksen kanssa kehittääkseen uudenlaisen täyssähköautoille tarkoitetun alustaratkaisun, joka mahdollistaa erikokoisten henkilöautojen valmistamisen yhteneväiselle perusrakenteelle.

Canoon kehittämä ratkaisu koostuu skeittilautaa muistuttavasta alustarakenteesta, joka pitää sisällään kaikki sähköauton tarvitsemat tärkeimmät komponentit, kuten akuston ja voimalinjan. Tämän päälle voidaan joustavasti suunnitella erikokoisia ja erilaisiin käyttötarkoituksiin suunnattuja korimalleja.

Uuden sähköisen perusrakenteen on määrä yksinkertaistaa paitsi autojen suunnittelutyötä, mutta myös laskea autojen kuluttajahintoja, kun tuotantokuluissa syntyy säästöä. Yksi innovaation etuja on lisäksi se, että markkinoiden muutoksiin pystytään reagoimaan aiempaa nopeammin, kun saman sähköisen rakenteen päälle voidaan suunnitella joustavasti erilaisia matkustamoja.

Hyundain ja Canoon kehittämä skaalautuva alustarakenne tulee mahdollistamaan myös PBV-segmentin (Purpose Built Vehicles) ajoneuvojen suunnittelun. PBV-ajoneuvot on suunniteltu tiettyä käyttötarkoitusta varten, kuten pakettijakeluun tai yhteiskäyttöiseksi pikkubussiksi.

Canoo esitteli ensimmäisen sähköajoneuvonsa syyskuussa 2019, vain 19 kuukautta yrityksen perustamisen jälkeen. Uudenlainen, sähköajoneuvon tärkeimmät komponentit sisältävä, yhtenäinen alustaratkaisu haastaa autoteollisuuden perinteisiä tuotantotapoja.

Hyundai Motor Group on kertonut investoivansa 87 miljardia Yhdysvaltain dollaria tulevaisuuden teknologioihin vuoteen 2025 mennessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Suninen: ”Se oli sellaista veitsenterällä ajamista”

Jarmo Lehtinen ja Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela.

Teemu Suninen sijoittui Ruotsin MM-rallissa kahdeksanneksi. Eroa rallin voittaneeseen Elfyn Evansiin kertyi 1.24,5 minuuttia.

Viime vuonna rallia avauspäivän jälkeen johtanut Suninen ei tällä kertaa saanut itsestään parempaa irti. Ennakko-odotuksissa Sunisen toiveissa oli kunnon, luminen ralli, mutta sitä ei tällä kertaa kilpailijoille suotu.

– Tämä oli vaikea viikonloppu meille. Kunnon ajorytmiä ei oikein löytynyt, ja lopputulos on sen mukainen. Tiesin jo ennen kisaa, että nyt luvassa on hyvin erilainen ralli kuin viime vuonna.

Muutaman läheltä piti –tilanteen jälkeen Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen päättivät rauhoittaa ajamista, mutta samalla heikkenivät myös EK-tulokset.

Sunnuntaina, viimeisellä erikoiskokeella mahdollisuuden lisäpisteisiin vei moottorin sammuminen.

– Se oli sellaista veitsenterällä ajamista. Kun lauantaina tuli muutama ylimääräinen sladi, aloin varoa liikaa. Viimeisellä pätkällä moottori pääsi sammumaan, eikä sellaisen jälkeen enää mitään eroa ajeta kiinni.

Katso tästä muut WRC-jutut.

Seuraavaksi MM-sarja siirtyy usean kuukauden ajaksi merten taakse. Maaliskuussa ajettavassa Meksikon osakilpailussa Sunisella on jälleen tilaisuus näyttää osaamistaan.

– Meksiko on taas uusi mahdollisuus. Sieltä meidän täytyy saalistaa kunnon pisteet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //