Koti Blogi Sivu 166

Rattijuoppo seilasi vastaantulevien kaistalla

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin klo 19.30 henkilöautosta, joka käy välillä vastaantulevien kaistalla ja autosta on yksi rengas hajalla. Havainto autosta tehtiin Kärsämäellä Haapajärventiellä.

Poliisi tavoitti kuljettajan, joka puhalsi 1,3 mg/l, jonka vuoksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hieman puolenyön jälkeen Oulussa Lintulammentiellä sattui liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto suistui ojaan ja kierähti katon kautta ympäri. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Henkilöauton matkustaja loukkaantui onnettomuudessa.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Henkilöauto vaurioitui onnettomuudessa ajokelvottomaksi.

Lue myös

Outokummussa moottoripyörän ja auton yhteentörmäys

Poliisi on tehnyt kiinniottoja Kokemäen torstaisessa yliajossa

Joku on upottanut ruuveja tiehen Siilinjärvellä!

Henkilöauton kuljettaja menehtyi eilisessä nokkakolarissa Nokialla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Esapekka Lappi hallitsi Lahden SM-rallin avauspäivää

Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen johtavat Lahden Future SM-rallia avauspäivän jälkeen. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Lahdessa perjantaina ja lauantaina 15.-16. elokuuta ajettava rallin suomenmestaruussarjan kuudes osakilpailu, Future SM-ralli, käynnistyi perjantaina kuudella erikoiskokeella. Rallin kärjessä avauspäivän päätteeksi ajaa odotetusti SM1-luokassa Skodalla kilpaileva Esapekka Lappi.

RTE-Motorsportin Esapekka Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen olivat Lahden SM-rallin avauspäivänä vakuuttavassa vireessä. Kaksikko ajoi heti rallin avauspätkälle pohja-ajan eikä luopunut SM1-luokan kärkipaikastaan paikastaan sittemmin, vaikka autossa oli aamulenkillä pientä teknistä ongelmaakin.

Kolmen erikoiskokeen jälkeen huoltoon tultaessa eroa taakse oli kertynyt jo lähes 16 sekuntia. Huollossa tekniikkapulmat hoidettiin kuntoon ja toisella lenkillä Lappi nakutteli eroa kakkosena perjantain jälkeen olevaan Anssi Rytköseen vielä toiset 16 sekuntia lisää, joten etumatkaa lauantain kolmelle erikoiskokeelle on mukavat 32,3 sekuntia.

– Hyvä päivä, vaikka pientä ongelmaakin oli. Toki ei se tähän kokonaiskuvaan lopulta hirveästi vaikuttanut. Odotin vaikeampaa päivää, kun irtosoraa on tosi paljon. Auto meni tänään kyllä juuri sinne minne pitikin, pitoa riittää vaikka irtomuhjua oli paikoin rajustikin, Lappi kertoi päivän viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Rytkösen perässä kolmatta paikkaa pitää Ruotsin Jari Liiten, jolla on kuitenkin kurottavaa Lappiin jo lähes minuutti ja kymmenen sekuntia.

Mestaruuskamppailun kannalta Lahdessa koettiin mahdollisesti ratkaisevia hetkiä. Lapin kanssa tittelistä taisteleva Tuukka Kauppinen kärsi rajusta epäonnesta heti toisella erikoiskokeella, jossa Toyota-kuski kärsi rengasrikon ja hävisi puoli minuuttia. Huono onni jatkui iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella, kun auto valui perästä ojaan ja häviötä kertyi nostotalkoissa yli kaksi ja puoli minuuttia lisää. Päivän päätteeksi sijoitus oli valahtanut kolmannesta seitsemänneksi.

– No ei se hyvä päivä ollut. Taistelu taisi mennä siihen ja vielä omaan virheeseen siinä neljännellä erikoiskokeella, Kauppinen harmitteli.

Sarjapisteistä ajavista kuljettajista Kauppinen on tällä hetkellä viidentenä, joka riittää vielä pitämään laukaalaisen mestaruushaaveet elossa.

SM2-luokassa Ville Vatanen teki juuri sen mitä häneltä tilattiin ennen kilpailua. Renault-kuskilta vaaditaan käytännössä luokan voittoa, jotta kultamitalimahdollisuudet pysyvät elossa. Avauspäivän päätteeksi Vatanen johtaa luokkaa peräti 27 sekunnin erolla Patrick Enokiin. Etelänaapurista ponnistavalla Enokilla on kuitenkin pullat vielä hienosti uunissa, sillä hänelle riittää neljäskin tila mestaruuden varmistamiseen huomenna Lahdessa.

SM3-luokassa koettiin hurjaa draamaa, kun mestaruuskandidaateista Joni Korhonen ja Jarkko Nikara rysäyttivät kumpikin rajusti ulos, eivätkä todennäköisesti pysty jatkamaan rallia huomenna. Luokan kolmas mestarikandidaatti Aatu Hakalehto sen sijaan oli vakuuttavassa iskussa koko päivän ja johtaa luokkaa ennen Japanin Kanta Yanaguidaa jo yli 50 sekunnilla.

Lauri Halonen porskuttaa vahvasti kohti kolmatta perättäistä SM4-luokan voittoa. Toyota Auris -kuski kehitti itselleen lauantaiksi mukavasti puskuria, kun eroa toisena olevaan Roope Hirvoseen on jo lähes puoli minuuttia.

Jarno Pentinpuro oli SM5-luokan päivän nimi. Kukaan ei mahtanut sarjajohtajalle päivän aikana mitään. Mitsubishi-kuljettaja ajoi luokkapohjat jokaiselle erikoiskokeelle ja siirtyi yötauolle minuutin johtoasemassa.

Future SM-ralli jatkuu lauantaina, kun ohjelmassa on vielä kolme erikoiskoetta. Päivän ensimmäinen erikoiskoe, EK7 Puujaa, käynnistyy SM-luokkien osalta klo 11:55. Maalijuhlallisuudet Lahden Satamassa käynnistyvät klo 14:12.

Tulokset EK 6/9: Future SM-ralli

SM1

1. Esapekka Lappi 31:52,5

2. Anssi Rytkönen +32,3

3. Jari Liiten (SWE) +1:07,6

4. Mats Rinne +2:17,6

5. Christian Baumgart (BRA) +2:29,0

SM2

1. Ville Vatanen 33:01,0

2. Patrick Enok (EST) +27,3

3. Shotaro Goto (JPN) +30,2

4. Joonas Lindroos +36,6

5. Takumi Matsushita (JPN) +43,3

SM3

1. Aatu Hakalehto 34:08,0

2. Kanta Yanaguida (JPN) +56,8

3. Niko Kalmi +1:28,6

4. Vili Hakala +2:19,3

5. Petri Gullans +4:29,9

SM4

1. Lauri Halonen 36:59,3

2. Roope Hirvonen +26,3

3. Esko Kytömäki +35,0

4. Miska Tuomisto +45,1

5. Aaron Holopainen +1:05,0

SM5

1. Jarno Pentinpuro 33:23,7

2. Kim Niemi +56,6

3. Juha Koljonen +1:06,1

4. Niko Konkola +1:53,7

5. Pentti Veikkanen +3:38,2

Kilpailun aikataulu

Lauantai 16.8.2025

09:46 EK7 Puujaa 1 (9,13 km) / SM 1. 11:55

10:28 EK8 Koivukehä 1 (13,01 km) / 12:34

10:56 EK9 Miehola 1 (14,82 km) / 13:02

12:26 HUOLTO Lahden Satama

14:12 SM MAALI Lahden Satama

14:59 EK10 Puujaa 2 (9,13 km)

15:38 EK11 Koivukehä 2 (13,01 km)

16:06 EK12 Miehola 2 (14,82 km)

17:16 MAALI Lahden Satama

www.lahtihistoricrally.fi

www.rallism.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Outokummussa moottoripyörän ja auton yhteentörmäys

Kuva: CvB.

Outokummun Mustajoentiellä tapahtui moottoripyörän ja auton välinen yhteentörmäys torstaina 14.8.2025 alkuillasta. Tilanteessa moottoripyörää kuljettanut henkilö loukkaantui ja hänet toimitettiin jatkohoitoon.

Itä-Suomen poliisi sai hätäkeskuksesta tiedon Mustajoentiellä tapahtuneesta kolarista, jossa osallisina oli ollut moottoripyörä ja henkilöauto. Moottoripyörä oli rekisteröimätön.

Törmäyksessä moottoripyörää kuljettaneen henkilön kypärä irtosi, mutta ensitietojen mukaan hänen vammansa eivät ole vakavia. Autossa matkustaneet henkilöt eivät loukkaantuneet, auto kärsi lieviä vaurioita.

Tämänhetkisen tiedon mukaan moottoripyörä ajoi vastaantulevan liikenteen kaistalla, mutta asia tarkentuu tutkinnan edetessä. Poliisi ei ole vielä kuullut asianomaisia. Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös

Poliisi on tehnyt kiinniottoja Kokemäen torstaisessa yliajossa

Joku on upottanut ruuveja tiehen Siilinjärvellä!

Henkilöauton kuljettaja menehtyi eilisessä nokkakolarissa Nokialla

Liikenteessä kovia nopeuksia viikonloppuna — kaasukahvassa liikaa vääntöä vielä maanantainakin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi: Sallittua ylinopeutta ei ole!

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Poliisi puuttuu aiempaa herkemmin ylinopeuksiin. Ylinopeudella ajaminen on aina lain vastaista, eikä sallittua ylinopeutta ole olemassa.

Viimeaikaisen uutisoinnin ja julkisen keskustelun perusteella on voinut syntyä mielikuva, että korkeintaan viisi kilometriä tunnissa ylinopeutta ajava selviäisi huomautuksella. Poliisi haluaa muistuttaa, että tämä ei pidä paikkaansa.

– Sallittua ylinopeutta ei ole, vaan kaikki ylinopeudella ajaminen on lain vastaista, painottaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.

Poliisihallitus antoi hiljattain uuden ohjeen seuraamuskynnyksestä. Ohjeen katsotaan sisältävän poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joten sen sisältö on osittain salassa pidettävä. Mediauutinen, jonka mukaan rahallisia seuraamuksia koituisi säännönmukaisesti alkaen kuuden kilometrin ylinopeudesta, ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Lue myös: Poliisi puuttuu aikaisempaa herkemmin nopeusrajoitusten ylityksiin!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisi on tehnyt kiinniottoja Kokemäen torstaisessa yliajossa

Kuva: Autotoday.

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut torstai-illalla Kokemäellä tapahtuneen väkivaltaisen tapahtuman selvittämistä. Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisin esitutkinnan perusteella Kokemäen keskustan tuntumassa tapahtuneessa tapahtumasarjassa ensin ajettiin ihmisen päälle, minkä jälkeen autossa olleet henkilöt pahoinpitelivät yliajon uhrin. Uhrilla ei ole hengenvaaraa.

Epäilty väkivallanteko tapahtui Prykintiellä puoli seitsemän jälkeen torstai-illalla. Poliisi otti myöhemmin samana iltana kiinni kaksi epäiltyä tekijää, jotka ovat tällä hetkellä pidätettyinä.

– Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi ei tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi kertoa tapahtumien yksityiskohdista. Asiasta tiedotetaan tarkemmin, kun se on tutkinnan kannalta mahdollista.

Lue myös

Joku on upottanut ruuveja tiehen Siilinjärvellä!

Henkilöauton kuljettaja menehtyi eilisessä nokkakolarissa Nokialla

Liikenteessä kovia nopeuksia viikonloppuna — kaasukahvassa liikaa vääntöä vielä maanantainakin

Rattijuoppo ohitti poliisiauton suurella ylinopeudella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

BYD tuo uusia malleja markkinoille ja kasvattaa jälleenmyyjäverkostoaan

BYD Sealion 7. Kuva: BYD.

Ajoneuvovalmistaja BYD on tehnyt merkittäviä toimenpiteitä laajentaakseen toimintaansa Suomessa. Yritys tuo kehittämänsä huippuluokan teknologian sekä tehokkaat täyssähköautot ja Super DM -hybridimallit suomalaisten saataville laajennetun jälleenmyyjäverkoston kautta.

Suomalaiset asiakkaat voivat nyt hankkia BYD-ajoneuvoja Veho-konsernin ylläpitämistä uusista jälleenmyyntiliikkeistä, jotka aukeavat Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle ja Turkuun.

Nämä liikkeet tuovat erinomaisen lisän olemassa oleville showroom-myymälöille, jotka sijaitsevat Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Vaasassa ja Vantaalla. BYD-jälleenmyyjiä on Suomessa nyt yhteensä 14.

BYD:n täyssähköautojen ja Super DM -hybridimallien valikoima sopii pohjoisiin olosuhteisiin. Useissa autoista on neliveto, ja tarjolla on sekä katumaastureita että sedan-versio.

Lippulaivamalli Sealion 7 AWD Excellence on täyssähköinen katumaasturi, jonka moottori yltää jopa 23 000 kierrokseen minuutissa ja tuottaa 390 kW tehoa. Auto tarjoaa jopa 502 kilometrin kantaman yhdellä latauksella, ja se kiihtyy 0–100 km/h vain 4,5 sekunnissa. Lisäksi lippulaivamallissa on BYD:n kehittämä Cell-to-Body -rakenne, jossa akku on integroitu suoraan auton runkoon. Tämä lisää rakenteen jäykkyyttä ja turvallisuutta.

Muita saatavilla olevia malleja ovat muun muassa Seal AWD, joka on tehokas ja ketterä sedan, sekä Seal U DM-i AWD, tilava katumaasturi, joka yhdistää nelivedon turvallisuuden ja hybriditeknologian – toimintamatka täyteen ladatulla akulla ja tankilla on lähes 900 km.

“Suomi on tärkeä markkina liikenteen sähköistämisessä Euroopan alueella. Uskomme, että uusi jälleenmyyjäverkostomme sekä yhteistyö Vehon kanssa antavat meille mahdollisuuden esitellä ajoneuvojemme vahvuuksia yhä useammalle suomalaiselle – oli kyseessä sitten täyssähköautoa harkitseva tai Super DM -hybridimallien pitkää toimintamatkaa arvostava asiakas. Verkoston kasvu varmistaa, että BYD-ajoneuvot ovat helposti saatavilla ympäri Suomen”, kertoo BYD:n varatoimitusjohtaja Stella Li.

Yhtiön omaa tuotantoa

Vuonna 1995 perustettu BYD (Build Your Dreams) on ainoa uuden energian ajoneuvojen valmistaja, jonka voimansiirtojärjestelmät, akut, autoteollisuuden puolijohteet, moottorit ja moottorinohjausjärjestelmät ovat yhtiön itsensä kehittämiä.

BYD saavutti vastikään 13 miljoonan kappaleen rajapyykin uuden energian ajoneuvojen valmistuksessa ensimmäisenä maailmassa, mikä osoittaa yrityksen vahvaa sitoutumista kestävään kehitykseen. Globaalisti toimiva vihreän teknologian edelläkävijä BYD työllistää yli 120 000 insinööriä ja teknikkoa. Yhtiö hakee yli 40 uutta patenttia joka arkipäivä.

BYD esitteli mullistavan Blade Battery -akun vuonna 2020. Sen litteä ja suorakaiteen muotoinen rakenne takaa tehokkaamman jäähdytyksen ja esilämmityksen.

Akun täysin kobolttivapaa litium-rautafosfaattiyhdistelmä läpäisi onnistuneesti akuissa oikosulkuja simuloivan puhkaisukokeen. Simulaattorissa terävä esine läpäisee akun, kuten esimerkiksi vakavassa liikenneonnettomuudessa. Testin aikana akun lämpötila pysyi 30–60 °C välillä, eikä savua tai liekkejä esiintynyt. Blade Battery -akku kestää myös yli 5 000 lataus- ja purkusykliä.

Lue muita juttuja BYD-merkistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Joku on upottanut ruuveja tiehen Siilinjärvellä!

Kuva: CvB.

Siilinjärvellä, RäimänkoskiPettäisenranta yksityistiellä on havaittu vakava turvallisuusriski. Tiehen on 8.–9.8.2025 välisenä aikana upotettu useita katkaistuja ruuveja, jotka ovat aiheuttaneet useita rengasrikkoja alueella liikkuville autoilijoille.

Ruuvit on porattu tiepohjaan ja niiden kannat on katkaistu, jolloin ne jäävät lähes huomaamattomiksi. Ajoneuvon ajaessa ruuvin yli, rengas voi puhjeta ja aiheuttaa vaaratilanteen. Tapaukset ovat sattuneet ihmisten ajaessa Pettäisenrannantietä Räimän suuntaan.

Poliisi pyytää kaikkia alueella liikkuneita kansalaisia, joilla on havaintoja, tietoja tai mahdollisia silminnäkijähavaintoja tapahtumista tai tekijästä, ottamaan yhteyttä viranomaisiin. Poliisin vihjesähköposti vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen 029 541 5323.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi eilisessä nokkakolarissa Nokialla

Liikenteessä kovia nopeuksia viikonloppuna — kaasukahvassa liikaa vääntöä vielä maanantainakin

Rattijuoppo ohitti poliisiauton suurella ylinopeudella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuka tahansa pääsee kokeilemaan kiihdytysajoa lauantaina

Vesivehmaan lentokentällä näkee myös varsin villejä kiihdytysautoja. Kuva: ÅVesivehmaan lentokentällä näkee myös varsin villejä kiihdytysautoja. Kuva: Pasi Haila.

Street Drags -katupäivä järjestetään Vesivehmaan lentokentällä lauantaina 16.8., ja tapahtuma on avoin kaikille, jotka haluavat kokeilla kiihdytysajoa ja testata oman ajoneuvonsa suorituskykyä.

Katupäivä tarjoaa vauhtia, jännitystä ja rennon tunnelman kuskeille ja katsojille.

“Kiihdytysajo pitää kokea ja nähdä paikan päältä”, F1-kommentaattori ja kiihdytysurheiluharrastaja Ossi Oikarinen paaluttaa.

“Jos on tottunut tavalliseen katuautoon, niin se vauhti millä autot ensinnäkin lähtee, on aika uskomatonta.”

Street Drags -katupäivien tarkoituksena on tarjota kaikille mahdollisuus testata kiihdytystä, omia ajotaitojaan ja kalustonsa suorituskykyä turvallisessa ja valvotussa ympäristössä. Vaikka ajot suoritetaan parilähtöinä ja jokaisesta suorituksesta saa aikakortin, tapahtuma ei ole kilpailu vaan matalan kynnyksen harrastepäivä, jossa tärkeintä on kokemus ja fiilis – ei voittaminen.

Oikarinen kilpailee itse Pro Street –luokassa, ja edellisviikonloppuna hän voitti EM-osakilpailun Ruotsin Tierpissä.

“Parasta Drag Racingissä on tietysti mulle se kilvanajo, eli ne hetket kun ajetaan kilpaa, kun ollaan viivalla ja päästään ajamaan sitä vastustajaa vastaan pudotusajoja, niin ne on upeita hetkiä. Se on oikeastaan se koko harrastuksen suola.”

Lauantaina Lahti-Vesivehmaan lentokentällä kuljettajien ilmoittautuminen alkaa paikan päällä klo 8, yleisöportit avautuvat klo 9 ja kiihdytysajoille on varattu ajoaikaa klo 10–18 välinen aika.

Vesivehmaalla nähdään myös Suomen kovimmat No Prep –autot. Niiden tarkoitus on näytösluontoisesti tarjota katsojille maistiaisen siitä, mitä kiihdytysurheilu katuautoilla voi räjähtävimmillään olla.

“Kun mennään näihin huippuluokkiin, esimerkiksi metanoli-kiihdytysautoihin, niin kyllähän se pitää nähdä, kokea ja tuntea jopa kehossaan se, miten moottori käy,” Ossi päättää.

FHRA:n järjestämiin Street Drags -katupäiviin voi tulla ajamaan joko 1/8- tai 1/4-mailin matkaa. Vaatimuksena on, että katupäiviin osallistuvien ajoneuvojen täytyy olla rekisteröityjä katukäyttöön.

Lisätiedot ja säännöt tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Biltema rakentaa uuden myymälän Suomeen

Kuva: Biltema.

Biltema Real Estate Sweden AB on ostanut kaikki Handelsplats Syd Ab:n osakkeet sekä 15 000 neliömetrin kokoisen tontin Ahvenanmaan Dalbo Retail Parkista. Kaupan myötä tontilla käynnistyy Biltema-tavaratalon rakentaminen.

Ahvenanmaan uusi Biltema-tavaratalo tulee olemaan kooltaan noin 7 200 neliömetriä, ja naapuritontin toimijan kanssa alueelle suunnitellaan 300:aa uutta pysäköintipaikkaa. Uuteen tavarataloon tulee myös 200-paikkainen Biltema Cafe, jossa asiakkaat voivat nauttia edullista syötävää hodareista lihapulliin ostoskäyntinsä lomassa

Tavaratalon suunnittelutyö on jo käynnissä, ja Bilteman tavoitteena on avata tavaratalo kesällä 2027.

Myyjät Tomas Brunberg ja Gert Sviberg omistivat kumpikin aiemmin 50 prosenttia Handelsplats Syd Ab:n osakkeista. Kauppasummaa ei julkisteta. Kaupan jälkeen Handelsplats Syd Ab:n nimi muuttuu muotoon Biltema Real Estate Åland Ab, jonka hallituksessa toimivat Biltema Real Estate -yhtiön Martin Norrman sekä ahvenanmaalaiset Oscar Lindfors ja Christer Söderström.

Ahvenanmaan Bilteman rakennusprojektissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon paikallisia arkkitehteja, konsultteja, rakennusurakoitsijoita ja alihankkijoita. Valmistuttuaan tavaratalo työllistää 30–40 henkilöä. Tavaratalo lämpenee maalämmöllä, ja katolle asennettavat aurinkopaneelit tekevät siitä lähes omavaraisen sähkön suhteen.

Yhdistämällä paikallisen rakennusosaamisen, ahvenanmaalaisen asiantuntemuksen sekä laajan valikoimansa Biltema haluaa vahvistaa ja monipuolistaa tarjontaa kaupan alalla Ahvenanmaalla.

– Ahvenanmaalla on vahva paikallinen identiteetti ja sitoutunut elinkeinoelämä. Odotamme innolla, että pääsemme osaksi sitä ja että voimme luoda niin työpaikkoja kuin pitkäaikaista arvoa ahvenanmaalaiselle yhteisölle, sanoo Biltema-konsernin Pohjoismaiden vähittäiskaupan johtaja Adelina Voci.

Lue muita Biltema-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tätä mieltä suomalaiset ovat autojensa turvallisuudesta

Kuva: Matti Sulanto.

Suomalaisista 28 prosenttia arvioi autonsa erittäin turvalliseksi ja lähes puolet melko turvalliseksi, kertoo OP Ryhmän teettämä kysely. Kuitenkin 40 prosenttia vastaajista kertoo ajavansa 10 vuotta tai sitä vanhemmalla autolla. Suomessa henkilöautojen keski-ikä oli vuonna 2024 jo 13,6 vuotta. Autojen turvallisuus on kehittynyt paljon viimeisten 15 vuoden aikana.

– Suomalaisten kiristynyt taloustilanne näkyy autojen vaihtohalukkuudessa – autoja ei vaihdeta uudempiin, mikä hidastaa autokannan uudistumista ja se heijastuu liikenneturvallisuuteen, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander.

Ajoneuvon ikä vaikuttaa ajoneuvon aktiivisiin ja passiivisiin turvallisuuteen ja kuljettajaa avustavien järjestelmien määrään.

– Mitä vanhempi auto on, sitä vähemmän ja heikompia turvavarusteet ovat. Esimerkiksi ajonvakausjärjestelmä tuli uusiin autoihin pakolliseksi vuonna 2014. Meillä on siis liikenteessä paljon autoja, joista tämä perusturvajärjestelmä puuttuu, kertoo Hiljander.

Kyselyyn vastanneiden mukaan tärkeimpiä turvavarusteita autoissa turvavöiden ja lukkiutumattomien jarrujen lisäksi ovat hyvät renkaat ja jo pidempään vakiovarusteena olleet turvatyynyt. Reilu 40 prosenttia mainitsee tärkeimpänä ajonvakautusjärjestelmän, 37 prosenttia peruutuskameran ja 26 prosenttia automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän.

– Viime vuosina tulleista turvajärjestelmistä ajonvakausjärjestelmän lisäksi yhdeksi tärkeimmistä voi nostaa automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, joka voi estää törmäyksen kokonaan tai ainakin selvästi pudottaa nopeutta ennen törmäystä, Hiljander sanoo.

Monen kuolonkolarin takana ovat päihtymyksen lisäksi ylinopeus ja ilman turvavöitä ajaminen.

– Moni viime vuosina yleistynyt kuljettajaa avustava järjestelmä varoittaa juuri näihin liittyvistä vaaroista ja voi estää onnettomuuden, kuten turvavöiden kiinnittämisen puuttumisesta varoittava varoitusääni ja ylinopeudesta varoittava äänimerkki. Myös autojen korirakenteet ovat kehittyneet koko ajan turvallisemmiksi materiaali- ja valmistustekniikan kehittymisen myötä, sanoo Hiljander.

Turvaominaisuuksiinkaan ei saa luottaa sokeasti 

Kyselytutkimuksessa selvitettiin myös, mitä turvaominaisuuksia vastaajien autoista löytyy. Lähes kaikkien vastaajien autosta löytyy turvatyyny ja reilulta 90 prosentilta hyvät renkaat. Ajovakausjärjestelmä on 63 prosentilla. Eniten turvaominaisuuksia löytyy 35–49-vuotiaiden vastaajien autoista.

– Kaikkein tärkein turvallisuustekijä on kuitenkin kuljettajan valppaus. Kuljettaja ei saa liikaa luottaa esimerkiksi automaattiseen hätäjarrutukseen, kaistavahteihin tai mukautuvaan vakionopeudensäätimeen. Ajaessa voidaan myös ottaa liian isoja riskejä, kun oletetaan, että auto kyllä hoitaa vaaratilanteet, jos sellaisia tulee, kertoo Hiljander.

Kun kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat tuntevat autonsa turvaominaisuudet, noin 30 prosenttia ilmoitti tuntevansa ne erittäin hyvin ja noin 40 prosenttia melko hyvin. Miehistä lähes puolet kertoo tuntevansa autonsa turvaominaisuudet erittäin hyvin, kun naisista vain 15 prosenttia.

Turvaominaisuudet ja niiden toiminta on tärkeää tuntea hyvin, jotta niitä käytetään oikealla tavalla.

– Turvaominaisuuksia käytettäessä täytyy muistaa myös tietyt rajoitteet. Vakionopeudensäädin on kytkettävä pois käytöstä esimerkiksi rankkasateella vesiliirtovaaran vuoksi. Sitä ei myöskään suositella käytettäväksi mutkaisilla tai mäkisillä teillä tai kaupunkiajossa. Talvisissa olosuhteissa taas osa auton avustavista järjestelmistä ei välttämättä toimi lainkaan, jos lumi peittää auton järjestelmien tutkat tai kamerat, Hiljander varoittaa.

OP Ryhmän maaliskuussa 2025 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yli 18-vuotiaita suomalaisia yhteensä 1065. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 3,2 prosenttiyksikköä.

Lue muita juttuja Pohjola Vakuutuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //