Koti Blogi Sivu 1639

Tieliikennelaki 2020: Hätävilkkuja saa käyttää myös auton ollessa liikeellä

Uuden tieliikennelain myötä hätävilkun käyttömahdollisuudet lisääntyvät. Jatkossa niitä saa käyttää myös auton liikkuessa.

Pysäytetyssä tai pysäköidyssä ajoneuvossa voi käyttää hätävilkkuja, jos ajoneuvo on onnettomuuden, vian tai muun pakottavan syyn vuoksi jouduttu pysäyttämään paikkaan, missä se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle.

Kesäkuun alussa voimaan tulevan uuden tieliikennelain myötä hätävilkkuja saa käyttää tietyin edellytyksin myös liikkuvassa ajoneuvossa, mikä on tähän saakka ollut Suomessa kiellettyä.

– Hätävilkuilla voidaan jatkossa varoittaa muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta, kuten liikenteen äkillisestä hidastumisesta. Tämä monesta muusta Euroopan maasta tuttu toimintatapa mahdollistuu siis myös meillä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Hätävilkkujen käytössä on kuitenkin syytä huomioida, että niiden ollessa päällä ei tavallisilla vilkuilla pysty viestimään liikkeellelähtö-, kaistanvaihto- tai kääntymisaikomuksesta. Tämän vuoksi hätävilkkuja ei kannata käyttää yhtäjaksoisesti esimerkiksi toista ajoneuvoa hinattaessa, vaikka uusi laki sen tietyissä tilanteissa mahdollistaakin.

Käytä valoja oikein hätävilkkujen kanssa

Pimeällä, pysäytetyssä autossa hätävilkkuja käytettäessä on syytä kytkeä seisontavalot eli kansanomaisemmin parkit päälle.

Näin etupään hätävilkut eivät häviä ajovalojen loisteeseen. Lisäksi seisontavalojen palaessa pystyy kauempaa lähestyvä tienkäyttäjä päättelemään hätävilkut päällä seisovan auton autoksi.

Katso tästä muita juttuja uudesta tieliikennelaista.

Pelkkien hätävilkkujen vilkkuessa, ilman muita valoja, autoa voi helposti luulla oranssein vilkkuvaloin varustetuksi tietyöpuomiksi.

Hätävilkkujen käyttö liikkuvassa autossa on uusi liikennesääntö eikä siitä ole vielä oikeuskäytäntöä.

Lyhyt esimerkkivideo hätävilkkujen näkymisestä seisontavalojen sekä ajovalojen kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Joku räjäytti Kakkostien peltipoliisin Ulvilassa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Valtatie 2:lla Ulvilan Friitalassa sijaitsevaa automaattisen liikenteenvalvonnan kameratolppaa vahingoitettiin räjäyttämällä viime yönä.

Poliisin tiedotteen mukaan tapaus sattui melko tarkalleen kello 05. Tämän hetkisen tiedon mukaan teosta ei aiheutunut konkreettista vaaraa.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä ja räjähderikoksena. Esitutkinnan ollessa vasta alussa ei poliisi voi tiedottaa asiasta yksityiskohtaisemmin.

Katso tästä muita peltipoliisijuttuja.

Poliisi toivoo yleisön apua tapauksen selvittämiseen. Kameratolpan lähialueella viime yön aikana poikkeuksellisia havaintoja tehneitä tai muuten asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä joko poliisin puhelinnumeroon 050 456 4963 tai sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Myös nimetön yhteydenotto voi auttaa poliisia tapauksen tutkinnassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vähentynyt liikenne näkyy myös huoltoasemilla

Arkistokuva. Kuva: ABC.

ABC-asemat sopeuttavat toimintaansa valtiovallan määrittelemien rajoitusten ja suositusten puitteissa.

Polttoainemyynti jatkuu koko verkostossa, mutta muuta toimintaa sopeutetaan toimipaikkakohtaisin päätöksin. Sisällä ruokailu loppuu, mutta ravintola-annoksia voi useimmissa toimipaikoissa ostaa take away -myynnistä autoon toimitettuna.

ABC-ketjussa seurataan reaaliaikaisesti suomalaisten tiellä liikkumista ja johtopäätökset ovat selvät.

– Ilman mitään toimintaamme kohdistuvia rajoituksiakin autojen määrä teillä on laskenut voimakkaasti, joka on vaikuttanut kysyntäämme selvästi. Teemme kaikkemme osana S-ryhmää, että pidämme ihmisille kriittisiä palveluita yllä tässä haastavassa tilanteessa. Toimintaa joudutaan kuitenkin sopeuttamaan eri tavoin alueellisin päätöksin, ABC-ketjun johtaja Harri Tuomaala toteaa.

Liikennemäärien vertailu kertoo, että ennen koronakriisiä olleen viimeisen ns. normaaliviikon luvuista on tultu alaspäin 30 prosenttia eli viime päivinä teillä on liikkunut viikon aikana noin 15 miljoonaa autoa vähemmän kuin maaliskuun alkupuolella.

ABC-ravintoloiden sisällä tapahtuva ruokailu lopetetaan perjantain ja lauantain välisenä yönä jo nyt voimassa olevan suosituksen mukaisesti.

– Sitä korvaamaan kehitimme pikavauhtia toimintaamme ja ABC-mobiili-sovellustamme siten, että useilla asemillamme ruuat voi tilata suoraan parkkipaikalle omaan autoon. Toki tiskiltä tilaaminen onnistuu myös, kunhan itse ruokailu tapahtuu muualla. Valikoima vaihtelee asemakohtaisesti, mutta vaihtoehtoja on monipuolisesti.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Noutoruuan lisäksi useista ABC-asemien marketeista voi hakea ruokaa kotiin nautittavaksi ja polttoainejakelu toimii täysin normaalisti koko verkostossa. Myös ABC CarWash-autopesu palvelee tavalliseen tapaan lähes 80 pesupaikassa ympäri Suomea. Lisäksi ammattiliikenteen taukotilat pyritään pitämään auki aina mahdollisuuksien mukaan.

ABC-verkoston tarjonta vaihtelee asemakohtaisesti. Oman ABC -aseman palvelutarjonnan ja aukioloajat voit tarkastaa osoitteesta www.abcasemat.fi tai ABC-mobiilista. Muutoksia voi tapahtua vaiheittain ja tiedot voivat päivittyä hieman viiveellä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kelirikkokausi on alkamassa, painorajoituksia on jo asetettu

Arkistokuva. Kuva: ELY-keskus.

Kelirikkokausi on jo alkanut Keski- sekä Itä-Suomen etelä- ja länsiosissa. Kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä pystytetään sorateiden varsille ja 12 tonnin painorajoituksiakin on jo jouduttu paikoin asettamaan.

Kelirikkokauden vaikeutta ja kestoa on vaikea ennakoida, koska kevään säällä sekä paikallisilla olosuhteilla on suuri merkitys siihen, millaiseksi kelirikko muodostuu.

Kevään säällä on aina suuri merkitys kelirikon esiintymiselle. Mikäli säät ovat roudan sulamisaikana pilviset ja sateiset, sulaa routa nopeasti ja varsinkin tien pintakerros voi nopeasti liejuuntua.

Tästä syystä sorateillä esiintyy alkuvaiheessa paikoin pintakelirikkoa ennen varsinaisen runkokelirikon syntymistä. Tierungot eivät sula aurinkoisilla ja varjoisilla tieosuuksilla samaan tahtiin. Kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset puolestaan pitävät kelirikon kurissa.

─ Keski- sekä Itä-Suomessa maaperä ja maasto-olosuhteet ovat monin paikoin kelirikon syntymiselle otollisia ja sorateitä on myös paljon. Alueen tiestöllä kelirikkoa on yleensä esiintynyt eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, sanoo kunnossapitoyksikön päällikkö Vesa Partanen.

Kelirikkokauden alkaminen näkyykin jo lähes koko alueella liikennemerkkien ilmestymisenä varoittamaan routavaurioista ja pehmenevistä teiden pinnoista. Pahiten pehmenneille sorateille on jo jouduttu asettamaan 12 tonnin painorajoituksia. Keski-Suomessa rajoituksia on 20:llä ja Etelä-Savossa 86:lla ja Pohjois-Savossa 18 tiekilometrillä. Tiekohtaiset painorajoitukset löytyvät Traffic Management Finland liikennetilanne -sivulta
https://liikennetilanne.tmfg.fi/

─ ELY-keskus toivoo, että kelirikolle alttiilla maanteillä tiedossa olevia raskaita kuljetuksia ajoitettaisiin ennen varsinaisen kelirikon alkamista ja hyödynnettäisiin yöpakkasia. Usein tämä tarkoittaa aikaista aamua, jolloin teiden kantavuus on suurimmillaan, toteaa Partanen.

Lauha talvi on vaurioittanut päällysteitä

Lauha talvi ja lämpötilan sahailu nollan asteen kahta puolta ovat runnelleet maantieverkon päällysteitä.

Vaurioituminen näkyy päällysteiden reikiintymisenä myös vilkasliikenteisellä päätiestöllä.

Varsinkin alemman tieverkon lähtökohtaisesti jo monin paikoin huonokuntoiset ja ikääntyneet päällysteet ovat kärsineet vaihtelevista keleistä eniten ja tämä näkyy reikiintymisenä ja purkautumina.

Liikenteen rajoittaminen kelirikkoisilla teillä

─ Jos kelirikkotilanne kehittyy sellaiseksi, että tien vaurioituminen on odotettavissa, liikennettä ryhdytään rajoittamaan asettamalla tielle suurinta sallittua ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän painoa osoittavat merkit. Yleisimmin käytetty painorajoitus on 12 tonnia, kertoo kunnossapitovastaava Marja Bäck.

─ Tunnistamme, että nyt vallitsevissa poikkeusoloissa tiestön käyttörajoitukset ovat elinkeinoelämälle erityisen suuri haitta. Pyrimme asettamaan mahdolliset painorajoitukset niin, että haitta jää mahdollisimman pieneksi. Oikein ajoitetulla rajoituksella ja sen noudattamisella on suuri merkitys siihen, koska rajoitus ja haitat poistuvat, toteaa Partanen.

Kelirikkoisten teiden liikenteen rajoittamisen tarkoituksena on myös estää teiden vaurioituminen raskaan liikenteen vaikutuksesta ja turvata elintärkeiksi katsottavat kuljetukset ainakin minimitasolla. Tiet tulisi saada pidettyä sellaisessa kunnossa, että jokaiseen talouteen voidaan kulkea vähintään henkilöautolla.

Asetetut painorajoitukset eivät koske elintärkeitä kuljetuksia. Elintärkeiksi luokitelluista kuljetuksista lisätietoa: https://vayla.fi/tieverkko/kunnossapito/painorajoitukset#.XJNlCSgzY2w

Myös elintärkeissä kuljetuksissa on pyrittävä pienempään kalustoon ja pienempiin kuormiin esimerkiksi kuljetusten reittien suunnittelulla.

Sen sijaan esimerkiksi puutavara-, maa-aines- ja rakennustarvikekuljetuksia ei katsota elintärkeiksi kuljetuksiksi. Näitä varten ELY-keskus voi myöntää tilapäisiä maksullisia kuljetuslupia painorajoitetuille teille.

Lupaa ei saa kuitenkaan automaattisesti, vaan jokaisen tapauksen käsittelyssä otetaan huomioon kuljetuksen tarpeellisuus, kuljetuksen massa ja tien sen hetkinen kunto. Lupia myöntävät aluevastaavat virka-aikana (Yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun 0295 020 600 kautta).

Sorateiden painorajoituksia on yleensä eniten Itä-Suomessa

Valtion ylläpitämiä sorateitä Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala) on yhteensä noin 7 350 km ja Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella yhteensä noin 2 430 km.

─ Viime kevään osalta kelirikkokausi muodostui normaaliksi ja alueen tiestölle jouduttiin asettamaan painorajoituksia 228 km. Painorajoitettuja teitä oli Keski-Suomen alueella 14 km, Etelä-Savossa 27 km, Pohjois-Savossa 88 km ja Pohjois-Karjalassa 99 km. Painorajoituksia on jouduttu viime vuosina asettamaan jonkin verran myös syksyisin ja syksyllä 2019 painorajoituksia jouduttiin asettamaan yhteensä noin 24 km matkalle, toteaa Bäck.

Miten painorajoituksista päätetään?

ELY-keskus tekee päätökset ottamalla huomioon paikalliset olosuhteet ja kunnossapidon alueurakoitsijan esitykset.

Myös muille kuin kelirikon uhanalaisille teille voidaan tarvittaessa asentaa painorajoitus, esim. maa-aines- ja puutavarakuljetusten tai poikkeuksellisen vaikean kevään sään vuoksi.

Rajoituksista voidaan myös luopua kokonaan, jos kevään sää on suotuisa ts. vähäsateinen, tuulinen ja aurinkoinen.

Painorajoitukset pyritään asettamaan mahdollisimman lyhyeksi aikaa. Rajoitukset poistetaan, kun roudan sulaminen on edennyt tarpeeksi syvälle ja tie on saavuttanut riittävän kantavuuden.

Malttia ja tarkkaavaisuutta tienkäyttäjiltä

Kelirikko ilmenee tien pintaosan pehmenemisenä ja tien rungon kantavuuden heikkenemisenä.

Tienpitäjä varoittaa kelirikkoisista teistä teiden alkuun asetettavilla kelirikosta varoittavilla liikennemerkeillä. Tällaisilla teillä tulisi raskasta liikennettä aina välttää.

Jos jokin kuljetus on välttämätön, tulisi se tehdä yöpakkasten aikana tienpinnan ollessa jäässä ja ennen kuin kantavuuden heikkenemistä alkaa tapahtua.

On toivottavaa, että tienkäyttäjät merkitsisivät teille syntyneet liikennettä vaarantavat reiät esimerkiksi risulla tai havulla ja ilmoittaisivat liikennettä vaarantavista vaurioista Tienkäyttäjän linjalle 0200 2100.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ajo- ja lepoaikoihin määräaikainen poikkeus koronavirustilanteen johdosta

Kuva: Clas von Bell.

Valtioneuvosto on 26. maaliskuuta 2020 päättänyt antaa linja-autojen ja tieliikenteen raskaan tavaraliikenteen ajoaikojen pidentämistä ja lepoaikojen lyhentämistä koskevan asetuksen koronavirustilanteesta johtuen.

Asetuksella on tarkoitus turvata kotimaan tavarakuljetuksia ja yhteiskunnan huoltovarmuutta.

Asetuksen mukaan maantiekuljetuksissa noudatettaisiin 27.3.-25.4.2020 poikkeusta, joka sallisi kuljettajien vuorokausilevon lyhentämisen 9 tuntiin ja viikkolevon lyhentämisen 24 tuntiin. Lisäksi hallitus esittää, että vaatimusten mukaisen 45 minuutin vähimmäistauon saisi jakaa vapaammin 15 minuutin ja 30 minuutin jaksoiksi neljän ja puolen tunnin sisällä.

Normaalitilanteessa vuorokauden aikana sallitaan enintään 9-10 tunnin enimmäisajoaika siten, että neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen on pidettävä vähintään 45 minuutin tauko. Viikon enimmäisajoaika on 56 tuntia ja kahden viikon jakson 90 tuntia. Ajoaikoihin ei sisälly lastaukseen ja muuhun vastaavaan työhön liittyvää ajankäyttöä.

– Poikkeusoloissa on syytä joustavuuteen, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja kuljettajien terveyttä. Esitän kiitokset työntekijöiden ja työnantajien edustajille, jotka ovat yhdessä halunneet varmistaa kuljetukset koronakriisissäkin. On välttämätöntä, että tavara- ja rahtiliikenne jatkuu mahdollisimman sujuvana, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Linja-autojen ja raskaan tavaraliikenteen ajo-ja lepoajoista on säädetty Euroopan parlamentin ja Neuvoston asetuksessa. Jäsenvaltiot voivat komissiolle ilmoittamalla myöntää vapautuksia EU-säännösten soveltamisesta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Poikkeuksen kesto voi olla enintään 30 päivää.

Euroopan maista muun muassa Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo ottaneet poikkeuksia käyttöön.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaksi miestä menehtyi keskiviikon ulosajossa Siikajoella

Kuva: CvB.

Päiv. 26.3. klo 14.33. Oikea päivä oli keskiviikko.

Keskiviikkona iltapäivällä Siikajoella tapahtuneessa henkilöauton ulosajossa saivat surmansa autoa kuljettanut vuonna 1970 ja matkustajana ollut vuonna 2002 syntyneet miehet.

Tapahtumapaikka oli Siikajoki, Paavola, Rantsilantie.

Henkilöauton kuljettaja oli ajanut Paavolan suunnasta kohti Rantsilaa. Suoralla tieosuudella henkilöauto oli ajautunut kulkusuunnassa oikealle ulos tieltä törmäten ojan vastapenkkaan, lähtenyt tästä ilmalentoon, pysähtyen noin 60 metrin päähän ulosajokohdasta.

Paikalle tullut ensihoidon yksikkö totesi kuljettajan ja matkustajan menehtyneen onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Tapahtumalle ei poliisin mukaan ole silminnäkijöitä. Paikkatutkinnassa todettujen törmäysjälkien ja henkilöauton vaurioiden perusteella asiassa epäillään käytetyn huomattavaa ajonopeutta.

Tapahtumapaikalla nopeusrajoitus on 80 km/h.

Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Tässä vaiheessa ei epäillä alkoholilla olevan osuutta onnettomuuteen.

Asiassa suoritetaan lisäksi kuolemansyyn tutkinta, jossa saadaan selvyys välittömästä kuolinsyystä ja myötävaikuttaneista seikoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkaat sulkee väliaikaisesti Yhdysvaltain ja Venäjän tehtaansa koronaviruksen vuoksi

Daytonin tehdas. Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat seisauttaa väliaikaisesti tuotantonsa Yhdysvaltain ja Venäjän tehtaillaan. Kyseessä on COVID-19:n leviämisen estämiseksi tehtävä toimenpide, jolla halutaan suojella yhtiön työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta.

Daytonin tehdas suljetaan perjantaina 27.3. vähintään kahdeksi viikoksi. Vsevolozhskin tehdas suljetaan maanantaista lähtien viikoksi. Nokian Renkaat jatkaa toimituksia asiakkailleen paikallisista varastoistaan.

Yhdysvalloissa Rhean kunta julkaisi keskiviikkona oman Safer at home -ohjelmansa.

Nokian Renkaiden työntekijöiden ja alueen asukkaiden hyvinvointia suojellakseen Nokian Renkaat on päättänyt väliaikaisesti sulkea Yhdysvaltain tehtaansa perjantaista lähtien. Väliaikainen sulkeminen ei vaikuta merkittävästi yhtiön ennakoituun tuotantovolyymiin tai alueelliseen kasvutavoitteeseen.

Venäjällä presidentti Vladimir Putin antoi määräyksen, jonka mukaan 30.3. alkava viikko on maassa kansallisia pyhäpäiviä, jolloin ihmisten tulisi pysytellä kotona COVID-19:n leviämisen hidastamiseksi.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Nokian Renkaiden Vsevolozhskin tehdas suljetaan täksi ajaksi. Väliaikainen sulkeminen ei vaikuta yhtiön ennakoituun tuotantovolyymiin tämän vuoden aikana.

– Olemme tehneet tarvittavat valmistelut molemmissa tehtaissa ja olemme valmiita noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita. Yhtiö jatkaa kaikkien tarvittavien toimenpiteiden toteuttamista, jotka auttavat rajoittamaan COVID-19:n leviämistä, sanoi Esa Eronen, Nokian Renkaiden toimitusketjun ja vastuullisuuden johtaja.

18.3.2020 Nokian Renkaat Oyj käynnisti yhteistoimintaneuvottelut Suomessa työskentelevää henkilöstöään koskevista lomautuksista.

Toimenpiteiden taustalla on Euroopan auto- ja rengasmarkkinan heikko kehitys, joka johtuu COVID-19:n aiheuttamista vaikutuksista. Yhtiö tiedottaa neuvottelujen tuloksesta niiden päätyttyä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo törmäsi pyöräilijään — pyöräilijä menehtyi

Kuva: CvB.

Oulun poliisin partiot saivat keskiviikkona hieman kello 23:n jälkeen tehtävän Oulun Haukiputaalle. Ilmoituksen mukaan päihtynyt henkilö on lähtenyt liikkeelle henkilöautolla.

Poliisipartio sai tehtävälle matkalla ollessaan havainnon tuntomerkkeihin sopivasta ajoneuvosta, joka ajoi heitä vastaan Martinniementiellä. Partio kääntyi ympäri ja lähti tavoittamaan autoa.

Autoa tavoittaessaan partio havaitsi vähän matkan päässä henkilön makaamassa tiellä. Pian kävi ilmi, että partiota vastaan ajanut auto oli törmännyt polkupyörällä liikkeellä olleeseen mieheen. Törmäyksen uhriksi joutunut keski-ikäinen mies todettiin myöhemmin menehtyneeksi tapahtuneen seurauksena.

Katso tästä muita rattijuoppojuttuja.

Toinen poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin samaisen auton Pohjantieltä matkalla etelää kohti. He saivat pysäytettyä auton, jonka kuljettajaksi todettiin oululainen 47-vuotias mies. Hän puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.

Poliisi toimitti kuljettajan kiinniotettuna poliisin tiloihin.

Poliisi epäilee häntä tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näin poliisi valvoo Uudenmaan liikkumisrajoitusta

Kuva: Poliisi.

Hallitus esitti 25.3.2020 eduskunnalle, että liikennettä rajoitetaan 19. huhtikuuta asti Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle.

Rajoituksen on määrä astua voimaan perjantaina 27.3.2020. Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.

– Vastuu koronaviruksen leviämisen estämisestä on nyt kaikilla. Tämä on koko yhteiskunnan yhteinen ponnistus. Kaikkien tulee tehdä nyt osansa, että suojaamme mahdollisimman tehokkaasti riskiryhmiä ja vähennämme terveydenhuollon ylikuormittumista, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen painottaa.

Kolehmaisen mukaan poliisi tulee valvomaan liikkumisrajoitusta ensimmäisinä päivinä näkyvästi, jotta tietoa asiasta saadaan levitettyä ja ihmiset pystyvät noudattamaan annettuja rajoituksia. Sulut asetetaan Uudellemaalle johtaville teille. Pääväylille ja isoimmille teille tulee ympärivuorokautisia tarkastuspisteitä. Myös viestintää tehostetaan.’

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin valvonapisteiden tulevan myös pienemmille teille.

‒ Valvontaa jatketaan tietysti myös sen jälkeen, mutta päävastuu toimia oikein tässä tilanteessa on kuitenkin jokaisella meillä, riippumatta näkyvästä valvonnasta ja sen määrästä tai siitä, paljonko rajoituksen rikkomisesta voi seurata sakkoja, Kolehmainen sanoo.

Kolehmaisen mukaan liikkumis- ja oleskelurajoitusten valvonnassa sovelletaan poliisin lievempiä toimivaltuuksia, joita ovat neuvot, kehotukset ja käskyt. Poliisi selvittää matkustamisen edellytyksen perusteet ja tarvittaessa neuvoo rajoituksia rikkovaa palaamaan kotiinsa sekä tarvittaessa käskee henkilöä poistumaan rajoituksen alueelta. Vasta vakavammissa ja piittaamattomissa tapauksissa poliisi tulee käyttämään sakkorangaistusta. Liikkumis- ja oleskelurajoitusten rikkominen on rangaistavaa valmiuslakirikkomuksena joka voidaan käsitellä sakkomenettelyssä, jos se on yksinkertainen ja selvä.

Maakunnan rajan ylittämiseen tarvitaan perusteltu syy

Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle.

– Kaikki ylimääräiset matkustamiset Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle tulee nyt siirtää tuonnemmaksi. Jokaisen toimilla on nyt vaikutusta siihen, kuinka nopeasti pääsemme palaamaan takaisin normaaliin arkeen, Kolehmainen tiivistää.

Kiireelliset hälytystehtävät aina ykkösprioriteetti

Kolehmainen muistuttaa, että sinällään erilaisten liikkumiseen liittyvien rajoitusten valvonta, paikkojen eristäminen ja liikenteenvalvonta ovat osa jokapäiväistä poliisitoimintaa. Rajoitusten mittakaava ja niiden ihmisten valtava määrä, joiden jokapäiväiseen elämään rajoitukset vaikuttavat, asettavat poliisitoiminnalle haasteita.

‒ Pelkästään liikkumisrajoitusten valvonta voi sitoa jopa 700 poliisia. Kiireelliset hälytystehtävät hoidetaan kuitenkin aina. Ne ovat prioriteetissa ensimmäisenä, Kolehmainen sanoo.

Kolehmaisen mukaan Uudenmaan alueen poliisilaitokset muodostavat tilanneorganisaation, joka huolehtii liikkumisrajoituksien valvonnasta. Siihen liittyvää poliisitoimintaa johtaa Helsingin poliisilaitos.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

‒ Vaikka nyt on pidettävä fyysistä etäisyyttä, tarvitsemme henkistä läheisyyttä. Pidetään puhelimitse yhteyttä iäkkäämpiin sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin. Naapuriapu ja kuntien kotipalvelut auttavat meitä selviämään tästä tilanteesta yhdessä, Kolehmainen toteaa.

Uuttamaata koskevat liikkumisrajoitukset tiivistetysti:

Sallittua on:

Jokaisella on oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen

Rajoituksesta voidaan poiketa, jos liikkuminen on välttämätöntä:

  • viranomaistoiminnassa
  • työn, elinkeinon tai luottamustoimen harjoittamiseksi
  • lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi
  • lähiomaisen kuoleman vuoksi
  • lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi
  • muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi

Vapaa-ajan matkustus on kielletty.

Jokaisen tulee valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselle ja Uudenmaan rajan ylittämiselle.

Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Onko oikein sulkea Uudenmaan rajat?

Kuva: Wikipedia.

Hallitus esitti eilen eduskunnalle, että liikennettä rajoitetaan Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle.

Rajoituksen on määrä astua voimaan perjantaina. Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.

Uudenmaan rajat menevät kohta kiinni, mutta onko se oikea tapa toimia?

Kerro mielipiteesi vastaamalla alla olevaan kyselyyn.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.