Koti Blogi Sivu 1636

Uudenmaan eristys: Poliisin mukaan moni on yrittänyt päästä rajan yli ilman välttämätöntä tarvetta

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Uudenmaan maakuntaraja on nyt ollut suljettuna viime yöstä alkaen.

Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteillä poliisi on tarkistanut 13 233 ajoneuvoa kello 00.00­–18.00 välisenä aikana. Niistä 671 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta on annettu edelleen vain yksi sakko.

– Maakuntarajalla on käynyt ajoneuvoilla useita kokeilijoita, jotka ovat yrittäneet päästä toiselle puolelle ilman välttämätöntä tarvetta. Kehotamme välttämään tällaista toimintaa. Se hidastaa liikennettä turhaan, toteaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Junamatkustajia on ollut 628, ja heistä 12 on käännytetty. Matkustajamäärät ovat olleet junissa hyvin maltillisia.

Katso tästä muita juttuja Uudenmaan eristyksestä.

Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina 28.3.2020 kello 00.00. Liikkumisrajoituksia valvotaan tarkistuspisteillä ja liikkuvasti.

Liikkumisrajoitusten valvominen jatkuu ympäri vuorokauden 19. huhtikuuta saakka.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Päivän tulvakuva: Helsingin Nordenskiöldinkatu elokuu 1972

19720803 . Tulva Nordenskiöldinkadulla. Taustalla Jäähalli.

Näin paljon vettä oli 3.8.1972 Helsingin Nordenskiöldinkadulla. Taustalla näkyy Helsingin jäähalli. Veteen oli juuttunut ainakin yksi Volvo Amazon.

Kuvat otti Kari Hakli ja kuvat kuuluvat Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan.

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, Kari Hakli.

Helsingin Sanomat kertoo 4.8., että Helsinkiin iski rankka ukkosmyrsky. Jutun mukaan muutamaan notkelmaan kertyi jopa puolitoista metriä vettä.

Kuvien kohdalla kolmosen ratikka oli joutunut pysähtymään vajaaksi tunniksi veden takia.

Vettä tuli parin tunnin aikana noin 23 milliä.

Katso tästä muut Päivän tulvakuvat.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Uudenmaan eristys: 65-vuotias rattijuoppo ajoi kaksi kertaa tiesululusta läpi ja pakeni poliisia

Kuva: CvB.

Tänään kello 13.20 aikaan uusimaalainen 65-vuotias mies ajoi henkilöautolla Pakaantiellä Orimattilan ja Myrskylän rajalla läpi valmiuslain perusteella poliisin pitämästä tiesulusta ja pakeni kovaa ylinopeutta käyttäen.

Poliisipartio ei tavoittanut pakenijaa takaa-ajosta huolimatta.

Myöhemmin sama auto ajoi noin kello 14.00 aikaan toisesta poliisin tiesulusta läpi Porlammintien ja Lapiokoskenmyllyntien risteyksessä ja pakeni toista poliisipartiota.

Poliisiauto ajautui ulos tieltä takaa-ajon aikana ja takaa-ajettava auto jäi kadoksiin. Poliisiauto vaurioituu ulosajossa ja poliisipartio toimitettiin sairaalaan vammojen tarkastukseen.

Katso tästä muita juttuja Uudenmaan eristyksestä.

Myöhemmin poliisi löysi pakenijan Myrskylästä ja otti hänet kiinni.

Poliisi epäilee karkuun ajanutta miestä kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta valmiuslakirikkomuksesta, niskottelusta poliisia vastaan, liikennerikkomuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

 

 

 

Autotoday 10 vuotta sitten: Volvon myynti Kiinaan sinetöitiin

Nyt on tasan kymmenen vuotta siitä, kun Volvosta tuli kiinalainen automerkki.

Volvon myynti Kiinaan sinetöitiin

Volvo on ilmoittanut, että Volvon myynti kiinalaiselle Geelylle on tänään sinetöity sopimuksen allekirjoituksella.

Zhejiang Geely Holding Group Co. Ltd ja Ford Motor Company ovat tänään sopineet Volvon osakkeiden kaupasta.

Kauppa pitää saattaa päätökseen tämän vuoden kolmannen neljänneksen aikana.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Ostaja ilmoittaa tiedotteessaan, että Volvo tulee säilymään itsenäisenä yhtiönä jonka pääpaikka on Göteborg.

Zhejiang Geely Holding Group Co. Ltd. perustettiin 1986. Yhtiön pääkonttori on Kiinan Hangzhoussa. Yhtiö valmistaa muun muassa autoja, moottoreita ja vaihteistoja.

Yhtiö on eräs Kiinan nopeimmin kasvavista autovalmistajista.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Kuuden auton ketjukolari sankan pölypilven takia

Kuva: CvB.

Vantaan Hämeenlinnanväylällä tapahtui perjantaina iltapäivällä etelään päin menevillä kaistoilla liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kaikkiaan kuusi ajoneuvoa.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui, kun yhdistelmäajoneuvon kuljettaja joutui moottorivian vuoksi hiljentämään ja ajamaan tien sivuun.

Rekan ajaessa tien sivuun tielle pölähti samalla tiheä pölypilvi, joka osallisten kertoman mukaan peitti näkyvyyden äkkiä kokonaan.

Tämän seurauksena kaikkiaan neljä henkilöautoa ja yksi pakettiauto törmäsivät toisiinsa. Ainakin yski henkilöautoista törmäsi myös tien sivuun pysähtyneeseen rekkaan.

Onnettomuudessa yksi henkilö sai välittömästi sairaanhoitoa vaativia vammoja.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Museovirasto jakoi 400 000 euroa 36:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikennevälineen restaurointiin

Perho-Pudnik vuonna 2014 Classic Motorshow -tapahtumassa. Kuva: CvB.

Avustusta saaneet kohteet ovat historiallisesti arvokkaita kulkuneuvoja, joiden säilyminen halutaan turvata. Moni hankkeista myös työllistää alan ammattilaisia ja siten edistää vanhojen työtapojen säilymistä.

Tyypillisin avustettava entisöintihanke vuonna 2020 oli kulkuvälineen rungon tai korin kunnostustyöt.

Museovirasto on myöntänyt vuodesta 1994 lähtien avustuksia arvokkaiksi luokiteltujen laivojen kunnostus- ja entistämistöihin.

Vuonna 2018 oli ensimmäistä kertaa mahdollista hakea tukea myös raideliikenteen, maantieliikenteen ja ilmaliikenteen kulkuvälineiden entisöintiin.

Myönnettyjen avustusten tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy edustava otos käyttökuntoisia, kansallisesti arvokkaiksi luokiteltuja kulkuvälineitä.

Avustushakemuksia vuodelle 2020 saapui 84 kappaletta. Avustusta päätettiin jakaa 36 hankkeelle yhteensä 400 000 euroa.

Avustuksia myönnettiin sekä yksityishenkilöiden että yhteisöjen omistamien kulkuvälineiden entisöintiin. Suurin myönnetty avustus oli suuruudeltaan 40 000 euroa, pienin 700 euroa.

Myönteiset esitykset jakautuvat liikennemuodoittain seuraavasti:

  • ilma-alukset, seitsemän hanketta: matkustajalentokone, moottoripurjekone, ilmavoimien koulukone, ilmavoimien suihkuharjoituslentokone, ilmavoimien hävittäjälentokone ja kaksi purjelentokoneiden hinauskonetta
  • raideliikenne, neljä hanketta: höyryveturi, kaksi matkustajavaunua ja junaradan infrahanke
  • maantieliikenne, 18 hanketta: mopedi, kaivinkone, traktori, hevosvetoinen reki ja ruumisvaunut, kaksi linja-autoa, viisi kuorma-autoa ja kuusi henkilöautoa
  • vesiliikenne, seitsemän hanketta: matkustajahöyrylaiva, höyryhinaaja, purjelaiva, kaksi moottorivenettä ja kaksi purjevenettä.

Hankkeet työllistävät ammattilaisia ja säilyttävät käsityötaitoja

Hakemusten laadullisessa arvioinnissa (ns. vertaisarviointi) kiinnitettiin huomioita kulkuvälineen historialliseen arvoon, entisöintihankkeen vaikuttavuuteen kulkuvälineen säilymiselle, hankkeen laatuun sekä yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Monen myönnetyn avustuksen perusteluissa mainitaan, että hanke työllistää alan osaajia. Siten restaurointihankkeet edistävät vanhojen työtapojen säilyttämistä ja elvyttämistä.

Hakemuksissa esitettyihin hankkeisiin haettiin avustuksina yhteensä 1 030 000 euroa.
Haettavan avustuksen suuruus saa olla 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

Katso tästä Päivän museoautoja.

Jokainen avustuksensaaja laittaa siten entisöintihankkeeseensa aina vähintään Museoviraston myöntämän summan verran omaa rahaa. Poikkeuksia ovat liikenteen infrahankkeet, joissa avustuksen osuus voi olla 75 prosenttia. Tällaisia oli vuoden 2020 avustuksen saajissa yksi.

Hakemusten arvioinnissa Museovirastoa avusti neljä asiantuntijalautakuntaa, joiden jäsenet edustavat oman liikennealansa asiantuntemusta.

Mukana lautakunnissa on museoiden, viranomaisten, harrastajien sekä restaurointi- ja konservointialan edustajia.

Maantieliikenteen projektit

Volvo / Wiima M-59 linja-auto, 1961

Esitetään avustusta kantavien rakenteiden, jousituksen, voimalinjan, lämmitysjärjestelmän, sähköjärjestelmien ja jarrujärjestelmän kunnostukseen 19 650 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 39 300 euroa.

Maakunnallisesti ja alueellisesti tärkeä, malliltaan perisuomalainen oman aikakautensa linja-auto. Säilynyt hienosti kaikkine käytön jälkineen.

Hyvin suunniteltu ja budjetoitu hanke, joka varmistaa käyttökunnon säilymisen. Hanke työllistää ja säilyttää erikoisosaamista sekä työmenetelmiä. Hankkeen valmistumisen jälkeen linja-auto osallistuu näyttelyihin ja tapahtumiin.

Vanaja A-69R, 1966

Esitetään avustusta alustan kunnostukseen, ohjaamon maalaukseen, asennukseen ja verhoiluun sekä nosturin ja betonikuupan asennuksen 4500 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 9000 euroa.

Autolla on valtakunnallista merkitystä työhistoriansa takia, myös kotimaisen valmistajansa lopputaipaleen mallina.

Hyvin dokumentoitu historia. Selkeä suunnitelma töiden loppuunsaattamiseksi. Hanke työllistää, mukana on vapaaehtoisia, vaalii perinteisiä työtapoja. Ajoneuvo on esitelty yleisölle Lahden Classic Motor Show´ssa ja useissa lehdissä, osallistuu valmistuttuaan alan tapahtumiin.

Perho-Pudnik henkilöauto, 1957

Esitetään ajoneuvon korin ja tekniikan restaurointiin 4 250 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 8 500 euroa. Omavalmiste aikakaudelta, jolloin henkilöautojen maahantuonti Suomeen oli säännösteltyä. Valtakunnallista merkitystä Tekniikan Maailman järjestämän autonsuunnittelu ja -rakennuskilpailun ansiosta. Hakemuksen kohteena oleva auto sai kilpailussa 2. sijan omavalmistesarjassa. Kohde on kilpailun ansiosta tunnettu, ja sen historia on hyvin tiedossa.

Esimerkillisesti suunniteltu ja budjetoitu hanke, joka pysäyttää lisävaurioitumisen ja palauttaa käyttökunnon. Ajoneuvon omistajalla on näyttöä vastaavista hankkeista. Hanke työllistää ja säilyttää perinteisiä työmenetelmiä. Hankkeen valmistumisen jälkeen ajoneuvo osallistuu näyttelyihin ja tapahtumiin.

Ideal traktori, 1936 – 1948

Esitetään moottorin ja apulaitteiden kunnostukseen 1900 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 3800 euroa. Valtakunnallista merkitystä sekä suuren lamakauden että toisen maailmansodan aiheuttaman pulan tuottamien suomalaisten omavalmisteiden historiassa.

Edustaa Suomessa ja laajemminkin Euroopassa vallalla ollutta tapaa muuntaa autoista traktoreita aikoina, jolloin oikeiden traktoreiden saanti oli vaikea tai mahdotonta. Ilmiö on valtakunnallinen, mutta Idealilla on erityisen merkittävä paikallinen arvo Paraisilla ja ympäristössä. Ideal oli aikoinaan maamme suurin käsityöteollinen autotraktoreiden valmistaja.

Hanke pelastaa kohteen lopulliselta tuhoutumiselta, varmistaa sen säilymisen ja palauttaa käyttökunnon.

Hankesuunnitelma on keskeisiltä osiltaan hyväksyttävissä, mutta tukea on osin haettu materiaaleihin ja kustannuksiin, joihin avustusta ei voida myöntää. Hanke osallistaa vapaaehtoisia, työllistää alan osaajia ja ylläpitää perinteisiä korjausmenetelmiä. Valmistuttuaan kohdetta esitellään näytöksissä ja tapahtumissa.

King mopedi, 1958

Esitetään mopedin restaurointiin 900 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 1800 euroa. Suomessa valmistettu oman aikansa tyypillinen kulkuväline. Hakemuksen kohteena oleva yksilö on harvinainen prototyyppisarjan tuontirungolle Hopeasauma – mopon tekniikalla tehdyn King-merkin edustaja, joita on tiettävästi säilynyt vain kaksi kappaletta. Kohteen dokumentaatioarvo on hyvä, aukoton omistus- ja käyttöhistoria, edustaa hyvin kotimaisen mopedinvalmistuksen historian alkutaipaleita.

Asiallisesti suunniteltu hanke, jolla palautetaan käyttökunto ja alkuperäistä vastaava ulkoasu. Hanke työllistää, mukana myös vapaaehtoistyötä. Mopedia esitellään hankkeen valmistumisen jälkeen paikallisissa ja maakunnallisissa ajotapahtumissa sekä näyttelyissä.

Kappireki, 1700-luvun loppupuoli

Esitetään reen alkuperäiseen asuun ja käyttökuntoon palauttamiseen 700 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 1400 euroa.

Reen historia kohtuullisen hyvin tiedossa, aidot käyttöaikaiset materiaalit ja pinnat tallella. Asiallisesti suunniteltu ja budjetoitu hanke, joka työllistää alan erikoisosaajan ja säilyttää sekä elvyttää periteisiä työtapoja. Rekeen pääsee tutustumaan hevosvetoisten kulkuneuvojen tapahtumissa. Kohteen iän takia avustuksen myöntämisen ehdoksi asetetaan valikoitujen työmenetelmien yksityiskohtainen dokumentointi.

Volvo / Wiima B-70503/4700 M-59 linja-auto, 1960

Esitetään avustusta linja-auton ulkopellityksen kunnostukseen ja maalaukseen 9100 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 18 350 euroa.

Omana aikanaan tyypillinen ja yleinen linja-auto, jolla on maakunnallista ja paikallista merkitystä. Ajoneuvon historia on hyvin tiedossa, vähintään tyydyttävä lähde- ja dokumentaatioarvo.

Hanke, jolla lisätään kohteen käyttöarvoa, on hyväksyttävissä keskeisiltä osiltaan. Hanke työllistää ja säilyttää perinteisiä menetelmiä. Valmistuttuaan ajoneuvoa esitellään maakunnallisissa ja paikallisissa tapahtumissa.

Kontio Sisu K-137 SVT-4X4/4300, 1967

Esitetään ajoneuvon rungon, akselistojen ja ohjaamon kunnostukseen ja maalaukseen 6000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 12 000 euroa.

Kohde edustaa hyvin suomalaista aikansa tyypillistä kuorma-autotuotantoa, nelivetoisena versiona suhteellisen harvinainen yksilö. Lähde- ja dokumentaatioarvo on hyvä ja käyttö- sekä omistajahistoria tunnettu. Asiallisesti suunniteltu ja budjetoitu hanke, joka lisää kohteen käyttökuntoa. Hanke työllistää alan yrityksiä ja ajoneuvo on yleisön nähtävillä.

Likvagn, 1920-talet

850 € för restaurering av likvagnar. Godkända totalkostnader 1700 €. Under sin tid typiska likvagnar, som har regional och lokal betydelse. Representerar den typiska fordonspraxis i det svensktalande kustområdet i Finland. Vagnarna är välbevarade, har dokumentationsvärde och är kända för sin lokala historia.

Projektet kommer att återställa vagnar till driftsmässigt skick, plan och budget är upprättad med tillräcklig noggrannhet. Projektet är kopplat till bysamhällets aktiviteter. Efter renoveringen presenteras vagnarna vid lokala och regionala evenemang.

Teräsmies 2, 1954
Esitetään moottorin ja puomin kunnostukseen sekä koneen maalaamiseen 4600 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 9200 euroa.

Valtakunnallista merkitystä suomalaisen raskaan koneteollisuuden tuotteena. Lukumääräisesti Lokomon valmistamat kaivukoneet olivat työalan merkittävimpiä teknistaloudellisia innovaatioita, jollaisia Suomi jälleenrakennuskauden aikana välttämättä tarvitsi. Suuri merkitys koneellisen maarakennuksen yleistymiselle Suomessa.

Hankesuunnitelma on hyväksyttävissä, mutta valvojan on syytä keskustella ennen hankkeen aloittamista mm. puomin ja pintakäsittelyn yksityiskohdista. Hanke palauttaa kohteen käyttökunnon, parantaa koneen säilyvyyttä ja lisää käyttöarvoa. Valmistuttuaan käytetään maarakennustapahtumissa ja erilaisissa työalan näytöksissä.

Volkswagen Typ 10/11 Export Limousine, 1952

Esitetään avustusta auton alustan ja korin peltitöihin 9 250 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 18 500 euroa. Suomen autoistumisen historian kannalta keskeinen automalli. Yksilönä lähde- ja dokumentaatioarvo kiitettävä sekä hyvin tunnetun historian että säilyneisyyden ansiosta.

Esimerkillisesti suunniteltu hanke, jolla pysäytetään kohteen rappeutuminen ja palautetaan kohde liikkuvaksi ajoneuvoksi. Hanke työllistää ja säilyttää työalan erikoisosaamista. Ajoneuvoa esitellään hankkeen valmistuttua kansallisissa tapahtumissa.

Ford Model T, 1913

Esitetään auton alustan, ohjauslaitteiden, jarrujen ja maalipinnan kunnostukseen 2100 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 4200 euroa.

Suomen autoistumisen historian kannalta keskeisen mallin varhainen yksilö. Ikänsä ja historiansa perusteella valtakunnallisesti merkittävä auto, jonka historiallinen arvo ja edustavuus sekä lähde- ja dokumentaatioarvo ovat kiitettäviä. Säilynyt poikkeuksellisen hyvin pääosin 1960-luvun entisöidyssä asussa. Oletettavasti kotikaupunkinsa Pietarsaaren tunnetuin auto.

Hyvin suunniteltu ja budjetoitu hanke. Toimenpiteet varmistavat ajoneuvon säilymisen kulkukuntoisena. Hanke työllistää, mukana myös vapaehtoisia. Auto osallistuu maakunnallisiin tapahtumin ja näyttelyihin.

Mercedes-Benz 170 VA 4d sedan, 1951

Esitetään korin ja rungon peltitöihin ja maalaukseen, verhoiluun sekä sähkötöihin 11 950 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 23 900 euroa.

Ajoneuvolla on maakunnallista ja paikallista tunnettuutta. Auto edustaa sekä merkiltään että malliltaan yleistä ja arvostettua ajoneuvoa. Kohtuullinen dokumentaatioarvo, historia hyvin tiedossa. Poikkeuksellinen paikallinen merkitys naisten autoilun ja kansanterveystoiminnan kannalta.

Esimerkillisesti suunniteltu ja budjetoitu hanke, jolla palautetaan ajoneuvon liikennekelpoisuus. Hanke työllistää alan osaajia, säilyttää vanhoja työtapoja ja tarjoaa vapaaehtoisille osallistumismahdollisuuksia. Ajoneuvo osallistuu valmistuttuaan maakunnallisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin.

Mercedes-Benz L-312/4200 kuorma-auto, 1956

Esitetään auton maalauksen viimeistelyyn sekä moottorin, jarrujen ja valojen kunnostukseen 6700 euroa. Hankkeen hyväksytyt kokonaiskustannukset 13 400 euroa.

Kohteella on hyvää maakunnallista ja vahvaa paikallista merkitystä. Edustavuus tyypillisenä aikansa kuorma-autona on hyvä, kuvaa hyvin tavaraliikenteen yhtä kehitysvaiheitta. Kohteen lähde- ja dokumentaatio hyvä.

Esimerkillisesti suunniteltu, valmistelu ja budjetoitu hanke, joka palauttaa kohteen käyttökunnon. Hanke työllistää, kouluttaa ja tukee perinteisten työtapojen säilymistä. Hankkeen valmistumisen jälkeen autoon voi tutustua tapahtumissa ja näyttelyissä.

Chevrolet Stylemaster 4D Sedan/2921-48, 1948

Esitetään avustusta moottorin ja korin kunnostukseen ja maalaukseen 10 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 20 000 euroa.

Autolla on valtakunnallista merkitystä valtion 1940-luvulla tekemien autohankintojen takia. Yksilö kuuluu vajaan 200 kappaleen Ruotsin GM:n kokoamaan erään, jotka toimitettiin sodan jälkeen autopulasta kärsivään Suomeen. Kohteen käyttö- ja omistajahistoria on hyvin tiedossa, ensimmäinen omistaja oli Puolustusvoimat.

Hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke, jossa toimenpiteet on kohdennettu kohteen tuhoutumisen estämiseen ja suunnitelmallisen säilymisen varmistamiseen. Hanke työllistää alan erikoisosaajia, valmistuttuaan autoa esitellään tapahtumissa ja näyttelyissä.

Dodge Brothers Sport Touring, 1926

Esitetään avustusta kangaskaton verhoiluun ja sen puukaarien kunnostukseen ja uusimiseen sekä sisäverhoiluun 3 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 6 000 euroa. Valtakunnallista merkittävyyttä yhtenä aikansa yleisimmistä automalleista Suomessa.

Hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke. Hanke poistaa säilymiseen liittyviä uhkia ja ehkäisee ennalta vaurioitumista. Tuetaan jo hyvin suunniteltua määrätietoisesti edennyttä hanketta.

Hanke työllistää erikoisosaajia ja ylläpitää vanhoja työtapoja. Ajoneuvo osallistuu kansallisiin tapahtumiin.

Volvo-LV127 DT, 1940

Esitetään kuorma-auton hytin kunnostukseen 3900 euroa, hyväksytyt kokonaiskustannukset 7800 euroa. Erittäin merkittävä valtakunnallinen kohde.

Auto on merkiltään ja malliltaan varmasti aikansa arvostetuimpia kuorma- ja linja-autoja Suomessa. Tämän yksilön historialliseen merkitykseen liittyy sota ja Ruotsin hyvä ajatus tukea Suomen sotaponnistuksia lahjoittamalla Vaasaan kuorma-auto. Melko hyvin säilynyt sota-ajan autoksi, ja ilmeisesti myös hyvin pidetty auto. Poikkeuksellisen laaja dokumentaatio.

Suunnitelma on hyväksyttävissä pienistä puutteista huolimatta. Hanke varmistaa ajoneuvon historiallisen ulkoasun ja käyttöarvon säilymisen. Hanke työllistää alan erikoisosaajia, ajoneuvoon voi tutustua tapahtumissa ja Vaasan automuseossa.

Fuldamobil S4, 1956

Esitetään avustusta auton sisätilojen verhoiluun 1500 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 3 000 euroa. Harvinainen ajoneuvo, joka on jäänyt harvinaiseksi myös aikansa tieliikenteessä, joskin kääpiöautoilmiö on tunnettu myös Suomessa.

Kääpiöautot kuvaavat hyvin tarvetta haalia Suomeen kaikki saatavilla olevat moottoriajoneuvot. Tämä yksilö on erikoisuus, ja se on harvinainen myös valmistusmaassaan.

Hyvä dokumentaatio, tarina ja täydelliset elinkaaritiedot tallella.
Hanke jatkaa hyvin etenevää entisöintityötä, ajoneuvoa esitellään yleisölle valmistumisen jälkeen.

Katso tästä muut projektit: https://www.museovirasto.fi/uploads/Lehdistotiedote_avustuksista_2020_23_03_2020.pdf

 

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Pirkanmaan maanteillä ennätyksellisen turvallista

Kuva: Matti Sulanto.

Vuoden 2019 liikenneturvallisuustilanne oli Pirkanmaalla parempi kuin koskaan aikaisemmin, todetaan ELY-keskuksen tiedotteessa.

Koko maassa tieliikennekuolemia on ollut vuoden 2019 määrää vähemmän edellisen kerran 1930- ja 40-luvuilla, jolloin liikennesuorite oli vielä vähäinen.

Nollavisioon vielä matkaa

Suomen ja koko Euroopan unionin liikenneturvallisuustyön visio on, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.

Tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä ja vähentää loukkaantumisten määrää neljänneksellä vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Euroopan tasolla tavoitteeseen ei olla pääsemässä, joten se on uusittu aikavälille 2020–2030.

Suomen tieliikenteessä kuoli vuonna 2019 ennakkotietojen mukaan 205 henkilöä, mikä on 35 % yli vuosikohtaisen tavoitetason.

Katso tästä muita juttuja liikenneturvallisuudesta.

Pirkanmaalla kehitys on ollut positiivista. Sekä maanteitä että koko maakuntaa tarkasteltaessa tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä jäi ensimmäistä kertaa kunnianhimoisen vuoden 2020 tavoitetason alle.

Samanaikaisesti liikennesuorite on kasvanut maakunnan maanteillä 11,9 % (2010–2019).

Koko maankunnassa loukkaantuneiden määrä on viime vuosina ollut lähellä tavoitetasoa. Sen sijaan maantieverkolla loukkaantuneiden määrä on yli kaksinkertainen vuoden 2019 tavoitetasoon verrattuna.

Pirkanmaan tyypillisimmät onnettomuudet

Tyypillisiä henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia taajamissa ovat polkupyörä- ja jalankulkijaonnettomuudet.

Niiden osuus vuonna 2019 oli yli puolet (100 kpl) taajamassa tapahtuneista poliisin tietoon tulleista henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista.

Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksien määrä ei ole merkittävästi muuttunut vuosien 2010–2019 aikana.

Valtion maanteillä polkupyöräonnettomuuksien määrä on laskenut, mutta vastaavasti jalankulkijaonnettomuuksien määrä on kasvanut.

Taajama-alueen ulkopuolella 45 % henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista oli yksittäisonnettomuuksia. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksista yli puolet oli kohtaamisonnettomuuksia.

Pitkällä aikavälillä (2010–2019) kohtaamis- ja yksittäisonnettomuudet ovat olleet lähes yhtä yleisiä kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa. Onnettomuustyyppien vuosittaiset vaihtelut ovat vähäisistä määristä johtuen suuria.

Nuoriin kohdistuneet vakavat liikenneonnettomuudet

Tieliikenneonnettomuuksissa nuorten osuus kuolleista ja loukkaantuneista on ylikorostunut. 15–19 -vuotiaiden osuus Suomen väestöstä on noin 5 %, mutta heihin kohdistui Pirkanmaalla 17 % henkilövahingoista.

Onnettomuudet, joissa nuoret ovat osallisina, jakautuvat melko laajasti eri kulkumuotojen välille.

Liikenneturvan mukaan koko maassa tapahtuneissa nuorten vakavissa onnettomuuksissa tyypillisenä tekijänä on ollut huomattava ylinopeus, päihtyneenä ajaminen tai turvavöiden käyttämättä jättäminen.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa onnettomuuden aiheuttajalla on taustalla usein aikaisempia liikennerikkomuksia. Valtaosa nuorista kuitenkin pyrkii käyttäytymään liikenteessä vastuullisesti. Ajokokemuksen ja iän karttuessa nuorten kuljettajien onnettomuusriski pienenee.

Liikenne nyt ja tulevaisuudessa

Vuosi 2020 on alkanut viime vuotta synkemmissä merkeissä. Vähäluminen talvi on todennäköisesti vaikuttanut asiaan, sillä pitkän aikavälin tilastot osoittavat onnettomuuksien tapahtuvan pääasiassa hyvissä olosuhteissa.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa tien pinta on ollut useimmiten paljas ja sää on ollut pilvipoutainen tai kirkas.

Lue myös: Viime vuonna liikenteessä kuolleiden jalankulkijoiden määrä oli tutkintahistorian pienin

Vuoden 2019 liikenneturvallisuustilanne Pirkanmaalla osoittaa, että liikennekuolemien ja loukkaantuneiden määrään pystytään vaikuttamaan.

Liikennejärjestelmän ja ajoneuvotekniikan kehityksellä on roolinsa, mutta ratkaisevana tekijänä ovat asenteet, todetaan tiedotteessa.

 

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Viime yön aikana poliisi käännytti Uudenmaan rajalla yli 120 autoa

Kuva: CvB.

Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina 28.3.2020 kello 00.00 yhteistyössä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

Liikkumisrajoituksen valvontaa on toteutettu yön aikana tarkistuspisteillä sekä liikkuvan valvonnan avulla.

Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteelle on saapunut lauantaihin kello 9.00 mennessä 3152 ajoneuvoa, joista 121 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta on annettu vain yksi sakko.

Katso tästä muita juttuja Uudenmaan eristyksestä.

– Ihmisten suhtautuminen sulkupisteillä on ollut ymmärtäväinen eikä erityisiä kiistatilanteita ole ollut, kertoo operaation yleisjohtaja ylikomisario Seppo Kujala, Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin  mukaan junissa on ollut vähän matkustajia ja tarkastukset ovat sujuneet rauhallisesti.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

 

Poliisi joustaa ajokorttien lääkärilausuntojen aikarajojen kanssa

Uusi ajokortti 1.4.2019 alkaen. Kuva: Traficom.

Tietyissä tilanteissa poliisille tulee esittää lääkärinlausunto ajo-oikeuden voimassa pysymiseksi.

Koronaviruksen takia terveydenhuolto on ruuhkautunut ja kiireettömiä lääkäriaikoja voi olla vaikea saada. Poliisi ottaa tämän huomioon ja joustaa mahdollisimman paljon asioiden käsittelyssä.

Sinulla voi olla velvollisuus toimittaa poliisille lääkärinlausunto seuraavissa tilanteissa:

  • Jos sinulla on kuorma- tai linja-auton ajo-oikeus, asut Suomessa vakinaisesti ja ajokorttisi on myönnetty ennen 19.1.2013.
  • Jos sinulla on EU-/ETA-maassa tai muualla ulkomailla annettu ajokortti, asut Suomessa vakinaisesti, ulkomainen ajokorttisi oikeuttaa kuljettamaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa Suomessa ja ulkomaisen ajokortin voimassaoloaika on pidempi kuin suomalaisten ajokorttien.
  • Olet saanut poliisilta määräyksen toimittaa lääkärinlausunto.

Lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on voinut liittää ajokorttilupaan tai ajokorttiin ehdon lääkärinlausunnon toimittamisesta määräajan kuluttua poliisille.

Lisätietoja saat oman asuinpaikkakuntasi poliisilaitokselta. Otathan yhteyttä mieluiten sähköpostitse.

Katso tästä muita juttuja koronaviruksesta.

Helsingin poliisilaitos
ajo-oikeusasiat.helsinki@poliisi.fi
puh. 0295 470 011

Hämeen poliisilaitos
ajo-oikeusasiat.hame@poliisi.fi
puh. 0295 430 311

Itä-Suomen poliisilaitos
ajokielto.etela-savo.ita-suomi@poliisi.fi
ajokielto.pohjois-karjala.ita-suomi@poliisi.fi
ajokielto.pohjois-savo.ita-suomi@poliisi.fi
puh. 0295 450 311

Itä-Uudenmaan poliisilaitos
ajokieltoasiat.ita-uusimaa@poliisi.fi
puh. 0295 430 291

Kaakkois-Suomen poliisilaitos
ajokielto.kaakkois-suomi@poliisi.fi
puh. 0295 430 331

Lapin poliisilaitos
ajokieltoasiat.lappi@poliisi.fi
puh. 0295 460 321

Lounais-Suomen poliisilaitos
ajokieltoasiat.turku@poliisi.fi
ajokieltoasiat.pori@poliisi.fi
puh. 0295 440 501

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
ajokieltoasiat.lansi-uusimaa@poliisi.fi
puh. 0295 430 281

Oulun poliisilaitos
ajokieltoasiat.oulu@poliisi.fi
luvat.raahe@poliisi.fi
luvat.kajaani@poliisi.fi
luvat.kuusamo@poliisi.fi
puh. 0295 460 211

Pohjanmaan poliisilaitos
ajo-oikeusasiat.pohjanmaa@poliisi.fi
puh. 0295 440 511

Sisä-Suomen poliisilaitos
ajokieltoasiat.sisa-suomi@poliisi.fi
puh. 0295 440 131

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE /

Poliisi Uudenmaan eristyksestä: Rajoituksesta poikkeavan liikkumisen tulee olla välttämätöntä!

Kuva: Autotoday.

Uudenmaan maakuntaa koskevat liikkumisrajoitukset tulivat voimaan 28. maaliskuuta ja ovat voimassa 19. huhtikuuta 2020 saakka. Poliisi valvoo liikkumisrajoitusten noudattamista.

Rajoitusten tultua voimaan Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella. Muiden maakuntien asukkaat eivät voi käydä Uudellamaalla. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Vapaa-ajan matkustus ei ole sallittua.

Tavaraliikenteen kulkua ei uusien rajoitustenkaan aikana estetä. Rajoitukset eivät myöskään koske Uudenmaan sisäistä liikkumista.

Liikkuminen on kuitenkin sallittua viranomaistoiminnassa sekä työn, elinkeinon, opiskelun tai yhteiskunnallisen luottamustoimen harjoittamiseksi tai varusmiespalvelun tai muun lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi, jos liikkuminen on välttämätöntä.

Liikkumista ei myöskään rajoiteta, jos siihen on painava henkilökohtainen syy, kuten lapsen tapaamisoikeuden toteuttaminen taikka jos se on välttämätöntä lähiomaisen hoivan tarpeen, kuolemanvaaran tai kuoleman vuoksi.

Henkilön on annettava poliisin pyynnöstä suullinen tai kirjallinen selvitys liikkumisensa syystä. Poliisi ei saa estää välttämättömään syyhyn vetoavan liikkumista.

Poliisin verkkosivuilta löytyy jo runsaasti esimerkkitilanteita

Liikkumisrajoitus on jo ennen voimaantuloaan aiheuttanut suomalaisissa valtavan määrän kysymyksiä hyvinkin tiiviisti arkeen liittyvistä asioista ja tulkinnoista siitä, mikä on välttämätöntä liikkumista. Poliisi ei pysty vastaamaan erikseen jokaiseen kysymykseen. Ihmisiä pyydetään ensisijaisesti itse miettimään, onko kulkeminen oikeasti välttämätöntä ja löytyykö siihen perusteltavissa oleva erityinen syy.

Poliisi päivittää liikkumisrajoituksiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia nettisivuilleen osoitteessa www.poliisi.fi/liikkumisrajoitukset.

Jos sinulla on kysyttävää Uudenmaan liikkumisrajoituksista, tutustu ensin verkkosivujen sisältöön. Poliisin neuvontapalvelu vastaa poikkeuksellisesti viikonloppuna aiheeseen liittyviin tiedusteluihin kello 8‒16.15 numerossa 0295 419 800.

Poliisi haluaa painottaa, että rajoituksesta poikkeavan liikkumisen tulee olla välttämätöntä, koska rajoituksen tavoitteena on koronaviruksen leviämisen hillitseminen ja sitä kautta ihmisten pelastaminen sekä terveydenhuollon ylikuormituksen välttäminen.

‒Nyt ei ole sankarillista yrittää etsiä porsaanreikiä valvonnan tai rajoitteiden suhteen, vaan noudattaa annettuja ohjeita ja määräyksiä. Se on meidän jokaisen etu tässä tilanteessa, sanoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.

Poliisilta selkokielinen ohje liikkumisrajoituksista

Poliisi on tehnyt selkokielisen ohjeen liikkumisrajoituksista, jota tullaan jakamaan heti käännöstöiden valmistuttua suomen lisäksi ruotsiksi, saameksi, englanniksi, venäjäksi, viroksi, arabiaksi ja somaliksi.

Uudenmaan rajan ylittämiseen ei tarvita minkään tahon myöntämää lupaa, mutta seuraavilla asiakirjoilla voit nopeuttaa itsesi ja muiden matkantekoa:

  • Työntekijät: Työn vuoksi liikkuminen osoitetaan työnantajan myöntämällä organisaatiokortilla tai vastaavalla todistuksella. Ellei työnantaja myönnä organisaatiokortteja, työsuhde voidaan osoittaa muulla asiakirjalla tai suullisesti.
  • Eläinlääkärissä kävijät: Esitä ilmoitus, sähköposti tai muu asiakirja ajanvarauksesta. Samalla tulee esittää tieto siitä, miksi eläimen hätä on kiireellinen.
  • Terveydenhuollon tai sosiaalihuollon toimintayksikössä asioiva: Esitä kutsu, ilmoitus tai muu asiakirja varatusta ajasta. Omasta terveydentilastaan tai sosiaalihuollon asiakkuudesta ei tarvitse kertoa, ne kuuluvat jokaisen yksityiselämän suojaan.
  • Tavaraliikenne, joka ei kuulu asetuksen alaan, voi joutua tarkastukseen. Esitä tällöin poliisille liikennelupa, rahtikirja, ammattipätevyyskortti tai muun samanlainen luvanvaraiseen liikenteeseen kuuluva todiste.
  • Taksiliikenne ja luvanvarainen henkilöliikenne: Esitä esimerkiksi henkilöliikennelupa.

/ TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //