Kimi Räikkönen on 2000-luvun tunnetuin suomalainen maailmalla ja kaikkien aikojen eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja.
Tiistaina julkaistu Iceman – Kimin matkassa kokoaa yksiin kansiin Suomen kokeneimman F1-toimittaja Heikki Kullan muistot 20 vuoden yhteiseltä taipaleelta.
Heikki Kulta on seurannut Kimin tekemisiä läheltä koko tämän F1-taipaleen ajan. Nyt Kulta on kirjoittanut oman tarinansa näistä yhteisistä vuosistaan Räikkösen lähellä.
Kirja on tehty urheilu edellä – mutta ei rallienglannilla vaan suomalaisillekin niin tutuksi tulleella aidolla formulakielellä. Räikkösen uraa peilataan vuosikymmenien perspektiivillä.
Kirja kertoo asianosaisten aidot tunne-elämykset ja mielentilat niin kisoista, kotioloista kuin salaisista sopimusneuvotteluistakin.
Olemme aikaisemmin esitelleet joitakin yksityiskohtia Bentley Flying Spur -mallista. Nyt vuorossa on matkustamo, eli auton takapenkkiläisen maailma.
Matkustamon takaosa voidaan räätälöidä asiakkaiden yksilöllisten vaatimusten mukaisesti.
Takaistuimen matkustajille on tarjolla valikoima huippuluokan varusteita, kuten viihdejärjestelmän tablettitietokoneet, high-end-audiojärjestelmien huippuosaajan Naim for Bentley -äänentoistojärjestelmä sekä juomajäähdytin.
Kuva: Bentley.
Takaistuinten keskellä olevaan käsinojaan on sijoitettu uusi pullonjäähdytin, jonka lämpötilan voi säätää +6 – -6 asteeseen. Sen koko mahdollistaa varustautumisen kaiken tyyppisille matkoille: viilenemään mahtuu kuusi kolmanneslitran virvoitusjuomapulloa, neljä puolen litran pulloa tai kaksi täysikokoista samppanjapulloa. Uuden muotoilun ansiosta jäähdyttimen ulkomitat ovat entistä pienemmät, joten valtavasta 420 litran tavaratilasta ei tarvitse tinkiä juurikaan tilaa.
Kuva: Bentley.
Integroitua teknologiaa työntekoon tai rentoutumiseen
Flying Spur on Bentleyn tiedotteen mukaan kaikkien aikojen edistyksellisin Bentley – huippuluokan elektroniikan ja käsityötaidon yhdistelmä. Se edustaa Bentleyn tulevaisuuteen suuntautuvaa teknologista lähestymistapaa: helppokäyttöisyys yhdistetään hienostuneeseen suunnitteluun ja toiminnallisuuteen.
Matkustamon takaosan keskellä on viisituumainen kosketusnäytöllä ohjattava kaukosäädin. Kosketusnäyttö liukuu esiin nappia painamalla ja tarjoaa takaistuimen matkustajille mahdollisuuden hallita esimerkiksi takaistuimen säätöjä, ilmastointia, ikkunan kaihtimia ja jopa konepellin Flying B -maskottia.
Kuva: Bentley.
Takaistuinten tärkeimmät säädöt tehdään oviin sijoitetuilla painikkeilla: selkänojan voi säätää 14 asentoon ja niissä on viisi hierontatoimintoa. Reunimmaiset takaistuimet ovat ilmastoituja ja lämmitettyjä ja niskatuet säätyvät sähköisesti.
Äänentoistoelämyksen tarjoaa Naim for Bentley -äänentoistojärjestelmä. Sen 21-kanavainen 2 200 watin vahvistin syöttää ääntä 19 kaiuttimen järjestelmälle (mukaan lukien superdiskantit) ja kahdelle istuimiin asennetulle bassolle.
Käyttäjä voi valita mieltymystensä mukaisesti jonkin kahdeksasta digitaalisesti muokatusta äänitilasta ja tyylikkään vaikutelman viimeistelevät valaistut kaiutinritilät.
Naim for Bentley -äänentoistojärjestelmä voidaan täydentää Rear Seat Entertainment -sovelluksella, joka koostuu kahdesta etuistuimien taakse sijoitetusta tabletista, joilla hallitaan Bentleyn multimediajärjestelmää.
Irrotettavissa 10,2-tuumaisissa Android-pohjaisissa tableteissa on 4G-, WiFi- ja Bluetooth-yhteydet sekä Google Play -kauppa ja niihin voi ladata sekä mediaa että sovelluksia.
Kuva: Bentley.
15 eriväristä nahkavaihtoehtoa
Oman yksilöllisen sisustuksen voi rakentaa 15 erivärisen nahkan ja kahdeksan eri puuviilun valikoimasta. Ompeleet ja tunnusmerkit voidaan valmistaa myös taustanvärisenä tai kontrastiväreissä. Myös istuinverhoilun tereet voi valita kontrastivärisinä, mikä muistuttaa alkuperäisestä 1950-luvun Flying Spurista.
Bentleyn perinteistä pohjautuva käsityötaito kehittyy edelleen, joten tarjolla on koko ajan uusia ratkaisuja, kuten nahkaiset 3D-ovipaneelit sekä istuinten timanttitikkaukset.
Väärät ohjauskulmat aiheuttavat renkaiden epätasaista kulumista ja pidemmällä aikavälillä heikentävät auton muita osia. Myös renkaiden pito ja siten liikenneturvallisuus heikkenee ja polttoaineenkulutus kasvaa.
Ohjauskulmien tarkastaminen ennen renkaanvaihtoa kannattaa, jotta mahdolliset väärät kulmat eivät ala suotta kuluttaa talvirenkaita, todetaan Vianorin tiedotteessa.
Pian on aika vaihtaa kesärenkaat talvirenkaisiin, mutta sitä ennen kannattaa vilkaista kesärenkaiden kuntoa: ovatko ne kuluneet epätasaisesti tai epänormaalin paljon? Tällainen kuluminen on usein merkki siitä, että ohjauskulmissa on jotain vialla.
– Yleisin syy ohjauskulmien muuttumiseen on kuoppaan tai jalkakäytävän reunaan ajaminen. Muuttumisen seurauksena renkaat kuluvat epänormaalisti, ja auto saattaa myös hieman puoltaa oikealle tai vasemmalle tai tuntua epävakaalta ajon aikana. Silloin pyörien suuntaus kannattaa tarkastaa ja säätää, kertoo rengas- ja autohuoltoketju Vianorin autohuollon päällikkö Pekka Alanko.
Pyörien suuntaus on tarkistettava myös, jos autoon vaihdetaan esimerkiksi uusia niveliä tai tukivarsi. Monissa autoissa on myös kuljettajaa avustavia järjestelmiä, joiden kamerat ja tutkat saattavat joissakin tilanteissa vaatia uudelleenkalibrointia. Pyörien suuntaus on lähes poikkeuksetta tarkistettava ennen uudelleenkalibrointia.
Väärät ohjauskulmat huonontavat pitoa ja lisäävät polttoaineenkulutusta
Väärät ohjauskulmat rasittavat auton monia osia, mikä voi johtaa kalliisiin korjauksiin. Renkaat voivat myös kulua niin epätasaisesti ja ennenaikaisesti, että ne on vaihdettava uusiin. Pahimmassa tapauksessa sekä kesä- että talvirenkaat menevät vaihtokuntoon, jos vääriä ohjauskulmia ei korjata.
Jos renkaat vaihtaa itse, mahdolliset ongelmat ohjauskulmissa saattavat jäädä huomaamatta. Rengasliikkeissä renkaiden kuluminen tarkastetaan renkaanvaihdon yhteydessä, ja ammattitaitoiset rengasasentajat huomaavat mahdollisen epänormaalin kulumisen ja ohjauskulmien tarkastustarpeen.
– Väärät ohjauskulmat vaikuttavat renkaiden pitoon ja sitä kautta liikenneturvallisuuteen. Polttoaineenkulutus myös kasvaa, kun renkaiden vierintävastuksesta tulee suurempi. Jos epäilet, että ohjauskulmat eivät ole kohdallaan, suosittelen tarkastusta, Alanko sanoo.
Ohjauskulmien säätämisen yhteydessä on hyvä myös tarkastaa auton kunto ennen talven rasituksia. Kun mahdolliset viat havaitaan ajoissa, vältetään isommat korjaukset tai tielle jääminen esimerkiksi huonon akun takia.
Mistä huomaa, että ohjauskulmat tulisi säätää?
Auto puoltaa oikealle tai vasemmalle
Auto tuntuu epävakaalta ajon aikana
Ohjauspyörä ei ole suorassa, vaikka ajat suoraan eteenpäin
Uusi Mercedes-Benz Intouro -linja-auto on varustettu turvajärjestelmillä, jotka parantavat muiden liikkujien turvallisuutta kaupunkiympäristössä. Intouroon saa valinnaisvarusteena aktiivisen ABA 5 -hätäjarruavustimen sekä Sideguard Assist -katveavustimen.
ABA 5 on ensimmäinen vastaava järjestelmä, joka Mercedes-Benzin tiedotteen mukaan on maailmanlaajuisesti tarjolla linja-autokalustoon.
Avustin suorittaa automaattisen hätäjarrutuksen ja pysäyttää auton, mikäli järjestelmä havaitsee auton edessä tien ylittäjän tai jalankulkijan vaaravyöhykkeellä.
Järjestelmä pysäyttää linja-auton myös, mikäli uhkana on törmäys edellä ajavan tai eteen pysähtyneen ajoneuvon perään.
Katveavustin helpottaa auton kääntymisiä ahtaassa kaupunkiympäristössä ja risteyksissä. Tutkaperusteinen järjestelmä havaitsee auton sivulle katveeseen jäävät kävelijät, pyöräilijät sekä kiinteät esteet.
Heijastavien tuotteiden laadusta ei ole takeita. Kuva on otettu auton lähivaloissa. Vasemmalta lukien ensimmäisellä on jousiheijastimet, toisella heijastavasta langasta neulottu kaulahuivi, kolmannella heijastavasta kankaasta tehty takki ja neljäs on ilman mitään heijastimia tai heijastavia tuotteita. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva.
Viime vuosina markkinoille on tullut paljon erilaisia heijastavia tuotteita, kuten ulkoiluvaatteita, kasseja, reppuja ja sateenvarjoja. Myös erilaisten heijastavien tuotteiden käsin tekeminen ja askartelu on lisännyt suosiotaan erityisesti sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien ja ohjeiden myötä.
Heijastavia tuotteita käytettäessä on syytä muistaa, että niiden takaisinheijastavuudessa voi olla suuriakin eroja, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.
– Heijastin ja heijastava tuote ovat eri asioita. Heijastimeksi voi kutsua ainoastaan EN 13356 -standardin mukaista tyyppihyväksyttyä henkilösuojainta, eikä tämä ole hiusten halkomista. Heijastaville tuotteille ei ole laatuvaatimuksia eikä niiden laatua valvota millään tavalla. Siten kuluttajille on mahdollista myydä heijastavana tuotteena oikeastaan mitä tahansa – myös tuotteita, jotka eivät heijasta juuri ollenkaan, summaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.
Heijastavien tuotteiden laaduissa on isoja eroja. Tuotteista löytyy myös laadultaan erinomaisia varusteita, jotka näkyvät kauas. Näin on useimmiten tuotteissa, joissa heijastava materiaali on laadukasta ja sitä on paljon yhtenäisissä pinnoissa. Nämä tuotteet voivat tuoda käyttäjälleen lisänäkyvyyttä erinomaisesti. Näkyvyys pimeällä kannattaa kuitenkin aina varmistaa käyttämällä myös tyyppihyväksyttyä heijastinta.
– Esimerkiksi heijastavasta langasta kudottujen ja virkattujen asusteiden alhainen heijastavuus johtuu heijastavan materiaalin vähäisestä määrästä. Materiaalin laatu on useimmiten hyvä, mutta se ei riitä. Määrääkin tarvitaan, Loikkanen selventää.
Kuvassa erilaisia heijastavia pipoja auton lähivaloissa. Etäisyyttä autosta noin 50 metriä. Kuva Kaisa Tanskanen / Liikenneturva.
Parempi överit kuin vajarit
Mitä useampia heijastimia käytetään, sitä paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan jalankulkijan. Liikenneturvan seurantojen* mukaan viime vuonna lähes joka toinen pimeällä taajama-alueella liikkunut käytti heijastinta. Osa kävelijöistä oli varustautunut myös led-valaisimella tai vastaavalla.
– Heijastavilla tuotteilla tai paljon yleistyneillä led-valoilla voi täydentää loistavan kokonaisuuden. Myös erilaisten valojen kanssa kannattaa muistaa oikea heijastin – valoista kun voi patteri tai akku hyytyä kesken reissun. Valojen tuomasta lisänäkyvyydestä ei silti ole haittaa, tiivistää Loikkanen.
Kunnollisen heijastimen myyntipakkauksesta löytyvät ainakin seuraavat tiedot
CE-merkintä
EN 13356
tyyppitarkastuksen suorittaneen tahon tiedot (esim. Työterveyslaitos)
käyttöohjeet
valmistaja
Heijastinliivikin lisää näkyvyyttä tehokkaasti. Myös heijastinliivin tulee olla CE-hyväksytty
ei-ammattikäyttöön tarkoitetussa heijastinliivissä on merkintä EN 1150.
ammattikäyttöön tarkoitetussa heijastinliivissä on merkintä EN 471.
*Liikenneturvan seurantojen mukaan 47 prosenttia jalankulkijoista käytti heijastinta liikkuessaan pimeän aikaan valaistulla alueella vuonna 2019. Led-valo tai vastaava oli käytössä 1,5 prosentilla kulkijoista.
Aiemmin tänä vuonna julkaistu uusi Hyundai i20-mallisto laajenee Hyundain julkistettua urheilullisen N Line -portfolionsa tuoreimman jäsenen: i20 N Line -mallin.
Uutuusmalli tuo i20:een urheilullisesti muotoiluja elementtejä niin auton sisä- kuin ulkopuolelle. Inspiraation i20 N Line on saanut Hyundai suorituskykyisistä N-malleista.
Täysin uudessa i20 N Line -mallissa kattavat liitettävyys- ja turvallisuusteknologiat yhdistyvät urheilulliseen muotoiluun.
Kuva: Hyundai.
Uuden i20 N Linen ulkoinen muotoilu pohjautuu Hyundain ”Sensuous Sportiness”-muotoilufilosofiaan. Uutuuden etupuskuri on varta vasten N Line -malliin suunniteltu. Urheilullisuutta korostetaan puskurin harmaanvärisellä linjalla ja mustaan jäähdyttimen säleikköön sijoitetulla N Line -logolla. Puskurin säleikkö viittaa moottoriurheilumaailmaan ruutulippua muistuttavalla muotoilullaan.
Myös N Line -mallin takapuskuri on muotoiltu aerodynamiikan ja urheilullisen ulkonäön ehdoilla. Urheilulliset harmaat yksityiskohdat toistuvat auton takaosassa, ja auton voi erottaa i20-mallista esimerkiksi kolmion mallisesta takasumuvalosta sekä kromatusta kaksoispakoputkistosta.
Kuva: Hyundai.
Hyundai i20 N Line -mallin ostaja voi valita auto ulkovärin neljästä vaihtoehdosta: Phantom Black, Aurora Grey, Polar White ja Brass. Polar White -värin kanssa on mahdollista yhdistää musta Phantom Black -värinen katto.
Auton sisätiloissa N-brändi näkyy muun muassa urheilullisissa punaisin tikkauksin koristelluissa istuimissa sekä ohjauspyörässä. Myös vaihteenvalitsimen nuppi on koristeltu punaisin yksityiskohdin ja polkimet on metallipäällysteiset.
Auton voi valita 1,2-litraisella MPI -moottorilla (84 hv) tai 1,0-litraisella T-GDI -moottorilla, joka on tarjolla 100 ja 120 hevosvoimaisina vaihtoehtoina.
1,0 T-GDI:n yhteydessä auton jousitusta, moottorin kaasunvastetta ja pakoääniä on kehitetty ja paranneltu urheilullisemman ajokokemuksen saavuttamiseksi.
Kuva: Hyundai.
Uudessa i20 N Linessa on tarjolla myös 17 tuuman kaksiväriset kevytmetallivanteet vastaamaan urheilullista ajettavuutta.
Täysin uusi Hyundai i20 N Line on saatavana myös 48 voltin kevythybriditekniikalla 1,0 T-GDI -moottorin yhteydessä. Kevythybriditekniikka on vakiona 120 hevosvoiman moottoriversiossa ja valinnainen 100 hevosvoiman vaihtoehdossa.
Uusi ominaisuus on myös älykkään iMT-manuaalivaihteiston (Intelligent Manual Transmission) ja 48 voltin kevythybridivoimalinjan yhdistelmä, joka parantaa polttoainetaloudellisuutta.
Uusi Hyundai i20 N Line saapuu markkinoille keväällä 2021. Suomen i20 N Line -mallivalikoima ja hinnasto julkaistaan myöhemmin.
Hollannin Zandvoortin uusitulla kilparadalla ajetussa GT World Challenge Sprint ratasarjan kilpailukauden kolmannessa osakilpailuviikonlopussa Juuso Puhakka saavutti kolumbialaisen tiimikaveri Oscar Tunjon kanssa hyvää tulosta.
Kilpailukauden neljännessä lähdössä TokSport WRT tiimin Mercedes AMG GT3 autolla ajanut kaksikko nappasi viidenneksi korkeimmat Silver Cup luokan pisteet ja toisessa juhli palkintokorokkeella luokan hopeista sijaa.
Epävakaassa kelissä ajetun kilpailuviikonlopun aika-ajoissa Tunjo kellotti Silver Cup luokan neljänneksi nopeimman lähtöruudun. Kuivan kelin renkailla startannut kaksikko sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa jo heti kilpailun lämmittelykierroksella ja näin väärän rengasvalinnan myötä he eivät kärkitaisteluun yltäneet.
Sen sijaan Zantvoortin toisessa osakilpailussa rengasvalinnat osuivat nappiin ja siten, huonosta lähtöpaikasta huolimatta, Puhakka ja Tunjo saapuivat maaliin yleiskilpailun viidentenä ja Silver Cup luokan toiseksi nopeimpina. Voitosta he jäivät vain niukasti 0,568 sekuntia.
GT World Challenge Sprint Series Zandvoort, Hollanti 2020 #1 osakilpailu, Silver Cup Top-3
1. Pierre Alexandre Jean & Hugo Chevalier, Bentley Continental GT3, 34 kierrosta
2. Steven Palette & Simon Gachet, Audi R8 LMS GT3, +5.951sec
3. Ezequiel Perez Companc & Axcil Ramar Jefferies, Mercedes-AMG GT3, +24.454sec
—
5. Juuso Puhakka & Oscar Tunjo, Mercedes-AMG GT3, +59.236sec
GT World Challenge Sprint Series Zandvoort, Hollanti 2020 #2 osakilpailu, Silver Cup Top-3
1. Aurelien Panis & Thomas Neubauer, Lexus RCF GT3, 37 kierrosta
2. Juuso Puhakka & Oscar Tunjo, Mercedes-AMG GT3, +0,568sec
3. Pierre Alexandre Jean & Hugo Chevalier, Bentley Continental GT3, +9.396sec
GT World Challenge Sprint Series 2020 sarjatilanne
1. Ezequiel Perez Companc, 89p
2. Simon Gachet & Steven Palette, 81,5p
3. Axcil Ramar Jefferies, 62p
—
9. Juuso Puhakka & Oscar Tunjo, 46,5p
Kuljetusyritykset ja kuljetusten ostajat ovat yhä halukkaampia vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja kustannuksia käyttämällä polttoaineena LNG tai LBG-kaasua, todetaan Volvo Trucksin tiedotteessa.
– LNG-kaasulla toimivat kuorma-autot ovat nykyään kaupallisesti kannattavin vaihtoehto tavanomaiselle dieselille raskaissa kaukokuljetuksissa. Tätä polttoainetta on saatavana riittävän suurina määrinä kilpailukykyiseen hintaan. Kun kaasukuorma-autoja käytetään enemmän, on helpompi lisätä LBG-kaasun osuutta ajan mittaan, Lars Mårtensson, Volvo Trucksin ympäristöasioiden sekä innovaatioista vastaava johtaja sanoo.
Nestemäisen biokaasun eli LBG:n käyttö vähentää nettopäästöjä jopa 100 prosenttia tankista pyöriin (TTW), kun taas LNG:n käyttö vähentää päästöjä noin 20 prosenttia (TTW) verrattuna tavalliseen eurooppalaiseen vakiodieseliin.
Eri polttoaineita on käytettävä jatkossa rinnakkain
LNG-tankkausasemien määrä kasvaa jatkuvasti, ja se on jo vaihtoehtona dieselille monilla reiteillä. Tankkausasemien määrän on kuitenkin noustava edelleen samaa tahtia kaasukäyttöisten kuorma-autojen määrän kanssa.
Mikään yksittäinen energiayhtiö ei kykene vastaamaan kaikkiin ilmastonmuutokseen liittyviin haasteisiin, joten eri tyyppiset polttoaineet ja voimansiirtojärjestelmät jatkavat rinnakkaiseloa lähitulevaisuudessa.
– Uuden tekniikan omaksuminen on avainasemassa pyrittäessä ilmastoneutraaliuteen. LNG-kuorma-autojen osuus kasvaa vähitellen Euroopassa. Kaasukuorma-autoilla ei kuitenkaan pystytä vastaamaan kaikkiin kuljetushaasteisiin. Sähköajoneuvoilla on jatkossa tärkeä rooli sekä paikallisesti että alueellisesti, ja akkujen sekä latausinfrastruktuurin kehittäminen on merkittävä tekijä sen laajenemisessa, Mårtensson kertoo.
Vetypolttokennoilla varustetut sähköajoneuvot voivat vähentää akkujen tarvetta kaukokuljetuksissa pitkällä aikavälillä.
– Vaikka vetypolttokennoteknologiassa on tapahtunut lupaavaa kehitystä, ylitettävinä on edelleen käytännöllisiä ja taloudellisia esteitä, ennen kuin se voi tarjota merkittäviä ilmastoetuja raskaisiin kuljetuksiin, Mårtensson sanoo.
Kaikesta sähköautojen teknisestä kehityksestä huolimatta polttomoottorien hyötysuhteen jatkuva parantaminen pysyy avainasemassa ilmastovaikutusten vähentämisessä vielä vuosien ajan.
– Nykyisten moottorien avulla voidaan tehdä jo paljon ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Sekä uudet että vanhemmat Volvon dieselkäyttöiset kuorma-autot voivat esimerkiksi toimia HVO-biopolttoaineella, jonka CO2-nettopäästöt ovat erittäin alhaiset. Haasteena on, että biopolttoaineiden saatavuus on edelleen niin rajallinen, Mårtensson toteaa lopuksi.
Uusissa Volvo FH- ja Volvo FM -kuorma-autoissa on saatavana LNG ja LBG-kaasulla käyvät moottorit, jotka tarjoavat saman suorituskyvyn kuin dieselmoottoritkin.
Volvo Trucksin nesteytetylle biokaasulle ja maakaasulle tarkoitetun voimansiirtolinjan energiatehokkuus on verrattavissa dieselmoottoreihin, mutta se tuottaa huomattavasti vähemmän hiilidioksidipäästöjä.
Sastamalaisen graafikon Jukka Jokisen uusi kuvakirja Maailman ympäri, Rami! on jatkoa nostalgiselle autokirjalle Rami autokuumeessa (2019). Uudessa kirjassa esitellään yli 80 autoa, joiden valmistusvuodet ulottuvat vuodesta 1912 vuoteen 1986.
Automekaanikko Rami Rasvanäppi on tehnyt liikaa töitä: mikään ei huvita. Hän todellakin on loman tarpeessa. Kahvilanpitäjä Leena ehdottaa, että Rami lähtisi matkalle, ja se on autoihin hurahtaneesta Ramista loistava idea! Hän ryhtyy heti selvittämään, missä tehdään kaikista kiinnostavimmat menopelit.
Ensin mieleen tulee Ruotsi, mutta pian Rami on käynyt läpi myös Saksan, Ranskan, Italian ja jopa Japanin tuotannon. Osaako Rami päättää, mihin hän haluaisi lähteä mieluiten?
Luvassa on myös aikamatka menneen maailman automuotoilun helmiin.
– Suosikkiautoni uudesta kirjasta on ehdottomasti sivulla 6 huoltoaseman pihassa lipuva sininen ’64 Chevrolet Impala. Samanlainen kun löytyy myös omasta tallista.
Jokisen taidokkaasti piirtämät autokaunottaret viehättävät kaikenikäisiä; kuvakirjojen ikäsuositus onkin 0–99.
– Yhden autopiirroksen tekemiseen menee 1–3 tuntia, Jokinen kertoo. – Piirrän ensin lyijykynällä, sitten puhtaaksi tussilla.
Käsin piirtämisen jälkeen Jokinen skannaa kuvan ja värittää lopuksi tietokoneohjelmassa.
Mihin Jokinen sitten matkustaisi itse mieluiten, kun rajoitukset taas hellittävät? Vastaus tulee samoin tein.
– Lähtisin Kuubaan – siellä on paljon vanhoja autoja.
Jukka Jokinen: Maailman ympäri, Rami!
ISBN: 978-952-341-391-7
Ilm. 10/2020
Hinta: 25,00 €
BMW:n 4-sarja kasvaa Cabrio-avomallilla. Kuudennen sukupolven avomalli on suora jälkeläinen 35 vuotta sitten myyntiin tulleelle ensimmäiselle 3-sarjan avoautolle.
Autossa on perinteisen kovakaton ja kangaskaton uusi välimuoto, softtop eli pehmeä katto. Se yhdistää kovakattoisen mallin vahvuuden ja malliin sopivan kangaskaton ulkonäön.
Katto on 40 prosenttia kevyempi kuin edeltäjämallissa, silti se eristää ääntä ja lämpöä merkittävästi tavanomaisia kattoratkaisuja paremmin, todetaan BMW:n tiedotteessa.
Auton runkoa on jäykistetty hieman Coupé-malliin verrattuna, keulan alaosaan on lisätty alumiininen paneeli, ja sivuhelmoista on tehty erittäin vääntöjäykkiä.
Kuva: BMW.
Auto tulee myyntiin ensi vuoden maaliskuussa Suomessa kahdella malliversiolla, joista huippumalli BMW M440i xDrive Cabriossa on kuusisylinterinen bensiinimoottori (275kW/374 hv).
Toisena vaihtoehtoina on 420i Cabrio nelisylinterisellä bensiinimoottorilla.
Malliston autoissa on vakiona kahdeksanportainen Steptronic-automaattivaihteisto. Valinnaisena on tarjolla Steptronic Sport -automaattivaihteisto ja sen uusi Sprint-kiihdytystoiminto nopeisiin ja dynaamista kiihdytystä vaativiin ajoliikkeisiin.
Katto avautuu tai sulkeutuu 18 sekunnissa. Tavaratilan koko on 385 litraa, kun katto on ylhäällä ja 300 litraa katto alhaalla. Autosta tulee markkinoille myös M Sport -versio.
Uuden 4-sarjan Cabrion autoverollinen alkaen-hinta on 59 211 euroa.