Poliisille tuli tänään aamupäivällä ilmoitus epäilyttävästä autosta ja sen luona olevasta seurueesta Kangasniemeltä.
Asiaa tarkastamaan mennyt poliisipartio tapasi Kangasniemen keskustasta kyseisen auton, josta otettiin kiinni yksi henkilö.
Tapausta tutkittaessa selvisi, että kyseinen auto on anastettu hiljattain Etelä-Suomesta.
Poliisi tutkii tapausta moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, huumausaineen käyttörikoksena, rattijuopumuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Oltiinpa Fordilla ajoissa liikkeellä, mutta tarina jäi hyvin lyhyeksi. Autojen sähköistäjänä oli Azure Dynamics ja yhtiö ajautui konkurssiin keväällä 2012. Samalla näiden sähköautojen valmistus loppui.
Autoja myytiin aluksi vain Pohjois-Amerikassa, mutta myöhemmin muun muassa Norjan posti kokeili näitä autoja. Kaikkiaan noin 500 autoa ehti valmistua ennen Azure-yhtiön konkurssia. (Lähde Wikipedia)
Ensimmäiset Transit Connect -sähköautoversiot toimitettiin asiakkaille
Ford Motor Company ja Azure Dynamics ovat juhlistaneet ensimmäisten Transit Connect -sähköautoversion esituotantomallien luovutusta asiakkaille.
Täysin sähköllä toimiva pakettiauto ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.
Autojen toimintasäde on noin 130 kilometriä akun ollessa täysin ladattuna. Autot tulevat markkinoille vain 13 kuukauden kuluttua siitä, kun yhtiöt julkistivat yhteistyönsä.
Transit Connect on ensimmäinen niistä viidestä sähköllä toimivasta autosta, jotka Ford on ilmoittanut tuovansa markkinoille seuraavien kahden vuoden aikana.
Raskaiden renkaiden käytön kehittäminen yhä turvallisempaan ja tehokkaampaan suuntaan asettaa tuotekehitykselle suuria vaatimuksia; testaamisella on tärkeä rooli uusien ideoiden tuomisessa nopeasti markkinoille, todetaan Nokian Renkaiden tiedotteessa.
Nokian Renkaat on rakentanut uuden testikeskuksen Nokian Raskaiden Renkaiden käyttöön, mikä nostaa testausmahdollisuudet aivan uudelle tasolle lisääntyneen automaation ja kapasiteetin myötä.
COVID-19-haasteista huolimatta uudessa keskuksessa on jo nyt Nokian Raskaiden Renkaiden mukaan päästy tekemään mittavaa kehitys- ja testaustyötä, jonka ansiosta yhtiö voi tuoda markkinoille paitsi enemmän, myös entistä parempia uusia raskaita renkaita.
Koronarajoitusten vuoksi käyttöönotossa on tehty paljon töitä etäyhteyksien varassa. Se on vaatinut paljon joustavuutta kaikilta osapuolilta.
Testausta ei korvaa mikään
Renkaiden tuotekehityksessä testaus on välttämätöntä, sillä se todistaa – tai kumoaa – suunnittelussa tehdyt laskelmat ja antaa tärkeää tietoa suunnittelijoille. Siksi uusi lähemmäs 4000 m2 kokoinen keskus on valtava parannus niin testauksen määrää kuin laatuakin ajatellen.
– Uudistus mahdollisti muun muassa renkaiden rumputestauksen kapasiteetin kasvattamista huomattavasti”, sanoo tiedotteessa tuotekehitysjohtaja Kalle Kaivonen Nokian Raskailta Renkailta.
– Nyt tuotekehitys ja yhteistyö konevalmistajien kanssa on paljon tehokkaampaa. Lisääntyneen kapasiteetin ansiosta testauksen aiemmat pullonkaulat on saatu poistettua. Ja tilaa riittää vielä tulevaisuudenkin investoinneille.
Kuva: Nokian Renkaat.
Tärkeä tekijä on myös testauksen laatu.
– Uusi laitteisto antaa meille mahdollisuudet kerätä enemmän tietoa ja analysoida sitä paremmin, sillä testaus on nyt paljon kiinteämmin integroitu tuotekehitykseen, Kaivonen kertoo.
Työergonomian suhteen muutos vanhoista tiloista varta vasten rakennettuihin tiloihin on ollut valtava. Uuden testikeskuksen suunnittelussa renkaiden ja vanteiden turvalliseen ja ergonomiseen käsittelyyn on kiinnitetty erityistä huomiota.
– Kaikki on nyt selkeämmin aseteltua ja samassa tasossa, Nokian Raskaiden Renkaiden kehityspäällikkö Matti Kaunisto sanoo tiedotteessa.
– Se tekee työstä turvallisempaa ja mukavampaa – ja on selvästi lisännyt koko tiimin intoa.
Työturvallisuutta ajatellen, prosessiin kuuluva rengasleikkeiden suuriresoluutioinen skannaus ja digitaalinen siirto sopii erinomaisesti yhteen koronan tuomien rajoitusten kanssa.
– Renkaiden poikkileikkaustiedot siirtyvät testaus- ja tuotekehitystiimien välillä digitaalisesti ilman tarvetta minkäänlaiseen fyysiseen kontaktiin, Kaunisto virnistää.
Ei pelkkiä uusia renkaita
Tuotekehityksen lisäksi rengastestausta tarvitaan paitsi tuotannon laadun valvomiseen myös asiakaspalveluun.
– Harvinaisissa tapauksissa kentällä voi ilmetä rengasrikko, epänormaalia melua tai muu ongelma, joka pitää selvittää juurta jaksain, sanoo tiedotteessa Mikko Pukkila Nokian Renkaiden teknisestä asiakaspalvelusta.
– Näissä tapauksissa renkaat voidaan tarkistaa ja analysoida testikeskuksessa. Palaute kentältä antaa meille arvokasta ymmärrystä renkaiden elinkaaresta.
Rakennus heijastaa yrityksen arvoja työturvallisuuden, ympäristöystävällisyyden ja mielenrauhankin osalta.
– Melkein kaikki syntyvä jäte kierrätetään, kertoo tiedotteessa tuotekehitysjohtaja Kalle Kaivonen.
– Myös testauslaitteiden tuottama lämpö hyödynnetään laitoksen lämmitykseen, ja lisälämpöä tuottaa paikallinen biopolttolaitos.
Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.
Olemme aloittaneet uuden Päivän autourheilukuva -sarjan. Ensimmäisenä juttuna on peräti useampi kuva Leo Kinnusesta ja hänen uudelleen maalatusta AAW Porsche 917/10 Turbo -kilpa-autosta Keimolan varikolla 1973.
Kuvat on kuvannut Kari Rainer Pulkkinen ja kuva kuuluu Museoviraston JOKA Journalistisen kuva-arkiston Kari Pulkkisen kokoelmaan.
Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.Kuva: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Rainer Pulkkinen.
Alkoholi voi vaikuttaa vielä seuraavan aamun ajokykyyn. Kaksi viidestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kuljettajasta on lähtenyt ajamaan, vaikka on juonut edellisenä iltana useamman annoksen alkoholia. Krapulassa on syytä kiinnittää omaan ajokuntoon erityistä huomiota, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.
Liikenneturva kysyi viime vuoden joulukuussa* autoilevilta juhlien jälkeisten aamujen ajoista.
Kaksi viidestä kuljettajasta oli edes joskus ajanut aikaisin aamulla, vaikka edellisenä iltana on juotu useampi annos alkoholia. Puolet heistä koki, että ajoon ei olisi pitänyt lähteä.
– Näin korona-aikana juhlaliikenne on todennäköisesti maltillisempaa ja keskittyy olohuoneen ja keittiön väliseen trafiikkiin. Vaikka osallistuminen illanviettoon tapahtuu virtuaalisesti kotosohvalta käsin, kannattaa seuraavan aamun menot ottaa huomioon. Jos juhlaan kuuluu terästettyjä juomia, voi se vaikuttaa vielä seuraavana aamuna. Liian varhain ei pidä lähteä liikenteeseen ainakaan kuljettajana. Promillet eivät katoa muutaman tunnin unilla mihinkään, painottaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.
Ei tippa tapa, mutta ajokykyyn se voi vaikuttaa
Liikenneturvan kyselyssä kuljettajilta kysyttiin alkoholin vaikutuksesta ajokykyyn. Joka kymmenes kuljettaja oli sitä mieltä, että alkoholi vaikuttaa ajokykyyn vasta silloin, kun rattijuopumusraja ylittyy.
– Onneksi valtaosalla on haisu totuudesta. Ajokyky ei kuitenkaan tunne rattijuopumusrajoja, eli jo pienempikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja nostaa onnettomuuteen joutumisen todennäköisyyttä. Myös niin kutsuttu dagen efter -tila vaikuttaa ajokykyyn, vaikka alkoholia ei enää veressä olisikaan. Lähes kaikki tunnistavat kokemuksen, kun on hieman väsynyt ja jäykkä, eikä reaktiot tai huomiokyky ole parhaimmillaan. Silloin ei kannata tarttua rattiinkaan, Heiskanen muistuttaa.
Pesäerossa on monella vielä tekemistä. Liikenneturvan kevään selvityksessä** kysyttiin autoilevien ajamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena.
Hieman alle kymmenen prosenttia kuljettajista kertoi, että on joskus tai usein ajanut autolla, vaikka on epäillyt, että alkoholia on nautittu niin, että rattijuopumusrajakin ylittyy.
– Näistä moni voi olla seurausta valinnoista, joita ei selvin päin tekisi. Tuurirattijuoppouden ehkäisyyn voimme me kaikki vaikuttaa. Jos kaveri on lähdössä ajamaan, vaikka kunto ei sitä sallisi, on asiaan puututtava rohkeasti ja otettava tarvittaessa avaimet häneltä pois. Kaverikin varmasti kiittää tästä viimeistään seuraavana päivänä, Heiskanen kannustaa.
*Liikenneturvan kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2019. Siihen vastasi yhteensä 1000 henkilöä, joista autoilevia oli 817.
**Liikenneturva selvitti 15 vuotta täyttäneen väestön tietoisuutta liikennesäännöistä helmikuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1060 henkilöä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.
Goodyearin uudessa rengasbarometrissa tutkittiin, miten suomalaiset suhtautuvat talvella ajamiseen. Siitä käy ilmi, että muut autoilijat ovat suurin huolenaihe liikenteessä. Seuraavina tulevat liukas keli ja voimakas lumisade.
Talvikelillä ajaminen voi olla haastavaa ja edellyttää kuljettajalta ajotavan mukauttamista kelin mukaan.
78 prosenttia vastaajista kertoo laskevansa nopeutta ajaessaan autolla talvella, ja yhtä moni kertoo pitävänsä pitempää turvaväliä. Mutta vain kaksi kolmesta ilmoittaa jarruttavansa aiemmin.
Samaan aikaan lähes seitsemän kymmenestä pitää talvikelin ajotaitoaan hyvänä tai erittäin hyvänä.
Selvää on kuitenkin, että miehet arvioivat oman ajotaitonsa paremmaksi kuin naiset omansa. Joka neljäs mies pitää ajotaitoaan erittäin hyvänä, kun taas vain joka kymmenes nainen vastaa samoin.
Kuva: Goodyear.
– Talvella voi osua kohdalle kaikkea vesisateesta ja parista plusasteesta voimakkaaseen lumisateeseen ja erittäin liukkaaseen keliin – ja keli voi muuttua nopeasti. Ajotapaa on tärkeää muuttaa vallitsevien sääolosuhteiden mukaan. Myös renkaiden kunto on tärkeää tarkistaa ennen liikenteeseen lähtemistä. Kelin ollessa epävarma on erityisen tärkeää varata hyvin aikaa. Silloin on aikaa ajaa rauhallisesti ja alentaa nopeutta, jolloin myös onnettomuusriski alenee, sanoo Goodyearin Acting Marketing Manager Jenny Wahlsten.
Ota tämä huomioon talviajossa
Pidä nopeus kurissa. Pito heikkenee märillä ja jäisillä teillä, ja silloin auto on vaikeampi pitää hallinnassa, jos ajaa liian kovaa. Sillat ovat usein alttiita liukkaudelle, joten nopeuden kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana siltaa ylitettäessä. Sade, jää ja lumi pidentävät myös jarrutusmatkaa, joten nopeutta on tärkeää alentaa, jotta pystyy pysähtymään nopeammin.
Irti pääseminen. Jos lunta ja sohjoa on paljon, jumiin jäämisen riski kasvaa. Silloin on tärkeää tietää, miten pitää toimia. Voimakas kaasuttaminen useimmiten vain pahentaa asiaa ja auto voi juuttua syvemmälle, koska pyörät alkavat pyöriä tyhjää. Valitse sen sijaan isompi vaihde ja yritä päästä hitaasti liikkeelle. Alhaisempi vääntömomentti parantaa pitoa, eivätkä pyörät ala sutia.
Alijäähtynyt sade. Alijäähtyneen sateen kanssa on syytä olla valppaana. Sade jäätyy tullessaan kosketuksiin kylmän maan kanssa, jolloin syntyy liukkautta. Varoittava merkki on se, jos sade jäätyy tuulilasiin ja vesi lakkaa roiskumasta edellä ajavasta autosta. Silloin on syytä olla erityisen valppaana ja varovainen.
Äkillinen liukkaus. Liukkaus ei usein ole näkyvää, jolloin sitä on vaikea havaita ja se on vaarallista. Vaikka tie olisi kuiva, liukkautta voi esiintyä paikoin äkillisesti. Tämä tekee ajamisesta erityisen riskialtista, etenkin kesärenkailla. Tällainen liukkaus on tavanomaista metsissä ja silloilla tai vesistön partaalla olevilla teillä.
Varaudu hyvin. Kuluneet ja loppuun kuluneet talvirenkaat eivät luo hyviä edellytyksiä talviajoon, joten tarkista nastojen määrä, rengaspaineet ja urasyvyys hyvissä ajoin, ennen kuin talvirenkaiden vaihto tulee ajankohtaiseksi. Varusta auto talveen muutenkin. Pidä autossa mukana vilttejä, taskulamppua, ensiapupakkausta ja muita varusteita, joista voi olla apua, jos jotain odottamatonta tapahtuu.
Tietoja tutkimuksesta Tutkimuksen teki mielipide- ja markkinatutkimusyritys YouGov Goodyearin toimeksiannosta. Aikavälillä 28.10.–5.11.2019 Suomessa haastateltiin internetin kautta yhteensä 1 004 vähintään 18-vuotiasta miestä ja naista, joilla on ajokortti.
Euro NCAP -riippumaton testausyhdistys – joka koostuu viranomaisista, autoilujärjestöistä, vakuutusyhtiöistä ja tutkimuslaitoksista – on testannut 19 kevyen hyötyauton turvallisuutta.
Testit keskittyivät aktiivisten turvallisuusjärjestelmien toimivuuteen ja saatavuuteen. Volkswagen Transporter T6.1 ylsi parhaaseen suoritukseen – palkintona Euro NCAP:n myöntämä kultainen mitali.
Myös Mercedes-Benz Vito ja Ford Transit saivat kultaiset mitalit.
Verkkokaupan voimakas kasvu on lisännyt kuljetuspalveluiden kysyntää. Tämän seurauksena pakettiautojen määrä teillä lisääntyy. Euro NCAP -riippumaton testausyhdistys tutki B ja C/D -segmentin pakettiautojen (kokonaispaino alle 3,5 tonnia) kuljettajaa avustavien järjestelmien saatavuutta ja toimintoja.
Kultamitali
Ford Transit
Mercedes-Benz Vito
VW Transporter
Hopeamitali
Ford Transit Custom
Mercedes-Benz Sprinter
Opel Vivaro
Peugeot Expert
VW Crafter
Pronssimitali
Citroën Jumper
Citroën Jumpy
Fiat Ducato
Iveco Daily
Peugeot Boxer
Toyota Proace
Ei suositella
Fiat Talento
Opel Movano
Nissan NV400
Renault Master
Renault Trafic
Yksityiskohtaiset tiedot Euro NCAP –turvallisuustesteistä löytyy tästä.
Hyväkuntoiset talvirenkaat, riittävä aika ja tiepalveluiden numerot ovat joulumatkan tärkeimmät varusteet, todetaan Autonrengasliiton tiedotteessa.
Moni viettää koronajoulua oman väen kesken kotona, mutta tien päällä joululiikenteen määrää kasvattaa ihmisten siirtyminen busseista ja junista turvallisemmaksi koettuun omaan autoon.
Kun joululiikenne alkaa, jokaisella kuljettajalla on yksi yhteinen lahjatoive: päästä turvallisesti perille
– Ehkä näin joulurauhan aikaan voisi tielle lähteä vielä hieman tavallistakin väljemmällä aikataululla ja rennolla asenteella. Maantiellä 80 km/h ajettaessa turvavälin on oltava vähintään 80 metriä, huonolla säällä enemmänkin, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.
Tämän hetken sääennusteiden mukaan eteläisessä Suomessa ajetaan sulilla teillä, joskin talviaikaan säätila voi muuttua nopeastikin. Sen sijaan Kokkola-Jyväskylä-Lappeenranta-linjan pohjoispuolella joululiikenteeseen lähdettäneen talvisella säällä.
– Nyt on siis syytä tarkastaa, että autossa on keliin sopivat eli toisin sanoen hyväkuntoiset talvirenkaat alla.
Yllätyksiin on varauduttava etukäteen
Koronaviruksen vuoksi erityisesti pitkiä lähikontakteja on vältettävä. Vaikka moni viettää joulua oman perheen kesken kotona, myös joulumatkailua nähdään. Junat ja bussit eivät kuitenkaan täyty edellisvuosien malliin.
– Uskommekin, että moni tavallisesti joulureissut junalla tai bussilla kulkeva lähtee nyt liikkeelle omalla tai vuokra-autolla, jos omaa autoa ei ole, Nuora sanoo.
Olipa liikkeellä sitten omalla tai laina-autolla, tien päällä sattuviin yllätyksiin on hyvä varautua ennalta. Hautausmaiden ja markettien parkkipaikoilla tapahtuvien kevyiden kolhimisten ohessa joululiikenteen tyypillisimpiä ongelmatilanteita ovat rengasrikot, sekä tien päällä sattuvat tekniset viat.
– Jo ennen matkaa on hyvä ajatella, miten toimia, jos jotakin yllättävää sattuu. Vuosien varrella luotettavaksi apuriksi on osoittautunut Operaatio Lumihiutaleen tehostettu päivystys, jonka Autoliiton tiepalvelu järjestää tänäkin vuonna.
Operaatio Lumihiutaleen päivystysnumero (0200 8080) kannattaakin varmuuden vuoksi tallentaa puhelimeen jo ennen matkaa.
Älä pakkaa takapenkin yli
Onnistuneeseen joulumatkaan voi vaikuttaa paljon itse.
– Kun auton pakkaa jo edellisenä iltana, jää paljon kiireen tuntua pois ja tien päälle on helpompi lähteä rauhallisin mielin, Nuora vinkkaa.
– Nyt moni on sitä paitsi etätöissä muutenkin, eli jos mahdollista, joululiikenteeseen kannattaa jo lähteä ennen aattoviikonlopun ruuhkia.
Matkalle lähdettäessä erityistä huomiota kannattaa kiinnittää tavaratilan pakkaamiseen. Yhä useampi auto on farmari- tai SUV-mallinen, joissa tavaratilan voi täyttä kattoon asti. Mikäli väliverkkoa ei ole, irtonaiset tavarat muodostavat vakavan turvallisuusriskin äkkijarrutus- tai kolaritilanteessa.
– Pakkauksen yhteydessä on myös hyvä tarkastaa rengaspaineet. Jos kuormaa on tavallista enemmän, kannattaa rengaspaineet asettaa noin 0,2 baria tavallista korkeammiksi. Tämä säästää sekä polttoainetta että rengasta.
Muistilista turvalliseen joululiikenteeseen
Tarkasta ja huolla. Jos autoa ei ole huollettu, huollata auto ennen pitempää matkaa. Tarkasta renkaiden kunto, urien syvyys (talvirenkaassa suositus vähintään 5 mm) ja nastojen määrä sekä kunto. Tarkasta myös rengaspaineet.
Näe eteesi. Tarkasta lasinpesunesteen määrä ja soveltuvuus talviolosuhteisiin. Vaihda hiemankin kuluneet pyyhkijänsulat, sillä viirut tuulilasissa aiheuttavat pimeässä vaarallisia valoheijastumia.
Pakkaa turvallisesti. Painavimmat tavarat sijoitetaan tavaratilan perälle. Älä pakkaa tavaratila takapenkin ylitse, sillä irtotavarat jatkavat kolarissa tai äkkijarrutuksessa matkaansa ja ovat vaarallisia.
Ota numerot talteen. Moottori- tai rengasvian sattuessa apua voivat antaa oma vakuutusyhtiö tai automerkin tiepalvelu. Luotettavaa apua sekä arvion korjaustarpeista saa Autoliiton tiepalvelusta (0200 8080).
Varaudu kylmään. Etenkin moottorivian sattuessa auto menettää sähkönsä ja kylmenee nopeasti. Pitkälle matkalle on aina varattava evästä, juotavaa sekä lämmintä vaatetta.
Muista yhteispeli. Tärkeämpää kuin päästä nopeasti perille on se, että kaikki pääsevät perille. Aja ruuhka-aikojen ulkopuolella ja varaa aikaa sekä rentoa ja anteeksiantavaa asennetta.