Koti Blogi Sivu 1237

Keulinut moottoripyöräilijä törmäsi jalankulkijaan Ilmajoen mopomiitissä

Kuva: CvB.

Etelä- Pohjanmaalla Ilmajoella aiheutui yhden henkilön loukkaantumiseen johtanut onnettomuus mopojen kokoontumisajon yhteydessä myöhään perjantai-iltana.

Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuus aiheutui, kun moottoripyöräilijä ajoi kevyenliikenteen väylällä etupyörä ylös kohotettuna törmäten kevyenliikenteen väylällä olleeseen jalankulkijaan.

Jalankulkija menetti törmäyksen yhteydessä tajunsa ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon paikalle hälytetyn ambulanssin toimesta.

Katso tästä muita juttuja keulimisesta.

Tapahtumapaikalla oli poliisin arvion mukaan noin 150-200 nuorta.

Moottoripyörän kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Teemu Suninen jättää M-Sportin

Teemu Suninen. Kuva: M-Sport.

Teemu Suninen ilmoitti tänään Twitterissä lopettavansa yhteistyön M-Sportin kanssa.

Asiasta on sovittu M-Sportin kanssa ja päätös astuu voimaan välittömästi.

Sunisen viimeinen ralli M-Sportin autolla oli siis Belgian MM-ralli.

– On aika sanoa näkemiin M-Sportille. Olen kiitollinen mahdollisuudesta olla yksi WRC:n tallikuskeista useamman vuoden ajan. On ollut opettavainen matka, johon on osunut muutama huippuhetkikin. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja olemme nyt päättäneet siirtyä uusiin haasteisiin, Suninen toteaa twiitissä.

Suninen kertoo lisää WRC-tulevaisuudestaan lähiaikoina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kamera räpsähti 2 690 kertaa poliisin 24 tunnin nopeusvalontamaratonissa

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Poliisin vuorokauden mittaisessa nopeusvalvontamaratonissa 26.8.2021 otettiin noin 1 140 valokuvaa, jotka johtivat ainakin liikennevirhemaksuun.

Nopeusvalvonta toteutettiin pääasiallisesti 27 automaattivalvonta-autoilla ja valvontaan käytettiin 155 valvontatuntia. Valvonta kohdistui noin 26 500 kuljettajaan.

– Keskimäärin neljä prosenttia automaattivalvonta-autojen ohi ajaneista ajoneuvoista ajoi ylinopeutta maksuseuraamuksen arvoisesti, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Kallion mukaan valvontaa kohdennettiin aamun työmatkaliikenteeseen sekä koulujen ja päiväkotien läheisyydessä olevana liikennöintiin. Tärkeänä valvontamaratonin teemana oli nopeusrajoitusten huomioiminen siellä, missä lapset ovat nyt kesän jälkeen liikkeellä.

– Tätä valvontaa tehdään jatkuvasti. Toivottavasti valvonta tuottaa lopulta tulosta siten, että ihmiset ajaisivat nopeusrajoitusten mukaisesti huomioiden myös suojattomat tienkäyttäjät kuten suojateille pyrkivät jalankulkijat, poliisitarkastaja Kallio sanoo.

Valvontaa tehtiin myös kiinteällä automaattivalvonnalla eli tolpilla, joilla otettiin noin 1 550 minimissään liikennevirhemaksuun johtavaa kuvaa.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen ensimmäinen Volvo Trucksin sähkökuorma-auto on luovutettu asiakkaalle

Kuva: Volvo Trucks.

Ensimmäinen Suomeen toimitettu sarjatuotantovalmisteinen Volvo-sähkökuorma-auto, Volvo FL Electric, luovutettiin Storemen Logistics Oy:lle perjantaina.

Täyssähköiset kuorma-autot ovat Volvon tiedotteen mukaan herättäneet paljon kiinnostusta Volvo Trucksin asiakkaissa ja niiden myynti on jo täydessä vauhdissa.

Volvo Trucksin valikoimassa on tällä hetkellä kuusi keskiraskasta ja raskasta sähkökuorma-autoa, mikä tekee siitä alan kattavimman kaupallisen sähkökuorma-autojen valikoiman.

Storemen Logistics Oy:llä on kovat tavoitteet energiatehokkuudelle. Raskasta vetokalustoa uusitaan vähäpäästöiseksi ja nyt Storemen Logistics käynnistää sähköiset tavarakuljetukset Suomen ensimmäisellä Volvo FL Electric -sähkökuorma-autolla.

Yrityksen sähkökuorma-auto palvelee kansainvälisen pikakuljettajan DHL Expressin asiakkaita pääkaupunkiseudun alueella ennalta suunnitellulla jakelureitillä.

Storemen Logisticsin Volvo FL Electric – tuttu Volvon FL mutta nyt päästöttömämpi ja hiljaisempi

Alustan teknisiltä ratkaisuilta Volvo FL Electric on samanlainen kuin diesel- tai kaasukäyttöinen Volvo FL -malli.

Erona on kuitenkin voimansiirtolinja, joka on täysin sähköistetty. Kuorma-autoa liikuttaa 200 kw / 425 Nm tuottava sähkömoottori, jonka jatkona on 2-vaihteinen vaihteisto.

Sähkökuorma-autojen akkukapasiteetti suunnitellaan aina asiakkaan tarpeen mukaan, jolloin saadaan käyttöön paras mahdollinen toimintasäde sekä hyötykuormapotentiaali.

– Volvo FL Electric -malliin on saatavilla akkupaketteja alkaen 200 KWh aina 395 KWh asti. Storemenin FL Electric -sähkökuorma-autossa akkukapasiteettia on 265 KWh, jonka toimintasäde on noin 200 kilometriä, kertoo Volvo Trucksin sähköisistä kuljetusratkaisuista vastaava tuotepäällikkö Janne Silvonen.

Volvo FL Electric -kuorma-autoa voidaan ladata kahdella tapaa: AC-lataus 22 kilowatin teholla sekä DC-pikalataus jopa 150 kilowatin teholla.

Latausajat vaihtelevat auton akkukokoonpanon, sekä akuston vallitsevan varaustason mukaan.

Storemen Logistics Oy:n Volvo FL Electric

  • Ajoneuvon bruttopaino Enintään 16,7 tonnia
  • Ohjaamo Päiväohjaamo
  • Akselien määrä 2
  • Akseliväli 4 400 mm
  • Teho (huippu/jatkuva) 200/165 kW
  • Akkujen lukumäärä 4
  • Sähkömoottorin vääntömomentti 425 Nm
  • Latausaika (nopea/normaali) Alle 2 h / 11 h
  • Toimintasäde Noin 200 km
  • Akkukapasiteetti 265 kWh

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kokemäen rajusta ulosajosta selvittiin lievillä loukkaantumisilla

Kuva: CvB.

Nuoren henkilön kuljettama henkilöauto ajautui torstaina kello 18 aikaan Kullaantiellä jyrkästi vasemmalle kaartuvassa mutkassa tien oikeaan reunaan, josta auto oli suistui edelleen ojaan ja törmäsi pieneen koivuun.

Auto luisui ojan pohjalla noin 40 metriä, jonka jälkeen auto otti ensin osumaa oikealla kyljellä yhteen koivuun ja törmäsi lopulta keula edellä toiseen koivuun.

Törmäyksen seurauksena auto vaurioitui tuntuvasti keulastaan ja auton turvatyynyt laukesivat.

Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ulosajossa lievästi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sveitsiläiselle panimolle luovutettu 20 täyssähkökuorma-autoa

Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucks ja Carlsberg -konserniin kuuluva sveitsiläinen panimo Feldschlösschen ovat sitoutuneet konkreettisesti hiilineutraaliin liikkuvuuteen. Panimolla on käytössä 20 täyssähkökuorma-autoa.

Renault Trucks toimitti Feldschlösschenille suurimman osan 26 tonnin Renault Trucks D Wide Z.E. täyssähkökuorma-autoista jo useita kuukausia sitten.

Kuorma-autot, jotka on valmistettu Renault Trucksin Blainville-sur-Orne -tehtailla Normandiassa, hoitavat toimituksia sveitsiläisille asiakkaille.

Uusilla Renault Trucks D Z.E. täyssähkökuorma-autoilla on takanaan tähän asti 66 000 km, tavaraa on kuljetettu sähköllä yhteensä jo 9 300 tonnia.

Ajossa olevien Renault Trucks täyssähkökuorma-autojen ansiosta Feldschösschen säästää 240 tonnia hiilidioksidia vuodessa verrattuna dieselkuorma -autoihin.

www.renault-trucks.fi

Vilkas kotimaanmatkailu lisäsi merkittävästi henkilöautojen hinauksia

Kuva: If.

Koronapandemian vilkastuttama kotimaanmatkailu näkyi Ifissä tien päällä pulaan joutuneiden autoilijoiden yhteydenottojen voimakkaana kasvuna.

Eniten, yli 30 prosenttia verrattuna koronapandemiaa edeltäneeseen kesään 2019, heinäkuussa lisääntyivät henkilöautojen hinaukset.

Ifin tilastojen perusteella hinausta tarvitsivat heinäkuussa aiempaa enemmän etenkin hieman vanhemmat, osakaskolla vakuutetut autot, joiden hinaukset lisääntyivät lähes 50 prosentilla heinäkuuhun 2019 verrattuna.

Lomakaudella liikenne on painottunut pääkaupunkiseudun sijaan huomattavasti enemmän maakuntiin. Sen sijaan autoilu ulkomailla on edelleen ollut selvästi koronaa edeltäviä kesiä vähäisempää, ja hinausta ulkomailla tarvittiin yli 60 prosenttia heinäkuuta 2019 vähemmän.

– Autojen käyttötapa on selvästi muuttunut koronapandemian aikana. Kesälomalla on ajettu aiempaa pidempiä matkoja esimerkiksi mökeille ja kotimaan lomakohteisiin myös sellaisilla vanhemmilla autoilla, joiden käyttö on ennen pandemiaa ollut vähäisempää. Hinauksissa oli kasvua vuoteen 2019 verrattuna jo viime kesänä, mutta tänä kesänä liikkuminen omalla autolla oli vahinkotilastojen valossa vielä paljon vilkkaampaa, arvioi Ifin autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius.

– Törmäysvahingoissakin aletaan olla pandemiaa edeltävällä tasolla. Verrattuna aikaan ennen koronaa tien päällä on kuitenkin tarvittu selvästi useammin apua autoon liittyvien teknisten vikojen, kuten moottori- tai käynnistysongelmien, vuoksi, kuvaa Roselius.

Rengasrikko jätti kesälomalla tien varteen aiempaa useamman

Rengasrikkojen suhteellinen osuus vahingoista lisääntyi heinäkuussa merkittävästi. Niitä oli heinäkuussa peräti 13 prosenttia kaikista yhteydenotoista If Apu -palveluun. Ifissä myös renkaan rikkoutumisvahinkoja korvataan kaskovakuutuksista.

– Rengasrikkojen kasvu hieman yllätti, mutta taustalla voi olla se, että aikaisemmin pienellä käytöllä olleiden vanhempien autojen rengastus ei ole aina ollut ihan ajan tasalla. Kuumat kelit ja kuhmuraiset mökkitiet voivat myös laittaa renkaat koville. Nykyautoille harvinaiset jäähdytysjärjestelmän ongelmatkin lisääntyivät kesällä verrattuna alkuvuoteen, mikä kertonee siitä, että nekin kärsivät jonkin verran helteistä, pohtii Roselius.

If Apu -yhteydenotot heinäkuussa lähes tammikuun paukkupakkasten tasolla

Yhteydenotot If Apu -palveluun olivat heinäkuussa lähes samalla tasolla kuin vuoden vilkkaimpana hinauskuukautena tammikuussa, jolloin kovat pakkaset aiheuttivat haasteita lukuisille autoilijoille.

– Yhteydenottojen kasvua selittää paitsi vilkas liikennekesä, myös se, että yhä useampi asiakas ottaa meihin saman tien yhteyttä, kun joutuu ongelmiin tien päällä. Tämä on hyvä asia, sillä silloin pystymme huolehtimaan asiakkaan tilanteesta kokonaisuutena alusta loppuun. Välillä asia ratkeaa jo puhelimessa, eikä apua tarvitse edes lähettää paikan päälle, Roselius kertoo.

Tämän vuoksi tiellä tarvittiin lomakaudella apua: yleisimmät viat Ifin kumppani Viking Hinauksen mukaan

  • Moottoriviat, 19 %
  • Käynnistysongelmat, 14 %
  • Rengasrikot, 13 %
  • Sähkövika, 3 %
  • Jäähdytinjärjestelmän ongelma, 3 %

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

RSJM: Rallijuniorit suuntaavat kauden viimeistä edelliseen kisaan Keravalle

Mika Korvola johtaa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjaa ennen kauden toiseksi viimeistä osakilpailua Keravalla. Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kausi 2021 on edennyt yli puolivälin, kun vuorossa on kauden neljäs osakilpailu, joka ajetaan tulevana lauantaina 28.8. Askolan Granit -Rallissa.

Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat Keravalla Keuda-talolla, reitti suuntautuu pääasiassa itäiselle Uudellemaalle.

Matkaan startataan klo 14:01 ja maaliin saavutaan noin klo 18. Kilpailun reitti sisältää 4 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy reilut 42 kilometriä.

Kauden aiemmat osakilpailut on ajettu Ralli SM-sarjan yhteydessä, mutta Oulun kisan peruunnuttua, siirtyi Ralli SM:n osakilpailu Lahteen ja Juniorit sekä Nuoret Keravalle.

Junioreissa kilpaillaan pisteistä neljässä eri luokassa niin, että korkeimman yhteispistemäärän kerännyt on kauden lopuksi mestari.

Nuoret kisaavat omassa luokassaan. Normaalien pisteiden lisäksi luokissa jaetaan lisäpisteistä kärkikuljettajille luokan lähtijämäärän mukaan, kauden viidestä kilpailusta neljä lasketaan loppupisteisiin.

Keravalta rallikaravaanin keulille starttaavat ensimmäisenä nuoret. Luokassa ajetaan V1600-luokan autoilla. Nuorissa voi ajaa jos täyttää tänä vuonna 15 vuotta, tai vaihtoehtoisesti ylärajana 18 vuotta.

Nuorten kärjessä on Laukaan lupaus, Honda Civiciin luottava 14-vuotias Tuukka Kauppinen, jolle kartanlukijana toimii AL-Kangasniemen Veli-Pekka Karttunen, jolla on omaakin ajotaustaa eri lajeista.

Ykkösohjaaja viettää 15-vuotispäiväänsä viikkoa kilpailun jälkeen ja varmasti tekisi sen mieluusti mestarina.

Teoriassa kakkossijan pitäisi siihen riittää, Kauppisen lähimmät uhkaajat ovat Ford Fiesta-kuljettajat Justus Räikkönen 17 pistettä perässä ja kolmantena oleva LakUA:n Veeti Pulkkinen 20 pisteen päässä.

Junioreissa kärkipaikkaa pitää RSJM1-luokassa ajava EPUA:n kaksikko Mika Korvola – Miika Saari Honda Civicillä. Heidän luokassaan on läpi kauden kilpailijoita ollut kohtuullisesti, mutta tällä kertaa luokassa on peräti 18 autokuntaa. Luokkavoitolla saisi muutaman ekstrapisteen.

Yhdeksän pisteen päässä Korvolasta on RSJM4-luokan kärjessä oleva THU-TEAM:in kaksikko Pasi Hiekkavuo – Tomi Janger Opel Astralla, jotka ovat Korvolan lisäksi ainoat, joilla pisteitä on kaikista kolmesta osakilpailusta.

Tämän myötä kenties Korvolan suurin uhka onkin pisteissä kolmantena oleva AL-Härmän kaksikko Riku Koski – Kari Bergbacka, joiden BMW M3 laukkasi nelosluokan voittoon kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa, Pohjanmaan kotikisassa kohdalle osui keskeytys.

Askolan Granit -Rallissa on mukana kaikkiaan 134 autokuntaa, joista RSJM:n junioriluokissa mukana 43 autokuntaa ja nuorissa 17.

Koko kilpailun nimekkäin kilpailijapari on tietenkin Jari-Matti Latvala – Juho Hänninen historic-luokan Toyota Celicalla.

Tuoko se näyttöhaluja tai lisävauhtia niille, jotka ralliurasta ja tallipaikasta haaveilevat, sen tiedämme lauantaina kilpailun jälkeen.

RSJM ja Nuorten SM TOP3 3/5 osakilpailua

RSJM
1. Mika Korvola 47p
2. Pasi Hiekkavuo 38p
3. Riku Koski 35p

Nuorten SM
1. Tuukka Kauppinen 56p
2. Justus Räikkönen 39p
3. Veeti Pulkkinen 36p

RSJM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri

28.8. Askolan Granit -Ralli, Lahti
25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

Askolan Granit -Rallin aikataulu

Lauantai 28.8.2021

14.01 LÄHTÖ, Keuda-Talo
14.44 EK1 Laukkoski, 18,27 km (sulku 13.30 – 20.00)
15.39 EK2 Särkijärvi, 8,26 km (sulku 14.00 – 20.30)
HUOLTO, Monninkylän SEO
16.54 EK3 Luhti, 8,10 km (sulku 15.30 – 21.40)
17.22 EK4 Onkimaa, 7,69 km (sulku 16.30 – 22.10)
18.03 MAALI, Keuda-Talo

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Cupra esittelee syyskuussa konseptin kaupunkisähköautosta

Kuva: Cupra.

Cupra rikkoo rajoja ja esittelee radikaalin tulkinnan urbaanista täyssähköisestä kaupunkialueille sopivasta autosta.

Cupra UrbanRebel -konseptiauto yhdistää täyssähköauton ja suorituskyvyn. Konseptiauto antaa viitteitä tulevaisuuden kaupunkiauton muotoilukielestä – joka lanseerataan vuonna 2025.

Kilpa-autoilu on tärkeä osa Cupran DNA:ta ja siksi yritys päätti esitellä vision siitä, miltä täyssähköinen kaupunkialueille sopiva auto näyttää kilpa-autona.

Cupra UrbanRebel – täyssähköinen konseptiauto esitellään digitaalisesti ensi viikolla ja maailmanensi-iltaa se viettää Münchenin kansainvälisessä IAA-autonäyttelyssä syyskuun alussa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoilija törmäsi pyöräilijään Kurikassa, iäkäs pyöräilijä menehtyi

Kuva: CvB.

Kurikan Paulaharjuntiellä tapahtui tänään noin kello 13.25 henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus, jossa menehtyi osallisena ollut iäkäs polkupyöräilijä.

Alustavien tietojen perusteella henkilöauto tuli Mäkitietä terveyskeskuksen suunnasta, tarkoituksenaan jatkaa liikenneympyrästä edelleen matkaa Paulaharjuntielle kohti Kurikantietä.

Polkupyöräilijä ajoi henkilöauton tapaan terveyskeskuksen suunnasta, Mäkitien vieressä kulkevaa pyörätietä ja edelleen pyörätien jatketta, tarkoituksenaan ylittää Paulaharjuntie.

Henkilöauto törmäsi tietä ylittävään polkupyöräilijään suojatien kohdalla. Iäkäs polkupyöräilijä menehtyi yhteentörmäyksessä.

Tapahtumapaikka sijaitsee taajama-alueella. Tapahtumahetkellä keliolosuhteet olivat hyvät.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat liikenneonnettomuuden tutkintaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //