Koti Blogi Sivu 1207

Jari Huttunen vaihtaa automerkkiä Monzan MM-ralliin

Kuva: M-Sport.

Jari Huttunen starttaa perjantaina Monzan MM-ralliin uudella automerkillä. Vuodesta 2017 alkaen Hyundailla kilpaillut suomalaiskuljettaja nähdään Italian asfalttiteillä Ford Fiesta Rally2 -autolla M-Sportin tallin riveissä.

Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka lähtevät kauden päätösosakilpailuun odottavissa tunnelmissa. He testasivat uutta autoaan kisaviikon maanantaina Italiassa. Märällä asfaltilla ajetun testipäivän aikana tärkeitä testikilometrejä kertyi sata ja kuljettaja oli autoon tyytyväinen.

– Ainakin tällaisissa märissä olosuhteissa auto oli mielestäni hyvä ja sitä oli helppo käsitellä, vaikka kokemusta ei vielä juurikaan ole. Voisi sanoa niin, että ei se ainakaan huonompi ole kuin edellinen auto, jolla tämänkaltaisissa oloissa olen ajanut, Huttunen kertoi.

Tällä kaudella Huttunen voitti Hyundailla WRC2-luokan Sardinian MM-rallissa kesäkuussa ja Belgian MM-rallissa elokuussa. Suomen MM-rallissa hän oli luokan kolmas ja kolme osakilpailua päättyi keskeytykseen. Monzasta Huttunen hakee ehjää tulosta uuden auton ratissa.

– Tavoitteena on saada huonosti sujuneen jakson jälkeen hyvä tulos. Käytännössä se tarkoittaa, että olen tyytyväinen, jos ajamme ehjästi ja olemme lopputuloksissa kärjessä tai kärjen tuntumassa. Sijoitusta tärkeämpää on pitää aikaero kärkeen pienenä.

Monzan MM-ralli on toista kertaa MM-sarjan kalenterissa. Vuonna 2020 se ajettiin niin ikään kauden päätteeksi ja tuolloin Huttunen varmisti kisassa WRC3-luokan maailmanmestaruuden sijoittumalla luokan kolmanneksi varmalla ajolla. Reitti on osittain tuttu ja nyt tarkoituksena on aloittaa maltilla ja nostaa vauhtia sitä mukaa kun auto tulee tutummaksi.

Monzan MM-ralli starttaa perjantaina kello 8.31 Suomen aikaa ja kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Yhteensä rallissa on 16 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy 253.

www.jarihuttunenracing.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Isompi akku Renault Trucks Master Z.E. -malliin

Kuva: Renault Trucks.

Renault Trucksin sähköisen Master-mallin akkukapasiteettia on kasvatettu 33:stä 52:een kilowattituntiin. Tämä uusi kapasiteetti kasvattaa ajoneuvon todellisen toimintasäteen 190 kilometriin (WLTP-kaupunkisyklin mukainen toimintasäde on 244 km).

Pikalaturilla Renault Trucks Master Z.E. -mallin voi nyt ladata 80 prosentin varaustasoon kahdessa tunnissa, ja akun lataaminen täyteen kestää kolme tuntia.

Renault Trucks Master Z.E. -ajoneuvo on varustettu peruutuskameroilla ja kuolleen kulman peilillä. Renault Trucks Master Z.E.:ssä on Z.E. Voice -hälytysjärjestelmä, joka varoittaa jalankulkijoita ajoneuvon lähestymisestä, kun sen nopeus on alle 30 km/h.

Autosta on saatavana kolme eri mallia (pakettiauto, alustaohjaamo ja matala alustaohjaamo), joiden alustalla on kahden vuoden tai 100 000 km:n takuu ja akulla 8 vuoden tai 160 000 km:n takuu.

Auton 52 kWh:n versio tulee saataville keväällä 2022.

Renault Trucks Master Z.E.

  • GVW: 3,1t ja 3,5t
  • Sähkömoottori, jonka teho on 57 kW
  • Suurin vääntömomentti: 225 Nm
  • Enimmäisnopeus: 100 km/h
  • Akkukapasiteetti: 52 kWh:n litiumioniakut
  • WLTP-kaupunkisyklin mukainen toimintasäde: 244 km
  • Todellinen toimintasäde: enintään 190 km

www.renault-trucks.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Lokakuussa jalankulkijaan törmännyt autoilija pakeni paikalta — poliisi kaipaa havaintoja

Helsingin poliisilla on esitutkinnassa tapaus, jossa kuljettajan epäillään törmänneen henkilöautolla nuoreen mieheen. Tilanteen jälkeen kuljettaja poistui paikalta. Tapaus sattui Käpylän Taivaskallion alueella torstaina 28.10. noin kello 22–23 aikaan.

Asianomistaja oli ylittämässä katua, kun häntä lähestyi henkilöauto vasemmalta mahdollisesti Kuutamotieltä.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että autoilija törmäsi uhriin, pysähtyi hetkeksi ja kaasutti pois paikalta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala.

Asianomistaja loukkaantui tilanteessa ja hakeutui myöhemmin hoitoon.

Ajoneuvo saattoi olla vanhan mallinen Volvo tai farmariauto. Väriltään auto oli mahdollisesti tumma. Tarkempia tuntomerkkejä autosta ei ole.

Poliisi on kiinnostunut kaikista vihjeistä ja silminnäkijähavainnoista. Niitä voi välittää osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 029 541 7931 (vastaaja 24/7).

Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volkswagenin pienemmän kompaktin kokoluokan crossover coupé nyt myynnissä

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Taigo on brändin ensimmäinen pienemmän kompaktin kokoluokan crossover coupé Euroopassa. Etuvetoisessa Taigossa yhdistyvät crossover-korimalli, korotettu istuma-asento, uraauurtavat liitettävyyspalvelut ja jokapäiväinen käyttömukavuus. Nyt tämän uuden mallin myynti on alkanut myös Suomessa.

Volkswagen Taigon alkaen hinta Style-varustelutasolla on 23 292 euroa.

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Taigo perustuu MQB-alustarakenteeseen. Uuteen Taigoon on valittavissa kolme eri tehoista bensiinimoottorivaihtoehtoa ja se on aina etuvetoinen. Suomessa pienimmällä 70 kW:n (95 hv) bensiinimoottorilla varustettu Taigo on aina manuaalivaihteinen.

Teholuokissa 81 kW (110 hv) ja 110 kW (150 hv) Taigo on puolestaan aina varustettu seitsenvaihteisella DSG-automaattivaihteistolla.

Pienin bensiinimoottori on saatavilla Style-varustelutasolla, kun taas keskikokoinen sekä Style Business että R-Line Business -varustelutasoilla ja tehokkain 110 kW:n versio puolestaan R-Line Business -varustelutasolla.

Monipuolinen varustelu

Volkswagen Taigossa on erittäin kattava vakiovarustelu ja lisävarusteena siihen on saatavilla monia varusteita.

Vakiovarusteisiin kuuluvat mm. led-ajovalot- ja päiväajovalot sekä led-takavalot, digitaalinen mittaristo 8 tuuman värinäytöllä, matkapuhelinvalmius Bluetooth ja nahkaverhoiltu monitoimiohjauspyörä. Varsin houkutteleva Style Business -varustelutaso lisää mukaan vielä esimerkiksi mukavuutta ja turvallisuutta lisäävät pysäköintitutka, peruutuskamera ja kaukovalojärjestelmä.

Kuva: Volkswagen.

Kuljettajaa avustavista järjestelmistä vakiona ovat mm. mukautuva vakionopeudensäädin, kaistanpitoavustin, ympäristönvalvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla sekä jalankulkija- ja polkupyöräilijätunnistus ja kuljettajan väsymyksentunnistus.

Vakiovarusteena on myös Travel Assist -järjestelmä. Järjestelmä avustaa rajojensa puitteissa ja mahdollistaa osittain automatisoidun ajamisen 30–210 km/h nopeuksissa (DSG-automaattivaihteiston yhteydessä 0–210 km/h).

Katso myös tämä: Tällainen on Volkswagenin uusi Taigo-malli

Lisävarusteena saatavilla on kuljettajaa avustavat järjestelmät -paketteja ja teknologia-paketti. Esimerkiksi Style-varusteluversioon on saatavilla kattavampi kuljettajaa avustavat järjestelmät -paketti sisältäen pysäköintitutkan, peruutuskameran, sadetunnistimen, automaattisesti himmentyvän taustapeilin ja kaukovalojärjestelmä.

Kuva: Volkswagen.

Saatavilla on myös isompi 10,25 tuuman mukautettu digitaalinen mittaristo Digital Cockpit Pro, IQ.Light-led-matriisiajovalot, radio ja navigointi Discover Pro 9,2 tuuman kosketusvärinäytöllä, avaimeton lukitus ja käynnistys ja vetokoukku (vetokyky jopa 1 200 kg, jarrullinen) sekä panoraamakattoluukku. Ulkovärivaihtoehtoja on kahdeksan.

Volkswagen Taigo valmistetaan Pamplonan tehtaalla Espanjassa ja ensimmäiset uudet Volkswagen Taigo -mallit saapuvat Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille marras-joulukuussa 2021.

Autoja on saatavilla tällä hetkellä hyvinkin nopeaan toimitukseen – uuden Taigon ehtii saada omakseen vielä tämän vuoden aikana.

Volkswagen Taigon hinnasto ja lisävarustehinnasto:
https://bit.ly/VolkswagenTaigoHinnastojaLisävarustehinnasto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Sähköautojen hankintatukea ja henkilöautojen muuntotukia jatketaan vuoden loppuun

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Hallitus esittää, että tasavallan presidentti vahvistaisi lain, jolla sähköautojen hankintatukea ja henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tukea jatkettaisiin kuukaudella eli vuoden loppuun asti, ja määräisi sen tulemaan voimaan 1.12.2021. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina 19.11.2021.

Aiemmin lakia sovellettiin hankinta- ja muuntotukeen, jota on haettu viimeistään 30.11.2021. Lakimuutoksella mahdollistetaan hankintatuen ja muuntotuen hakeminen kotitalouksille myös joulukuun 2021 aikana. Hankintatuen ja muuntotuen avulla ajoneuvokantaa uudistetaan nykyistä vähäpäästöisemmäksi, mikä pienentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Tukien rahoitus käsitellään vuoden 2021 neljännen lisätalousarvion yhteydessä.

Määräaikainen hankintatukilaki tuli voimaan 1.1.2018. Määrärahaa henkilöautojen hankinta- ja muuntotukiin on budjetoitu yhteensä 24 miljoonaa euroa vuosille 2018–2021.

Käyttämätön vuosikohtainen määräraha on siirtynyt aina seuraavalle vuodelle. Koko neljän vuoden määrärahasta (24 milj. €) oli lokakuun 2021 loppuun mennessä käytetty noin 70 prosenttia, sisältäen sekä hankintatuet että muuntotuet.

Uuden sähköauton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada 2000 euroa valtion hankintatukea. Muuntotuki on 1000 euroa, kun bensiini- tai dieselkäyttöinen henkilöauto konvertoidaan kaasukäyttöiseksi ja 200 euroa, kun auto konvertoidaan etanolikäyttöiseksi.

Mitä seuraavaksi?

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 19.11.2021. Laki tulee voimaan 1.12.2021.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu toinen hallituksen esitys, jolla jatkettaisiin nykyisiä vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinta- ja muuntotukia. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 11.11.2021. Lakiluonnoksessa ehdotetaan nykyisten täyssähköisten henkilöautojen ja kaasukuorma-autojen hankintatukien sekä henkilöauton muuntotuen jatkamista vuosina 2022 ja 2023. Lisäksi tukea voisi saada sähkökäyttöisen kuorma-auton hankintaan vuosina 2022 ja 2023 sekä sähkö- tai kaasukäyttöisen pakettiauton hankintaan vuonna 2022.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Helsinki-Vantaan lentoasemalle avautuu uusi pysäköintihalli ─ sähköautot latautuvat aurinkovoimalla

Kuva: Finavia.

Finavia avaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle uuden pysäköintihallin 1. joulukuuta, kun terminaali 2:n uusi pääsisäänkäynti, tuloaula ja multimodaali matkakeskus avataan. Uuden pysäköintihallin ennakkovaraus aukeaa 19. marraskuuta.

Helsinki-Vantaan kehitysohjelman myötä myös pysäköinti kokee uudistuksen. Helsinki-Vantaan lentoasemalla 1. joulukuuta avautuvassa pysäköintihallissa on matkustajille 1800 uutta autopaikkaa kahdella alueella: P1 Premium ja P2.

─ Uusi pysäköintihalli sijaitsee terminaali 2:n välittömässä läheisyydessä. Sekä P1 Premium- että P2-alueelta pääsee muutamassa minuutissa kuivin jaloin hissillä suoraan terminaaliin. Pysäköinti tulee entistäkin lähemmäs lähtöporttia, kertoo lentoaseman maaliikenteen kehittämisestä vastaava johtaja Jukka Isomäki lentoasemayhtiö Finaviasta.

Uudessa pysäköintihallissa on huomioitu kattavasti sähköautoilijat. P2-alueelta on varattu kokonainen kerros sähköautoille. Sähkölatauspaikkoja on myös P1 Premium-alueella. Finavian P3 Premium- ja P5-parkkihalleissa on myös latauspaikkoja sähköautoille.

P1 Premiumissa ja P2:ssa sähköautot latautuvat sähköllä, jota saadaan uuden pysäköintitalon kylkeen asennetuista liki 700 aurinkopaneelista. P1 Premium-alueen ensimmäinen kerros lämmitetään terminaali 2:n uudisosasta talteen otettavalla lämmöllä.

─ Uusiutuvan energian käyttö on avainasemassa, kun vähennämme lentoaseman toiminnasta syntyvää hiilikuormaa. Korkealaatuinen pysäköintitalo on rakennettu vastaamaan asiakkaiden kaikkiin tarpeisiin. Pyrimme asioinnin helppouteen ja sujuvuuteen. Mukava matka alkaa jo pysäköintihallista, Isomäki sanoo.

Helppoa asiointia

– Siirrymme liputtomaan pysäköintijärjestelmään uudessa pysäköintihallissa. Sisään ja ulos ajaessa ei tarvitse enää kurotella auton ikkunasta, sillä puomi aukeaa rekisterikilven tunnistuksen perusteella automaattisesti. Parkkipaikan voi varata ennakkoon kaikkiin pysäköintitaloihin. Uuden pysäköintihallin ennakkovaraus aukeaa 19. marraskuuta.

Uudessa hallissa on entistäkin sujuvampi suunnistaa. Kerrokset on värikoodattu ja niiden opasteissa seikkailevat Pohjolan metsäneläimet, mikä helpottaa muistamista.

Ainoa poikkeus on sähköautoille varattu kerros, jonka opasteessa on auto. Uusissa pysäköintihalleissa parkkiruudut ovat aiempia leveämpiä, ja auto löytyy helposti Find my car -palvelulla.

Pikaparkki matkustajien noutamiseen tulee uuden pysäköintihallin eteen terminaali 2:n edustalle. Tämän lisäksi matkustajien saattopaikka sijaitsee joulukuun alusta alkaen terminaali 2:n uuden pääsisäänkäynnin edessä, joten lähtevien matkustajien tuominen on sujuvaa myös siihen.

P1 Premium- ja P2-parkkialueilla sekä uudessa pikaparkissa voi maksaa mobiilisti Moovy-sovelluksella. Maksaminen on mahdollista myös ennakkovarauksen yhteydessä verkossa tai maksupäätteellä hallissa. Puomit kohoavat rekisterinumeron tunnistettuaan.

 

DB Schenker investoi biokaasun käyttöön

Kuva: DB Schenker.

DB Schenker jatkaa investointejaan ympäristön kannalta kestävämpään kuljetuskalustoon ja käyttövoimaan. Suomen DB Schenkerin tytäryhtiö Vähälä Logistics Oy saa vuoden 2021 loppuun mennessä käyttöönsä kaksi uutta kaasukäyttöistä kuorma-autoa.

Jo entuudestaan yhtiöllä on ollut kuusi kaasuajoneuvoa. Kaikissa näissä siirrytään vähäpäästöisen uusiutuvan biokaasun käyttöön.

Yhteensä kahdeksasta kaasukäyttöisestä ajoneuvosta kuutta käytetään ajoneuvoyhdistelmien vetureina nesteytetyllä biokaasulla (LBG). Kaksi muuta ovat jakeluautoja, jotka käyttävät paineistettua biokaasua (CBG).

Ajoneuvoyhdistelmät liikennöivät pääasiassa Helsingin ja Jyväskylän väliä, minkä lisäksi niitä käytetään Jyväskylän alueen elintarvikejakelussa. Pienempiä jakeluautoja käytetään Jyväskylän ja Oulun seutujen kuljetuksissa.

Kaasuautojen lisäksi DB Schenkerillä on käytössään sähkökäyttöisiä paketti- ja kuorma-autoja. Oulun ja Jyväskylän kaupunkijakelussa käytetään MAN eTGE – pakettiautoja, minkä lisäksi pääkaupunkiseudun ja Turun jakelukuljetuksissa käytetään FUSO eCanter -kuorma-autoja.

Uusiutuvaa Neste MY -dieseliä DB Schenker käyttää useilla terminaalien välisillä yhteyksillä ja suurimpien kaupunkialueiden jakelukuljetuksissa.

Tämän lisäksi Neste MY:tä hankitaan kaikkien noutopistepakettien kuljettamiseen tarvittava määrä, minkä ansiosta kaikki DB Schenkerin noutopistepaketit kuljetetaan ympäristöä säästäen.

Kaasuautoissa käytettävä biokaasu tuotetaan erilaisista biohajoavista raaka-aineista kuten kaupan syömäkelvottomista biojätteistä, puhdistamolietteistä ja lannasta.

www.dbschenker.com/fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo nukahti autoonsa ulosajon jälkeen

Kuva: Autotoday.

Hätäkeskukseen tuli torstain vastaisena yönä kello yhden aikoihin tehtävä Lahden Niemeen. Ilmoituksen mukaan tienpenkassa on henkilöauto hätävilkut päällä ja auton sisällä on henkilö.

Poliisipartio tapasi autosta nukkumasta kuusikymppisen miehen. Partio sai miehen heräteltyä ja puhallutettua hänet seulonta-alkometrillä. Tulos oli 1,38 mg/l.

Hän ei ollut kovin yhteistyökykyinen poliisiautoon laitettaessa ja sieltä pois otettaessa.

Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja haitantekoon virkamiehelle. Hänet otettiin kiinni poliisin tiloihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundai julkaisi Yhdysvalloissa täyssähköisen SUV-konseptiauton

Kuva: Hyundai.

Hyundain Seven-niminen sähköautokonsepti ensiesitellään tänään AutoMobility LA -tapahtumassa Yhdysvalloissa.

Konseptiauto Seven on täyssähköinen SUV eli SUEV (Sport Utility Electric Vehicle) ja se on rakennettu Hyundain sähköautoille suunnitellulle E-GMP-alustalle (Electric-Global Modular Platform).

Kuva: Hyundai.

Konepellin matala etureuna, aerodynaaminen siluetti ja pitkä akseliväli poikkeavat tyypillisestä SUV-korimallin autosta.

Sevenin vanteisiin on integroitu aktiiviset ilmaläpät, jotka jäähdyttävät jarruja ja takaavat alhaisen ilmanvastuksen avautumalla ja sulkeutumalla automaattisesti.

Jopa pimeässä Seven on helposti tunnistettavissa Ioniqon tunnusomaisista Parametric Pixel -valoista.

Lounge-tyylinen sisustus autonomisen ajamisen aikakaudelle

Sevenin sisustussuunnittelun painopiste on tilainnovaatioissa, jotka tarjoavat asiakkaille enemmän vapautta kuin koskaan ennen. Tilasuunnittelun ansiosta Sevenin akseliväli on peräti 3,2 metriä.

Kuva: Hyundai.

Tasaisen lattian ansiosta Hyundai Motor tutkii konseptiautossa vaihtoehtoa perinteisille rivipohjaisille istuinjärjestelyille.

Pilarittoman niin sanottuna kaappariovena aukeavan takaoven ansiosta Seven tarjoaa kutsuvan, suuren sisäänkäynnin auton sisätiloihin.

Virtaviivainen kattolinja, pitkä akseliväli ja auton takaosaan asti ulottuva tasainen lattia avaavat uusia mahdollisuuksia sisustaa auto kuin premium-luokan lounge.

Seven ilmentää myös Hyundain tulevaisuuden visiota autonomisesta liikkumisesta. Kuljettajan istuimessa on ohjaussauva, joka on näkymättömissä, kun sitä ei käytetä.

Kapea nauhamainen kojelauta ja integroidut näytöt ilman tavanomaisia kuljettajan varusteita luovat loungemaisen kokemuksen.

Kuva: Hyundai.

Istuinjärjestely poikkeaa perinteisistä SUV-autoista, konseptiautossa on kääntyvät lepotuolit ja kaareva sohvamainen takaistuin. Tämä istuinjärjestely voidaan mukauttaa ajo- tai autonomisen ajotavan mukaan.

Seven tarjoaa joustavaa tilaa ja erilaisia auton sisäisiä varusteita, jotka voidaan räätälöidä yksittäisille matkustajille. Tämän ihmislähtöisen lähestymistavan avulla Seven luo käsityksen liikkumisen ja liitettävyyden tulevaisuudesta ja antaa viitteitä tulevista Ioniq-malleista.

Kuva: Hyundai.

Konseptiautossa on erikoissuunniteltuja varusteita ja monitoiminen graafinen käyttöliittymä. Sevenin sivuoven ambient-valaistuksen luo tunnelmaa tilaan. Siirtymien aikana Sevenin sisäänrakennetusta minijääkaapista voi nauttia viileitä virvoitusjuomia ja konseptiauto siistii jopa matkustajien jalkineet.

Konseptiauton Vision Roof -katossa on panoraamanäyttö, joka näyttää erilaista sisältöä matkustajien makuun perustuen.

Vastuullinen ja hygieeninen liikkumismuoto

Hyundai Motor haluaa varmistaa matkustuskokemuksen autoissaan olevan aina turvallinen ja terveellinen. Sevenissä on käytetty erilaisia ympäristöystävällisiä materiaaleja ja se tarjoaa segmentin johtavia hygieniatoimintoja, kuten Hygiene Airflow -ilmastointijärjestelmän ja UVC-desinfioinnin.

Kuva: Hyundai.

Sevenin ulkoväri on toteutettu ekomaalilla ja sisätiloissa on käytetty kierrätettyjä ja uusiutuvia materiaaleja, jotka vähentävät tuotantoprosessin aikaisia päästöjä. Sisäpinnat pysyvät puhtaina koko ajan, sillä tiloissa on käytetty laajasti kuparia ja verhoilukankaat ovat antibakteerisia.

Hygieniailmavirtausjärjestelmä on saanut inspiraationsa matkustajalentokoneiden kehittyneestä ilmavirran hallinnasta. Ilma otetaan pystysuuntaisesti sisään katossa olevista sisäänrakennetuista ilmanottoaukoista, joista ilma kulkee ylhäältä alas, ja poistuu takapyörien takana olevista ilmanvaihtosuuttimista. Vaakasuuntaisesti ilma virtaa nauhamaisesta kojelaudasta auton takaosan suuttimista ulos.

Kuva: Hyundai.

Ilmastointijärjestelmän voi aktivoida riippumatta siitä, onko auto liikkeessä vai ei. Järjestelmä vähentää saman ilman kierrättämistä kaikilla matkustajilla sekä eristää etu- ja takamatkustajille omat ilmastointivyöhykkeet.

UVC-desinfiointi aktivoituu, kun autossa ei ole matkustajia. Ohjaussauva, etumatkustajan edessä oleva tilava liukulaatikko ja kaiuttimet avautuvat. Tämän jälkeen integroidut desinfioivat UVC-valot puhdistavat auton sisätilat bakteereista ja viruksista.

Lisäksi takaistuimessa ja Smart Hub -konsolissa on desinfioivat säilytyslokerot henkilökohtaisille tavaroille.

Kuva: Hyundai.

Lähes 500 kilometrin sähköinen toimintamatka

Monipuolisen E-GMP-alustan ansiosta Seven pystyy tarjoamaan erinomaisen toimintamatkan ja erittäin nopean latauksen. 350 kW:n laturilla Seven pystyy lataamaan 10 prosentista 80 prosenttiin noin 20 minuutissa. Konsepti on myös suunniteltu tarjoamaan yli 480 kilometrin toimintamatkan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Hyundai.
Kuva: Hyundai.
Kuva: Hyundai.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi ja matkustaja loukkaantui vakavasti kolarissa Pedersöressä

Kuva: CvB.

Pedersöressä tapahtui tänään noin klo 16.10 henkilöauton ja rekan välinen liikenneonnettomuus, jossa menehtyi henkilöauton kuljettaja.

Kuolonkolari tapahtui Pedersöressä Kolpintiellä (kantatie 68).

Rekka-auto ajoi Kolpintietä Pietarsaaren suunnasta kohti Ähtävää. Henkilöauto tuli valtatie 8:aa Vaasan suunnasta ja nousi rampista Kolpintielle.

Henkilöauto pysähtyi Kolpintiellä tien sivuun ja kääntyi vasemmalle takaa tulevan rekan eteen. Onnettomuudessa menehtyi henkilöauton kuljettaja ja autossa matkustajana ollut henkilö loukkaantui vakavasti.

Tapahtumapaikalla on 50 km/h nopeusrajoitus. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat liikenneonnettomuuden selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //