Koti Blogi Sivu 1206

Goodyear ja Citroën kimpassa kehittämässä autonomista kaupunkiliikennettä

Kuva: Goodyear.

Goodyear esittelee pallon muotoisen Eagle 360 -konseptirenkaansa prototyypin, joka on suunniteltu erityisesti uutta Citroënin Autonomous Mobility Vision -konseptia varten.

Citroënin Autonomous Mobility Vision edustaa ranskalaisen autonvalmistajan visiota tulevaisuuden itseohjautuvasta kaupunkiliikenteestä kaikille. Citroënin Autonomous Mobility Vision -konsepti perustuu itseohjautuvaan, sähköiseen, monisuuntaiseen alustaan nimeltä ”The Citroën Skate”.

Siihen voidaan asentaa erilaisia kapseleita, ”Pods”, jotka palvelevat monenlaisia liikkumistarpeita ja -palveluita. Goodyear ryhtyi yhteistyöhön Citroënin kanssa auttaakseen tämän vision toteuttamisessa, ja kehitti visiota varten prototyypin pallon muotoisesta Eagle 360 -konseptirenkaastaan.

Citroën Skate ja sen kapselit, ”Pods” ovat Urban Collëctif -projektin inspiroimia konsepteja. Projektissa ovat mukana Citroën, kansainvälinen hotellikonserni Accor ja mediayhtiö JCDecaux.

Goodyear esitteli Eagle 360 -konseptin ensimmäisen kerran Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä vuonna 2016. Vuonna 2017 esiteltiin toinen versio, Eagle 360 Urban -konsepti. Time-lehti julisti Eagle 360 -konseptirenkaan yhdeksi
25 parhaasta innovaatiosta vuonna 2016 1).

Kuva: Goodyear.

Nämä konseptit ovat Eagle 360 -prototyypin inspiraationlähteitä ja siinä on useita samoja ominaisuuksia kuin niissä sekä useita omia uusia ominaisuuksia:

  • Erinomainen ohjattavuus: Pallomaisen muotonsa ansiosta tämä monisuuntainen prototyyppirengas pystyy liikkumaan kaikkiin suuntiin. Se takaa erinomaisen ohjattavuuden ja matkustusmukavuuden. Eagle 360 liikkuu soljuvasti ja lateraalisesti,
    minkä ansiosta ajo on sulavaa. Se auttaa Citroën Skate -alustaa ylittämään esteet helposti.
  • Huoltovapaa: Eagle 360 -prototyyppi on ilmaton rengas. Kun rengaspaineita ei tarvitse valvoa eikä puhkeamisen riskiä ole, Citroën Autonomous Mobility Vision -konseptin seisonta-aika saadaan minimoitua.
  • Kestävä: Eagle 360 -prototyypissä on nelinkertainen pinta tavalliseen renkaaseen verrattuna, joten se myös kuluisi neljä kertaa perinteistä rengasta hitaammin, jolloin renkaita täytyisi vaihtaa harvemmin.
  • Pidempi toimintamatka: Eagle 360 -prototyypissä on jäykkä sisärakenne ja alhaisen vierintävastuksen tuottava kumiseos. Sen muoto muuttuu vain vähän kosketuspinnassa tiehen. Tämä voi auttaa vähentämään energiahäviötä ja alentamaan vierintävastusta, mikä voi auttaa pidentämään sähköauton akun toimintamatkaa.
  • Yhtenäinen pito: Eagle 360 -prototyypissä on kuusikulmainen lamellointi, joka tuottaa yhtenäisen pidon kaikkiin ajosuuntiin.

Tämä on viimeisin esimerkki Goodyearin ja Citroënin suunnittelutiimin yhteistyöstä. Tämän hankkeen taustalla on hiljattain tehty yhteistyö, kun yhtiöt kehittivät itseohjautuvan, verkottuneen Citroën 19_19 Concept -sähköauton, joka esiteltiin
Citroenin satavuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2019.

Koko hankkeen ajan Goodyearin Advanced Design Studion suunnittelutiimi teki tiivistä yhteistyötä Citroënin suunnittelutiimin kanssa. Ne kehittivät mittatilaustyönä Eagle 360 -prototyypin, joka vastaa täysin visiota ja Citroënin Autonomous Mobility Vision -konseptin tavoitteita.

1) https://time.com/4572079/best-inventions-2016/

 

Lisää sähkötakseja Suomeen

Heidi Nieminen; myyntijohtaja RSA Suomi, Teemu Hakala; automyynnin liiketoimintajohtaja Delta Auto Oy, Hannu Hannula, automyyjä Delta Auto Oy. Kuva: RSA.

Suomessa toimivan FixuTaxin, joka on osa Pohjoismaiden suurinta täyden palvelun henkilökuljetusyritys Cabonline Finland Oy:tä, autoilijat on hankkineet 3 kappaletta Maxus Euniq 5 Grand Wagon sähköautoja osaksi ajokalustoaan.

Suuret sisätilat ja tavaratila, tarvittaessa 7-paikkaa, jopa 356 kilometrin toimintamatka sähköllä sekä kattava ja moderni vakiovarustelu tekevät Euniq 5 Grand Wagonista monikäyttöisen sähköauton taksikäyttöön.

– FixuTaxin taksit ovat vähäpäästöisiä ja haluamme olla tässä asiassa edelläkävijöitä. Tällä hetkellä ajokalustomme koostuu perinteisistä diesel- ja hybridiautoista, mutta täydennämme jatkuvasti taksikalustoamme sähköautoilla. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokenttä ja Finavia suosivat sähköautoja, jotka pääsevät jonon ohi. Maxus Euniq 5 Grand Wagon on osoittautunut monipuoliseksi sähköiseksi taksiksi ja aiomme ilman muuta jatkaa keskusteluja uusien mallien hankkimisesta kalustoomme, sanoo Cabonline Finland Oy:n toimitusjohtaja Teemu Romppanen.

– Kiinnostus taksimarkkinalla on tällä hetkellä suurta sähköautojamme kohtaan. Tätä todistaa nyt FixuTaxin taksikaluston asteittainen sähköistyminen Maxus-sähköautoilla. Lisäesimerkkinä luottamuksesta Maxus-sähköautojen kykyyn pärjätä ammattikäytössä pohjolan vaativissa olosuhteissa Norjan posti hankki juuri 120 kappaletta Maxus-sähköpakettiautoja, Ruotsin Lassila & Tikanoja 50 kpl ja Tanskassa Bring-logistiikkayhtiö 20 kpl, kertoo Maxus Suomen myyntijohtaja Heidi Nieminen.

FixuTaxin ajokalusto koostuu lähes 300 taksiautosta, joista lähiaikoina suurin osa tulee olemaan vähäpäästöisiä hybridejä tai päästöttömiä sähköautoja.

Maxus Suomi/RSA

Maxus on osa kiinalaista SAIC Motor -konsernia, joka on yksi maailman suurimmista autonvalmistajista. SAIC Motor panostaa vahvasti innovatiiviseen teknologiaan ja liikenteen sähköistämiseen.

Norjalainen RSA on ollut Maxuksen maahantuoja Pohjoismaissa vuodesta 2018 alkaen. Yhtiö tuo maahan täyssähköisiä Maxus-henkilö- ja pakettiautoja Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen ja Islantiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Tämän vuoden Sankarikuljettaja on linja-autonkuljettaja Rasmus Nurminen

Ministeri Timo Harakka, Rasmus Nurminen, Jussi Huhta. Kuva Ammattina Sankari.

Ammattiautoilijoiden joukosta vuosittain jo 11:nnen kerran valittu Ammattina Sankari -kampanjan sankari on tänä vuonna linja-autonkuljettaja Rasmus Nurminen.

Turun seudulla Linjaliikenne Nyholm Oy:n linja-autonkuljettajana toimiva Nurminen oli viime tammikuun lopulla ajovuorossa. Sää Turussa oli talvinen, pakkasta kymmenkunta astetta ja luntakin oli runsaasti.

Länsikeskuksen pysäkillä Nurminen kiinnitti huomiota iäkkääseen naishenkilöön, joka ei muiden matkustajien tapaan noussutkaan autoon vaan istui pysäkillä liikkumatta kauppakasseineen.

Muita linjoja ei lauantaisin tältä pysäkiltä kulje, joten Nurmiselle kävi heti mielessä, ettei kaikki ole kunnossa.

Vaikka Nurmisen ajama linja oli tässä vaiheessa huonon ajokelin vuoksi jo noin vartin verran aikataulusta jäljessä, ajatus ei jättänyt Nurmista rauhaan. Hän huolestui, sillä penkillä yhä istuva rouva ei vaikuttanut reagoivan mitenkään bussin saapumiseen.

Nurminen nousi paikaltaan ja meni naisen luokse tarkistamaan vointia. Tällöin hän havaitsi, ettei rouva myöskään reagoinut puheeseen ja kysymyksiin.

Nurminen soitti välittömästi 112-hätänumeroon, ja haki myös takkinsa pysäkillä istuvan rouvan suojaksi. Hätäkeskuksen ohjeiden mukaisesti Nurminen varmisti, että naisen hengitys ei lakkaa. Ambulanssi saapui hetken odottelun jälkeen, ja rouva vietiin jatkohoitoon sairaalaan.

Nurminen ihmettelee välinpitämättömyyttä

18.11.2021 Helsingissä järjestetyssä Ammattina Sankari 2021 -gaalassa palkittu Rasmus Nurminen kertoo tehneensä sen, mitä jokaisen muunkin olisi tullut tehdä: auttaa.

– Ihmettelen muiden ihmisten välinpitämättömyyttä. Myöhemmin selvisi, että rouva oli jo aikaisemmin pysäkillä valitellut huonoa oloaan ja verenpainettaan sekä ollut kalpea. Silti kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen, Nurminen kertoo.

Hän toteaakin, ettei kenellekään pitäisi olla vaikeaa kysyä toisen vointia ja soittaa tarvittaessa apua.

Ammattina Sankari -tuomaristo perustelikin tämänkertaista valintaa erityisesti sillä, että Nurmisen teko osoitti tavanomaista enemmän reagointikykyä, ja omien, juuri sillä hetkellä painaneiden vastuiden ja tehtävien asettamista taka-alalle.

Tuomariston yhteisissä kommenteissa todettiin, että vaikka paikalla oli jo jonkin aikaa ollut muitakin potentiaalisia auttajia, vasta linjallaan myöhässä olleen ja ikään kuin ulkopuolelta tilanteeseen saapuneen Rasmus Nurmisen toiminta mahdollisti iäkkään, heikkokuntoisen ja tiedottoman henkilön saamisen hoitoon tilanteessa, jossa aikaa ei ollut hukattavaksi.

Ammattina Sankari -kampanja palkitsi Rasmus Nurmisen 5000 euron shekillä, josta puolet, 2500 euroa, Nurminen lahjoitti valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen eli Syöpäsäätiölle.

Ammattina Sankari -kampanja on vuosien aikana lahjoittanut eri hyväntekeväisyyskohteisiin yhteensä 44 857 euroa, ja tänä vuonna palkittu Rasmus Nurminen on Suomessa vuodesta 2011 järjestetyssä kampanjassa jo 11. palkittu sankarikuljettaja.

Ammattina Sankari -kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Bridgestone Europe, Rahtarit ry, Raskas Kalusto –lehti, Scania Suomi, Milcoa ja Örum.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

WRC: Tallikaverit Ogier ja Evans taistelevat kiivaasti Monzan MM-rallin kärkipaikasta

Sebastien Ogier. Kuva: TGR.

Toyotan kuljettajat Sébastien Ogier ja Elfyn Evans taistelevat kiivaasti Monzan MM-rallin voitosta.

Kun aamupäivän neljä erikoiskoetta on ajettu johtaa Ogier kisaa 6,5 sekunnin erolla Evansiin.

Kolmantena oleva Hyundain Thierry Neuville on kärjestä jo yli 27 sekuntia.

Neljäs erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään katsojan sairauskohtauksen takia. Pätkän ehti ajaa vain Ogier, Evans, Neuville, Takamoto Katsuta ja Kalle Rovanperä.

Lopuille annetaan laskennallinen aika erikoiskokeesta, joten lopullisia aamupäivän tuloksia ei ole kuin kärkikolmikolta.

Edellisen erikoiskokeen jälkeen neljäntenä oli Hyundai Dani Sordo, viidentenä Hyundain Oliver Solberg, kuudentena M-Sportin Gus Greensmith ja seitsemäntenä Toyotan Takamoto Katsuta.

Rovanperä ajaa kisaa varmistellen ja Teemu Suninen opettelee ajamaan Hyundailla. Tästä syystä Suninen on kahdeksantena ja Rovanperä yhdeksäntenä ajetun kolmen erikoiskokeen jälkeen.

Kisa jatkuu kello 14.45. Tänään ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Monzan MM-rallin tilanne erikoiskoe 4 jälkeen (3 parasta)

1 S. OGIER Toyota 39:05.2 Ero kärk.
2 E. EVANS Toyota +6.5 +6.5
3 T. NEUVILLE Hyundai +20.7 +27.2

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Mercedes-Benz Citan ja Renault Kangoo Van ovat vuoden 2022 pakettiauto

Vuoden pakettiautot 2022. Kuva: IVOTY.

Uusi Renault Kangoo Van ja Mercedes-Benz Citan on julistettu International Van of the Year 2022 (IVOTY) -valinnaksi.

Valinnan teki 23 pakettiautoihin erikoistunutta International Van of the Year (IVOTY) -toimittajaa Euroopan eri maista.

Valinnassa oli mukana 14 viimeisen 12 kuukauden aikana julkaistua pakettiautoa.

Tuomariston pääkriteerit valinnassa olivat auton tehokkuus, turvallisuus, kestävyys sekä ympäristön huomioiminen pakettiautojen markkinoilla.

International Van of the Year -valinta tehtiin tänä vuonna kolmaskymmenes kerta. Sekä Mersun että Renaultin osalta oli neljäs kerta, kun merkin auto valittiin Vuoden pakettiautoksi.

Seuraavina tulivat viidennen sukupolven Volkswagen Caddy, Stellantiksen pienet sähköpakut ja Toyota Proace Electric.

Vaikka voittajat Renault Kangoo Van ja Mercedes-Benz Citan perustuvat samaan ratkaisuun, on molemmat kuitenkin hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi Kangoossa liukuovirakenne on toteutettu ilman b-pilaria ja Mersussa on infotainment-järjestelmä MBUX.

Mercedes-Benz voitti IVOTY-tittelin aikaisemmin 1995, 1997 ja 2005, kun Renault onnistui vuosina 1998, 2002 ja 2012.

Katso tästä lisätietoa Mercedes-Benz Citanista.

Katso tästä lisätietoa Renault Kangoo Van -mallista.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Lahdessa parkkihallissa naarmutettu useita autoja

Kuva: CvB.

Lahdessa Rauhankatu 10 parkkihallissa on naarmutettu useita henkilöautoja 18.11.2021 päivän aikana.

Poliisipartiolle kyseinen tehtävä tuli hätäkeskuksen kautta, minne asianomistajat olivat tapauksesta ilmoittaneet.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa muun muassa selvittämällä valvontakameroiden kuvatallenteita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Poliisi kaipaa liikenneonnettomuuden silminnäkijää Turussa

Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina Turussa Uudenmaankadun ja Hämeenkadun risteyksessä tapahtunutta usean henkilöauton välistä liikenneonnettomuutta. Poliisi toivoo silminnäkijähavaintoja erityisesti eräältä jalankulkijalta.

Liikenneonnettomuus tapahtui maanantaina aamupäivällä kello 9.20.

Poliisi toivoo yhteydenottoa erityisesti tapahtumapaikalla olleelta jalankulkijalta, joka käveli onnettomuushetkellä Hämeenkatua pitkin Uudenmaankadun suojatien yli Turun sataman suuntaan. Kyseisellä jalankulkijalla oli päällään tumma takki ja tummat housut sekä pipo.

Poliisi uskoo henkilöllä olevan tärkeitä tietoja tapaukseen liittyen. Poliisiin voi olla yhteyksissä puhelimitse numeroon 029 541 7259, sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

 

Toyota Hilux voitti International Pick-up Award -palkinnon

Kuva: IPUA.

Toyota Hilux on voittanut International Pick-up Award 2022/2023 -palkinnon. Voitto julkistettiin Solutrans 2021 -näyttelyssä Ranskan Lyonissa.

Kahdeksannen sukupolven Toyota Hilux keräsi tuomaristolta kehuja niin voimalinjansa, käsiteltävyytensä kuin laadun, luotettavuuden ja kestävyytensä ansiosta.

Lisäksi kansainvälisen Vuoden pakettiauto -kilpailun tuomaristoa miellytti Hiluxin kyky toimia niin vapaa-ajan ajoneuvona kuin työkäytössä, todellisena monikäyttöautona.

Ensimmäisen sukupolven Toyota Hilux nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa 21.3.1968 Japanissa. Uutuus esiteltiin vuotta myöhemmin Euroopassa.

Toiselle sijalle tuli Isuzu D-Max ja kolmannelle Jeep Gladiator.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mercedes-Benzin Actros-autoja on toimitettu 1,4 miljoonaa 25 vuodessa

Viisi sukupolvea. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz esitteli 25 vuotta sitten Actros-kuorma-auton, joka on tarkoitettu erityisesti pitkän matkan ajoihin ja kuljetuksiin. Mallin ensimmäinen sukupolvi esiteltiin vuonna 1996 eli tasan sata vuotta sen jälkeen, kun Gottlieb Daimler oli julkistanut ensimmäisen kuorma-automallinsa, todetaan Vehon tiedotteessa.

Actrosin jokainen mallisukupolvi on vuorollaan voittanut International Truck of the Year -tittelin. Palkinnon myöntävät eurooppalaiset kuljetusalaa seuraavat erikoistoimittajat.

Palkinnon saa vuosittain kuorma-automalli, joka parhaiten edistää kuljetusalan innovaatioita tehokkuuden, päästöjenhallinnan, turvallisuuden, ajettavuuden ja ajomukavuuden suhteen.

Viisi sukupolvea

Jokainen Actros-sukupolvi on vuorollaan tuonut markkinoille uusia merkittäviä asioita.

Vuonna 1996 esitellyn Actros 1:n innovaatioita olivat elektronisesti ohjattu EBS-jarrujärjestelmä, täysin automatisoitu vaihteensiirto, CAN-väylä sekä Megaspace-ohjaamo.

Actros 2 lisäsi listaan mukautuvan vakionopeussäätimen, aktiivisen jarruavustimen, kaista-avustimen, Powershift-vaihteiston sekä uuden tavaransäilytyskonseptin.

Actros 3:ssa debytoivat valo- ja sadetunnistimet, edelleen kehitetty aktiivinen ABA-hätäjarrujärjestelmä sekä päivitetty Powershift-vaihteisto.

Katso tästä muita juttuja Actrosista.

Actros 4 puolestaan määritteli kokonaan uudelleen Euro VI -moottorien päästötasot ja suorituskyvyn. Päästöjen edelleen alentamisessa avusti myös uusi gps-perusteinen ennakoiva vakionopeussäädin, Powershift-vaihteiston uusi versio, sivuvalvonta-avustin sekä ABA 4-hätäjarrutus jalankulkijan tunnistuksella.

Actros 5 esiteltiin vuonna 2018, ja mukana oli neljä ajomukavuutta ja turvallisuutta parantavaa uutta avustinjärjestelmää. Aktiivinen kaista-avustin oli ensimmäinen sarjavalmisteinen Level 2- tason automaattisen ajamisen mahdollistava kuljettajan tukijärjestelmä. Järjestelmä säilyttää automaattisesti etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon, kiihdyttää ja jarruttaa autoa ja kykenee ohjausliikkeisiin, mikäli tieprofiili ja -merkinnät sen mahdollistavat.

Vastaavasti vakiovarusteinen ABA 5 (Active Brake Assist) -hätäjarruavustin kykenee täysjarrutukseen ja auton hätäpysäyttämiseen havaitessaan edessä liikkuvan ihmisen. Autossa on vakiovarusteena taustapeilit korvaava Mirror Cam -kamera- ja näyttöjärjestelmä sekä kahteen värilliseen monitoiminäyttöön tukeutuva Multimedia Cockpit -ohjaamo.

Kesäkuusta 2021 lähtien Actrosiin on saanut valinnaisvarusteena toisen sukupolven ADA 2 –järjestelmän. Autonomiseen ohjausjärjestelmään on nyt lisätty hätäpysäytysavustin. Se puuttuu ajamiseen, mikäli kuljettaja ei enää itse ole kykenevä ohjaamaan tai ei reagoi varoitusääniin ja -merkkeihin.

Toinen uusi lisävaruste on aktiivinen sivuvalvonta-avustin, joka lisää huomattavasti kaupunkiliikenteen turvallisuutta. Se ei vain varoita oikealla puolella liikkuvista jalankulkijoista ja pyöräilijöistä, vaan pysäyttää kääntyvän ajoneuvon tarvittaessa automaattisesti ellei kuljettaja reagoi. Erityisesti kevyen liikenteen turvaksi kehitetty sivuvalvonta-avustin toimii 20 km/h nopeuteen saakka.

Kuva: Mercedes-Benz.

Uusi eActros: Määrätietoisesti kohti puhtaita kuljetusketjuja

Lokakuussa käynnistynyt eActros-sähkökuorma-auton valmistus on uusi merkkipaalu Actrosin menestyksekkäässä historiassa. Auton akkujärjestelmä koostuu joko kolmesta tai neljästä yhteen liitetystä akustomoduulista, joista jokaisen kapasiteetti on noin 105 kWh.

Akuston suurin yhteiskapasiteetti 420 kWh mahdollistaa jopa 400 kilometrin toimintamatkan latauksella. eActros voidaan ladata jopa 160 kW:n teholla.

Mikäli lataamiseen käytetään normaalia 400 A:n DC-tasavirta-asemaa noin 20 asteen lämpötilassa, auton kolme akustomoduulia latautuvat 20:stä 80 prosentin varaustasoon hieman yli tunnissa.

Katso tästä muita juttuja eActrosista.

Jotta eActros olisi mahdollisimman turvallinen myös jalankulkijoille ja pyöräilijöille, auto on varustettu ulkoisella, auton liikkuessa toimivalla AVAS-varoitusäänellä (Acoustic Vehicle Alerting System).

Vakiovarusteisiin kuuluvat myös käännöksissä katvealueille jäävistä varoittava sivuvalvonta-avustin sekä viidennen sukupolven aktiivinen jarruavustin jalankulkijatunnistuksella. Järjestelmä pienentää peräkolari- ja törmäysriskiä paitsi kaupunkialueilla, myös maanteillä ja moottoriteillä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Jari Huttunen vaihtaa automerkkiä Monzan MM-ralliin

Kuva: M-Sport.

Jari Huttunen starttaa perjantaina Monzan MM-ralliin uudella automerkillä. Vuodesta 2017 alkaen Hyundailla kilpaillut suomalaiskuljettaja nähdään Italian asfalttiteillä Ford Fiesta Rally2 -autolla M-Sportin tallin riveissä.

Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka lähtevät kauden päätösosakilpailuun odottavissa tunnelmissa. He testasivat uutta autoaan kisaviikon maanantaina Italiassa. Märällä asfaltilla ajetun testipäivän aikana tärkeitä testikilometrejä kertyi sata ja kuljettaja oli autoon tyytyväinen.

– Ainakin tällaisissa märissä olosuhteissa auto oli mielestäni hyvä ja sitä oli helppo käsitellä, vaikka kokemusta ei vielä juurikaan ole. Voisi sanoa niin, että ei se ainakaan huonompi ole kuin edellinen auto, jolla tämänkaltaisissa oloissa olen ajanut, Huttunen kertoi.

Tällä kaudella Huttunen voitti Hyundailla WRC2-luokan Sardinian MM-rallissa kesäkuussa ja Belgian MM-rallissa elokuussa. Suomen MM-rallissa hän oli luokan kolmas ja kolme osakilpailua päättyi keskeytykseen. Monzasta Huttunen hakee ehjää tulosta uuden auton ratissa.

– Tavoitteena on saada huonosti sujuneen jakson jälkeen hyvä tulos. Käytännössä se tarkoittaa, että olen tyytyväinen, jos ajamme ehjästi ja olemme lopputuloksissa kärjessä tai kärjen tuntumassa. Sijoitusta tärkeämpää on pitää aikaero kärkeen pienenä.

Monzan MM-ralli on toista kertaa MM-sarjan kalenterissa. Vuonna 2020 se ajettiin niin ikään kauden päätteeksi ja tuolloin Huttunen varmisti kisassa WRC3-luokan maailmanmestaruuden sijoittumalla luokan kolmanneksi varmalla ajolla. Reitti on osittain tuttu ja nyt tarkoituksena on aloittaa maltilla ja nostaa vauhtia sitä mukaa kun auto tulee tutummaksi.

Monzan MM-ralli starttaa perjantaina kello 8.31 Suomen aikaa ja kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Yhteensä rallissa on 16 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy 253.

www.jarihuttunenracing.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //