Koti Blogi Sivu 1080

Keskustelutilaisuus: Biokaasun ja ravinnekierrätyksen toimialan kasvua tulee vauhdittaa!

Kuva: CvB.

Eri toimijoiden Pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa 17.3.2022 biokaasu ja ravinteiden kierrätys nähtiin tärkeinä osaratkaisuina kansallisen huoltovarmuuden sekä energia- ja ravinneomavaraisuuden parantamiseksi.

Tilaisuuden keskeiseksi sanomaksi muodostui, että nyt on kiireesti laitettava päälle isompi vaihde kotimaisen biokaasun potentiaalin valjastamiseksi.

Toimenpiteitä biokaasun tuotannon lisäämiseksi tarvitaan nyt heti sekä myös pitkällä aikajänteellä. Myös kierrätysravinteiden tuotannon ja käytön lisääminen saivat laajaa kannatusta.

Ministeriöt, Keskusta, SDP, Kokoomus, Vihreät, Kristillisdemokraatit, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus sekä maatalous-, energia-, kaasu-, elintarvike- sekä ympäristöhuoltosektorin toimijat pitivät toimenpiteitä biokaasun ja ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi tärkeinä.

Osallistujat jakoivat vahvasti näkemyksen, että viime vuosina on tehty oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mutta toimenpiteiden vaikuttavuudessa on parantamisen varaa. Osallistujat olivat laajasti sitä mieltä, että nyt tarvitaan lisää satsausta ja pitkäkestoisempaa tekemistä.

Toimenpidesuositukset

Tilaisuuden tarkoituksena oli kartoittaa kansalliset toimenpiteet sekä arvioida tarvetta uusille toimenpiteille. Pyöreä pöytä tarjosi tehokkaan foorumin keskustelulle. Keskustelijat esittivät omissa puheenvuoroissaan kaikkiaan yli 80 toimenpide-ehdotusta.

Selkeästi eniten kannatusta saaneet ehdotukset liittyivät investointiympäristön parantamiseen. Tässä eri kokoluokan biokaasulaitosten investointitukien jatkuvuus ja riittävät tukitasot nähtiin keskeisimpinä toimenpiteinä. Myös biokaasun verotukseen toivottiin nopeita korjausliikkeitä kansallisella tasolla.

Liikennebiokaasun kysynnän vahvistamista pidettiin tärkeänä. Erityisesti satsauksia tarvitaan nesteytetyn biokaasun tuottamiseksi ja kysynnän kasvattamiseksi. Biokaasun jakeluverkoston laajentamisessa infratuet ovat tärkeässä roolissa. Biokaasun jakeluvelvoitteella on myös positiivista vaikutusta liikennebiokaasuinvestointeihin.

Sujuvien ja tarkoituksenmukaisten viranomaismenettelyiden nähtiin keskeisesti vaikuttavan investointihorisonttiin. Sujuvista menettelyistä esille nousivat ympäristölupien ja muiden viranomaismenettelyiden nopeus, sekä ennakoitavat ja nopeat investointitukipäätökset. Myös kierrätyslannoitteiden lainsäädäntökehyksen päivitystä pidettiin tärkeänä.

EU-asioiden vaikutus kotimaiseen biokaasusektoriin tunnistettiin laajasti, missä yhteydessä esille nousivat uusiutuvan energian direktiivin kehittäminen ja toimeenpano erityisesti kestävyysvaatimusten osalta.

Myös EU-säädösten kehitystyö valtiontukien, energiaverotuksen ja kaasumarkkinasääntelyn osalta nähtiin tärkeänä. Näiden osalta Suomen erityispiirteet on tärkeä tulla huomioiduiksi.

Laajaa kannatusta saivat myös biokaasun edistämistoimien jatkuvuus ja toimenpiteiden koordinoinnin parantaminen, sillä toimenpiteitä tehdään useissa eri ministeriöissä.

Toimenpide-ehdotusten joukossa olivat myös muun muassa tarve sujuvoittaa kaasukäyttöisten traktorien rekisteröintimenettelyä ja varmistaa, että myös jatkossa CO2-standardit mahdollistavat kaasuajoneuvojen valmistamisen. Biokaasulaitoksen tehokkuuteen on myös syytä kiinnittää huomioita.

Taustatietoa

Pyöreän pöydän keskustelussa oli mukana seuraavien organisaatioiden edustajat: MMM, LVM, VM, YM, Bioenergia ry, Envitecpolis Oy, Gasum Oy, Arla Oy, Gasgrid Finland Oy, Elintarviketeollisuus ry, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry, Kaasuyhdistys ry, MTK ry, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Vesilaitosyhdistys ry, Keskusta, Suomen Kristillisdemokraatit, SDP, Kokoomus, Vihreät, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus. Lisäksi tilaisuutta seurasi iso joukko aiheesta kiinnostuneita.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Suomen Biokierto ja biokaasu ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Elintarviketeollisuus ry, Bioenergia ry, Energiateollisuus ry, Vesilaitosyhdistys ry, Gasgrid Finland Oy, Kiertovoima ry, Suomen Lähienergialiitto ry, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry sekä Suomen Kaasuyhdistys ry.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Komponenttipula aiheuttaa lomautuksia Valmet Automotivessa

Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive on antanut tänään neuvotteluesityksen henkilöstön tilapäisestä vähentämistarpeesta Uudenkaupungin autotehtaalla, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Esityksen perusteena on tuotannollinen ja taloudellinen sopeutustarve, joka johtuu komponenttipuutteessa Mercedes-Benzin A-sarjan tuotannossa. Puutteen taustalla ovat viimeaikaiset toimintaympäristöön liittyvät globaalit häiriöt komponenttien toimitusketjuissa.

Valmet Automotiven kannalta tilanne on muuttunut nopeasti. Yritys on tällä viikolla saanut tiedon komponenttipuutteesta, jonka vuoksi A-sarjan tuotanto joudutaan tilapäisesti keskeyttämään.

Kyseessä on toimitusketjun katkos, ja tilanteen arvioidaan palaavan suunnitelmien mukaiselle tasolle viimeistään heinäkuussa 2022.

Tilanteeseen liittyvät muutosneuvottelut koskevat enintään 170 henkilötyövuotta. Neuvottelut koskevat henkilöstön tilapäistä vähentämistarvetta, jonka toteutukseen etsitään erilaisia, henkilöstön ja yrityksen edut parhaiten huomioivia ratkaisuja.

Työnantaja harkitsee toimenpiteeksi enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia, neuvottelut eivät johda irtisanomisiin.

Valmet Automotive työllistää Uudenkaupungin autotehtaalla 3 300 henkilöä. Tilapäinen sopeutustarve ei koske GLC-mallin valmistusta. Sillä ei myöskään ole vaikutusta käynnissä oleviin projektitöihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Ojaan ajanut Dodge-taksi

Kuva: Etelä-Karjalan museo, Kosken kuvaamo.

Oheisessa kuvassa helsinkiläinen Dodge-merkkinen taksi on ajanut ojaan heinäpellon vierellä.

Kuvan on ottanut Kosken Kuvaamo syyskuussa vuonna 1962. Kuva kuuluu Etelä-Karjalan museon kokoelmiin.

Ulosajo on kaiketikin sattunut Imatran alueella.

Kuvan yhteydessä ei ole tietoa mahdollisista henkilövahingoista.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Bottas paransi merkittävästi

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

Bahrainin F1-kisan toiset harjoitukset sujuivat Alfa Romeon Valtteri Bottaksella paljon paremmin kuin ensimmäiset harjoitukset.

Bottas pääsi ajamaan koko harjoitusjakson ja kellotti kuudenneksi nopeimman ajan.

Kärkeen ajoi Red Bullin Max Verstappen. Bottas jäi hänestä runsaan sekunnin.

Toiseksi ajoi Ferrarin Charles Leclerc ja kolmanneksi tallikaveri Carlos Sainz.

Neljänneksi ajoi Mercedeksen George Russell ja viidenneksi Alpinen Fernando Alonso.

Mercedeksen Lewis Hamilton ei vielä päässyt kunnon vauhtiin ja jäi yhdeksänneksi.

Kolmannet harjoitukset ajetaan lauantaina kello 14 ja aika-ajot kelo 17.

Bahrainin F1-kisan toiset harjoitukset

1 Max VERSTAPPEN Red Bull Racing    1:31.936
2 Charles LECLERC Ferrari                    +0.087
3 Carlos SAINZ Ferrari                         +0.584
4 George RUSSELL Mercedes               +0.593
5 Fernando ALONSO Alpine                  +0.941
6 Valtteri BOTTAS Alfa Romeo              +1.015
7 Sergio PEREZ Red Bull Racing            +1.022
8 Mick SCHUMACHER Haas F1 Team     +1.149
9 Lewis HAMILTON Mercedes               +1.208
10 Kevin MAGNUSSEN Haas F1 Team   +1.247
11 Lando NORRIS McLaren                 +1.344
12 Esteban OCON Alpine                     +1.424
13 Pierre GASLY AlphaTauri                 +1.685
14 Yuki TSUNODA AlphaTauri               +1.853
15 Guanyu ZHOU Alfa Romeo               +2.017
16 Lance STROLL Aston Martin              +2.022
17 Nico HULKENBERG Aston Martin        +2.125
18 Daniel RICCIARDO McLaren               +2.230
19 Nicholas LATIFI Williams                   +2.550
20 Alexander ALBON Williams                +2.799

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Polski Fiatilla 100-0 km/t 4,7 sek!

Kuva: CvB.

Monesti automainonnassa korostetaan auton suorituskykyä, esimerkiksi kiihtyvyyttä nollasta sataan. Polski Fiatilla tehtiin vuonna 1973 toisin päin.

Polski Fiatin mainoksessa Tekniikan Maailmassa 20/1973 nostettiin esille auton jarrut. Auto pysähtyi mainoksen mukaan 100 kilometrin tuntinopeudesta 4,7 sekunnissa.

Mainoksen mukaan saman kokoluokan autojen keskiarvo jarrutuksessa satasesta nollaan oli noin 5-7 sekuntia.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Mainoksessa sanotaan: ”Polski Fiat 125p:ssä on turvalliset, kaksipiiriset nelipyörälevyjarrut, joissa on tehostin ja paineenrajoitusventtiili. Tämän lisäksi Polski Fiat on tilava, hyvin varustettu ja edullinen. Sen ajo-ominaisuudet ovat erinomaiset.”

Pitiköhän mainoksen lupaukset paikkansa?

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 20/1973.

 

VR juhlii 160 vuotta ja lahjoittaa 160 000 euroa Ukrainalle humanitääriseen apuun

Kuva: VR.

VR juhlii 160-vuotissyntymäpäiväänsä. Säännöllinen junaliikenne alkoi Suomessa Helsingin ja Hämeenlinnan välillä maaliskuun 17. päivänä vuonna 1862.

Tänä päivänä vastuullisen palveluyhtiön katse on vahvasti joukkoliikenteen hiilineutraalissa tulevaisuudessa ja paremman tulevaisuuden rakentamisessa, yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Juhlavuoden lahjoituksen VR antaa Ukrainalle humanitääriseen apuun.

”Rautatie on välttämätön jokaiselle maalle, joka haluaa pysyä mukana sivistyksen kehityksessä”, tähdensi jo Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellman.

Harvaan asutussa maassa junaliikenne mullisti käsityksen ajasta ja välimatkoista. Suomen itsenäistyessä Valtion Rautateistä oli jo muodostunut maan taloutta, sosiaalista rakennetta ja kulttuuria muokkaava palvelulaitos. Ajan myötä höyryveturit vaihtuivat ensin dieselvetureihin ja sitten sähkövetureihin. Matkustajien ja tavarakuljetusten määrä raiteilla kasvoi läpi vuosikymmenten. Vauhtikin on kiihtynyt – junamatka, joka vuonna 1862 vei yli neljä ja puoli tuntia, taittuu nykyisin tunnissa.

Juhlan kunniaksi VR ilahduttaa asiakkaitaan käynnistämällä kausilipputarjouksen: juhlaviikon ajan, sunnuntaihin 20.3. saakka, VR Matkalla -sovelluksessa on tarjolla 90 vuorokauden kausilippuja 45 vuorokauden lipun hinnalla.

Juhlavuoden lahjoitus Ukrainan humanitääriseen apuun

VR kertoi aiemmin toimistaan Ukrainan tukemiseksi. Maaliskuussa Ukrainan passilla voi matkustaa maksutta VR:n kauko- ja lähijunissa. VR haluaa näin helpottaa Suomeen saapuvien pakolaisten matkaa ja auttaa heitä kohtaamaan läheisiään. Nyt myös juhlavuoden lahjoitus ohjataan Ukrainaan.

– Ukrainan sota on meillä kaikilla ajatuksissa ja tunnemme solidaarisuutta myös Ukrainan rautateillä työskenteleviä kollegoitamme kohtaan, joilla on merkittävä rooli siviilien evakuoinneissa. Haluamme lisätä tukeamme ukrainalaisille, ja juhlavuoden merkeissä lahjoitamme 160 000 euroa humanitääriseen apuun. Rautateillä on kriisien aikaan tärkeä merkitys yhteiskunnalle, niin Ukrainassa keskellä sotatoimia kuin meillä Suomessakin – ensin pandemia-ajan haasteissa ja nyt myös Ukrainan kriisin välillisten vaikutusten selvittämisessä asiakkaidemme avuksi, toimitusjohtaja Lauri Sipponen sanoo.

Juhlavuoden teemoista sekä VR:n historian vaiheista lisää verkkosivuilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Helsingissä järjestetään kolme mielenosoitusta lauantaina — liikennehäiriötä kello 11-17

Kuva: Autotoday.

Helsingin keskustassa pidetään kolme erillistä mielenilmausta lauantaina 19. maaliskuuta 2022. Kaikkiin mielenosoituksiin kuuluu kulkue. Mielenosoitukset aiheuttavat liikennehäiriötä noin kello 11–17.

Freedom Finland -kulkue lähtee liikkeelle Mannerheimintieltä noin kello 11.45. Kulkue koostuu 30–50 ajoneuvosta.

Reitti on seuraava: Mannerheimintie–Kaivokatu–Kaisaniemenkatu–Kaisaniemen liikenneympyrä–Unioninkatu–Pohjoisesplanadi–Mannerheimintie–Eteläinen Hesperiankatu–Töölönkatu–Pohjoinen Hesperiankatu–Mannerheimintie.

Osallistujat kulkevat noin neljän tunnin ajan samaa reittiä. Kulkue päättyy Mäntymäen kentälle noin kello 16.

WWD7-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta noin kello 14. Reitti: Eduskuntatalo–Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Eduskuntatalo. Kyse on jalankulkijoiden marssista, jota poliisi vetää.

Mielenilmaus päättyy noin kello 17.

Tukea Ukrainalle -mielenilmaus kokoontuu Narinkkatorille noin kello 15. Reitti: Simonkatu–Mannerheimintie–Aleksanterinkatu–Senaatintori. Poliisi turvaa kulkueen, joka koostuu jalankulkijoista.

Mielenosoitus päättyy arviolta kello 17.

Poliisi huolehtii siitä, että kaikki kulkueet sujuvat turvallisesti. Lisäksi poliisi pitää kaupungilla huolta yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Kausi alkoi Bottaksen kannalta surkeasti

Pierre Gasly. Kuva: AlphaTauri.

F1-kausi on käynnistetty ensimmäisillä harjoituksilla Bahrainissa.

Alfa Romeon Valtteri Bottakselle kausi alkoi heikosti, kun hän ehti ajaa vain pari kierrosta ennen kuin piti teknisen ongelman takia ajaa takaisin varikolla.

Autoa yritettiin korjata koko ensimmäisen tunnin harjoitusjakson aikana, mutta Bottas ei päässyt uudelleen radalle.

Ensimmäisten harjoitusten nopein oli AlphaTaurin Pierre Gasly ja toiseksi nopein Ferrarin Charles Leclerc. Kolmanneksi nopein oli Leclercin tallikaveri Carlos Sainz.

Bottaksen Mersulla korvannut George Russell oli neljänneksi nopein ja Red Bullin Max Verstappen viides.

Mercedeksen Lewis Hamilton oli vasta seitsemänneksi nopein.

Bottaksen tallikaveri Guanyu Zhou oli sijalla 11.

Toiset harjoitukset ajetaan kello 17 Suomen aikaa.

Bahrainin F1-kisan ensimmäiset harjoitukset

1 Pierre GASLY AlphaTauri         1:34.193
2 Charles LECLERC Ferrari            +0.364
3 Carlos SAINZ Ferrari                  +0.418
4 George RUSSELL Mercedes          +0.436
5 Max VERSTAPPEN Red Bull Racing +0.549
6 Lance STROLL Aston Martin          +0.621
7 Lewis HAMILTON Mercedes           +0.750
8 Fernando ALONSO Alpine             +0.807
9 Yuki TSUNODA AlphaTauri            +0.835
10 Sergio PEREZ Red Bull Racing    +0.857
11 Guanyu ZHOU Alfa Romeo         +0.860
12 Esteban OCON Alpine               +0.958
13 Nicholas LATIFI Williams            +1.451
14 Nico HULKENBERG Aston Martin +1.622
15 Alexander ALBON Williams         +1.730
16 Lando NORRIS McLaren              +2.111
17 Daniel RICCIARDO McLaren         +2.209
18 Mick SCHUMACHER Haas F1 Team +2.343
19 Kevin MAGNUSSEN Haas F1 Team +2.611
20 Valtteri BOTTAS Alfa Romeo             —–

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ammattiautoilijoiden DKV-kortille uusi edustaja Suomeen

Kuva: DKV.

Ammattiautoilijoiden suosima DKV-kortti on Euroopan laajin ja monipuolisin palvelu- ja luottokortti. Se toimii 45 maassa yli 66 000 polttoaineaseman ja 200 000 latauspisteen voimin. Kalustoratkaisut Oy toimii jatkossa DKV Mobilityn ja sen tuottamien palveluiden edustajana Suomessa.

Polttoaineen maksuvälineenä DKV-kortti tarjoaa Euroopan laajimman ja kattavimman polttoaine- ja sähköasemien verkoston, joka ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen huoltamoketjuun.

DKV-kortteja on erilaisia. Polttoainetta käyttäville ajoneuvoille on oma kortti, samoin sähköautoille ja ilmastoneutraali-polttoainetta käyttäville ajoneuvoille kullekin omansa.

DKV-kortti on enemmän kuin polttoainekortti

Sen lisäksi, että kortilla maksetaan polttoaine- ja tarvikeostoksia, sillä voi maksaa kaikkialla Euroopassa tietullit, hinaukset sekä autonpesu- ja parkkimaksut.

Tämän lisäksi asiakasyritys saa käyttöönsä taloushallinnon palvelut, kuten reaaliaikainen ajoneuvokohtainen seuranta, maakohtaiset alv-verojen palautukset, sekä kartta- ja reittioppaan, josta näkee nopeimmat reitit ja niiden varrella olevat polttoaine- ja latauspisteet.

Raskaan kaluston johtavat merkkikorjaamot hyväksyvät kortin maksuvälineenä. DKV Mobility -palveluun kuuluu myös ympärivuorokautinen palvelunumero.

DKV-kortti luonteva lisä Kalustoratkaisujen palveluihin

Kalustoratkaisujen toimitusjohtaja Timo Peltonen pitää DKV Mobility -palveluja hyvänä lisäpalveluna yrityksen asiakkaille.

– DKV Mobility on iso tekijä Euroopan mittakaavassa, minkä seurauksena se tuo käyttäjälleen selvää säästöä, paitsi polttoaineostoilla, myös muilla palveluilla. Esimerkiksi hallinnointikuluissa, Peltonen sanoo.

Ympäristöystävällisyyttä kortin muodossa

Moni yritys haluaa tehdä konkreettisia ympäristötekoja. Jos asiakas haluaa ilmastoneutraalia polttoainetankkausta, DKV-Climate-kortti on siihen ratkaisu. Sen avulla asiakas voi kompensoida CO₂-päästönsä 100 %.

Sähkö- ja hybridiautoille DKV Mobility tarjoaa täyden palvelun koko fleetille. DKV Mobility -palvelut käsittävät ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen olevat palvelut.

Ennen matkantekoa asiakkaan kannattaa hyödyntää karttapalvelua mahdollisimman hyvän reitin suunnitteluun. Ja DKV Mobility -applikaation avulla tiedot kulkevat kuskien mukana älypuhelimessa.

Saksalaisella DKV Mobility -yhtiöllä on pitkät perinteet korttiliiketoiminnassa. Suomessa sen palveluilla tulee olemaan yhä suurempi kysyntä, koska kortti mahdollistaa myös sähkökäyttöisten ja ilmastoystävällisten polttoaineiden ostot, joiden osuus kokonaismarkkinoista vain kasvavat.

www.kalustoratkaisut.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kotiinkuljetusyritys Hakonen hankki kaksi täyssähkökuorma-autoa

Kuva: Renault Trucks.

Huonekalujen ja kodinkoneiden kotiinkuljetusten valtakunnallinen toimija Hakonen Solutions Oy tuo päästöttömän kuljetusvaihtoehdon nyt myös suurikokoisten huonekalujen kuljetuksiin.

Hakonen Solutions Oy ottaa kevään 2022 kuluessa käyttöön kaksi Renault Trucks D Z.E. -sähkökuorma-autoa. Ensimmäinen kokonaispainoltaan 16-tonnisista autoista on jo tuottavassa työssä. Molemmat autot on varustettu kapasiteetiltaan 330 kWh ajoakustoilla (5×66 kWh).

– Akkujen kapasiteetti mitoitettiin noin 200-300 kilometrin päivittäiselle ajosuoritteelle. Akkujen lataus tapahtuu yöaikaan. Kappaletavarakorilla ja takalaitanostimella varustetut Renault Trucks D Z.E. kuorma-autot sijoitetaan asiakkaamme kuljetustehtäviin dieselkuorma-autojen tilalle, sanoo Hakonen Solutions Oy:n kehityspäällikkö Jarno Liikanen.

Kohti hiilineutraaliutta

Vuodesta 1918 alkaen kuljetuspalvelualalla toiminut ja myöhemmin jakelu-, asennus-, huolto- ylläpito-, käyttöönotto- ja kierrätyspalveluiden kokonaispalvelutarjoajaksi laajentunut Hakonen Solutions Oy pyrkii noudattamaan toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita ja ilmastokriisin torjuntaa edistäviä ratkaisuja mahdollisimman kattavasti.

– Tarkoituksenamme on kasvattaa sähkökuorma-autojen ja muiden lähipäästöttömien kuljetusvaihtoehtojen määrää merkittävästi, ja sitä kautta vähennämme päästöjä yrityksessämme vuosittain. Renault Trucksin kattava sähköisten paketti- ja kuorma-autojen mallisto tukee onnistuneesti tätä tavoitettamme, Liikanen jatkaa.

Renault Trucks D Z.E. täyssähkökuorma-auto

  • Kokonaispaino: 16 tonnia
  • Akseliväli: 4 400 mm tai 5 300 mm
  • Sähkömoottori, nimellisteho on 185 kW (jatkuva nimellisteho 130 kW)
  • Sähkömoottorin enimmäisvääntö: 425 Nm
  • 2-vaihteinen vaihteisto
  • Akkujen kapasiteetti 200-395 kWh
  • Toimintamatka: jopa 400 km

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //