Koti Blogi Sivu 1079

Poliisi valvoo maanantaista alkaen erityisesti kovia ylinopeuksia

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia 21.-27.3. valtakunnallisesti erityisesti pääteillä. Valvontaa toteutetaan kaikkina vuorokauden aikoina kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla. Valvonnasta tiedotetaan myös tehokkaasti.

Kevätaikaan keliolosuhteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti.

– Tiet ovat paikoittain huonossa kunnossa ja lisäksi etenkin öisin tien pinnat muuttuvat jäisiksi. Nämä asiat yhdistettynä suuriin ylinopeuksiin ovat todella vaarallista, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisin nopeusvalvonnan painopiste on tällä kertaa kovissa ylinopeuksissa.

– Kaikki ylinopeudet ovat tietysti kiellettyjä, joten niihin puuttuminen estää myös suurempia ylinopeuksia. Poliisi toivookin, että autoilijat noudattaisivat nopeusrajoituksia ensi viikolla kuten yleensäkin, Ihalainen toteaa.

Koska Suomessa ei ole vielä siirrytty kesänopeusrajoituksiin onkin Ihalaisen mukaan tärkeää, ettei hitaampien ja nopeimpien tienkäyttäjien nopeusero aiheuta vaarallisia tilanteita eikä onnettomuuksia.

– Valvonnan painopiste on pääteillä. Nopeus- ja muuta liikennevalvontaa suoritetaan kuitenkin myös taajamissa, Ihalainen sanoo.

Tehostetun liikennevalvonnan myötä poliisi toivottaa tienkäyttäjille edellistä vuotta turvallisempaa liikennöimistä ja nopeusrajoitusten noudattamista!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Satasen alueella 221 km/h! Kuljettaja halusi ohittaa häntä aikaisemmin ohittaneet autot!

Kuva: CvB.

Poliisi suoritti lauantai-iltana Lappeenrannassa Kuutostiellä nopeusvalvontaa jossa paljastui kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Toisen kuljettajan nopeudeksi mitattiin 100 km/h nopeusrajoitusalueella 221 km/h. Syyksi kuljettaja kertoi halun ohittaa hänet aiemmin ohittaneet ajoneuvot. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.

Toiselle kuljettajalle mitattiin 160 km/h. Syyksi kuljettaja kertoi kiireen kotiin. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja.

Poliisi määräsi molemmat kuljettajat ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Moottorikelkkailija löytyi menehtyneenä Savonlinnassa

Kuva: CvB.

Mies löytyi sunnuntaina aamuyöllä etsintöjen jälkeen menehtyneenä moottorikelkan alta Savonlinnassa.

Poliisi käynnisti Savonlinnassa etsinnät moottorikelkalla liikkeelle lähteneen noin 50-vuotiaan miehen löytämiseksi lauantai iltana.

Etsintöihin osallistui myös pelastuslaitos. Mies löydettiin sunnuntaina aamuyöllä menehtyneenä moottorikelkkansa alta maastosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Puutavaralastissa olleet perävaunut irtosivat vetoautosta

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Lauantaina päivällä kello 12.25 Lieksassa Karjalantiellä ajoneuvoyhdistelmän perävaunut irtosivat vetoautosta tiellä olleen pienen hypyn kohdalla sillä seurauksella, että perävaunut ajautuivat vastaantulevien kaistalle.

Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta etummaiseen perävaunuun sekä vetoauton takavaloihin syntyi vaurioita.

Poliisipartion suorittamassa teknisessä tutkimuksessa kävi ilmi, että vetoauton vetokidan toiminnassa oli puutteita.

Perävaunuissa oli kuormana puutavaraa kymmeniä kuutioita.

(Korjattu viimeinen virke monikkoon 22.3.)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän levynkansi: Popeda, Harrikat ja kaasua….

Kuva: CvB.

Päivän levynkansi on tällä kertaa täyttä Harrikka-kamaa.

Kuvassa on Harley-Davidson-painotteinen Popedan kaasua… -levy.

Etukannessa on koko bändi ja neljä Valkeakosken Harley-Davidson-klubilaisten menopeliä. Takakannessa on lähikuva yhdestä Harrikasta.

Kuva: CvB.

Kannen suunnittelusta vastasivat Popeda ja Firefox Communications.

Katso tästä muut Päivän levynkannet.

Levy tehtiin 1983 ja A-puolen ykköskappaleena levyllä on Kaasua, komisaario Peppone.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Bottakselta loistosuoritus Bahrainin aika-ajossa — Ferrari paalupaikalle!

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

Bahrainin GP:n aika-ajossa nähtiin hieno suoritus Alfa Romeon Valtteri Bottakselta.

Bottas ajoi kolmanteen jaksoon ja kuudenneksi. Eroa kärkeen oli sekunti.

Paalupaikalta lähtee Ferrarin Charles Leclerc ja toisesta ruudusta Red Bullin Max Verstappen. Miesten välinen ero oli 0,123 sekuntia.

Kolmannesta ruudusta lähtee Leclercin tallikaveri Carlos Sainz ja neljännestä Verstappenin tallikaveri Sergio Perez.

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi viidenneksi, mutta tallikaveri George Russell jäi yhdeksänneksi.

Haasin Kevin Magnussen yllätti myös myönteisesti ja ajoi seitsemänneksi.

Kilpailu ajetaan sunnuntaina alkaen kello 17.

Bahrainin GP:n aika-ajot

1 Charles Leclerc Ferrari                1:30.558
2 Max Verstappen Red Bull Racing    +0.123
3 Carlos Sainz Ferrari                      +0.129
4 Sergio Perez Red Bull Racing         +0.363
5 Lewis Hamilton Mercedes              +0.680
6 Valtteri Bottas Alfa Romeo            +1.002
7 Kevin Magnussen Haas F1 Team   +1.250
8 Fernando Alonso Alpine                +1.637
9 George Russell Mercedes              +1.658
10 Pierre Gasly AlphaTauri               +1.780
11 Esteban Ocon Alpine – –
12 Mick Schumacher Haas F1 Team – –
13 Lando Norris McLaren – –
14 Alexander Albon Williams – –
15 Guanyu Zhou Alfa Romeo – –
16 Yuki Tsunoda AlphaTauri – –
17 Nico Hulkenberg Aston Martin – –
18 Daniel Ricciardo McLaren – –
19 Lance Stroll Aston Martin – –
20 Nicholas Latifi Williams – –

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Verstappen jälleen nopein, Bottas taas kympin sakkiin

Max Verstappen. Kuva: Red Bull Content Pool, Peter Fox, Getty Images.

Red Bullin Max Verstappen oli nopein myös Bahrainin F1-kisan kolmannessa harjoitusjaksossa.

Toiseksi nopein oli Ferrarin Charles Leclerc ja kolmanneksi nopein Verstappenin tallikaveri Sergio Perez.

Mercedeksen George Russell oli neljäs ja Ferrarin Carlos Sainz viides.

Mersun Lewis Hamilton oli kuudenneksi nopein, mutta jäi Verstappenista melkein 0,6 sekuntia.

Haasin Kevin Magnussen oli seitsemänneksi nopein ja seuraavana tuli Alfa Romeon Valtteri Bottas.

Bahrainin GP:n kolmannet harjoitukset

1 Max Verstappen Red Bull Racing 1:32.544

2 Charles Leclerc Ferrari                  +0.096

3 Sergio Perez Red Bull Racing        +0.247

4 George Russell Mercedes            +0.391

5 Carlos Sainz Ferrari                      +0.509

6 Lewis Hamilton Mercedes              +0.577

7 Kevin Magnussen Haas F1 Team     +0.893

8 Valtteri Bottas Alfa Romeo              +1.189

9 Guanyu Zhou Alfa Romeo               +1.336

10 Lance Stroll Aston Martin              +1.376

11 Lando Norris McLaren                   +1.411

12 Nico Hulkenberg Aston Martin       +1.427

13 Pierre Gasly AlphaTauri                  +1.632

14 Mick Schumacher Haas F1 Team     +1.751

15 Daniel Ricciardo McLaren              +1.834

16 Fernando Alonso Alpine                +2.084

17 Alexander Albon Williams              +2.324

18 Esteban Ocon Alpine                     +2.413

19 Nicholas Latifi Williams                  +3.123

20 Yuki Tsunoda AlphaTauri                      – – – –

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän urheiluauto: Euroopassa todella harvinainen Volkkari!

Kuva: CvB.

Tämä Volkswagen urheiluauto SP2 vuodelta 1973 on Euroopassa todella harvinainen.

Autoa valmistettiin Volkswagenin Brasilian tehtaalla kaikkiaan 10 000 kappaletta, joista vain 650 lähti vientiin. Wikipedian tietojen mukaan autoa ei viralllisesti viety Eurooppaan ollenkaan.

Kuva: CvB.

Yksi tuli Portugaliin ja sieltä sitten muuttoautona Suomeen. Sen jälkeen se oli ladossa parikymmentä vuotta.

Katso tästä muut Päivän urheiluautot.

Auto on kuvassa ostohetken alkuperäiskunnossa.

Autoa kuvattiin vuoden 2015 Classic Motorshow -tapahtumassa. Auton omistaja oli Jukka Kamrat.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Scania julkisti vahvan tuloksen vuodelta 2021 haasteista huolimatta

Kuva: Scania.

Vuoden 2021 aikana Scanian ajoneuvojen kokonaistoimitukset kasvoivat 25 prosenttia 90 366 (72 085) ajoneuvoon vuoteen 2020 verrattuna. Liikevaihto kasvoi 17 prosenttia 146 146 MSEK:iin (125 125).

Asiakkaiden kuljetustoiminta on pysynyt vilkkaana vuonna 2021, ja Scanian tuotteiden ja palveluiden kysyntä on heijastanut tätä lähes kaikilla Scanian päämarkkinoilla.

Kuorma-autojen tilauskertymä saavutti ennätystason koko vuonna 2021. Neljännen neljänneksen aikana tilauskertymä laski, vaikka kuljetustoiminta jatkui vahvana, sillä asiakkaat odottavat tilausten tekemistä pitkien toimitusaikojen ja Scanian päivitettyjen Euro 6 -kuorma-autojen tulevan esittelyn vuoksi.

Linja-autoliikenteen puolella kysyntä on ollut suhteellisen vähäistä vuoden aikana, ja pandemia vaikutti edelleen kielteisesti turistibussien kysyntään.

Power Solutions -liiketoiminnan kysyntä oli edelleen vahvaa, ja tilauskertymä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Myös Power Solutions on kärsinyt kovasti komponenttipulasta, jonka seurauksena toimitusajat ovat pitkiä.

Toimitukset ovat edelleen jäljessä tilauskertymästä, mutta ne päättyivät Power Solutionsin kaikkien aikojen toiseksi parhaaseen vuoteen.

Scanian palvelumyynti vuonna 2021 kasvoi 11 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna ja paikallisissa valuutoissa 14 prosenttia.

Scania on päättänyt keskeyttää toimitukset Venäjälle Ukrainan tilanteen vuoksi.

Kuorma-automarkkinat

Tilauskertymä

Scanian tilauskertymä laski vuoden 2021 neljännellä neljänneksellä ja oli 15 869 (32 003) kuorma-autoa.

Euroopan tilauskertymä laski 38 prosenttia 8 904 (14 436) kuorma-autoon vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna. Kysyntä väheni Saksassa, Alankomaissa ja Puolassa.

Latinalaisen Amerikan tilauskertymä laski vuoden 2021 neljännellä neljänneksellä 2 094 (8 517) kuorma-autoon, mikä liittyi pääasiassa Brasiliaan.

Euraasiassa tilauskertymä laski 87 prosenttia neljännen neljänneksen aikana ja oli 598 (4 601) kuorma-autoa, mikä liittyi Venäjään.

Aasiassa tilauskertymä laski 28 prosenttia neljännen neljänneksen aikana ja oli 2 028 (2 805) kuorma-autoa.

Afrikassa ja Oseaniassa tilauskertymä kasvoi 37 prosenttia vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna, mikä liittyi pääasiassa Etelä-Afrikkaan ja Australiaan. Tilauskertymä oli 2 245 (1 644) kuorma-autoa.

Toimitukset

Scanian kuorma-autojen kokonaistoimitukset vähenivät 7 prosenttia 21 925 (23 456) yksikköön neljännellä vuosineljänneksellä edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Euroopassa toimitukset vähenivät 10 prosenttia 11 456 (12 787) yksikköön vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Euraasiassa toimitukset vähenivät 19 prosenttia 1 671 (2 061) kuorma-autoon.

Latinalaisessa Amerikassa toimitukset kasvoivat 28 prosenttia 5 665 (4 430) yksikköön vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Aasiassa toimitukset vähenivät 43 prosenttia 1 734 (3 066) kuorma-autoon vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Afrikassa ja Oseaniassa toimitukset kasvoivat 26 prosenttia 1 399 (1 112) kuorma-autoon.

Liikevaihto

Kuorma-autojen liikevaihto kasvoi 27 prosenttia 88 849 miljoonaan kruunuun (69 934) koko vuonna 2021. Neljännen vuosineljänneksen aikana liikevaihto pysyi olennaisesti ennallaan ja oli 23 357 milj. kruunua (23 436).

Raskaiden kuorma-autojen kokonaismarkkinat Euroopassa

Raskaiden kuorma-autojen kokonaismarkkinat 27 Euroopan unionin jäsenvaltiossa (kaikki EU-maat lukuun ottamatta Maltaa) sekä Norjassa, Isossa-Britanniassa, Sveitsissä ja Islannissa vähenivät 20 prosenttia noin 277 400 (321 000) yksikköön vuonna 2021.

Scanian kuorma-autoja rekisteröitiin noin 42 900 kappaletta, mikä vastaa noin 15,2 (16,2) prosentin markkinaosuutta.

Linja-automarkkinat

Tilauskertymä

Linja-autojen tilauskertymä vuoden 2021 neljännellä neljänneksellä laski 469 (730) yksikköön vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Euroopassa tilauskertymä laski ja oli 197 (473) yksikköä neljännen neljänneksen aikana. Tilauskertymä laski pääasiassa Norjassa ja Portugalissa.

Latinalaisen Amerikan tilauskertymä kasvoi 228 (141) yksikköön vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna Argentiinaan liittyen.

Aasiassa peruttiin 72 Taiwaniin ja Malesiaan menevää linja-autoa (72).

Euraasian tilauskertymä laski yhden yksikön edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 11 (12) linja-autoa.

Afrikan ja Oseanian tilauskertymä kasvoi 105 linja-autoon (32).

Toimitukset

Scanian linja-autotoimitukset olivat yhteensä 1 206 (894) yksikköä neljännen neljänneksen aikana.

Euroopassa toimitukset kasvoivat 528 (396) yksikköön vuoden 2020 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Latinalaisessa Amerikassa toimitukset kasvoivat 324 (260) yksikköön. Aasiassa toimitukset kasvoivat 111 (75) yksikköön neljännen vuosineljänneksen aikana, kun taas Afrikassa ja Oseaniassa linja-autojen toimitukset kasvoivat 232 (144) yksikköön.

Toimitukset Euraasiaan vähenivät 11 (19) yksikköön.

Scanian markkinaosuus linja-autoissa Euroopassa oli 5,7 prosenttia vuonna 2021, kun se edellisenä vuonna oli 6,5 prosenttia.

Liikevaihto

Linja-autojen liikevaihto laski koko vuoden 2021 aikana 20 prosenttia 7 702 MSEK:iin (9 686). Neljännen neljänneksen aikana linja-autojen myynti kasvoi 37 prosenttia ja oli 2 221 MSEK (1 624).

Power Solutions

Tilauskertymä

Vuoden 2021 aikana moottorien kokonaistilauskertymä kasvoi 50 prosenttia 15 712 (10 508) yksikköön edellisvuoteen verrattuna. Neljännen neljänneksen aikana tilauskertymä kasvoi 38 prosenttia 3 779 (2735) yksikköön.

Toimitukset

Moottoritoimitukset kasvoivat 7 prosenttia 11 786 (10 991) yksikköön vuonna 2021, mikä liittyi pääasiassa Saksaan ja Italiaan.

Neljännen vuosineljänneksen aikana toimitukset vähenivät 8 prosenttia 3 618 (3 935) yksikköön, mikä liittyi pääasiassa Etelä-Koreaan ja Kiinaan.

Liikevaihto

Vuoden 2021 aikana liikevaihto kasvoi 6 prosenttia 2 521 MSEK:iin (2 373). Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 817 MSEK (788), jossa oli kasvua 4 prosenttia.

Palvelut

Palveluliiketoiminnan liikevaihto oli 30 074 MSEK (27 132) vuonna 2021, kasvua 11 prosenttia. Volyymin kasvu useimmilla markkinoilla vaikutti myönteisesti. Paikallisissa valuutassa palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 14 prosenttia.

Euroopassa palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 9 prosenttia 21 239 MSEK:iin (19 419) vuoteen 2020 verrattuna.

Latinalaisessa Amerikassa liikevaihto kasvoi 22 prosenttia 3 109 MSEK:iin (2 554) ja Euraasian palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 29 prosenttia 1 070 MSEK:iin (829) vuoteen 2020 verrattuna.

Aasian palveluliiketoiminnan liikevaihto laski 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja oli 2 543 MSEK (2 606).

Afrikassa ja Oseaniassa palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 23 prosenttia 2 113 MSEK:iin (1 724).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Epävarma ajo paljasti rattijuopon

Kuva: CvB.

Iäkkään miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Kuopion keskustassa alkuyöstä perjantaina.

Poliisipartio oli suorittamassa valvontaa Kuopion keskustassa. Partio havaitsi henkilöauton olevan kääntymässä ravintolakortteliin pihakadulle, mutta auto jatkoikin poliisiauton nähdessään matkaa sataman suuntaan.

Partio havaitsi auton ajavan epävarmasti, jonka vuoksi auto pysäytettiin Snellmaninkadulle kuljettajan ajokunnon tarkistamista varten.

Kuljettajana autossa ollut mies puhalsi pysäytyspaikalla poliisin seulonta-alkometriin lukeman 0,51 mg/l.

Poliisi epäilee hänen syyllistyneen rattijuopumukseen, hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //