Koti Blogi Sivu 1078

Liikenneturva: Auton ratissa turvallisuus ja taloudellisuus kulkevat usein käsi kädessä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Polttoaineen hinnan nousu on kenties saanut monet pohtimaan autonsa kulutusta. Omalla toiminnallaan kulutukseen on mahdollista vaikuttaa. Kun ajaa ennakoiden, polttoaineen kulutus pienenee. Samalla matkasta tulee turvallisempi.

Ennakoiva ajo on tulevien tilanteiden ennustamista, riskien tunnistamista ja niiden torjumista omaa toimintaa muuttamalla.

– Pääasia on, että jokainen pääsisi paikasta toiseen turvallisesti. Monessa tapauksessa ennakoiva ja taloudellinen ajotapa myös lyhentää matkan kestoa eikä lisää sitä, kuten usein kuvitellaan. Turvallisuus on siis myös sujuvuutta. Turvallisuus, tehokkuus ja taloudellisuus kulkevatkin hyvin usein käsi kädessä – ja myös se hiilijalanjälki on monesti pienempi, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo muistuttaa.

Aja taloudellisesti: pidä pelivaraa

Tarpeettomia kiihdytyksiä, tiukkoja jarrutuksia ja turhia pysähdyksiä välttämällä kuljettaja ajaa taloudellisesti ja turvallisesti. Kun omaksuu taloudellisen ajotavan, voi vaikuttaa autoilun energiankulutukseen ja tätä kautta myös kustannuksiin.

Ajon aikana pelivaran pitäminen edellyttää muutamaa perusasiaa, joista nopeus on tärkein yksittäinen tekijä. Tärkeää on oivaltaa myös liikenteen vuorovaikutteisuus. Muiden havainnointi ja omien aikeiden ennakoitavuus ovat keskeisiä turvallisuustekijöitä. Lisäksi riittävän pitkät turvavälit lisäävät pelivaraa.

– Jos ajaa tilanteeseen sopivalla nopeudella ja pitää riittävän turvavälin edellä ajavaan, on ajaminen myös paljon rennompaa. Silloin ei tarvitse imitoida edellä ajavan jokaista liikettä, eikä ylimääräisiä kiihdytyksiä ja jarrutuksia tule kopioitua edellä ajavalta, Vuoristo kannustaa.

Ajonopeuden lasku – yksi tapa säästää

Suurin sallittu nopeus ei aina ole turvallisin tilannenopeus. Lisäksi korkeissa nopeuksissa ajonopeuden laskulla voidaan saada aikaan polttoainesäästöjä. Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan hieman yli puolet vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että he kokivat muun liikenteen pakottavan ajamaan kovempaa kuin vastaaja olisi halunnut ajaa.*

Jos joku ajaa ylinopeutta, se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi ajaa. Päinvastoin on sallittua ajaa 80 km/h satasen rajoitusalueella erityisesti, jos olosuhteet sitä vaativat.

Tienpitäjä on määritellyt suurimman sallitun nopeuden kyseisellä tieosuudella, ja kuljettajan tehtäväksi jää valita tilanteeseen sopiva nopeus. Valinta on kuitenkin tehtävä sallitun nopeuden puitteissa.

– On hyvä muistaa, että kymmenen kilometrin matkalla menetät vaivaiset puolitoista minuuttia, jos ajat satasen sijaan kahdeksaakymppiä. Vakionopeudensäädin ei yleensä ole keinovalikoiman kärjessä ympäristöä säästävää ajotapaa tavoitellessa, ainakaan mäkisillä tieosuuksilla. Se voi kuitenkin auttaa pitämään nopeuden kurissa, jolloin polttoaineen säästöä voi kertyä muun muassa pienentyneen ilmanvastuksen takia, Vuoristo kertoo.

*Liikenneturva ja Kantar TNS Oy selvittivät suomalaisten liikenneasenteita joulukuussa 2019. N=795 (kaikki autoilevat vastaajat).

Päivän kuva: Tämän kuljetuksen Suomen poliisi kyllä pysäyttäisi!

Mikähän kulkuväline tällaista kuormaa kuljettaa? Kuva: CvB.

Kiinassa kuljetetetaan kaikenlaista kaikenlaisilla kulkuvälineillä.

Tästä ei takaa oikein tiennyt mitä siellä edessä päin meni. Se kuitenkin selvisi ohitettuamme tämän ”vessapaperikuorman”.

Kolmipyöräinen moottoripyörä se näyttää olevan. Kuva: CvB.

Suomen poliisi varmaan pysäyttäisi tämän kuljetuksen välittömästi…

Katso tästä muita Päivän kuvia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mika Häkkinen: Ferrari palasi huipulle — Valtterilta ja Kevin Magnussenilta vaikuttava alku

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

F1-kauden 2022 avauskisassa Bahrainissa Ferrarin Charles Leclerc toi italialaistallille sen ensimmäisen voiton sitten vuoden 2019.

Kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen ylistää Leclercin loistavaa suoritusta ja kommentoi kilpailun muita onnistujia.

Paalupaikalta startannut Charles Leclerc kontrolloi kilpailun alkuvaihetta, kunnes hallitseva maailmanmestari Max Verstappen haastoi hänet ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen.

Vaikka Verstappen ohitti Leclercin kahdesti, tämä pystyi ottamaan johtopaikkansa takaisin, kuromaan pientä eroa ja ajamaan kontrolloituun voittoon.

Leclercin tallikaverin Carlos Sainzin oltua toinen Ferrari pääsi juhlistamaan täydellistä alkua kaudelle 2022, kun taas kilpailija Red Bull kärsi luotettavuusongelmista kilpailun viimeisillä kierroksilla.

– Ferrari on tehnyt paluun, sanoi kaksinkertainen maailmanmestari, Unibetin F1 Insider Mika Häkkinen Bahrainissa.

– Kolme vuotta edellisen voiton jälkeen punaiset autot ovat taas nopeita ja luotettavia. Juuri näitä ominaisuuksia tarvitaan uuden kauden kynnyksellä, johon kuuluu täysin uusia sääntöjä.

– Charles Leclerc teki loistavaa työtä, aina lauantain vahvasta paalupaikasta alkaen. Tiesimme talvitestien ja harjoitusten perusteella, että Ferrarin kisavauhti olisi kohdillaan, sillä pitkät vedot olivat olleet hyviä.

– Max Verstappen ei päästänyt kisassa Charlesia helpolla. Oli aivan fantastista nähdä heidän taistelevan rengas rengasta vasten ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen. Tiedän Maxista sen verran, että hän tarttuu aina tilaisuuteen, hyödyntää kaikki raot ja antaa maksimaalista painetta.

Alfa Romeon vauhti on todellista

Kilpailun yllättäjiä olivat tanskalainen Kevin Magnussen, joka ajoi Haasilla viidenneksi, sekä Valtteri Bottas, joka ajoi ensimmäisen kilpailunsa Alfa Romeolla ja kuudenneksi..

Magnussen pyydettiin hätiin viime hetkellä korvaamaan venäläistä Nikita Mazepinia, josta amerikkalaistalli luopui päätettyään purkaa sponsorisopimuksen tämän isän omistaman Uralkalin kanssa.

Magnussenin ja Bottaksen suoritukset tekivät Häkkiseen vaikutuksen.

– Kevin Magnussenin viides sija Haasilla oli todella vahva suoritus, ja tallin tilanne vaikuttaa aidosti hyvältä. Heillä on hyvä auto. Ja mikä loistava alku Valtteri Bottaksen Alfa Romeo -taipaleelle. Valtteri teki vahvaa työtä koko viikonlopun ajan, ja Zhoun kymmenes sija antaa osviittaa siitä, että Alfa Romeon vauhti on todellista.

Mercedeksen suorituskyky on pudonnut täksi kaudeksi, mutta Häkkinen on luottavainen sen suhteen, että kahdeksankertainen merkkimestari löytää lisää vauhtia.

– Vaikka Lewis Hamilton onnistui pääsemään palkintopallille ja uusi tallikaveri George Russell oli neljäs, molemmat tietävät, ettei auto vielä ole kilpailukykyinen. Mercedeksen vauhti oli kateissa koko viikonlopun, mutta jos jotain heistä tiedän, niin sen, että he nousevat tästä.

– Uusien aerodynamiikkasääntöjen takia heidän pitää nostaa ajokorkeutta välttääkseen pohjan osumista radan pintaan. Mercedes ei ole ainoa talli, jolla on sama ongelma. Mutta kunhan insinöörit keksivät ratkaisun, talli alkaa nähdä edistystä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän linja-auto -jutut

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Viime vuonna julkaistiin myös Päivän linja-auto -kategoriaan kuuluvia juttuja.

Ohessa viime vuoden kymmenen suosituinta juttua. Suurin osa jutuista on julkaistu jo edellisinä vuosina, mutta niitä on luettu ahkerasti myös viime vuonna.

Suosituin juttu on Volvon puukaasukäyttöinen bussi vuodelta 1940.

Toiseksi suosituin on Popeda-yhtyeen pitkään palvellut keikkabussi ja kolmanneksi suosituimmaksi nousi Espoossa liikennöinyt bussi vuodelta 1930.

Vuoden suosituimmat Päivän linja-auto -jutut

  1. Volvon puukaasukäyttöinen linja-auto
  2. Popedan pitkään palvellut keikkabussi
  3. 1930-luvun Espoo-Muurala-linjan bussi ja henkilökuntaa
  4. Lumiahon entinen Volvo B 61597 vm. 1956
  5. Päivän linja-auto: Pakkalan liikenteen Sisu L 54 vuodelta 1950
  6. Tässä Volvossa alusta on vuodelta 1952 ja kori 1930-luvulta!
  7. Dodge T-98 sekajuna 1939
  8. Oulu – Pudasjärvi -linjan bussi vuodelta 1925
  9. Suomen ensimmäinen naispuolinen linja-autonkuljettaja
  10. Volvo B635 Wiima M-64 1966

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso myös nämä

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän taksiauto -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän paloauto -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän poliisiauto -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän museoauto -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän huoltoasema -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän kuva -jutut

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän autourheilukuvat

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän automainokset

Vuosi 2021: Autotodayn suosituimmat koeajot — kärjessä Volvo

Vuosi 2021: Suosituimmat Päivän kolarikuvat

Vuosi 2021: Autotodayn suosituimmat jutut — kärjessä opastava juttu

Miesmatkustaja ahdisteli ja häiritsi ajon aikana taksin naiskuljettajaa

Kuva: CvB.

Poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden aikaan ilmoituksen taksista, jossa matkustaja ahdisteli naiskuljettajaa ja oli tarttunut auton hallintalaitteisiin.

Partio tavoitti auton pysähtyneenä Porin Raumantieltä. Auton kuljettaja oli ulkona ja matkustaja sammuneena etupenkillä.

Kuljettaja kertoi miehen ahdistelleen häntä. Mies oli myös tarttunut useaan otteeseen auton hallintalaitteisiin.

Mies puhalsi poliisin alkometriin 2,62 promillen lukemat.

Poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Kaksi sähkökuorma-autoa kaivokseen Pohjois-Ruotsissa

Kuva: Scania.

Scania toimittaa sähkökuorma-autoja LKAB:n kaivokseen Pohjois-Ruotsissa, todetaan Scanian tiedotteessa.

Yksi sähkökäyttöinen raskas kippiauto toimii LKAB:n Malmivaaran kaivoksessa, ja sen rinnalla on toinen sähkökäyttöinen nosturiauto, joka on mukautettu erityisesti näitä kaivostoimintoja varten. Tämä kehitystyö antaa Scanialle mahdollisuuden testata ja käyttää täysin sähkökäyttöisiä kuorma-autoja vaativassa maanalaisessa kaivosympäristössä.

Sekä Scania että LKAB toimivat toimialoilla, joilla on parhaillaan meneillään merkittäviä muutoksia vastuullisuuden parantamiseksi.

Nämä kaksi vakiintunutta teollisuusyritystä yhdistävät nyt voimansa tuodakseen sähköajoneuvot LKAB:n kaivoksiin, mikä on askel kohti tulevaisuutta ja vastuullista liikennettä kaivosteollisuudessa.

LKAB pyrkii olemaan yksi maailman vastuullisimmista kaivosyrityksistä. Reitti turvalliseen, tuottavaan ja hiilidioksidipäästöttömään rauta- ja terästeollisuuteen alkaa kaivosten rautamalmista, ja nyt se laajennetaan koskemaan myös kuljetuksia.

Raskaan kippiauton kokonaispaino kuorma mukaan lukien on 49 tonnia, ja sillä kuljetetaan jäännöstuotteita.

Toinen kuorma-auto on varustettu nosturilla, joka on tarkoitettu porausterästen kuljettamiseen maanalaisiin porauslaitteisiin.

Nosturilla varustettu sähkökuorma-auto ladataan varikolla, mutta joustavuuden lisäämiseksi lataus on mahdollista myös työmaalla. Ajoneuvojen odotetaan aloittavan toimintansa LKAB:ssa vuoden 2022 aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uutta sisältöä Autoliiton nettisivuilla — sähköautoilijoiden tietopankki ja päästökompensaatio

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Autoliiton nettisivujen uudet sisällöt tarjoavat erityisesti tuoreille sähköautoilijoille vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sivuston kautta autoilijoille tulee myös mahdollisuus halutessaan kompensoida päästöjään kotimaisiin hiilinielukohteisiin.

Autoteollisuudelle asetetut erittäin tiukat päästörajat ovat vauhdittaneet uusien sähköautojen tuomista markkinoille ja moni autonvalmistaja on ilmoittanut luopuvansa kokonaan polttomoottoriautojen tuotannosta vielä tämän vuosikymmenen puolella.

Tieliikenteen päästövähennystavoitteet puolestaan vauhdittavat sähköautojen käyttöönottoa myös Suomessa.

Katso tästä muita Autoliiton juttuja.

Sähköautoiluun siirtyminen herättää kuluttajissa runsaasti kysymyksiä, sillä sähköautoiluun liittyy kysymyksiä, joita perinteisesti ei ole tarvinnut miettiä. Sähköautojen ominaisuudet ja erityisesti lataamiseen ja latausverkostoon liittyvät asiat vaativat hieman perehtymistä.

Tähän erityisesti uusien sähköautoilijoiden tarpeeseen Autoliitto on kehittänyt verkkosivuilleen sähköautoilijan tietopankin.

Tietopankkiin on koottu ensimmäistä sähköautoa harkitsevalle autoilijalle hyödyllistä tietoa, Moottori-lehden artikkeleita ja koeajotuloksia, suoria linkkejä erilaisiin sähköautoiluun liittyviin tietolähteisiin sekä vinkkejä sähköautoilijalle.

Tietopankkia päivitetään ja kehitetään koko ajan muun muassa jäseniltä tulevien kysymysten ja toiveiden perusteella. Tietopankki löytyy osoitteesta www.autoliitto.fi/sähköautoilu ja se on avoin kaikille.

Päästökompensaatiokauppa 

Valtaosa suomalaisista pyrkii mahdollisimman kestäviin valintoihin elämän kaikilla osa-alueilla.

Päästöjen kompensointi on ollut tuttua jo muun muassa lentomatkojen kohdalla, mutta Autoliitto avaa nyt jäsenilleen hiilidioksidipäästöjen kompensaatiokaupan, jonka avulla voi helposti halutessaan kompensoida yksittäisen lomamatkan tai kesäkauden ajot, tai vaikka koko vuoden autoilusta aiheutuneet päästöt.

Kompensaatio tehdään standardoituja kotimaisia hiilinielukohteita käyttäen yhteistyössä alan asiantuntijayhtiö Green Carbon Finland Oy:n kanssa.

Autoliitto osallistuu jäsentensä tekemiin kompensaatioihin kymmenen prosentin osuudella.
Palvelu on nyt avattu vain Autoliiton jäsenille, mutta tavoitteena on tarjota palvelu kaikkien suomalaisten autoilijoiden käyttöön myöhemmin vuoden 2022 aikana.

Päästökompensaatiokauppa löytyy osoitteesta www.autoliitto.fi/kompensaatio.

Maailman suurin sähköautotesti

Sähköautoista kiinnostuneita palvelee myös Autoliiton ja sen norjalaisen sisarjärjestö NAF:n solmima yhteistyösopimus koskien NAF:n tekemää maailman suurinta sähköautojen testausohjelmaa.

Autoliitto on testin virallinen yhteistyökumppani ja julkaisee tulokset Suomessa.

Testausohjelmassa läpikäydään markkinoilla olevat sähköautot, niiden todelliset ajomatkat ja akuston latausajat sekä -tehot niin talvi- kuin kesäolosuhteissa. Vuoden 2022 ensimmäinen testi tehtiin tammikuussa kaikkiaan 31 eri sähköautomallilla.

Autoliitto julkaisee testituloksia kevään aikana Moottori-lehden numeroissa sekä verkossa.
Ensimmäiset tulokset julkaistiin Moottori-lehden numerossa 3/2022, joka ilmestyi 23.2.2022. Keskiviikkona 23.3.2022 ilmestyvässä Moottorissa julkaistaan sähköautojen pikalataustestin tulokset.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisi huomasi henkilöauton ajavan punaisia liikennevaloja päin

Kuva: Clas von Bell

Eilen noin kello 14.30 aikaan havaitsi poliisin partio henkilöauton kääntyvän Lahdesta Kannaksenkadulta Karjalankadulle, punaisen liikennevalon palaessa sille.

Partio pysäytti auton ja selvisi, että autoa kuljettaneella noin 45-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin lähes nollat, mutta kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka vuoksi hänet vietiin sairaalaan verikokeeseen.

Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni seitsemän kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja jokaiseen niihin on liittynyt huumaantuneena ajaminen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Hurja Kimi-buumi!

Kuva: Andrew Ferraro LAT Photographic.

Kymmenen vuotta sitten Kimi Räikkösestä kirjoitettiin erittäin paljon. Oli todellakin oikea Kimi-buumi. Yhtenä syynä oli varmaan se, että Kimi teki paluun F1-auton rattiin.

Hurja Kimi-buumi!

Onhan se mielenkiintoista seurata, kuinka media ja Suomen moottoriurheilukansa seuraa Kimi Räikkösen tekemisiä. Kimi Räikkösen nimi toimii kuin magneetti…

Katsoimme hiukan Ampparit.com-palvelun suosituimmat moottoriurheilu-uutiset. Suosituimman 90 uutisen joukossa on vain 9 uutista, joissa ei mainita Kimi Räikköstä otsikossa!

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Suosituinta Kimi-uutista on klikattu yli 9500 kertaa. Sen jälkeen tulee vielä 21 Kimi-uutista, ennen kuin tulee ensimmäinen uutinen, joka ei käsittele Kimi Räikköstä.

AutoTodayn osalta Kimi-uutinen on myös suosituin uutinen. 20 suosituimman uutisen joukossa on seitsemän Kimi-uutista.

Juttu oli Autotodayssa 20.3.2012.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Ferrari kaksoisvoittoon tapahtumarikkaassa Bahrainin kisassa, Bottaksellakin erinomainen kisa

Charles Leclerc. Kuva; Ferrari.

Bahrainin F1-kisa oli hyvin tapahtumarikas ja päättyi Ferrarin kaksoisvoittoon. Ykköseksi ajoi Charles Leclerc ja kakkoseksi Carlos Sainz.

Kolmanneksi nousi aivan lopussa Mercedeksen Lewis Hamilton. Tallikaveri George Russell jäi neljänneksi ja Haasin Kevin Magnussen viidenneksi.

Alfa Romeon Valtteri Bottas nousi huonosta lähdöstä huolimatta kuudenneksi.

Kisan eteneminen

Kisan lähtö onnistui hyvin ilman kolarointeja mutta Bottas epäonnistui ja putosi kuudennesta ruudusta sijalle 14.

Ensimmäisten renkaiden vaihtojen jälkeen Leclerc ja Red Bullin Max Verstappen ajoivat tiukkaa kisaa kärkipaikasta, ja loppujen lopuksi Leclerc pysyi kärjessä.

Kierroksella 46 AlphaTaurin Pierre Gaslyn auto syttyi palamaan ja radalle tuli ensin virtuaalinen turva-auto ja sen jälkeen oikea turva-auto.

Useimmat kilpailijat tulivat renkaiden vaihtoon.

Kierroksella 50 turva-auto poistui ja uusintalähtö ei muuttanut asetelmia.

Kierroksella 54 Verstappenin autoon tuli ongelmia ja hän ajoi varikolle ja keskeytti.

Kierroksella 56 tallikaveri Sergio Perezin auton moottori sammui ja hän jäi radalle.

Kilpailu oli kaikkiaan 57 kierroksen pituinen ja näin Hamilton nousi aivan lopussa palkintopallilla.

Bahrainin GP

1 Charles Leclerc Ferrari
2 Carlos Sainz Ferrari                   +5.598
3 Lewis Hamilton Mercedes            +9.675
4 George Russell Mercedes            +11.211
5 Kevin Magnussen Haas F1 Team +14.754
6 Valtteri Bottas Alfa Romeo          +16.119
7 Esteban Ocon Alpine                  +19.423
8 Yuki Tsunoda AlphaTauri            +20.386
9 Fernando Alonso Alpine              +22.390
10 Guanyu Zhou Alfa Romeo            +23.064
11 Mick Schumacher Haas F1 Team +32.574 2
12 Lance Stroll Aston Martin           +45.873
13 Alexander Albon Williams           +53.932
14 Daniel Ricciardo McLaren             +54.975
15 Lando Norris McLaren                +56.335
16 Nicholas Latifi Williams              +61.795
17 Nico Hülkenberg Aston Martin     +63.829
18 Sergio Perez Red Bull Racing       Kesk.
19 Max Verstappen Red Bull Racing Kesk.
20 Pierre Gasly AlphaTauri                Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //