Koti Blogi Sivu 1070

Lisääntynyt huumeiden käyttö näkyy liikenneonnettomuuksissa

Kuva: Matti Sulanto

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tietojen mukaan päihtyneiden moottoriajoneuvonkuljettajien aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa vuosina 2016–2020 kuoli kaikkiaan 326 henkilöä, joiden joukossa oli neljä polkupyöräilijää ja yksi jalankulkija.

Alkoholi oli edelleen yleisimmin käytetty päihde, mutta myös eri päihteiden sekakäyttö oli yleistä.

Huumekuskien aiheuttamien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä kasvoi edelliseen viisivuotisjaksoon verrattuna yli kolmanneksella.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet Suomessa.

Onnettomuustietoinstituutin päihderaporttissa on tarkasteltu vuosina 2016–2020 tutkittuja onnettomuuksia. Päihtyneiden kuljettajien viiden vuoden aikana aiheuttamat 284 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta vastaa yli kolmannesta kaikista kuolonkolareista.

– Päihteet ovat liikenteessä keskeinen turvallisuusongelma. Tuoreessa liikenneturvallisuusstrategiassa on esitetty monia toimenpiteitä, joilla vähennetään päihtyneenä ajamista. Ne tulisi nopeasti ottaa käyttöön, toteaa Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

Huumeonnettomuuksien määrä ennätyslukemissa 2020

Huumausaineen vaikutuksen alaiset kuljettajat aiheuttivat vuosina 2016–2020 yhteensä 83 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, mikä oli 11 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Vuonna 2020 huumeonnettomuuksia oli enemmän kuin koskaan aiemmin, niiden osuus oli 16 % kaikista kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista. Huumekuskeille oli tyypillistä lääkkeiden ja huumeiden sekakäyttö.

Edelliseen viisivuotisjaksoon eli vuosiin 2011–2015 verrattuna kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien kokonaismäärä pieneni 11 prosenttia. Alkoholionnettomuuksien määrä laski vastaavana aikana kuudella prosentilla. Huumeonnettomuuksien määrä sen sijaan kasvoi 38 % ja lääkeonnettomuuksien määrä 31 %.

Päihtyneistä kuolonkolareiden aiheuttajakuljettajista joka toinen (53 %) oli pelkän alkoholin vaikutuksen alainen. Toinen puoli kuljettajista oli huumeen, ajokykyyn mahdollisesti vaikuttaneen lääkeaineen tai useamman päihteen yhteisvaikutuksen alaisia. Eri päihteiden sekakäyttöä havaittiin kaikkiaan 30 prosentilla päihdekuljettajista.

– Lääkityksen vaikutuksen arvioiminen ajokykyyn ja onnettomuuden aiheutumiseen on monessakin mielessä haastavaa. Sama valmiste voi esimerkiksi olla reseptinmukainen hoitotarkoituksessa määrätty lääke tai päihtymistarkoituksessa käytetty laiton päihde. Tutkijalautakuntaan kuuluva lääkäri arvioi tilanteen jokaisessa onnettomuudessa erikseen. Aihe vaatisi sekä kokonaisvaltaisempaa tarkastelua että erillistutkimusta, pohtii Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

Ylinopeudet ja puutteet turvalaitteiden käytössä korostuvat alkoholionnettomuuksissa

Vuosien 2016–2020 päihdeonnettomuusaineistossa alkoholionnettomuus oli tyypillisesti viikonloppuyönä tapahtunut yksittäisonnettomuus. Alkoholin vaikutuksen alaisista kuljettajista 75 prosentilla veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan (1,2 ‰).

Turvalaitteiden käyttämättömyys vaikutti useasti päihdeonnettomuuksien seurausten vakavuuteen. Alkoholin vaikutuksen alaisista kuljettajista vain kolmannes käytti asianmukaisesti pakollisia turvalaitteita, kuten turvavyötä tai kypärää.

Alkoholionnettomuuksissa esiintyi myös suuria ylinopeuksia. Onnettomuuden aiheuttajista 70 % ajoi vähintään 10 km/h ylinopeutta, ja puolet ylitti tien nopeusrajoituksen reilusti (ylinopeutta vähintään 30 km/h).

Alkolukosta ratkaisu humalassa ajamisen torjuntaan?

Monella päihdekuskilla oli tilillään aikaisempia rattijuopumuksia. Alkoholin vaikutuksen alaisista kuljettajista kolmannes oli saanut onnettomuutta edeltäneiden viiden vuoden aikana vähintään yhden rangaistuksen rattijuopumuksesta. Huumausaineen vaikutuksen alaisista kuljettajista aiemman rangaistuksen päihtyneenä ajamisesta oli saanut yli puolet.

– Tutkijalautakunnat ovat tuoneet esiin, että päihdeongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja niiden hoitoon pitäisi olla riittävästi resursseja. Tämä ehkäisisi rattijuopumuksen uusimiskierteitä. Myös humalassa ajamisen estävä alkolukko olisi laajemmin käytettynä tehokas keino rattijuopumuksen estämisessä, toteaa Räty.

Pyöräilyyn promilleraja?

Kaikista liikenneonnettomuuksissa kuolleista polkupyöräilijöistä ja jalankulkijoista vuosina 2016–2020 noin neljännes liikkui päihtyneinä.

Lautakuntien tutkimissa päihdeonnettomuuksissa kuoli yhteensä 42 päihtynyttä jalankulkijaa ja pyöräilijää vuosina 2016–2020. Heistä 33 oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja 9 oli käyttänyt muita päihteitä.

Alkoholin vaikutuksen alaisista 14 pyöräilijästä seitsemän kuoli yksittäisonnettomuuksissa ja seitsemän yhteenajoissa moottoriajoneuvojen kanssa.

Yhteenajoista viidessä pyöräilijä oli aiheuttaja. Alkoholin vaikutuksen alaisista 19 jalankulkijasta jokainen kuoli yhteenajoissa moottoriajoneuvon kanssa. Niistä 11:ssä jalankulkija oli onnettomuuden aiheuttaja.

Alkoholin vaikutuksen alaiset jalankulkijat ja pyöräilijät olivat tyypillisesti voimakkaasti päihtyneitä, heistä yhteensä 97 %:lla veren alkoholipitoisuus oli vähintään 1,2 promillea.

Tuoreessa liikenneturvallisuusstrategiassa on päätetty selvittää pyöräilyyn asetettavaa promillerajaa. Myös poliisin mahdollisuuksia puuttua päihtyneenä pyöräilyyn ollaan parantamassa.

Hoitoa, valvontaa, ja kovempia rangaistuksia

Tyypillisimpiä tutkijalautakuntien toteamia riskitekijöitä päihtyneiden kuljettajien aiheuttamissa onnettomuuksissa olivat päihteiden vaikutuksen lisäksi ylinopeus, turvavyön käyttämättömyys ja yleinen piittaamattomuus liikennesäännöistä.

Turvallisuuden parannusehdotuksissaan tutkijalautakunnat korostivat alkolukon merkitystä alkoholionnettomuuksien ennaltaehkäisyssä. Ehdotuksissa painotettiin myös ylinopeus- ja liikennepäihtymysvalvonnan yleistä tehostamista.

Tutkijalautakuntien mielestä päihtyneenä ajamista on käsiteltävä ennen kaikkea ajoterveysongelmana. Päihderiippuvaisten ihmisten hoitoa tulee kehittää. Lautakunnat kannattivat myös rangaistusten koventamista.

Taustatietoja päihderaportista

OTI-päihderaportissa on tarkasteltu sellaisia liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2016–2020 tutkimia kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia, joissa moottoriajoneuvon kuljettaja, polkupyöräilijä tai jalankulkija oli alkoholin, huumausaineen tai ajokykyyn mahdollisesti vaikuttaneen lääkeaineen vaikutuksen alainen.

Henkilö saattoi olla samanaikaisesti myös useamman päihteen vaikutuksen alainen.

Tarkastelua varten tutkijalautakunta-aineistosta poistettiin sairauskohtausonnettomuudet, joissa kaikki saman onnettomuuden uhrit kuolivat tapaturmaisten vammojen sijasta sairauskohtaukseen.

Raporttia lukiessa on huomattava, että kaikista kuljettajista, polkupyöräilijöistä ja jalankulkijoista ei ollut saatavilla päihdetietoja.
Kaikki raportissa esitetyt prosenttiluvut laskettiin tapauksista, joista tiedot oli saatavilla. Esimerkiksi alkoholionnettomuuksien aiheuttajien osuus laskettiin niistä kuljettajista, joiden veren alkoholipitoisuus oli tiedossa.

Lue OTI-päihderaportti 2022

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kaksi kuolonuhria Huittisten henkilöauton ja rekan nokkakolarissa

Kuva: CvB.

Valtatie 2:lla Huittisissa tapahtui torstaina iltapäivällä rekka-auton ja henkilöauton välinen nokkakolari. Kaksi henkilöautossa matkustanutta menehtyi onnettomuudessa.

Onnettomuus tapahtui Perkolanmäen kohdalla, noin pari kilometriä Huittisten keskustasta Kokemäen suuntaan.

Henkilöauton kuljettaja ajoi Huittisten suuntaan, kun auto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi rekkaan.

Henkilöauton kuljettaja ja etupenkillä ollut matkustaja menehtyivät onnettomuudessa. Onnettomuushetkellä tapahtumapaikalla keli oli hyvä ja tie paljas.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

​​​​​​​

Yrittäjät ja SKAL: Meillä ei ole varaa antaa kuljetusyritysten kaatua!

Kuva: Autotoday.

Suomen Yrittäjät ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL patistavat hallitusta toteuttamaan pikaisesti tukipaketin Ukrainan sodan vuoksi vaikeuksiin ajautuneelle kuljetusalalle.

– On hämmästyttävää, että päätöksiä ei saada tehtyä. Meillä ei ole varaa antaa kuljetusyritysten kaatua. Asia on erittäin tärkeä Suomen talouden ja huoltovarmuuden kannalta, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Järjestöt esittävät hallitukselle kolmen toimenpiteen ohjelmaa

  • Ammattidieselin nopea valmistelu.
  • Jakeluvelvoitteen määräaikainen poisto 31.12.2022 asti.
  • Yleinen kustannustuki, joka kohtelee tasapuolisesti ja kilpailuneutraalisti logistiikkaketjun yrityksiä.

– Jakeluvelvoitteen poistaminen määräaikaisesti olisi vaikuttava keino, koska sen merkitys dieselin hinnanmuodostuksessa alkaa lähestyä jo veron määrää. Tämä on kohtuuton lisäkustannus pitkien etäisyyksien maassa. Se heikentää kilpailukykyämme jo sijaintimme takia, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.

– Polttoaineiden hinnannousu on kiihtynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tilanne on erittäin vaikea monelle kuljetusalan yritykselle. Monilla on vaikeuksia selvitä laskuistaan. Tukiohjelma tarvitaan nyt ilman viivytyksiä, Pentikäinen sanoo.

– Ammattidiesel auttaisi kuljetusalaa. Jakeluvelvoitteen määräaikainen poistaminen tukisi myös sellaisia yrityksiä, jotka jäävät ammattidieselin rajojen ulkopuolelle, kun se alentaisi tuntuvasti dieselin pumppuhintaa. Kustannustuki olisi tarpeen, jos mainitut toimenpiteet eivät riitä, Pentikäinen perustelee.

Suomessa on Euroopan korkeimpia jakeluvelvoitteita. EU edellyttää jakeluvelvoitteen olevan vuonna 2030 14 prosenttia. Suomessa se on nyt 5,5 prosenttia yli vuoden 2030 tavoitteen.

SKALin tekemien laskelmien mukaan tämänhetkisillä hinnoilla 19,5 prosentin jakeluvelvoitteen tuoma lisähinta dieselille on minimissään 35 senttiä per litra.

– Jakeluvelvoitteesta kiinni pitämisen sijasta tärkeämpää olisi huolehtia siitä, että Suomi säilyttää toimivan logistisen järjestelmänsä, kuljetusyritykset selviytyvät sekä huoltovarmuus ja alan työpaikat turvataan, Kujala sanoo.

– Suomi on pitkien etäisyyksien maa etäällä suurista markkinoista. Meille toimiva logistiikka-ala on välttämättömyys. Kuljetusyrityksiä autetaan nyt eri puolilla Eurooppaa, Pentikäinen muistuttaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagen tarjoaa asiakkailleen täyssähköautojen latausekosysteemin

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen tarjoaa asiakkailleen saumattomasti toimivan täyssähköautojen latausekosysteemin, todetaan Volkswagenin tiedotteessa.

We Charge -latauspalvelua kehitetään askel kerrallaan suorituskyvyn, käyttömukavuuden ja ympäristöystävällisyyden lisäämiseksi. Tämä merkitsee uusia latausratkaisuja sekä kotiin että liikenteeseen, uusia toimintoja ID.-malleihin ja pian myös kaksisuuntaista latausta.

– Tavoitteemme on varmistaa, että täyssähköauto voi olla asiakkaan ykkösauto – ilman kompromisseja. Siksi rakennamme kokonaista latausekosysteemiä, johon kuuluu sekä kotilataus ja tien päällä tarvittavan pikalatausinfrastruktuurin nopea laajentaminen että asiantunteva neuvonta, yhtenäiset lataustariffit ja oikeat kalustoratkaisut yritysasiakkaille, sanoo Volkswagenin lataus- ja energialiiketoiminnasta sekä Elli-kotilatausasemista vastaava Elke Temme.

Temmen mukaan Volkswagenin strateginen tavoite on myös täyssähköautojen akkujen käyttäminen joustavina ja liikkuvina energiavarastoina.

– Energian varastointi on välttämätöntä uusiutuvien energianlähteiden osuuden lisäämiseksi, mutta asiakkaille se mahdollistaa myös huomattavasti edullisemman lataamisen. Lisäksi he voivat syöttää sähköä myös julkiseen verkkoon, Temme sanoo.

Seuraava taso: älykäs ja kaksisuuntainen lataus (BiDi-charging)

Älykäs kotilataus edellyttää kodin energianhallintajärjestelmää (HEMS = Home Energy Management System). Järjestelmä tunnistaa kodin energiantarpeen ja porrastaa ja hallitsee latausta automaattisesti. Merkittävä etu on, että aurinkosähköjärjestelmien omistajat voivat entistäkin helpommin käyttää lataamiseen itse tuotettua aurinkoenergiaa.

Lisäksi älykkäät sähkötariffit ja algoritmit mahdollistavat auton lataamisen silloin, kun tarjolla on paljon uusiutuvaa energiaa.

Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, ettei tuulivoimaloita tarvitse sulkea siksi, että energiaa tuotetaan enemmän kuin sitä tarvitaan. Pelkästään Saksassa vuonna 2019 jäi käyttämättä 6 500 gigawattituntia uusiutuvaa energiaa, mikä riittäisi täyttämään 2,7 miljoonan sähköauton vuotuisen energiantarpeen.

Kuva: Volkswagen.

Potentiaali on vielä suurempi, kun käyttöön otetaan myös kaksisuuntainen lataus.

Volkswagen on ottamassa käyttöön teknologiaa, jonka avulla täyssähköautot voivat syöttää ylimääräistä energiaa asiakkaan kotiverkkoon (vehicle-to-home) ja tulevaisuudessa ID.-malleja voidaan käyttää myös sähköverkon vakauttamiseksi (V2G = Vehicle 2 Grid).

Tulevaisuudessa tämä ominaisuus on kaikissa 77 kWh:n akulla varustetuissa ID.-malleissa. Jo toimitettuihin autoihin ominaisuus tulee käyttöön vaiheittain verkon yli tapahtuvalla päivityksellä.

Kaksisuuntainen lataus on mahdollista vain yhteensopivien DC- eli tasavirtalatureiden kanssa.

Tukea uusiutuvan energian tuotannon laajentamiseen

Ensimmäisenä autonvalmistajana Volkswagen tukee uusiutuvien energialähteiden käytön laajentamista Euroopassa.

Tavoitteena on myös tuottaa ja syöttää uusista tuuli- ja aurinkovoimaloista verkkoon vastaava määrä sähköä, jonka ID.-malliperheen autot tarvitsevat käytössä ja jota asiakkaat eivät vielä lataa vihreänä sähkönä.

Vuoteen 2025 mennessä on tarkoitus rakentaa noin 20 uutta laitosta, jotka tuottavat vuosittain noin seitsemän terawattituntia lisää vihreää sähköä. Tämä vastaa yli 300 uutta tuuliturbiinia. Volkswagen investoi tähän noin 40 miljoonaa euroa.

Volkswagen-brändin strateginen tavoite. Hiilestä irtautumisen Way to ZERO -ohjelman ytimessä on Accelerate-brändistrategian mukaisen sähköisen liikkumisen kampanjan vauhdittaminen.

Volkswagen aikoo olla ilmastoneutraali viimeistään vuoteen 2050 mennessä.
Euroopassa välitavoitteena on vähentää ajoneuvokohtaisia hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2030 mennessä 40 prosentilla vuoden 2018 tasosta.

Tavoitteena on myös tehdä koko valmistusprosessista, toimitusketjuista ja täyssähköautojen käytöstä ilmastoneutraalia. Tätä tukee myös täyssähköautojen vanhojen suurjänniteakkujen systemaattinen kierrätys.

Tavoitteena on myös uuden ajoneuvokannan täydellinen sähköistäminen.
Suunnitelman mukaan vuoteen 2030 mennessä vähintään 70 prosenttia Volkswagenin myynnistä Euroopassa tulee täyssähköautoista.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi Volkswagen lanseeraa markkinoille vähintään yhden uuden täyssähköautomallin joka vuosi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mielenosoituskulkue hidastaa liikennettä perjantaina aamupäivällä Tampereen keskustassa

Kuva: CvB.

Poliisille on ilmoitettu mielenilmauksesta huomenna perjantaina alkaen kello 9.30 Tampereen Sorin aukiolla.

Osallistujien on ilmoitettu siirtyvän kello 10.30 Keskustorille reittiä Hatanpään valtatie – Hämeenkatu.

Järjestäjän mukaan mielenilmaukseen odotetaan useita satoja osallistujia.
Mielenilmaus liittyy hoitoalan lakkoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tästä esimakua ensi vuonna tulevasta Kia EV9 Concept -mallista

Kuva: Kia.

Kia laajentaa sähköautovalikoimaansa lähivuosina kiihtyvään tahtiin. Ensi vuonna nähdään koko malliston lippulaivan paikan ottava katumaasturi.

Kia EV9 Concept on enemmän kuin pelkkä konseptiauto. Siinä yhdistyvät inspiroiva ulkomuoto, tilan ja tyylin uudelleen määrittävät sisätilat sekä uusimman sukupolven nollapäästöinen täysin sähköinen voimalinja. EV9 Concept antaa esimakua siitä, mitä Kialta on tulossa seuraavaksi.

Kuva: Kia.

EV9 Conceptin keulasta löytyy paitsi Kian uusi logo myös uuden sukupolven Digital Tiger Face -maski, joka tuo sopivan liittymispinnan nykyiseen mallistoon.

Täysin korinvärinen maski on varustettu pintaan piiloutuvilla valoelementeillä, jotka tarjoavat mahdollisuuden erilaisiin valoanimaatioihin.

4,93 metrin kokonaispituus, 2,055 metrin leveys, 1,79 metrin korkeus sekä 3,1 metrin akseliväli varmistavat auton mahtipontiset sekä samalla tyylikkäät mittasuhteet.

Kuva: Kia.

Konseptiauton kokonaisuuden kruunaavat näyttävät 22-tuumaiset vanteet.

Ulkomitat varmistavat myös ensiluokkaisen tilantarjonnan ja istuimia löytyykin kolmesta rivistä. Kojelaudan päältä löytyy laaja 27-tuumainen näyttö ja A-pilarien juuriin on sijoitettu kameroilla toteutetut sivupeilit.

Avarat sisätilat ovat muokattavissa erilaisiin tilanteisiin kolmen ainutlaatuisen tila-asetuksen kautta.

Auton liikkuessa käytössä on Active Mode. Silloin tärkein prioriteetti on kuljettajan ympärillä.

Kun auto ei liiku, tarjoaa EV9 Concept uusia mahdollisuuksia. Pause Mode muuttaa auton ohjaamon ensiluokkaukseksi lounge-tilaksi. Tällä asetuksella ensimmäinen istuinrivi kääntyy 180-astetta, keskimmäinen istuinrivi taittuu kasaan ja muuntautuu pöytäryhmäksi kolmannen istuinrivin eteen.

Kuva: Kia.

Kolmas mahdollinen asetus on Enjoy Mode. Tässä asetuksessa avataan takaluukku ja kolmas istuinrivi toimii suorastaan rantatuolien kaltaisena nautiskelupaikkana.

Konseptiauton viitoittamia linjoja noudatteleva Kia EV9 -malli nähdään vuoden 2023 aikana. Tuotantoversio tulee tarjoamaan yli 500 kilometrin toimintamatkan ja massiivinen nelivetoinen SUV saavuttaa sadan kilometrin tuntinopeuden noin viidessä sekunnissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Kia.
Kuva: Kia.

Vapaan autoedun sähköautoilijoille tulossa yrityslaskupalvelu

Kuva: K-Lataus.

K-Auto lanseeraa yrityslaskutuspalvelun, jonka ansiosta työsuhdesähköautoilijoiden lataukset K-Lataus-asemilla voidaan jatkossa laskuttaa yhdellä koontilaskulla suoraan työnantajalta.

– Moni vapaan autoedun työsuhdesähköautoilija on tähän asti joutunut tekemään aina erillisen kululaskun työnantajalleen, kun lataa autoaan julkisella latauspisteellä. Kun oma työnantaja ottaa laskutuspalvelumme käyttöön, se tarve vähenee. Tämä säästää aikaa työntekijöiden arjessa sekä lisää työsuhdesähköautoilun yleistä houkuttelevuutta, K-Latauksesta vastaava johtaja Tom von Bonsdorff kertoo.

K-Lataus Yritystili -nimellä kulkevan palvelun käyttöönotto säästää aikaa myös yrityksissä, kun kululaskujen käsittelytarve vähenee. Tämän lisäksi palvelussa on helppo esimerkiksi seurata työntekijöiden lataustapahtumia ja -kuluja sekä lisätä tai poistaa käyttäjiä tililtä. Palvelu on yrityksille maksuton.

– Iso osa Suomen sähköautoista on työsuhdekäytössä, ja työsuhdeautoilijoista suurimmalla osalla on vapaa autoetu. Uskomme siksi, että palvelulle on paljon kysyntää ja sitä on meiltä usein toivottukin, von Bonsdorff kertoo.

Osa laajemmin digitalisoituvia autokaupan palveluita

Monipuolisten digitaalisten palvelujen tarjoaminen niin auton ostamisessa kuin käytössä on yksi koko Keskon autoliiketoiminnan tavoitteista. K-Lataus Yritystili tukee osaltaan tätä tavoitetta ja tekee lisäksi sähköautojen tarjoamisesta työsuhdeautona yrityksille kiinnostavampaa, kun sekä aikaa että resursseja säästyy.

Yrityslaskutuspalvelua on testattu ja kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa alkuvuoden aikana. Kaikkien yritysten käyttöön palvelu on tarkoitus lanseerata kevään aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Kehysriihi kohtelee tylysti ammattiliikennettä

Kuva: CvB.

Kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään muuttunut ammattiliikenteen osalta. Jo kymmenen vuotta sitten haluttiin konpensaatiota polttoaineveron osalta. Sitä ei saatu!

Kehysriihi kohtelee tylysti ammattiliikennettä

Hallitus julkisti viikko sitten valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 sekä vuoden 2012 lisäbudjetin.

– Hallituksen kehysratkaisu jättää huomioimatta teollisuutta, kauppaa ja yksityistä kuluttamista tukevan maanteiden tavaraliikenteen elvyttämisen polttoaineveron kompensaatiolla, linjasi Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtaja Ahti Myllys.

Myllys puhui SKAL Itä-Suomen vuosikokouksessa lauantaina Mikkelissä. Tilaisuudessa oli läsnä myös Kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka.

Kuljetusyritysten elinvoimaisuutta nakertaa vuoden alussa voimaan tullut raju, noin 10 sentin polttoaineveron korotus diesellitraan. Vuonna 2011 miltei 200 kuljetusyritystä haki konkurssia, ja monen yrityksen kannattavuus on alhaisella tasolla alan viimeaikaisten kustannusnousujen vuoksi.

SKAL on yhdessä elinkeinoelämän keskusjärjestöjen kanssa esittänyt ammattiliikenteelle polttoaineveron palautusjärjestelmää, mutta tässä kehysriihessä sitä ei näy.

Palautusjärjestelmä toimisi niin sanotun verotilimenettelyn kautta, ja se olisi helposti käyttöön otettavissa yritysten arvonlisäverotilitysten yhteydessä. SKAL työskentelee hartiavoimin tavoitteen saavuttamiseksi vuoden 2013 budjettiriihessä tämän vuoden elokuussa.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Kehysriihessä päätetystä hankepotista runsaat 700 miljoonaa euroa suuntautuu tieverkoston parannuksiin. Parannukset vievät runkotiestöä parempaan suuntaan.

On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi Mikkelin ja Juvan välisen valtatie 5 -tieosuuden parannukseen myönnetty 20 miljoonaa euroa ei ole riittävä ottaen huomioon, että 18 kilometrin tieosuus aiotaan linjata kokonaan uudelleen. Lisäksi investoinnit alemman asteen tieverkostoon jäävät vähäisiksi.

Esimerkiksi maa- ja metsätalouden kuljetukset tapahtuvat lähes poikkeuksetta sivuteitä pitkin, jolloin kapeat, huonokuntoiset ja kuoppaiset tieosuudet syövät kannattavuutta ja aiheuttavat vaaratilanteita.

Myllyksen mukaan perustienpidon rahoituksesta on leikattu neljäsosa viidentoista vuoden aikana, ja linja näyttää jatkuvan rautateitä suosivana.

– Samassa ajassa tieliikenteen volyymit ovat kasvaneet viidenneksen, minkä tulisi heijastua myös rahoitukseen. Haja-asutettuna maana Suomi tarvitsee turvallisen maantieverkoston ja vahvan kuljetuselinkeinon, Myllys painottaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Ravintolan ikkunaa käytettiin parkkipaikkana

"Älä pysäköi ikkunan läpi, kiitos." Kuva: CvB.

Elokuussa 2013 autoilija sekosi polkimissaan ja ajoi Helsingin Kalevankadun ravintolan ikkunasta sisään.

Kuva: CvB.

Seuraavana päivänä ravintolan henkilökunta oli laittanut oheisen lapun ikkunaan: ”Älä pysäköi ikkunan läpi, kiitos”

Katso tästä muita Päivän kuva -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto pakeni poliisia Nokialta Tampereen Härmälään — nopeus enimmillään yli 200 km/h

Kuva: CvB.

Poliisilla oli 29.3.2022 pakenevan ajoneuvon seurantatilanne, joka sai alkunsa valtatie 12:lta Nokian Sarkolasta noin kello 8.30 ja päättyi Tampereen Härmälään noin kello 8.40.

Pakenevan auton kuljettaja käytti tilanteen aikana kovimmillaan yli 200 kilometrin tuntinopeutta ja aiheutti poliisin tiedotteen mukaan ajollaan lukuisia vaaratilanteita muille tiellä liikkujille.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisi mittasi Sastamalan suunnasta Nokian suuntaan tulevalle henkilöautolle huomattavan ylinopeuden, eikä auton kuljettaja pysähtynyt poliisin antamaan pysäytysmerkkiin.

Katso tästä muita juttuja takaa-ajoista.

Poliisi lähti seuraamaan pakenevaa autoa ja tavoitti sen, mutta auton kuljettaja ei edelleenkään noudattanut poliisin antamia pysäytysmerkkiä. Seurantatilanne jatkui valtatie 12:lta Tampereen läntiselle kehätielle ja päättyi Tampereella Härmälään, sen jälkeen, kun kuljettaja oli ajanut autollaan poliisin piikkimattoon.

Poliisi otti tapauksen jälkeen kaksi henkilöä kiinni. Heidän osuuttaan ajoon sekä muihin tapauksessa ilmi tulleisiin rikosepäilyihin selvitellään.

Poliisi epäilee asiaan liittyvän lisäksi yhden henkilön, joka ei ole vielä poliisin hallussa. Poliisi tutkii tapahtumia mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tapahtumiin liittyy mm. epäiltyjä omaisuusrikoksia autossa olleen omaisuuden vuoksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //