Koti Blogi Sivu 1063

Katso tästä viisi yleisintä pysäköintivirhettä 2021!

Kuva: CvB.

Pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen on syy, joka pysyy valvontamaksujen Top-5-tilastojen kärjessä. Siihen syyllistyi viime vuonna useampi kuin joka neljäs valvontamaksun saanut autoilija.

Vaikka valvontamaksuja kirjoitettiin viime vuonna hieman vähemmän kuin tavallisesti, yleisimmät pysäköintivirheet ovat pysyneet samoina.

Vuonna 2021 kaikkiaan 26,3 prosenttia valvontamaksun saaneista autoilijoista jätti käyttämättä pysäköintikiekkoa alueella, jossa sen käyttö on pakollista. Tieto selviää Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tuoreista tilastoista.

Autoilun ja ihmisten liikkumisten kannalta pandemia-aika on ollut poikkeuksellista aikaa, mikä on näkynyt ParkkiPatella pysäköintivalvontamaksujen määrissä.

– Koronapandemian alussa autoilun määrä romahti. Vuonna 2021 ihmisten liikkuminen oli jo lähempänä normaalia. Poikkeusaika on opettanut suomalaisille monenlaista, vaan ei pysäköintiehtojen noudattamista, Parkkipaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta toteaa.

Kiekon käyttämättä jättäminen on ollut tilastojen kärjessä pitkään. Metsäranta kertoo, että tämä virhe on yleinen erityisesti liikekiinteistöjen pihoilla ja kadunvarsipaikoilla.

– Kiekon käyttäminen on pieni asia, jolla on iso merkitys. Sen ansiosta kiireisilläkin alueilla on mahdollista pysäköidä ilmaiseksi. Aikarajojen avulla kiinteistön omistaja varmistaa, että pysäköintitilaa riittää kiinteistössä oikeasti asioiville ihmisille. Jos samoilla paikoilla pidetään autoja vuorokauden ympäri, alueella asioiville ei riitä paikkoja.

Yhä useampi parkkeeraa ilman pysäköinnin oikeuttavaa tunnusta

Viime vuonna toiseksi yleisin valvontamaksun syy liittyi siihen, että auto oli pysäköity ilman alueelle pysäköinnin oikeuttavaa tunnusta. Se oli aiheena joka viidennessä valvontamaksussa.

– Pysäköinti ilman alueella oikeuttavaa tunnusta oli vuonna 2021 hieman yleisempää kuin edellisvuonna. Samoin hieman useampi autoilija sai valvontamaksun koska ylitti sallitun pysäköintiajan. Ajan ylittäminen oli useamman kuin joka kymmenennen valvontamaksun syy ja kolmanneksi yleisin kaikista pysäköintivirheistä, Metsäranta kertoo.

Neljänneksi yleisin syy valvontamaksuun oli se, että autoilija oli jättänyt pysäköintimaksun maksamatta. Tämä koski hieman yli kymmenesosaa valvontamaksuista, missä on tapahtunut parannusta. Puuttuva pysäköintimaksu oli vielä vuonna 2020 kolmanneksi yleisin pysäköintivirhe.

–  Edelleen yllättävän moni autoilija kuitenkin aliarvioi, minkä verran asioiden hoitamiseen kuluu aikaa. Jos asioilla menee odotettua kauemmin, pysäköintiaika ylittyy, ja otetaan riski saada valvontamaksu.Yllättävän yleistä myös on, että autoilija vain ajattelee hoitavansa ”pikaisen” askareen, eikä maksa pysäköintiä ollenkaan.Tässä käydään kiinteistön omistajan kukkarolla. Maksamattomat pysäköintimaksut ovat pois pysäköintialueiden huoltamisesta.

Joka kymmenes maksun saanut pysäköi muualle kuin parkkipaikalle

Viime vuonna lähes joka kymmenes valvontamaksun saaneista jätti autonsa johonkin muualle kuin pysäköintiin tarkoitetulle paikalle, esimerkiksi pelastusteille.

– Monet autoilijat eivät ymmärrä kuinka tärkeää on, että auto on pysäköity siihen tarkoitetulle paikalle. Hätätilanteen sattuessa pelastustielle pysäköity auto voi aiheuttaa ongelmia, jos ambulanssi tai paloauto ei pääse paikalle tai ihmiset eivät pääse poistumaan alueelta.Väärinpysäköity auto voi haitata myös tienhoitoa tai alueen normaalia liikennettä.

Kiire lisääntynyt, vaikka valvontamaksun voisi välttää helposti

Metsäranta muistuttaa, että nykyään pysäköinti on useimmissa paikoissa mahdollista maksaa helposti esimerkiksi Easypark-, Parkman- tai Moovy-sovelluksilla. Sovellukset muistuttavat hyvissä ajoin ennen kuin pysäköintiaika on loppumassa, ja sovellusten avulla aikaa voi myös lisätä näppärästi.

– Vaikuttaa siltä, että arjen kiire on viime vuosina lisääntynyt, eikä pysäköintiehtoja ehditä tarkistaa. Pysäköintisäännöt eivät ole erilaisia kuin muutkaan liikennesäännöt: niitä on syytä noudattaa, Metsäranta sanoo.

Viisi yleisintä pysäköintivirhettä 2021

  1. Pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen (26,3 %)
  2. Pysäköinti ilman alueen pysäköintitunnusta (20 %)
  3. Sallitun pysäköintiajan ylitys (14,2 %)
  4. Pysäköintimaksun suorittamatta jättäminen (12 %)
  5. Pysäköinti muualle kuin merkityille paikoille (7,5%)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autoliiton Operaatio Pajunkissa muistuttaa turvavälin merkityksestä

Kuva: Matti Sulanto.

Autoliiton Operaatio Pajunkissa järjestetään tänä vuonna jo 52. kerran kiirastorstaista pääsiäismaanantaihin 14.–18.4.

Autoliiton toistasataa vapaaehtoista tiepalvelumiestä ovat operaation aikana tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita.

Kiirastorstai lienee taas perinteiseen tapaan pääsiäisliikenteen vilkkain päivä. Autoliiton tiepalvelu muistuttaa turvavälin merkityksestä erityisesti jonoutuvassa liikenteessä.

Riittävä turvaväli parantaa liikenneturvallisuutta, mutta se vaikuttaa myös muun muassa polttoaineen ja tuulilasinpesunesteen kulutukseen sekä vähentää tuulilasiin tulevia kiveniskemiä.

Turvaväli vaikuttaa myös havainnointiin ja havaittavuuteen

Jos ajetaan aivan edellä ajavan puskurissa roikkuen, jäävät liikennemerkit, mahdollinen kevyt liikenne ja muut edessä olevat tapahtumat edellä ajavan katveeseen.

Tällöin ne havaitaan aivan liian myöhään. Lisäksi ollaan koko ajan tien pinnasta nousevassa vesi- ja kurasateessa.

Tällöin lasinpesunestettä kuluu paljon ja maalipinta, tuulilasi sekä pyyhkijänsulat kärsivät tarpeettomasti.

– Edellä ajavan takapuskurissa roikkuva jää lisäksi muilta tienkäyttäjiltä helposti huomaamatta, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen huomauttaa.

– Turvavälin pitäminen parantaa myös liikenteen sujuvuutta. Esimerkiksi muiden tienkäyttäjien on helpompi siirtyä liittymistä turvallisesti mukaan liikennevirtaan aiheuttamatta haitariliikettä, jos väliä on riittävästi, Vesalainen vinkkaa.

Riittävän turvavälin määrittäminen

Turvaväli on järkevintä määritellä sekunteina, jolloin sama ohje toimii niin taajama- kuin maantienopeuksissa. Sekuntien laskeminen on myös helpompaa kuin metrimäärän arvioiminen. Turvaväliä olisi hyvä pitää vähintään neljä sekuntia.

– Edellä ajavan ohittaessa tietyn kiintopisteen aletaan laskea rauhallisesti neljään. Vasta sen jälkeen saadaan itse olla samaisen kiintopisteen kohdalla, Vesalainen ohjeistaa.

Toinen tapa pohtia turvavälin riittävyyttä on se, pystyykö säätelemään etäisyyttään edellä ajavaan pelkän kaasupolkimen avulla. Jos joutuu vähän väliä painamaan jarrua, ei turvaväliä ole riittävästi.

Näin toimit apua tarvitessasi

Operaatio Pajunkissa palvelee numerossa 0200 8080 (1,93 €/min + mpm). Apua voi tilata myös Autoliiton applikaatiolla, joka on veloituksetta ladattavissa Googlen Play-kaupasta sekä Applen AppStoresta.

Jos Autoliiton vapaaehtoista tiepalvelumiestä ei ole saatavilla tai avustuksen luonne sitä muuten edellyttää, välitetään Autoliiton hinauskumppani auttamaan autoilijaa.

 

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän huoltoasema: Porin Yrjönkadun Shell

Kuva: Satakunnan museo, Aune Sandberg.

Päivän huoltoasema on 1960-luvulla kuvattu Porin Yrjönkadun Shell.

Asema oli osoitteessa Yrjönkatu 14 ja kuvan otti Aune Sandberg. Tarkka kuvausaika ei ole tiedossa, mutta se on välillä 1960 – 1968.

Funkkistyylisen aseman omistaja oli Heimo Sandberg. Mainoslakanoissa on teksti ”Rahaa supersetelillä”.

Katso tästä muut Päivän huoltoasemat.

Kuvassa näkyy ainakin muutama Volkkari, pari Fordia ja yksi Renault.

Kuva kuuluu Satakunnan museon kokoelmiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kasko, osakasko vai pelkkä liikennevakuutus — näitä asioita autovakuutuksen valinnassa kannattaa pohtia

Autotoday

Kuinka autovakuutus on syytä valita? Minkä ikäiselle menopelille täyskaskon ottaminen kannattaa? Asiantuntijan mukaan oma riskinsietokyky sekä auton ikä, arvo ja välttämättömyys arjessa vaikuttavat sopivan autovakuutuksen valintaan.

Vapaaehtoinen autovakuutus, eli kasko korvaa omalle autolle esimerkiksi kolarissa sattuneita tai ilkivallasta aiheutuneita vahinkoja, joita lakisääteinen liikennevakuutus ei kata.

Sana kasko juontuu suomen kieleen ruotsista, johon se on todennäköisesti kulkeutunut espanjasta, jossa sana casco alun perin viittasi laivan runkoon varusteineen. Tämä kuvaakin kaskovakuutuksen luonnetta kattavampana turvana.

Pakollinen liikennevakuutus korvaa onnettomuustilanteissa henkilövahingot ja vastapuolen autolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneet vahingot.

Se, miten laaja vakuutus omalle autolle sopii, on yksilöllistä.

LähiTapiolan kehityspäällikkö Ari Saarnion mukaan vakuutuksen valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat oma riskinsietokyky, auton ikä ja arvo. Uusi auto kannattaa yleensä vakuuttaa laajimmalla autovakuutuksella, johon sisältyy myös lasivakuutus ja sijaisautoon.

– Kaskoa valitessa kannattaa pohtia, paljonko on halukas itse kantamaan riskiä oman auton vahinkojen korjauskuluista. Onko itsellä aina varattuna tuhansia euroja mahdollisia korjauksia varten? Tai jos auto romuttuu kokonaan, onko varaa uuden auton hankintaan? Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä uudempi ja arvokkaampi auto, sitä suositeltavampaa on ottaa kasko. Alle viiden vuoden ikäisiin autoihin kasko on usein erittäin kannattava turva, pohtii Saarnio.

Omaan tarpeeseen sopivaa vakuutusta voi hahmottaa itselleen oman talouden ja auton välttämättömyyden kautta.

– Jos uusi auto maksaa esimerkiksi oman vuosipalkan verran ja on asuntolainaa päälle, on fiksua vakuuttaa auto kattavalla kaskovakuutuksella, jotta mahdolliset korjauskulut eivät sotke omaa taloutta vahingon sattuessa. Kaskovakuutuksen valintaan vaikuttaa myös se, paljonko ajaa ja tarvitseeko korvaavan auton välittömästi vahingoittuneen tilalle. Esimerkiksi laajimpaan autovakuutukseemme kuuluu sijaisauto, jos oma auto joutuu korjattavaksi, Saarnio havainnollistaa.

Millainen autovakuutus sopii käytettyyn autoon?

Käytetylle autolle, jolla on jo enemmän ikää ja kilometrejä mittarissa, sopii Saarnion mukaan usein kolarointivakuutuksen sisältävä peruskasko. Suppeimpaan kaskovakuutukseen eli LähiTapiolan termein osakaskoon ei kuulu kolarointiturvaa, mutta kuitenkin edelleen turva esimerkiksi ilkivallan, matkan keskeytymisen tai tulipalon varalle. Osakaskoja suositellaan vanhemmille, yli 10-vuotiaille autoille.

– Jos auton myyntiarvo on hyvin alhainen, voi olla järkevää ottaa liikennevakuutuksen lisäksi pelkkä osakasko ja säästää itse erillistä korjauskassaa kolarivahingon varalle. Korjauskustannukset voivat kuitenkin olla yllättävän suuria, ja yleensä suomalaiset arvostavat autovakuutuksissaan matalaa omavastuuta, jolloin vahinkotilanteessa ei tule suuria taloudellisia yllätyksiä, Saarnio kertoo.

Kaskosta korvataan eniten hinaus- ja lasivahinkoja

LähiTapiolan asiakkaille korvataan vuosittain noin 200 000 vahinkoa kaskoista. Tyypillisiä kaskovakuutuksesta korvattavia vahinkoja ovat rikkoutuneet tuulilasit ja hinaukset sekä matkan keskeytymiset.

– LähiTapiolan henkilö- ja pakettiautojen kaskoihin kuuluva autopalveluvakuutus kattaa esimerkiksi auton tielle nostamisesta sekä korjaamoon hinaamisesta syntyneitä kuluja, jotka katetaan myös osakaskosta. Tällaisia vahinkoja korvaamme asiakkaillemme useita kymmeniä tuhansia vuosittain, Saarnio summaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Poliisilta lisää tietoa kuolemaan johtaneesta moottorikelkkaonnettomuudesta

Kuva: CvB.

Rantasalmella tapahtui viime yönä yhden henkilön kuolemaan johtanut moottorikelkkaonnettomuus.

Poliisin mukaan kolme henkilöä oli lähtenyt hieman puolen yön jälkeen moottorikelkalla jäätä pitkin Porosalmesta kohti Oravia.

Matkalla jää petti ja kelkka vajosi jäihin.

Kelkan kyydissä olleet henkilöt joutuivat veden varaan, joista kaksi pelastuivat omin avuin, mutta yksi henkilö vajosi pinnan alle.

Yksi pelastuneista henkilöistä soitti hätäkeskukseen ja paikalle saapunut pelastuslaitoksen yksikkö suoritti pinnan alle vajonneen henkilön vedestä noston.

Tapahtumapaikka sijaitsee Peonselällä Rantasalmella.

Tällä hetkellä poliisi tutkii asiaa epäiltynä rattijuopumuksena, sekä kuolemansyyn tutkintana ja tekonimikkeet saattavat tarkentua tutkinnan edetessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rattijuoppo törmäsi toisen rattijuopon perään

Poliisi9
Kuva: CvB.

Eilen illalla poliisin partio tehtäväksi mennä selvittämään peräänajoa Riihimäen matkakeskukselle.

Tapahtumapaikalla selvisi, että noin 40-vuotias mies oli ajanut edessä ajavan noin 20-vuotaain naisen kuljettaman auton perään.

Asiaa lisää selviteltäessä poliisi huomasi, että molempien autojen kuljettajat olivat päihtyneitä.

Mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja nainen tavallisen rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Yksi kuoli moottorikelkan vajottua jäihin Savonlinnassa

Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin viime yönä kello 00.55 aikaan, että moottorikelkka on uponnut jäihin Haukivedellä Rantasalmen ja Rantakylän välisellä vesialueella.

Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä. Kaksi henkilöä onnistui pääsemään pois vedestä ja heidät on viety sairaalaan.

Seurueen kolmas henkilö menehtyi onnettomuuspaikalla. Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

F1: Bottas ajoi pisteille, Leclerc voittoon

Valtteri Bottas. Kuva: Joao Filipe, DPPI.

Alfa Romeon Valtteri Bottas nousi pisteille Australian GP:ssä ajamalla sijalle 8.

Kisan voittoon ajoi Ferrarin Charles Leclerc ja toiseksi Red Bullin Sergio Perez.

Kolmanneksi ajoi Mercedeksen George Russell.

Neljänneksi jäi Russellin tallikaveri Lewis Hamilton.

Toisena pitkään ajanut Red Bullin Max Verstappen keskeytti kierroksella 39 tekniseen vikaan.

Australian GP

1 Charles Leclerc Ferrari Leader
2 Sergio Perez Red Bull Racing +20.524
3 George Russell Mercedes +25.593
4 Lewis Hamilton Mercedes +28.543
5 Lando Norris McLaren +53.303
6 Daniel Ricciardo McLaren +53.737
7 Esteban Ocon Alpine +61.683
8 Valtteri Bottas Alfa Romeo +68.439
9 Pierre Gasly AlphaTauri +76.221
10 Alexander Albon Williams +79.382
11 Guanyu Zhou Alfa Romeo +81.695
12 Lance Stroll Aston Martin +88.598
13 Mick Schumacher Haas F1 Team +1 kier.
14 Kevin Magnussen Haas F1 Team +1 kier.
15 Yuki Tsunoda AlphaTauri +1 kier.
16 Nicholas Latifi Williams +1 kier.
17 Fernando Alonso Alpine +1 kier.
18 Max Verstappen Red Bull Racing Kesk.
19 Sebastian Vettel Aston Martin Kesk.
20 Carlos Sainz Ferrari Kesk.

Päivän linja-auto: Melkein sata vuotta sitten Hämeenlinnasta Evoon kulkenut bussi

Kuva: Kalle Kuusela.

Oheinen bussi ajoi linjaa Hämeenlinna – Tuulos – Lammi – Evo vajaat sata vuotta sitten.

Kuvat otti Kalle Kuusela 1923 – 1925.

Kuva: Kalle Kuusela.

Kuvat ovat Lusto – Suomen metsämuseon Kalle Kuuselan kokoelmasta.

Katso tästä muita Päivän linja-autoja.

Toinen kuva on otettu kesällä ja toinen talvella. Talvella käytettiin kuvan mukaan lumiketjuja.

Linja-auton merkistä ei ole tietoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autotoday 10 vuotta sitten: Heikki Kovalainen ainakin tietää mitä tekisi, jos F1-ura loppuisi

Heikki Kovalainen. Kuva: Caterham.

Kymmenen vuotta sitten Heikki Kovalainen ajoi vielä F1-sarjassa Caterhamin tallissa. Suunitelmat F1-uran jälkeisestä elämästä oli kuitenkin jo selvillä. Rallia hän on ajanut ja ajaa edelleen Japanissa.

Heikki Kovalainen ainakin tietää mitä tekisi, jos F1-ura loppuisi

Heikki Kovalaisella ainakin on selvät suunnitelmat siltä varalta, että F1-ura loppuisi tähän kauteen.

Caterhamin suomalaiskuski Heikki Kovalainen on antanut formula ykkösten virallisille verkkosivuille haastattelun, jossa mies ruotii monia radan ulkopuolisia asioita.

Haastattelija muun muassa tivaa suomussalmelaiselta mitä hän tekisi, jos Kovalaisen F1-ura päättyisi jostain syystä kuluvaan kauteen.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

– Jos F1-urani loppuisi nyt, niin haluaisin kokeilla rallia. Jos taas en voisi kokeilla enää mitään moottoriurheilua, niin sitten haluaisin parantaa golfiani, Kovalainen naureskelee.

Entä mitä hurjapäinen F1-kuljettaja pelkää?

– En oikeastaan mitään. En pidä käärmeistä, hämähäkeistä, lentämisestä ja korkeista paikoista, mutta eivät ne minua järkytä, Kovalainen vastaa.

No entä mikä on Kovalaisen huonoin tapa?

– Huonoin tapani on ehdottomasti tavaroiden hukkaaminen. Jätän esimerkiksi aurinkolaseja lojumaan sinne tänne, mutta unohdan ne aina, suomalaispilotti toteaa.

Juttu oli Autotodayssa 9.4.2012.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //