Koti Blogi Sivu 1013

Karkuun ajanut auto katosi poliisilta — löytyi kuitenkin myöhemmin

Kuva: CvB.

Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto ylinopeutta tiistai-iltana Lahden Kiveriössä. Partio mittaisi tutkalla auton nopeudeksi 76 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h.

Partio kääntyi auton perään, joka jatkoi Kiveriönkatua Metsäpellontien suuntaan kovalla ajonopeudella. Partion havaintojen mukaan auto kääntyi kiertoliittymästä oikealle, minkä jälkeen partio ei saanut siihen näköyhteyttä.

Katso tästä muita juttuja takaa-ajoista.

Partion tehdessä etsintää se sai tiedon, että auto oli läheisen kerrostalo pihassa. Auto oli tyhjillään kyseisessä pihassa, mutta hetken päästä hätäkeskukseen tuli tieto kahdesta autosta poistuneesta miehestä. Poliisipartiot tavoittivat kyseiset miehet.

Auto kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi alkometrin 1,11 mg/l. Hänet käytettiin verikokeissa verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä.

Mies otetiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Useampi latauspalvelu niputettu yhteen Mercedes-Benz-asiakkaille

Kuva: Mercedes-Benz.

Uuden Mercedes-Benzin ladattavan hybridin tai Mercedes-EQ-täyssähköauton tilaavat asiakkaat kuuluvat automaattisesti energiakulultaan vakiohintaisen Mercedes me Charge-palvelun piiriin. Poikkeuksen muodostaa Mercedes-EQ EQS, jossa lisäksi ensimmäisen vuoden lataukset Ionity-asemilla ovat ilmaisia.

Asioidessaan Rechargen, K-Latauksen, Virran tai Ionityn asemalla asiakas hyödyntää Mercedes me Charge -edut aloittamalla latauksen joko auton MBUX-järjestelmän kautta, auton mukana toimitettavalla RFID-tunnisteella tai Mercedes me-mobiilisovelluksella.

Lisäksi EQE- ja EQS-mallien latauksen aktivointi Ionity-asemilla tapahtuu automaattisesti Plug&Charge-toiminnolla.

Kiinteästi hinnoiteltu latausenergia vakiona 12 kk ajan

Mercedes me Charge-palvelu edellyttää asiakkaan rekisteröitymistä palvelun piiriin. Vakiohintainen, operaattorista riippumaton, energian hinta on asiakkaan käytettävissä rekisteröitymisestä 12 kk ajan.

Sen jälkeen asiakas voi halutessaan ostaa edullisella kuukausihinnalla jatkoa kiinteään energian hinnoitteluun. Mikäli asiakas päättää olla hankkimatta kiinteähintaista palvelupakettia, Mercedes me Charge-palvelu jatkuu operaattorikohtaisella vaihtuvalla hinnoittelulla.

Jo liikenteessä oleviin Mercedes-EQ-täyssähköautoihin on mahdollista ostaa edullinen Mercedes me Charge-hinnoittelupaketti 4,90 € tai 17,90 € kuukausihinnalla asiakkaan lataustarpeen mukaan.

Kaksi eri hinnoittelumallia

Mercedes-me Charge kiinteä hinnoittelu riippuu lataustehosta ja on aina aikaperusteinen. AC-vaihtovirtalataus on teholtaan maksimissaan 22 kW, autosta riippuen. DC-tasavirtalataus kattaa kaikki lataustehot tästä ylöspäin, aina Mercedes-EQ EQS:n kyseessä ollen, 200 kW:iin saakka.

Mercedes me Charge sisältää kaksi eri hinnoittelupakettia, sähköauton tyypistä riippuen.

Mercedes-EQ-täyssähköautot: energian hinta AC-latauksessa 0,05 € / minuutti ja DC-latauksessa 0,23 € / minuutti sekä Ionity-suurteholataus 0,30 €/minuutti.

Mercedes-Benzin ladattavat hybridit: energian hinta AC-latauksessa 0,06 € / minuutti ja DC-latauksessa 0,26 € / minuutti sekä Ionity-suurteholataus 0,35 €/minuutti.

Esimerkkinä voidaan laskea Mercedes-EQ EQE:n lataaminen suurteholatauspisteellä ja 140 kW:n keskiteholla ja 0,23 € minuuttihinnalla. Kilowattitunnin hinnaksi muodostuu 0,10 € ja 100 km ajomatka 18 kWh / 100 km keskikulutuksella maksaa asiakkaalle Mercedes me Charge-palvelua käytettäessä 1,80 €. Edullinen hinta on helposti mahdollista Mercedes-EQ- ja Mercedes-Benz-autoilla, joissa DC-latauksessa on korkea latauksen keskiteho, myös talvella.

Katso tästä muita Mercedes-Benz-juttuja.

Esimerkkinä lataushybridistä voidaan käyttää C-sarjaa varustettuna 55 kW:n DC-latauksella. Ladattaessa 50 kW keskiteholla ja 0,26 € minuuttihinnalla, kilowattitunnin hinta on 0,32 € / kWh. Sadan kilometrin ajo sähköllä maksaa 18 kWh / 100 km keskikulutuksella 5,80 €.

Yli 300 000 latauspistettä Euroopassa yhdellä sopimuksella

Mercedes me Charge palvelu on erityisen kätevä ulkomaan matkoilla. Euroopan laajuisesti käytettävissä on yhteensä 300 000 latauspisteen verkosto.

Keski-Euroopassa valtioiden rajat ylitetään lähes huomaamatta ja samalla operaattoreiden kirjo vaihtuu tiuhaa tahtia. Mercedes me Charge helpottaa matkan tekoa, sillä kaikki palvelun piirissä olevat sadat operaattorit ovat käytettävissä yhdellä sopimuksella. Lataushinnat ovat palvelua käytettäessä edullisia kaikkialla, mutta vaihtuvat maakohtaisesti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Liikuntarajoitteisten kuljettajien avuksi suunniteltua robottilatausasemaa testikäytössä

Kuva: Ford.

Suurimmalle osalle ihmisistä auton tankkaaminen tai sähköauton lataaminen on yksinkertainen tehtävä, mutta esimerkiksi liikuntarajoitteisille tai ikääntyneille kuljettajille se voi aiheuttaa suuriakin vaikeuksia.

Ford on halunnut etsiä tähän ratkaisuja ja kehittänyt robottilatausaseman prototyypin, jota käytetään älypuhelimen kautta auton sisältä. *1 Teknologian avulla kuljettavat voisivat olla latauksen ajan autossa tai jättää auton lataukseen robotin hoitaessa kaiken työn.

Liikuntarajoitteiset kuljettajat ovat jo tunnistaneet latauksen helppouden tärkeimmäksi sähköauton ostopäätökseen vaikuttavaksi tekijäksi. *2 Ford testaa robottilatausasemaa osana tutkimusprojektia, jonka avulla kehitetään hands-free-latausratkaisuja sähköautoille ja täysin automaattista latausta autonomisille autoille.

Alkutestausten jälkeen robottilatausasemaa testataan tosielämän tilanteissa. Kun latausasema aktivoidaan, sen kansi liukuu auki ja robottikäsi työntyy latausluukkua kohti pienen kameran avulla. Latauksen jälkeen käsi vetäytyy automaattisesti takaisin paikoilleen. Testijakson aikana kuljettajat voivat seurata lataustasoa FordPass-sovelluksesta. *3

Tutkimusprojekti avaa uusia mahdollisuuksia

Tulevaisuudessa latausasema voitaisiin asentaa invapaikoille, pysäköintialueille tai yksityiskoteihin.

Robottilatausaseman on valmistanut mittatilaustyönä Dortmundin yliopisto Saksassa. Lisäsovelluksiin voisivat kuulua nopeat ja tehokkaat latauslaitteet yritysten kaluston lataamiseen. Teknologia voisi toimia myös tukena tehokkaampaan lataukseen latausajan lyhentämiseksi.

Katso tästä muita juttuja sähköauton latauksesta.

Tulevaisuudessa prosessi voisi toimia myös täysin automaattisesti, jolloin kuljettajan tarvitsisi osallistua lataukseen hyvin vähän tai ei ollenkaan. Kuljettaja vain yksinkertaisesti lähettäisi auton latausasemalle infrastruktuurin varmistaessa, että se pääsee latausasemalle ja takaisin täysin autonomisesti.

Matkalla täyssähköiseen tulevaisuuteen

Tutkimusprojekti täydentää Fordin sitoutumista sähköistymiseen. Latausverkkotoimittaja Ionityn kanssa toteutettavassa jatkoprojektissa pyritään parantamaan robottilatausasemaa entisestään.

Ford tutkii lisäksi robottilatausratkaisuja yhdistettynä automatisoituun pysäköintipalveluun, joka esiteltiin Münchenin autonäyttelyssä Saksassa viime vuonna.

Fordin Blue Oval Charging Network -latausverkosto kasvaa nopeasti, ja tarjoaa asiakkaille pääsyn yli 300 000 latausasemalle Euroopassa. Kuljettajien on mahdollista löytää latausasemat ja maksaa latauksesta Ford Charge Assist -järjestelmän avulla. Järjestelmä on käytettävissä kosketusnäytöllä toimivassa Fordin Sync 4 -tietoviihdejärjestelmässä. *4

Hyötyajoneuvoasiakkaille Ford Pro Charging tarjoaa räätälöityjä latausratkaisuja, jotka sisältävät latauslaitteet ja ohjelmistot, jotka auttavat latausaikataulujen suunnittelussa ja vähentävät aikaa vievää paperityötä.

Ford liittyi äskettäin 27 yrityksen kanssa vetoomukseen varmistaakseen, että kaikki uudet henkilö- ja pakettiautot Euroopassa ovat päästöttömiä vuodesta 2035 lähtien, ja vaati tavoitteita sähköajoneuvojen latausinfrastruktuurin kasvattamiseksi Euroopassa sähköajoneuvokannan kasvuvauhdin tahdissa.

Yhtiö uskoo, että hallitusten, Euroopan unionin toimielinten, koko autoteollisuuden, energiantoimittajien, paikallisviranomaisten ja kuluttajien yhtenäistä lähestymistapaa tarvitaan kattavan, helposti saavutettavan ja tehokkaan latausinfrastruktuurin kehittämisessä nopeammin – niin kotona, työpaikalla kuin julkisilla paikoilla. *5

# # #

*1 Tämä ominaisuus on kehitetty ainoastaan testikäyttöön, eikä ole tällä hetkellä ostettavissa.

*2 Äskettäin Isossa-Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että 61 prosenttia liikuntarjoitteisista kuljettajista harkitsisi sähköauton ostamista vain, jos lataus olisi helpompaa. https://www.ridc.org.uk/transport/inaccessible-charging-barrier-electric-disabled-and-older-drivers

*3 FordPass-sovellus toimii tietyissä älypuhelinalustoissa ja on ladattavissa sovelluskaupasta. Sovellus on ilmainen, mutta viesti- ja datamaksua voi syntyä. Sovelluksen avulla on käytettävissä useita liitettävyyspalveluita, kuten ajoneuvon tilan tarkistaminen, polttoaineen määrä ja jäljellä oleva toimintamatka. Lisäksi auton ovet voi avata ja lukita etänä.

*4 Ford Charge Assist on täällä hetkellä saatavana vain täyssähköiseen E-Transitiin. Älä aja autoa, jos huomiointikykysi häiriintyy tai käytät kädessä pidettäviä laitteita. Käytä ääniohjattuja järjestelmiä, kun se on mahdollista. Jotkin toiminnot voivat lukkiutua auton vaihteen ollessa päällä. Kaikki toiminnot eivät toimi kaikissa puhelimissa.

*5 Ford arvioi, että keskimääräisen viikottaisen latausasemien asennustahdin tulisi olla kymmenkertainen nykyiseen verrattuna (EU27 ja Iso-Britannia), jotta asiakkaat voisivat luottaa siihen, että latausverkosto on tarpeeksi tiheä ja luotettava vastaamaan heidän liikkumisen tarpeitaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Moottoripyöräilijä menehtyi kolarissa Pälkäneellä

Kuva: CvB.

Sisä-Suomen poliisi sai iltapäivällä noin kello 13 ilmoituksen kolarista Pälkäneellä Aitoontiellä.

Onnettomuudessa menehtyi moottoripyörän kuljettaja. Toisena osapuolena oli henkilöauto.

Lue tästä muista moottoripyöräilijöiden kuolonkolareista.

Tutkinnan ollessa alkuvaiheessa poliisi ei tiedota asiasta enempää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

ETN: Kiinalaispaikannin päästää hakkerit suoraan auton tietokoneelle!

Liikenne9
Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

ETV-verkkolehti kertoo satelliittipaikantimen haavoittuvuudesta.

Jokaisessa autossa ja kaikissa muissakin liikkuvissa koneissa on nykyään satelliittipaikannin. Nyt amerikkalainen tietoturvayhtiö Bitsight on löytänyt halvasta kiinalaisesta paikantimesta kuusi kriittistä haavoittuvuutta. Niiden kautta hyökkääjä pääsee käytännössä kiinni auton tietokoneeseen suoraan, todetaan ETN:n jutussa.

Katso tästä muita juttuja ETN:stä.

Jutun mukaan paikanninta käytetään ympäri maailmaa varkaussuojaukseen ja sijainninhallintaan, ja monet organisaatiot käyttävät sitä ajoneuvokannan hallintaan.

Hyökkääjät voivat päästä käsiksi ja hallita paikannusmokkulan. Lisäksi he voivat mahdollisesti katkaista polttoaineen kulun, pysäyttää ajoneuvot fyysisesti tai valvoa niiden ajoneuvojen liikettä, joihin laite on asennettu, todetaan jutussa.

Lue lisää tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Poliisi pyytää havaintoja Kokemäellä ja Harjavallassa liikkuneesta sinisestä Mercedes-Benz Vito -pakettiautosta

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi tutkii Kokemäellä maanantai-iltana tapahtunutta törkeää varkautta. Rikoksen selvittämiseksi poliisi pyytää yleisöltä havaintoja sinisestä pakettiautosta.

Kokemäen Kuurolantieltä anastettiin maanantai-iltana peräkärry ja sen kyydissä ollut Polaris-merkkinen mönkijä. Peräkärry ja mönkijä vietiin pois sinisellä Mercedes-Benz Vito -pakettiautolla, mutta tutkintatoimien ansiosta poliisi löysi ne keskiviikkona.

Katso tästä muita juttuja Kokemäeltä.

Poliisi pyytää pakettiautosta ja sen liikkeistä havaintoja maanantain ja keskiviikon väliseltä ajalta Kokemäen ja Harjavallan alueelta. Tehdyt havainnot voi toimittaa poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 541 7259.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

Hyundain sähköiset konseptimallit luovat näkymän pidemmälle lähitulevaisuuteen

Kuva: Hyundai.

Hyundai on kertonut lanseeraavansa vuonna 2023 tehokkaan ja odotetun Ioniq 5 N -mallin. Auto on Hyundain N-brändin ensimmäinen täyssähkömalli.

Samalla Hyundai esitteli myös kaksi sähköistä N-konseptimallia, joista RN22e pohjautuu hiljattain esitellyn Ioniq 6 -mallin kanssa samalle E-GMP -alustarakenteelle (Electric-Global Modular Platform). Samaa rakennetta käytetään myös Ioniq 5 -mallissa.

N Vision 74 -vetyhybridikonsepti on saanut inspiraationsa Hyundai N 2025 Vision Gran Turismo -konseptimallista sekä vuoden 1974 Pony Coupe -konseptista.

Hyudai RN22e. Kuva Hyundai.

Hyundai RN22e – radalle valmis täyssähköauto

RN22e -konseptimalli esittelee ratavalmista täyssähköistä suorituskykyä. Automalli pohjautuu Hyundain E-GMP -alustarakenteelle ja ulkomuodossa on noudateltu hiljattain ensiesitellyn Ioniq 6:n streamliner-muotoilua.

RN22e:n suunnittelussa on panostettu erityisesti kaarreajo-ominaisuuksiin. Sähköinen vetopyörästön lukko e-LSD jakaa pyörille välitettävää vääntöä kahden kytkimen kautta. Nelivetoinen RN22e optimoi etu- ja takapyörille välitettävää voimaa niin, että sähköautoille ominainen suurempi massa taipuu mutkiin ketterästi.

Parantaakseen RN22e:n rataominaisuuksia auton kehitystyössä on keskitytty jäähdytykseen ja jarrujen kestokykyyn. RN22e:n nelimäntäiset jarrusatulat sekä 400 millimetrin jarrulevyt kestävät rata-ajoa menettämättä ominaisuuksiaan.

Hyundai RN22e -konseptimalli. Kuva: Hyundai.

Hyundai hyödyntää myös RN22e:stä saatavia oppeja kehittäessään sitä, miten regeneratiivisesta jarrutuksesta saadaan mahdollisimman hyvä hyöty ajettaessa kilpaa radalla.

RN22e:llä on tärkeä rooli siinä, millaisia viimeisimpiä teknologioita tulevissa tuotantoon pääsevissä N-malleissa nähdään tulevaisuudessa. Kuljettajan tunteiden ja aistien herättely on yksi tärkeä osa N-malleja, sillä N-brändin lupauksena (”Never just drive”) on se, ettei paikasta toiseen siirtymisen tulisi olla koskaan tylsää. RN22e-mallissa onkin N Sound+ -järjestelmä, joka tuottaa ääntä sekä auton sisä- että ulkopuolelle.

Katso tästä muita Hyundai-juttuja.

Ioniq 6:n aerodynaamiseen streamliner-muotoiluun on lisätty RN22e:ssä moottoriurheiluun viittaavia yksityiskohtia. RN22e on 4 915 mm pitkä, 2 023 mm leveä ja 1 479 mm korkea. Auton akseliväli on 2 950 millimetriä.

Nelivetoisen RN22e:n kaksi sähkömoottoria tuottavat 430 kW:n yhteistehon ja 740 newtonmetrin maksimiväännön. Auton ajoakun kapasiteetti on 77,4 kWh, ja autossa hyödynnetään samaa 400/800 voltin akkujärjestelmää kuin Ioniq 5 ja Ioniq 6 -malleissa. Latausaika 10 prosentin varaustasosta 80 prosentin tasoon on nopeimmillaan 18 minuuttia. Auton maksiminopeudeksi kerrotaan yli 250 km/h.

Hyundai N Vision 74 -konseptimalli. Kuva: Hyundai.

Hyundai N Vision 74 – retrofuturistinen vetyhybridi

Hyundain perinteistä ammentava N Vision 74 -konsepti on suorituskykyinen vetyhybridi.

N Vision 74 -mallin muotoilulliset juuret juontavat vuoden 1974 Hyundai Pony Coupe -konseptiin, jonka suunnitteli legendaarinen automuotoilija Giorgetto Giugiaro. Konseptimallista rakennettiin aikoinaan prototyyppi Hyundain ensimmäiseksi urheiluautoksi. Vaikkei auto koskaan päässytkään tuotantoon asti, uskalias asenne toi koko yhtiön tunnelmaan uudenlaisen sävyn.

Hyundai N Vision 74 -konseptimalli. Kuva: Hyundai.

Pony Coupe -konseptin muotoilu näkyy N Vision 74:ssä etenkin uniikissa B-pilarissa sekä puhdaslinjaisissa pinnoissa. Futuristista ilmettä korostaa puolestaan Parametric Pixel -ajovalomuotoilu.

N Vision 74 -konseptissa akkusähköauto yhdistyy polttokennoteknologiaan, ja lopputuloksena on täysin uudenlainen vetyhybridi.

Hyundai N Vision 74 -konseptimalli. Kuva: Hyundai.

Takavetoisen konseptin enimmäisteho on yli 500 kW ja enimmäisvääntö yli 900 Nm. Autossa on nopeasti latautuva 800 voltin akkujärjestelmä, jonka kapasiteetti on 62,4 kWh. Vetytankin kapasiteetti on puolestaan 4,2 kg ja polttokennon teho 85 kW (huipputeho 95 kW). Auton huippunopeus on yli 250 km/h ja toimintamatka yli 600 km.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE // 

 

Muistatko, että etuajo-oikeutetun tien merkillä on myös toinen merkitys?

Voiko auton pysäyttää maantien laitaan kuvan ottamista varten? Entä saako auton jättää pientareelle mustikoiden keräyksen ajaksi? Liikenneturva muistuttaa, että vaikka auto mahtuisi maantien laitaan, pysäyttäminen ja pysäköinti voivat olla kielletty.

Tieliikennelaissa on määritelty erilaisia tilanteita ja paikkoja, joissa pysäköinti ja pysäyttäminen ei ole sallittua. Tällaisia ovat mm. mäenharja tai näkyvyydeltään rajoitettu kaarre. Pääsääntö laissa on, että ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.

Uuden tieliikennelain mukaisesti ajoneuvon saa pysäköidä taajamissa myös vasemmalle puolelle tietä, mutta maanteillä sääntö ei ole voimassa. Ajoneuvoa ei myöskään saa pysäköidä 30 metriä lähemmäksi tasoristeystä.

Moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä ei saa pysähtyä tai pysäyttää muualle kuin liikennemerkillä osoitetulle pysäköintipaikalle, palvelualueelle tai levähdysalueelle. Liikennemerkillä merkitylle linja-auton pysäkille saa pysähtyä, mutta silloinkin vain matkustajan ottamista tai jättämistä varten.

Katso tästä muita juttuja Liikenneturvalta.

Taajaman ulkopuolella maantie on usein merkitty liikennemerkillä etuajo-oikeutetuksi tieksi. Tällöin on hyvä huomioida, että merkki sisältää myös pysäköintikiellon.

– Vaikka auto mahtuisi maantien laitaan pientareelle, on tiedettävä tarkkaan, onko pysäyttäminen tai pysäköinti sallittua. Yksi maanteillä pysäköinnin kieltävä merkki on etuajo-oikeutettu tie -liikennemerkki. Tällaiselle tielle ei saa pysäköidä, vahvistaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Pasi Pohjonen.

Liikenneturvallisuus ensin, some ja mustikat vasta sitten

Nähdessään kuvauksellisen kohteen saattaa autoilijalle syntyä kiusaus pysäyttää auto kuvanottoa varten heti, huolimatta siitä, onko pysäyttäminen luvallista vai ei. Esimerkiksi kapeille maanteille tehdyt levennykset on rakennettu väistötiloiksi, jolloin vasemmalle kääntyvän voi helpommin ohittaa rauhallisesti oikealta. Vaaratilanteita voi syntyä, jos auto on pysäytetty tällaisen läheisyyteen.

Maiseman kuvaaminen ei ole tieliikennelaissa mainittu pakollinen liikenne-este, väistämisvelvollisuus tai hätätila, joiden takia pysäyttäminen on sallittua.

– Kuvan ottamista tai mustikoiden keräystä varten kuljettajan on etsittävä kunnollinen levähdyspaikka tai metsätie, minne auton voi pysäyttää tai pysäköidä. Laki ja oma sekä muiden liikenneturvallisuus on otettava huomioon. Tien varteen pysäköidessä autosta poistuessa kannattaa muistaa hollantilainen ote. Eli oikealla kädellä kuskin ovi auki, niin ehtii varmistua, ettei ajoneuvoja tule takaa, Pohjonen huikkaa lopuksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän museoauto: Helposti syttyvä Trabant!

Kuva: CvB.

Päivän museoauto on ”maalattu” todella mielenkiintoisella tavalla.

Katso tästä muita Päivän museoautoja.

Koko Trabant on nimittäin pinnoitettu tulitikuilla. Onpa tässä pinnoittajalla ollut melkoinen urakka…

Kuva: CvB.

Auto kutsumanimeltään ”Zündi” oli esillä 2008 Essenin Techno Classica -näyttelyssä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Hymeriltä erikoisvarusteltu retkeilyautomallisto Mercedeksen Sprinter-alustalla

Kuva: Hymer.

Hymer on esitellyt Free S:stä suositun Blue Evolution -erikoisversionsa, joka perustuu nyt ensimmäistä kertaa etuvetoiseen Mercedes-Benz Sprinteriin.

Erikoismallissa on laaja vakiovarustus, kuten 9-vaihteinen automaattivaihteisto, sähköinen seisontajarru ja peruutuskamera.

Katso tästä muita juttuja matkailuautoista.

Autossa on vaalea huonekaluviimeistely, Kitami-kangas ja valkoiset kaappiovet.

Musta nostokattovuode sisältää levän parivuoteen, joka on varustettu Hymerin Comfort-nukkumisjärjestelmällä.

Kuva: Hymer.

Takana sijaitsevan pitkän, kokoon taittuvan poikittaisvuoteen ansiosta ajoneuvossa nukkuu mukavasti neljä henkeä.

Blue Evolution -erikoismallin ensimmäiset yksilöt saapuvat Suomeen alkusyksyn aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //