Pakkanen toi ennätyskiireet hinausliikkeille
Vuoden ensimmäisenä tiistaina Redgon hinaus- ja tiepalveluiden työmäärä on ollut lähes kymmenkertainen verrattuna vuoden keskimääräisiin avustusmääriin.Suurin kysyntä on ollut Keski-Suomesta Lappiin ulottuvalla alueella, jossa...
Poliisi: Hyvä onni, että rattijuopumukseen syyllistyneet kuljettajat eivät aiheuttaneet henkilövahinkoja!
Sisä-Suomen poliisilaitoksessa kirjattiin Pirkanmaan alueella 29.12.2023 - 2.1.2024 yhteensä 28 erilaista epäiltyä rattijuopumusrikosta. Niiden yhteydessä selvisi myös oheisrikoksia, kuten huumausaineen käyttörikoksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia...
Autoliitto muistuttaa: Koviin pakkasiin kannattaa varautua kunnolla!
Suomen vallanneet kovat pakkaset vaativat autoilijoilta erityistä huolellisuutta. Matkan keskeytymiseen kannattaa varautua lämpimällä vaatetuksella, vaikka liikkuisi taajama-alueella.Autoliiton tiepalvelun vuosi 2024 on käynnistynyt erittäin kiireisenä...
Asiantuntija varoittaa: Älä käytä paistinlastaa tähän toimintaan!
Viime päivien talven ennätyspakkasilla moni autoilija saattaa haluta oikaista lasin sulattamisessa, mutta sillä voi olla ikäviä seurauksia. Tuulilasien korjaamiseen ja vaihtamiseen erikoistuneen Carglass-ketjun kaupallinen...
Tänä vuonna ennätysvähän tieliikennekuolemia!
Liikenneturvan ennakkoarvion* mukaan liikenteen turvallisuus on tänä vuonna jatkanut hyvää kehitystä. Tieliikenteessä kuolleiden määrä on ennätysalhainen. Suurin hyppäys alaspäin nähdään henkilöautossa matkustavien turvallisuudessa.Tilastokeskuksen ennakkotietojen...
Poliisi: Kolareita eniten joulua edeltävänä perjantaina, rattijuoppoja eniten aatonaattona
Poliisi valvoi koko maassa joulun meno- ja paluuliikennettä 22. - 23.12. ja 26.12.2023. Perjantaina tapahtui eniten, yhteensä 43 kolaria. Lauantain liikenteestä poliisi tavoitti yhteensä...
Vuonna 2024 tulee voimaan EU-asetus, joka vaikuttaa kaikkiin uusiin autoihin myös Suomessa
Euroopan Unionin vuonna 2024 voimaan tuleva liikennettä koskeva yleinen turvallisuusasetus edellyttää, että kaikissa uusissa EU:ssa myytävissä autoissa tulee olla pakollisina turvallisuusvarusteina vähintäänkin automaattinen hätäjarrujärjestelmä...
Joulupukin luona vierailevien liikenneturvallisuutta parannetaan laskemalla nopeusrajoitusta!
Lapin ELY -keskus asettaa tilapäisen 50 km/h nopeusrajoituksen valtatielle 4 Joulupukin Pajakylän kohdalle. Tilapäinen nopeusrajoitus astuu voimaan, kun nopeusrajoitusmerkit on vaihdettu. Nopeusrajoitus on voimassa...
Onnettomuustutkinta valottaa kuolonkolarien taustoja
OTI-vuosiraportti 2022 kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on julkaistu. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportteihin kootaan tiedot valmistuneista onnettomuustutkinnoista, jotka sisältävät liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottamaa tarkempaa tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä...
Katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet merkittävästi!
Syksyllä 2022 Lounais-Suomen poliisi käynnisti yhteistyössä alan suurimpien toimijoiden kanssa toimintamallin, jonka tavoitteena on kitkeä katalysaattoreihin liittyvää rikollisuutta.Uuden mallin mukaisesti pääasialliset katalysaattoreita ostavat yritykset...











