Taksikuskia epäillään seksuaalirikoksista kehitysvammaisiin henkilöihin!

Helsingin poliisi epäilee noin 40-vuotiasta taksinkuljettajaa kolmesta seksuaalirikoksesta, jotka kohdistuivat kehitysvammaisiin henkilöihin. Epäillyt rikokset tapahtuivat taksissa 6.–9. marraskuuta 2023.

Rikosnimikkeet tapauksissa ovat raiskaus, seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu.

Epäilty toimi asianomistajien kuljettajana muun muassa erilaisten asumisyksiköiden ja päivä- ja työtoimintapaikkojen välillä.

– On mahdollista, että epäilty on kohdistanut samankaltaisia tekoja muihinkin henkilöihin. Kuulusteluissa hän on kieltänyt tehneensä epäiltyjä rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.

Poliisi kehottaa esimerkiksi kehitysvammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden kanssa työskenteleviä olemaan yhteydessä, jos asiakas on tuonut esiin jotakin seksuaalirikokseen viittaavaa.

Tietoa voi olla esimerkiksi päivä- ja työtoimintojen sekä autetun, ohjatun ja tuetun asumisen paikkojen henkilökunnalla sekä toimintarajoitteisten henkilöiden läheisillä.

Yhteydenotot toivotaan virka-aikaan numeroon 029 547 1612 tai seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi.

Epäilty vangittiin 14. marraskuuta, ja hän on edelleen vangittuna. Hän on syyllistynyt erilaisiin seksuaalirikoksiin myös aiemmin.

Lue myös

Raiskauksista tuomittua taksinkuljettajaa epäillään uusista tapauksista

Taksinkuljettajaa epäillään raiskauksesta — kuljettajat epäiltyinä seksuaalirikoksissa yhä useammin

Poliisi: Asiakkaita raiskannut taksinkuljettaja toimi suunnitelmallisesti

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän