Erikoinen tapaus kolarin jälkeen – taksin naismatkustajat löivät toisen auton kuljettajaa päähän
Heinolan keskustassa tapahtui yöllä noin klo 4 aikaan taksin ja henkilöauton välinen lievä peltikolarikolari.Kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja, sen sijaan kolarin jälkiselvittelyssä henkilöauton kuljettajalle aiheutui...
Autoala: Suomessa ei pärjää ilman autoa
Autoilu nousee useimmiten esiin päästöjen, turvallisuuden ja tilantarpeen kannalta ongelmallisena kulkutapana. Samalla kuitenkin unohtuu, että liikenne ja autoilu ei ole itseisarvoista – matkaa ei...
Tien päällä halutaan syödä kotiruokaa ja hampurilaisia
Lähestyvänä isänpäiväviikonloppuna ajomatka halki Suomen saattaa kestää tovin, jolloin tien päällä nautittavan aterian tulisi paitsi ravita pitkään myös olla ruokailijan mieleen.Nesteen teettämän kyselyyn* vastanneiden...
Henkilöauton kuljettaja menehtyi kahden henkilöauton kolarissa Kurikassa
Poliisi sai perjantaina kello 16 aikoihin ilmoituksen Kurikan Jalasjärvellä, Valtatie 3:lla sattuneesta kahden henkilöauton välisestä liikenneonnettomuudesta.Poliisin tiedotteen mukaan vuonna 1939 syntynyt mies oli kuljettanut...
Suomalaisyrityksen menetelmällä voidaan korjata tiet ennakkoon – yhtiö palkittiin menetelmästä Las Vegasissa
Rovaniemeläinen Roadscanners on saanut kansainvälisen tiealan järjestön International Road Federationin huippupalkinnon Global Road Achievement Award.Palkinto julistettiin illalla 7.11. Las Vegasissa järjestetyssä IRF:n 70-vuotisgaalassa. Palkinto...
Sunnuntaina juhlitaan isiä – näytä hyvää esimerkkiä liikenteessä
Sunnuntaina 11. marraskuuta vietetään jälleen isänpäivää.Liikenneturva kysyi** syksyllä 2017 alaikäisten lasten vanhemmilta siitä, millaisena esimerkkinä uskoo oman toimintansa liikenteessä näyttäytyvän lapsille. Pääosin oma toiminta...
Rattijuopon auto rikkoi pakomatkan päätteeksi kaksi liikenteenjakajaa
Poliisipartio havaitsi Tohmajärvellä Rajantiellä Keskiviikkoiltana klo 22.00 aikoihin henkilöauton, jonka poliisipartio päätti pysäyttää.Poliisin tiedotteen mukaan Rajantiellä Kemien kohdalla henkilöauton nopeus oli noin 150 km/h...
Venäläislähtöinen yritys aloittaa perjantaina taksipalvelun Suomessa – halvin kyyti maksaa 3 €
Euroopan suurimpiin tietotekniikkayhtiöihin lukeutuva Yandex käynnistää autojen tilaamiseen tarkoitetun mobiilipalvelunsa Suomessa.Nykyisin jo 13 maassa toimiva palvelu tunnetaan yleisesti Yandex.Taxi-nimisenä, mutta meillä se käynnistyy uuden...
Mäntyharjun heinäkuun kuolonkolarin tutkinta valmis
Poliisi on päättänyt Mäntyharjulla heinäkuussa kolmen hengen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden tutkinnan.Esitutkinnassa varmistui onnettomuuden aiheuttaneen, poliisia paenneen, kuljettajan olleen päihtynyt.Poliisi on tutkinut asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden...
Poliisi: Uudenkaupungin autotehtaan väellä menohaluja
Uudenkaupungin poliisi vastasi tänä aamuna autotehtaan työmatkaliikennettä koskevaan valvontapyyntöön.Lokalahdentien, Kalannintien ja Autonrakentajan "pikataipaleilla" kirjoitettiin aamukuuden jälkeen reilun tunnin aikana seitsemän ylinopeussakkoa.Lisäksi poliisi etsi ulkomaan...











