Ny Teknik: Sähköautot aiheuttavat litiumryntäyksen Nevadaan!

Clas von Bell

Sähköauton akusto.

30.12.2017 18.50

Sähköautojen akut tarvitsevat litiumia ja nyt on alkanut kultaryntäykseen verrattavissa olevan litiumryntäys Nevadan autiomaahan Las Vegasin lähistöllä, toteaa Ny Teknik -lehti.

Pienet kaupungit alueella toivovat lisää toimintaa alueelle, mutta ympäristöaktivistit varoittavat vaaroista.

Jutun mukaan esimerkiksi Clayton Valleyn kuivuneen suolajärven pohja on noin 3,5 tunnin ajomatkan päässä Las Vegasista. Vuosien saatossa tämä alue on käynyt läpi sekä kultakuumeen että hopeakuumeen.

Ny Teknik -lehden mukaan nyt kaivosyhtiöt kerääntyvät laaksoon metsästämään litiumia.

Litiumin hinta noussut noin 50 prosenttia vuodessa

Alueella on jo Pohjois-Amerikan vanhin litiumkaivos. Yhtiö nimeltä Albemarle on pitänyt kaivosta jo yli 50 vuotta.

Alueen suurimmat valtaukset on tehnyt kanadalainen Pure Energy Minerals. Alueella pumpataan jo ylös pohjavettä ja selvitetään paljonko litiumia löytyy.

Jutun mukaan Deutsche Bank on arvioinut litiumkysynnän kasvavan 50 – 250 prosenttia tulevina vuosina. Litiumin hinta on noussut noin 50 prosenttia vuodessa, ja nykyisillä tuottajilla on vaikeuksia toimittaa tarvittava määrä litiumia.

Teslan tuleva jättimäinen akkutehdas on Nevadan pohjoisosassa, ja Pure Energy Minerals on tehnyt sopimuksen litiumtoimituksista tehtaalle. Tehdas on kaivosalueelta vain 3,5 tunnin ajomatkan päässä.

Alueen asukkaat toivovat lisää toimintaa

Jutun mukaan litiumkaivokset voivat mullistaa elämän alueella.

Esimerkiksi pieni kaivoskylä nimeltään Silver Peak toivoo enemmän elämää alueelle.

Pieni 107 asukkaan kaivoskylä perustettiin hopearyntäyksen aikaan 1864. Kylässä on suljettu motelli, matkailuvaunuja ja romuvarastoja.

Alueella on myös baari nimeltä ”old School”, suljettu huoltoasema ja pölyinen leikkipaikka.

Baarin omistaja toivoo litiumin tuovan lisää työpaikkoja alueelle.

Omistajan mukaan kultakaivoksen huippuaikoina vähintään 300 ihmistä
asui kylässä. Koulussa oli 60 lasta, mutta nyt kylän koulussa on vain 6 lasta.

Litium erotetaan vedestä haihduttamalla

Litium erotetaan vedestä kuivattamalla suuria vesimääriä padoissa. Ympäristöaktivistit eivät pidä siitä, että Yhdysvaltojen kuivimman osavaltion pohjavettä pumpataan ylös ja haihdutetaan.

Jutun mukaan litiumkaivos käyttää noin 20 miljardia litraa vettä vuodessa.

Veden haihduttaminen heikentää myös ilman laatua. Haihdutus tuottaa pölyä, joka haittaa alueen asukkaita.

Lue koko

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here