Nuori rata-autoilija tekemässä suomalaishistoriaa

Huhtikuun kymmenespäivä tulee olemaan historiallinen suomalaiselle autourheilulle, kun Vilho Aatola, 16, starttaa Yhdysvalloissa USF Juniors -sarjan kauden avausosakilpailuun. Kukaan suomalainen ei ole aiemmin osallistunut tähän luokkaan, vaikka sarjassa on nähty muita pohjoismaalaisia ja eurooppalaisia.

– Kausi käynnistyy New Orleansista, NOLA Motorsport Parkista, jossa ajoin jo yhden talvisarjan osakilpailun. Talvisarjan Aatola ajoi Jay Howardin tiimissä, mutta nyt pääsarjaan tiimiksi valikoitui lopulta DEForce Racing Team, jonka kanssa Aatola ajoi aivan ensimmäiset USF Juniors -testinsä viime marraskuussa.

– Tutustuimme kahden eri tallin toimintaan ja olimme vakuuttuneempia Houstonista lähtöisin olevan DEForce Racingin toiminnasta. He ovat ammattilaisia, joilla on riittävästi kisainsinöörejä ja ajovalmentajia paikalla sekä tekeminen on kokonaisuudessaan ammattimaista. He ovat voittaneet vuonna 2022 ja 2023 niin kuljettaja- kuin tiimimestaruuden USF Juniors -luokassa, valottaa Tero Palmroth tiimivalintaa.

Myös DEForce Racing -tiimi iloitsee sopimuksesta Aatolan kanssa, saadessaan hänet mukaan vahvuuteensa.

– Olemme innoissamme toivottaessamme Vilhon tervetulleeksi tiimiimme. Hän on erittäin lahjakas kuljettaja. Ensimmäisissä testipäivissään tiimimme kanssa hän ylitti odotuksemme tulokaskuljettajalta. Toivomme hänelle erittäin menestyksekästä kauden alkua, kuvailee Ernesto Martinez, toinen tiimin omistajista, tuntemuksiaan.

Päätavoitteena NTT IndyCar-sarja ja Indy500-tapahtuma

Aatola on rakentanut viisivuotissuunnitelman perheensä ja Indy Junior Akatemian kanssa. Tavoitteena on edetä maltilla, mutta päämäärätietoisesti kohti Pohjois-Amerikan korkeinta formula-autojen kilpasarja, NTT IndyCaria.

Sarja tunnetaan erityisesti ovaaliradoistaan, katuradoistaan ja perinteisistä moottoriradoistaan muodostuvasta monipuolisesta kilpailukalenteristaan. Sarja on kovatasoinen, jossa kuljettajien taidot, tiimien strategia ja insinöörityö ovat avainasemassa ja tämä tekee siitä yhden maailman viihdyttävimmistä ja haastavimmista moottoriurheilusarjoista.

– Tällä kaudella on tavoite tutustua Pohjois-Amerikan ratoihin ja kerätä kokemusta formula-autolla kisaamisesta. Jos kehittymistä tapahtuu joka vuosi ja taloudelliset edellytykset ovat kohdillaan, pystymme etenemään viidessä vuodessa sarjaporras kerrallaan Indyn kuninkuusluokkaan. Kirsikkana kakun päällä on yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista, Indy500-kisa, johon olisi mahtava päästä osallistumaan, Aatola maalaa kuvaa tulevasta.

Urheilu ja kouluopinnot tukevat toisiaan

Aatola opiskelee tällä hetkellä peruskoulun yhdeksännellä vuosiluokalla. Tähän vuoteen on mahtunut paljon matkustuspäiviä, mutta opiskelu on silti hoidettu mallikkaasti, ysin keskiarvolla. Peruskoulun jälkeen luvassa on toivottavasti ajamisen lisäksi lukio-opinnot.

– Hain yhteishaussa Kerttulin Urheilulukioon, joka tarjoaa lajeissaan huipulle pyrkiville nuorille mahdollisuuden täysipainoisen, joustavasti järjestetyn lukio-opiskelun ja ammattiurheilun yhdistämiseen. Urheilulukion yhteydessä toimii myös valtakunnallinen huippu-urheiluakatemia, Turun Seudun Urheiluakatemia, summaa Aatola tulevan vuoden suunnitelmista opintojen osalta.

Kevään 2025 USF Juniors -ohjelma

18.-19.3. Testit NOLA Motorsport Park, New Orleans, Louisiana
24.3. Testit Barber Motorsports Park, Birmingham, Alabama
10.-13.4. Rounds 1-3 NOLA Motorsport Park, New Orleans, Louisiana
1.-3.5. Rounds 4-6 Barber Motorsports Park, Birmingham, Alabama

Lue tästä muita juttuja Aatolasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän