Niclas Grönholmille täysi kausi Ralli SM -sarjaan

Niclas Grönholm ajaa alkavalla kaudella täyden Ralli SM -sarjan. Kausi käynnistyy tulevana lauantaina Kuopiosta, jossa Grönholmille nuotteja lukee Samu Vaaleri.

Seitsemän osakilpailua käsittävä rallin SM-kausi 2025 käynnistyy tulevana lauantaina Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v -tapahtumalla.

GRX Red Devilin Grönholm ja Vaaleri starttaavat SM-avaukseen uuden punaisen värin saaneella tutulla Škoda Fabia RS Rally2:lla lähtönumerolla 4. Kaksikko kilpailee SM-pisteistä myös Škoda Motorsport Suomen joukkueessa.

– Ensimmäistä kertaa tässä kohtaa kautta on ilo kertoa, että ajan SM1-luokassa koko Ralli SM -kauden, ja se on hieno asia. Meillä on tällä vuodelle hyvä paketti kasassa ja menemme kisa kerrallaan eteenpäin. Aika näyttää, missä olemme vauhdillisesti, mutta se on varma asia, että tässä sarjassa ei mitään saa ilmaiseksi, Grönholm muistuttaa.

Grönholm kertoo, että uuteen kauteen valmistautuminen sujui suunnitellusti.

– Ekat pitkän tauon jälkeen eteen tulevat rallit ovat aina vähän hankalia, mutta saimme toteutettua hyvät valmistelut Kuopiota ajatellen. Ajamme tänä vuonna Pirellillä, josta minulla oli jo aikaisemmilta vuosilta jonkin verran kokemusta. Renkaista, kuten autostakaan, ei menestyminen jää millään alustalla kiinni. Hyvä auto, hyvä kartturi ja hyvät renkaat, joten luottavaisin mielin Kuopioon.

Rallicrossin MM-sarjan kalenteri vielä vahvistamatta

Rallicrossin MM-sarjassa päätyökseen kilpailevan Grönholmin piti aloittaa uusi crossikausi Kuopion SM-rallin jälkeisenä viikkona Kanadassa, mutta sarjan promoottorin vaihtumisen takia kauden aloitus siirtyy keväälle tai jopa kesään.

– Uutta MM-kalenteria ei ole vielä vahvistettu, mutta Ralli SM -sarjan kanssa ei ole tulossa päällekkäisyyksiä, joten pääsen ajamaan kaikki SM-rallit. Vielä pitää odotella hetki ennen, kun he saavat uuden kalenterin valmiiksi.

– Kuopiossa lähdemme tavoittelemaan hyvää tulosta. Nopeita kuljettajia on viivalla ja he ovat minulle hyviä mittareita. Viimeksi kun ajoimme Kuopiossa SM-rallia, tiet olivat hienot. Ennakkotietojemme mukaan teiden pohjat ovat hyvässä kunnossa. Lähdemme tekemään sitä omaa parasta, Grönholm lupaa.

Yhden päivän kisa

Ralli SM-kauden avauskilpailu käynnistyy lauantaiaamuna klo 9.15 Hotelli IsoValkeisen edestä. Aamupäivän aikana ajetaan neljä erikoiskoetta (41,61 km), joiden jälkeen on puolentoistatunnin mittainen huoltotauko Sorsasalon raviradalla.

Rallijärjestäjä on rakentanut ennen ja jälkeen päivähuoltoa raviradalla ajettavan yleisö-EK:n (2,65 km) yhteyteen koko perheelle näkemistä ja kokemista.

Ralli toinen lenkki käsittää myös neljä erikoiskoetta (40,87 km), joiden jälkeen kilpailijat saapuvat klo 19.32 Kuopion Torille rallin maaliin.

Lue muita juttuja Ralli SM -sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän