Neste sekä uusiutuvien ja perinteisten liikennepolttoaineiden tuotantoteknologioiden johtava toimittaja Chevron Lummus Global (CLG) ovat aloittaneet yhteistyön edistääkseen uusiutuvien polttoaineiden teknologiakehitystä. Yhtiöt kehittävät yhdessä uutta teknologiaa, joka mahdollistaisi lignoselluloosapohjaisen biomassan prosessoimisen korkealaatuisiksi, vähäpäästöisiksi uusiutuviksi polttoaineiksi, kuten uusiutuvaksi lentopolttoaineeksi (SAF) ja uusiutuvaksi dieseliksi.
Yhteinen kehitystyö on saavuttanut ensimmäisen merkittävän virstanpylvään, ja pilotoinnin tulokset osoittavat, että uuden teknologian suorituskyky voisi olla merkittävästi parempi kuin nykyisin saatavilla olevien lignoselluloosaraaka-aineille soveltuvien teknologioiden. Tällä hetkellä Neste ja CLG validoivat teknologiaa ja tavoittelevat valmiutta skaalata se kaupalliseen mittakaavaan.
Metsäteollisuuden ja maataloustuotannon jätteistä ja tähteistä suuri määrä jää hyödyntämättä, vaikka niitä voitaisiin käyttää arvokkaina uusiutuvina raaka-aineina. Näitä jätteitä ja tähteitä syntyy muun muassa metsänhoidossa ja metsäteollisuuden prosesseissa, tai ne ovat elinkaarensa päässä olevia puumateriaaleja.
”Lignoselluloosajätteet ja -tähteet voivat olla merkittävä uusi ja skaalautuva raaka-ainelähde uusiutuville polttoaineille. Teknologiakehitys CLG:n kanssa on edennyt hyvin, ja olemme erittäin rohkaistuneita alustavista tuloksista. Hyödyntämällä tämän lupaavan raaka-aineen potentiaalin voimme vastata uusiutuvien polttoaineiden kasvavaan kysyntään pitkällä aikavälillä ja edistää kunnianhimoisia kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita”, Nesteen teknologia- ja innovaatiojohtaja Lars Peter Lindfors kuvaa.
Yhtiöiden strateginen kumppanuus yhdistää Nesteen asiantuntemuksen uusiutuvien polttoaineiden uranuurtajana ja globaalin johtajuuden niiden valmistajana sekä CLG:n laajan kokemuksen ja kaupallisen menestyksen johtavien jalostusteknologioiden kehittämisessä ja lisensoinnissa.
”Konseptin onnistunut todentaminen on tärkeä virstanpylväs yhteistyössämme. Se on askel kohti runsaasti saatavilla olevan, mutta teknisesti haastavan lignoselluloosapohjaisen raaka-aineen hyödyntämistä uusiutuvien polttoaineiden kaupallisen mittakaavan tuotannossa. Olemme vakuuttuneita, että tämä kumppanuus avaa uudenlaisia mahdollisuuksia uusiutuvien polttoaineiden tuotantoon hyödyntämällä monipuolista ja skaalautuvaa vetykäsittelyteknologiavalikoimaamme”, CLG:n toimitusjohtaja Rajesh Samarth sanoo.