Neljän yrityksen koalitio pyrkii vauhdittamaan raskaan liikenteen irtautumista hiilestä

6.6.2018 22.47

Pariisin ilmastotavoitteen saavuttaminen edellyttää, että raskas tavaraliikenne irtautuu kokonaan hiilestä.

Tämän toteutuminen vuoteen 2050 mennessä on paitsi mahdollista myös taloudellisesti houkuttelevaa yhteiskunnan kannalta.

Neljän yhtiön (E.ON, H&M, Scania, Siemens) muodostaman koalition tavoitteena on nopeuttaa muutosta. Myös muut ovat tervetulleita mukaan.

Koalition lähtökohtana on tutkimus The Pathways Study: Achieving fossil-free commercial transport by 2050

Tutkimuksessa todetaan, että fossiiliton ammattikuljetus on ehdottomasti mahdollista Pariisin sopimuksen mukaisessa tavoiteaikataulussa.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin, että elinkeinoelämän ja politiikan toimijat yhdistävät voimansa, ryhtyvät muutoksiin heti ja varmistavat niiden toteutumisen ennennäkemättömän nopeasti.

Elinkeinoelämän toimijat pyrkivät siksi yhdessä vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan tavoitteenaan luoda optimaaliset edellytykset kuljetusalan muutoksille, joista kaikki osapuolet voivat hyötyä.

Koko järjestelmää tulee tarkastella kokonaisuutena. Yrityskoalitio muodostaa vahvan perustan, jossa on mukana infrastruktuurialan, energiahuollon ja ajoneuvoteollisuuden edustajia sekä vähittäiskaupan edustajia kuljetusten tilaajina.

Yrityskoalitio pyrkii lisäämään osaamista ja etsii omassa toiminnassaan ja ekosysteemeissään innovointimahdollisuuksia ja kumppanuuksia, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän